Tänään tunturiin.

Tiedättekös miltä tuolla kuulostaa? – Ei miltään. Hienolta! Siellä ei kuulu mitään.

Ajeltiin Kiilopään juurelle, Suomen Ladun majalle, ja siitä lähdimme kuuden kilometrin polulle. Olen ennenkin sanonut, että se tuntuu pidemmältä. Ja meillä meni siihen tänään yli kaksi tuntia! Ehkä syynsä silläkin, että otin yhteensä 128 kuvaa! Eikä yhdessäkään ole kuin häivähdys siitä kauneudesta, uljaudesta, paljoudesta, taivas-kattona-olosta, joka tuolla oli. Kannattaa klikkailla isommaksi… (Kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen 🙁  )

Kiilopään juurelta kohti Ahopään huippua. Se on hyvä reitti juuri näin ruskan aikaan, koska polku kulkee enimmäkseen paljakassa, puuttomalla tunturin laella, joten sieltä näkee kauas. Reitti on enimmäkseen aika kivikkoista, ihan rakkaakin, varsinkin alaspäin mennessä vierivät kivet eivät ole mukavia. Noh, pitkospuita ja kelpo polkujakin riittää.

Maaruskaakin jo on.

Ja tupasvillojakin vielä. Reitti on monipuolinen.

Tänään olen ollut ”viraton kairankulkija” – – siitähän olen haaveillut jo monta vuotta. Miten se kuuluukaan tässä yhteydessä sanoa: ”Nyt elän unelmaani”!

Joka tapauksessa hieno patikkapäivä.

9 Comments

  1. Ai kuinka ihana kuvasi, sieltä Lapin perukoilta, olikaan juuri äsken TV1 – uutisten sääosuudessa!

  2. Minäkin bongasin hienon kuvan ja blogista tutun nimen Kiitos elämänmakuisista tarinoista ja mukavaa reippailua teille !

  3. Hanne, hih, niin kuulemma on ollut. Sääkuviin muutaman otoksen lähettelin, olivat sitten pääuutislähetykseen taustalle kelpuuttaneet.

  4. Anu, kiitokset sinullekin kommentista. Elämänmakuisia tarinoita haluaisinkin tänne kirjoittaa, mukava jos ne siltä vaikuttavat. Aurinkoista ja kaunista syksyä toivottelen!

  5. Valitettavasti en nähnyt uutislähetystä ja kuvaasi. Tuosta tunturiin nousemisesta ja hiljaisuuden kuuntelemisesta muistan nousuni tunturin laelle 90-luvun alussa. Oli tyyntä ja kaunista päästessäni ylös kuulemaan hiljaisuutta, en kuullut, kuulin vain tinnituksen voimakkaampana kuin koskaan. Olin pettynyt, vika oli/on minussa.

  6. Voi, Antti, tuo on melkein surullista, tuo tinnitus. Mutta toivottavasti näkemäsi korvasi kuulohavainnon tuoman pettymyksen…

  7. Hienoa, Reija Satokangas, Inari!

    Uutislähetyksen ja sään voi katsoa vielä Yle Areenasta.

    Rekommenderas!

  8. Reija Inarilainen kiitttää onnitteluista.

    Kävinkin Areenasta katsomassa… Kuvasta nyt ei paljon näkynyt, mutta nimi on komeasti keskellä ruutua 🙂

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.