Showing: 81 - 90 of 437 RESULTS
Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Pakkasella ”ulos” syömään

Aamulla – 25 C. Eikä se siitä paljon lämmennyt, tuultakin vähän, ainakin aavoilla paikoilla ja tunturissa.

Välipäivä hiihdosta, mutta päätin vielä tänäänkin yrittää ”kaamoksen kaatajais” -kuvaa Kaunispäältä. Ei paljon eilisestä kummennut. Mökkipihassa taivas oli sininen ja aika kirkas, Kaunispäällä ei! Vähän turha reissu siis. 

Iltapäivän sitten pihapiirissä tunteroisen tarkenin ja kuvailin kauniita hankia, kuuta, – ja tonttuja!! (Kyllä! 😅 Ens joulun korttiainesta!) 

Uusi Kuksa koettu

Laanilaan, ihan vanhan purkutuomion saaneen Laanihovin ”takana”, on avattu uusi ravintola Kuksa. Tänään sinne! Kesällä oikein hyvä vaikka kävellen, nytkin pääsisi autotta  – huom. mökkipihasta suoraan – ladulle ja sitä kautta hiihdellen, mutta ei sittenkään. Semminkin kun ravintola  avataan vasta puolikuudelta. Paikka ei siis ole sellainen ”lounasta ladunvarresta”, vaan ”päivälliselle parempi neule yllä”.

Menukonsepti on hyvin mieleinen minulle: alkupaloja ja jälkiruokia buffetista, pääruoka annostarjoiluna: kolme-neljä viikottain vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa.

Menu: EI-lappilainen keittiö, silti raaka-aineet pääosin lähiruokaa (kuulemma 30 km säteeltä lähes kaikki), ei kikkailuja, hyvin tehtyä (nieriän rapeaksi paistettu nahka! ) ja buffetista alkupaloja tarpeeksi.

Muikut ja graavattu hauki olivat erityisen mieleisiä. Toki marinoidut kasvikset ja graavilohi sopivat makumaailmaan.

Näissä paljon hyviä makuja.

Olenhan monta kertaa täälläkin kirjoitellut, että Saariselän keskustan ravintoloihin tulee siksikin harvoin lähdettyä, että niissä menut ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä mökillä juhlapäivinä tai kun on ruokaystäviä pöydässä: poroa, poroa, poroa monin tavoin, lohta, nieriää, siikaa, sieniä, puikuloita, puolukkaa ja hilloja … Mutta Kuksassa on muutakin. Enimmäkseen.

Meille molemmille tällainen annos.

Nieriä- ja scampiannokseen kuului vielä mitä mainioimmat perunat. Kulhollinen niitä, vaikka nälkä lähti jo vähemmälläkin. Kapris-valkoviinikastike sellainen, etten edes yritä itse. Se oli todella, todella hyvää. Ja niinhän se on: kastike tekee sapuskasta juhlaa! Gourmetia.

Jälkkäribuffetin mansikkatiramisu (Pehtoori söi sen) ja tyrnimousse (minulle) maistuivat. Niitä sekä kahvia, teetä, kaakaota, pikkuleipiä sen seitsemään sorttia olisi voinut ottaa kaikkia, mutta meille riitti nuo yhdet annokset. Tyrnimoussea oli juuri sopivasti, rakenne fine, mutta kaipasin vähän enemmän tyrnin makua.

Viimeiset pari vuotta meidän ”käydään kerran mökkiviikon/viikkojen aikana ulkona syömässä” on ollut Fieno! Siellä on nyt käyty kai 10 kertaa, viety mökkivieraatkin sinne. Nyt on toinenkin vaihtoehto!

Ravintolan sisustus sopii hyvin miljööseen, tunturin kupeeseen ja pohjoiseen. Pöydät ja tuolit oikeinkin mukavan rustiikkisia, mutta silti tyylikkäitä. Vallan viihtyisää meidän mielestä. Palvelu sujuvaa ja välitöntä.

Kuksa avautuu puolikuudelta, ja me olimme ensimmäiset, mutta onneksi sinne napakasta pakkasesta ja ehkä vähän syrjäisestä sijainnista huolimatta tuli muitakin. Me olimme tänään autolla, mutta aateltiin, että kesäisin ja syksyin oikeinkin hyvän kävelymatkan päässä. Kympin lenkin saa kun käy kävellen tuolla syömässä. Toivotaan, että saadaan tästä mökkiviikoille ruokapaikka.

Lappi Mökkielämää

Kaamoksen jälkeen

Kuten eilen jo kerroin,  tänään kaamos on ohi Saariselällä: auringonnousu 7.1.2025 11:53.

Sitä juhlistamaan hankkiuduin hyvissä ajoin kuvailemaan Kaunispäälle, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Ja meitähän oli moniakin odottamassa auringon pilkahdusta Nattasten takaa. Ikinä ennen näkymä ei ole ollut tällainen.   Aika jännä tämäkin!

Hissi pyöri, eikä ollut kuin rapiat – 10 C, eikä huipulla paljon tuullutkaan.

Noh, ei ollut huolta, että kuvat ylivalottuvat!

Puolenpäivän jälkeen oli ajeltava Ivaloon. Valitettavasti.

Sieltä palattua  ehdin vielä ladulle. Eikä enää pakkassumu haitannut näkyvyyttä. Oli valaistulla ladulla sinisen hetken hiihto.

 

Kuinka olikaan 💙 .

 

 

 

Mökkielämää

Kirjallisia harrastuksia

Kirjoituspöytähommia tänään.

Mökin pikkukamarissa on kirjoituspöytäkin, mutta se on enempikin läppärin säilytyspaikka kuin että sen ääressä mitään tulisi varsinaisesti tehtyä. Läppäri pirtin pöydälle ja siinä sitten kuvien editointia, posteilua, postauksia, pieniä kirjoitushommia, surffailua. Milloin mitäkin.

Tänään tiedonhakua pientä artikkelia varten ja edelleen prujun tekoa: meillä (minulla) on vuoro järjestää viinikerhon maistelut parin viikon päästä, joten sitä varten. Ja keksinpä niin uuden, ainakin itselle melko tuntemattoman alueen/rypäleen/tuottajan viinejä, että on itse opiskeltava aika lailla jotta pystyn maisteltavista kertomaan ja prujun tekemään. Viinit tilasin ulkomailta jo viime viikolla. Ja maisteluun sopivaa illanistujaisruokaakin pitäisi keksiä, ohjeita löytää. Siis harrastuksen parissa – nyt vain teoreettisesti kylläkin.

Ja myös toisen harrastuksen parissa: hiihtelin Pieranvaaran huipulle. Ja lähtö – tietysti – suoraan mökkipihasta. Olipa nyt ensimmäistä kertaa tälle reissulle oikein luistoakin. Pakkasta kohtuullisesti (- 10 C) joten ei narisevaa, kuivaa keliä. Mukavahan se.

Illansuu on mennyt lukiessa. Ei mitään äänikirjakuuntelua, ei mökkidekkareita tai Lapin historiaa, vaan historiallisen romaanin käsikirjoitusta. Mielenkiintoista.

Mökkielämää

Leppoisa loppiaisaatto

Loppiaisaatto.

  • Sehän on Shakespearin näytelmä. Tänään ei mitään niin melankolista tai komediallista, – ei mitään teatraalista koko päivässä.
  • Loppiaisaattoon liittyy ikäviä muistoja perhe-elämästä teinivuosina. Ei mitään sellaistakaan tänään, päinvastoin. Mutta joskus soisi unohtavansa enemmänkin kuin jo tekee.
  • Loppiaskaronkassa Oulun Vaakunassa on kerran vai kahdesti oltu. Ruoka kohtuullista, happening aika lailla – hmmm – pönötystä. Toki minullakin oli joku juhlakolttu ihan sitä varten, eikä oikeastaan mitään turhaa moittimista illassa. Ja vuosi oli? 1988? Iskähän se meidät sinne ”piffasi” kuten hänellä oli tapana sanoa.

Tänään loppiaisaatto mökissä ja metsässä. Ja kuinka onkaan ollut hyvä. Molemmissa. Metsässä ja mökissä.

Aamupäivän värkkäilin prujua tulevaa tapahtumaa varten, ja puolelta päivin, kun pimeä oli jo vaihtunut harmaaksi ja pakkasta oli enää ´naurettavan´ vähän (= -16 C) oli vihdoin aika päästä ladulle. Ja mihin ladulle! – Ihan uusi latu! Kiitos vielä siitä!!

Lähimetsän läpi Rönkönlammelle. Kauniin, lumisen, hiljaisen, melkein kuin oman metsän läpi hissuksiksiin hiihdellen, kiitollisena, nautiskellen. Ja Rönkönlammelta vielä kohti paliskuntarajaa, kauemmas en  tohtinut, paluumatkalle metsän läpi ei ollut mukana lamppua –  ensi kerralla sitten., vähän arvelutti pimeän tulo. Kahdelta jo hämärtyy, ja kolmelta on jo aika pimeä.

Juuri nyt kaikki hyvin. (aika rohkeaa uskaltaa sanoa ääneen, mutta en malta olla kertomatta. Hyvistä asioista voi kertoa, eikö?)

Jotain helppoa, hyvää, omanlaista meille päätin kokata. Ja siitähän tulikin ihan juhlaruokaa. Simppeliä, hyvää. Kahden hengen kynttilädinner. 😀

Tattirisottoa ja paistettu halloumi – marinoitu tomaatti -salaatti. Maistui.  Helppoa, hyvää, kohtuullisen kalorista (mutta sitä ei lasketa!).  Kaamoksessa tarvitaan ravintoa tavallista enemmän. Varsinkin jos pääsee hiihtämään. 😀

Huomennakaan aurinko ei täällä nouse. Mutta ei se haittaa. Pyhäpäivä vielä huomenna. On mahdollisuus nauttia ja iloita siitäkin!

Lappi Mökkielämää

Mökkinaapureista tutuiksi

Pakkasta melkein sietämättömän paljon. – Nyt iltayhdeksältä terassin mittari näyttää – 34 C. Eikä se juuri alle 30-asteen ole ollut koko päivänä. No, olemme yrittäneet ottaa tämän mahdollisuutena, emme uhkana tai esteenä.

Jo eilen olin sopinut ja ennakoinut tilannetta, ja kutsunut Hangasojan eteläpuolelta mökkinaapureita käymään. Ei ihan naapuruksia olla, mutta on jo tavattu aiemmin puronvarressa. Ja tämä bloginihan se meidät toisiimme hoksautti. Yhteisiä kytköksiä myös vanhempiemme ja onnikkaliikenteen kautta. Näillä kairoilla, itse asiassa nelostien varressa 🙂 on tuolla puolen puroa ja tällä puolen puroa tykästytty oleilemaan silloin, kun on mahdollista, Lapin hulluuteen ja pohjoisen luontoon hurahdettu.

Puolin ja toisin opittiin uutta mökkimaisemista ja sen ihmisistä ja historiasta.

Lähes joka ilta ja yö Aurora pro-sovellus on ilmoittanut mahdollisuudesta nähdä revontulia, 7/7 tai 61 %,  ja minähän olen pihalla piipahdellut kameran kanssa ja ilman harva se ilta. Eikä tämän kummoisempaa ole tallentunut. Vähän sellainen olo tuli, että ovatko nuo edes revontulia, vai jotain avaruudesta tulevia valoja?! Tänään en pihalle pompi, olkoot vaikka kuinka komeita vihreitä taivaita tai punaisia koronia. Olkoot pakkasessa!

Lappi Mökkielämää

Pakkaspäivänä pois laduilta

Ei puhettakaan että olisin lähtenyt ladulle. Joku roti tässä hiihtointoilussakin. Lähdimme kuitenkin kylille käveleskelemään: molemmat omille reiteille, kunnes sitten raitilla kohtasimme.

Saariselän keskustan ”checkpointilla” = latujen ja polkujen lähtöportilla ei ollut ruuhkaa.

Tuosta kohtaa usein lähdetään, reittejä on monia.

Vaikka tunturiin ei tänään mentykään, ollaan Kiilopäälle tänäänkin kavuttu! Mitä ihmettä? – Katsoimme äsken kaksi viimeistä jaksoa Peltsi ja Osmo -sarjasta. Se on liikuttava, kirjaimellisesti kahdellakin tavalla.

Parasta antia on nähdä isän ja pojan dialogi ja luottamus, keskinäinen rakkaus sekä rakkaus luontoon ja liikkumiseen. Lämpimästi suosittelen. Viimeinen jakso vie Rautulammelle ja Kiilopäälle. Oi, että! Peltsi ja Osmo olivat syksyllä juuri tuota viimeistä jaksoa tekemässä täällä yhtä aikaa meidän kanssa. Silloinhan me ei nähty, mutta tänään katsottiin telkkarista kuvausten tulos.

Mökkielämää

Haahuilu netissä hiipukoon hieman

Uusi vuosi, uudet lupaukset.

Minä en yleensä tee uudenvuodenlupauksia. En siksi, että sellaiset asiat, joista yleensä tehdään lupauksia, pitäisi hoidella tai ainakin yrittää hoidella ilman kalenteriin tai vuoteen tai johonkin tiettyyn aikamäärääseen sitomistakin. Tai ainakin kai useimmat niistä.

Esim: reilut neljäkymmentä vuotta sitten tein tupakkalakon touko- vai oliko se elokuussa? Se on pitänyt. Ei se alku helppoa ollut, olinhan nuoruusvuosinani ehtinyt hyvinkin jäädä tupakoivaksi. Mutta ei siihen auttanut uudenvuodenlupaus. Lopettamispäätökseen auttoi vahvasti, ehkä ratkaisevasti, jatkuva hengitystieinfektioista kärsiminen ja rahanmeno. Kerrasta poikki.

Vuosi sitten kuitenkin tein ”oikean” uudenvuodenlupauksen. Päätin pitää vuoden tauon siiderin ja lonkeron nauttimisesta. En sitä mitenkään paljon edes juonut silloinkaan, mutta huomasin, että aina mökille tullessa (tai kesähelteillä) ostin kotiin tai mökille muutaman tölkillisen, tai sellaisen pienen kuuden tölkin paketin. ”Ihan vaan jos tulee jano!” – Ja kyllähän hyvä kuiva siideri tai peruslonkero notskimakkaran kanssa tai jotain hikistä piharemppaa tehtyä tai patikan jälkeisen saunan jälkeen maistui. Kun sitä kerran oli kaapissa, niin mikseipä. Alkoi tulla tavaksi tietyissä tilanteissa, ei satunnaiseksi nautinnoksi. Ja alkoi tuntua, että ihan turhia kaloreita ja prosentteja niistä sai. Päätin lopettaa. Ja päätös on pitänyt. Eikä ole ollut edes vaikeaa. Kesällä mökkipihalla Tuulensuojaa rakentaessa oli oikeastaan ainoa kerta, kun ”lakko” vähän haittasi. Vuoden tauko varmasti vaikuttaa tähänkin vuoteen: ei enää tule ostettua ”varuilta”!

Ja mitä nyt olen päättänyt? – Itse asiassa olen jo tässä syksyn mittaan hiljalleen hiipunut tämän uuden lupauksen ”piiriin”.

Olen koettanut ja nyt yritän entistä enemmän vähentää somen käyttöä.  Tai lähinnä ”roikkumista” somekanavilla. Jopa vähän harkitsin luopumista oman FB-tilini julkisuudesta, mutta oman tilin käyttö on ollut kauan aikaa vähäistä.

Lähinnä olen täältä pohjoisesta julkaissut kuvia siellä. Jotain juttuakin Lapin ”mainostamiseksi”. Ja tietysti olen käyttänyt sitä Muistikuvia-kalentereiden ja korttien mainostamiseen juuri joulun aikoihin. Harvoin enää rullailen feediä.

FB on ollut viime vuosina hyvä nimenomaan ryhmien takia: Islantilaisneuleet, Valokuvaajan neuvola, Oulu tutuksi, Oulu Vintage, Oulun rotissöörit (olen itse jopa moderaattori), Helmet-lukuhaaste, Kalenterimania, Sukujuuret Luovutetussa Karjalassa, Koiviston saaret ja Saariselkä ovat tärkeitä kanavia. Vähän kuin kirjaston ja harrastelehtien korvike; paikallisuutisia, tietoa ja taitoa niistä saan. Olen jo aika hyvin päässyt siihen, että vain aamuin, illoin, jolloin tsekkaan blogini ja lehdet (niitäkin yhä vähemmän) käyn myös Facessa. Nyt yritän vähentää vielä entisestäänkin.

Instagram on minulle ollut ja on edelleen valokuvausharrastuksen/firman portfoliokansio. Instan kelat ja jopa stooritkin ovat vieneet yhä useammin turhan paljon aikaa surffailuun. Aion vähentää. Katsotaan onnistunko!

Mutta blogistani en luovu. En ainakaan ihan tähän hätään, vaikka viime vuonna kävijöiden määrä romahtikin, kommenttien määrä samoin. Mutta niin taisi romahtaa ”asia-artikkeleiden” määräkin.

Kun elämä, oppiminen, kaikki kokeminen, josta voisi jakaa tietoja, historiaa, vinkkejä ja suosituksia muillekin, on kutistunut, ovat Tuulestatemmatun jututkin hailakoituneet. Ainakin minusta tuntuu siltä. Mutta: elämä on. Ja näitä höpinöitä riittää vielä päivittäin. Kuitenkin vähintään parisataa päivittäistä Tuulestatemmatussa kävijää näyttää laskuri edelleen. Soisin käyntien jatkuvan.

Vaikka enää ei ole vimmaista valokuvauksen harjoittelua ja palautteen saamisen tarvetta, mm. valokuvauskeikkojen vähentyessä, niin silti edelleen koetan oppia uutta ja kuvailen paljon. Siksikin blogi. Ihan vaan omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

Niinku miksi nämä tämän postauksen kuvat sitten tuollaisia röpelöisiä? – Noku. Prospektorin lenkille aika kovassa pakkasessa (- 21 C) lähtiessä en todellakaan ottanut kameraa mukaan. Ei mitään aietta kuvailla. En sittenkään malttanut olla ihan kuvailematta, joten kännykällä yritin. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kauden avaus

Hiihtämään! 

Huhtikuun kymmenes hiihdin edellisen kerran tänä vuonna. Tänään uuden kauden aloitus ja sama lenkki: Laanila (Savottakahvilan parkki – kohti Ahopäitä (Onninjälki) – Rumakurun risteykseen – Piispanoja – Välimaa -Prospektori ja Laanila = Pieranvaaran lenkki vähän laajennettuna = reilu kymppi. Miltäkö tuntuu? – Mahdottoman hyvälle.

Tunturissa on lunta, ladut aamukymmeneltä priimakunnossa ja tyhjät. Eteläinen taivas tulessa auringon oranssin-punaisen valon heijastuessa horisontin alapuolelta kohti tummaa taivasta ja pohjoisen ”yöpuolella”,  tuntureiden yläpuolella hempeitä pastellisävyjä. Jos minulla olisi ollut puhelinta kummoisempi kamera mukana, olisi lenkkiin mennyt vielä kauemmin kuin tänään meni. Mie vain nautiskelin, hiihtelin, pysähtelin, mietin ja kiitin kaikkia mahdollisia tahoja tuosta kaikesta, ja siitä, että meillä on mahdollisuus olla täällä, että pääsin hiihtämään, että on oikea talvi, – kaikesta.

Kauppakeskus Kuukkeli

Kahden aikoihin alkoi hämärä taipua pimeäksi, Pehtoori saanut viimeisetkin lumityöt hiottua, lähdimme kylille. Ei varsinaisesti ollut vielä kauppa-asioita, mutta pitihän se uusi Kuukkeli-kauppakeskus ja siellä ole K-Market Saariselkä käydä tsekkaamassa. (laittelen kuvia tässä joku päivä kun olen kameran kanssa liikkeellä)

K-Market oli kuin olikin kuin mikä tahansa K-ketjun uusittu, mustahyllyinen liike. Minulle tuli mieleen Oulun Ritaharjun K-market. Vanhaan Kuukkeliin ja Pikku-Kuukkeliin verrattuna huomattava hyvin järjestyksessä kaikki 🙂 ja kaikki vähänkään erikoinen ei ollut hinnoiteltu Lapin lisällä. Toki (pakastettu) rautufile (nieriä) maksoi 60 €/kg ja hillat 40 €/kg. Ja merkittävä puute entiseen oli, että kaupassa ei ollut savupororieskoja eikä hillamunkkeja. Mutta niitähän löytyikin sitten uudesta urheilukauppa Kesportista ja Bistro & Cafe -ravintolasta – myös kotipakettiin jos olisi tarvittu. 😄

Sekä urheilukauppa että Bistro ovat Saariselän legendaarisen kauppiaan AY:n, mikä on tunnistettavissa jo kuvassa näkyvän keltaisen mainoskyltin layoutista! Anteron tyyli on näkyvä – ja omanlaisensa!

Bistro & Café Kuukkeli jäi meillä tänään testaamatta. Ehdimme kyllä käydä kunhan tämä vuodenvaihteen ulkomaalaisten matkailijoiden aalto hiipuu. Tänään bistro oli aivan täynnä, ja kaupassakin asiakkaita melkein ruuhkaksi asti.

Kauppakeskuksessa on myös Alko, joka on isompi kuin Saariselän edelliset. Sieltä kävimme huomiseksi ostamassa samppanjan.

Hangasojallakin on asukkaita. Noin joka toisessa mökissä näyttää valoa olevan, joten täällä ei turismista ole tunkua.

Mökkielämää Niitä näitä

Pohjoiseen kelissä kuin kelissä

Niinhän se on tavaksi jo tullut: mökkiviikoille lähdetään sunnuntaiaamuna. Mielellään aika aikaisin, koska siten jää vielä iltapäivä ja ilta aikaa asettua ja koska liikennettä on pyhäaamuisin vähän, ei ole rekkoja, ei työmatka- eikä lomaliikennettä. Tälle aamupäivälle oli vielä luvannut lumisateetonta keliä. Siispä tien päälle.

Koskapa heräsimme hyvissä ajoin ja melkein kaikki oli pakattuna valmiiksi, lähdimme tasan kahdeksalta Rantapellosta, jätimme Oulun taakse. Ajatuksena, että ajetaan kohti pohjoista aamun sinisessä hetkessä, läpi jo vähän lumisen maiseman, hiljalleen hurruutellaan Napapiirin pohjoispuolelle, kaamoksen lempeään hämärään.

Ajatus ja todellisuus eivät kohdanneet: oli ehkä yksi karmeimmista ajokeleistä ikinä!

Pyryssä ja liukkaalla, kesämyrskyissä ja syystuulissa on vuosikymmenten aikana ajeltu sekä mökkireissulla ja Euroopan turneilla, kotimaan kamaralla ja esim. Ranskan tulvissa, mutta kyllä tänään Oulu – Kemi – Peura -välillä ajo-olosuhteet menivät heittämällä kolmen karseimman joukkoon.

Sysimustaa, näkyvyys olematon, ehkä noin 50 metriä, paljon rekkoja menossa Kemiin, vain ohituskaistoilla onnistui muutama ohitus niistä, paljon tavallista arkiaamuakin enemmän vastaantulevaa liikennettä. Ja kiiltävä asfaltti, josta vastaantulevien valot vielä tuplasti heijastuivat ja sokaisivat; silloin oli vain hetken häikäisevän kirkasta ja sitten taas ja ympärillä umpimustaa. Ei ollut valaisevia lumipenkkoja, oli vain mustaa, ja tihkusadesumua.  Pitkillä valoilla ajaessa vastassa sakea vesisumu, lyhyillä valoilla ja sumareilla sentään näki tien oikean reunan valkoisen viivan, – ainakin melkein koko ajan. Ei isoja lätäköitä, eikä liukasta, mutta oli kyllä tiukasti pidettävä ratista kiinni ja katse tiessä.

Kaikkea muuta kuin ajonautinto oli minun osuuteni tänään. Paljon kertonee sekin, että ajoin alinopeutta kymmeniä kilometrejä. Kymmenen aikoihin alkoi olla jo haaleaa valoa ja tie hieman kuivui. Peuran kahvilassa espressot ja croissant puoliksi ja sitten Pehtoorin huki ajella loppumatka.

Kahdelta oltiin mökkipihassa, siis kaikesta huolimatta liki tavallinen talvirajoituksilla ajettu kuuden tunnin matka, mutta kyllä tuntui pitkältä ja ankealta. Mutta kannattihan se taas.

Mökkipihassa puolen metrin hanki ja muutama aste pakkasta. Hyvä oli lapioida polku terassille, sisälle ja liiteriin. Huomenna sitten lingolla ja kolalla lumityöt jatkuvat: taitaa enimmät jäädä Pehtoorin hommiksi, sillä minuahan ei (toivottavasti!) enää mikään pidä pois ladulta.

Jo tulomatkalla vastaantulevat autoletkat kertoivat, että Lapissa on ollut turisteja ja lomalaisia tavallistakin enemmän, ja se oli aistittavissa myös mökkipihassa, sillä sen reilun tunnin aikana kun ulkona olimme, kuului moottorikelkkojen pärinää kelkkareiteiltä ja ylitse lensi useampi kuin vain se tavallinen Ivalo – Helsinkin reitillä oleva lentokone kohti etelää.

Ilokseni olin laitellut/jättänyt marraskuussa täältä lähtiessämme vähän jouluisia juttuja. Loppiaiseen asti aion fiilistellä joulutunnelmassa.

 

Lappi Mökkielämää

Eilen patikalla, tänään kotimatkalla

Poikkeuksellisen pitkän (15 vrk) mökkireissun jälkeen aika laskeuta alas, palata kotiin.  Tänä vuonna (tähän mennessä) ollaan oltu Hangasojalla yhteensä 69 vrk/kuusi reissua, mikä on minulle ennätys. Pehtoori oli ainakin Myötätuulen (uuden mökin) rakennusvuonna enemmänkin, minulla oli silloin aika lailla muuta puuhaa Oulussa. Mutta tänä vuonna minulla ollut entistä vähemmän tarpeellista läsnäoloa Oulussa, kun mm. kuvaushommat ja ”perhepäivähoito” ovat olennaisesti  vähentyneet, joten mieluusti mökille. Seuraava reissu ehkä kuitenkin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kotimatkan aluksi vielä yksi, viimeinen? kalenteripaketti Saariselälle ja sitten puoliyhdeksältä jo Hangasoja ylitettiin ja sumuinen, sula kotimatka alkoi. Tiet sulat, lämpötila nollassa, kaikki matkan varren ”vedet”, joet, tekoaltaat ja Perämerikin ihan tyveniä, tai ohuen, ohuen kirkkaan jään peittämiä. Sumuiset maisemat varsin kuvauksellisia. Mutta tehän tiedätte: Pehtoorihan ei turhia pysäyttele. 😊

Ja aika valoisaakin oli. Niinpä ääneen ajattelin, että voisin illansuussa käväistä pyörälenkillä – ne tavoitteesta puuttuneet kilometrit 😁 ehkä sittenkin saisin kokoon, kun kerran lumesta ja laduista ole vielä tietoakaan. No hupajuttujahan ne tuommoset: niin kylmää, hämärää ja vähän liukastakin oli puolikolmen aikoihin Rantapellossa, että helposti annoin itseni pysyä sisällä.

Hyvää aikaa perata ja editoida mökkiviikon kuvasaalista ja viimeistellä mökillä valmistuneet neuleet (Tyär ja Emmiliini saavat joululahjaksi kaarrokeneuleet).

Eilisen Kiilopää – Sivakkaoja -patikan varrelta kuvia on nyt kansiollinen tuossa alla. Kuinka marraskuussakin voi olla kaunis, aurinkoinen, kirkas päivä. Ketään muita ei reitillä näkynyt, yhden korpin äänet, ei muuta, noh sentään tunturipurojen pulputus. Kultaisia kankaita, muhkeita, lempeitä soita, pehmeitä (ja rakkaisiakin) polkuja, tuntureiden kupeita ja kuruja, metsän suomaa lepoa mielelle ja liikkumisen iloa. Taas sellainen ”pyhäpäivän patikka” -fiilis.

Klikkaa alla oleva kansio auki oikeasta ylänurkasta, kuvat suurenevat näytölle – tervetuloa patikalle.

(tai klikkaudu tästä)