On ollut touhun ja tekemisen päivä, yhdessäolon ja juhlan päivä.
Aamupäivä meni valmistellessa, ruokaa tehdessä (huomenna sitten kuvia ja reseptiikkaakin), lenkillä, ja jo kahdelta tuli pikkujouluväki: Juniori, Miniä, Apsu ja Eepi! Kaikenmoista ohjelmaahan meillä oli, mutta The Juttu oli jo perinteinen piparien koristelukilpailu. Palaan ehkä huomenna asiaan – tämänkin jutun osalta.
Ja iltahan on mennyt tietysti Linnan juhlia katsellessa.
Elellessä rauhassa. Kiitollisena.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kun joka vuosi täällä blogissa on uusia lukijoita ja kun joka vuosi yksi luetuimmista postauksistani on artikkelikolumnini jossa on itsenäisyyspäiväkynttilöiden merkitys ja selitys niille, niin varmuuden vuoksi tässä taas linkki tuohon: Itsenäisyyspäivän kaksi kynttilää
Tänään me pitkästä aikaa sytytettiin ne Apsun kanssa yhdessä.
Opetusravintola Hilikun bistro on taas avoinna: siellä on tarjolla lounasbuffet ja a la carte. Valittavana on varsin monipuolinen kolmen ruokalajin menu. Keittiö- ja salihenkilökunta (= opiskelijat) saavat harjoitusta ja asiakkaat hyvin syödäkseen. Ja hinta on 19,90 €. Erinomaista!
Hilikun a la carte-puolella oli tänään enimmäkseen eläkeläisiä, kaksi muuta isoa pöydällistä meidän seitsemän hengen seurueen lisäksi.
Olimme viinikerho BOn kanssa pikkujoululounaalla; meille ihan poikkeuksellista tällainen tapaaminen, ja poikkeuksellista meille oli myös se, että tapasimme ilman viiniä. 🍇 Vähän niin kuin lukupiiri kokoontuisi ilman luettuja kirjoja tai golfarit jääkiekkokatsomossa. – no huh, olipa kökköjä vertauksia, mutta ehkä ymmärrätte.
Toisaalta, meistä on yli 30 vuoden kokoontumisten myötä tullut hyviä ystäviä, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset ja kokemukset melkein kerran kuussa kaikilta muiltakin elämän aloilta kuin viinin nauttimisesta. Tapaamisen merkitys alkaa olla viiniä tärkeämpää. Kunhan rupateltiin ja syötiin hyvin pari tuntia joulukuisena keskiviikkoiltapäivänä. Koska me voidaan!
Tässä minun valintani.
Toast Skagen
Turskanfileetempura ja paistettuja kampasimpukoita
Puolukka-vaniljabavaroise
Varsinkin jälkiruoka oli tavattoman hyvää, täyteläistä, maut ja koostumukset kohdillaan.
Lounaan jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa jouluostoksille: lelukauppa XS Valkeassa (kuva otsikossa) oli hyvä kohde. Kaikille kolmelle lastenlapselle löytyi pakettiin pantavaa. Legot, Fischer Pricet, ja lautapelit ovat edelleen lasten lahjatoiveissa, mutta tutustuttiin myös Funkoihin. Ihan uudenlaisia ”pehmoleluja”. Pieniä pehmeitä hahmoja suunnilleen ´kaikista´ lasten ja varhaisnuorten seuraamista sarjoista: Pokemon, Marvel, Harry Potter, Boys, Five Nights at Freddy´s, Star Wars — Ja just sitä toivottua ei enää ollut. Eikä näytä olevan kuin Temussa! Sieltä en tilaa!
Ja huomenna meidän hyvin alkanut ”pikkujoulukausi” jatkuu. Joskus työvuosina minulla saattoi olla useatkin pikkujoulut marras-joulukuun vaihteessa: tiedekunnan pikkujoulut, oppiaineen tai laitoksen pikkujoulut, opiskelijoiden ainejärjestö Tiiman pikkujoulut. Joka vuosi taisin ainakin yksiin osallistua. Useimmiten juuri opiskelijoiden järjestämiin; ensin kävin niissä tietysti omana opiskeluaikanani, ja sitten varsinkin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä minä parin muun kollegan kanssa tapasimme käydä opiskelijoidemme järjestämissä pilheissä, – kävimme ainakin ohjelman katsomassa.
Nyt on erilaisia pikkujouluja, ja huomenna jatkuu: ensin huomenna tavataan Amici-porukalla (enää viidestään) Rajakylässä. Ylihuomenna iltapäivällä täällä meillä on jo perinteinen piparkakkujen koristelukilpailu, jossa tänä vuonna on myös etäyhteys Järvenpäähän. Siis Apsu, Eepi, Juniori ja R. sekä Pehtoori ja minä kisataan voitosta, syödään, höpötellään, kuunnellaan joululauluja, viesteillään etelään, nautitaan Herra Hakkaraisen jouluglögiä ja pidetään palkintojen jakoseremonia. Tai jotain sellaista. Kunhan touhutaan keskenään. Joulunaika tuo paljon hyvää … 🎄🤶🎅
Niinhän siinä sitten on käynyt, että en enää kotiolkkariin rakennettavaan valokuvastudiooni saanut Apsua ja Eepiä kuvattavaksi. En ainakaan tonttukuviin. Eepi, joka on luontaisesti loistava poseeraaja, olisi ehkä voinut – jopa mielellään – ryhtyä kuvattavaksi, mutta kun A. ei enää sellaiseen alkanut, niin ei sitten siskokaan, ja minun oli mietittävä joulukorttikuviin jotain muuta.
Sikäli jännä, että olen viimeisten neljän vuoden aikana myynyt yli kolmetuhatta joulukorttia, mutta nyt ei itsellä ole mitä lähettää. Korttejani taitaa vieläkin olla TaitoShopissa Aseman vieressä, mutta enhän nyt niitä lähde ostamaan. 😂
Perjantaiaamuna olin kaupungilla etsimässä jotain jouluista näkymää, joulukorttikuvaan uutta näkökulmaa, mutta eihän seepra raidoistaan, eikä Oulun arkkitehtuurin kuvaaja vanhoista, kauniista taloistaan. … Kaupungintalo, joka monivuotisen remontin jälkeen, on entistäkin arvokkaamman näköinen, oli tietysti perjantainakin taas monissa kuvissani. Mutta eipä kovin jouluista, eikä minulle mikään uusi juttu. Tein sitten kortin ihan muusta aiheesta.
Mutta ettei kaupungintalon kuvaus ihan hukkaan menisi, päätin kokeilla ja harjoitella, osaisinkohan vielä tehdä lumisadetta ihan itse? Photoshopin parissa ja vanhoja muistiinpanoja penkoen homma palautui mieleen. Ja otsikkokuva syntyi. Tässä alla sellaisena kuin se nytkin suunnilleen on. Ilman ”photari-lunta”
Mutta lumisadetta osaan tehdä vain kuviin. Osaisinpa uloskin!
Heräsin aamukuudelta siihen, kun sisäpihallamme oleva valopuu rymähti nurin.
Myrskyäminen jatkui pitkälle aamupäivään, mikä vain kannusti pyykki- ja siivouspäivän viettoon. Leivoinkin sitten vähäsen (= saaristolaisleivät).
Tuommoiset hommat lutviutuvat mukavasti äänikirjoja kuunnellessa, mutta päätinkin, että tänään tulkoot jo joulumusiikkia, vähän rytmiä luutuamiseen!
Vahingossa löysin Spotifystä minulle ennen täysin tuntemattoman Kanadan ranskalaisen Renée Martelin. Hän on jo vuonna 1995 tehnyt ensimmäisen(?) joululevynsä, joka on näköjään remasteroitukin. Ranskankielisen kantrilaulajan versiot tutuista joululauluista oli just hyvä!
Onnistuukohan tällainen? Siis upotus Spotifystä postaukseen?
Ensimmäinen adventti. Nyt voi oikeasti ryhtyä jouluttelemaan.
Nyt ei ole julkaista adventtikynttilöistä kuvaa, mutta jouluinen ikkuna kuitenkin. Kuvasin sen perjantaina, kun olin jo aamukahdeksan aikaan kaupungilla ”metsästämässä” jouluisia valoja kameran kanssa.
Merimiehen kotimuseossa Pikisaaressa ovat taas ikkunaluukut auki, ja jouluista menneen maailman tunnelmaa näkyvillä koko joulunajan. Museon ovetkin ovat auki aina loppuviikosta, joten ehkä me muksujen kanssa käydään vanhan ajan joulutunnelmaa vielä katselemassakin. He kun tykkäsivät museon kesäisestäkin versiosta.
Tänään Pikisaaressa olisi ollut Design Tori ja Pohjankartanossa joulumessut, mutta mihinpä sitä opiskelija ehtisi. Tänään oli viimeinen Teams-opetuskerta WP-kurssia. Mitenhän kurssin nyt asiallisesti arvioisin: ehkä niin, että minä en ollut sopiva kurssille, en ehkä sittenkään kuulunut ”kohderyhmään”. Aika vähän kolmen opintopisteen kurssista minulle jäi oppia. No mutta, minä sentään yritin. Ja eipä suurta vahinkoa ja rahanmenoa tullut, vaikka vähän turhaksi jäivät nämä sunnuntai-iltapäivien oppitunneilla istumiset. Jatkan itseopiskelua.
Ja nyt alkaa, paremminkin jatkuu joulun odotus: adventtiaika on hyvä aika. Kynttilöitä, pieniä salaisuuksia, piparkakkuja, tontun jälkiä, joulumusiikkia, sinisiä hetkiä, tapaamisia, toivottavasti tunnelmallisia lumisateitakin.
Marraskuun viimeinen, huomenna saadaan herätä adventtiin.
Tänään jo avattiin yksi jouluun liittyvä ”luukku” (ks. artikkelikuva): Pieni Joulupuoti Oulujoen Lapinkankaalla avasi taas ovensa tunnelmaansa ja pienten, monenlaisten käsitöiden puotiin. Olen käynyt siellä monena vuonna, samoin ystäväni, mutta emme ennen kahdestaan. Tänään oli sille hyvä aika.
Eikä se nytkään ollut pettymys. Siellä on paljon sellaista ”piensisustusta” jota ei muualta löydy, uniikkeja joulukoristeita, pieniä ilahduttavia joulujuttuja. Pitkään harkitsin meidän mökin vaatimattoman ”porotokan” täydentämistä näillä hoikilla oulujokisilla, mutta luovuin. Ja ostinkin Tonttu Tomafoille kaverin. Uusi huopatonttu sai nimekseen Totti. Tulette vielä näkemään hänet.
Lapinkankaalle on matkaa, parikymmentä kilometriä, joten ehdimme vaihdella kuulumiset, ilot ja surut, automatkalla. Palattuamme kaupunkiin mentiin vielä Kauppahallin joulunavajaisiin ja satuimme parahiksi Tiernapoikien esitykseen. 10 – 12 -vuotiaat pojat lauloivat raikkaasti ja taidolla, ihan jouluiselta tuntui. Kahvilla ja kalaostoksilla kävimme. Mukavaa oli että hallissa vilinää ja vilskettä, mikä ei ole Oulussa ihan tavallista.
Palasen savulohta ostin, tarkoituksella. 🙂 Resepti oli jo löydettynä valmiina, ja muokkasin siitä omanlaiseni. Tarkoitus oli laitella se tuonne ”harjoitustyö”-sivulleni, mutta kun se ei taaskaan onnistu ihan niin kuin haluaisin, niin tässäpä se.
Savulohipiirakka
Pohja
100 g voita tai margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2 dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta ripaus leivinjauhetta ½ dl vettä
Täyte
400 g perattua lämminsavukirjolohta tai -lohta ripaus sitruunapippuria ½ ps Aura-muruja 2 dl ruokakermaa 2 munaa 100 g (ruohosipuli)tuorejuustoa myllystä mustapippuria ripaus suolaa mahdollisesti 😊 tillisilppua
Pinnalle
(cheddar)juustoraastetta kirsikkatomaatteja
Ohje
Nypi pohja-aineet taikinaksi. Lisää hiukan jauhoja tarvittaessa. Painele taikina voidellun leivinpaperin päälle vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä lohi pohjalle, ripottele pinnalle sitruunapippuria ja sitten auramurut. Sekoita kerma, munat, tuorejuusto ja mausteet. Kaada muna-kermaseos piiraan päälle. Laittele pinnalle kirsikkatomaatit ja päälle juustoraastetta. Paista ensin 200 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia ja nosta pelti sen jälkeen keskitasolle. Jatka paistamista noin 20 minuuttia. Anna piiraan vetäytyä ennen tarjoamista.
Hyvää se oli. Pehtoori tykkäsi kovastikin. Ja nyt iltasella pienen palasen kylmänä maistettuani vakuutuin, että tämä voisi olla vaikka pieni alkupala tai joulun ajan buffetpöydässä yksi osa. Tai vaikka uudenvuodenjuhlaan huikopala?
Joulukirjoja, leppoisia, lämminhenkisiä (rakkaus)romaaneja ilmestyy perinteisesti joulun alla. Niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna olen kuunnellut jo kaksi:
Irlantilainen maalaisjoulu on kolmas osa Patrick Taylorin Irlantilainen maalaislääkäri-sarjassa. Ensimmäinen osa oli mieleiseni, ”vanha kunnon lukuromaani”, josta tuli hyvä mieli, kakkososa oli vähän liian ennalta-arvattava, ehkä. Ja tämä kolmas (jonka voi lukea/kuunnella ilman edellisiin perehtymistä) oli tämän viikon sisällä olo -päivinä kelpo kirja.
Toinen kirjasarja, josta myös olen kuunnellut aiemmatkin osat, on Maija Kaivannon Kahvila Koivu -sarja. Kun nämä kirjat lukee Kati Tammensola, ne soljuvat leppoisasti taustalla siivotessa tai neuloessa. Ei mitään suuria elämyksiä, mutta oikein mukavaa, aika uskottavaakin (ihan niin kuin se olisi joku hyvän kirjan kriteeri) viihdekirjallisuutta. Hahmot ovat hyvin tunnistettavia. Tässä sarjassa kuten irlantilaisessa maalaislääkärisarjassa ruoka ja leivonnaiset ovat tärkeässä osassa, ja mikä parasta, molempien sarjojen kirjoissa on reseptejä.
Kardemummajoulussa, joka on siis sekin joulukirja, on mm. jouluhalko-ohje. Ja minähän aion sen mukaan tehdä meille jälkkärin parin viikon päästä. Joskus vuosia, vuosia sitten olen tehnyt jouluhalon, joka ei niin kovin kummoinen ollut, mutta tässä kirjassa oleva ohje inspiroi taas kokeilemaan.
Ilona Tuomisen Kortteli-sarjaa en ole aiemmin kuunnellut, enkä taida niin tehdä vastaisuudessakaan, mutta sarjan joulukirjan Korttelirauhanjulistus (vain parituntinen) latasin äsken; kohta siirryn sen, takkatulen ja kutimen ääreen.
Ehkä jääkaapissa on vielä tilkka erinomaista valkoviiniä, jota nautittiin puna-ahvenen ja katkarapukastikkeen kera. Ilman mitään ennakkotietoa sen ostin: vaikutti mielenkiintoiselta uutuudelta. Ja sehän olikin tavattoman hyvää chardonnayta (Morillon on chardonnaystä käytetty vanha nimitys). Hieman voinen, runsas, vähän pähkinäinenkin valkoviini Morillon Blanc on etelä-ranskalainen viini, jonka tekijä on Jeff Carrell.
Emme ole tainneet aiemmin hänen viineihinsä tutustua, mutta tämänpäiväinen kokemus vakuutti. Viini oli niin makoisa ja suunmyötäinen, että nimi jää mieleen. Luulenpa, että tätä on meillä joulupöydässäkin tarjoilla. Sitä näyttää olevan Alkoissa ympäri Suomea, joten tässäpä jouluviinivinkki muillekin.
Moneen vuoteen en ole tehnyt mitään kuivakakkua, en kotiin, en M-mummulle. Tänään tein. Tein kakun, jota äitini teki usein: se on hyvin voinen, hyvin säilyvä, hyvin hyvä kakku. Meillä oli sitä lapsuuteni jouluissa ja juhlissa. Nyt sitä on täälläkin. Ja minulla on ihan uusi kakkuvuoka. Siihen leivottu kakku melkein huusi kuorrutusta. Ja kirsikoita. Kukaan muu kuin minä ei tykkää noista ”joulukirsikoista”, mutta minä kyllä voinkin napsia ne sitä mukaa kun kakkua kuluu.
Äidin kakussa ei koskaan ollut kuorrutusta, saatikka kirsikoita, – on se sen verran makea ja tiivis kakku, ettei kyllä tarvitsisikaan, mutta ku … Halusin kuviin oikein hienon kakun! En ole ennen tehnyt pikeeriä, sokerikuorrutusta, joka on tavallista vesi-tomusokeri kuorrutusta kovempi, paremmin säilyvä. Kelpo ohje on Valion sivulla.
Kakusta tuli myös osa minun Word Press -kurssini harjoitustyötä. Olen tehnyt harjoitussivua vähän vasemmalla kädellä, käytellen kaikkia keinoja ja niksejä, joita kahden sunnuntain kurssilla on opetettu. Jälki on vasemmalla kädellä tehdyn näköistä, eikä sivu lähelläkään valmista. Siitä huolimatta linkitän sivun tähän: Joulureseptejä – harjoituksen vuoksi
En aio tehdä mitään kovin massiivista joulureseptisivukokoelmaa (vrt. viime pääsiäinen), mutta tulen tuohon sivulle laittelemaan vielä uusia ja vanhoja ohjeita, vinkkejä jouluherkuista. Lnkki sivulle on myös tämän sivun ylävalikossa. Keskeneräistä ei saisi tietenkään näyttää, mutta käyhän kurkkaamassa. Ja tämän kakun resepti siellä jo onkin.
Loppiainen on vähän ikävä juttu, samalla tavalla kuin syksyllä on ikävää keräillä pihalta (ja kotoa sisältäkin) kaikkea kesään kuulunutta: pihakalusteita, kukkaruukkuja, hävittää kesäkukkien jämät etc. Loppiaisena on luovuttava (ainakin enimmistä) tontuista, enkeleistä, kynttilöistä, joululiinoista, – ja piparkakkutalosta!
Meillä jo perinteinen loppiaiskaronkka vietettiin tänään kun Juniori, Miniä ja muksut tulivat syömään. Ja ensin oli piparkakkutalon ”deletointi” tai paremminkin murskaaminen osaksi jälkkäriä. Rahkaa, vaniljaa ja vispikermaa aika tymäkäksi vaahdoksi ja siihen oli hyvä murustella oman maun mukaaan parhaita paloja purkutuomion saaneesta piparipytingistä. Vähän vielä puolijäistä mansikkarouhetta sekaan, niin loppiaisen jälkkäri, yhden sortin pappilan hätävara oli valmis.
Tapaninajelulle lähdettiin vasta aamukymmeneltä: Emmiliinin kanssa vielä nähtiin, joten ei maltettu aiemmin matkaan suoriutua – ei, vaikka melkein kaikki oli jo eilen iltasella pakattu.
Ajokeli enimmäkseen hyvä, pari kertaa joku lumisadekuuro sattui kohdalle. Ei rekkoja, eikä muutenkaan paljon liikennettä. Melkein kolmen kuukauden poissaolon jälkeen oli taas niin hyvä tulla tänne.
Loppuvuosi mökkielämää. Ehkä saamme – perinteisesti – ystävät uudeksivuodeksi seuraksemme ja vuodenvaihteen jälkeen sitten Emmiliini ja luonnollisesti myös vanhempansa tulevat tänne. Tytär oli suunnilleen puolivuotias kun ensimmäistä kertaa oli näissä mökkimaisemissa, ja haluaa nyt tuoda oman tyttärensä tänne: Lapin kävijäksi totutetaan varhain. 🙂
On pikkupakkanen, hiljaista, valkoista, kuu melkein täysi. Vähän tehtiin jo lumitöitä, asettauduttiin, ”talviasetukset” kuntoon. Hiihtämään en illan syvänsinisessä pimeydessä enää lähtenyt, eikä rantasaunaakaan lämmitetty, – kynttilöitä ja tonttuja vielä laittelin esille.
Ja kukas meidän uutukaisen nilin nurkalle olikaan kavunnut: tiesin, että Tomafoi viihtyisi sen suojassa.
