Liikkuminen – Sivu 25 – Tuulestatemmattua

Le Cinque Terre – viiden kylän vaellus

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Suosittelen erittäin paljon.

Patikointi Le Cinqua Terressä (Unescon maailmanperintökohde Ligurian rannikolla) oli tämän päivän ohjelmassa, ja siltä minä (ja ymmärtääkseni moni muukin gruppomme jäsenistä) odotin eniten tältä reissulta. Enkä pettynyt!

Patikka alkoi jo hotellin ovelta: hanhenmarssia vallan topakasti menimme La Spezian kaupungin keskustan läpi rautatieasemalle. Matkalla huomiota herättävän reippaat, iloiset, juttelevat, meitäkin kouluun kutsuvat yläastelaiset italialaiset lapset olivat ilo.

Ehdimme kuin ehdimmekin vartin yli kahdeksan lähtevään junaan.

Ensimmäinen viiden kylän ketjusta (Riomaggiore) jätettiin väliin ja jäimme junasta Manarolan asemalla.

Oli aamu, eivätkä saksalaiset, amerikkalaiset eivätkä japanilaiset turistit vielä olleet liikkeellä, joten saimme tutustua pieneen kalastajakylään (joka nykyisin varmastikin elää ensisijaisesti, ainoastaan? turismista) ihan rauhassa. Leppoisa, puolipilvinen aamu ja kiertelimme kallioisilla rannoilla, kävimme cappucinolla/espressolla. Ainakin minun ilokseni löytyi myös hautausmaa! Tiedättehän, niitä minä koluan kaikkialla, missä mahdollista, eikä näin rähjäistä vielä ennen ole eteen tullut.

Manarolen rannalla ihailtiin meren aaltoja, niiden ääntä ja rannan kallioiden marmoriraidoitusta.

(huom. lukot)

Le Cinqua Terren kylien välillä kulkee rautatie ja patikkapolkuja. Käytimme molempia.

Lippua tarvittiin siis molempiin: sekä juniin että poluille. Riggiomaressa emme käyneet, vain mereltä paluumatkalla sen näimme, mutta muut neljä kylää kolusimme – muiden turistien tavoin.

Ja kameran muistikortti tuli täyteen: vajaassa viikossa olen ottanut tuhat kuvaa! Jälki ei kovin raposta, mutta aina jotain. Matkasivu tulee sitten jossain välissä reissun jälkeen….

Manarolan leppoisan aamutuokion jälkeen jatkoimme junalla Cornigliaan, joka oli se kylä, josta pidin ehkä sittenkin eniten.

Sinne pääsemiseksi oli asemalta kivuttava 377 porrasta (noinkohan se oli?). Ei kuitenkaan paha. Ja ylhäällä nähtiin tällainen. Välittömästi lähetin nuorelle parille kuvan, että voisihan se Tahvokin patikoida. 😉

Kylään tutustumisen ohessa nautimme lounaaksi tomaattibruschettat ja paljon naurua.

Ja sitten patikkapolulle. Luonto viehätti, meri kimmelsi, aurinko paistoi, patikoimisen ilo tuntui taas, ja sitten … osansa hämmästyksestä (ja myös muistikortin tilasta) saivat patikkapolulla kulkevat japainilaiset ja amerikkalaiset.

Suomalaiset kengittävät itsensä poluille näin…

Ja japanilaiset näin.

Amerikkalaisista en saanut kuvaa mutta kyllä me oikeasti porukalla ihmettelimme aika vaikeakulkuisille poluille tulleita (ei-niin-hyväkuntoisia), joilla oli remmisandaalit, ballerinat, converset tai nyörikengät. Ei ole terveellistä eikä järkevää sellainen.

Mutta me nautimme, kävelimme auringossa, emmekä olleet pahoillamme, vaikka aurinko aina välillä toviksi vetäytyi pilveen. Lämmintä kuitenkin oli, ihan hellerajoilla koko päivän.

Vernazzassa oli aikaa käydä kirkossa, tomaattisalaatilla (teen kotosalla erikseen koostetun ruokapostauksen), miettiä, ostaisiko mukavan näköisen paidan ja kuljeksia korkealla rannalla.

E-opas oli tehnyt meille ihan lähtemättömän hienon kartan, jotta ymmärtäisimme ajoissa ja oikeaan paikkaan viimeisessä kylässä kokoontua. Monterosso oli viimeinen viidestä kylästä ja sieltä palasimme illansuussa La Speziaan laivalla. Reilun tunnin kyyti oli piste iin päälle.

Botskin lähtiessä Monterossosta näkyi hyvin kylän katolla oleva fransiskaaniluostari. Tuon luostarin pihalla en ajellut (autolla!!) Giro Italiaa kuten tein Fransiscus Assisilaisen luostarin pihalla Umbriassakeväällä 2012.

Takaisin La SPeziassa olimme jo viiden jälkeen, eikä tänään yhteisillalllista. Löysimme Pehtoorin kanssa rotissööri-ravintolan: mereneläviä paremmasta päästä. Mutta kuten sanottu, teen ruokapostauksen erikseen reissun jälkeen.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Viraton kairankulkija

Tänään tunturiin.

Tiedättekös miltä tuolla kuulostaa? – Ei miltään. Hienolta! Siellä ei kuulu mitään.

Ajeltiin Kiilopään juurelle, Suomen Ladun majalle, ja siitä lähdimme kuuden kilometrin polulle. Olen ennenkin sanonut, että se tuntuu pidemmältä. Ja meillä meni siihen tänään yli kaksi tuntia! Ehkä syynsä silläkin, että otin yhteensä 128 kuvaa! Eikä yhdessäkään ole kuin häivähdys siitä kauneudesta, uljaudesta, paljoudesta, taivas-kattona-olosta, joka tuolla oli. Kannattaa klikkailla isommaksi… (Kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen 🙁 )

Kiilopään juurelta kohti Ahopään huippua. Se on hyvä reitti juuri näin ruskan aikaan, koska polku kulkee enimmäkseen paljakassa, puuttomalla tunturin laella, joten sieltä näkee kauas. Reitti on enimmäkseen aika kivikkoista, ihan rakkaakin, varsinkin alaspäin mennessä vierivät kivet eivät ole mukavia. Noh, pitkospuita ja kelpo polkujakin riittää.

Maaruskaakin jo on.

Ja tupasvillojakin vielä. Reitti on monipuolinen.

Tänään olen ollut ”viraton kairankulkija” – – siitähän olen haaveillut jo monta vuotta. Miten se kuuluukaan tässä yhteydessä sanoa: ”Nyt elän unelmaani”!

Joka tapauksessa hieno patikkapäivä.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Metsä on hyväksi!

Viime viikolla (viikonloppuna?) oli lehdessä (Hesari, Nyt-liite? YLE, – joku kuitenkin) artikkeli, jossa THL:n lääkäri totesi (mm.), että liikunnan vaikutusta terveyteen on liioiteltu ja samalla hän totesi, että on mitä luultavinta, että ystävän kanssa metsään meneminen lenkille tai ylipäätään siellä liikkuminen takaa ne terveysvaikutukset, jotka liikunnalla ylipäätään voidaan aikaansaada.

Me ollaan tänään Pehtoorin kanssa harrastettu metsässä liikkumista koko päivä, – terveysvaikutuksia luulisi olevan jemmattavaksi asti.

Aamukahvipöydässä (huomattavan myöhään, kymmenen tunnin yöunien jälkeen!!) levitimme kartan mökin pöydälle. Vaihtoehtoja patikkareissulle pohdimme, välillä jo maastopyöräretki vilahteli ajatuksissa, lyhyttä, napakkaa nousua pähkäilimme, myös keskittyminen mahdolliseen sieni/puolukka/mustikka/kuvasatoon oli esillä ja kolmantena, varsin yksimielisenä ajatuksena oli tehdä pitempi kierros, jolle otettaisiin eväät mukaan, tulisteltaisiin Vellisärpimällä tai jotain…

Aikamme pohdittuamme juttu menikin niin, että liki sanoitta siirryimme liiterin nurkalle jatkamaan eilen illalla aloitettua klapien siirtoa liiteriin. Eilen Pehtoorin tilauksen jälkeen mökkipihaan kun tuli kolme (heitto)kuutiota koivuklapeja, joita jo iltasella iso osa liiteriin ladottiin, mutta joita oli vielä polvitreeniksi asti tänään kannettavana. Minä kannoin, Pehtoori järjesteli. Siten se meillä menee: minä olen kotonakin pihahommissa kärrääjä, kantaja, ja Pehtoori se järjestyksen ylläpitäjä.

Noh, tunnin huhkimisen jälkeen klapit liiterissä; seuraaviksi pariksi vuodeksi rantasaunan lämmitys on nyt turvattu. Ja siitähän se tuli turvallinen olo! Tässä iässäkö sitä jo ollaan?! Puuvarastot ovat elämää suurempi asia? Lieneekö suoraa seurausta ansiotyöstä luopumisesta? 🙂 Täällä Hangasojalla kun tämä puuvarastojen keräys on ehdottomasti seniorikansalaisten juttu: kuten jo aiemmin kerrottu on: Polttopuut eivät ole leikinasia.

Siispä siirryimme metsään jatkamaan heinäkuun lopulla aloitettua metsurointia. Tuulenkaatoja oli näköpiirissä vielä vaikka ja kuinka.

En tiedä, montako runkoa, rankaa, kaadettiin ”lopullisesti”, karsittiin, kannettiin (minä kannoin :)) ”lanssipaikalle”, Pehtoori hakkasi takkapuiksi, rahtasi liiteriin, minä tein ison nuotion (ihan omat myöhäiset venetsialaiset!), jossa poltin karsitut oksat, latvukset, lahoimmat puut.

Ja monta kertaa siinä välissä taas hiljaa mielessäni ajattelin: ”Tämä on mukavaa, elämä on, muistaisinpa tämän kauan, liikkuminen on hyväksi, tekeminen on hyväksi – vaikka totta totisesti, – hitto, että minua jo väsyttää! Siitä huolimatta meillä kaikki hyvin. On muistettava.”

Vähän överiksi oli tämä metsurointi kyllä mennä; aika puhki olin kun neljän tietämillä saunaa lämmittelin. Surkea kunto vai ahkera päivä? – Molempia, ja pikkuisen meillä molemmilla taas kerran lähti lapasesta koko touhu. Mutta nyt ei ikkunoista eikä pihapiiristä näy tuulenkaatoja, liiterin takaseinät on täynnä saunapuita ja ulkona kuivamassa takka- ja notskipuita. Mistäpä sitä tällainen virkaheitto (kuten hallintopäällikkö minua ystävällisesti nykyään tituleeraa) enemmän olisi tyytyväinen.

Liikkuminen Niitä näitä

Paluu kuntosalille

Oli synkkä ja myrskyinen aamu. Ja sääennusteessa pisaroita oli piirrelty koko päiväksi, joten ei puhettakaan mihinkään lenkille lähdöstä. Saatikka, että oltaisiin lähdetty Rokualle patikoimaan ja sienestämään kuten vähän haaveena oli ollut. Myös ajatus valokuvausretkestä Hailuotoon oli hylättävä. Eikä pyöräily torille vesiroiskeissa ja vihmassa kiehtonut. Ja kuten odotettavissa oli, Pehtoori ei halunnut kanssani keilaamaan.

Joten minä tein kaikkeni, että keksisin, miksi en lähtisi salille. Minulla oli kerrassaan loistavia, aukottomia, liki tieteelliseen tietoon perustuvia, ylivertaisen perusteltuja meriselityksiä välttää – kauan aiottu, viimeistään syyskuun aluksi itselleni määräämä – paluu kuntosalille.

– Ensinnäkin olkapää on eilisen fysioterapian jälkeen aika herkkänä, kipeänä. [Pakkoko sitä on käsitreenillä saliura uudelleen aloittaa?]
– Toiseksi en edes tiedä, missä minun salikengät on. [höpö, höpö – ovat roikkuneet jumppakassissa eteisessä toukokuusta lähtien.]
– Eikä minulla taida olla edes kuntosalikorttia. [Pehtoori kyllä on sellaisen jo toukokuussa pyynnöstäni minulle hankkinut. Se on sen samaisen kassin, jossa on kengät, salihanskat ja vesipullo, sivutaskussa.]
– Salilla ei saa ulkoilmaa. [Niin. Ei saakaan, eikä siis sadettakaan, joten juuri siksi, juuri tänään kannattaisi mennä.]
– Eikä minulla ole treeniohjelmaa, sellaista personal trainerin tekemää paperia ja opastusta, jonka mukaan mitään tekisin. [Niitä on seitsemän aktiivisen kuntosalivuoden jäljiltä pieni mapillinen; ei muuta kuin vain valitsen sopivimman.]
– Alkoholin nauttimisen jälkeisenä päivänä ei saa treenata. [Eilisellä kahden hengen kotona nautitulla hääpäiväillallisella nautitut kaksi lasillista erinomaista argentiinalaista Gaia-punaviiniä tuskin ovat peruste kieltäytyä kuntosalille lähtemisestä.]
– Olisi imuroitava ja muutoinkin vähän siivoiltava, sehän käy liikunnasta. [Käy se. Mutta ei kyllä nyt ihan riitä päivän liikkumiskiintiön täyttämiseksi.]
– Sitä paitsi minä en halua! Täytyisi valita sellainen liikuntamuoto, josta pitää ja joka tuntuu omalta, jotta siihen sitoutuisi. [Kummasti vain olen liki koko vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen salitreeniin sitoutunut.]

Kun Pehtoori sitten pitkällisen aamulehden luku-urakkansa ennen yhdeksää lopetti ja ryhtyi tekemään lähtöä salille, annoin periksi ja lyöttäydyin mukaansa. Pehtoorihan käy salilla ympäri vuoden monta kertaa viikossa [silloin kun ei ole ollut menossa tai toipumassa polvi- tai selkäleikkaukseen/esta].

No eihän siellä salilla ollut juuri mikään muuttunut. Muistin ohjelmat suunnilleen ulkoa, tosin jätin kaikki käsi/hartia/olkavarsi/talja/punnerrus etc. -jutut tekemättä. Pelkkä laitteiden katsominen teki kipeää olkapäässäni.

Juuri olkapääni kipeytyminen, ”romahtaminen” kuten fysioterapeutti puolenkymmentä vuotta sitten totesi, oli yksi syy, miksi kolme kertaa viikossa ennen töihin lähtöä monta vuotta jatkunut hyvä tapa rapautui. Salilla käynti oli tapa, jota en kyseenalaistanut, kunnes…

Täällä Temmatussakin on todisteita aktiivisesta, aiemmasta kuntosaliharrastuksesta,. Tämä on ehkä kaikkein noloin juttu. Kun tämä olkapäävamma kävi liki sietämättömäksi jäi salilla käyntikin, vaikka olisi tietty voinut tehdä vain jalka- ja vatsa/selkätreeenejä. Mutta minä lopetin kokonaan.

Mutta tänään. Tänään olen astunut KORKEAN kynnyksen yli ja käynyt ainakin yhden kerran salilla. Huomenna voi olla vaikea nauraa, pikkuisen pallea jo nyt sen oloinen, mutta toivon mukaan tästä se kuntosalielämä lähtee taas nousuun. Olen jo ladannut Spotifyihin ”Latin Dance” -musiikkia pariksi tunniksi ja katsellut sopivia (isoja) T-paitoja tuolta vaatekaapistani, … kun kerran tai parhaassa tapauksessa kahdesti viikossa saisin käytyä…

Lappi Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Missä kaukana?

Puhelu

Tuttu: No moi! Missäs olet? Enhän häirinny?

Minä: Reissussa ollaan, ei mitään häiriötä. Päinvastoin, mukava kun soitit.

T: Jossain lämpimässä, rantalomallako ootte? Vai joku kaupunkiloma?

M: Eiku patikoimaanhan me taas… Ja ihan vaan oleilemaan.

T: Taas jossain Alpeilla. Onko hienot maisemat? Entäs reitit?

M: Maisemat on hulppeat, ja reittejä on valittavaksi asti. Vaikeusastetta ja reitin pituutta joka lähtöön!

T: … ja ruuhkaista on?

M: No ei nyt niinkään, mutta on täällä muitakin patikoijia aika lailla.

T: Onkos siellä hyviä ravintoloita? Millanen ruoka?

M: Ravintoloitakin vaikka kuinka. Tänään meillä lautasella sellaista valkoista kalaa (white fish) paistettuna, oli kyllä ihan hurjan hyvää. Mieskokki hanskasi hommansa. Ihan kaksistaan kyllä tänään syötiin.

T: Entäpä viinit? Onko hyvä tarjonta?

M: No ei paljon parempaa valkoviiniä kalalle voisi olla kuin se, mikä tänäänkin oli. Täällä on kyllä hyvät, selvästi huolella valitut viinit. Ja sitten paikallisissa ja valtakunnan lehdissä kovasti kehuvat jotain väkevää, jonka nimessä on kuuluisan, koko maan historiaan vaikuttavan taistelun nimi. Maailman parhaaksi kehuvat. Siksi on kuulemma loppu suunnilleen koko maasta, mutta täällä sitä oli, piti kyllä naapurikylään ajella sitä hakemaan, mutta ihan historian vuoksi … . Huomenna ajattelimme testata.

T: Siis siellä on hyviä terasseja, patioita?

M: Toki on.

T: Eikä itikoita niinku täällä Oulussa?

M: Eipä ole näkynyt. Vaikka melko lämmintäkin on.

T: Siis vielä lämmintäkin?

M: On ollut oikein hyvä aurinkoinen keli, kunhan vaan jatkuis…

T: Onko nyt hyvä aika reissata sinne?

M: Mun mielestä just tähän aikaan vuodesta ihan parasta, tonne syyskuun puoliväliin ihan parasta aikaa täällä.

T: Luonnossa jotain mielenkiintoista?

M: Vaikka ja kuinka: kun vaan tietäis mitä tänäänkin olen kuvaillut. Ja kun näkisit täällä nämä vedet! Hiekkapohjaisia uimapaikkoja, ja vesi on kirkasta!

T: No että majoitus? Onko hyvä yösija? Siisti ja hiljanen?

M: No on! Ihan kuin täällä ois pidetty suursiivous aika vasta, tosi mukavat ja meidän makuun passelit huoneet. Eikä todellakaan ole naapureista häiriötä. Ihan huippu. Hyvin nukuttiin viime yökin. Ja tiedätkös, täällä on saunakin. Enpä ole tainnut paremmassa koskaan käydä. Se on kyllä itse lämmitettävä, mutta sekin on mukavaa ja tuleepahan liikuttua.

T: Mahtaa olla melkonen pintaliitäjien paikka?

M: Kuule ei ole. Ihan mukavia ihmisiä sekä kaupassa että patikkapolulla tapaa. Oikein on lepposa meininki. …

T: Ai niin, saako siellä niitä patikkamerkkejä, joita Alpeilla on tapana jakaa?

M: Eiku täällä on joku paikallinen tapa, että jokainen tuo päivän patikalta kiven majapaikan seinustalle. Mekin sitten tuotiin tänään.

T: MISSÄ te oikein ootte??

M: Mökillä ollaan. Täällä on kuule hyvä!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuollaista fiktiivistä puhelua olen tänään jutellut. Ja sama sitten kuvakertomuksena. Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Patikkareissu-17

Liikkuminen Yliopistoelämää

Henkistä ja fyysistä aktiviteettia koko päivä

Varhain aamulla Linnanmaalla. Siinä on oma taikansa. Taikaa on kävellä perjantaiaamuna, arkipyhän ja lauantain välisenä aamuna, aamuseitsemältä, valtavan kolossin tyhjillä käytävillä, lukittujen ovien kautta etsiytyä omaan pieneen kammiinsa, avata tietokone, josta lähtevä hurina on pitkään aikaan ainoa ääni, joka kuuluu. Se vaivuttaa mukavaan työnteon nirvanaan, auttaa keskittymään. Samalla unohtuu se, etten kuitenkaan ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Hurina auttaa keskittymään luettavana olevaan tekstiin, tekemään siihen korjauksia, merkintöjä, muutosehdotuksia, korjaamaan kieltä, kirjoittamaan kommentteja, tekemään ehdotuksia tutkimuskirjallisuudesta ja piirtelemään hyväksyviä hymiöitä marginaaleihin.

Puolenpäivän molemmin puolin on kontakteja: paikallishistoriahankkeista, opiskelijoiden kesätyöharjoitteluista, artikkelini tiimoilta, dekaanin kanssa, kandilaisia käy hakemassa palautetta, moni kollegakin on työpaikalla ja asioita riittää.

Lähdin hyvissä ajoin töistä, olin luvannut Pehtoorille, että tällä kertaa minä käynkin kaupassa. Ja ostinpa sitten muka jotain uudenlaista kokattavaa. No hyvä on, nälkä lähti (oli hyvää kaupan leipää), mutta sekä pinaattilisuke että maalaiskananpoika olivat vähintäänkin arveluttavia. 🙁

Mutta joku muu onnistui tänään. Varasin jo viikolla meille Alppilan keilahallilta tunnin keilavuoron: piti saada revanssi Kuusamossa koetusta rankasta tappiosta ja ehkä vielä tärkeämpi syy oli se, että olen tässä puolen vuoden aikana koettujen keilaussessioiden hoksannut tekevän erittäin hyvää ainaiselle olkapäävammalleni. Keilaus ”aukaisee” niveliä tai jotain. Tunnin keilauksella on samanlainen hyväätekevä vaikutus kuin hyvällä hieronnalla. Niinpä pyöräilimme kylmästä säästä huolimatta Pelixiriin, joka oli ennenkokematon paikka ja joka on siis toinen Oulun keilahalleista.

Hohtokeilausvuorolla tunnin palloja heittelimme. Sen verran kilpailuviettiä on molemmilla, että yrittää piti, ja yesh, minä se voitin! Muutamalla pisteellä vain, mutta ”erät” 3 – 1 minulle, joten fyysisen hyvänolon lisäksi pieni riemu voitosta. 😉 Pieni!

Tuota voi kyllä tehdä useamminkin. Ja vakaat huhut kertovat, että Saariselällekin on tulossa keilahalli, joten meillä on sitten mökkireissullakin mahdollisuus tätä liikkumismuotoa harjoittaa.

Nyt voisi taas välillä lukea jotain …

Lappi Liikkuminen Ruoka ja viini

Lankalauantai Lapissa

Eihän meitä aurinko tänään(kään) ilahduttanut, mutta pilvinen, ajoittain sateinen sää ei ollut este liikkumiselle. Minäkin jätin tänään hiihtämättä, lähdettiin koko porukka ja koirat kävelylenkille.

Ja ketkä odottavatkaan, että Miniä & Juniorikin tulevat ulos ja että lähdetään!

Ensin käytiin Kiilopään juurella katsomassa jääveistoksia, jotka eivät oikein päässeet oikeuksiinsa pienessä pyryssä.

Muumi- ja Angry Birds -hahmoja siellä kuitenkin bongasimme.

Ja sitten Saariselälle ja lenkille ja kauppaan.

Pihapiiriin palattua kokeilimme uusia aktiviteetteja. Lumikenkäily ei ole ihan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Juniorilla onnistui paremmin kuin minulla, Pehtoori ja Miniä eivät edes kokeilleet. Mutta liikuimmepa taas tovin.

Iltapäivästä iso osa kului juhlaruokaa tehdessä. Saimme vieraita, Helsingistä asti. Meidän Helsingin ystävät ovat näillä seuduin lomailemassa, ja vihdoinkin saimme heidät myös tänne mökillemme käymään. Kalaasiystävävistä kaikki muut ovatkin käyneet, nämä vuosikymmmenien ystävät eivät uudessa mökissämme ole. Nyt oli siis erikoishyvä syy tehdä hyvä illallinen.

Lapaksia, poronfilettä ja monia pieniä jälkkäreitä (lemon posset, leipäjuustoa karpalosiirapilla, ChocoChilin konvehteja ja pääsiäisunelmista).

Lapakset olivat kauniita, ja pikkukipoissa uusi sovellus: avokadoa (sitruunamehulla muhennettuna) ja poron kylmäsavuhakkelusta ja koristeeksi muutama siivu. Hyvä yhdistelmä oli. Sitten tavallista savupororieskaa juustokukilla ja ”uusia” rautuveneitä.

Kyllä minulle ruoka ja sen tekeminen ovat sosiaalinen tapahtuma.

Huomiseksi on luvannut aurinkoa. Jee!!!

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Ihan oma päivä

Kiirastorstai poutaisella Hangasojalla alkoi jo hyvin varhain, ja tovin duunattuani päätin, että NYT on aika lähteä hiihtämään. Minähän olen reipas ja menen ennen kuin keli menee ihan nuoskaiseksi, sillä minun ”minigrippi”-sukseni (sellaiset voitelemattomat) eivät ole parhaimmillaan nollakelillä, saatikka nuoskassa, joten lähden NYT.

Ei muuta kuin sauna lämpiämään, sukset autoon ja ajelen Savotta-Kahvilan pihaan, josta sitten ladulle. Kyllä, kyllä minä hoksasin, että latukone ei ole vielä käynyt, mutta latu-ura näkyy, eikä siinä ole kuin pari senttiä lunta. Siis ei muuta kuin sivakoimaan.

Kilometrin kohdalla oli myönnettävä: enhän minä mitään hiihdä! Minä sauvakävelen sukset jalassa! Mutta takaisin en käänny!

Muistelin, että joulu- ja hiihtolomallakin latukone tuli melkein heti vastaan, kun olin ladulle lähtenyt, että aamulla sen reitti menee tästä. Meneehän se: mutta aamukahdeksan on eri asia kuin aamuyhdeksän! Aamukahdeksalta se ei mene. Sinnillä jatkoin, sillä olin varma, että kun pääsen Saariselkä – Kiilopää -valaistulle ladulle (ei Parfyymilatu, vaan se pitempi) niin sen on OLTAVA kunnossa. Oli se. Ja arvaattekin: latukone tuli vastaan. Olihan sen aika!

Kolmen kilometrin tarpomisen jälkeen suksen pohjat osoittivat: ei luista, 10 senttiä lunta pakkaantunut pohjiin!

Ja samanlaiset tosi tiukkaan paakkuuntuneet lumikerrokset monojen pohjassa. Jotta meni se hiihtolenkin alku enempi voima- kuin aerobiselle puolelle. Mutta sitten loppu oli yhtä juhlaa. Luistoa ja kauniita näkymiä. Sinistä taivasta ja auringon pilkahduksiakin.

Hiihtolenkki, jossa minulla menee tavallisesti kolmesta vartista tuntiin, vei tänään puolitoista tuntia. Mutta tulipahan liikuttua.

Mökille päästyä, saunan pesä oli tietysti jo sammunut, – sytyttelin uudelleen, ja odotellessa lämpiämistä tein lumityöt. Ja kyllä minä niin mieleni ilahdutin ulkoilmasta, valosta, Lapista, luonnosta.

Saunan jälkeen yhden artikkelin luin, arvioin, muutamat sähköpostit hoitelin ja sitten jatkui oma päivä, retriittini puhumattomuus loppui ja lähdin kylille. Shoppailemaan!

Saariselän DesignCenterissä ArcticQueen-merkillä myydään villa- ja pellavavaatteita, joita puodin Pirjo on itse suunnitellut (ja paljolti kai ommellutkin), ja miehensä Iisakki niitä kauppaa. Tänään vakaana aikeenani oli ostaa sieltä tunika. Saa niitä nykyään tilattua netistäkin, mutta miksi tilaisin kun kauppa on täällä mökin lähiruokakaupan eli Kuukkelin vieressä.

Olen ostanut ko. kaupasta yhtä sun toista mökin sisustukseen ja kattauksiin, Pentikin liinoja, Origo-astioita, Muumimukeja, Saamenmaan musiikkia, kynttilöitä ja lautasliinoja ja sen meidän ison lämpömittarin, joka on täällä Temmatussa usein näkynyt. Olemme vieneet suunnilleen kaikki vieraamme kauppaan, ja tuliaisia ja noita Arctic Queenin vaatteita ja viittoja ovat ystävät ostaneet. Minä en ennen, mutta tänään ostin.

Eikä siinä vielä kaikki, kävin tietysti ruokakaupassa ja Alkossa, mutta sitten vielä Holiday Clubin Aurora Spahan: kasvohoidon aika. Nyt on hehkeä hipiä. Shoppailua, hemmotteluhoitoa ja herkkuja! Ihan kuin olisi ulkomailla.

Mökille palattua pääsiäissiivouksen [hyvin kevyen] tein, ja kun vielä muutaman keltaisen kaitaliinan silitän ja Pehtoori ja nuoripari koirineen tienpäältä tänne ennen kymmentä tulevat, voi pääsiäinen tulla.

Ai niin, tähän päivään on kuulunut tämäkin.

”On hauras elämä, …se antaa enemmän, jos pyytää vähemmän…”

https://youtu.be/2CUM_ttwUcI?list=PL1AXqF3ugrN-foGINAIpECrJUmOQD5CKC

Ostin Hectorin uuden CD:n, jonka ilmestymisestä en ollut aiemmin edes kuullut mitään.
Se maksoi vain neljä euroa. Se on tavattoman hyvä.
Minä olen kuunnellut mieluusti Hectoria jo 40 vuotta.
Niin se aika rientää. …

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Hämäränhyssyssä ladulla

Aamuladulle ehdin tänään. Täällähän aamu(kin) on suhteellinen käsite. 😉 Puolikymmeneltä olin Savottakahvilan nurkalla valmiina ladulle. Laanilaan on tehty uusi hieno alikulku hiihtäjiä varten, mutta enpä mennyt siitä vaan ohi, Prospektorin ladulle.

Aamuhämärissä on hienoa hiihdellä, omaan tahtiin, kuvailla välillä. Tykkyä on täällä kovasti, ihan talven ihmemaa. Tänään pakkasta ollut alle kymmenen astetta. Oiva keli ulkoilla. Sitä sitten tein monta tuntia. Niin kuin eilenkin. Hiihtäninen on tuntunut mukavalle. Pehtoori on puuhastellut pihapiirissä ja tepastellut pikkuteitä kylille tai kyliltä mökille. Tyär on melkein joka päivä käynyt salilla; tosin tänään piti pyjamapäivän. Käytti sen työnhakuhommissa; hakemuksia duunasi useampaankin paikkaan. Minä en koneelta luentodioja aukaissutkaan. Ajattelin, että ehdinhän minä. Ensi vuonna. Silloin on pakko. 😛

Lumitöitäkin oli tänään tehtävänä; yöllä oli satanut, päivälläkin vähän kevyttä pakkaslunta. Kauppareissulla vahvistui käsitys siitä, että japanilaiset ovat löytäneet Saariselän. Partioaitan tuttu myyjä sanoi, että vuodenvaihteessa täällä olevien turistien suhde on 60 – 40 ulkomaalaisia – suomalaisia.

Ja kyllä täällä kelpaa kaikkien olla. Eiliseltä iltapäivän hiihtolenkiltä muutama sinisen hetken kuva.

Hiljaista, pehmeää, kaunista, sinistä, kaukana kavala maailma. liikkumisen iloa, yhdessä syöden, yksinkertaista, hyvää, nyt lempeä raukeus. Siitä on vuoden viimeinen tiistai tehty.

Liikkuminen Ruoka ja viini

Lähiostarilla

Kokous- ja koulutuspäivän jälkeen merkillisen puhki. Ja töistä kotiuduttua totesin ilokseni, että Pehtoori oli jo päivällä siivonnut ja kaiken hyvän lisäksi Juniori, joka oli tallissamme pesemässä autoaan, lupasi pestä minunkin kiesini [kyllä minun kelpaa näiden perheen siistien miesten kanssa ;)], joten lähdimmekin käymään Ideaparkissa.

Ei ollut jaossa ämpäreitä, eikä kyllä sitten ollut niitä ruuhkiakaan.

Koko kompleksi käveltiin päästä päähän, edestakaisin. Halpiskirjakaupasta ja hiustenhoitoaineidenputiikista löydettiin ostettavaa. Ja katseltiin, että onpa niiden kymmenien liikkeiden joukossa jokunen kiinnostavakin.

Urheiluvaatekauppa ja kukkakauppa myös. Melkein yhteen ääneen ryhdyttiin pohtimaan, mistä noille kaikille riittää asiakkaita? Mistä ostajia?

Ruokapaikkoja monelta mantereelta, monenmoista: meksikolaista, pizzaa, hampurilaista, salaattia delistä, subway-patonkeja, kaikenmoista.

Ja valintamme kohdistui Tomoon.

Sushille istahdimme.

Sushi oli ihan keskivertotasoa, inkivääri merkillisen kuivaa, eikä soija ollut minulle mieluinen. Ei huonoakaan, mutta toki olen parempaa nauttinut usein. Mutta hyvä, että nyt on sushibaari aika lähellä. Oikeastaan ainoa take-a-way -safka, jota meillä harrastetaan, on juuri sushi. Vastaisuudessa ehkä useamminkin, kun on tuossa läheltä haettavissa.

PS. Joku vuosi sitten liki krooniseksi muuttunut olkapääsärkyni on nyt ollut pois pitkään [mikä ilo!]. Voisi vaikka ryhtyä treenaamaan…. https://www.youtube.com/watch?v=J077NL55p5c Loppua kohti meno vain paranee, ja liikkumisen riemu välittyy!