Niitä näitä

Heli Laaksosen runokiertue on tänään Oulussa. Ja me olimme systerin ja pehtoorin kanssa osa nelisatapäisestä yleisöstä. Ei mitään rajaa Laaksosen sanomisen helppoudella, hauskuudella, hulvattomalla huumorilla. Lounaismurteella puolitoista tuntia tauotta runoa ja raataamista, syntyjä syviäkin sivuttiin. Www-sivullaankin on muutama kolumni ja tarina, ihan vaan vinkiksi, että siellä voi nauttia edes luettuna jotain, jos kiertue ei kohdalle satu. Vaikka live oli kyllä ylivertaisen hyvä. Ihan juhlailta meillä oli.

Riemastuttiin mekin niin että Pursut ostettiin.

Postissa tuli syysloman matkaan liittyviä papereita: ”mukaan kannattaa pakata taskulamppu”. Enpä muista ennen sellaista ohjetta seuramatkalle lähtiessä saadun. Pakataan sitten. Pikkuisen kyllä huolettaa mitenhän possuflunssa ja syyslomailu suhteutuvat toisiinsa. Vakuutusyhtiöstä jo peruutusturvaa tiedusteltiin. Pitäisi olla kunnossa.

Sähköpostissa monta facebook-kaveruutta tälle päivälle.  Toki soppii, vaikka olen kyllä kerta kaikkisen surkea naamakirjan käyttäjä. Harvoin piipahtelen siellä puolella, en oikein osaa käyttääkään. On tämä bloggailu ehkä enemmän meitsin juttu.

Maapostissa oli sitten toinen kirje, jonka asioiden toimeenpanemiseksi minun  pitäisi todistaa olevani tyttäreni äiti. Hö! Piti oikein miettiä, miten se sellainen tapahtuu. Virkatodistusta ei ole moneen vuoteen tarvinnut hakea. Nyt pitänee.

Postissa kolmaskin kirje, helpottava kirje. Turhaan – onneksi! – viime yönäkin painajaisia näin ja valvoin. 😉

Daaliat, joita meillä on ensimmäistä kertaa, ovat riemastuneet kukkimaan. Pihlajat ja naapurien omenapuut ovat todella kauniita. Lämmin (+ 15 C) ja tyyni aamupäivä vei taas lenkille merenrantaan ja sen jälkeen kasvimaalle sadonkorjuuseen. Persiljaa ja tilliä on PALJON. Kyssäkaalisadolla nyt ei todellakaan rehvastella. Ei todellakaan.

Iltapäivän ohjelmassa Muhokselle vierailu. Kummityttö (pehtoorin sisaren tytär) ja miehensä ovat rakentaneet talonsa tupaantuliaiskuntoon. Onhan uusi ja hyvin tehty talo. Siis että kummilapsi on jo talonrakennuksen kokenut. Kertonee siitä, että aika menee äkkiä. Ei siitä, että kummit vanhenevat.

Juniori ja tyttöystävänsä iloksemme mukanamme, esikoinen sen sijaan hampurilaistiskillä sunnuntain ”eiku ihan kiva mennä töihin”. Minkäs minä pennulle teen?

Pääsin tänään ulos. Pääsin lenkille. Rannassa olo oikeasti tuulestatemmattu. Kova, raikas tuuli tuntui viikon sisällä, nuhjussa, kiireessä, flunssassa  olleilla kasvoilla ihanalta. Oli hyvä hengittää! Merkillisen dramaattinen taivaankaari, sinisen kaikki sävyt (kuva suurenee klikkaamalla) tekivät monta yötä huonosti nukkuneelle kropalle ja mielelle hyvää. Lepoa liikkeessä.

Aamupäivän asioidenhoitelokierroksella kävin myös hautausmaalla. Enkä ollut uskoa todeksi!

Muutama viikko sitten kävimme yhdessä pehtoorin kanssa haudalla ja veimme sinne oikein komean valkoisen pallokrysanteemin, joka oli täydessä kukassa. Ostaessani kukan ostin sille myös paksun kipsisen suojaruukun, joka sopi haudan väreihin. Kukka ei ollut kallis, mutta ruukku kuitenkin muutaman kympin. Ja tänään? Haudalla oli pallokrysanteemin tilalla toinen kukka, joka oli vasta nupulla, tosin aika pieni, aivan selvästi eri kasvi, jonka olimme sinne vieneet – ja ruukku tipotiessään! Että joku oli oikeasti käynyt pöllimässä ison komean kukan ja ruukun ja pistänyt tilalle toisen kulahtaneen kasvin. Mahtoi tulla hyvä mieli kun kävi toisten haudalta kukan kähveltämässä!

Myönnetään: ei ole maailman suurin huoli ja murhe, mutta olenhan minä vähän ihmeissäni. Eikö mitään rajaa…

Lauantain kunniaksi laittelin  nuorisolle mieluista gurmeeta. Viikko kun on mennyt munakkailla ja pikaisilla pasta-aterioilla.  Nyt Stockalla oli pinkkejä munakoisoja, joista tein erityisesti  tyttären iloksi mozzarella/tomaattipaistosta ja sitten pääruoaksi pitkästä aikaa cannelloneja. Turhan hyviä tuli niistä. Vieläkin täys olo.

Luulen että ensi yönä nukun hyvin. 🙂

Aamulla tuntui tarpeelliselle kietoa paksu kaulaliina lämmittämään kurkkua. Flunssa kun vain jatkuu – joskin eilisen lääkärissäkäynnin jälkeen saadut dropit ja mixtuurat  toki helpottavat oloa – ja oli ensimmäinen kylmän tuntuinen aamu. Villiviini länsiseinustalla on jo kainosti ryhtymässä ruskaksi. (klikkaamalla kuva suurenee)

Syksyistä on myös opetuksen alkaminen, eilinen kandiseminaarin aloitusistunto on merkillisen sumun peitossa. Tavallisestikin matala ääneni oli (ja on edelleen) karheankäheä, kovin kamalan kuuloinen. Mitä lie olen filosofian ylioppilaille tutkimuksen teosta ja tavasta tuumaillut?

Syksyyn näyttää kuuluvan myös ahkera datailu, nörtteily, mitä lieneekään tietokoneen ääressä vietetty aika. Nyt kun olen tilannut uuden, pitkään haaveilemani uuden näytön aion ryhtyä www-sivustoni remontointiin.  Kaksi vuotta jotensakin samanlaisena pysytelleen layoutin uusimisen aika on jo hyvinkin.

Näissä merkeissä pitkästä aikaa päivittelin lukupäiväkirjaakin. Varmaan jotain kesälukemisista uupuu, ja kyllä: Kalevala on hyvistä aikeista huolimatta edelleen lukematta. Paljon ei enää puutu. Luen sen. Ihan varmasti.

Mutta nyt lähden hakemaan lasillisen punaviiniä ja otan kirjan, en kuitenkaan Kalevalaa. Vietän perjantai-iltaa… miettien …

Mahtavat kiinalaiset hihkua tänään: päivämäärässä paljon ysejä. Kiinanreissullamme opas kertoi että juuri ysi on se paras numero.  Se kun tarkoittaa ja taidetaan itse asiassa kai ääntää samoin kuin onni, hyvä tulevaisuus, hyvä elämä. Kahdeksankin on hyvä numero, en vain muista, mitä se oli. Nelonen taas on pahisnumero, se kun merkitsee kuolemaa, sairautta. Kiinalaisten viehtyminen numeroihin ja niiden merkityksiin näkyy monessa asiassa, esimerkiksi sim-korttien hinnoissa. Minun kännyni  puhelinnumero olisi Kiinassa tullut halvemmaksi kuin esimieheni puhelinnumero. Minulla kun ei ole numerossa yhtään ysiä, mutta nelosia on. Esimiehen numerossa on kolme ysiä, eikä ainokaistakaan surkeaa nelosta. Voin vain kuvitella, mitä nelos- ja ysihuoneistojen väliset hintaerot ovat kerrostaloissa, jos kännyköiden liittymien erotkin olivat useita euroja!

Tälle päivälle on toki Suomessakin poikkeuksellisia juttuja: maistraateissa on kuulemma ruuhkaa. Vihkimisiä riittää. Porvoossakin kymmenen vihkimistä. Enemmänkin oli ollut aviosäätyyn halajavia, mutta ei virka-aikaan sopinut kuin kymmenen ”tahtoa” yhdelle päivälle. Tosin tiedä häntä, liekö tuo erikoisen päivämäärän valinta tae avio- tai muustakaan onnesta. Ne kaksi avioliittoa, jotka tiedän solmitun milleniumina, ovat molemmat ohi.

Tälle päivälle on Oulun ylioppilaskunta järjestänyt Vulcanalian. Joka syksyisen opiskelijoiden ilmaisen iltailottelun (rokkibändeineen, etkoineen, jatkoineen, yleisine riemunpitoineen ja rehtorin pakollisene, virallisene vitseineen) sää näyttää suunnilleen yhtä surkealta kuin aina ennenkin. No joskus on satanut räntääkin. Tänään on sentään aika lämmin, mutta myrskyksi yltynyt iltapäivätuuli toi sateen, joka ei haalarikansalle tietenkään ole erityisen riemullista. Toisaalta eipä tuo näytä perheen opiskelijaa häiritsevän: haalari asiankuuluvine merkkeineen (onneksi ei haalarimerkkiä ”en ole humanisti!”) ja muine vermeineen on jo yllä ja kylteri muutenkin lähtövalmiina. Ja tämä mainio, nostalginenkin? biisi soi täällä ja lujaa soikin! Nauti pois!

Infernaalinen kurkkukipu. Nielu kuin täynnä pieniä haavoja. Mistä seuraa etten päässyt lenkille tänään. Sienimetsäänkin olisin mieluusti lähtenyt, mutta ei. Ei kipeänä voi lähteä metsään. (sisällä kuvasin, kuva suurenee klikkaamalla)

En ole liikkunut torstain saliaamun jälkeen, en siis moneen päivään. Fyysisesti olo kurja, turta. Eikä tässä nyt henkseleitä paukutella muutenkaan.

Huomenna pääsen töihin.

Täällä tuoksuu huumaavalle. Yritän tehdä kastiketta, jollaista viime lauantaina saimme. Jos tuoksu lupaa jotain siitä mitä tuleman pitää niin saatan onnistuakin – aika lähelle edes… Minulla on viime lauantain rotissööri-illallisella tarjotun kastikkeen resepti; saimmehan me kaikki kapituliin osallistuneet Lapin voutikunnan historiikin, jossa on myös hieno ja hienosti kuvitettu reseptiosio. Sieltä siis resepti. Rohkeasti yritän; huomisen pienen piirin rapukestien pääruoan kastike on siis kyseessä. Rapukestit on must. Minulle ja muutamalle muulle … 😉 Ne siis huomenna.

Eilen illalla – väsyneenä, vähän kipeänäkin –  en tehnyt mitään. Siispä telkkarin ääreen katsomaan paljon mainostettua Mentalist-ohjelmaa. Ajattelin, jotta löytäisinkö itselleni seurattavan tv-sarjan. Sellaisia kun en juuri harrasta. No? No en ainakaan heti luovuta. Jotenkin pidínkin. Dialogi älykästä, kuvaus ja leikkaustekniikka uutta (kai?, mistä minä tiedän kun ei ole juuri vertailukohtia tiedossa). Pääosan esittäjässä jotain, mikä minua ei viehätä. En vielä tiedä, mitä se on, mutta joku pistää vastaan. Hymy ja hampaat miellyttivät, mutta joku… en tiedä. Ensi kohtaamisemme jäi hieman vajaaksi. Ehkä katson ohjelman ensi viikollakin, nyt lähden sekoittelemaan kastiketta ja kattamaan rapukestipöydän valmiiksi. Jälkiruoan esivalmistelutkin olisi hyvä tehdä.

Tietysti voisin periaatteessa heivata kaikki asiat syrjään, olla välittämättä mistään, huolehtimatta huolista, … periaatteessa. Mutta kun en osaa. Tämä nyt vaan ei ole hyvä päivä, vaikka olenhan minä kuullut hyviäkin uutisia, mutta silti tuleva huolettaa. Ketäpä meistä ei huolettaisi. Jokin, joskus. Minua nyt, monikin. Monikin asia. Ja itsenikin.

Huomenna viikonloppu. Sattuu aika sopivaan saumaan.

Lämmin. Järjettömästi tekemistä. Hyvin vähän tarmoa. Aloitan paljon, lopetan vähän.

Siinä välissä kaikenlaista.

Ja kyllä minua – Audistani kovasti pitävää – tyrmistyttää käsittämättömät jutut! Herra varjelkoon millainen sovinisti!