2 Comments

  1. Tänään pienet pojat kävivät taas pihalla. Ovat jo ”oppineet” (en haluaisi todeta sitä noin), että ei saa tulla halaamaan, mutta se katse…joka kerta se viiltää sydämeen pitkän kirvelevän haavan. Tänään poikien äiti kertoi 5 vuotiaan jokin aika sitten toistaneen usein halauavansa olla pikkuveljensä ei oma itsensä ja nyt hän oli todennut, että ei haluaisi olla 5v vaan 4v. Miksi? Oli häneltä kysytty. ”Koska silloin oli kaikki paremmin”, kuului vastaus. ”Tämä aika” alkoi pian synttärien jälkeen…
    Kysyin sitten tältä 5 vuotiaalta, mitä hän haluaisi tehdä meillä? Vastaus: olla vaan sun kanssa. Ja tätä seurasi minun kyyneleeni…

    1. Oi, että. Pystyn niin hyvin myötäelämään nuo kyyneleesi, viilloin sydämessäsi. Elämä on. Välillä aika viiltävääkin.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.