Niitä näitä

Pihalla on jo vihreää: Pehtoori leikkasi nurmen ensimmäistä kertaa tälle kesälle ja samaan aikaan minä takapihalla istuttelin yrttitaimet penkkeihin. Saapa nähdä, miten minun siemenestä asti kasvattamani yrtit tänä vuonna onnistuvat. En ole ennen paljonkaan esikasvattanut, vaan olen ostanut taimia puutarhalta sekä kylvänyt suoraan maahan, mutta tänä vuonna on toisin. Koeviljelyn onnistuminen ratkaisee, miten sitten ensi vuonna. Minulla on jo meriselitys valmiina, jollei onnistu: mökkiviikot estävät jatkuvan huolehtimisen. Heh! No katsellaan.

Muutoin päivä kuluikin erinäisten huolto- ja terveystoimien parissa – niistäkin tuloksia odotellessa.

Myrskyisän yön jälkeen herääminen koleaan aamuun. Puoli Oulua tuntuu heränneen ja kuunnelleen ukkosta, katselleen aamuyön myrskyä, mutta eipä meidän lintukodossa mitään tietoa moisesta. Kuitenkin vähän tavallista aikaisemmin olimme ylhäällä. Minulla kuljetushuki tänään, eikä tällä kertaa ollutkaan kyse lapsenlapsista vaan Pehtoorin yksityisautonkuljettajana toimin.

Pieni leikkausoperaatio terveystalossa aamulla: peukalonhangassa pitkään vaivannut ganglio poistettiin, ja hyvinkin tuttu, kalaasigruppoomme kuuluva, lääkäri oli määrännyt ”kahdeksan viikon sairausloman”. Ilmoitin, että ei kyllä tulla hyväksymään. Semminkin kun sama lääkäri leikkasi myös minulta joskus 20 vuotta sitten samanmoisen hyytelörakkulan sekä pienen luupiikin vasemmasta kämmenselästä, ja minä sain silloin kolmen päivän sairausloman duunista. 🙂

Toisaalta Pehtoori on huhkinut pihahommien kanssa pari edellistä viikkoa siihen malliin, etteipä näillä tiluksilla isompia hommia ole tehtävänäkään. Pesi mm. meidän punaiset pihatiilet Kärcherin painepesurin erikoissuuttimella: kaikki sammalet ja muut pinttyneet möhkät on nyt pois. Ihan kuin olisi uusi kiveys pihapiirissä. Joten huilikoon nyt edes muutaman päivän 🙂 . Epäilen, ettei enempää jaksaisikaan. Siis huilia.

Minä olen leiponut paritkin kakkupohjat pakkaseen, inventoinut korttivaraston, chattaillyt vilkkaasti perheen kanssa – paljon muutakin kuin leikkauspotilaan asioita, aikonut ja aloittanut kaikenmoista. Ja valmistellut viikonlopun postausta, jossa on arvonta!

BTW: eiliseen postaukseen liittyen: eilen illalla linkit Alkon verkkosivuille eivät toimineet, mutta nyt näyttäisi pelittävän. Ja jos jotakuta pätkääkään kiinnostaa aiemmin mainitsemani MTV:n haastattelu, niin se on nyt julkaistu. Turhan ison kuvan sinne laittoivat. Miksi piti ylipäätään laittaa? Ja tekstissä on muutama virhe, ei isoja, mutta kuitenkin. Ehdinköhän koskaan oppia, että pitäisi itse muistaa pyytää saada lukea juttu etukäteen. Yleensä saakin, mutta ei aina.

Niin ja se artikkeli on täällä.

Tuntuu hyvälle kun voi merkitä kalenteriin jotain: menoja, ”perhepäivähoitopäiviä”, valokuvauskeikkoja (olen lupautunut hääkuvaajaksikin!), lasten kesälomia, sovittuja juttuja, ystävien tapaamista, suunnitella mökkiviikon ajankohtaa – ihan kuin pitkään jatkunut staattinen tila, jossa päivät vain seuraavat toisiaan ilman erityisiä odotuksia, olisi muuttumassa. On jo fiilis, että ”uusi normaali” alkaa olla eletty, että hiljalleen palataan elämänmenoon, jossa on jotain odotettavaa, että on vähän vapaampaa, vaikka ei tässä kovin sidotuksi ole tuntenutkaan. Mikäpä tässä taas!

Vaikka pientä maailman avautumista on odotettavissa, niin arki ja viikonloputkin, paljolti varmasti kesäkin, sujunevat edelleen kaksin kotoillen, ja ehkä siksi olinkin tänään kaupungilla kodin sisustuksen kohentamisen merkeissä. Ensinnäkin vein SPR:n Konttiin ja kierrätykseen omia ja kodin ”vanhentuneita” tekstiilejä (vaatteita ja liinoja, pyyhkeitä ja kattiloita) mutta myös etsin sieltä jotain pientä uutta. Nyt kuten joskus ennenkin (mm. pieniä mariskooleja), löysin sieltä taas yhden pienen koriste-esineen/astian. Stefan Lindforsin koboltinsininen Boy-juomalasi on nyt meidän Huvilassa, jossa on ennestäänkin kaikkea (reissuista tuotua) sinistä. Boy-lasi saa siellä palvella pienenä kukkamaljakkona.

Decorassa kävin: meidän takkahuoneen hyvät, pian parikymmentä vuotta hyvin palvelleet nojatuolit ovat edelleen kuosissaan, ryhdikkäät, sopivat, mutta kaipaavat uuden verhoilun. En vielä löytänyt uutta kangasta niihin, ja kyllä hinta-arvio projektista pistää miettimään, että onko verhoilu sittenkään tarpeen? Mutta uuden sänkypeiton mökille tilasin. Se vaan oli ”pakko”.

Aikeeni oli käydä myös ompelijan luona, viedä muutama vanha iso liina ommeltavaksi kaitaliinoiksi ja käyttämättömät kesä(juhla)housut modistettaviksi, mutta siinä vaiheessa olin jo uuvahtanut kaupoissa kulkemiseen, joten päätin jatkaa toiste. 🙂

Ajelin kotiin, vaihdoin ulkoilukamppeet ja lähdin pyörähtämän lenkin Kello-Virpiniemi-Haukipudas. Se sujui paremmin kuin shoppailu etc hommat, –  ja tuntui hyvälle. Tämän kauden ensimmäiset tuhat kilometriä alkavat olla pian poljettuna. 😀

Sadekuuroja aamupäivällä. Hyvä niin, niiden aikana sain tehdyksi kaikkia pieniä kotityörästejä pois. Pois mielestä, näkyvistä. Ja puolelta päivin jo selkeni ja lämpeni. Pakkasin pyörän satulalaukkuun kameran ja pari objektiivia vakaana aikeena kuvailla kauniin kotikaupungin rantoja ja raitteja. Kuvia keväisestä Oulusta. Kahden tunnin lenkin aikana en edes avannut pakaaseja. Parin juomatauon aikana kännyräpsyjä… Tämmöiseksi se on mennyt minun kuvausintoni.

Mutta näkeehän tästäkin, että vihertää (ja siitepölyttää!!). Ajelin mm. Pyykösjärven rannan ja Hietasaaren (Hartaanselän) kautta etsiskellen niillä pesiviä joutsenpariskuntia, jotka olen jo aiemmilla kierroksillani nähnyt. Niillä kerroilla ei ollut kameraa ja pitkää objektiivia mukana, ja nyt kun oli, niin joutsenista ei tietoakaan. Linturetkeilijöitä varsinkin Pyykösjärven rannalla aika moniakin.

Iltapäivällä pihahommissa, eikä sitten juuri muuta.

Pihallamme kasvaa (valkovuokkojen lisäksi 🙂 ) mm. yksi tämmöinen. Osaako kukaan sanoa, mikä se on?

Valkovuokot kotipihan illassa. Tänä vuonna niitä on meillä enemmän kuin koskaan. Eikä niiden kasvu täällä Perämeren rannoilla ole mikään tavallinen juttu. Me olemme saaneet turppaan vuosia sitten Oulunsalosta, ja siitä olemme saaneet pariin kolmeen paikkaan pihalle niitä leviämään. Tänä vuonna muutama kukka nousee kivijalan vierestä pikkukivien välistäkin. Tänään nämä kukkimalla ilahduttavat erityisesti; äitienpäiväksi eivät ehtineet, mutta nyt.

Aurinko on tänään hellinyt vasta iltapäivän lopulta. Aamulla olin pienten kanssa leikkipuistossa ja kyllä tuuli kylmästi. Sepä saikin sitten liikkumaan ja kiikkumaan kunnolla. Muutoin päivä sisällä. Nopeasti kuuluu aika, vaikka ei mitään erityistä ollutkaan ohjelmassa. Erityistä kyllä taustalla…

”Titi”, kuten Eevis isäänsä kutsuu, tuli kustannuspaikalta kahden jälkeen, ja ryhdyttiin puuhaamaan ruokaa. Grillistä entrecotea, ja sen oheen kaikenmoista kokkailin. Tuntuu sunnuntailta.

Iltaseitsemältä on vielä niin lämmin (ja sääsketöntä), että avasin työhuoneen oven. Lämmin huokuu pihalta sisälle, lintujen iltalaulut kuuluu ja Pehtoorin asentama ”vesiaihe” (= pihalla oleva ”vesipallo”) pulputtaa, mikä sekin kertoo, että on siirrytty kohti kesää. Tänään tuntuu kesältä. On tuntunut aamuvarhaisesta asti.

Avasin nimittäin eilenkin illalla oven pihalle, istuin nojatuolissa, kudoin ja kuuntelin merkillistä romaania (Grand Hotel Europa) ja eilisen illan oven avaus oli ”kohtalokas”. Jossain välissä pujahti sisälle orava, joka pihapiirissämme pyörii. Ja aamukuudelta se heräsi, ehkä hätääntyneenä tai jostain muusta syystä se aloitti pienen ”naputtelun”. Aikani sitä kuunneltuani nousin ylös ja tsädäm! Meillä on orava sisällä, ja se pitää METELIÄ! Saimme sen häädetyksi, mutta ei puhettakaan,  että kuuteen tuntiin jäänyt yöuni olisi enää jatkunut. Argh!

Mutta onneksi oli kesäaamu, oli helatorstai vailla lupautumista mihinkään, pl. systerin kanssa kahvitreffit, mutta nehän eivät ole pakko, eivätkä rasite, päinvastoin. Niinpä rukkasin päiväohjelmaa, ja lähdin jo aamutuimaan pyöräilemään. Koiteliin en aikeista huolimatta sittenkään suunnannut, vaan uusille reiteille hakeuduin: Kaakkurin kupeessa (itäpuolella) on asuinalue nimeltä Metelinkangas. Se ei varsinaisesti ole pääpyöräilyreittien varrella, joten en ollut koskaan siellä kunnolla liikkunut.

Tänään liikuin. Helatorstaina helteisenä aamupäivänä ajelin ristiin rastiin ja hämmästelin. Tällaistakin Oulussa? Metelinkankaalla kesäisen aamun hiljaisuudessa, puhtailla kaduilla, mustien ja valkoisten omakotitalojen, puisten sellaisten, pihoilla oli paljon Tesloja. Eikä se ollut vain yksi piha, jossa oli kaksi autoa tyyliin toinen valkoinen ja toinen musta. Ihan kuin sekin olisi rakennuskaavassa niin määrätty.

Aikuisia ei näkynyt pihapiireissä, mutta kaduilla pyöräili ja potkulautaili alakouluikäisiä ja nuorempia lapsia, pellavapäisiä, kiharatukkaisia, kesäkamppeissa, iloisina … Miksi minulle tuli olo kuin olisin Ruotsissa? Melkein kuulin lasten diskuteeraavan siitä, kenen vuoro olisi ekana mennä trampoliinille, joita näytti joka toisessa pihapiirissä olevan. Ja niissä ”jokatoisissa” olikin sitten erityisen hienosti hoidettu piha, ehkä kaksi Teslaa ja monta havupihtaa ja rautapenkkiä. Oikeasti tuli olo, että olin jossain epätodellisessa maailmassa. Ehkä se oli lämpö ja pyhäaamun verkkaisuus jotka tekivät miljööstä oudon.

Epätodellista oli myös Ainolan puistossa ja kahvila Kiikun patiolla. Siellä treffasimme sisaren kanssa. Emme kumpikaan olleet koskaan nähneet siellä niin paljon ihmisiä: jono jäätelökioskille oli ainakin 50 metriä, eivätkä turvavälit edes olleet isoja. Leikkipuistossa oli kymmeniä, kymmeniä lapsia. Siellä oli sellaista kaupunkielämää, jollaista Oulussa ei kovin usein tapaa.

Iltapäivän lopulla piipahdimme Pehtoorin kanssa lyhyesti Juniorin kutsumana Taskilantiellä, jossa oli pienetkin. Vaikka edellisestä näkemistä ei nytkään ollut kulunut kuin reilu viikko, tai noh, melkein kaksi, niin taas lapsilla kesti tovi ennen kuin oltiin taas omillaan, mutta sitten olisivatkin jo tulleet mukaamme, kun lähdimme takaisin kotiin. Noh, huomenissa on mummilan perhepäivähoitohuki aamupäivällä. 🙂

Minä sykkelöin vielä Pateniemen Lidliin. Lidlissä on Italia-viikot, mikä vastasi hyvin sään ja kuunneltavan kirjan herättäneeseen Italian ikävään. Parsaa Kellogs´n kera sekä monenlaisia antipastiherkkuja kotipiazzalla. Viileä ruoka maistui juuri tänään hyvälle. Juuri tänään ei huono päivä.

Aurinko Oulun yllä aamulla. Oikealla näkyy (pitkällisen vitkuttelun ja valitusruljanssin jälkeen) rakenteilla oleva uusi hotelli.

Tässä vaiheessa minulla oli vielä välipusero anorakin alla ja hanskat kädessä, kun olin matkalla kohti Kempelettä. Puolelta päivin ne olivat todellakin tarpeettomia: helleraja ylittyi iltapäivällä heittämällä!

Kävin tarkistamassa joko Kempeleen vanhan kirkon remontti olisi valmistunut, mutta vielä oli aidattu koko kirkkopiha… Tovin hautausmaalla käveleskelin, ei yhtään uutta nimeä, mutta ”sairaalavalokuvaaja”. Pari vuosikymmentä sitten kuollut. Enpä ole koskaan ennen törmännyt hautakivissä tai muutenkaan tuommoiseen ammattinimikkeeseen. Mistähän hänen työnkuvansa koostui?  (edit 13.5. aamulla. Hesarissa tammikuussa ollut pitkä juttu sairaalavalokuvaajan työstä. KLIKS )

Ajelin (kauppakeskus) Zeppeliiniin jonka Suomalaisesta kirjakaupasta muistikirja ja muuta ”toimistotarviketta” – se on paljon selkeämpi ja valikoimaltaan parempi kuin Valkean Suomalainen kirjakauppa.

Lämmin kahvi ei tuntunut hyvältä idealta joten hemmottelin itseäni Espresso Housen jäisellä cappuccinolla (Salted Caramel). Olipa melkoisen herkun jälkeen voimaa ja syytä polkea vielä muutama kymmenen kilometriä! 😀

Kotiin palauduttua en raskinut sisälle jäädä, joten yrttipenkkien kääntö ja perusteellinen putsaus oli just passelia puuhaa. Kylvöksiä ja pieniä auringonkukan taimia en vielä uskaltanut istuttaa pihalla; tämä hellejakso ei montaa päivää meitä helli, ja yöt voi vielä olla kylmiä. Mutta nyt nautitaan lämmöstä. Tuntuu niin hyvälle.

Tulin juuri lääkäristä. Kartiokeila-kuvassakin kävin. Kuulin, että ei oikein mitään löydy, eikä mitään voi tehdä. Lääkäri totesi, että ”hermojen, hermojuurten ja hermopunosten sairaudet, nehän ne särkee, sellainen kolmoishermosärkyhän se on – pärjäätkö olemassaolevilla lääkkeillä?”, minä totesin, että ”särkee paljon ja että lääkkeitä on vaikka kuinka paljon”.  Maksoin melkein 400 euroa ja sanoin näkemiin.

Poljin vesisateessa kotiin ja nyt lähinnä raivostuttaa. Ihan hitosti.