”Talvi on mun lempi aika hiihtää. Se on mun paras harrastus, – talvella. Onko sunki?”
Niittyaro – Kuivasjärvi -ladulla (5 km suuntaansa) on vain pari-kolme jotenkinkaan mäeksi laskettavaa nyppylää. Jo kympin lopputaipaleella, kaukana mäestä näin yhden pikku mäen päällä seisovan fosforinvihreisiin kamppeisiin pukeutuneen tyypin. Vaatetuksestaan huolimatta hän ei sitten ollutkaan mikään raksamies tms., vaan ehkä noin 12-vuotias, pyöreäkasvoinen poika, joka katseli tuloani ja kun olin jo nousemassa mäelle, hän huuteli jotain, mistä en saanut selvää, – koska nappikuulokkeet ja etäisyys.
Kun olin kohdallaan, hän totesi: ”Aika kova nousu”. – Myötäilin ja olin jo jatkamassa matkaani, kun hän ryhtyi oikein jutustelemaan. Tuosta ajatuksestaaan, että nimenomaan ´talvi-on-hiihtoaikaa´ olin yhtä mieltä. Hän oli kovin symppis, ei mikään ´sporttaaja´, vaan selvästikin nuori harrastaja, joka osasi nauttia siitä, että nyt hän ”lempiaikanaan” voi Oulussakin hiihtää. Että on latuja.
Tovin jutusteltuamme hän jäi seisomaan pienen mäen päälle, nauttimaan harrastuksestaan. Minä jatkoin hiljaa hymyillen, hiljaa hiihdellen.