Aamupalalla oltiin Järvenpään pikkuperheen kanssa. Tuntui jo joululta.
Yhdessä lähdimme Jäälin isomummua katsomaan ja vähän jouluruokia viemään: Emmiliinillekin jo toinen kerta siellä, mutta vähän arkailuahan se. Hyvähän oli käydä sielläkin.
Pikkuinen ja isänsä lähtivät päikkäreille jo meille, mutta me Pehtoorin ja Esikoisen kanssa kävimme vielä haudoilla, melkoinen myräkkä oli juuri tuolloin.
Jatkettiin Kauppahalliin, jonne olimme onneksi tehneet kaloista ennakkotilauksen. Olisi jonottaessa hyvinkin tunti mennyt. Me heippasimme kauppiaat, kummipojan ja siinä samalla tavattiin tuttu vuosikymmenten takaa. Olipa mukava kohtaaminen sekin.
Vielä vähän tonttuilua ja kierroksen lopuksi vielä kerran ruokakauppaan! Ruokaa tarvitaan, onhan meitä on huomenna 11 henkeä joulun ruokapöydässä: hyvin perinteiseltä menuni vaikuttaa. Mikäpä siinä. Eikös se vähän niin jouluisin ”kuulu” ollakin? Ja mikäpä minulle mieluisampaa kuin saada koko perhe koolle.
Iltapäivä leppoisasti, vähän valmistellenkin, E:n touhuja katsellen. Hyvin on äitinsä oloinen samanikäisenä… 💕
Oulussa on lunta. Kimmeltävät hanget. Tyventä. Ja talvenpäivänseisaus, vuoden lyhin päivä.
Oulussa ovat kaikki kolme lastenlasta.
Kaikki hyvin.
~~~~~~~~~~
Heräsin taas liian aikaisin. Mutta toisaalta – olin taas sinisen hetken aikaan liikkeellä. Tepastellen ja kameran kanssa. Pimeä ei ole minua häirinnytkään, mutta ei haittaa vaikka valoa tuleekin lisää. Toisaalta… Jos/kun viikon päästä lähdetään pohjoiseen, on kaamos vielä tosiasia. Ei haittaa sekään.
Kauppahallista hain kalaa, huomiselle.
Toripolliisi on päässyt tänä vuonna valokeilaan. Se on – vihdoin – valaistu, joten sen saa talvikuviinkin helposti näkyviin.
Tänään meillä jouluruukkua, (kaupan, ei niin hyvää kalkkunan paistia), ranskalaista pateeta, kaikkea pientä ohessa ja ennen. Ja jälkkäriksi suklaa-kirsikkakakku! Jo sitä tehdessä tuli itsellekin painoa varmaan kilo lisää! Voita, sokeria, valkosuklaata, kermaa, sokeroituja kirsikoita, — kaikkea. Ja olihan se hyvää. Tämmöinen pala jäi seuraavaan päivään…
Aihioni jouluhalosta sai jäädä pakkaseen. Se ei ollut ihan onnistunut aihio. 🙁 Mutta synttärikakku (Vävyn synttärit), nimpparikakku (Juniorin nimipäivä) ja Eepin etukäteisnimmarikakku oli hyvää. Ja täyteläistä!
Mutta ruoka oli sivuseikka. Parasta oli nähdä serkukset keskenään. Yhdessä. Yhdeksänvee ja kuusivee leikkivät, opettivat, juttelivat yksveen kanssa. Emmiliini tottui aika pian ympäröivään huomioon, ja tuntui jopa nauttivan seurasta. Hyvä, että lapset ehtivät syödä mitään.
Ja minä olin tyytyväinen, että olin tehnyt melkein kaiken valmiiksi: sain olla läsnä melkein kympillä. Näitä hetkiä tällä poppoolla kun ei ole turhan paljoa. Nyt on hyvä. Taisin jo sanoakin.
Pitkäperjantai? Eikun pitkä perjantai. Päivään on mahtunut paljon! Aika varhain heräsin, aika varhain olin kaupungilla kameran kanssa. Talvinen aamu, valoja ja joulua pitkin Oulun keskustaa. Kiertelin pitkästi toista tuntia pitkin poikin keskustaa.
Ensimmäistä kertaa on Rotuaarille (kävelykatu keskustassa) tehty joulumetsä. Kun siinä tovin pyörin ja kuvailin, tuli mieleen kuinka pentuna, lapsuudessa siis, samoilla sijoilla oli tärkeää päästä käymään. Silloin ei ollut kuusimetsää, vaan tässä samaisessa kohtaa oli Sokoksen aukio (= parkkipaikka). Ja Sokoksen jouluikkunaa päästiin joka joulu katsomaan, ehkä parikin kertaa. Ei ollut liikkuvia osia, kuin ehkä yksi, mutta kaikki näyteikkunassa oli satumaista, jouluista. Tuliko siihen jostain äänetkin, vai kuvittelinko vain?
Parin päivän lumisateet ovat tehneet kaupunkimetsänkin tunnelmalliseksi. Ja kun kerran on metsä niin on tietysti myös laavu!
Melkein pitäisi patikointiharrastuksen vuoksi käydä tulistelemassa joku päivä tulla. Makkaratikutkin näyttävän olevan valmiina. Hassua, mutta aattelen että tunnelma olisi vähän eri kuin vaikkapa Sivakkaojan tai Aittajärvien laavulla. 🙂 Mutta toisaalta, ihan mukava idea ja vaikka lapsiperheille mukava ulkoiluhetki käydä retkellä.
Kaupungintalon edusta on (sekin) lämmitetty, joten lunta ei paljon näy, mutta komea kuusen oksilla kuitenkin. Ja se, mikä tässä kuvassa on uutta, on tuo tornissa näkyvä luku: 377. Arvaatko/tiedätkö, mihin se viittaa? – Sen verran on vuoden 2026 alkuun ja se merkitsee, että Oulusta tulee Euroopan kulttuuripääkaupunki!
Loppupäivä onkin sitten mennyt keittiössä ja kotona jouluun valmistautuessa. Järvenpäästä tulee huomenna Emmiliini ja vanhempansa, joten kun kerran aikaa on, olen laittanut heille vierashuoneen ja yhtä sun toista muuta valmiiksi: mainostin, että täällä on All inclusive -palvelu, suklaat tyynyille. 🙂 Että odotanko? No ehkä vähän. Olen koettanut pidätellä riemua siitä, että ”kaikki” ovat aattona täällä. Pidätellä siksi, että tiedän kokemuksesta, että aina voi sattua jotain. Jos on yksi päiväkotilainen, yksi eskarilainen, yksi alakoululainen, kaksi jouluruuhkaisessa palveluammatissa olevaa ja koko Suomi vilisee tauteja, niin …. Mutta päivä kerrallaan.
Toppilansalmessa satamapaikkaa pitää symppis pikkuhinaaja ST355, jolla on sellainen laivaprofiili, että se on äänestetty maailman kauneimmaksi jossain laiva-alan lehdessä ja jonka vuoksi laivatyyppi on saanut lempinimikseen “Mikki Hiiri-” tai ”Aku Ankka -hinaaja”.
Tuulestatemmatun vakilukijat ovat nähneet siitä kuvia kesät talvet vuosien varrella. Ja nytkin se pääsee taas esille. Eilen pakkasaamun kuutamossa ja jouluvaloissaan se oli ehkä entistäkin mukavamman näköinen.
Vaikea uskoa että se oli työssä ja toimessa Normandian maihinnousussa. Kaksi kertaa se on osallistunut maihinnousun vuosijuhallisuuksiin: ensimmäisen kerran kerällä 2004 ja toisen kerran tänä kesänä.
Oulu-laiva on tämän talven salmen eteläpuolella.
Salmenrannalla on uusia, aika hienoja kerrostaloja.
Tänään en ole ehtinyt ollenkaan ulkoilemaan; tonttuilua ja terveysasioita hoidellen kului aika pitkälle iltapäivään.
Olen saanut sekä eilen että tänään mahdottoman mukavaa postia: eilen tuli kirje ”vanhalta” blogini seuraajalta, – kylläpä ilahdutti ja tänään tuli rotissööriystävältä paketti kotiovelle! Sellainen lämmin läikähdys sydänalassa tuli ja jäi näistä. Päinvastainen tunne, huoli, joka ei ole ihan häivähdys, tuli yhden ”virallisen” viestin jälkeen. Noh, aika näyttää ja kerron sitten, onko huoli aiheeton tai ainakin saatavissa pois päiväjärjestyksestä. Ja ystävältä sain kirjan, tai ainakin käsikirjoituksen. Se on ilon asia. Monestakin syystä. Siis plussan puolella tänään.
Eilen kävimme lapsenlasten kanssa autolla pyörähtämässä Toppilan Tuulentiellä. Sen päässä on Jalmarin jouluvalopiha. Tänään menin aamulla uudelleen ja yksikseni kameran kanssa. Kiertelin puu-Toppilassa ja Jalmarin kotipihan ympärillä. Tänään pakkasaamuna (-17 C), kun maassa oli jo vähän lunta ja kuutamotaivas syvän sininen, piha loisti ja tuikki todella kauniina.
Jalmari nyt 13-v., vai jo 14-v.? Hän on monta vuotta käyttänyt taskurahansa kotipihansa jouluvalaisuun.
Ideastaan hän kertoo näin: ”Idea valopihasta syntyi, kun halusin laittaa valoja pihalle. Enemmän ja enemmän. Ostin alennusmyynnistä lisää valoja. Ohikulkijat tykkäsivät niin innostuin lisää.”
Valonauhoja pihalla on yhteensä viisi kilometriä. Tämä ja paljon muuta mukavaa tietoa löytyy sivulta: Jouluvalopiha.fi ja Instassa #jouluvalopiha. Valopihasta on tehty lyhyt joulusatukin, joka löytyy YLE Areenasta.
Alla olevan aamusella kuvaamani gallerian kuvat aukeavat isommiksi kun klikkaat ensimmäisen kuvan auki. Kannattaa klikata.
Jalmarin Jouluvalopiha
Pakkasesta huolimatta kävin vielä Toppilan satamassakin ja aamuruskon kajastaessa taivaanrannassa ihmettelin, missä vaiheessa olen luopunut aamulenkeistä. Tai siis siirtynyt puolenpäivän ulkoiluihin. Pitäisi taas useammin olla aamuisin liikkeellä.
Joulun etkot jatkuu … joulusta jo etukäteen nauttien paljosta hyvästä.
Tänään Kempeleessä joulumarkkinat. Ajelin sinne aamupäivällä, – ja kuinka kaukana Kempele onkaan!! Kesällä ajelin sinne pyörällä harva se viikko, ainakin joka toinen viikko joko/tai hautuumaalle toviksi tai kauppakeskus Zeppelinin Robert´s Coffeen lounaskahville. Tänään autolla tuntui, että matka on hyvinkin pitkä (oikeasti 20 km suuntaansa). Mutta kannatti tänäänkin autolla ajella.
Paikan päällä oli paljon käsityöläisiä, leipureita, leirikoululaisia, yhdistyksiä, seuroja … huolimatta hyytävän kylmästä tuulesta ja pakkasesta (enemmän kuin – 10 C) paikalla oli paljon väkeä.
Kalapuohista ostin meidän tämän päivän sapuskaksi siika- ja ahvenpihvejä, toisesta puodista lisäksi yhden koristellun katuharjan, josta sain ideaa ja vinkkiä mökin harjojen maalaukseen sekä kolmannesta kojusta pienen tonttuoven. Mökillekin sellainen tarvitaan. Luonnollisesti. Riddareita, saaristolaisleipiä, joulukortteja, joulukakkuja en kotiin tuonut; niitä syntyy täällä ihan omin avuin. 🙂
Iltapäivällä meillä oli Pehtoorin kanssa talkoot: lanttu- ja porkkanalaatikot, jouluruukkuvuoat ovat nyt pakastamista vaille valmiit. Leivinuunin lämmössä niistä tulee niiiin hyviä.
Otsikkokuva aamuselta. Ennen kuin ajelin Kempeleeseen kävin kameran kanssa kaupungilla. Etsimässä täysikuuta linssin eteen. Näin sen kotipihalla lähtiessäni, mutta missään en sitä kaupungilla nähnyt. Taivas kuitenkin huikean värinen. Ihan sävy sävyyn lyseon, tuomiokirkon ja kolmiotalon kanssa.
Joulun aika on hyvää. Useimmiten. Ja varsinkin tässä elämän vaiheessa kun jouluajasta voi nauttia pitkään, jo paljon ennen joulua. Niin kuin tänäänkin.
Olimme Pehtoorin kanssa joulutunnelmissa Sinfoniassa ja konsertissa.
Sinfonia on uusi italialainen ravintola Oulussa Kirkkokadulla (Crecianin vieressä). Varasin sinne pöydän neljäksi: onneksi varasin, ei sinne olisi ilman varausta päässytkään. Kävimme siellä ennen konserttiin menoa. Konserttikin oli kirkkokadulla: Tuomiokirkossa oli Jarkko Aholan ”Jouluntähti” -konsertti.
Pehtoorihan tykkää katsella telkkarista suunnilleen kaikki mahdolliset (suomalaiset) musiikkiohjelmat ja suomalaisartistien konsertit, joten ostin hänelle lipun vähän kuin joululahjaksi. Ja koskapa minä olen jo monta vuotta tykännyt Aholan joulumusiikista – jopa enemmän kuin Three Tenorseista, Tapani Kansasta tai Andrea Botticellista, niin mielelläni lähdin aveciksi. 🙂
Oi, että. Olipa vaikuttavaa. Vielä vaikuttavampaa kuin osasimme odottaa. Tuomiokirkon akustiikka ja kirkon täysi muita kuulijoita (1500 henkeä) tekivät osaltaan konsertista hienon. Välillä silmät kiinni ja kyynelissäkin kuuntelín: Adagio, Jouluyö, Walking in the Air…. Korkealta, kirkkaasti ja kovaa!
Ja entäs Sinfonia! Se ei ole mikään tavis pizzeria, enemmänkin trattoria tai ristorante. Listalla toki on pizzoja, mutta myös muita italialaisen keittiön klassikkoruokia: antipastit (leikkeleitä), primit (insalata mistot, pastat ja risotot), muutamia secondoja (lihaa ja kalaa) ja dolcet. Me valitsimme tattirisoton ja prosciuttosalaatin. Molemmat olimme tyytyväisiä. Pehtoori söi jälkkäriksi suklaakakkua ja gelatoa, minä vaniljapannacottan. Perushyviä nekin. Viinilista on oikeinkin laadukkaan oloinen, viinejä lähes kaikista Italian maakunnista. Lasilliset otimme ja varsinkin minun Baroloni oli niin hyvä, että päätin ostaa sellaista jouluaatoksi porolle kaveriksi. Ravintolamiljöö on tyylikäs, vähän turhankin tumma. Kaikkinensa tervetullut lisä oululaiseen ravintolamaailmaan.
Ohjeet: Esilämmitä uuni 200 °C:seen Leikkaa punajuuret viipaleiksi ja ripottele päälle oliiviöljyä, (hunajaa) ja suolaa. Asettele punajuuret ja porkkanat uunipellille yhdeksi kerrokseksi. Paista 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat paahtuneet ja karamellisoituneet.
Vatkaa pienessä kulhossa oliiviöljy, valkoviinietikka, hunaja, jauhettu valkosipuli, rosmariini ja ripaus suolaa.
Kokoa salaatti: Kun vihannekset ovat kypsiä, anna niiden jäähtyä hieman. Asettele rucolaa tai vihreää salaattia tarjoiluastian pohjalle, päälle juurekset. Valuta kastike salaatin päälle, lisää burratajuustoa ja pistaasirouhetta.
Etsin tänään punajuuripeston ohjetta (viime viikolla sellaista sain ystävän luona, ja tykästyin paljon. Löysinkin ohjeen, mutta ennen kuin ehdin hankkia sitä varten ainekset, näin Instassa Ellen Jokikunnaksen ohjeen yllä mainittuun salaattiin. Siispä meillä olikin sitä tänään. Ja pidin kovasti.
Jokikunnasta olen seuraillut Instassa aika aktiivisesti viime kevättalvesta asti. Siitä asti kun alkoi hänen ja miehensä ohjelma Unelmia Italiassa. Sehän olikin ihan mukava ohjelma. Ja siinäkin, kuten aiemmin satunnaisesti lehtien palstoilla, pariskunnan lapsettomuusvuodet ja pitkittynyt adoptioprosessi tuli esille, ja koskettikin. Ja kyllähän kyynelehdin, kun näin isänpäivänä netissä kuvan, jossa Ellen ja Jari olivat Manilassa – ja heillä oma poika! Aika harvojen julkkisten elämänmeno on näin koskettanut.
Mutta siis: salaatti sopii varmasti joulunpyhien pöytään lisukkeeksi esim/vaikka rosollin sijaan tai lounaaksi vuodenvaiheen jotenkin poikkeuksellisen monilta tuntuvina viikonloppuina. [Olipa selkeästi ilmaistu!! Tarkoitan että vaikka ennen tai joulun jälkeen. 😅]
Tänään olin jouluostoksilla kaupungilla. Perheessä melkein kaikki ovat ilmoittaneet, että eivät halua lahjoja, vaan että vietetään paketitonta joulua.
Periaatteessa sopii minulle ihan hyvin, muttaku. Kun marraskuussa tästä keskusteltiin, totesin, että puolet lahjoista on jo neulottu, langat kaikkiin hankittu, että samoin kalenterit myös perheenjäsenille tilattu, että lastenlapsille ostan ihan varmasti sekä pehmeitä että kovia paketteja, että tradition mukaisesti ainakin joulun tienoon hyvin syöminen ja juhlalliset juomat päivällisten yhteydessä kuuluvat minun jouluuni ja sen valmisteluun, niin ei kukaan sitten kieltänytkään. 🤶 Ymmärsivät, että ruoalla rakastaminen on edelleen mun juttu ja minullehan on ilo saada lahjoa; on ilo ilahduttaa ja antaa jotain mukavaa, omaa, hemmottelevaa, luettavaa, syötävää. Siispä tänään muksujen lahjoja – ja muutamia muitakin 🤫 – hankkimassa.
Joulureseptejä-harjoitussivu syntyi jokunen viikko sitten kun aloitin Word Press-sisällönhallintajärjestelmä -kurssin. Menin kurssille mm. siksi, että oppisin uutta, erityisesti käyttämään WP-alustan uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Perusteet ovat olleet hallinnassa jo vuosikausia. Kolmen viikon kurssi ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin, – monestakaan syystä. Mutta menemättä niihin tarkemmin totean, että kunnianhimoinen aikeeni tehdä tuosta harjoitussivusta ”sivuhaara” blogiin, ehkä jonkinlainen nettikeittokirja, jää nyt toteutumatta.
Jatkan siis entiseen malliin blogin pitämistä tavalla, jossa on ruoanlaittoa, patikkaretkiä, juttuja päivieni kulusta, edelleen jaan jotain vinkkejä hyviksi havaituista liikkeistä, neuleista, tapahtumista etc. ja kaikenmoiset tarinat ovat entiseen tapaan suloisessa, satunnaisessa sekamelskassa ryyditettynä valokuvilla päivieni ja matkojeni varrelta.
Jotain uutta mm. julkaisemisen sujuvoittamiseksi sentään opin ja vähän uusia välineitä sain käyttööni, joten ei kurssiin käytetty aika ja raha ihan hukkaan mennyt. Silti kyllä turhautti, vähän. Mutta se siitä.
Joulureseptejä kuitenkin olen ehtinyt hakea omista arkistoista, uusista keittokirjoista ja netistä, ja koska en niitä tuonne jouluresepti-sivulle laittelekaan, niin tiputtelen tänne blogiini.
Yksi sellainen on Hillajäädyke ja suolakaramellikastike
Ohje Paseeraa marjat (tai käytä valmista Lapin jängän kivetöntä hillasosetta) Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon marjasose. Vaahdota kerma toisessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot. Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa ja nostele varovasti valkuainen jäädykemassan sekaan. Kaada massa noin litran vetoiseen vuokaan, kääri kelmuun ja jäädytä pakastimessa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.
Ota jäädyke noin puoli tuntia ennen tarjoilua jääkaappiin sulamaan.
Jäädykkkeen voit tarjota valmiin kinuskikastikkeen kanssa tai lämmittää purkillisen kondentoitua maitoa ja lisätä sen joukkoon suolakiteitä tai tehdä itse suolakaramellikastikkeen.
Suolakaramellikastike 2 1/2 dl sokeria 100 g voita 1 1/2 dl kuohukermaa 3/4 tl maldon- tai karkeaa merisuolaa
Mittaa kaikki kastikkeen ainekset valmiiksi. Kaada sokeri pinnoitetulle pannulle. Anna sokerin lämmetä keskilämmöllä, ja liikuttele sitä välillä puuhaarukalla.
Kun sokeri alkaa sulaa, pienennä lämpöä ja sekoita sokeria koko ajan puuhaarukalla. Sokeri ei saa palaa. Tavoitteena on toffeen tai konjakin värinen, paahtunut sokeri. Lisää voi parissa, kolmessa erässä. Sekoittele vispilällä voi ja paahdettu sokeri sekaisin. Kun seos on tasainen, ota pannu pois hellalta ja lisää vähitellen joukkoon kerma. Sekoita koko ajan. Jos kastikkeeseen tulee paukkuja, voit lämmittää kastiketta varovasti pienellä lämmöllä. Lisää lopuksi kastikkeeseen suola ja anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä kastike jääkaapissa. Voit lämmittää kastiketta halutessasi hieman ennen jäädykkeen tarjoilua.
Toinen meillä 90-luvulla usein tarjolla ollut hillaherkku on VALKOSUKLAAHILLAKAKKU
150 g voita 1½ dl sokera 1½ vaniljasokeria 3 munaa 100 g valkosuklaata (Valhrona tai Panda) 2½ dl vehnäjauhoja 2 rkl konjakkia tai sitruunamehua Kuorrutus ½ dl kermaa 100 g valkosuklaata
Vatkaa rasva ja sokerit vaahdoksi, ja lisää munat yksitellen. Sekoita karkeaksi pilkottu suklaarouha huihin kuiviin aineksiin ja sekoita taikinaan, lisää neste. Kaada taikina voideltuun jauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä.
Kuorrutusta vasrten pilko suklaa kulhoon, kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle. Levitä kuorrutus kakulle. Tarjoile hillojen kera (tai ilman).
Otsikkokuvan hillaresepteihin sopiva väritys on tämänpäiväisen iltapäivälenkin varrelta!
Hyvä päivä tänään. Eikä vähäisin syy siihe ole se, että pitkästä aikaa olen nukkunut sen, mitä tarvitsen = kahdeksan tuntia. Olkoonkin, että tunnen nähneeni vain painajaisia. Mutta ne olivat unia – ja minä nukuin!
Päivään olin aatellut kuvaeditointia (ja reseptiikkaa) kuluneen viikon varrelta, mutta meni sitten kuitenkin nettikaupoilla, kävellessä, perhechatissa (montakohan kymmentä viestiä yhden sun toisen kombinaation parissa, joulujuttuja ja muuta).
Iltapäivään meni ennen kuin sain lähdetyksi ulos. Theodorin puistossa oli tänään joulutapahtuma, ja koskapa tämä puisto on hyvinkin kävelymatkan päässä meiltä, valitsin sen tepastelun kohteeksi.
Aika jännä, että tämä Theodorin puisto on tullut tietoisuuteeni vasta muutama viikko sitten, vaikka olen ihan sen kupeessa syntynyt, sen läpi ja reunoilla lenkkeillyt ja hiihtänytkin 80-luvun alussa, viime vuosina pyöräillyt sen läpi liki päiväittäin, siellä aika paljon kuvaillutkin … Mutta nyt vasta tiedän, että sen nimi on Theodorin puisto.
Theodorin puisto on Tuiranpuiston vieressä, Tuiran terveyskeskuksen ’takana’, ihan lähellä Toivoniemeä, jossa reilun puolenkymmentä vuotta ehdittiin asuakin. Se on ns. kuurojen kodin ympärillä ja siellä oli tänään taidenäyttelyitä, leipomo avoinna, käsityöpuotien avoimet ovet jne.
Mm. Petra Kaminen Mosherin teoksia katselin, ja tämä alla oleva pysäytti: siihen on kiteytetty Oulun murteen ydin. Ei niin kaunista ole kotimurre.
En ostanut taidetta, en koruja, en käsitöitä, mutta leipomo Ryytin hapanjuurileipä mahtui pikkureppuuni oikein hyvin. Ja lämmin leipä tuoksui koko paluumatkan herkullisesti.
Kotiin palattua eilisen rääppiäisiä ja leipää meille kahdelle. Ja teinpä meille ”lauantaidrinksut”. Kesältä jääneen Aperol-pullollisen loput jalostin talvi-aprerol-spritziksi.
Olin jo viikolla laittanut pakkaseen jäätymään jääpaloja, joissa oli appelsiineja, rosmariinia ja tähtianista. Sitten vain lasiin 8 cl Aperolia, 20 cl kuohuviiniä, 5 – 10 cl kuplavettä, appelsiinipalasia ja em. jääpaloja. Hyväähän siitä tuli. Kun juoma oli ollut pidemmänkin tovin lasissa alkoi jäätyneestä tähtianiksesta irrota mukavasti makua. Siis kannattaa varmastikin upottaa yksi tähtianis aperoliin jo edellisenä iltana, tulee joulun makua. Luulisin.
Ja kun on kova ikävä ja halu nähdä muksuja ’koko ajan’, keksin kutsua heidät huomenaamulle ”perhebrunssille”. Niinpä olen tässä jouluwienereitä leiponut ja pöytää jo kattanut. Riisipuuroa siis jo huomenna!
