Niitä näitä

Juuri nyt kotityöhuoneeni ovelta näyttää tällaiselta. Muutoin aika hyvä päivä tänään.

Sunnuntaisin säällä on enemmän merkitystä kuin muina päivinä. Nyt sataa, on kylmä, aamulla lenkillä oli viheliäinen maatuuli. Rannassa oli ankeaa (kuvaa klikkaamalla näet mikkelin harmauden paremmin). iPodista musiikkia – isolla – jotta viitsisi kiertää koko tunnin lenkin. Paleli. Valvominen tuntuu.

Syksy ei yleensä minua hetkauta,  mutta nyt tuntuu, että mikkelinpäivä on todella jonkun jakson päätös. Satovuoden? Ihan sama, jokin taitekohta tuntuu olevan menossa kaupunkilaisellakin.

Keskiajalla tiedetään  käsityöläismestareiden tarjonneen kisälleilleen ryypyn mikkelinpäivän tienoilla, kun pimenevien iltojen valoksi piti ensimmäisen kerran sytyttää kynttilä: silmänkirkastusryypystä on lähteissä vielä esimerkiksi 1700-luvun Turusta mainintoja.

Tyttärellä särki tänään silmiä, mutta en mitään ryyppyjä rupea tarjoilemaan. Ruokaa tein ja tarjoilin. Pari tuntia tärväsin keittiössä, eikä tulos minusta kummoinen ollut.  Pari tuntia olen tärvännyt luennonkin kanssa: ainoa ongelma on – taas kerran! – että materiaalia on liikaa…  Huomenissa kuitenkin työpäivä, joten säälle sama. ; ) Kyllä tämä tästä.

Mitä kaikkea voikaan tehdä välttääkseen maanantain opetuksen valmistelua? Ensinnäkin voi nukkua puoliyhdeksään! No jotta sellainen onnistuu, on yöllä valvottava pari tuntia miettien kaikkea tähdellistä, tavatonta, ahdistavaa, tahattomasti sanottua ja sanomatonta, tarkoituksella tehtyä ja tekemätöntä. Yövalvomiset olisi kiellettävä lailla!

No niin: kun siis nukkuu tolkuttoman myöhään, voi skipata aamulenkin ja lähteä kaupungille asioita hoitamaan. Lue: ostamaan ruokaa. Hallista iso kuhafile. Nuoriso kun oli ilmoittanut etteivät tule syömään (muuttoaikeissa oleva esikoinen lähti ystävänsä kanssa Haaparannan Ikeaan, juniori ja tyttöystävänsä keilaamaan ja kaupungille pizzalle tms) niin kokkailin kahden hengen kynttiläpäivällisen, sisilialaista kuhasta. Taidanpa sillä sapuskalla osallistua lokakuun ruokahaasteeseen…

Ennen ruokaa ja sen tekemistä pihahommia. Kesäkukat menivät toissayön pakkasessa, jotta aika surkean näköisiä olivat: feng sui kaukana meidän pihasta ja kasvimaalta. Siispä pari tuntia pihalla puuhastellen. Ohessa lisäsuorituksia pyykin hoidosta ja sen sellaisesta. Sitten siis syömään. Ja sitten: apua! – mitähän sitten suorittaisi? Josko ekskukuvia värkkäilisi? Vaatekaapin päivittäisi: lämpimiä kamppeita esiin? Jääkaappi olisi järjesteltävä. Pullataikina onkin jo nousemassa….

Niin ja olenhan tehnyt tänään myös vähän uuden tietokoneen asennuksia. Uskokaa pois, että olen aika haka näissä tietokonejutuissa. Heh! Uskokoon ken haluaa…

Juuri niitähän sitä olisi taas maanantaina tarkoitus opettaakin… Niinpä! Josko huomenna opetuksen valmistelua?

Pitkästä aikaa tänään on ollut oikea ruoanlaittopäivä. Kotiruokaa.  Kolme edellistä päivää on tullut syötyä ulkona, joten kotosalla kokkailu maistui.

Torstaina olitiin sisaren kanssa lounaalla ristorante Toscanassa, jossa ruoka oli kyllä hyvinkin hintansa (yhdeksän euroa) väärti. Pasta oli oikeaoppisesti keitetty ja katkarapu-kapris-chili -kastike oli sopivan tulista, makoisaa kerrassaan. Ristorantesta käveleskeltiin kauniissa syysauringossa vielä läheiseen italialaista designia kauppaavaan sisustusliikkeeseen. Hetken Rooma-fiiliksia, mutta iltapäivä arkistossa palautti arkeen ja Ouluun heti kerralla.

Perjantaina olin myöhäisellä, mutten pitkällä, lounaalla Matalassa. Veimme oppiaineen porukalla esimiehen tasavuotissynttärinsä merkeissä syömään kun hän ei muuta juhlintaa sallinut harrastettavan, saatikka juhlakirjaa koottavan. Rotissööriydestäni oli iloa, joskaan lounaan pääruoka ei ollut odotusten – aika korkeiden sellaisten – mukainen. Kummasti tuli 70-luvun ravintola-annokset mieleen. Ja eilen illallinen (lounas)ravintola Koksissa oli lounasravintolamainen: ei suuria makunystyröiden hellimisiä havaittu. Ruoka (maa-artisokkakeitto, puronieriä ja punaherukka-juustokakku) oli hyvää, muttei muuta.

Kaikilla kolmella kerralla ruokaseura olikin ruokaa parempaa.

Eilen toteutettiin paistinkääntäjien ideaa, jonka mukaan ”järjestön toiminnassa korostuvat ammattilaisten ja harrastajien vuorovaikutus”. Harjoitettiin vuorovaikutusta, tutustuttiin uusiin ihmisiin. Ruoasta ja kaikesta siihen liittyvstä (matkailu, viini, etc) keskusteleminen on ylivertaisen mukavaa. Yksi monista eilisistä keskustelun aiheista oli nieriän ja raudun ero? Mikä se on? Vainko etelä-pohjoissuunnassa oleva kielellinen ero? Vai onko kysymys eri kaloista? Wikipedia ja muutama muu googlaustulos antavat ymmärtää että kyseessä on yksi ja sama kalalaji, mutta missä menee sitten nimityksen maantieteellinen raja? Suunnilleen kai Napapiirin pohjoispuolella puhutaan raudusta, ja vain raudusta (jonka kantasana lienee saamea). Ja Itä-Suomessakin on rautua?

Seuraavatkin kolme päivää olisi taas ulkona syömistä. Lähtö yöjunalla Helsinkiin. Minä ja 24 opiskelijaa. Tällä kertaa en pääse satunnaiseksi matkailijaksi, vaan on oltava ope. Laskeskelin jotta kahdestoista kerta tämä turnee toteutettavana. Pitäisi mennä rutiinilla. Mutta mihinhän huomenna iltasella Helsingissä menisi syömään? 🙂

Pitkällä lenkillä. Päivänsankari töissä, veljensä tyttöystävän luona, illaksi mennään pehtoorin kanssa rotissööri-illalliselle, joten minulla ruoanlaitostakin vapaapäivä. Aikaa piitkäään lenkkiin. Kameran ja itsen ulkoilutuspäivä. Väreistä ja raikkaasta tuulesta voimaa.

Rullistelemaankin olisi vielä tehnyt mieli, mutta tuuli, yön jäljiltä märät asfaltit ja liukkaat lehdet tekivät siitä turhan riskaabelia.

Varsinkin Pikisaaren ja Hietasaaren silloilla tuuli oli voimakas. Aukaisi arkistopölyn tukkimat röörit ja sai posket punaisiksi. Tuntui ihan juhlalle.

Kotipihalla työhuoneen seinustan villiviini on yksi lempparikasveistani pehtoorin puutarhassa. Vain talvella se on tylsä, näin syksyllä kauneimmillaan. (Klikkaa kuvia, värit näkyvät paremmin.)

Aamuseitsemältä suljettiin mökin ovet, ja kohti Oulua. Vuotsosta kotipihalle asti kaunis syksyinen maailma. Puolen päivän jälkeen melkein lennosta töihin, ja iltasella sieltä palatessa tunsi, että arkeen on tultu.

Ai niin, käykääpäs kurkkaamassa ruokahaasteen kommenttilootaa, kuinka monta nostalgista osallistujaa on jo ilmoittautunut. Vielä ehtii osallistuakin.

Jos huomenna ei tarvisikaan lähteä Ouluun, olisiko olo näin haikea? Jos eilen ei olisi ollut niin hieno ja hyvä päivä niin olisiko tänään ollut vähemmän ikävä hyvästellä ystäviä? Kaikki viisi ystäväpariskuntaa lähtivät; brunssin jälkeen Hangasojalla hiljeni. Koetin kestää sen kuin … kuin aikuinen.

Kahden hengen mökkisunnuntai kului nopeasti. Rantasaunassa ei käyty nopeasti. Purossa sen sijaan käytiin varsin vauhdilla: veden lämpötila + 4 C, joten ei sinne lillumaan jääty. 

Metsässä kävin vielä tarkastamassa puolukka- ja sienitilanteen: molempien aika jo ohi. Torvisienet (klikkaamalla kuvaa näet ne paremmin) kauniita.

Hangasojalla, Iisakkipäällä, Saariselällä vietetty ikimuistoinen nimipäivä. Kuinka hieno ilma meillä on ollutkaaan, kuinka hieno päivä kaikkinensa. Nyt ystävät jo lähteneet nukkumaan, nyt minäkin.

Maa kuurassa aamulla. – 2 C klo 7.30. Aurinko siniseltä, kuulaalta taivaalta.

Nautimme aamiaisen. Sitten Saariselälle hankintojen tekoon. Piccolokuohuvia ja poromakkaraa. Kuukkelin savupororieskaa ja suklaata.

Kunhan porukalla pihapiiriä hieman siistimme ja saunan lämpimäksi laitoimme, lähdimme tunturiin. Sää suosi, puista lehdet jo lähteneet, maaruska alullaan. Ulkoilma tekee hyvää.

Kuten mökillä melkein aina, lounas nuotiopaikalla. Istuskelimme, höpötimme. Ja iltapäivä kului jo muita kovasti odotellessa. Hiljalleen sapuskaa tehden. Tulilla istuskellen.

Nyt kalaasiväkeä jo virtaa tänne. Hmmm… Mehän viihdymme. Mehän nautimme. Kohta illalliselle. Nyyttäriruokia jo niin paljon, että mihinhän kaiken laittaisi. Nautimme pois.

Ennen oli työnsaatto paremmalla tolalla. Johonkin kun ryhtyi niin sitten kans teki. Ei tullut vatuloitua tunti- ja päiväkausia yhden asian kanssa. Ei tule nykyäänkään yhden asian kanssa kauaa puuhasteltua kun jo huomaa, että ”hei tuohan se nyt pitikin tehdä”. Menee tekemään sitä toista, unohtaa ensimmäisen, keksii kolmannen, jonka jälkeen muistaa sen eilen kesken jääneen jutun ja sitten  päättääkin tehdä sen pois kuleksimasta kunnes joku tulee ja keskeyttää kiireemmän jutun kans ja sitten ei enää muistakaan, mikä juttu on ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Ja aikansa kun sopivasti häslää niin ei tule mitään valmista. Mutta hommia on hirveästi. Koko ajan ja keskeytyksettä.

Jotta tänään tämmönen päivä. Huh-huh.