Patikka laurisilvametsään oli se, mitä me halusimme tällä lomalla kokea. Levadat ovat osa madeiralaista arkea paikallisille ja lomanviettoa turisteille: siispä ilmoittauduimme kansainväliselle kokopäiväretkelle saaren pohjoisosaan.
Ensimmäiset levadat lienevät tehty jo 1500-luvulla; ideana kuljettaa pohjoisessa satava vesi alas, saaren eteläosaan matalimmille alueille viini-, banaani-, kasvis- yms. viljelyksien tarpeisiin. Nykyisin levadoja on saarella jo noin 2000 km ja parinsadan kilometrin osalla on patikointimahdollisuudet.
Jo edellisellä Madeiran matkalla olin oppinut että täällä saattaa näin lokakuussa sadella. Ja tällekin päivälle säätiedotus lupasi sadetta ja myrskyä fifty-sixty mahdollisuudella. No se sitten sattui se sixty. Koko vajaan viisi tuntia kun laurisilvametsässä kävelimme satoi, välillä enemmän, välillä PALJON enemmän. Harvoin on niin litimärkä tullut oltua .
”Queimadas – Caldeiro verde” -reitti (linkin takana kartta) on noin 12 km pitkä, se levada on tehty vuonna 1937 ja sen varrella oli neljä tunnelia. Onhan sitä tullut vuoria ja tuntureita huiputettua, ja maailman pisimmmässä maanalaisessa joessa uitua, mutta ei ennen vuoren alla olevissa tunneleissa kuljettua. Nyt mentiin neljän läpi. Yksi oli aika pitkäkin, ei ihan ryömiä tarvinnut, mutta matalaa ja pimeää oli. Reitiltä olisi päässyt Pico RUivollekin joka on Madeiran korkein huippu (1862 mpy) siellä nyt ei varmaan olisi nähynyt mitään. Meidän reitti kulki 800 m – 400 metrin välissä. Selkeällä säällä olisi varmaan näkymät olleet hienot. Paikoin oli kyllä tosi jyrkkiä pudotuksia, kapean levadan toiselle puolelle, onneksi oli nuo köysikaiteet sentään.
Kaikkinensa laurisilvametsä ei ihan vetänyt vertoja vajaan parin vuoden takaiselle La Gomeran hienon hienolle patikalle (KLIKS), mutta lopultakin oivallinen päivä tänään oli. Vetinen, mutta hieno.
Hotellille palattua pohdimme ruokapaikkaa; Le Jardim, eikä huono valinta ollutkaan. Huomenna kooste tämän maailman äären ruokakokemuksista, kuvineen. Tuossa äsken illalliselta taksilla tullessa madeiralainen taksikuski totesi, että ”madam on huomattavasti ikäistään nuoremman näköien”… Ja mistähän tiesi ikäni? Ei mistäään… mutta on todettava että ei täällä ainakaan ole yrityksen puutetta olla kohtelias 😀
Kaikkien kuvien kanssa on nyt niin, että toiviosin voivani muokata niitä, mutta nyt teidän on tyytyminen näihin… Hieman oli ongelmia kuvia pienentämisessäkin. Hieman! Mutta eiköhän nämä nyt kerro päivästä jotain. Laittelen sitten kotona taas matkakotisivuille kunnon koosteetn
Kaksoisklikkamaamalla aukeavat suuremmiksi.
Näyttääpä tosi märältä! Mitenkäs liukasta siellä mahtoi olla, entäs kaatumisia, tuntuu jo pikkuisen vaaralliselta…
Taije, kyllä se oli liukasta. Välillä tosi liukasta ja vaarallista. Yksi kaatuminen, onneksi levadan puolelle, eikä jyrkänteen. Ja vaikka minulla on Meindlit jotka on tehty patikointia varten, liukkaalla kävelyä ajatellen, niin pari ”vähältä pitiä” oli …
Laurisilva2; komeat naavat! Usnea madeirensis? Tai jokin muu. Laakeripuiden partakomistuksia kun tuntuu Madeirallakin piisaavan.
Eksoottiset kuvasi panivat taas ajattelemaan, että madeiraanoille tämä on kuitenkin elämisen ja ympäristön perusmalli. Juuri tällaistahan elämän pitääkin olla. Kaikki tästä poikkeava on erilaista, outoa…
Kyllä elämä on laiffii!
Kyllä elämä on laiffiii, Madeirallakin. Nyt meidän elämänmenon suunta on kohti kotia. 🙂