Paluun jälkeen

Pikku reissunkin jälkeen kotosalla kotiinpaluuhommia: puutarhaa, kauppaa, Caritasta, pyöräilyä, pyykkiä, postia, puheluita. Ja blogipostausten täydentämistä. Ensinnäkin: sunnuntain postauksesta puuttuivat kuvat, jotka nyt olen liittänyt mukaan (ja koettanut korjata kasapäin lyöntivirheitä tekstistä).  Käyhän katsomassa kuvat… KLIKS

Ja lupasin kuvia myös meidän majapaikasta. Tällä kertaa ei hotelliyöpymistä – halusin kokeilla, eikä edullisempi hintakaan haitannut, joten päädyin varaamaan netin kautta meille pikkuisen ”huoneiston”. Nettiin hakusanoiksi ”airbnb Tampere” ja valinnan varaa vaikka ja kuinka. (Airbnb on maailmanlaajuinen yhteisö, joka vuokraa huoneita, huoneistoja, taloja matkailijoiden käyttöön. Sen kautta päädyin varaamaan meille kahdeksi yöksi yösijan).

Ensin hain ihan keskustasta, mutta sitten panin suodattimeen myös ”ilmainen pysäköinti” ja luovuin Wifistä. Vaihtoehtoja oli edelleen monia. Ehkä asiakaskommentit ”todella siisti” ja ”hyvä sijainti” olivat lopulta ratkaisevat tekijät tämän Nekalassa olevan pikku asunnon valinnalle. Rustiikkisuus kiehtoi myös, ja tulipa lomasesta sitten sellainen Suomen teollistumisen alkuvaiheeseen liittyvä myös asumisen kautta (Serlachius-museot, ravintola Tampella, työläisasuntoalueen puukerrostaloalue…. )

Ja kyllä tämä oli ainakin tällä kertaa oikeinkin hyvä ratkaisu. Tykkäsin että oli tilaa (vrt. kahden hengen hotellihuone esim. Scandic, Sokos-hotelli etc.), pieni keittiö, vähän kodinomainen olo. Diskopallo ja vessan oven ”vapaa”-lukko merkillisiä, pieniä kivoja yksityiskohtia, jotka todellakin erosivat standard-hotellimajoituksesta. Ja ainakin tämän asunnon haltijan kanssa viestintä ja asiat hoituivat sujuvasti. Parkki oli ilmainen, bussi kulki melkein oven edestä, pyörätkin käytössä ja kävelymatka keskustaan ihan sopiva. Rauhallista, vanhaa asutusta…

Ja sitten tällainen nuorekas (?) remontti. Tyylitönkö? No enpä sanoisi, minusta ihan raikas ja reipas.

Keittiössä oli kaikki tarpeellinen, jopa kahvia ja kauraryynejä ”talon puolesta”.

Se wifi, sitähän ei ollut. Ja kuten tiedätte, bloggaajalle se olisi kuitenkin hyvä (ks. se sunnuntain postaus)… 😉 Mutta minähän tiesin, ettei täällä sitä olisi.

Luulenpa, että käytämme airbnb-systeemiä toistekin.

4 kommenttia artikkeliin ”Paluun jälkeen”

  1. Airbnb on kyllä oiva vaihtoehto, ollaan muutama kerta majoituttu näin Kuopiossa ja Oulussa. Hotellit ovat varsinkin kesäisin törkykalliita, airbnb-yöpyminen usein puolet halvempaa. Lasten kanssa tuo on ollut tosi kätevää. Kun lapset nukahtaa, ei tarvi kyhjöttää ja kuiskailla hotellihuoneessa vaan voi mennä viettämään iltaa toiseen huoneeseen ihan rennosti. Jotenkin noissa reissuissa on ollut enemmän elämyksen tuntua, voi eläytyä nuoren sinkkumiehen ydinkeskusta-asumiseen ja muuta jännää

    Vastaa
  2. Juuri tuo elämys ja tila ovat ja sitten vielä ”epästandardius” ovat positiivista tässä, niin ja edullisempi hinta. Ja varmasti lasten kanssa hyvä vaihtoehto.

    Vastaa
  3. Meillä on ollut Airbnb-huoneistot Berliinissä, Reykjavikissa ja Edinburghissa.2ystävää mukana, 3mh/2kph ja olohuone ja keittiö. Edinburghissa löytyi astiakaapista jopa Marimekon astioita, huoneisto vartioidulla alueella puiston vieressä yliopiston naapurissa. Reykjavikissa pääkadulla ja aamiaismahdollisuus hotellissa parin sadan metrin päässä. Vain hyviä kokemuksia, hinnat hotellitasoa mutta yhteisten tilojen olemassaolo plussaa.

    Vastaa
    • Todellakin! Sitähän voi käyttää ulkomaillakin! On varmaankin joustavampi kuin esim. Interhome tai Italian Agri Turismo. Eikä tarvitse välttämättä olla viikkoa… Ja juuri tila on iso ilo verrattuna pieniin hotellihuoneisiin….

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.