Reissut – Sivu 9 – Tuulestatemmattua

Toiveikkaana

Tänään yritys parantaa tämän kesän pyöräilykilometrisaldoa, joka on jäänyt edellisista vuosista aika lailla jälkeen.

Sateiset kelit, myöhemmin aloitettu kausi, pitkä mökkireissu ja kropan krempat ja kipuilut ovat selityksiä, jotka olen hyväksynyt syiksi olla lähtemättä Helkamani kanssa matkaan. Toisaalta nuo seikat ovat olleet enemmänkin esteitä kuin tekosyitä – olisin halunnut enemmänkin ajella: just ja just 1000 kilometriä on nyt täynnä.

Tänään oli kyllä erinomainen sää pyöräillä. Hietasaaressa ajelin ristiin rastiin, metsäteitäkin. Kesä on kauneimmillaan, tuoksuukin vihreälle. Tuiranpuistossa alppiruusut just NYT täysin kukassa. Siellä ei mulla ollut kameraa mukana, mutta onhan kukkivia alppiruusuja kotipihassakin kuvattavaksi.

Kotipihalla on tämä pystikin. Tänään meillä kävi Telian korjaaja laittamassa laajakaistamme kuntoon, ja hän tuota kilometritolppaa ihmetteli kovasti. Tykkäsi sitten kyllä ajatuksesta, kun kerrottiin, että siinä on kilometrit mökille ja Roomaan. Meidän monien matkojemme kohteet.

Pikkuisen on menossa sellainen ”kituviikko-fiilis”, ja kun ei ole mitään akuutteja projekteja, ei keikkoja, ei muksuja, joten melkein joutuu keksimään tekemistä. Matkan suunnittelu ja odottaminen on aina ollut merkityksellistä, iloa ja hyvää hyrinää tuovaa, osa reissaamisen riemua, mutta nyt minulla on tosi vahvasti mukana ajatus ”JOS me päästään lähtemään” ja ”TOIVOTTAVASTI me päästään lähtemään”. Viime vuosina kaikkeen tulevaan on oppinut suhtautumaan varovaisesti, varauksellisesti. Ja on tähänkin reissuun jo yksi iso takapakki tullutkin.

Mutta kyllä me lähdetään; tällä kertaa EI lähdetä mökille, eikä Roomaankaan.

Sähköpostipostini ”Matkavarauksia”-kansiossa ei ole vuosiin ollut juuri mitään: nyt on.

Matkaan lähdetään perjantaina… toivottavasti.

Arvauksia siitä minne mennään? Arvonta on auki keskiviikkoiltaan asti.

Reissut

Itäblokkia kirjassa ja muistoissa

Eilen odottelin talvea, tänään se on tullut. Yön ja koko päivän kestäneen lumisateen seurauksena pihalla kymmenkunta senttiä lunta. Mutta enpä ole astunut hetkeksikään pihalle.

Kellon ympäryksen olen istunut koneella, ja nyt alkaa silmissä jo sumeta. Samalla kuuntelin Meri Valkaman kirjan ”Sinun, Margot”. Onpa vahva kirja, vakuuttava fiktio, ajankuva, yksilön/yksilöiden ja yhteiskunnan vaiheiden nivoutuminen yhteen. Itä-Saksan, ”Derkkulan”, 80-luvusta, Stasi-valvonnan alaisen väestön elämänmenosta, arjesta ja sosialistisen aatteen imusta ja varjosta Valkama kirjoittaa kahdella aikatasolla sujuvasti liikkuvan romaanin. Hieno rakenne, joka pitää jännitteen yllä, pohjatyöt tehty huolella, harkiten kirjoitettua tekstiä.

Me emme koskaan käyneet Itä-Saksassa, vain yksi välilasku Itä-Berliinin lentokentälle matkalla Kreikkaan kesällä 1982, vaikka melkein kaikki muut Itäblogin maat (Puola, Tsekkoslovakia, Romania, Unkari, Jugoslavia, Bulgaria) kesän 1980 kuukauden telttaretkellä kiersimmekin.

Se oli kyllä hurja reissu.

Unkarin Debrecenissä kävimme tuttujemme tuttujen luona kylässäkin. Perheen isä oli ollut yliopisto-opettaja vuoteen 1956 asti, mutta Unkarin kansannousun kukistamisen jälkeen hän joutui samaisen yliopiston vahtimestariksi.

Koko perhe otti meidät vieraakseen, meillä oli viemisinä tuttujen mukaan pakkaamia Hackmanin aterimia, unkarilaiset tarjosivat iltapalaa, laittoivat ensin olohuoneen ikkunaluukut kiinni, jottei ”Vater Lenin näe ja kuule” (koko kolmen sukupolven perhe asui yliopistoalueen reunalla ja keskusaukiolla oli – tietysti – iso Leninin patsas. Verhot vielä eteen ja sitten rupesivat kertomaan elämästään. Perheen poika puhui englantia ja tulkkasi, ja ilta sujui mukavasti. Muistan, että he olivat juuri myyneet pianon, ja jonottivat innokkaana Trabanttia.

Vielä seuraavana aamuna ajoimme leirintäalueelta heille aamiaiselle, ja toivotimme heidät tervetulleeksi meille, jos joskus pääsevät tulemaan Suomeen ja Ouluun tuttaviensa luo. Ja he pääsivät! Kesällä 1989 perheen vanhukset olivat meillä mansikkalettukesteillä ja kävimme yhdessä Potna-Pekka-ajelulla.

Niitä näitä Savo_Pohjois-Karjala

Kesälomamatkalla jossain Itä-Suomessa

Kesäaamut ja kesäillatkin tuntuvat olevan vaikeita nukkua. Illalla ei malta, aamulla herää kuin on niin valoisaa, aurinkoista ja tietää tulevan lämpimän päivän. Tänään on kyllä ollut melkoinen tuuli, ei kylläkään kylmä.

lähes koko päivän olen ollut ulkona, illansuussa istahdin vihdoin koneelle ja nyt on kesälomareissumme kuvakansiot jotensakaan kuosissa. ”Kuvatekstit” ovat edeltävien päivien blogipostauksissa.

Meidän Sinivuokko-mökistä Valkealammen rannalta on kuvia myös sisältä (pikkukamarista ei ole 🙁 ). Siitä jäi kyllä hyvät muistot. Se oli hyvin varusteltu, ja neljälle hengelle hyvä majapaikka. Ja kuten jo moneen kertaan olen hehkutellut tällä mökillä oli oma ranta, laituri ja soutuvene. Päärakennuksen (entinen koulu) yhteydessä on pieni kioski-baari, siinä on myös respa koko alueelle. Muitakin majoitusmahdollisuuksia, mökkejä ja leirintäalue.

Monta kertaa reissulla kaipasin heinäseipäitä pelloille, kun kerran oli aika nostalgista muutenkin automatkailla kotimaasas heinäkuussa. No Kolin (Ahmovaaran) mökin seinällä oli mökistä kuva vuodelta 1965 ja siinä (Hildan) pelloilla niitä oli. 🙂

Reissun kolme kuvakansiota – poikkeuksellisen jäsentymätöntä räpsimistä näyttää olleen. Mutta minähän olinkin lomalla. 😀

LINKKI KUVIIN

Niitä näitä Savo_Pohjois-Karjala

Savo Tour tehty

On ”Suven ja runon päivä”

Kun tänään Savo Tourimme kotimatkalla oli Koljonvirran taistelupaikalle viitoitus, olihan sinne poikettava. Jo penskana Sven Dufva -runo, tai varmaankin enemmän sen perusteella tehty elokuva, jotenkin kosketti. Koljonvirrasta ei tietenkään mitään tietoa, Suomen sodan taistelupaikan nimi vain jäi mieleen, – ja sympaattinen Sven Dufva, jota näytteli Veikko Sinisalo.

”Ne sanat sotajoukossa levisi yleiseen,
ja kaikki myönsi Sandelsin totuuden lausuneen:
”Älyä kyll’ ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli”, arveltiin, ”mut sydän paikallaan.”

Kartano oli vähän kulahtaneen oloinen, paljon erilaisia kulkupelejä pihapiirissä. Hoksasin, etten ole ollut millään muotoa sähköpyöräilyn eturintamassa. Ainakin sukupolvi, jollei parikin, ennen minua, on päässyt nauttimaan sähköpyöräilyn ilosta!

Koljonvirran kartanossa on majoitusta, leirintäalue ja uimaranta, joka kyllä houkutti, mutta emme uimaan jääneet, vaan matka jatkui kohti kotia.

Ennen Koljonvirtaa olimme jo pysähtyneet Iisalmessa. Golden Domen bysanttilainen ravintola ja sen lounas houkuttivat, mutta oli vielä liian varhaista kunnon lounaalle. Katselimme katutaidetta, kaupungin läpi kulkevan puistokadun varrella ja keskellä oli paljon erilaisia tilataideteoksia.

Tietysti kävimme torilla, torikahvilassa syömässä jätskit ja Kauppahallista ostamassa pari pientä kukkoa. Vain seitsemän euroa kappale, ja ihan huippuruokaa ovat. Niitä nautimme kotiin päästyä. Lohikukko ja porokukko olivat oikein makoisia, tein niille kermaviilisoosia ja salaattia oheen. Sopiva piste Savon retken päätteeksi.

Kauppahallissa oli myös Ponsse. Pikkuista vaille, että Apsulle sellaisen tuliaiseksi hankimme ja Vieremällä oli käytävä Ponssen tuotantolaitokset katselemassa. Olihan Einarin Vidgrenin Ponsse-elämäkerta koko nelipäiväisen Pohjois-Karjala – Savo – turneemme tausta”musiikkina”. Juuri parahiksi äänikirja loppui kun Ouluun tulimme.

Koko lomareissun helli helle, joka erityisesti minulle sopi oikein hyvin. Ainoastaan hotellilaivan pieni, siisti, just sopiva hytti oli turhan lämmin viime yönä. Mutta pikku juttu sekin. Aurinkoinen Pohjois-Karjala ja Savo olivat leppoisia, lupsakoita, vieraanvaraisia, ystävällisiä – ihan kuten kaikki kliseiset mainoslauseet väittävätkin.

Kotiin oli hyvä tulla.

PS Eilisessä postauksessa on nyt kuvat mukana.

Niitä näitä Savo_Pohjois-Karjala

Vielä tämäkin ilo – laivalla

Vielä oli mahdollisuus uida. Aamu alkoi sillä, että vuorollamme tepastelimme järveen! Jo aamupuolikahdeksalta (Valkealammen) mökkipihamme mittarissa +22 C. Olin varannut mökin ”omasiivouksella” (ostettu siivous olisi ollut 60 €, joten meillä pieni touhutuokio uinnin, pakkauksen ja aamupalan jälkeen). Mutta niinhän me lähdetään omaltakin mökiltä, siivoten, joten osattiinhan me. 😉

Alkuperäisessä suunnitelmassa oli viimeistään tänään ajella Lieksaan, mutta tyydyimme lyhennettyyn versioon: Nurmekseen ja Bombaan. Helteinen maanantaiaamupäivä Juukassa (paikalliset taivuttavat sen noin, me taivuttaisimme Juuassa) koettiin, pieni lenkki Puu-Juukan uinuvassa kylässä. Idyllistä, rauhallista, melkein pelottavan hiljaista. Mutta kaunista siellä oli.

Bomballakin näytti hiljaiselta, vasta puoleltapäivin avautuivat näyttelyt, ravintolat, kahvilat. Kiertelimme, muistelimme. Ja emme muistaneet. Kumpikaan ei muistanut sitä, missä mökissä 80-luvun alussa oli asuttu. Väliäkö sillä?

Mutta oli otettava toisintokuva samasta kohdasta kuin vuosikymmeniä sitten (ks. kesän 1981 kuva täältä)

Edelleen miljöö viehättävä. Ja siellä oli kaksi mielenkiintoista näyttelyä. Karhutarinoita ja Karjalanliiton näyttely. Jälkimmäinen, aikalaiskuvineen, evakkotaipaleesta (Näyttely Karjalaisevakkojen matkassa 1939-1945) kosketti. Kirsti Timosen ”Karhutarinoita” -valokuvanäyttely oli sympaattinen, taidokas, vähän kadehdittavakin.

Toriputiikissa ja Itä-Karjalan kädentaitajien puodissa katselin feresejä, olipa yksi minulle kovasti mieleenikin. Tummansininen, pienillä valkoisilla kukilla… Ehkä käyttökertoja ei kuitenkaan olisi tiedossa kovinkaan tiuhaan.

Sitten paluu etelämmäs: paluu Kuopioon! Taas yllätyimme, kuinka vähän asutusta näiden teiden varrella onkaan. Auton lämpömittari kohosi yli +30 c. Aina vaan enempi sellainen olo, että ollaan ulkomailla.

Varsinkin kun ajelimme laivasatamaan, ja kannoimme laukkumme hyttiin! Ensi yö nukutaan laivalla! Tosin ihan vaan satamassa. Hotellilaiva Wuoksi on lomasen viimeinen tavallisesta poikkeava majapaikkamme. Hytti on pieni, niinhän ne laivoilla on, se on siisti, vain vähän keinuu.

Niin ajoissa olimme, että ehdimme valokuvakeskuksen näyttelyyn! Martin Barrin maailmaa kiertänyt valokuvanäyttely ”Life´s a beach” on mitä mainioin kesälomaan sopiva kokemus. Tykkäsin kovasti.

Koska on maanantai, on moni tuntemamme, kokemamme hyvä ruokapaikka kiinni ja koska olemme turisteja, lähdimme Puijolle. Siellä ravintolassa oli lupauksena lähiruoka-buffet, hyvä pääruoka ja vielä joku jälkkärikin. Olisi lomamme juhlaillallisen aika. Ja se oli juhlaillallinen. Puijontornin huipulla pyörimme – paikallaan istuen, katselimme Kallaveden (vähäistä) veneliikennettä. Lomailu on niin mukavaa!

Paluu botskille. Meillä on täällä aurinkoterassi, johon kaikki majoittujat saavat tulla, halutessaan tuoda omat eväänsä ja juomassankin. Aika monella on. Rantakadun iltalämmössä kulkee paikallisia, turisteja, aasialaisiakin. Kielten sekamelskaa, savon murretta, leppoisaa, leppeää oloa.

Liikkuminen Niitä näitä Savo_Pohjois-Karjala

Kolilla patikoimassa – vihdoin!

Järnefeltin mäntyä etsimässä

Kolin kansallispuiston symboli, Mäkrävaaran laella kasvava Järnefeltin mänty, jäi tänään näkemättä ja kuvaamatta. Emme edes olleet Mäkrävaaralla. Mutta kansallismaisemassa, kareliaanisen taiteen, Suomen maalaustaiteen kultakauden, maisemassa kuljimme. Nautimme lämmöstä, maisemista, reissutunnelmasta. Olimme Kolilla, koko päivän. Patikoimme, ajelimme maisemahissillä, kävelimme Kolin satamaan. Kävelimme takaisin ala-asemalle, ja taas vähän patikointia.

Pääsin Kolin huipuille, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille, aurinko paistoi, Pielinen kimmelsi, leppeä tuuli leyhytteli, kaunis kotimaa, loman tuntu, ilo liikkumisesta, hullun huoleton olo.

Tovin mietin patikkamatkoja ties minne: Bad Gasteiniin, Sisiliaan, La Gomeralle, Kitzbüheliin… Nytkö vasta ymmärrän, että 300 kilometrin päässä kotoa on jotain näin hienoa. – Olenhan minä aavistellut, siksi täällä nyt. Ei enää ole vain haave. Tuntui hyvälle istuskella tuolla.

Koli huiputettu!

Mm. Uuron kierros oli oikein sopiva helteisenä päivänä kuljettavaksi: monenlaista maisemaa, polkua, nousua ja laskua mahtui reitille. Myös mielialassa lasku, – kerron joskus.

Oheisia iloja

Välillä oli syötävä, että jaksaa: Kolin Satamaravintola oli oiva valinta ruokapaikaksi. Terassilla varjoa, näkymä Pieliselle, alakerran terassilla kaksi örveltävää suomalaista äijänkörilästä kohtuullisen tolkuttomassa humalassa sunnuntai-iltapäivä kahdelta: saatiin oheistoimintona ruokaa odotellessa sellainen kesäteatterimeininki kuunnellessamme (pakosta) heidän juttelujaan ja puhelujaan kavereille. Onneksi väsähtivät aika nopsasti – saatiin ruokarauha. Muikkuja ja uusia perunoita. Lähiruokaa, hyvää ruokaa. Lupsakkaa, leppoisaa, hyvää palvelua.

Neljän jälkeen olimme Kolin kylällä. Alkuperäisessä matkasuunnitelmassa oli museo, veistospuisto etc. mutta! Useinhan sää muuttaa matkan reittiä ja ohjelmaa, ja niin on todellakin tehnyt tällä lomasellammekin. Olemme jättäneet ajelematta Lieksaan, Nurmekseen, jättäneet käymättä yhdessä jos toisessakin ”kulttuurikohteessa”, olemme vain uineet (montakohan kertaa tänäänkin, heti aamukahdeksalta ensimmäisen kerran, nyt kymmeneltä viimeisen), veden lämpötila +22 C – 27 C), patikoineet, soudelleet (minäkin!), nauttineet maisemista, mökistä, pihapiiristä, saunasta terasseineen. Museoihin voi mennä talvellakin!

Niitä näitä Savo_Pohjois-Karjala

Kolin kansallismaisemassa

Valamon aamupäivä

Valamon aurinkoiseen aamuun heräsin turhan aikaisin, noh, eilisen postauksen kakkososa valmistui.

Kahdeksan aikoihin luostarin Trapesta-ravintolaan aamiaiselle, söimme luostapihassa, istuen valkoisilla puukalusteilla, kukkalaitteiden keskellä, sinisen taivaan alla. Olisin iloinnnut vielä kirkonkellojen soitosta, mutta ei ollut niiden aika. Tuohus-kaupassa kävimme ostoksilla, pieniä tuliaisia ja katselimme viinimyymälän tuotteita. Vain yhden lopulta ostimme, ihan kannatussyistä. Valamon viineistä on maistelukokemusta, eivätkä marjaviinit oikein ole meidän makunystyröille mieluisimpia.

Puoliyhdeltätoista alkoi kierros, jonka opasti pappismunkki. Ja hän oli hyvä! Puolentoista tunnin aikana opin paljon uutta Valamosta, ortodoksisesta uskosta ja kirkkotaiteesta, lempeästi, järkevästi- kuten hän itse sanoi, hauskasti, selkeästi kertoi ja johdatti. Hämmennykseni hiipui.

Puolelta päivin jätimme Valamon, ajelimme Joensuuhun. Torille Marttojen telttakahvilaan piiraspalat nauttimaan. Olipa hyvä lounas.

+ 30 C helteessä käveleskelimme keskustassa, kävimme Sokoksella ruokakaupassa, ja matka jatkui kohti pohjoista.

Kolille patikoimaan, järvenrantaan uimaan

Siitä olen puhunut kauan. Patikoimaan Kolille ja asumaan järven rantaan. Sinivuokko mökki löytyi lopulta. Ratkaiseva peruste valinnalle oli esittelytekstin tämä lause: ”Erillinen puusauna omassa pihassa, järven rannalla.” Tämä on parempi kuin nettikuvat antoivat toivoa.

Tästä on noin 10 kilometriä Kolille, jonne emme sitten tänään vielä lähteneetkään. Meillä on oma laituri, joten en halunnut minnekään muualle.

Otimme pari tuntia aurinkoa, uitiin monta kertaa, ja illansuussa kävelylle: järven (Valkealampi) ympärireitillä ja soratiellä.

Emme lähteneet kylille syömään, vaan kaikella rotissöörin pätevyydelläni katoin meille lauantai-illan dinnerin järvenrannalle. 🙂

Sen jälkeen soutelemaan. Meillä on oma mökki, sauna, laituri ja vielä venekin!! Niin hyvä. Pehtoori souti (”siitä ei tule kuin katastrofi jos sinä soudat” ilmoitti kun ilmoitin haluavani osallistua aktiivisesti veneretkeemme). Oli niin hyvä, tyyni järvi, aurinkoa, lämmintä, hiljaista, rauhaisaa, suvi-ilta.

Lämmitimme saunan. Monta kertaa saunasta uimaan. Nyt on syvä väsy. Huomenna Kolille!

PS. Kuvia on paljon lisää, ensi viikkoon niiden julkaisu…

Niitä näitä Reissut Savo_Pohjois-Karjala

”Minä lähden Pohjois-Karjalaan”…

On melkein kaksi vuotta siitä, kun olen edellisen kerran pakannut kamppeita muualle kuin mökille lähtöä varten. Lokakuussa 2019 olimme Madeiralla, ja sen jälkeen yöpymisiä on ollut vain kotona ja mökillä (niin ja se viime kesän kaksi yötä Tampereen airbnbeessä). Mökille ei tarvitse juuri pakata: siellä on kaikki pesuvehkeet, peruskamppeet, patikkatarpeet (mm. kengät, reput), suurin osa tarpeellisesta tietotekniikkatarpeistosta, luonnollisesti petivaatteet, pyyhkeet etc.

MUTTA NYT. Olemme lähdössä neljäksi yöksi pois kotoa, ja pakkaamista on ihan hirveästi! Majapaikat ovat luostari, laiva ja mökki; erityisesti mökkimajoitus vaatii kaikenmoista ”asumisirtaimistoa” = lakanat, pyyhkeet, vähän aamiais- ja saunavermeitä etc. Ja bloggaamista ja kuvatoimitusta varten on eräskin piuha, laturi, liitin, kovalevy etc. Toivottavasti olen muistanut kaiken. Onneksi Pehtoori on iät ajat huolehtinut omista kamppeistaan, joten niistä minun ei tarvitse murehtia.

Tästä marmatuksesta huolimatta on kyllä mukava lähteä. Näin kesälomafiilis jatkuu.

Kun tässä pari viikkoa sitten havahduin siihen, että juuri tämä viikonvaihde olisi meille sopiva, vapaa, kaikin tavoin ”tyhjä” viikonloppu, ryhdyin etsimään matkakohdetta ja majapaikkoja. Ensimmäinen ajatus oli Punkalaidun ja Koli. Ajatuksena oli yöpyä Punkalaitumen (entisessä valtion)hotellissa, jota nykyisin luotsaa Saimi Höijer. Yritinkin sinne varausta, tein sen, vahvistus tuli KOLME päivää varauksen jälkeen, joten olin jo ehtinyt muuttaa suunnittelmia ja peruin Punkaharjun. Koli on edelleen rengasmatkan ohjelmassa.

Punkaharjun lisäksi moni muukin aikeissa ja toiveissa ollut majapaikka oli täyteen buukattu, mutta vakaasti uskon, että löysin meille ainakin sijainniltaan soppelit yösijat. Moni vinkki, joita tänne blogiin sain, ovat olleet vaikuttamassa reittisuunnitelmaan ja kohdevalintoihin. Katsotaan nyt, kuinka paljon ja mitä aiotusta toteutuu. Kartan alueella on joka tapauksessa tarkoitus neljä vuorokautta viettää.

Historia näyttää tässä toistavan itseään, sillä edellinen reissu näille seuduin tehtiin kesällä 1981. Se oli ensimmäinen yhteinen kesämme, jolloin emme tehneet mitään matkaa ulkomaille, vaan lomailimme kotimaassa. 1977 olimme Tanskassa, vuonna 1978 Roomaan asti läpi Euroopan auto-teltta-yhdistelmällä, seuraavana kesänä Ranska-Englanti-Alankomaat ja kihlautuminen Finnjetillä, vuonna 1980 hurja reissu silloisiin Itäblogin maihin.

Kesän 1981 Pohjois-Karjalaan matkaaminen ei johtunut ilmastoahdistuksesta, ei maailman virustilanteesta, vaan ihan henkilökohtaisesta elämänmuutoksesta: muutimme sinä kesänä yhteen asumaan ja kaksiomme sisustukseen kului sen vuoden säästöt.

Lisäkulu samaisena vuonna minulle oli kansallispuvun hankkiminen. Kaukolan puku oli sitten pakattava mukaan, kun lähdimme viettämään juhannusta Bomban talolle. Kalevala oli kesäteatterissa, minulla kansallispuku ja menimme vielä Lieksaan vai Joensuuhun? Karjalan liiton kesäjuhlaa seuraamaan.

On siinä kuulkaa 23-vuotias historian kandi ja historian laitoksen tuntiopettaja ollut kansallistunteen, historiatietoisuuden, sukujuurten kunnioituksen tai minkä lie huumassa! 😀 😀

Leppävirrallakin on samalla reissulla käyty, kuten kuvat todistavat.

Kolilta on niin surkeita kuvia, ja hyvin hatarasti muistikuvia, että on korkea aika käydä kansallismaisemaa katsomassa ja kuvaamassa heti kohta näin pian edellisen kerran ja kymmenien ulkomaan matkojen jälkeen.

Viikonloppuna toivon raportoivani aurinkoiselta Kolilta! Liittykäähän virtuaalisesti mukaan matkaan!

”Minä lähden Pohjois-Karjalaan”… didi-dam-didi-dam, didi-dam-dam-dam …

Niitä näitä Reissut

Matkamuistoissa, matkakuvat vievät

Hyvät blogilukijat, pahoittelen. Nyt ei tekstiä pysty tuottamaan.

Olen eksynyt tuhansien, kymmenientuhansien kuvieni pariin; itse asiassa muutaman sadantuhannen kuvan kuva-arkistooni humahdin jo alkuillasta. Ja siellä olen. Eikä poispääsyä taida olla ennen kuin uni pakottaa luopumaan matkailusta menneessä.

Nimenomaan reissukuvia olen selaillut. Enkä ainoastaan niitä matkakuvakertomuksia jotka olen julkaissutkin, joko täällä blogissa tai ”vanhalla” matkasivullani, vaan nimenomaan arkistossa oleviin kuviin. Sellaisiin, joita en ole muistanutkaan.

Laajahko matkasivuni, jos haluat ”nojatuolimatkailla” on tässä: KLIKS. Ja uudempia (vuoden 2015 jälkeisiä reissuja on täällä). Valitse vain haluatko kaukomatkoille, valtamerten taa tai ehkä sittenkin Italiaan. Kuten tässä: Matkalla Umbriaan kolmeksi viikoksi.

Tämä on yksi viehättävimmistä hotelleista joissa koskaan olen ollut. Ja hotelliöitä elämässä on hyvinkin ollut vuoden, parin verran.

Keväällä 2012 Riva del Garda ja hotelli BellaVista.

Todellakin ”kaunis näkymä” ~ bella vista.

Umbrian kuvasivusto ei ole tuolla edellä linkkaamani Matkasivuston alla (linkki kuviin on rikki, enkä nyt osaa korjata).

Umbrian kuviin toimiva linkki on tässä, per favore.

Niitä näitä Reissut

Paluun jälkeen

Pikku reissunkin jälkeen kotosalla kotiinpaluuhommia: puutarhaa, kauppaa, Caritasta, pyöräilyä, pyykkiä, postia, puheluita. Ja blogipostausten täydentämistä. Ensinnäkin: sunnuntain postauksesta puuttuivat kuvat, jotka nyt olen liittänyt mukaan (ja koettanut korjata kasapäin lyöntivirheitä tekstistä). Käyhän katsomassa kuvat… KLIKS

Ja lupasin kuvia myös meidän majapaikasta. Tällä kertaa ei hotelliyöpymistä – halusin kokeilla, eikä edullisempi hintakaan haitannut, joten päädyin varaamaan netin kautta meille pikkuisen ”huoneiston”. Nettiin hakusanoiksi ”airbnb Tampere” ja valinnan varaa vaikka ja kuinka. (Airbnb on maailmanlaajuinen yhteisö, joka vuokraa huoneita, huoneistoja, taloja matkailijoiden käyttöön. Sen kautta päädyin varaamaan meille kahdeksi yöksi yösijan).

Ensin hain ihan keskustasta, mutta sitten panin suodattimeen myös ”ilmainen pysäköinti” ja luovuin Wifistä. Vaihtoehtoja oli edelleen monia. Ehkä asiakaskommentit ”todella siisti” ja ”hyvä sijainti” olivat lopulta ratkaisevat tekijät tämän Nekalassa olevan pikku asunnon valinnalle. Rustiikkisuus kiehtoi myös, ja tulipa lomasesta sitten sellainen Suomen teollistumisen alkuvaiheeseen liittyvä myös asumisen kautta (Serlachius-museot, ravintola Tampella, työläisasuntoalueen puukerrostaloalue…. )

Ja kyllä tämä oli ainakin tällä kertaa oikeinkin hyvä ratkaisu. Tykkäsin että oli tilaa (vrt. kahden hengen hotellihuone esim. Scandic, Sokos-hotelli etc.), pieni keittiö, vähän kodinomainen olo. Diskopallo ja vessan oven ”vapaa”-lukko merkillisiä, pieniä kivoja yksityiskohtia, jotka todellakin erosivat standard-hotellimajoituksesta. Ja ainakin tämän asunnon haltijan kanssa viestintä ja asiat hoituivat sujuvasti. Parkki oli ilmainen, bussi kulki melkein oven edestä, pyörätkin käytössä ja kävelymatka keskustaan ihan sopiva. Rauhallista, vanhaa asutusta…

Ja sitten tällainen nuorekas (?) remontti. Tyylitönkö? No enpä sanoisi, minusta ihan raikas ja reipas.

Keittiössä oli kaikki tarpeellinen, jopa kahvia ja kauraryynejä ”talon puolesta”.

Se wifi, sitähän ei ollut. Ja kuten tiedätte, bloggaajalle se olisi kuitenkin hyvä (ks. se sunnuntain postaus)… 😉 Mutta minähän tiesin, ettei täällä sitä olisi.

Luulenpa, että käytämme airbnb-systeemiä toistekin.