Isovanhemmuus – Sivu 33 – Tuulestatemmattua

Tässä vaiheessa

Elämäntilanne on nyt se, että olen välissä. Itseasiassa olen jo kauan tuntenut olevani välissä. Olen siinä iässä, että äitini on vanha, miehen vanhemmat ovat vanhoja, meidän yhteiset, molemmat lapset ovat aikuisia, omillaan pärjääviä, mutteivät vanhempiaan hyljeksiviä, ehkä jopa päinvastoin, mikä on ilo ja onni, ja sitten on vielä yksi sukupolvi, on Aapeli.

Ja siellä sukupolvien välissä me ollaan. Ihan konkreettisesti oltu tänään ja eilen. Näin ollen, tässä ”positiossa” tämäkin päivä on kulunut.

Eikä siinä valittamista, päinvastoin. Ja 0n hyvä, että nyt on aikaa olla. Yksi syy, yksi aika suuri syy, mökiltä paluuseen takaisin kotiin, takaisin Ouluun, oli paluu omalle paikalle sukupolvien välissä. Ajatus siitä, että minua, meitä, tarvitaan…

Onhan se hyvä, että on tekemistä, mielekästä olemista.

Tänään on ollut.

Ja sitten kuvahommia. Niitä on paljon! Pieniä paineita, tulevat jo uniin. Aika pahasti. Opiskelijan elämää. 😉

Isovanhemmuus Kalaasit Ruoka ja viini Valokuvaus VAT

Kalaasien jälkeen kuvauspäivä

Ystävät sanoivat, että oli kesän kohokohta, tai ainakin yksi tärkeimmistä. Siis Kalaasit meillä. Onhan ne meillekin yksi kesän kohokohta. Ollut jo kauan.

Eilen ne taas oli. Ja kyllä me jo puolen päivän jälkeen Pehtoorin kanssa olimme vähän huolissamme, että mitä olemme unohtaneet, onko joku asia jäänyt tekemättä, ruoka valmistamatta, piha tai Festa jotenkin järjestämättä? Sellaisia pohdimme, kun kaikki alkoi olla valmiina jo monta tuntia etuajassa… Sellainen huolettaa.

Mutta ilmeisesti ei, koskapa ilta pitkälle yli puolenyön sujui mallikkaasti, ruokaa oli riittävästi, pääosin ihan hyvää, kurkkukeitto tosin hieman liian valkosipulista [ainakin minun mielestäni], pinacolada-kakussa liian vähän rommia ja kookosta [minun mielestäni], jokirapukastike kuhan kera oli oivallista [useimpien mielestä], samppanja ja Kyrö Distelleryn lonkero ja Haaparannan Amarone erinomaista [kaikkien mielestä].

Jutuista ei ollut puutetta, eikä aputyövoimasta [käytäntö toimii aina vaan paremmin, aina vaan tyytyväisempiä me kaikki olemme siihen]. Jokainen pariskunta vuorollaan, – sopivasti kuuden ruokalajin menu, kuusi pariskuntaa, – ovat apuna yhden ruokalajin esillepanossa, viimeistelyssä, tarjoilussa ja sen jälkeen astioiden bloggaamisessa (ks. eilisestä postauksesta menu. Siellä suluissa nimikirjaimet esim. M & I tarkoittaa kenen huki on olla serviisissä). Toimii. Edelleenkin meille jää Pehtoorin kanssa puuhaa tiskikoneiden täytössä/tyhjentämisessä, juomien kaatamisessa etc. mutta menee siinä ohessa. Muutkin tekevät. Siinä se sujuu. Mekin ehdimme seurustella, emmekä vain serveerata. Suosittelen soveltamista omiin juhliinne.

Eilen oli huippu kelikin. Alkuillasta pikkuperhekin piipahti; Aapeli reppana oli vähän ihmeissään mummilaan tulleesta hälystä ja väenpaljoudesta, mutta minusta oli mukava kun kävivät. Juniorin lisäksi toinenkin toisen polven grupposanlorenzolainen ilahdutti käymällä kalaaseissa, edes kakulla ja hakemassa vanhempansa kotiin.

Viimeisenkin taksin takavalojen käännyttyä kujan päästä kohti kaupunkia (noin yhdeltä), ajattelimme tovin, että jätämme silleen: ”siivotaan aamulla”, mutta sen verran ylikierroksia oli, että katsoimme parhaaksi hoidella hommat loppuun. Hyvä niin.

Aamukahdeksalta loppui uni, jätin lenkin väliin, ja eikun näyttökuvien pariin. Monta tuntia kuvailin, reportaasi (8 kuvaa) nimellä ”Limoncellon valmistus” oli aiheena.

Saapa nähdä, tuleeko siitä palautuskelpoista, mutta sitten iltapäivällä toisen tehtävän kimppuun: Miniän kanssa oli sovittu, että kuvailen Aapelia ”Henkilö miljöössä” -sarjaan. Aie oli mennä huomenna puistoon, mutta varhaistimmekin sitä. Juniorin tarhan (Taskilan päiväkoti) vieressä on meille kovin tuttu leikkipuisto, ja sinne teimme treffit. Olipas hyvä valo kuvata, ja Aapelihan on paras. Ihana, aurinkoinen, ja suhtautuu kovin luontevasti siihen, että mummi häärää kameran kanssa … Reilu tunti puistossa ja yli 200 kuvaa. Kyllä niistä viiden kuvan sarja vielä tänä iltana valmistuu. 🙂

Kuvaussession jälkeen nuoret olivat sitten rääppiäisissä … Ei paljon ollut jäänyt, mutta jotain kuitenkin, vähän jatketta tein.

Nyt on elokuun jutuista 1/3 ”suoritettu”. Eilisen jälkeen tulevia odotelessa hyvä mieli.

Isovanhemmuus Valokuvaus

Valokuvia ja mumminelämää

Pitkästä aikaa täyden yön (8+) nukkuneena oli juhlaa herätä aurinkoiseen kesäaamuun. Siispä autolla Tuiraan, ja kamera mukana etsimään ”vesiaihetta”. Haastekuvaa etsiessä tulin kokeilleeksi kaikenmoista, löytäneeksi uusia näkymiä. Ja sitten ihan perinteistä suihkujen kuvaamista. Patosillalla pysähdyin ihmettelemään kun niissä näkyi todella selvästi sateenkaaren värejä, ja siinä siltaremontissa olevat miehet ryhtyivät hekin pohtimaan, onko se valoilla tehtyä vai luomua. Pistin kuvia FB:n ”Oulu tutuksi” -ryhmään ja siellä todettiin että luomua on.

Mutta sitten toinen kuva herättikin enemmän ihmetystä. Että miten tehty? Selitin että Oulussa on viime aikoina satanut niin paljon vettä, että Merikosken Silloillakin alkaa suihkut toimia.

Kokeilin suunnilleen ensimmäistä kertaa (digiaikana, rulla-aikaan näitä joskus Pehtoorin kanssa koetettiin ottaa, en oikein muista onnistuivatko ikinä) ns. päällekkäiskuvausta tai kaksoisvalotusta. Siis seisoin Silloilla ja otin kuvan Merikosken sillasta ja valotin saman kuvan päälle toisen kuvan kääntymällä oikealle, jossa suihkut ovat. Vaati tietysti vähän ”mittaamista” ja valotuksen yms. täsmäämistä, mutta näin aloittelijana edes tuollainen onnistuminen innostaa jatkamaan.

Koulun ”Maisema”-etätehtävän palautteen loppukaneetti ”Ei hassumpaa” on sekin minulle jo paljon, joten tänään on oikein valokuvaaja olo. 😉

Ja on oikein mummi-olo. Eilen ja tänään olen saanut Apsun tänne hoitolaiseksi. Ja kyllä me siivottiinkin keittiön laatikoita ja avainkoria ja säädeltiin kaikki nappulat, mitä talosta löytyy. Ja papan kanssa Apsu kuuntelee tietysti musiikkia. Tänään ei Tapani Kansaa eikä Souvareita, vaan Antti Tuiskun ”Sata salamaa” on vieläkin kova hitti.

Myös vanhemman sukupolven huoltohommissa on eilen ja tänään kulunut meillä molemmilla aikaa, mutta toki on ehditty valmistella huomisia kesäviinimaistiaisia, jotka on meillä. Ruoankin lupasin viiniystäville tarjota, joten kurkkukeitto on jo tekeytymässä. Viinit olen hankkinut jo aika päiviä sitten. Pehtoori on pessyt pihan ja puutarhan päivitys reissun jälkeen on tehty. Tulostin on edelleen kytkemättä tietskariin tai siis yhteys toimi, joten prujua on ollut turha työstää, joten tavallista vähemmällä valmistelulla menee tämänkertaiset kinkerit.

Isovanhemmuus Lappi Vanhemmuus

Paluu pohjoisesta

Mikä on ensimmäinen juttu kun ajaa mökiltä kotiin, ja kotipihalle tultua avaa auton oven? – Tuoksu ja ”ilmanala”! Tuoksuu syreenit, tuoksuu ruusut. Ilmanala on kosteahko, ei ainakaan mäntykankaan, vaivaiskoivujen tontin tuoksu. Ja taas tämä vehreys ja vihreys. Ja kukkien kukoistus.

Juniori oli ollut oikein reipas, – alkaa poika oppia 😉 – ja piha ja puutarha, kukkapenkit ja yrttimaa oikein hyvässä kunnossa, varjeltuna rankkasateilta ja kuivuudelta. Ja sisällä tilavaa ja valoisaa, – niin ja siistiä (on vaan niin hienoa, että on luottoihminen, joka meillä käy siivoamassa kun me siivoamme mökillä, kiitos S.).

Mökiltä Vuotsoon asti ei ollut kuin yksi vastaantulija. Yksi. Ja matkaa on kuitenkin parikymmentä minuuttia. Tosin olimme liikkeellä aika aikaisin (lähdimme jo ennen kahdeksaa), mutta silti.

Tänään ei möksällä nautittu mitään pitkiä, ”ranskalaisia” aamiaisia, cafe-au-lait ja croissant, puuro ja smoothiet olivat joinakin aamuina kahden hengen kattauksessa, mutta eivät tänään.

Noh, Sodankylän jälkeen liikenne olikin liki vilkasta. Nopeasti taittui matka puoliksi ajaen (Pehtoori Rolloon, minä sen jälkeen), vähän tiedottajahommia välillä duunaillen, surffaillen. Mitä ennen tein pitkillä automatkoilla? – Kudoin, luin, mietin, suunnittelin. Nykyisin surffailen, kuvailen.

Louessa äkkijarrutus: tupasvillapelto käytävä kuvaamassa. (Klikkaa kuvat isommiksi)

Kulleroitakin toki oli vielä matkalla…

Viikossa koiranputket ovat vieneet tilaa keltaisilta…

Ai, niin kotona – eilistä korvasienisaalista ryöpätessä – Aapeli tuli käymään. Toki vanhempansakin. Äitini sanoi minulle tänään hänelle soittaessani, että hänen mielestään olimme olleet kolme viikkoa mökillä, ei se kyllä minusta niin tuntunut. Paitsi että tuntui etten ollut nähnyt Aapelia kolmeen viikkoon. Että pientä voi olla ikävä, ja että pieni voi viikossa kasvaa. 😉 Noh, me Apsun kanssa puhaltelimme saippuakuplia ja kävimme katsomassa KAIKKI mummilan lamput, joten viikon ero ei enää tunnu missään.

On vuoden valoisin päivä, Hangasojalla aurinko ei laske, Oulussa sentään pariksi tunniksi. Kohti city-juhannusta, josta juhlan tekevät lapset, Juniori perheineen tietty. Eihän me muuten olisi palattu …

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus

Kuvien päivä

Halo.

Sekin vielä. Kuvia ja unia, unikuvia. Merkillinen päivä.

Ja yöllä merkillisiä unia, joiden repliikit ja tunnelmat jäivät elämään valveillekin. Donna Leonin uusin dekkari, joka on väkivallattomin kaikista, mitä minä pidän hyvänä asian, mutta ei siinä kyllä ole paljon ruokakohtiakaan, ja kirje, joka minulla on ollut aikeena viikon verran kirjoittaa, sotkeutuivat melkoiseksi draamaksi. Miksi minä aina kesällä – kylmälläkin – näen niin paljon unia? Ja varsinkin jos on hellejakso menossa, niin silloin unimaailma on ihan yhtä toimintaleffaa ja suurta draamaa suloisessa sekamelskassa. Miksihän? Olen ennenkin pohtinut.

Päivän päätehtävä oli ottaa Aapelista yksvuotiskuvat. Ja Aapelista kymmenkuisena otetut ensimmäiset kotistudiokuvani olivat sikäli aika helppoja, että Apsu ei niin kovasti liikkunut, mutta tänään sitten oli pojan vilkkauden vuoksi kuvaamisessa ihan erityistä haastetta. Pönötyskuvia pojasta ei saa, vaikka yrittäis. Ei mummi ainakaan.

Sata eri ilmettä on tällä rakkaalla.

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Tuon halokuvan pistin Ursan Taivaanvahtiin, ja siellä siitä todettiin, että se ”on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa. Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.”

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Juhlapäivähän tämä

Pehtoorin veljenpojan, meidän kummipojan, lakkiaispäivä tänään.

Nyt on meidän lasten kaikki serkut valmistuneet kouluistaan. Sisarustemme viimeinenkin, kuopus, kävi tänään lakkinsa pokkaamassa. Sisareni uusperheessä ollaan jo pian siirtymässä ”leveliltä seuraavalle”, joten yksi vaihe meidän sukujen historiassa on ohi. Enää ei ole sisarusten lasten kastajaisia, rippijuhlia, lakkiaisia… Elämänkausiriiitit, siirtymät portaalta toiselle, ovat tärkeitä yksilön kannalta, mutta myös pitävät jonkinlaista sukujen koheesiota yllä.

Valmistujaisia, tupareita, kihlajaisia, häitä, seuraavan polven kastajaisia/nimiäisiä … mitä muita elämänvaihejuhlia lieneekään nuoret viettävät, niitä lienee joskus tulossa, mutta nyt on kuitenkin yksi vaihe vaihtumassa seuraavaan.

Tänään pikkuserkukset olivat viedä ylioppilaalta huomion: suvun nuorimmaiset kun olivat kaiken keskipisteenä (ks. kuva yllä).

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Muutoin päivän teemana on ollut lenkki, mieluiseni safka (kampasimpukoita, mustekalarenkaita yms. värkkäilin) ja uuden tietokoneen asennuspuuhat. Homma siirtyi eiliseltä kun Apsu tuli iltasella käymään, joten mummin harrastus/opiskelu/työhommat saivat siirtyä seuraavaan päivään.

Nyt on melkein kaikki jo kondiksessa (mm. tämä postaus kuvineen, joka on käynyt jo LR:n kautta, on tehty uudella koneella), mutta sähköposti ja tulostimen ajurit ovat vielä ”vaiheessa”. Aika usein juuri nuo aiheuttavat, ainakin minulle, vähän ongelmia.

Pitäisihän minun osata. Melkein koko 90-luvun ja vielä 2000-luvun ensimmäiset vuodet olin meillä töissä yksikön ”ATK-vastaava”, mikä merkitsi, että hommasin kaikille koneet, asensin tarvittavat ohjelmat ja virustorjunnat, pelkäsin Millineumia ja sen mahdollisesti aiheuttamia tuhoja tietoliikennejärjestelmille, koulutin uusien ohjelmien käyttöönotossa,… kaikkea sellaista, mitä myöhemmin keskitetysti tuli hoitamaan ”ATK-keskus” ja sitten ”Tietohallinto”.

Enemmän tuosta työelämätietoudesta on tänäänkin ollut apuja kuin paperisista manuaaleista tai perheen insinööristä, jonka erinäisten testien mukaan (”Miksi insinööri on paras puoliso”), pitäisi olla paras mahdollinen asiantuntija näissä projeteissa. Aina ei mene tasan onnen lahjat… Pehtoori ei hanskaa tietotekniikkaa, mutta puutarhurointia sitten sitäkin enemmän. 😉 Tuohon em. artikkeliin palatakseni; on siinä paljon tottakin.

Nyt olisi vielä Viihdepaketin käyttöönotto ja wlan-verkon luominen, mutta taidan jättää moiset huomiselle…

Isovanhemmuus

Aapeli on ykkönen

Puutarhapäivä. Paitsi kaksi tuntia oltiin Aapelin synttäreillä.

Apsu on yksivuotias.

Ja mikään ei ole ollut ennallaan sen jälkeen kun tämä pieni tuli maailmaan ja muutti mummin maailman.

Oli merkillinen tunne mennä pojanpojan synttäreille. Niin monet syntymäpäiväjuhlat kuin olen omilleni järjestänyt, ja nyt sitten yhtäkkiä minä olenkin se mummi, joka lähden lapsenlapsen synttäreille.

Valon lapseksi olen tätä pientä ryhtynyt puhuttelemaan. Apsu on valo, ja suunnilleen kolmas sana, jonka oppi oli …amppu. Lamput, aurinko, ulkoilma ovat ilo ja niitä kaikkia me tervehdimme, käsi (vasen) ojossa katsellaan aurinkoa ja lamppuja. 😉

Oli hassua mennä pojan ja Miniän kotiin vieraaksi. Kaikki oli hyvin, enkä minä ollut vaikuttanut asiaan, – hassua. Ja merkillisen mukavallehan se tietysti tuntui.

Kuka on oppinut poseeraamaan, kun kamera on esillä? Onneksi ei minun kameralleni, vaan vain tädin miehen kännykameralle, jossa sentään oli salama ja kunnon ääni, toisin kuin mummin ihan taviksessa järkkärissä. …

Mummin kamerasta ei paljon välitetä…

Tämä toukokuun aurinkoinen pihalauantai on ollut ilo, paljon uutta viritelmää… keittiössä ja puutarhassa… niin kuin nyt vaikka haukimurekepihvit…

Palaan niihinkin huomenissa, tai maanantaina.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Uuteen aamuun

Päivä alkoi varhain, ja oli vahva tunne, että on jonkin uuden alku, tai paremminkin niin, että vanha on jäämässä taakse.

Vaikka eihän nyt mitään kovin mullistavaa eroa päivien kulkuun liene tulossa.

Kävelin Linnanmaalle palauttelemassa avaimia, muutaman paperiasian hoitamassa. Kummasti noilla reiteillä tuli mieleen ”sun kaduillas koulutie” …

Lämmintä, leppoisaa.

Iltapäivällä Aapeli tuli pariksi tunniksi. Miniä on ruvennut tekemään satunnaisia sijaisuuksia, ja Juniori on kesätöissä. Toisen aamuvuoro ei ehdi loppua ennen kuin toisen iltavuoro jo alkaa, joten mummi (ja pappa) saavat olla parituntisen tärkeitä. Ainakin avuksi. 😉 Ja tänään Apsulla, ylihuomenna yksivuotiaalla!, oli menoa ja meininkiä niin paljon, ettei edes muistanut vanhempiaan. Vierastaminen ja ikävöinti alkanee olla ohi: eilenkin oltiin monta tuntia kimpassa, kun me Pehtoorin kanssa ensin poljimme nuorten luo Herukkaan, ja sitten neljästään + Aapeli pyöräkärryssä pyöräiltiin tänne meille grillaileen. On kuulkaa lapsella riemu istua kärryssä, katsella kaikkea ympärillä ja vilkutella kun ajellaan rinnakkain.

Meidän muksujen aikaan ei paljon pyöräkärryjä ollut, ei meillä ainakaan. Aika paljon kuitenkin kesäisin pyöräiltiin, jopa kuljetin Esikoista Aapelin ikäisenä tarhaankin pyörän tarakalla olevassa istuimessa. Tyär oli sitten vähän vanhempana sellainen, että tahtoi aina nukahtaa kyytiin. Ei kovin pitkälle kotoa päästy kun selässä alkoi tuntua ”pilkkiminen” – pyöräilykypärä naputti selkään. Juniorista taas oli hillitömän hauskaa paiskoa lapasia, tutteja tai mitä tahansa irtonaista ojanpenkoille; pikkuisen se joskus kävi työlääksi tuo pyöräilytouhu.

Kunhan Aapeli lähti, oli sitten vuorossa edeltävän sukupolven huoltoasioita. Tiedottajan ja valokuvausopiskelijan hommat ovat olleet tänään taka-alalla, mutta huomenissa on sitten niiden vuoro. Sellaista näinä päivinä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla on vahva tunne, että wordpress (”alusta” jolla blogi on) on heikentänyt kuvien laatua viime aikoina aika olennaisesti. Tai sitten minulla on jossain editorin asetuksissa joku ruksi heilahtanut jotenkin väärään asentoon. Mutta entistäkin enemmän kannustan aina klikkailemaan kaikki kuvat isommiksi.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Äitien- ja mummien päivä

Se on ihan turha yrittääkään selittää, kuinka hieno on ollut viettää ensimmäinen äitienpäivä mummina. Ja mitä sitä selittämään… leuhottamiseksi se menisi. 😉 Elämä on.

On vain todettava, että aurinko, kevät, liikkuminen, valmiiseen ruokapöytään istuminen, levollinen, kivuton olo, perhe, viestit, puhelut, rakkaat lähellä ja kaukana ovat tärkeitä, tärkeämpiä kuin mikään muu.

Pehtoori kiistää heränneensä aamuviideltä, mutta varhain kuitenkin, minkä seurauksena olemme syöneet erinomaisen hyvin. Ja Juniori tuli kotikotiin samppanjan ja halausten kanssa, Miniä tilaamansa kyltin kanssa, tyär soitti jo aamulla ja Aapelin kädenjälki on lahjapaketissa. Ei minulta mitään puutu… tytär kun vielä olisi ollut livenä, mutta pääasia ettei ole meren takana. 😉

Olin lupautunut tekemään jälkkärin. Olen itsekin yllättynyt, jotta kuinka hyvää oli. Palaan asiaan.

Miten sen Suurlähettiläiden laulun sanat menivätkään:

Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan

Isovanhemmuus Niitä näitä Oulu

Oulu – Pohjois-Skandinavian keskus?

Kello on häthätää kahdeksan ja minä olen ihan tuhannen valmis unten maille. Eikä syynä ole mikään erityisen erityinen ruumiillinen suoritus, vaan vain rapakunto ja lopultakin melkomoinen touhuamisen päivä.

Jo eilen päätin, että tänään on – vihdoin – se aamu, jolloin lähden ajoissa kaupungille kuvailemaan. Sellainen kuvaushaastekin (kaupunkimaisema) kun on meneillään, ja muutenkin, olen kauan halunnut, pitkästä aikaa, olla liikkeellä aikaisin. Siispä heräsin jo varhain, nukahdettuani turhan myöhään, kuuden tunnin yöunien jälkeen nousin paljon ennen kuutta, vaikka tarkoitus oli nousta vasta juuri kuudelta. Silloin olin jo kaupungilla. Ja huh, huh, eipä ole Oulussa montakaan ihmistä aamuvarhain liikkeellä.

[klikkaamalla kuvat suurenevat]

Oulua mainostetaan sloganilla ”Capital of Northern Scandinavia” – historiallisista, filologisista, kaupallisista, enkä mistään syistä, ole tuota koskaan allekirjoittanut, ja tämän aamun jälkeen en edes harkitse!!!

Oulu on hyvä kotikaupunki, Oulussa on paljon hyvää, paljon kaunista, se on keskus ja koti monelle asialle, aatteelle, ajatukselle, mutta että se olisi Pohjoisen Skandinavian (mikä se on????) keskus? – Hei haloo!

Metropoli? No miksei?

Klikkaa kuvat isommiksi, näet Oulun laajuuden. 😉 Ja avaruuden. Siellä ei ollut ketään aamulla ennen seitsemää!! Tuo suunnilleen ainokainen ihminen kuvissa, aseman edessä, oli japanilainen joka parahiksi tuli vastapäisesta matkustajakodista ulos, matkalla jonnekin pois Oulusta.

Mikäs muu mokomaa väsyttää? Vakaa aie silitellä, manklata ja siivota Festa tänään, miltä kaikelta pelasti Juniorin tekstari ”Otatteko Aapelin hoitoon iltapäiväksi?” – Tietysti. Eikä Aapeli ollut ollenkaan samaa mieltä iltapäiväunista kuin vanhempansa ja mummikin olivat ajatellleet!

Ei nukuta, niin ei!! Kyllä meinas pokka pettää tämän pojan kanssa … mutta hyvin me iltapäivän pärjäsimme. Liikkumista, iloa ja eloa on ollut päivässä.