Joulu – Sivu 5 – Tuulestatemmattua

Hiljalleen joulutunnelma hiipuu

Hyvät blogiystävät!

Joulupäivän illassa ollaan, ja aatonaatosta asti on ollut joulua ja touhua.

Eilinen aatto oli tietysti ruokajuhla ja perheen juhla. Meillä oli yhteinen puurobrunssi puolenpäivän aikoihin, niin että suunnilleen eka kertaa elämässäni minulta jäi joulurauhan julistus katsomatta. Mutta jos puuropadan ympärillä on kolme lastenlasta, molemmat lapset puoliskoineen ja mies, niin kyllä siinä Suomen Turku ja Prinkkalan parveke unohtuvat.

Iltapäivä meni Emmiliinin kanssa ”jutellessa” ja joulupäivällistä kokkaillessa. A & E olivat menivät äidilleen, joten heitä ei illalla enää pöydässämme ollut, mutta – perinteiden mukaisesti 🙂 – saimme systerini miehensä kanssa meille. Meitä oli siis kahdeksan aikuista + Emmiliini, joka jaksoi muutamien päikkäreiden turvin ilahduttaa meitä hymyllään ja hyväntuulisuudellaan yli seitsemään asti.

Söimme aikas hyvin. Pientä haparointia oli laadussa, mutta eipä kukaan valittanut. Muisteltiin lapsuuden jouluruokien inhokkeja (kuinka ollakkaan lipeäkala oli aika monella meistä ”ei-se-ykkösherkku”) ja ehdottomia lemppareita (lanttulaatikko jakoi mielipiteitä!) oli monia.

Illan tarjoilut kruunasi sisareni (melkoinen kakkumaakari nykyisin) tuoma puolukka-valkosuklaakakku. Jossa oli yllätyskin: valkoisen palleron alta paljastui mökki ja pihakuusi!!!

Muista tarjoiluista myös resepteineen sitten huomenna.

Tänään olen jo vähän laitellut joulua pois, ja pakannut, jakanut ruokarääppiäisiä, siivoillut. Iltapäivän leppeässä lumisateessa, sinisessä hetkessä, rauhassa kävin (taas) hautausmaalla. Teki hyvää olla hetki itseksekseen, kävellä ja katsella. Siellä oli niin kaunista, hiljaista, lumista, tunnelmallista. Kiertelin kauan, vanhempien haudalla, ystävien haudoilla, Stooleporin puolella, muualle haudattujen ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä…

Joulupäivän illassa vetäydyn nyt takkahuoneeseen. Lukemaan. Niin joulupäivän iltana on usein tapana tehdä.

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea sitä – ja joulukortit hukassa!

Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …

Joulukorttimme ovat kadonneet

Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁 Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.

Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.

Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.

Tähtipullaa

Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä.

Leffa-treffit

Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.

BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.

Ravintola Gaia – kävimme testaamassa

Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.

Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.

Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.

Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.

Joulu Niitä näitä Reseptit

Pororuokaa ja muuta jouluista

Sellainen hengenpidätyksen ja helpottuneen hengittämisen päivä tänään, tänäänkin. Eikä koske nyt vain maailmanpolitiikkaa, joka kyllä taas melkeiin ahdistaa.

Enkä sitten saanut uhmattua pakkasta, jota ei nyt sitten niin kovasti (- 13 C) kuitenkaan ollut. Hissuksiin sain valmiiksi perjantaisen väitöspäivän kuvaediitit, – kansiollinen kuvia lahjaksi väittelijälle. NYT pitäisi ”pakolliset” kuvahommat olla ainakin jouluun asti hoideltuna. Mitä nyt tämän blogin kuvitukseen jotain jouluista yritän.

Jouluistakin tänään on ollut: Miniän joululahjapaita on päättelyä ja viimeistelypesua vaille valmis. Olipa savotta. Kerron joulun jälkeen. 🙂

Huomenna on ehkä leipomuspäivä, ja ehkä saisin postaukseen kootuksi linkkejä jouluruokiini ja leivonnaisiin aiemmilta vuosilta. Jollen huomenna niin sitten viikonloppuna. Jolloin kyllä lauhtuu ja hiihtäminenkin palautunee ohjelmaan.

Sitä ennen yksi pieni koejuttu jo viime viikonlopulta: tämä on selvästikin Lapas (Lappi-tapas), ei tapas. Ei fritattua kasvis- tai kalamössöä vaan LappItalia-henkeen poroa ja avokadoa. Löysin ohjeen Deliporon-sivulta. Sieltä en ole tilannut kuin kerran jotain, sillä me ostamme porolihat Inarin Menesjärveltä. Juuri tänään saimme tämän talven juhlaruoka-aineet sieltä, – joulun poronpaisti tietysti tärkein juttu.

Mutta tässäpä erinomaisen hyvä alkupala – vaikka joulupöytään. Mie en kauheasti viitsinyt meidän kahden hengen sunnuntaidinnerille koristella, mutta hyvälle maistuivat ilman piperrystäkin. Tässä lämminsavuporoa, kylmäsavuporo voi olla vielä parempi.

Avokado-savupororullat

4 annosta, 8 kpl ohutta savuporoviipaletta

Täyte:
1 kpl kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1/2 kpl punasipulia
2 tl sokeria
1 dl maitorahka (Ehrmann-rahka on sopivan raikas ja notkea tähän)

1. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori.
2. Kuutioi hedelmäliha ja lisää sitruunamehu tummumisen estämiseksi.
3. Lisää hienonnettu sipuli ja mausteet. Lisää rahka.
4. Levitä seosta savuporoviipaleille. Kääri rulliksi.
5. Tarjoa alkupalana tai salaatin kera.

Resepti: Jussi Kumpulainen

Andalusia Joulu

Jouluseimikoristeet

Kuvahommia riittää.

Riittäähän niitä kun varta vasten niitä itselleni järjestelen. Nyt ei mitään työhommia, ei kuvauskeikkoja, ei mitään ”asiakaspalvelua” vaan ihan vaan omaan käyttöön – niin ja matkakuvien viimeistelyä. Se on vihdoin jo loppusuoralla. Huomenna reissu kuvapaketoituna.

Vielä yhden pienen kuvakirjan tekaisin joululahjaksi. Ja eilisen studiokuvauksen jälkeen joulukortitkin jo Ifolorille painettavaksi.

Reissukuvista täytyy nostaa vähän kuin joulukalenterikuvina Sevillan katedraalin lähikaduilla olleista seimitarvikeputiikeista kuvia. Wienin joulutoreilla oli sellaisia myös, ja Roomassakin olen joulun tienoilla nähnyt myytävän hyllykaupalla pieniä vaippapöksyisiä Jeesus-vauvoja, mutta Sevillassa tämä touhu oli ihan omaa luokkaansa.

Minähän kiertelin puolentoista päivän aikana monta tuntia vanhan kaupungin kaduilla, rannoilla, puistoissa ja toreilla ja monta kertaa pysädyin katselemaan noita ja jo valitsin pieniä hahmoja kotiin tuotavaksi.

Ei minulla ole mitään aietta tehdä tänäkään vuonna seimiasetelmaa, mutta noissa kioskeissa ja myyntivaunuissa oli myös kaikkia pieniä eläinhahmoja, puita, aitoja, patsaita, rakennuksia, joille minulla olisi ollut käyttöä. Tonttuovelle sekä kotona että mökillä olisi voinut noita Beetlehemin tallin aineksia ja kedoilla olleita eläimiä laitella. Sellaisia olisi mukava laittaa bonsai-puun juurelle, mökin saunan ikkunalle ja ties mihin. Tosin arabiarkkitehtuuri ei ehkä suomalaisiin joulusomistuksiin ole ihan ominta, mutta oli siellä paljon sellaista, josta olisi ollut iloa.

Me ois Eepin kanssa kyllä saatu paljon pieniä satumaailmoja aikaiseksi. MUTTA minähän en sitten ostanut mitään, – itsekseni totesin monta kertaa, että ostan sitten kun palaudun hotellille, ihan siitä läheltä sitten. Ja höpsis. Niin jäi ostamatta. Nyt sitten harmittaa. Ei isosti kuitenkaan.

Joulu

Juhlapäivä – monin tavoin

Tänään juhlapäivä, jossa tuleva ja mennyt vahvasti läsnä.

Tänään oli meidän poppoon pieni joulujuhla, pikkujoulut, ja kyllä me siinä juhlimme myös Suomen itsenäisyyttä.

Juniori & R. sekä muksut tulivat aamupäivällä ja lähtivät illansuussa kun oli syöty juhlapäivällinen. Mukava rauhallinen, vaikkakin melko täyteläinen päivä.

Piparkakkutalon koristelu ja kokoaminen oli paljolti lasten ja papan homma. Melkein kaikki rakennusmateriaalit olin hoksannut hankkia, mutta vihreät kuulat puuttui!! ”Mistä me nyt saadaan pensaat tänne?”

Riisipuurolounaan jälkeen muilla pieni pelitauko, jonka aikana kokosin studion olohuoneeseen: oli aika joulukorttikuville. Vahva tunne, että ensi vuonna Apsu ei enää suostu. Nytkin halusi kuviin ilman tonttulakkia, mutta tietysti geelillä otsatukka kuntoon! 🙂 Eepistä olisi kyllä vaikka lastenvaatekatalogeihin malliksi. Kuinka lapsi osaakaan poseerata luonnollisesti. Olla rentona, ja luontevasti.

Puolustusvoiman paraati oli tänä itsenäisyspäivänä Oulussa, mutta me tyydyimme porukalla vilkuilemaan telkkarista. Pehtoorilla on omakohtainenkin kokemus asiasta itsenäisyyspäivältä 46 vuotta sitten. Hyvin hämärästi muistan kun tykkimies-poikakaveri marssi Silloilla.

Tänään jossain välissä piparihommien aikana jouluradiossa soi Finlandia, jonka Apsu iloksemme tunnisti, tiesi säveltäjänkin. Senkin takia minulla taisi olla jotain roskia silmänurkissa…

Sitten ”Suuri Piparien koristelukilpailu”. Tämä oli kolmas kerta! Tyttöjen joukkue (Eepi & R.) ja Poikien joukkue (Apsu & isänsä) ovat vuorovuosina voittaneet kisan, mutta tänään – ilman pahempia kilpailupaineita – molemmat joukkueet keskittyivät vain omaan suoritukseensa, ja meillä Pehtoorin kanssa vaikea tehtävä valita voittajajoukkue. Tällä kertaa voitto meni luovuuden ja huumorin ansiosta pojille, tyttöjen esteettiset ja ystävyyteen nojaavat teokset olivat hyvänä kakkosena.

Päivällisellä juhlaruokaa, käristystä, Lapin puikulamuusia, sokeripuolukoita, Aura-murua ja suolakurkkuja. Jälkkärinä maistui toscakakku, – ja pipareita. Ruokakin juhlaa, ja yhdessäolo vielä enemmän.

Isovanhemmuus Joulu

Pikkujouluilua

Kipakkana pakkaspäivänä olen ollut liikkeessä ja kaikenmoisessa touhussa koko päivän.

Sentään puolelta päivin hyvä tauko: pitkä lounaskahvittelu cappuccinon ja croissantin sekä hyvän keskikouluaikaisen ystävän kanssa. Tämä joulunalustreffaus on meillä jo perinne, – taisi tänään olla viides peräkkäinen vuosi kun tapasimme Roberts’ Coffeessa.

Tänään ensimmäinen päivä kun minulla Espanjan koronan jälkeen ääni ´oma normaali´, oma matala soundi koko päivän. Joten oli hyvä rupatella. Ja meillähän kyllä riitti puhumista, kuulumisten vaihtamista.

Muutoin päivä mennyt paljolti huomisia pikkujouluja valmistellessa. Kaikenmoista roudattavaa on ollut, ja valmisteluja on tullut tehtyä. Ja kaiken tohinan keskellä tonttuovikin on taas ilmestynyt paikalleen. Ehkä Eepi sittenkin näkee huomenna tonttuja, vaikka viime viikolla arvelinkin, ettei niitä ”todennäköisesti enää näe!”

Päivän menussa on riisipuuroa lounaaksi (varalla lämpimiä leipiä) ja päivälliseksi puikulamuusia ja paistikäristystä, torttuja, pipareita ja toscakakkua. Aikas hyvä pikkujoulumenu – soppii myös itsenäisyyspäivään oikein hyvin.

Joulu Ruoka ja viini

Adventtitunnelmissa

Ensimmäinen adventti, joulukuun kolmas.

Aika perinteisin menoin. Ei kuitenkaan niin perinteisin, että olisin Hoosiannaa mennyt kirkkoon kuuntelemaan. Sellaista teimme äidin kanssa silloin kun vielä asuin kotikotona, – siis melkein puoli vuosisataa sitten. Mutta yhdenlainen adventtiaamun hartaus oli kun käveleskelin pakkasaamussa tyhjillä teillä, vielä aamuhämärän aikaan, ennen kuin kirkonmenot edes olivat alkaneet.

Joulutouhuissa päivä sujunut.

Sain valmiiksi Emmiliinille joululahjaksi ”Mökkikirjan”. Pupuja, oravia, poroja, lintuja, mökin pehmoeläimiä, serkut ja muuta mukavaa kuvina mökkimaisemissa. Ajatus oli tehdä sellainen 10-sivuinen simppeli kirjanen, ja tavoilleni uskollisesti sivumäärä kaksinkertaistui aiotusta. 😀

Leivoinkin vähäsen. Toscakakku kuuluu jouluun, – sen leipomisella oli hyvä aloittaa leipomisjutut. Toscakakun teen edelleen Antti Vahteran ohjeen mukaan (vanha postaus jossa resepti).

Enkä minä niin paljon mitään leivokkaan. Vakkarijuttuja vaan: saaristolaisleipää, joululimput, piparit. Ja piparkakkutalo tehdään muksujen kanssa ihan kaupan valmiista ”talopaketista”.

Isovanhemmuus Joulu

Heipat marraskuulle

Katse menneestä ja Andalusiasta tulevaan ja jouluun. Suunnan kääntämisessä menneestä tulevaan ratkaisevana apuna oli Eepi!

Aamun hiljalleen valjetessa olin puolikymmenen aikaan hakemassa viisvee pojantytärtä viettämään yhteistä humputtelupäivää. Ei me kyllä oikeastaan juuri humputeltu. Enin osa päivästä vietettiin meillä sisällä, pakkanen ei innostanut pulkkamäkeen, ja meillä oli yllin kyllin mukavaa tekemistä sisälläkin. Ensin katseltiin pitkä tovi kuvia, menneistä jouluista, etelän serkun kastajaisista, meidän reissusta, – ja sitten pipareiden ja torttujen leipomiseen. Eeviksellä homma oli oikeastaan enemmän taiteellista luomista kuin mitään joululeivonnaisten tekemistä varastoon. Luovuus ennen kaikkea. Hyvää tekevää sellainenkin.

Lounaan jälkeen lähdettiin käymään kirjastossa, isänsä työpaikalla piipahdettiin, se kun on kirjaston kanssa samassa talossa, käytiin Rotuaarilla katselemassa jouluvaloja ja jouluikkunoita. On kyllä kerrassaa ikävää, kun Oulussa ei oikein missään ole kunnon joulunäyteikkunaa. Ei sellaista kuin omassa lapsuudessa oli Sokoksella. Vitsi, se oli kyllä iso juttu joka vuosi, jopa teinivuosina.

Kun ei ole enää Stockkaakaan täällä, niin ei sitten jouluikkunaakaan… 🙁 Mutta Valkean leikkipaikalla oli mukavaa, kun ei ollut isoveli mukana hoputtamassa ja saatiin kaksistaan ”olla kauppasilla”. Ja kaikki mitä pikku kauppiaan valikoimasta ”ostin”, maksoi ”kuus kautta viis”. Ihan priimaa siis hinnoiltaankin. 😀

Kynttilät adventtiasetelmaan haettiin myös ja lapselle on iso ilo ja ihmetys (vieläkin) parkkihalli Kivisydämessä toimiminen: hissit, parkkimaksuautomaatin toimintojen hoitaminen, jännitys aukeaako se puomi sittenkään, …

Iltapäivän lopulla ehdittiin vielä laitella vähän enkeleitä ja tonttuja esille, penkoa joulukoristelaatikoita ja hämmästyä, kun tontut olivat ehtineet JO NYT tuoda kalenteripussiin jotain pientä! ”Mummi, uskomatonta! Miten ihmeessä ne on sillä aikaa kun me syötiin, voineet käydä tuomassa jotain.”

Ja tyttö puhui koko päivän. K-o-k-o p-ä-i-v-ä-n. Kuinka meillä olikaan hieno päivä. Eepi oli jo jäämässä yöksikin,… mutta luvattiin keskenämme nähdä pian uudelleen.

– Mummi, mulla heiluu hammas.
– Joko nyt, ei kai ne vielä sulta lähde?
– Heiluu se. Miten se lähtee irti?
– Muistatko, miten Apsu [isoveli, nyt 8 v.] niitä etuhampaita aina vähän heilutteli ja nitkutteli, niin sitten ne vaan irtoaa melkein itsekseen.
– Miten ihmeessä minä voin sitten syödä perunapalleroita kun hampaat tippuu?
Mummi, mitä tarkoittaa ´pian´?
Aamulla Eepi halusi kirjoittaa koneella kaikkien tuttujen nimiä ja etsiä oikeita kirjaimia… Tämän tavallisuudesta poikkeavan kirjoittamiseen liittyvän oppimisinnon jälkeen ollessamme kirjastossa näytin Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen Aakkoset-kirjaa (Numerot-kirja on ainakin kerran ollut lainassa ja Eepi tykkäsi siitä kovasti, kuten periaatteessa kaikista Kunnaksen kirjoista) ja kysyin lainataanko se ja mitä tyttö toteaa nyt? – Voi en minä kyllä jaksa noista aakkosista kiinnostua!
Lainattiin sitten ötökkä-, eläin- ja prinsessakirjoja. Kuten ennenkin.

Mummi, luulen, että todennäköisesti en enää näe tonttuja.

Joulu Niitä näitä

Talven keskellä

Talvimyrsky.

Jotenkin on ollut sellainen – selvästikin väärä – käsitys, että jos tuulee etelästä, niin tuuli EI ole kylmä. Tänään on tuullut ja myrskynnyt, etelästä – ja totta totisesti kylmästi. Michelin-ukoksi pukeutuneena ei palellut, ja tuli punaiset posket, mutta enpä voi väittää, että olisi ollut mikään riemullinen ulkoilukokemus.

Kuten ei myöskään joulun purkaminen kodista, pihalta ja Festasta. Muutamia valoja jätettiin vielä, mutta muutoin liinat, lautaset, nauhat, pallot, tontut, kristallikoristeet, – KAIKKI pois. Kun marraskuun alkupuolella aloin jo ripotella kaikkea pientä pitkin kotia, Pehtoori laitella valonauhoja etc pihalle niin onhan niitä kertynyt. Ja tässä sama juttu kuin pihakalusteiden kanssa: keväällä on ilo ja kesän tulon riemu mielessä kun pestään ja putsataan tuoleja, pöytiä, ruukkuja ja pieniä pihakoristeita, mutta syksyllä niiden kerääminen ja vajaan vieminen eivät tuo hyvää mieltä. Mutta aika aikaansa kutakin.

Muutoin olenkin vain nauttinut: istunut kudin sylissä huovan alla, kuunnellut yhden kirjan ja aloittanut toista, saanut toisen hihan uudesta neuleesta valmiiksi ja aloittanut toista. Keitellyt teetä, syönyt panettonea. Välillä vähän tehnyt suunnitelmia tämän vuoden ajankuluksi. Tuntuu, että minulla on ihan hurjan paljon aikaa. Viitseliäisyyttä ja ahkeruutta aina vain vähemmän. Olisiko kyse iästä? 😀

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Muksulauantai

Rantapellossa tapahtunutta.

Kello oli soimassa klo 7.15. Heräsin klo 7.13, ja saatoin ilokseni todeta, että ei kiirettä. Tunnin päästä olin hakemassa muksuja isältään, joka nykyisin kulkee pyörällä (tänäänkin! – aamulla – 20 C) töissä. Pikkuisen olivat pienet pahoillaan, kun aamubrunssi ei ollutkaan ihan takitelleen valmiina, kun tultiin keittiöömme. Malttoivat sentään odottaa kaakaon lämmittämisen, papan puuron valmistumisen, ja sitten. Kuinka tykkäävätkään istuksia aamupalan ääressä, nauttia kaikkea pientä, Lopultakin aika paljon, Ja höpötellä.

Ja sitten!? Aamupäivän pakkanen piti meidät pois pulkkamäestä, pois tarhan puistosta, mutta olihan Blippi, Ja pitkään puheena ollut Temppurata! Sehän porukalla koottiin. Eikä paljonkaan nahistelua! 😀 Seitsemänvuotiaan ja nelivuotiaan prioriteetit eivät ole ihan yhteneväiset, – sisarusskaba on ikiaikaista! Mutta sitten ”paikoillanne, valmiina, NYT!” Kerta toisensa jälkeen rasti rastilta uudelleen ja uudelleen.

Pieni tauko, lupa pelata puhelimella ja tabletilla ja sitten lounas. Lohi ja perunat uppoavat, vaikka ulkoilmaa ei olisikaan ollut nautittavana. Nälkä on ikiaikaista, varsinkin 7-vuotiailla pikkupojilla!

Vielä ehdittiin puuhailla kaikenmoista, mm. olkkari muuttui ravintolakaduksi, jossa mummin ja papan oli käytävä tilaamassa aamu- ja iltapaloja kilpailevista katukeittiöistä. Pieni eturistiriita syntyi käytettävästä valuutasta: onko marmorikuulat vai pienet joulukoristetilpehöörit relevantteja maksuvälineitä? 😀

Minusta hyvä merkki oli se, etteivät muksut (ei varsinkaan Eevis kuten tavallisesti) puolen tunnin välein kysellyt/kyselleet, ”milloin isi tulee…” – Eikä tänään tullutkaan, koska oli pyörällä duunissa, joten yhden jälkeen ryhdyttiin tekemään lähtöä: lapset isälleen ja mummi ladulle. Viimeistään tässä vaiheessa jo kovasti suunniteltiin seuraavan kerran tekemisiä, ruokia, humputteluja, juttuja…

Ja sitten. Oli jo lauhtunut, melkein 10 astetta, joten oli aika ensimmäiselle hiihtolenkille Oulussa. Olihan se melkoinen latuhuollon ja kelien romahdus edeltäviin mökkitienoon hiihtolenkkeihin, mutta kymppi kuitenkin. Hyvä niin.

Nyt jonkinlainen tasausvaihe. Asemoituminen tähän vuoteen, Arkeenkin.