Isovanhemmuus

Kuluneen viikon aikana olen oppinut paljon uutta vauvan, tai noh, pienen pojan, elämästä. Uusista Muksu-sapuskoista, housuvaipoista, leluista, sosiaalisen median vaikutuksesta ja tuesta pienten lasten äitien elämään, pojanpojan hymystä, ruokahalusta ja nukkumarytmistä. Olen oppinut omasta pojastani paljon. Kuluneen viikon aikana on eletty Aapelin kanssa niin kimpassa, että enää ei ole mitään hätää kun vanhempansa lähtivät kauppaan tai saunaan keskenään ja jättivät pienen meidän hoteisiimme. Onhan meillä ollut mukavaa kun nämä kolme ovat täällä olleet.

Aapelista huolimatta mökkipäivät koostuvat samoista elementeistä kuin ennenkin: pitkistä aamiaisista, ulkoilusta, saunanlämmityksestä, pihahommista (pojat siirrelleet vielä tänäänkin lunta katoilta ja terasseitla). Eilen vietettiin Juniorin synttäreitä, koskapa sitten kun ne oikeasti parin viikon päästä on, emme ole saman ruokapöydän ääressä. Sankari oli tuonut tarjolle – taas kerran – Ranskasta tilaamansa samppanjan, ja ilmoitti jo etukäteen minulle, että kyseessä on tietynlainen jalo juoma, jolle olisi tehtävä passeli alkuruoka. Haaste siis? – Totta kai. Ja aika totaalisestihan ne lohi-alkupalaleivät epäonnistuivat. Ulkonäöllisesti. Kyllä ne syötiin ihan hyvillä mielin. Mutta minusta jo tuo asetelma oli jännä: Juniori tuo kalliin samppanjan ja ”tilaa” alkupalan sille. 😀

Pääruokana poron sisäfilettä tykötarpeineen, – sitä nyt sentään olen tehnyt niiiiiiin usein, ettei ollut mitään huolta töpöksemisestä. Fenkolia ja perunoita, salaattiakin, ja sitten Atrian valmista punaviinikastiketta. Litran tölkeissä myytävä soosi on kyllä hyvää. ”Hyvinvarustetuista marketeista”. Piti vielä paistamani köyhiä ritareita, mutta eipä jaksettu. Minä en jaksanut. 😉 Mutta tänään sitten oli oikea jälkkäri.

Tänään oli muutoin kaapintyhjennyssafkoja, mutta jälkkäriksi karpalo-kinos.

Liikkumisen ja hyvin syömisen lisäksi jonkin verran kuvia, enimmäkseen uudella kännykällä. Ja olen minä muistanut päivähaasteeseen kuvailla, mutta laittelen kotona niitä sitten kerralla enemmän. Moniaita tunteja on mennyt luurilla leikkiessä.

Eilen illalla näkyi revontulet. Kotipihalla, kujan päässä (josta kuva) ja lähimetsän aukiolla kävin pariinkin otteeseen kuvailemassa: eihän ne matalalta, puiden keskeltä paljon näy. Poika oli kuvannut kotonaan katolta ja saanut taas komeita kuvia. Oli muuten yhdellä kuvallaan, jossa oli revontulia, voittanut GT1-lehden autokuvakilpailun äänestyksen viime viikolla. Loppukilpailussa taisi olla parikymmentä otosta. Ja Juniori veti voiton. Osaa kuvata revontulia, toisin kuin äitinsä. Alla olevan kuvan olen ottanut tästä työhuoneen ovelta kohti naapurin pylväshaapoja. 🙂

Olisi pitänyt jaksaa lähteä jonnekin mäennyppylän päälle tai merenrantaan tai pellon reunaan. En kuitenkaan yötä vasten halunnut, koska tänään oli tiedossa tärkeä päivä!

Tänään olen viettänyt mummin elämää melkein koko päivän! Aapeli tuli kymmenen jälkeen, kun vanhempansa lähtivät käymään Haaparannan Ikeassa ja muilla kaupoilla. Eka kertaa puolivuotias on ollut koko päivän hoidossa meillä. Miniän siskon luona poika on ollut jo yhden yönkin, joten ei ihan uusi juttu Aapelille. Ja onhan kuitenkin, aiemmin ollut meillä ja meidän kanssa paljon, käyvät kerran, pari viikossa koko poppoo, mökillä ollaan kimpassa ja onhan pojanpoika ollut meilläkin itsekseen muutamia tunteja jo useamman kerran. Mutta että koko päivän, molempine päikkäreineen kaikkineen.

Ja hyvin meillä meni. Tehtiin ensin keittiöhommia: minä vähän järjestelin kaappeja ja Aapeli pyöri lattialla ihastuksissaan kaikkien Tupperware-purkkien keskellä. Sitten syötiin pottua ja bataattia.

Pikkuisen poika näytti kiistävän aika yleisen käsityksen, että meillä tarjotaan hyvää sapuskaa. Noh, ilmeestä huolimatta kaikki upposi ja puoli pullollista maitoa päälle. Oli aika lähteä lenkille, — mitä kauneimpaan pakkassäähän. Hassua, että tulin valinneeksi reitin, jota esikoisen ollessa vauvana oli tapana kävellä. Reitin, jota en koskaan ”ilman vaunuja” kävele. Se on hiljainen ja lyhyt (½ t.?), hyvä vaunureitti. 😀

Aamupäiväpäikkäreiden jälkeen oltiin työhuoneessa ”kirjallisissa hommissa” ~ Aapeli sitterissä ja matolla piti minulle seuraa, kun vähän yritin kuvia työstää. Ja tietysti kuvasin ja leikin lattialla minäkin. Ja sitten pappakin käväisi joulunalus- yms. kiireiltään. Ja mitä tekee Pehtoori?? – Kuunteluttaa Aapelilla Souvareita ja Yölintua, ja poika on silminähden innoissaan, laulaa mukana!

Iltapäivän välipalan ja maidon jälkeen sitten pitempien, parituntisten unosten aika. Ei mitään hyssyttelyjä, ei vatkaamisia, ei kävelyä pitkin Koskelantietä, vaan vain puin lapsen, ja pistin vaunuissa ulos. Ennennäkemätöntä minun vauvakokemuksissani.

Vaikka kaikki menikin hyvin, niin voi sitä riemun määrää, mikä Aapelilla oli kun isänsä äsken tuli hakemaan. Tuntui, että oikein esitteli meille: TÄMÄ on mun iskä! Niin se on, ja se on mun poika. Poika ja pojanpoika lähtivät, – tuohon lähelle, viiden kilsan päähän. Olenhan siitä hyvilläni, että lähellä asuvat. Ja että aina joskus saan viettää kokonaisen päivän mummin elämää!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalenterikuvassa on ”joulukuun vene”. Se on vähän apaattinen. Mutta jotenkin herkkä. Eilen se oli Möljällä.