Liikkuminen – Sivu 27 – Tuulestatemmattua

Ruokapäivä

Merenrannassa vielä näkyy, oikeastaan tuntuu, yön hämäryys vaikka aurinko on jo nousemassa. Taivas sinisillä pastellinsävyillä vedelty, ilma ei ole enää leppeä ja mietin, miksi olen taas näin halvatun aikaisin liikkeellä.

Ja siellä se nainen koiransa kanssa on. Hän on varmastikin kotoisin jostain etelästä, kaukaa, ei huntua, ei huivia, ei pitkää hametta, mutta hän näyttää arabilta. Hän on hyvin kaunis, vähän pyöreä, mutta hyväryhtinen, ei runsas, vaan merkillisesti voimakkaan näköinen, – väistämättä ajattelen, että hän on uljaan näköinen.

Koskaan en ole nähnyt häntä kunnolla kasvoista, vain hänen tummat hiuksensa ja profiilin. Olen nähnyt hänet usein, juuri näillä aamuvarhaisilla lenkeillä ja hän on aina samassa paikassa katsomassa merelle. Mukanaan naisella on musta samojedilta näyttävä koira, joka katsoo aina pois mereltä, ikäänkuin varmistaakseen selustaa.

Kummallisesti tämän parivaljakon nähdessä tulee aina sellainen vähän pelottava olo… siinä on jotain elokuvamaista, sitä ajattelee että kohta tapahtuu jotain pahaa.

Tänään nainen kääntyi kohti paljon ennen kuin olin kohdallakaan, ja hän hymyili koko valkoisella hammasrivillään, hänen tummat silmänsäkin hyvmyilivät ja hän sanoi iloisesti, selkeällä suomen kielellä ”huomenta”. Hämmästykseltäni ymmärsin sentään vastata. Mutta kummallinen tunne jäi tänäänkin. Ehkä se johtui siitä, että oli vielä niin varhaista.

Ehdin käydä saunassa ja laittaa Festaan huippuaamiaisen ennen kuin pehtoori heräsi. Pekonia, munia, maalaisleipää, kinkkua, tuoremehua, kurkkua, vesimelonia ja hilloja, Viskaalin jukurtteja, mysliä, tummapaahtoista kahvia ja keitettyä vaahdotettua kahvimaitoa, croissantteja, kirsikkahilloa. Ihan kuin oltaisiin ulkomailla, sanoi pehtoori ja oli hyvillään.

Runsas aamiainen, brunssi, olikin tarpeen sillä nuoret tulivat vasta myöhään iltapäivällä syömään. Nuoripari oli ollut juhlimassa ja tytär iltapäivällä pelaamassa tennistä, joten söimme poikkeuksellisen myöhään. Ja oli niin mukava, kun Juniorilla ei ollut kiire Kajaaniin, ehdittin rauhassa syödä, olla. Ja jossain takaraivossani vai ehkä sydämessä tai aivoissa, vai ehkä sittenkin mielessä… viivähtää ajatus, noinko aikuisia nuo meidän pennut jo on?

Vielä riitti kasviskuormasta kokeiltavaa. Komeista pyöreistä kesäkurpitsoista tein hauskan lisäkkeen.

Leikkasin niistä hatun irti ja koversin sisuksen jätskipallokauhalla. Kuullottelin pannulla valkosipuleita, sipulia, kesäkurpitsan sisukset, lisäsin punaisen pestopurkin loput, aurinkokuivattuja tomaatteja, hain takapihalta yrttilaatikoista basilikaa ja silopersiljaa. Aamulta jääneistä pekoniviipaleista tein hakkelusta, lisäsin vielä raejuustoa ja vähän pecorinoraastetta. Annoin hetken hautua ja sitten täytin kurpitsat mössöllä, pinnalle mozzarellaa ja pistin uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi.

Ystävältä saadulla ohjeella, joka meillä kulkee nimellä Hannen kukkakaali, tuli tehtyä toinen hyvä lisuke.

2 pkt herkkusieniä
oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
4 rkl persiljaa
suolaa
mustapippuria
pieni kukkakaali
4 – 5 rkl voita
1 rkl basilikaa
3 rkl korppujauhoja
parmesaanijuustoa
Hauduta sipulit, lisää sienet, mausteet. Paloittele ja keitä kukkakaali.
Sulata voi ja sekoita siihen basilika ja korppujauhot, kaada kukkakaalin päälle.
Yhdistä sienet ja kukkakaaliseos, ripottele pinnalle parmesaania.

Pehtoori grillasi agnus-härkää, jolle en tehnyt mitään kastiketta, nokare rakuunavoita riitti.

Jaksoimme vielä kahvin kanssa palaset (Juniori ehkä useammankin) Kaiserschmarrenia (itävaltalainen pannari, kannattaa kokeilla, jollet vielä ole) mutta nyt on melkein vaikea istua, kun on niin kylläinen.

Sunnuntai on kestänyt iltaan asti… 😉

Lappi Liikkuminen

Jorpulipää (467 mpy) huiputettu

Mökkiaamu on jo aamulla kesäinen, ei niin tavattoman lämmin, mutta kaunis päivä näyttää olevan tulossa.

Oishan näitä mökkipuuhia, liiterin suursiivouksen aloitinkin, mutta aamupäivällä jo lähdimme kohti Vuotsoa ja Tankavaaraa.

Siis ensin Lapin markkinoille Vuotsoon (n. 30 km meiltä etelään), joka on Suomen eteläisin saamelaiskylä. Vuotson koulun pihalla iso ”happening”. Kansanedustaja puhumassa ILOA (siis ILO-sopimus) vastaan… vai sittenkin puolesta. Markkinahumussa hetken viivahdimme. Katselimme käsitöitä, ostimme rieskan, kaksi kampanisua ja harmaat villasukat. Vuotson lapinpuvusta olisi ollut mökille mukavia versioita… mutten raskinut ostaa.

Tien varressa, heti Vuotson kylän jälkeen installaatio, joka oli pakko käydä kuvaamassa. Oisko tästä taiteesta tulkintoja?

Sitten Tankavaaraan. Pikku Tankavaara on huiputettu jo muutaman kerran (eka kerran tasan vuosi sitten), ja on mietitty, missä se ISO on. Tänään olisi haluttu sen laelle kiivetä. Mentiin ensin Koillis-Kairan luontokeskukseen katsomaan kartat ja samalla katselimme Ex libris -näyttelyn. Lappi Ex Libriksissä. Mukava pikku näyttely.

Ja siitä tulikin mieleen, että voisin joskus postailla erillisen Ex libris – jutun; minullakin kun on oma :).

Aikamme karttoja ja reittejä katseltuamme ymmärsimme, että ei ole tunturia joka olisi Iso Tankavaara, vaan se on alue, johon kuuluvat mm. Pikku Tankavaara ja Jorpulipää (467 mpy). Ja niiden väliin jäävä aapasuo, jonka olen kuvannut mm. esimiehen juhlakirjan kanteen). Siis? Siis tänään kohti Jorpulipäätä.

Luontokeskuksen pihassa ihan mielettömän komea hirvas. Eipä ennen ole moisia sarvia nähty.

Ja reitti

Nousimme Tankasuolta kohti ja huipulle Jorpulipäätä. Ihan viimeisiä satoja metrejä lukuunottamatta helpohko nousu, liki huomaamaton. Matkalla katselimme nousevia tummia pilviä, mutta hajosivat jonnekin. Oli hyvä taivaltaa, paljon pitkospuita. Sitä on niin vaikea selittää, kuinka se on hienoa mennä ja katsella, nauttia, kuunnella hiljaisuutta. Kaksin tepastella luonnossa, hämmästellä ja kummastella.

Huipulla nautimme eväät. Huom. meillä oli tällä kertaa eväät. Jotain opittu juhannuksen Lemmenjoen reissusta… 🙂

Eikä siis tarvinnut ryhtyä nälkäänsä poimimaan hilloja, joita taipaleella muutamia sentään oli.

Porot olivat kovin kummissaan vierailijoista heidän tunturillaan, ihan selkeästi tällä reitillä ei kovin paljon patikoijia ole. Jääkauden jälkiä on. Paljon on, joten historiaprojektiin kuviakin samalla reissulla otin.

Taustalla Porttipahta vai itseasiassa Lokka? luulen niin, väliin jää Sompiojärvi, joka ei Jorpulipään huipulta näy. Muutoin näkyvyys 360 astetta ja kymmeniä, ellei satoja kilometrejä joka suuntaan. … Täällä taas sellainen ”vain taivas kattona -olo”. Se kannattaisi jokaisen joskus kokea. Sen haluaisin kokea vielä usein.

Taas kerran sellainen reitti, että alaspäin oli vaikeampi mennä kuin ylös… Rakkaa oli paikoin ihan kylliksi.

Kolmen tunnin patikan ja 10 kilometrin jälkeen oli iltapäivä jo pitkällä. Ajelimme mökille. Naamaa kuumotti kuin olisi päivän ollut keväthangilla rinteessä, Lapin kesä on lyhyt mutta se on jotain ihan huippuaainutlaatuista. Sitten rantasauna, ja poroa lautasellakin. 😉

Ja jatkoinpa tuossa liiterinsiivouksen vielä loppuun.

Lauantai Lapissa. Meni jo. Hieno päivä.

Bloggailu Liikkuminen Valokuvaus

Sadepäivä sallii surffailun

Tai tarkkaan ottaen – eihän tänään niin paljon ole satanut, ja rehellisesti sanoen en minä ole edes surffaillut, vaikka melkein koko päivän koneella olenkin ollut.

Aamupäivä meni digikurssin massiivisia läksyjä työstäessä. Ja kieltämättä pikkuisen innostuin ehkä tarvittua enemmän. Tai ehkä vain tein vähän tarvittua enemmän. Innostuksesta niin tiedä.

Yksi kuva, jota käytin työstämisen pohjana oli meidän takapihalla, takavaraston vieressä kasvavasta juhannusruususta eilen nappaamani kuva. Pensaassa on ihan valtavasti kukkia, niin kuin taitaa olla monissa muissakin – tosin kai joka paikassa myöhässä kukkivissa – juhannusruusuissa muuallakin. Mutta meidän pihan juhannusruusu ei olekaan mikään tusinataimesta kasvatettu! Pehtoori on sen kansakouluikäisenä istuttanut Jääliin oman huoneensa ikkunan alle, ja sitten aikanaan sen tänne Rantapeltoon siirtänyt. Että ei ole pehtoorin puutarhailu ole mikään vastikään herännyt harrastus. Ei ole. On jo pentuna näistä hortonomiahommista ollut kiinnostunut. (klikkaamalla kuva isommaksi)

Iltapäivällä tein nopsasti italialaista päivällistä (ohuet – ehdottomasti maustamattomat ja marinoimattomat – broilerfileet sivelin Barillan Aurinkokuivattu-tomaatti-tahnalla, päälle levitin prosciutto-viipaleen ja rullasin kiinni. Paistoin oliiviöljyssä, loraus valkoviiniä etteivät pala, päälle vähän suolaa ja pippuria. Ja seuraksi tatti-tagliatellea ja insalata caprese. Jälkkärinä kaapintyhjennys mango-marenki-vaniljakastike-jätski-viritys. Eikä valittamista kellään. ;))

Ja italialaisissa tunnelmissa sitten mennyt päivä muutoinkin. Juuri sain valmiiksi Umbrian matkan matkapäiväkirjan editoinnin. Blogipostauksista ja -kuvista yhdistelty juttu on 50 sivua pitkä! Ajatelkaapas, mitä kaikkea minä saisinkaan aikaiseksi, jollei olisi tätä blogi- ja valokuvausharrastusta?? Kymmeniä sivuja tieteellistä tekstiä kuukausittain? Itsensä sivistämistä? Filantropiaa? Hoikentavaa ja terveyttä ylläpitävää liikuntaa? Aktiivista kansalaistoimintaa?

Mutta ei. Koneella nyhjäämistä kesäsunnuntainakin! Nyt kyllä olkavarsi onkin niiin kipeä, että lienee lähdettävä kuittaamaan se aamulla lintsattu lenkki: ei muuta kuin sauvat käteen ja merenrantaan!

Lappi Liikkuminen

Lankalauantaina Lapissa

Kyllä täällä aletaan olla pääsiäisfiiliksissä.

Pääsiäsfiilistä on, mitä nyt meillä vanhuksilla vähän vaivat vaivaa. Pehtoorin lonkkanivelen limapussintulehdus ja meitsin helmikuussa puhjennut, silloin kivuliaskin, diagnostisoitu ja lääkitty gastriitti ja (ehkä, sanoi lääkäri) alkava mahahaava oireilevat, mutta tämmöistähän se voi olla, eikä maailma näistä krempoista kaadu. Kun siippa ei voi hiihtää, eikä lähteä mäkeen, lähdin tänään kaverikseen tepastelemaan. Kaunispään tiellä viheliäinen pohjoistuuli tuntui luihin ja ytimiin, mutta aurinko teki ulkoilusta mielekästä.

Koskapa huomenissa lähdetään kohti kotia, on tämän talven hiihdot ja laskettelut nyt ohi. Eihän noista kummastakaan kovin mittavia urheilukertymiä tullut, mutta kävelty on. Hyvänen aika, kuinka tämän vuorotteluvapaan aikana olenkaan kävellyt ja patikoinut! Tasaisella ja tunturissa. Koillis-Kairassa, Vuokatissa Alpeilla, Kanarialla, Koskelan- ja Koskitiellä, Meri-Toppilassa ja kaupungin kaduilla. Satoja kilometrejä. Pilatesta ja salia vähän, hiihtoa ja laskettelua vähän, mutta kävellyt minä olen, paljon.

Ja kävelemisestä tulee nälkä. Sisar ja kaverinsa, jotka ovat tuossa ”naapurikylässä” mökkeilemässä, hakivat meidät seurakseen syömään; mentiin kylille ja vihdoinkin sinne Petronellaan, jonne on varmaan joka kerta viimeisen vuoden aikana täällä ollessa aiottu ja yritetty mennä. Nyt mentiin. Oltiin oven takana jo ennen kuin ko. restaurantti edes aukesi. Päätimme aukeamista odotellessa mennä Siulaan, jossa on Kohti Jäämerta -näyttely. Valokuvia ja tietoa luonnosta ja historiasta. Esineitäkin vähän. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely. Ja sen jälkeen pehtoori jo totesi ”Ollaan kuin ulkomailla: ensin museo tms. kulttuuria ja sitten syömään.”

Ja syömäänhän kannatti mennä. Ruoan lisäksi seura lystiä, ei tarvi koko ajan puhua, mutta voi. Ja nauru tekee hyvää. Nyt vain on liian täysi. Iltahiihdolle?, sehän tekisi hyvää ja ruoka ei painaisi ja sattuisi. No mutta ei sentään mitään yltiöliikuntaa.

On alettava asennoitua kotiinlähtöön.. tuli mieleen näyttelyssä ollut ”Katuhaastattelu”, jossa on kysytty mitä pohjoinen on, vastauksia…

aito, avara, haavoittuva, heinäinen, karu, kiihkeä, kylmä, luonnontilainen, mystinen, paratiisi, puuton, rauhallinen, routainen, sopulinen, vapaa, viimainen, villi.

Lisäisin vielä tärkeä, seesteinen, levollinen, joka kerta vaikea hyvästellä.

Lappi Liikkuminen Ruoka ja viini

Ei niin tavallinen maanantai

Yöllä oli satanut puuterilunta, kaikki ulkona valkoista ja pehmeää. Se oli hyvä houkutin miettiä mäkeen lähtemistä, mutta toisaalta hiihtäminenkin saattaisi maistua…

Näitä aamiaisella pohdin ja samalla katselin, että olivathan ne perunanarsissit toipuneet eilisestä automatkasta. Roudasimme ne, ja perjantaina saamamme komean kukkakimpun ja tulppaanit ja pienet pihanarsissit Oulusta tänne. Kerralla pohjoinen kukitettu.

Päädyimme sitten molemmat hiihtämiseen, pehtoori lähti poroaidalle ja minä Prospektorin lenkille. Minä lähdin turhan aikaisin; aamupakkkanen (- 10 C) tuntui vielä ladussa, ei mitään lentävää keliä, mutta väliäkös sillä: olihan kuitenkin rauhallista, valkoista, aurinkoista, kaunista. Ja maanantai.

Korostan sanaa maanantai. Pääsiäisretriittini (ks.esim. 2009 tai 2010) on taas vähän ”vajaa” mutta menee se hiljainen viikko näinkin. Iltapäivällä notskilla, kuvailemassa, kaupparessulla, kävelyllä Hangasojantiellä (melkein joka mökissä on porukkaa, mikä on hyvin harvinaista), kaikenmaailman tyhjäntoimitusta … vasta iltapäivän lopulla pilvistyi. Siirryimme sisälle… mm. uuden taulun ripustus ohjelmassa. Ei huono, vai mitä mieltä olette?

(klikkaa kuva isommaksi…)

Sitten kevyttä einehtimistä; meillä oli ajatuksena, että syömme tämän viikon pääasiassa kasvisruokaa, ajatuksena, että syödään kevyesti ja liikutaan paljon. Ajatuksena ja aikeena vallan erinomainen ja jo pelkkä tuollaisen suunnitteluhan hoikentaa 🙂 heh ! ja sitten minä satuin surffailemaan Saariselän sivuilla ja onneton löysin tämmöisen KLIKS: huomennako se olisi sitten kylille ajeltava… 😉 Se siitä kevyesti syömisestä.

Ruoasta puheenollen… Naapurin nili* on niin kaunis. (* saamelaisten ruokavarasto, varastoaitta)

Ja kaikille teille, jotka kuumeisesti mietitte, mitä pääsiäisenä ruoaksi? Yksi järjettömän hyvä ruoka on lammaspatee. Jos kokonainen lampaanviulu ei innosta, ei ole tarpeeksi syöjiä, olet mökillä tai muuten vain haluat helpon ja erinomaisen tarjottavan pääsiäispöytään, tee lammaspatee. Ohje on LappItalia-keittokirjassani sivulla 19. Jos sinulla itselläsi ei ole kirjaa, niin täältä löytyy.

Lappi Liikkuminen Valokuvaus Vuorotteluvapaa

Rinteessä ja AR1429

Toisin kuin kaulassani olevassa korussa, rinteessä länsituuli ei ollut vain väre, oli enemmänkin länsituulen tuisku tai puuska. Tuulisin päivä koko viikolla ja ihan loogista ja sen kunniaksi meninkin mäkeen tänään. Tuuli oli siis navakka, mutta sen suunta oli länneltä tai lounaasta, eikä pakkasta kuin pari astetta ja aurinko siniseltä taivaalta, joten eipä ollut ollenkaan huono keli mäessä. Oli mukava. Tosi mukava.

Ja kyllähän se laskettelu on enempi minun lajini kuin hiihto. On oikeastaan aina ollut (”Laskettelu-urani lyhyt historia” on täällä: klik!). Oisko se vauhti vai mikä siinä kiehtoo? Lähtiessä kamoja autoon viedessäni, mietin jotta otanko bladet, temppusukset, curverit vai laudan? Tosiasiassa vaihtoehtoja olivat vain temppusukset (pikkuisen reilun metrin mittaiset molemmista päistä pyöristetyt) ja tavalliset curverit. Bladeilla en enää laske, on turjan heppaista minulle ja lautailusta olen luopunut jo kolme, neljä vuotta sitten. Opin lautailemaan, välttävästi, mutta en koskaan niin että olisin isommasti siitä nauttinut. Onkin pehtoorin kanssa tässä molemmat päätetty myydä snoukkamonot ja laudat. Hyviä Burtoneita, mutta käyttämättöminä vievät mökin vähiä varastotiloja turhaan.

Sitä paitsi pehtoorista ei ainakaan nyt ole ollut lautailemaan eikä ladulle. Selkä on juilinut aika lailla, mutta kyllä katoille on voinut kiipeillä lumia pudottelemaan. Eikä siinä ole ollut minun viisailla varoittevilla sanoillani mitään merkitystä.Oli sitten lämmitellyt rantasaunankin joten kun tulin rinteestä pääsin suoraan löylyyn.

Tämän päivän uutiset kertoivat tällaista:

Auringossa tapahtui maanantaiyönä voimakas purkaus, joka sinkosi avaruuteen suuren määrän hiukkasia. Purkauksen odotetaan synnyttävän lähipäivinä Suomen taivaalle revontulia. Parhaat mahdollisuudet havaita revontulia ovat tiistaina alkuillasta kello 19 – 21.
Syy tämänkertaiseen purkaukseen on suuri auringonpilkku AR1429, joka on tullut esiin auringon takaa ja kääntyy parhaillaan maata kohti. – Kyseessä oli X1-luokan purkaus, joka on voimakkain mahdollinen
(YLE 6.3.2012)

Ja osin näiden juttujen vuoksi päätimme lähteä kylille syömään. Ideana oli, että mennään viiden-kuuden välillä Petronellaan gourmetille ja sitten ajellaan Kaunispään päälle katsomaan revontulia ja minä saan kuvata. No saahan sitä päättää ja suunnitella.

Ensinnäkin Petronellassa yksityistilaisuus. Täällä on Porschen testausporukkaa niin paljon, että myös Siberia-ravintola oli kiinni näiden automiesten vuoksi. Joten oli siis taas! mentävä Kaltioon. Taas oli hyvää, paitsi jälkkkäri: lakka créme brûlée oli pliisua. Maistui lightille, eikä se ole kilpiravintolan jälkkkäreissä hyvä meriitti.

Syötyämme hurautimme Huipulle. Ja? Missä on megaluokan pilkun purkauksen jäljet? Ei missään! Eikä niitä ole tässä mökin pihassakaan näkynyt. Tuolla minä olen vartin välein käynyt kurkkimassa (J. ei ole päivystämässä, joten on itse käytävä :)).

Mutta oli se auringonlasku Kaunispäältä katseltuna kaunis. Eikä nyt näkyvässä kuutamossakaan mitään vikaa ole. Edellisen kerran olenkin kuvannut kuutamoa Teneriffallla – Teiden kalderan vuoristohotellin vessan ikkunasta.

Tämmöistä se on vuorotteluvapaalaisen elämä. 😀

La Comera & Teneriffa Liikkuminen Reissut

Teide huiputettu

Hyvästelimme Santa Cruz da Tenerifan ja Taburiana-hotellin aamulla aika varhain. Suuntana saaren keskiosa ja Teide.

Kanarianmäntymetsien läpi ajeltiin kohti Teideä ja sitä ympäröivää kaldeeraa. Kuvaustaukoja pidettiin sopiva määrä. Reitti vei yhä ylemmäs. Matkalla vesitihkua, tai tarkemmin ottaen ajelimme pilvessä, lämpötila laski +8 asteeseen, hotellista puoli yhdeksältä lähtiessä se oli ollut +17,5 C. Nousimme pilvien yläpuolelle, kosteat vihreät metsät jäivät ja näkymät olivat huikeat. Otimmepa sitten ”luokkakuvankin”.

LUOKKAKUVA JA KOKO PÄIVÄN KUVASAALIS ON TÄÄLLÄ

Kuunmaisemat alkoivat avautua, näkymät yhä karumpia, ruskea eri sävyjä kirkkaassa auringonvalossa. Ilmanala oheni, tuntui aina vain kuivemmalta hengittääkin. Vulkaaninen maaperä merkillistä ja koko ajan horisontissa Teiden profiili. Yhdentoista kieppeissä olimme kaldeeran keskellä, yli 2000 metrin korkeudessa. Parador-hotelli ja pieni kappeli ainoat rakennukset (niin ja Teiden köysiradan ala- ja yläasemat tietysti. Turisteja, luokkaretkeläisiä, muttei mitään sesongin huippua.

Täällä on nyt talvi, poikkeuksellinen talvi, sillä on satanut vähän (kaikki on tosi kuivaa ja karua) eikä Teiden huipulla ole lunta. No ei me kyllä oikeastaan sitä paljon kaivattukaan, semminkin kun tyttäreltä tuli viesti, että eilen oli Oulussa tuiskuttanut 25 cm lunta ja tänään aamulla oli -32 C. Lapsi oli käynyt (kipsistä vapauduttuaan) tekemässä lumityötkin. Äärimmäisen fiksu pentu.

Mutta siis me emme vielä majoittuneet Parador-hotelliin, josta tosin kävimme hakemassa mukaan valmiit eväspussit, vaan kiristimme vaelluskenkien nauhat, kuorimme liiat takit pois, laittelimme aurinkorasvat, sykemittarit ja opentrackerit käyntiin, kellä niitä nyt olikaan, ja eikun menoksi. Yhdeksän kilometrin lenkki kiersi kalderan reunoja, savitietä, pientä nousua, pysyttelimme reilusti yli 2000 mpy , välillä O. kertoi maaperästä, kasvillisuudesta, eläimistä ja linnuista, näimmekin kanariankirvisen, sellainen västäräkin oloinen vipeltäjä. Pehtoori ja O-opas taisivat nähdä kanarianpeiponkin.

Näiden ylänköjen maisemissa on kuvattu Apinoiden planeetta -elokuva ja joitakin muitakin leffoja; luonnon kulissit kohtuulliset. Odottelimmekin inkkareita ja ratsuväkeä saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä. Teiden juurelle on jo 1930-luvulla tultu hoitamaan ihosairauksia, joten vanhan sanitarion rippeetkin näimme. Siellä evästelimme. Auringossa, lussakasti. Muistikuvani 49 vuoden takaiselta turneelta tänne olivat jotensakin hämäriä, mutta jännä kuinka joitakin takaumia kuitenkin oli. Aurinko helli, patikointi vaivatonta, vauhti ja korkeuserot olivat soppeleita, ilmanala ehkä asetti vähän haastetta. Yli 2000 metrissä on erilaista taapertaa kuin Iisakkipään rinnettä syksyisessä Lapissa. Kaikkenensa kelpo patikka.

Teidellekin pääsisi patikoiden, mutta meillähän ei siihen ollut aikaa 🙂 – mikä oli luonnollisesti ainoa syy siihen, että olimme pakotettuja turvautumaan cabinin kyytiin. Nousimme yli 3000 metriin, jossa oli -3 astetta. Hrrrr. Kuvia, joissa näkyy koko kaldera, pilvien yläpuolelle nousevan Gran Canarian huiput, tuli otettua aika lailla.

Neljän jälkeen hotellille. Keskelle tätä karua maisemaa. Sellainen vuoristohotelli, ihan jännä paikka. Isot huoneet, näköala joka suuntaan ainutlaatuiset. Ja meillä monta tuntia luppoaikaa. Täällä mekään ei mihinkään eriseuraan lähdetty, joten illalinen hotellin ravintolassa.

Ruoka oli reissun tähän asti parasta: tuorejuustosalaatti, aika valtaisa. Pääruoaksi doradaa, kultaotsa-ahventa. Lisukkeita ei paljoakaan, mutta ei niitä kaivannutkaan. jälkkäriksi viikunajäädykettä, joka oli kerramista, muttei liian, joka oli makeaa, muttei liian, joka oli jäätelön ja jäädykkeen välimuotoa ja maussa pähkinää ja ihanaa hedelmää.

Puheliaan (minäkö sittenkään en osaa olla hiljaa) illallisen jälkeen lähdimme vielä ihmettelemään kuunmaisemaa. Täysikuu Las Cañadasin kalderassa jotain Once-in-a-lifetime. Ei nyt ihan Hangasojan taikakuutamolle vedä vertoja 😉 mutta jotain ylivertaisen hienoa.

Kun ei nettikään toiminut (pahoja vierotusoireita! ;)) tuli mentyä ajoissa unille. Pitkän yöunen jälkeen hotelli Paradosin aamiainen Patata di tortilloineen ja chorizo-tahnoineen taas maistui.

Sitten matka jatkui… palaan asiaan…

La Comera & Teneriffa Liikkuminen Niitä näitä

Lähteä ja tulla takaisin …

Lähteä ja tulla takaisin … laulaa Juha Tapio. Mekin lähdemme, aika pian ja aika nopsasti tullaan takaisinkin. Hiihtoloma.

Tai eihän se mikään hiihtoloma oikeastaan ole. Sitä on vaan tottunut sanomaan kevätlukukaudella olevaa lomaa hiihtolomaksi. Silloin kun pennut oli pieniä, tarha-, eskari- tai koululaisia ja lukiolaisiakin ja meitsi opetusvirassa, niin kymppiviikko eli maaliskuun eka viikko oli lomaa. Ainakin periaatteessa. Joinakin vuosina käytin ylityötunteja loman järkkäämiseksi yhtä aikaa lasten loman kanssa. Eräänä vuonna yliopistolla oli vähän tuhannen nihkeää järjestellä lomiaan tai töitäänkään, ja minähän halusin kuitenkin viikon lasten kanssa viettää, joten otin virkavapaata kun ei muuten onnistunut. Nythän yliopistollakin lukukausi on jaettu periodeihin ja se tarkoittaa, että se on ollut minusta ja töistäni kiinni, että juuri kymppiviikko on se lomaviikko.

Mutta nyt ei olla riippuvaisia koulujen eikä lipaston lukukausista, joten saatamme lähteä reissuun milloin huvittaa. Ja kuten täällä olen joka vuosi jaksanut kertoa, helmikuu on minusta vuoden pahin kuukausi. Februarfobia – helmikuukammo – on minulle tosiasia, ja nyt sitten kun ei ole pakko olla duunissa, pohdittiin pehtoorin kanssa, jotta olisi kiva lähteä helmikuussa käymään jossain. Ehkä lämpimässä. Sitten maaliskuussa kymppiviikolla voi jo lähteä mökille, ja tänä vuonna oikeasti hiihtääkin (olin taas tänään aamuvarhain ladulla :)).

Marraskuussa sitten pohdimme iltana muutamana, missä olisi helmikuussa lämmin?

Thaimaa?
– Ei kiitos. Nyt ainakin tuntuu että se yksi matka oli riittävä. Varsinkaan pehtoori ei halua sinne.

Bali, Vietnam tai Malesia – tai miksei Dominikaaninen tasavalta tai vihdoin Peruun tai Meksikoon?
– Sinne ei kannata viikoksi lähteä, ja tuntuu, ettei nyt halua millekään grande tourille, vasta oltiin Kiinassa. Ja nuo matkat maksavat monta tonnia… Siis ei.

Egypti?
– Edelleenkin ne mahataudit ja arabimaailman kuohunta pitävät pois sieltä.

Dubai?
– Se on nähty.

Jos vihdoinkin lähdettäisiin Alpeille laskettelemaan, kilometrejä pitkiä rinteitä? Käytäisiin katsomassa Kitzbühel talvella. Tai Le Deux Alpesiin, jossa oltiin nuoruusvuosina kesällä skimpaamassa? Tai Italiaan, Madonna di Campodiglio? Siitähän on puhuttu monta vuotta! Ja sitten taas jos/kun olen takaisin duunissa, loma on taas kymppiviikolla, eikä maaliskuussa enää kannata Alpeille lähteä… joten nyt.
– Eiku lämpimään.

Ollaanko ronkeleita?
– Ehkäpä. Mutta jos mennäänkin vaan Hangasojalle, tulee halvaksi ja tulee liikuttua. …

Ja sitten marraskuun eräänä sunnuntaina kun laittelen sapuskaa, pehtoori surffailee, huutelee koneelta, NYT olen löytänyt meille loman. Lähdetään Kanarialle!

– Minähän olen sanonut etten enää ikinä lähde Kanarialle, maailma on täynnä mielenkiintoisia kohteita, enkä halua hotellien keskelle, jossa ei ole mitään paikallista elämää, eikä historiaa, eikä paikallisia ruokapaikkoja, enkä halua suomalaiselle tavalliselle seuramatkalle… ethän sinäkään [ihan niinkuin ei muka ois oltu 🙂 ]. Eihän me enää ikinä mennä Kanarialle. – vai mennäänkö?

[Kävimme kaksi kertaa Gran Canarialla Puerto Ricossa kun lapset olivat alle kouluikäisiä ja kun Oulusta järjestettiin syyslomaviikolla suoria lentoja sinne. No ne sopi siihen elämän- ja rahatilanteeseen, reissut olivat mukavia, joskin molemmilla kerroilla oli tutustuttava paikalliseen turistilääkäriin… mutta sittemmin olen sanonut että ei enää, ei enää Kanarialle… Tämä on juuri se juttu josta esikoinen kuultuaan totesi: “Sen jälkeen kun me on T:n muutettu kotoa täällä syödään mutupizzaa, juodaan olutta ja nyt vielä tämä!]

Mutta nyt on matka Kanarialle edessä, tänään tuli liput! Mutta ei ihan normikanarianmatka (onko sellaisia?). Siis ei allaselämää ja matkamuistokatuja ja turistimenuja vaan lähdemme vaihteeksi patikoimaan. Finnmatkojen TEMA-vaellusmatka Teneriffalle ja La Gomeralle (2 yötä Santa Cruzissa, 1 Las Cañandissa ja 4 La Gomeralla San Sebastianissa). Huiputuksia tiedossa.

Ei ehkä mitään helteitä mutta lämmintä ja valoa. Ja liikkumista ja reissu. Helmikuun viides lähdetään.

Sitä minä vaan, että vähän huolettaa kuntoni. Mutta nyt vaelluspaketti ei ainakaan paperilla näytä niin tiukalta kuin kesällä Alpeilla.

Liikkuminen Niitä näitä

Tällaistakin voi sattua

– Paljonko sinä painat?

– Anteeksi vaan, mutta mitä se sinulle kuuluu? …

– Tarvisin sen tiedon, jotta osaan oikeanlaiset laittaa…

– No ookoo. Lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä. Riittääkö tuo tieto?

– Eiköhän. Entäs kuinka pitkä olet ja mihin tarkoitukseen, siis että aiotko harrastaa useinkin vai vain satunnaisesti?

– Pitkä? No vajaa 170 senttiä, enhän mie vielä ole luvannut mitään harrastaa…

– Seisotkos tässä koko painolla, sitten toisella jalalla, ja sitten toisen jalan päkiällä…

– – – ihmettelen ja tottelen…. Ja siinä se tunti vierähtää.

Oli vain ennen paljon helpompaa! Kunhan kirjoitti joulupukille: Järviset.

________________________________

Ostin sukset. Murtsikat.

Olen hiihtänyt noin neljännesvuosisata sitten. Nytkään en siis ole hiihtänyt. Olen vasta ostanut sukset. Ja vasta AIKONUT hiihtää. Katsotaan nyt…

Minä en kertonut nuorelle suksimyyjäpojalle, että minä en oikeastaan halua hiihtää, minä olen laskettelija, minä olen lasketellut koko ikäni, lautaillut, skimpannut Alpeilla, osallistunut ja voittanut!! harrastajalasketteluskaboja. Oikeasti olen ollut mäessä paljon. Se on minun juttuni.

Ja hiihtänyt olen oikeastaan vain lapsuudessa ja sitten muutaman vuoden varhaisaikuisuuden ahkerina liikkumisen vuosina. Hiihdeltiin ennen lapsia suunnilleen kaikki Saariselän keskeisimmät reitit kerran tai useamminkin. Kymmeniä kilometrejä päivässä. Mutta eipä ole sittemmin hiihdetty. Tai siis minä en ole hiihtänyt, pehtoori on viime vuosina hiihtänyt satoja kilometrejä.

Mutta minä en ole hiihtänyt, en vieläkään. Mutta nyt on sukset! Katsotaan nyt, mitä tästä tulee… Tuleeko mitään muuta kuin isohko visa-lasku?

Ja sitten tänään olen muutoinkin puuhastellut kaikenlaista mökille lähtöön liittyvää. .

Ja kävellyt kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, kuvannut HDR-kuvia, joista yksikään ei ole julkaisukelpoinen, soitellut muutamia mukavia puheluja, joiden seuraukset tulette näkemään/kuulemaan. Kuorruttanut porkkanakakun. Valinnut mukaan viinejä. Järjestellyt työasioita (vuorotteluvapaalainen? ok) ja hiljalleen siirryn ajatuksissanikin pohjoisimmille leveysasteille…

Liikkuminen Niitä näitä

Kerronpas Sport Trackeristä

Aamulla ei lenkityttänyt, saatikka että olisin lähtenyt salille.

Mutta kun iltapäivän alussa taivaan harmaa antoi periksi, sininen pilkahteli esiin ja näin vilahduksen auringonsäteestäkin, oli hyvä syy jättää tietokone ja lähteä ulos. Mutta minähän en tunnetusti pärjää juuri missään ilman jotain teknistä härpäkettä, joten luonnollisesti iPod taskuun ja puhelin.

Puhelin siksi, että olen ladannut siihen Sport Trackerin, joka on mukava sovellus. Vakavammin urheilua harrastavalle ja kunnostaan huolehtivalle siitä on varmasti vielä enemmän iloa kuin minulle, mutta olen minäkin siitä aika riemastunut.

Siis: se on pieni Nokia Ovi-palvelusta tai AppStoresta ja/tai kai jostain muualtakin ladattava pieni urheilusuoritteita mittaava juttu. Sillä voi mitata nimenomaan sellaisia urheilusuorituksia, joissa liikutaan paikasta A paikkaan B. Punttitreeniä tai pilatesta sillä ei voi(ne) mitata. Mutta juoksu, kävely (valitettavasti ei ole erikseen sauvakävelyä), pyöräily, maastopyöräily, patikointi, rullistelu, hiihto, golf, soutu yms…

Ohjelma on äärimmäisen helppo käyttää. Eka kerralla teet asetukset (paino, ikä, sukupuoli) ja sitten vain painat ”aloita”-nappulasta. Voit välillä laittaa tauon päälle. Kun saavut ”maaliin” elikkäs lenkki on tehty painat sammuta ja sen jälkeen ohjelma kysyy, haluatko lähettäää ”suoritusmerkintäsi” nettiin, omaan sähköpostiin, vaikka facebookiin. Ei ole lähetettävä mihinkään, se tallentuu SportsTrackerin päiväkirjaan, josta voit seurata oman kuntosi kehitystä. Paitsi että näkyviin tulee oheisen kaltainen näyttö, kertoo ohjelma myös nopeuden muutokset, korkeuden muutokset (Alpeilla ollessamme muutamilla oli tämä puhelimessaan ja nähtiin kuinka korkeuserot patikointipäivänä vaihtuivat). Sykkeenkin ohjelma mittaa, mutta sitä varten on tietysti oltava (erikseen ostettavissa oleva) sykevyö.

Tänään tein tuon vakkarilenkkini, ja tätä postausta varten vielä räpsin kamerakännyllä kuviakin: kuten hoksaatte karttaan tulee merkki kuvauspaikoista. Tein kehnohkoista kuvista kehnohkon kollaasin, mutta klikkamalla suurenevat kuvat näkyvät vähän paremmin.

Karttaa pystyy puhelimessaan suurentamaan niin paljon että kujatkin näkyy. Toimii siis GPS:llä. Lapin tuntureilla karttapohjaa ei näy, mutta reitti ja korkeuserot tallentuvat. Odotan, että pääsen Shanghaissa tätä testaamaan. 🙂 Näen miten paljon kävellään ja missä!

Sports Tracker´n voi ladata myös osoitteesta www.getstt.com/download?id=208126614 ja täällä on ohjelman virallinen kotisivu http://www.sports-tracker.com/

Nyt kun on tullut kulutetuksi 198,1 kcal onkin hyvä syy lähteä Slow Food -tapaamiseen ja syömään Antell´lle.