Tämä on Inarin kunnan 150-vuotisjuhlavuosi, mikä näkyy mm. Ivalon katukuvassa (kylttejä ja valomainoksia, talvella ”lumiteos”). Juhlavuoden kunniaksi kunta julisti kilpailun oman villapaita- ja lapasmallin löytämiseksi. Voittajat julkistettiin hiihtolomaviikoilla, ja ohjeet ovat nyt jaossa ja ilmaisia. Jo aiemmin mainostamastani Extrapisteestä saa ohjeen, langat ja välineet 10 % alennuksella. Olisinpa päättänyt tehdä Inari-neuleen!
Mutta minähän jo hyvissä ajoin ennen tänne möksälle tuloa etsin ja löysin mukavan näköisen kesäneuleen, ja niinpä hankin ohjeen ja tilasin langat (niitä EI saa Extrapisteestä). Ajatuksena, että onpahan ”vähän haastetta” ja nyt jotain muuta kuin ainaisia sukkia tai (islantilaisia) kaarrokeneuleita (nyt taitaa olla jo 25 niitä neulottuna).
VIRHE! Ensinnäkin kesäneule (Barley Twist) neulotaan ylhäältä alas (aattelin, että ”kiva opetella semmonenkin tapa”), siinä on ”eurooppalainen kaarroke” (aattelin, että ”hyvä ettei taas islantilainen/norjalainen”) ja siinä on palmikoita (aattelin, että ”no niitähän on tullut tehtyjä ennenkin, toki onnistuu”). Mikään ei ole tähän mennessä ole ollut kivaa, ei hyvää, eikä helppoa! Ja olen kuitenkin tehnyt sitä jo kaarrokkeen alkuun asti (siis liittänyt ja lisännyt taka- ja etukappaleen sekä hihojen alut).
Neule tehdään kahdella langalla; ohuella silkkilangalla (otsikkokuva) ja bouclee-langalla, jossa on silmuja.
Pinta on kyllä hulppean pehmeä ja lempeä.
Tätä neuletta ei todellakaan tehdä telkkaria katsellessa. En minä ainakaan. Juuri ja juuri voi kuunnella äänikirjaa yhtä aikaa, kun lukee 7-sivuista (!!) ohjetta ja yrittää tehdä lisäykset ja aloittaa vaikeaa palmikkokuviota. Oi, miksi, miksi minä tähän ryhdyin!
Tänään – koska oli hyvin tuulinen, aika ajoin tihkusateinen päivä ja koska oli tarve, kävimme Ivalossa kauppareissulla, mutta edellä olevasta huolimatta en vielä ostanut lankoja Inari-neuletta varten. En ainakaan vielä! Kyllä kai tämä tästä. Ehkä.
Mökkiaamussa herääminen puoliseitsemältä, samoihin aikoihin kuin useimmiten kotonakin.
Tällä kertaa meillä on aikeissa ja toiveissa olla ennätyspitkä pätkä täällä: ei ole mitään ´pakottavaa´, ei edes mitään odotettua, ei mieluisaa tekemistä/tapaamista, minkä vuoksi olisi oltava Oulussa ennen kuin vasta pääsiäisen jälkeen. Edessä on kolmeviikkoinen talviloma Hangasojan varrella Saariselän maisemissa liikkuen ja mökkielämänmenosta nauttien. Jos kaikki menee hyvin, saammepa vielä Juniorin perheen tänne pääsiäiseksi iloksemme ja seuraksemme.
Koskaan ennen emme ole olleet täällä näin kauan yhtäjaksoisesti. Hyvin lähelle pääsin kevättalvella 1989, jolloin vietimme talvilomaa Pehtoorin kanssa kahdestaan vajaan viikon, minkä jälkeen mies lähti Ouluun töihin ja minä jäin yksikseni pieneen, vanhaan Alatuuli-mökkiin (purettu tämän Myötätuulen alta jo yli 20 vuotta sitten).
Olin silloin päätoiminen Keminmaan paikallishistorian kirjoittaja, ja tuolloin harvinainen ”etätyöntekijä”. Odotin syksyllä syntyvää esikoista ja nautin yksinolosta. Melkein pari viikkoa heräsin aamuviiden-kuuden aikoihin, aloitin lukemisen ja kirjoittamisen, iltapäivällä kävin hiihtämässä 5 – 8 km, saunoin, söin ja iltasella saatoin vielä vähän lukea jotain tutkimuskirjallisuutta, hyvin varhain painuin unille. Ehkä esikoiselle on noista viikoista jäänyt Lapin hulluus -itu, joka on kyllä kasvanut ja voinut aika hyvin.
Eilen tänne tullessamme oli vaikea uskoa, että on vasta maaliskuu. Toki täällä on vielä talvista, mutta hanget ovat pudonneet ja ovat painavia: ei mitään kimmeltäviä, kantavia kestohankia vaan upottavia ja raskaita nietoksia. Ja roskaisia! Varsinkin täällä meidän mökkiperällä hangilla on havuja, risuja, kaatuneita pikkupuita, oksia – joku myrsky on riepotellut pihapiirin rujon näköiseksi.
Yöllä oli ollut jokunen aste pakkasta, joten aamupäivällä Pieranvaaran – Prospektorin kympin lenkillä oli melkein lentävä luisto. Kun täällä tammikuussa hiihtelin puoliksi hoitamattomilla laduilla ja kipakoina pakkaspäivinä alamäetkin oli hiihtämällä hiihdettävä, ja aikaa samaiseen kympin lenkkiin kului melkein puolitoista tuntia, ja tänään sivakoin saman reitin reilussa tunnissa, vaikka monet ylämäet olivat jo aika ´lipsuvia´. Toki on hiihtokuntokin parempi, mutta enimmäkseen ´vauhdin hurmaa´ toi leppoisa sää, näkyi vähän sinistä taivastakin ja oli hyvä luisto.
Kun talven tulo (lue: latujen puute) sekä Oulussa että täällä Lapissa oli kuukauden myöhässä, arvelin, että asettamani kauden hiihtotavoite voisi jäädä alle tavoitteen, ja nyt kun näyttää kevät on kuukauden etuajassa ja kun tännekin on luvassa jo vesisateitakin, on uskottova, että tavoite jää varmasti paljon alle siitä mitä asetin.
Pakkoko sitä sitten on asettaa mitään tavoitteita? – Eihän se pakko, muttaku. Kyllä suorittaja minussa saa liikkumisesta lisäiloa, kun tulee tehdyksi sen, mitä itselleen lupaa, ja tietysti mielellään vähän yli. Toissavuonna hiihdin yli 700 km, viime vuonna yli 600 km, joten nyt tämän kauden alussa laitoin tavoitteeksi ”vähintään 600 km, mieluummin lähemmäs 700 km”.
Ja olenhan minä yrittänyt. Oikeastaan melkein joka päivä, kun on ollut latuja, eikä ole ollut mitään menoja (mm. Järvenpää), eikä ole satanut vettä, olen käynyt hiihtämässä. Lenkit tosin ovat olleet aika lyhyitä; enimmäkseen se kymppi, mutta myös alle sen. Nyt kun Oulussa hiihdot on hiihdelty, ja minulla on täällä tälle kaudelle enää korkeintaan 2 ½ viikkoa mahdollista hiihtää, niin kilometrejä on vasta puolet (= 340 km) tavoitteesta. Mutta minä kestän tämän! Ja kuten edellisestä hoksaatte, selittelyt on jo valmiina. 😅
Mutta samapa tuo. Aion nauttia kilometreistä ja maisemista, luonnosta ja kaikesta hyvästä mitä täällä on! Kilometritavoite on jo tehnyt tehtävänsä; liikettä on ollut! Kuten kuvasta näkyy: ”ei riemulla rajaa” kun pääsee ladulle.
(Viisivuotiaana paljon tyylikkäämpänä kuin nykyisin: valkoiset (hiihto)kengät, punaiset hiihtohousut, äidin neuloma puna-valkoinen norjalaisneule, Tikkaselta ostetut nahkahanskat ja ”Lapin lakki” – saamelaisten naisten/tyttöjen lakki.)
Viikonlopussa Oulussa oli tekemistä, näkemistä, kohtaamista ja kokkaamista mukavasti. Perjantaina illansuuussa pojan perhe oli syömässä. Ja eilen saimme ystäviä (Amici) seuraksemme.
Ja koskapa oli toiveissa/tiedossa, että lähipäivinä lähdemme mökille oli perjantaina monta syytä kierrellä kaupoissa hakemassa ruokatarpeita, herkkuja, viiniä. Perjantaiaamupäivä meni noissa hommissa, ja sitten keittiöön. Ladulle kun ei vesisateessa edes houkuttanut lähteä, joten enemmän kuin mielelläni kaikkea puuhastelin.
Perjantain menussa pääosassa oli gulassi: siis perinteinen lihapata, jonka reseptin ja viinisuosituksen sille bongasin netistä: M. Chapoutier Costières de Nimes Areca 2024 maistui meille aikuisille, pata kaikille, myös lapsille, riisin, Chez Floun patongin ja salaatin kanssa. Jälkkäriksi (tietysti) Nutellapullaa.
Myös eilen oli Nutellapullaa. Olihan tapaamisemme ´teemana´ Pullaa ja punaviiniä. Mitä ihmettä? – Tämä liittyi siihen, että olin jo vuodenvaihteen jälkeen kutsunut ystäviä piipahtamaan, pikaisesti laskiaispullille tai ehkä lasilliselle tai parille hyvää Amaronea, – ettei mitään dinnereitä, saatikka kalaaseja, kunhan toviksi istahdetaan vaihtamaan kuulumisia, kuulemaan ja kertomaan elämänmenosta…
Kun meetinki sitten siirtyi muutamia viikkoja ja kuukauden, toisenkin minä ehdin vähän paisuttaa menua. Toki oli pullaa ja punaviiniä, mutta mascarponerisotto ja paistettu parsa, salaatti tomaattivinegrettellä ja sitruuna-britapiirakka ja ”herkkutarjotin” olivat ehkä päällimmäisinä. Ja toki vuoden 2016 I Castei Amarone della Valpolicella! Kyllä oli kannattanut jemmata sitä: nyt se oli samettista, silti voimallista, herkullisen kirsikkaista, mokkaista, lempeää…
Nutellapullan lisäksi oli myös Sitruuna-Britapiirakkaa. Olihan se kokeiltava: minä sitruunafani pysähdyin kun Instan feedissä tämmönen vilahti.
Täyte Sekoita täytteen aineet kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lusikoi täyte pohjan päälle. Valmista marenki.
Marenki Mittaa kulhoon valkuaiset ja sokeri. Vaahdota tukeva, paksu ja kiiltävä marenkivaahto. Pursota tai levitä marenki pohjan päälle. Jos pursotat marengin, tee se löyhästi ja väljästi jotta se riittää koko piirakkaan. Marenki turpoaa hieman uunissa. Paista piirakkaa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenki saa kauniin värin.
On siis oltu hyvässä seurassa ja herkuteltu viikonloppuna.
Ja minullahan on tietysti näistä (muitakin kuin tuo kännykkäotos tarjottimesta) kuvat, jopa valmiiksi editoituna. MUTTA: kuvat ovat kovalevyllä. Ja missä on kovalevy? Kotona. Ja me olemme kuin olemmekin nyt jo mökillä!
Aamuyhdeksältä lähdimme kotoa, sulat, liki tyhjät tiet, pilvistä, mukava ajella – vihdoin mökille! Nykyisin kaksi kuukautta pois täältä tuntuu pitkältä ajalta. Ja nyt, kuten aina, tuntui hyvälle tulla tänne. Palaan asiaan …
Helmikuu on selätetty. Minulle vuoden vaikein kuukausi (Februarfobia, tiedättehän) ei tänä vuonna ollutkaan niin vaikea. Vähän usvassa kylläkin. Pääasia, että se on nyt ohi, edessä on vain hyviä kuukausia. Tai onko sittenkään?
Hyviä tuokioita viime päiviltä:
Muksut ja Juniori eilen syömässä.
Tänään paras kympin hiihtolenkki Oulussa tälle kaudelle. Metsäladulla ´maailma on kaunis ja hyvä elää sille joka … ´
Kuuntelussa ollut pari hyvää kirjaa, Italiassa niiden ovat tapahtumat. Matkakuume niiden myötä kummasti taas kohosi, mutta samalla muistin, että onhan reissu onneksi jo varattu. Ei kylläkään Italiaan, vaan kauan haaveena ollut Irlanti vihdoin jo lähellä! Patikka Irlannin nummilla toukokuussa! Jo reissun odottaminen on ilo!
Huolimatta siitä, että juuri viime viikolla menin tilaamaan Hesarin (+ paljon kytkylehtiä ja digipalveluita) kolmeksi kuukaudeksi, en ole uponnut uutisvirtoihin. En. En. En.
Inkaliljoja sai K-kaupasta kolme kimppua 12 eurolla. [Otsikkokuvassa vain yksi niistä kimpuista.]
Huomenna saadaan kaksi hiihtolomalaista viettämään pari päivää mummipapalla. 💙❤️
Kevätaurinko paistaa jo sisälle asti ja samalla kausivalojen ja kynttilöiden aika alkaa olla ohi, joten olen laitellut esille jotain ihan muuta.
Kirjahyllyissä meillä on edelleen vain kirjoja, mutta muutamilla pikkupöydillä on jotain ´tilpehöörejä´, sisustuselementtejä tai miksihän niitä pitäisi sanoa.. Nyt olen laitellut esille jotain ihan uutta! 🙂 Onkohan tämäkin ikäkysymys? Että tällaiseen ”sorrun”?
Jokunen viikko sitten kampaajalla näin, kuinka tekokukilla voidaan tehdä jotain todella kaunista, sisustukseen kauneutta. Salon Virhon kampaajista yksi/joku oli tehnyt aivan hurjan kauniin ja vaikuttavan ”somisteen” kampaamon aulaan. Valtava punainen sydän! (Kuva kännykällä, mikä ei todellakaan tee oikeutta kohteelle, mutta ehkä kertoo jotain…) Ja huom. myös etualan asetelma oli kaunis, tyylikäs.
Niin vaikuttunut ja ihastunut olin, että päätin yrittää jotain vastaavaa – edes pientä – itsekin. En ryhtynyt tilaamaan tekokukkia Kiinasta tai Etsystä tms., vaan surffailin kotimaan mahdollisia ostopaikkoja: Rusta, Jysk, Ikea ainakin tulivat mieleen.
Ruusuja kassillinen ja mm., tällainen rönsyilevä kimppu niistä syntyi (myös bannerikuvassa sama kimppu).
Eikä tullut kalliimmaksi kuin joskus satunnaisesti ostettu viikonloppukimppu, ja tämä kestää kesään asti, ainakin. Pianhan on jo aika pajunkissoille ja narsisseille, eikö? Siihen asti tämä somistakoon ruokahuoneen pöytäämme.
Tässä ”kevätbuumissa” laittelin tänään myös pari ruukullista basilikaakin itämään… Auringonkukkien kasvatus alkakoon vasta parin viikon päästä.
Olympialaiset eivät ole juurikaan minun päivittäiseen ohjelmaani kuuluneet. Talviurheilu kylläkin, mutta vain hiihtoa ja sitäkin ihan itsekseni, omaksi ilokseni. Nyt kun Oulussakin on vihdoin ladut, kun on sopivasti pakkasta ja kun on uudet monotkin, niin yritän joka päivä hankkiutua hiihtelemään.
Uudet monot olivat jo tammikuussa Lapissa mukana, mutta enhän minä niitä siellä käyttänyt kuin kerran, koska silloin totesin, että 20-asteen pakkasessa niissä paleltuu varpaat. Ne kun eivät ole mitkään retkimonot, joihin mahtuisi paksut villasukat. Kävin Saariselän Partioaitasta ja Kuukkelin Intersportista etsimässä sellaisia mononlämmittimiä, joita olin monilla nähnyt: sellaiset ”toppatöppöset”, joita voi laittaa monojen päälle. Partioaitassa ei ollut, Intersportista olivat loppuneet. Etsin netistä ohjeita villaisille ”säärystimille” tms:lle ja törmäsin neuleohjeeseen, jonka on laatinut alan (siis hiihdon!) ammattilainen. Kaisa Mäkäräisen (äitinsä kanssa) suunnittelemien mononlämmittimien ilmainen ohje on netistä ladattavissa. Linkin takana myös kuva. Minä neuloin omani mustasta langasta (ei muuten ollut ihan helppo juttu), eikä niistä kovin hienot tulleet, mutta lämpimät ne on!
Niihin tarvitaan Lankavan Into-lankaa, jota ei taida kovin laajalti olla myynnissä. Mutta koska sitä oli myös Ivalon Extrapisteessä, päätin tilata sieltä. Nimenomaan tilata viisi kerää kotiin Ouluun, koska seuraavana päivänä olimme jo lähdössä pohjoisesta kotiin, enkä olisi ehtinyt enää Ivalosta hakea. Ja langathan olivat kahdessa päivässä Oulussa. Ja paketissa oli kuitti, johon oli käsin kirjoitettu ”kiitos tilauksesta”, ja yhden lankakerän vyötteen alla oli pieni Brunbergin suklaapatukka. Sellaisesta tulee hyvä mieli.
Ivalon Extrapisteestä ja sen valikoimista olen täällä kirjoitellut ennenkin – aika useinkin. Sieltä olen ostanut langat ainakin kymmeneen islantilaisneuleeseen. Olen mökillä ollessa hakenut paikan päältä, eikä vain siksi, että kaupasta saa langat noin 20 % halvemmalla kuin monesta muusta paikasta, mutta koska haluan nähdä värit ”livenä”, mutta myös siksi, että kaupassa on hyvä ”tunnelma”, tuntee itsensä melkein paikalliseksi, siellä on paljon muutakin mökkielossa tarpeellista (kynttilöitä, pesuaineita, kädenlämmittimiä, muttereita ja pattereita) ja edullisemmin kuin esim. Saariselän Kuukkelissa. Sellainen maaseudun familiääri putiikki!
Neulojille vielä vinkiksi, että heillä on verkkokauppa, joka on nimenomaan vain lankojen myyntiin. Lämpimästi voin suositella!
Neulomisesta puheenollen. Juuri mainitulla tammikuun mökkireissulla tein jämälangoista itselleni, ”omasta päästä”, kerros kerrokselta suunnitellen, aina välillä puhelimella jotain kirjoneulemallin pätkää hakien, neuleliivin itselleni. Eihän se kyllä esittelyä juuri ansaitsisi, mutta ehkä kuva voi olla varoittavana esimerkkinä siitä, että kannattaisi neuloa jonkun ohjeen mukaan, eikä vain kutoa pätkä kerrallaan, mitä mieleen tulee ja huvittaa. Mutta koti/mökkioloissa näin pakkasilla tämä on kuitenkin ihan mukava sisällä vanhojen paitojen kanssa. Ja monta lankakerän loppua tuli käytettyä.
Vähän onnistuneempi on alla oleva neule: Pohjantähti on mallin nimi. Sen tein kevyestä Plötylopi-langasta. Lanka ei ole kovin paksua, se on valtavan riittoisaa, kevyttä (liiankin?) neuloa ja sitäkin saa Extra-pisteen verkkokaupasta. Viime viikolla tämä päällä olin Järvenpään Lotta-museossa, ja eräs naisihminen olisi välttämättä halunnut ostaa sen minulta tai tilata sellaisen itselleen. Enhän minä tunne osaavani niin hyvin, että myyntiin asti näitä tekisin …
Olen koettanut psyykata itseäni neulomaan jo jotain muutakin kuin islantilaisneuleita (ja sukkia, pipoja, kaulureita, tyynyjä). Kesäksi joku puuvillaneule? – Ehkäpä.
PS. Neulottua-kategoriassa näkyy vinkkejä ja linkkejä, joita näiden islantilaispaitoja tehdessä olen kirjoitellut ja kuvaillut. KLIKS
Järvenpään residenssini on erinomainen, viihtyisä Airbnb ihan keskustassa, 400 cm asemalta, 1,1 km tyttären perheen kotoa. Kun vauva ja vanhemmat kotiutuivat lauantai-iltana, minä siirryin tänne viettämään yöni. Ja nyt se on ollut minun ”sijoituspaikkanani” muutaman päivän.
Eihän se ihan näin pitänyt mennä. Mutta niin vain olen pienen yksinäisen kevätretriitin täällä viettänyt. Eikä kyllä ole ollut mikään levollinen tai ”valaistunut” tunnelma kuten muutamat ”Lappi/mökkiretriittini”
Tiistaiaamuna kaihersi tunne, että onko se pari viikkoa mustana yllä leijunut flunssan uhka eskaloitunut, onko minullekin tulossa kurkkukipuinen tauti? Päänsäryn pistin ulkoilemattomuuden ja liikkumattomuuden syyksi, mutta onko nuhakin alkamassa?
– Pahoillani, ainakin omasta puolestani hirmu pahoillani, soittelin tyttärelle pitäväni ”karanteenipäivän”, sillä en viisipäiväisen vauvan kotiin tule, jos tauti on tulossa.
Itkua tuhersin, join hunajateetä, koetin levätä, kudoin A:lle HA-HE-sukat (sählyjoukkue Haukiputaan Heitto), katsoin Yle Areenasta Venny-sarjan viimeiset neljä jaksoa (kuinka erinomainen paikka tämä onkaan ollut sen katsomiseen, tästä residenssistä melkein näkyy Aholaan, jonka pihalla sitten eilen kävinkin. Valitettavasti Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotimuseo ei ole talvella auki).
Kiitos, Toini, vinkistä Venny-sarjan katsomiseen, – hoksasinkin sitten, että olinhan minä sen jo 2000-luvun alussa katsonut ja silloinkin pitänyt, nyt vielä enemmän.
Myös Virgin Riverin rästikausi on katsottuna, ja kauluri itselle jo aloitettu… Siis eilinenkin ”puskuripäivä”, ja päivä jolloin koetin itselleni muistutella että on kyse niin pienestä asiasta kuin flunssa. Ja sekin vain uhka ja ainakin tässä vaiheessa vain minulla. Vakuuttelu auttoi, vähän.
Flunssaa ei ole tullut, mutta pysyin tänäänkin pois vauvan läheltä, ja lähdin ´alkuperäissuunnitelman´ mukaan junalla Helsinkiin. Murtauduin ulos eristyksistä, kuten kuvat kertovat. 😀
Yllätys-yllätys, etsin ja löysin lasten- ja vauvanvaatteita, itselle kevätneuleen, lankoja ja spessuruokatarpeita kotiin viemiseksi.
Kylläkin sellainen, että se olisi pitänyt saada kokea jonkun kanssa. Niin kuin minun mielestäni useimmat näyttelyt. Syömäänkin menin yksin, sen osaan kyllä tehdä. Helsingissä varsinkin. Niin paljon sitä tuli työvuosina arkistoreissuilla tehtyä. Tosin useimmiten yliopiston ruokalassa, mutta myös ravintoloissa. Tänään Lasipalatsissa blinillä.
Kävin tänään Linnanmaalla, yliopisto kampuksella. Opinahjossani, vuosikymmenten työpaikallani, tai noh vain yliopiston kirjastossa. Työhuoneeni ei enää ”ole olemassa”, sillä koko Humanistinen tiedekunta on muuttanut Ammattikorkean ´vallattua´ jo vuosia sitten meidän tilat. Kävin siis vain sopimassa huomisesta pienestä kuvausjutusta ja kirjastossa, koska tarvitsin yhden kirjan (hautausmaihin liittyen, taas) ja asiakaspalvelussa ollut oikein ystävällinen ja tavattoman kaunis nuorehko nainen teititteli minua. Pitkästä aikaa joku teititteli. Että se pikkuisen nirhaisee vieläkin… Mutta jos kaiken muun lisäksi on toissapäivänä käynyt kampaajalla hankkimassa harmaita raitoja omien luomujen lisäksi, ja muutenkin, niin minkäs teet…
Kasvitieteellisessä kävin – siellä en ole tainnut ennen näin ”umpitalvella” käydäkään. Se oli vaikuttava nytkin.
Muutoin tänään on ollut aika kurja päivä. Eikä vain aika. Pehtoorin viikon kestänyt flunssa (ei korona), jossa kova mm. erittäin kova yskä, on EHKÄ tulossa minullekin. Ja jo Pehtoorin tauti muuttaa meidän seuraavan parin viikon suunnitelmia.
En ole voimasanoja säästellyt. Ainoa vaan, etten oikein mihin ja kenelle niitä suuntaan… Ihan turhaan sitä paitsi. Ja pitäisihän se ymmärtää, että flunssa ei kuitenkaan ole maailmanloppu, mutta kyllä nyt – kuten aina, eikö vain? – se on tullut ja ehkä tulossa mahdollisimman huonoon aikaan.
Toissailtana laittelin kyselyn vanhoista, oululaisista ja muista tavallisesta puhekielestä puuttuvista sanoista, termeistä ja käsitteistä.
Yli kolmekymmentä lukijaa on merkinnyt tuntemiansa sanoja. Kukaan ei ollut merkinnyt tietävänsä kaikkia. Arenti, oltermanni, siida, personkuppi, rantahelekku vaikuttavat olleen oudoimpia, – aniharvalle ovat tuttuja nuo. Kukaan ei ollut merkinnyt tietävänsä kaikkia, mutta hyyskä, salusiini, avojalakanen, saiju ja visto olivat useimmille tuttuja juttuja.
TÄSSÄ selitykset
Salusiini (ks. kuva yllä)
ikkunan puoliväliin ripustettu kappaverho(t)
Jankki
kuivuneista leivänkannikoista, savukyljestä/silavasta/voista ja vedestä valmistettu paksu muussi/puuro (perinneruoka Pohjois-Pohjanmaalla)
kahvin(tai teen)juojan santsauskuppi tai santsikuppi 0n personkuppi. Varsinkin toisen kupillisen jälkeen juotava kahvi on jo personkuppi.
Ruotu(järjestelmä/laitos)
Ruotujakolaitoksessa (v. 1680 – > ) maatilat jaettiin yleensä 2–4 talon muodostamiin ryhmiin eli ruotuihin, jotka sitoutuivat yhdessä huolehtimaan sotamiehen palkkaamisesta. Jos sotilas kuoli, tuli ruodun järjestää uusi mies tilalle.
Puustelli
Puustelli eli virkatalo (< ruots.boställe) on tarkoittanut Ruotsissa ja Suomessa joko sotilas-, siviili- tai kirkollisen viran haltijalle luovutettua palkkatilaa.
Hyyskä
puucee, ulkokäymälä, vessa
Ranttahelekku, rantahelekku
”huono nainen”
’renttahelekku’ on huonosti pukeutunut
Pelekka
leipälapio, jossa on vain lyhyt kädensija, kun taas leipälapiossa on pitkä varsi
Oulun murteella pelekka voi tarkoittaa myös tapaa, jolla hirsi on muotoiltu: pelkkahirsi (pelekka) syntyy kun pyöröhirsi sahataan kahdelta reunalta suoraksi eli pelkkaamalla.
Lohenpyrstösalvos
Pelkkahirsisen lyhytnurkan salvos, jossa liitoksen vinoudet sitovat hirret toisiinsa
Issikka
vossikka, vuokra-ajuri
Tampereella myös varhaisista linja-automobiileista (linja-autoista/onnikoista) käytetty nimitys
myös islanninhevonen
Visto
inha, inhottava, epämiellyttävä
Viskaali
tullimies, tullivirkailija, myös muu valvova viranomainen
Oltermanni
ammattikunnan tai -killan esimies, kylänvanhin
Arenti
käyttö- ja nautinta-oikeus maahan tai muuhun annetaan määräajaksi vastiketta (vuokraa) vastaan, eli arenti voi tarkoittaa myös itse vuokrakorvausta.
Vuokraajaa kutsuttiin arentilaiseksi tai arentimieheksi
Siida
saamelainen lapinkylä, porokylä, elinpiiri
Rusthollari
ratsutilan omistaja, joka sai verovapautta vastineeksi sotilaallisesta velvoitteesta. maatila, joka oli velvoitettu varustamaan kruunulle ratsumiehen ja hänen hevosensa sekä varusteet sotapalvelukseen 1600-luvulta 1800-luvun alkuun (vrt. ruotulaitos)
Aihki
(iki)vanha ja kilpikaarnainen petäjä/mänty (Meidän mökkipihan voimapuu on aihki. Siihen on melkein väärtisuhde. 🙂
Onkapannu
höyrykattila (esim. höyrylaivoissa ja sahoilla)
Väärti
jonkin arvoinen
hyvä ystävä
”väärtisuhde” Väärti voi olla pitkäaikainen tuttava tai kaveri, jonka luona oleskellaan, kun vieraillaan hänen asuinseudullaan, tai henkilö, johon jollakin on jatkuva, vastavuoroiseen lahjanantoon perustuva (väärti)suhde. Esim. saamelaisten keskuudessa oli/on ollut väärtisuhteita, samoin Oulussa kauppaporvariston ja Kainuun tervatalonpoikien välinen suhde 1800-luvun lopussa oli sellainen.
PS. Sanoihin, murteisiin liittyen vielä…
Vinkkeleistä (vinkkelipatikasta) oli puhe jokunen viikko sitten. Silloin täällä blogissa yhteistuumin todettiin, että vinkkeleistä käytetään nimityksiä vinkkelit, huopikkaat, huopatossut, nullit tai huopanullit. Mutta kukaan ei muistanut/tiennyt sellaista nimitystä, joka tänään mainittiin parhaillaan kuuntelemassani kirjassa: filttisaappaat tai vilttisaappaat tai jopa filttikenkät! Isäni pruukasi puhua filttikengistä. Hänellä kun oli puheessaan paljonkin lounaismurteisia sanoja, jotka eivät Oulusssa 50 vuodessa ehtineet häipyä.
”Talvi on mun lempi aika hiihtää. Se on mun paras harrastus, – talvella. Onko sunki?”
Niittyaro – Kuivasjärvi -ladulla (5 km suuntaansa) on vain pari-kolme jotenkinkaan mäeksi laskettavaa nyppylää. Jo kympin lopputaipaleella, kaukana mäestä näin yhden pikku mäen päällä seisovan fosforinvihreisiin kamppeisiin pukeutuneen tyypin. Vaatetuksestaan huolimatta hän ei sitten ollutkaan mikään raksamies tms., vaan ehkä noin 12-vuotias, pyöreäkasvoinen poika, joka katseli tuloani ja kun olin jo nousemassa mäelle, hän huuteli jotain, mistä en saanut selvää, – koska nappikuulokkeet ja etäisyys.
Kun olin kohdallaan, hän totesi: ”Aika kova nousu”. – Myötäilin ja olin jo jatkamassa matkaani, kun hän ryhtyi oikein jutustelemaan. Tuosta ajatuksestaaan, että nimenomaan ´talvi-on-hiihtoaikaa´ olin yhtä mieltä. Hän oli kovin symppis, ei mikään ´sporttaaja´, vaan selvästikin nuori harrastaja, joka osasi nauttia siitä, että nyt hän ”lempiaikanaan” voi Oulussakin hiihtää. Että on latuja.
Tovin jutusteltuamme hän jäi seisomaan pienen mäen päälle, nauttimaan harrastuksestaan. Minä jatkoin hiljaa hymyillen, hiljaa hiihdellen.
