Järvenpään residenssini on erinomainen, viihtyisä Airbnb ihan keskustassa, 400 cm asemalta, 1,1 km tyttären perheen kotoa. Kun vauva ja vanhemmat kotiutuivat lauantai-iltana, minä siirryin tänne viettämään yöni. Ja nyt se on ollut minun ”sijoituspaikkanani” muutaman päivän.
Eihän se ihan näin pitänyt mennä. Mutta niin vain olen pienen yksinäisen kevätretriitin täällä viettänyt. Eikä kyllä ole ollut mikään levollinen tai ”valaistunut” tunnelma kuten muutamat ”Lappi/mökkiretriittini”
Tiistaiaamuna kaihersi tunne, että onko se pari viikkoa mustana yllä leijunut flunssan uhka eskaloitunut, onko minullekin tulossa kurkkukipuinen tauti? Päänsäryn pistin ulkoilemattomuuden ja liikkumattomuuden syyksi, mutta onko nuhakin alkamassa?
– Pahoillani, ainakin omasta puolestani hirmu pahoillani, soittelin tyttärelle pitäväni ”karanteenipäivän”, sillä en viisipäiväisen vauvan kotiin tule, jos tauti on tulossa.
Itkua tuhersin, join hunajateetä, koetin levätä, kudoin A:lle HA-HE-sukat (sählyjoukkue Haukiputaan Heitto), katsoin Yle Areenasta Venny-sarjan viimeiset neljä jaksoa (kuinka erinomainen paikka tämä onkaan ollut sen katsomiseen, tästä residenssistä melkein näkyy Aholaan, jonka pihalla sitten eilen kävinkin. Valitettavasti Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotimuseo ei ole talvella auki).
Kiitos, Toini, vinkistä Venny-sarjan katsomiseen, – hoksasinkin sitten, että olinhan minä sen jo 2000-luvun alussa katsonut ja silloinkin pitänyt, nyt vielä enemmän.
Myös Virgin Riverin rästikausi on katsottuna, ja kauluri itselle jo aloitettu… Siis eilinenkin ”puskuripäivä”, ja päivä jolloin koetin itselleni muistutella että on kyse niin pienestä asiasta kuin flunssa. Ja sekin vain uhka ja ainakin tässä vaiheessa vain minulla. Vakuuttelu auttoi, vähän.
Flunssaa ei ole tullut, mutta pysyin tänäänkin pois vauvan läheltä, ja lähdin ´alkuperäissuunnitelman´ mukaan junalla Helsinkiin. Murtauduin ulos eristyksistä, kuten kuvat kertovat. 😀
Yllätys-yllätys, etsin ja löysin lasten- ja vauvanvaatteita, itselle kevätneuleen, lankoja ja spessuruokatarpeita kotiin viemiseksi.
Ja kävin Amos Rexissä! Siellä on Leandro Erlichin näyttely. Johan oli metka.
Kylläkin sellainen, että se olisi pitänyt saada kokea jonkun kanssa. Niin kuin minun mielestäni useimmat näyttelyt. Syömäänkin menin yksin, sen osaan kyllä tehdä. Helsingissä varsinkin. Niin paljon sitä tuli työvuosina arkistoreissuilla tehtyä. Tosin useimmiten yliopiston ruokalassa, mutta myös ravintoloissa. Tänään Lasipalatsissa blinillä.
