Isovanhemmuus – Sivu 21 – Tuulestatemmattua

Kesälomalta tuntuu

Mummi, mennäänkö kattomaan sun tomaatteja?

Hienosti valittu tekeminen, jotta heti seuraavaksi voi kysyä pikkusisareltaan, että ”mennäänkö Eevis välillä kattomaan vähän telkkaria…” ja sitten ilmoittaa: ”Mummi, Eevis haluaa kattomaan Pipsa Possua.” (Ihanko vain Eevis haluaa? 😀 ) Viisivuotiaalla oli selkeästi suunnitelma, miten pääsee välillä viettämään ruutuaikaa… 😉

Pipsaakin katseltiin, mutta sentään enimmäkseen oltiin pihalla. Meillä oli kyllä ensin tapaaminen Toppilan K-Marketin pihalle avatussa Pop-up Vohvelibaarissa. Sinne me kokoonnuimme alkuiltapäivästä pyörinemme eri suunnilta. Vohvelit nautittuamme poljettiin porukalla meidän piazzalle: ”Mummmmiiiii, kato osaan ajaa yhdellä kädellä!” (ja siinä vaiheessa mummilla pari sydämenlyöntiä jää väliin, ja näkee jo jonotuksen päivystyksen tikkauspisteessä, mutta taas mummi vain turhaan huolehtii…) Ja ah, edelleen on kesä. Kesään kuuluu – tietysti – vesileikit, saippuakuplat, hippa nurmikolla, pillimehut, mansikat, … ja tomaattien katselu. Totta kai. 😉

Illansuussa sitten jäimme Pehtoorin kanssa kaksistaan. Aika aterialle: salaattia, ja uutuus puolivalmiste grilliruoka ”karamellipossuribsit”. Kaikki Tomi Björckin ravintoloissa (erityisesti Farang) käyneet tietävät tämän ”genren”. Karamellipossu taisi olla juuri ”se juttu”, jolla esim. Farang loi maineensa. Any way, tänään meillä noita. Ja nehän sulivat suussa. Hyvin maustettuja, umpikypsiä, helppoja, – eivät salaatin ja pehmeän maalaisleivän lisäksi kaivanneet mitään muuta. Ei ollut raskas liharuoka, mutta jo grillistä tullut tuoksu … Makunystyröitä hyväiltiin uudella maulla. Hankimme toistekin.

Ja jälkkäriksi, kirjan oheen, pihan lämpöön makumuisto monilta reissuilta: Aperol Spritz, – helteinen Rooma ja Toscana, Kitzbuhelin ja Ligurian patikoiden afterhiket, Faliraki kuuskymppisillä perheen kans … Mitä muistoja! Ja todellakin, juuri nyt kotipihallakin maistuu ihan kaksistaan. Loman tuntu, muistoja… Ja mietinpä jo tämän kesän mahdollista lomamatkaakin. Ehkä sellainen saadaan aikaiseksi. Onko ehdotuksia? Mihin kotimaan kohteeseen kannattaisi suunnata?

Isovanhemmuus

Touhutaaperoiden kanssa

Tänään on ollut Apsun ja Eeviksen, mummin ja papan päivä. Aamusta iltaan asti. Ja lapset eivät olleet illalla kotiin palautuessa väsyneitä, – heitä vienyt mummi taisi vähän olla.

Nallikari, Hugo-puisto, välipalaksi kesän ensimmäiset jäätelökioskitötteröt: siinä jäätelökioskin edessä läträttiin käsidesin kanssa, Apsu maistoi mummin mango-meloniajäätelöä (”ei hassumpaa”), istuskeltiin kioskin pöytien ääressä, eikä lapsilla ollut mitään tarvetta vältellä pöydän tai tuolien koskettelua, lähietäisyydellä kulki ihmisiä (joita Eevis katseli kiinnostuneempana kuin jäätelöään). Että sellaista korona-hygieniaa ja turvavälitouhua tänään.

Puistoissa sentään ei ollut ruuhkaa eikä lähikontakteja. Ja Eevis osoitti omaavansa patikka-ainesta pohkeissa: tepasteli pontevasti leikkipuiston reunalla olevalle isolle kukkulalle parikin kertaa, – vakaasti ja vauhdilla.

Lounas syötiin jo meidän keittiön ja käsipesujen turvallisessa maailmassa. Eeviksen pitkien päikkäreiden aikana me muut pihalla: hippaa, kukkien kastelua ja ihmettelyä, piilosilla, vesileikkeijä, muistipeliä. Apsu halusi (taas kerran) papan kanssa saunaan. Ohessa laitoin ”perinteisen” bologneseni hautumaan. Ja kyllä ruoka kahdelle touhukkaalle muksulle päivällisaikaan maistuikin. Ihan valtavat annokset pienet söivät.

Kesäpäivä parhaasta päästä.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Humputtelua kahden kanssa

Pojanpojan kanssa on vuosien varrella pidetty monia, monia humputtelupäiviä: käyty Tietomaassa, kirjastossa, konsertissa, Mäkkärillä, katsomassa jouluvaloja, munkilla Kauppahallissa, museossa, leffassa, Leikkimaassa, puistoissa, Nallikarissa ja ties mitä. Ja aika usein on humputeltu vain mummi-papalla eli meillä.

Tänäänkin oli humputtelupäivä, sillä Oulun liikennepuisto avautui eilen ja me halusimme ennen kesän ruuhkia sinne. Mutta tänään mukaan pääsi myös pikkusisko, Eevis, ja siksi oli hyvä, että mukaan lähti myös pappa.

Koronakevään jälkeen liikennepuistossa saa olla vain puolituntia, ja se puolituntinen kyllä käytettiin viimeiseen minuuttiin asti. Sitten shoppailemaan Crocsit ja vähän pihaleluja molemmille, ja sitten Mäkkärille syömään. Viimeisen päälle humputtelumeininki. Iltapäiväksi pihalle. Vesileikit on parasta!

Isovanhemmuus

Päivä pienen kanssa

Aamuisen pyörälenkkini kotimatkalla seuraan liittyi innokas pikku pyöräilijä. Ajelimme Pateniemen uusia pyöräreittejä ja sitten meille. Matkaa tuli hyvinkin kuutisen kilometriä, eikä Apsulla tehnyt tiukkaakaan.

Höpötti koko matkan ajellessa, välillä pysähdeltiin juomaan vettä, – kunnon urheilija ymmärtää nesteytyksen tarpeen. Tai sitten halusi vaan jutskata enemmän. 😉

Luvattu pullataikina odotti meitä hyvin nousseena. Muutoinkin päivä puuhailtiin kaikkea mukavaa, pelattiin, syötiin Huvilassa, piirrettiin, kirjoitettiin, herkuteltiin paitsi lämpimällä pullalla, illansuussa vielä kylmällä jätskillä, höpöteltiin: kerro vielä niitä juttuja kun minä olin pieni”, kuunneltiin musiikkia ja toki poika sai papan tabletilla ruokalevon ajan itsekseen pelailla ja katsella Youtubesta omia ohjelmiaan. Kotiin lähtöä tehdessä (pyörä auton takakonttiin), kellon käydessä jo seitsemää, tuli vielä yksi ehdotus: ”Kyllä sinä jaksat, ollaan vielä pihalla, juostaan vähän.” Siitä me olimme eri mieltä.

Hyvä päivä, – tällaisia päiviä tarvitaan lisää. Siitä olimme yhtä mieltä.

Isovanhemmuus

Mitä muistamme …

Se, että jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana heti aamupäivällä kuulen ”mummi” noin kymmenen kertaa ja se, että illan tullen tunnin ajan toinen istuu sylissä täysin rentona, mutta pitää käsiä lujasti kaulallani, eikä halua liikahtaakaan, saa minut unohtamaan kaiken muun.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Ruoka on muutakin kuin ravintoa

Pohjoistuulta, luvassa rakeita, eikä mittari kovinkaan paljon nollan yläpuolella. Kieltäydyin aamulla ajattelemasta, että nuo olisivat joku ”ongelma”. Eivätkä olleetkaan. Tosin tavallista lyhyempi lenkki, mutta eihän aina tarvi …

Kertakaikkisen huikea to-do -lista tälle päivälle, mutta vain sushi niistä toteutui. So what! – Minä alan oppia!

Minulla on ollut näinä viikkoina kovastikin ikävä sushia, jota olen satunnaisesti, ennen näitä poikkeusoloja yksinäisillä kaupunkireissuillani käynyt Hanko-sushissa nauttimassa, ehkä joka kolmas kuukausi niitä lounaita on ollut, ja nyt on ollut se ”joka kolmas” jo kaukana takana. Kun ollaan Pehtoorin kanssa mietitty take away -ruokaa, olen pistänyt ehdolle pizzaa, nepalilaista ja sushia ja yllättävää!! Pehtoori on niinä molempina kertoina valinnut pizzan. Siis sushi-tuskaani, nyt ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin ihan itse kääriä makirullia, muotoilla nigiripalleroita. Niiden parissa tänään. Eikä voi olla parempaa, liki terapeuttista tekemistä kuin ruoan laitto

Pienille kun ei sushi ehkä ole se ykkösherkku niin tarjolla oli myös eilisiä broilerpyöryköitä ja nuudelia (ehdottomasti Apsun ruokaherkkujen kärkikolmikossa). Miniä ei tänään ollut syömässä (maailmassa on paljon muutakin surullista kuin korona), joten laitoin dogibägiin herkkuja, ja leikin kuin leikinkin Apsun ja Eeviksen kanssa pitkät tovit. Kuunneltiin musiikkia, muistipelissä hävisin, Pipsa Possu seikkaili meidän jutuissa. Enkä edes tunne huonoa omaatuntoa.

Ei muuta. Siinä kaikki. Ja se on paljon. Minun mielestäni ainakin.

Isovanhemmuus

Päiväretkellä Ainolassa

Säätiedotus oli luvannut tälle päivälle verraten lämmintä, sateetonta ja iltapäivästä aurinkoistakin, joten pääsimme kuin pääsimmekin suunnitellulle retkellemme. Perheen kesken päätimme sunnuntaina, että tänään olisi retkipäivä koska pikkuperheen iskällä oli vapaapäivä ja meillä muillakin sattui yllättäen olemaan luppoaikaa. 😉

Alkuperäinen ajatus oli mennä Virpiniemeen, mutta kun siellä oli notskipaikat veden vallassa ja muutenkin siivottomia (Pehtoori kävi eilen pyörälenkillään tsekkaamassa) niin päiväretken kohteeksi valikoitui Ainolan puisto. Keksinpä kutsua systerin mukaan piknikillemme, puistohan on käytännössä hänen ”etupihallaan”. Meillä oli kahvia, pullaa, makkaraa ja polttopuita sekä muita tarpeellisia retkitarpeita ja -eväitä, ja Juniorilla tuoreita, lämpimiä, itse leipomiaan sämpylöitä (huomenna on ”Suuri Reseptipostaus”, johon tämänkin voin liittää). EI siis mikä tahansa eväsretki.

Nuotiopaikalla ei onneksi ollut muita, vaikka puistossa olikin aika paljon väkeä. Apsun kanssa oli tietysti oltava viereisessä leikkipuistossa, heiteltävä kiviä, kiivettävä puuhun, juostava kilpaa… Ja kuinka olinkaan raivossani itselleni vai koronalle vai pelolle vai mille, kun pojan toistuvista pyynnöistä huolimatta en ottanut häntä meille kotiin loppupäiväksi leikkimään ja touhuamaan.

Päivä on siis tullut oltua ulkona, koskapa olin aamupäivällä pari tuntia pyöräilemässä. Ja mikä parasta: meiltä Toppilansaaren, Hietasaaren ja Pikisaaren kautta kaupunkiin pyörätiet jo putsattu. Että se tuntui hyvälle ja keväiselle. Semminkin kun oli lämmintäkin. Toki tarvin vielä untuvatakkia; sekä pyöräillessä että piknikillä. Mutta kyllä tässä on lupaus kevään etenemisestä, kesää kohti menosta. Ensi viikolla on vappu! MIhinhän vappupiknikille?

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Virtuaalielämää

Korona muuttaa maailmaa, ja myös ajankäyttöä ja ainakin minulla myös surffailukohteet ovat muuttuneet. Valokuvaajien monet yhteisöt ovat jääneet taka-alalle, vain yksi pysyy päivittäisellä listallani. Tänään ei katseltu Pietarinkirkon Urbi et Orbi-pääsiäisjuhlallisuuksia, mutta pian (klo 20) alkaa Andrea Bocellin livekonsertti Milanon Duomon aukiolta! Klikkaahan, lähde sinäkin konserttiin!

Vielä mainostan View from my window -kuvavirtaa… Tiina oli jo reilu viikko sitten laittanut kommentin, jonka löysin suodattimen takaa: ”Kiitos Reija ’Näkymä ikkunasta’ vinkistä! Ihana selata kuvia ja vie ajatukset pois tästä eriskummallisesta ajasta. Lähes kuin olisi matkoilla ja katselisi maisemia majapaikkojen ikkunoista 🙂” Kiitos kommentista, ja juuri noin minäkin tuon kuvavirran ääressä koen. Mielikuvitus lähtee liikkeelle, usein ajattelen, millainenhan ihminen on kuvan lähettänyt. Joka päivä tovin noita kuvia katselen ja mietin.

Toinen kuvavirta, joka tekee hyvän mielen, on Museokortti-kirjeiden myötä levinnyt ”karanteenitaidetta”-haaste. Se on sekä Facessa että Instassa Selaimella voi seurata vaikka omaa Instagram-tiliä ei olisikaan. Muutamia todella upeita toteutuksia!

Suomalaisten artistien, Toivon kärki-porukan videon Uuden edessä olen eilisen aamun jälkeen kuunnellut ja katsellut ainakin kymmenen kertaa. Se pitää oikeasti myös katsoa. Voisinpa käyttää sellaista muotisanaa kuin voimaannuttaa tämän äärellä. Ainakin siitä tulee sellainen olo, että kyllä me tästä selvitään, kyllä tämä tästä, yhdessä.

Tänään myös tähän asti paras internetin mahdollistama juttu oli perhepäivällinen. Pikkuperhe tuli meille ja tytär Vetehisen kujalla: Skypellä yhteys ja meillä oli yhteinen pääsiäispäivällinen!

Apsu, jolla on ollut oikeasti ikävä kummitätiään, ei oikein tiennyt, miten päin olisi ollut. Enimmäkseen kieltäytyi katselemasta läppäriltä kuvaa ja juttelemasta. Kun yhteys sitten puolentoista tunnin jälkeen katkesi, eikä saatu kytketyksi uudelleen ja päätimme luopua, oli poika selkeästi pahoillaan… Eevikselle juttu oli ihan käsittämätön.

Me maistelimme myös viinit. Tyttärelle kustansin maisteltavat viinit ja pääsiäisen ruokatarpeet, joten myös hän osallistui taistingiin. Täällä meidän päässä onnistuimme järjestämään maistelun ”sokkona”. Miniä ei punaviiniä juo, mutta tuoksutti ja tunnisti viinit jo tuoksun perusteella. Autolla ollut Juniori maisteli tilkkaset. Me Pehtoorin kanssa sitten vähän enemmänkin kuin maistelut. Ja toki tunnistimme, ja pidimme. Varsinkin toisesta. 😉

Viinikerhon kanssa siirsimme virtuaalimaistelun huomiselle, sillä muillakin se oli parempi päivä. Meillä on siis Pehtoorin kanssa puolikkaat huomisellekin, joten kirjailen huomiseen postaukseen sekä perheen testauksen tuloksen että viinikerhon kommentit.

Huomiseen, hyvät virtuaaliystävät!

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Asioita, jotka pysyvät

Sunnuntai, ei ihan tavallinen, mutta pikkuperheen tulo sunnuntaisafkalle ei ole minkään tahon karenssi- ja eristäytymismääräysten alainen (jos oltaisiin Itävallassa olisi jonkun pitänyt jäädä pois. 🙁 ) sillä siellä vain viiden hengen kokoontumiset ovat nyt sallittuja, joten tänään sellaista juhlaruokaa, jonka olin ajatellut, kun vielä oli toiveissa saada tytär mukaan perhepäivälliselle. Noh, voimme toistaa tämän menun, kunhan olot taas tasaantuvat ja matkustaminen käy vähemmän riskaabeliksi.

Sitäkin mietin tänään, että onneksi Tyär ei enää asu Meksikossa, onhan Helsinkikin juuri ja juuri äidin hanskattavissa olevan välimatkan päässä tässä kriisiajassa, ja onneksi astmaatikko-systeri ei enää asu Iissä ja onneksi äiti on palvelutalossa, jossa on hyvä ja huolellinen huolenpito. Onneksi on netti ja onneksi on puhelimet.

En muista, milloin viimeksi olisin ollut lenkillä ilman kameraa, tänään olin. Lähtiessäni sää oli vähän tuhnu, harmaata, harmaata, vähän kontrasteja, vähän .. vähän yhtään mitään. Ehkä silläkin oli vaikutuksensa, etten edes yrittänyt hakeutua mihinkään erityiseen kuvauskohteeseen. Painuin vain lähimetsään, ja kun tuuli mereltä, ja tuuli tuntui aika kovalle, lähdinkin lapsuuteni poluille syvemmälle metsään ja kohti merenrantaa. Polulla naapurit tulivat vastaan, emme halalilleet, mutta sain ohjeen, miten pääsen kätevimmin Piispanlettoon. Siellä kävin joskus pentuna hiihtämässä, vanhempien kanssa, sittemmin koulukavereiden kanssa, ja teininä muutaman kaverin kanssa kesäiltana tupakalla. Rajahaudan Arinasta käytiin ostamassa sippi-Bostonit ja eikun Piispanlettoon … Lähitienoo ja lenkit pysyvät – vuosikymmenestä toiseen.

Noh, tänään paljon raittiimmat tavoitteet kuin tupakalle karkaaminen. Se ainainen vähintään 10 000 askeleen lenkki, – sehän se. Ja sainpas pajunoksia samalla taaperruksella.

Kotiuduttuani kohti pottuvoin ja poronkäristyksen valmistusta, ja jo eilen pitkälle valmistellun kettukarkkikakun viimeistelyä.

En edes ole mikään kettukarkkifani (ovat liian pliisuja minun robustiin makumaailmaani), mutta jostain syystä tämän kakun teko on ollut missio jo tovin. Ja tänään! Voila! Kettukarkkikakku! Kotilieden sivuilta vohkittu resepti repii otsikon ”Kettukarkkikakku, johon jää koukkuun”. No joo, joku voi jäädäkin. Minä en. Esim. New Yorkin juustokakku on paljon enemmän koukuttava, mutta ei tämäkään huono ollut.

Alkuperäisohjetta piti taas hieman säätää; semminkin kun kommenttina oli, että ”on vähän pliisu” tms. Siis muutoin alkuperäisohjeen mukaisesti, mutta ”vaniljauutteen” tms. kohdalla 2 – 3 tl vaniljasokeria ja jos kakkua ei ole nauttimassa pieniä lapsia, laittaisin pohjaan 1 – 2 rkl amaretto-likööriä. Tänään en lisännyt, kun oli pieniä ruokapöydässä (”Mummi, saanko vielä noita karkkejakin?”) Sikäli hyvä kakku, että Juniori & Miniä, jotka haluavat laskiaispullansa hillolla, eivätkä mantelimassalla, tykkäsivät tästä mantelipohjasta. Joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan.

Jälkkärit ovat hyväksi. Aina.

On asioita, jotka pysyvät.

Isovanhemmuus

Leffapäivä

Kymppiviikon tiistai tarkoitti minulle tänä vuonna keskipäivän leffaa, ulkona syömistä, seurapeliä … Ja ennen ja jälkeen näiden liikkumista salilla ja merenrannassa.

Leffavaihtoehtoja oli kaksi: Heinähattu ja Vilttitossu tai Ryhmä Hau. Minulle nämä molemmat vain etäisesti tuttuja, mutta niistä Apsu valitsi jälkimmäisen. Ja ruokapaikaksi tänäänkin Mäkkäri, – toinen Pokemon-lelu oli toiveissa ja pettymys oli aika iso, kun niitä ei enää ollutkaan. No, kun Happy Meal ja cappuccino oli nautittu:

– En halua vielä kotiin! Mennään mummipapalle pelaamaan.
– Mutta kun pappa on mökillä ja mummilla ois hommia.
– Kyllä minä pelaan sun kans!
– No mennään sitten!
– Jee!!!

Siinähän se päivä hurahti parhaassa seurassa.

Ryhmä Hau oli kyllä minun mielestäni enemmänkin tunnin kestävä lelumainos kuin ”oikea” elokuva. Apsulle taisi ainoa pettymys olla se, että vaikka elokuva olikin dupattu suomeksi, oli hauveleiden nimet jätetty kääntämättä: siis Ryhmä Hau oli Paw Patrol, Rekku oli Marshall etc. Se tuntui vähän häiritsevän – ainakin jälkeenpäin.

Mummille oli kaikkein parasta syrjäsilmällä seurata pojan intensiivistä elokuvan seuraamista. Ja kun käveltiin alas Finnkinon portaita (tämä oli pojalle toinen kerta elokuvissa [äidin kanssa Risto Räppääjä joskus alkusyksystä?] ) ilmoitti seuralaiseni, että ”sitten seuraava leffa vois olla se, jossa oli niitä pupuja” [Petteri Kaniinin mainos oli tänään]. Siispä ei muuta kuin pääsiäisenäkin lastenelokuviin. Kunpa mummi saisi aikaiseksi lähdetyksi katsomaan kaikkia niitä, joita itse on aatellut menevänsä katsomaan.

Ilta-auringon paistaessa hakeuduin merenrantaan. Pateniemessä on iso asutusalue tekeillä, ja siellä komeita kaivureita. Apsun kans on niitä käyty jo aiemmin katselemassa, ja tänään sitten menin yksikseni. Kuukaukauden kuvahaasteen teemana kun on jo aiemmin mainitsemani oranssi. Jo mennessäni ajattelin, että voisin saada otoksen: ”malevitsilaisittain” oranssi oranssilla. Päivän kaunis pakkassää välittynee kuvasta?