Ehdinpäs ennen puolta yötä koneelle.
Olen harrastanut tänään. Harrastanut liikuntaa, kuvia (niiden muokkausta, järjestelyä, kehystämistä, kirjaksi tekoa, kaikenlaista tulostamista) ja sapuskan tekoa. Meillä oli kuin olikin ruokavieraita tänään. Naapurit (uudet, ei eks) istahtivat illaksi Festaamme. Vuoden naapuruuden jälkeen korkea aika syödä yhdessä.
Siinähän se viimeinen lomalauantai sujui.
Paljon tekemistä tänään. Paljon ehdinkin, paljon jäi tekemättä. Nukuinkin ihan liian kauan.
Positiivista on että poika sai jatkettua työsopimusta – edes viikolla. Ja positiivista että alustavasti lupautuivat tyttöystävänsä kanssa lähtemään seuraavalle lomalle meidän kanssamme ensi syksynä.
Tosin KAIKKI tulevat lomat vielä auki. Meillä ei ole varattuna YHTÄÄN lomaa. Hieman poikkeuksellistahan tämä on. Tosin olen entistä vakuuttuneempi, että teen kaikkeni, että pääsen ensi viikonlopuksi mökille. Olisipa töissä maanantaina odottamassa paljon ”lukutöitä” (= kesätenttivastauksia, semma-aihioita, gradu-kässäreitä, väitösohjattavien tekstejä). Ne kaikki tietäisivät sitä, että voisin ”vetäytyä” kampukselta ”rauhaan” (lue: mökille) lukemaan niitä.
Nyt sataa. Paljon. Onneksi kumpikaan kakaroista ei ole Qstockissa. On siellä 20 000 muuta nuorta. Tänne asti kuulu jumputus Kuusisaaresta. Huomenna voisi mennä tyttären (joka on Ateenassa, eikä minua yhtään huoleta kaikki lakkoilut, mellakat yms. joista päivittäin uutisoidaan – mitäpä sitä hermoilemaan…. auts!) parvekkeelle kuuntelemaan ”Europea”. The Final Countdown on niiden – ja minun 🙂 – biisi. Minulla on ollut – aina – kännykän soittoäänenä Final Countdown. Syystä.
.
Hellettä! Kunnolla hellettä. Aamun rullislenkin ja aamupäivän kasvimaan perusteellisen putsauksen, kitkemisen jälkeen en ole tänään tehnyt juuri muuta kuin nauttinut auringosta. Lukenut auringossa, levännyt auringossa, tehnyt ruokaa auringossa, syönyt auringossa, maannut auringossa. Ah, onnea. Harvoin Oulussa on lämmintä yli + 30 C. Tänään on ollut. Varjossa + 33 C. Sopii minulle.
Helteestä nauttimisen riemua lisää se, että huushollissamme on ilmastointi. Kuusi vuotta sitten tehdyssä koko talon isossa remontissa pehtoori halusi asennuttaa meille ilmastoinnin, mitä minä en välttämättä ymmärtänyt. Mutta on siitä ollut ilonsa muinakin kesinä, saatikka nyt. Yöt voi nukkua viileässä. Jo ajatus maanantaina Linnanmaan kampuksen kolmannen kerroksen lämpöön joutumisesta saa pienen ahdistuksen aikaiseksi. Mutta siihen asti, maanantaihin asti: loma jatkuu! Carpe diem!
Olimme Möljällä. Joka kesäinen Meri-Oulun kesäteatteri oli tänään ohjelmassa. Nuorempi nuoripari, systeri ja murmeli (äitini) mukana.
Kävimme ensin Villa Hannalassa lohisopalla. Tänään kun on keskiviikko, olisi ollut rössypottuakin – oululaista perinneruokaa, jota minua ei saa syömään. Meillä ei sitä koskaan ollut kotona (karjalais-perniöläiseen kotiin sellainen ei kuulunut) ja koulussa se oli kamalaa. En ole koskaan syönyt hyvää rössypottua. Kovin useasti en ole moiseen keittoon lusikkaa pistänyt. Keittoon laitettava veripalttu ei periaatteessa ole minulle este, olenhan vastikään syönyt lehmän mahalaukkuakin eivätkä kamelin aivotkaan maistuneet hullummilta, mutta ei kiitos rössypottua. Hannalan maitoon keitetty lohisoppa sen sijaan maistui.
Myös äidilleni maistui. Olenhan täälläkin kertonut, kuinka hän pääsiäisestä asti on sairastanut; on lampattu lääkärissä ja kokeissa, tähystyksissä ja kuvauksissa, mutta syytä ei ole löytynyt. Ei ennen kuin pari viikkoa sitten. Toiseen vaivaan määrätty lääke aiheutti viikkojen kurimuksen, tippahoidon, liki 10 kilon laihtumisen ja nyt kun tuo väärä lääke on jätetty pois, pystyy murmeli lähtemään ulos syömään ja kesäteatteriinkin. Mahatauti johtui väärästä lääkkeestä!
Kesäteatteri oli tuttua kohellusta. Kuusniemen kunnan elämänmenoa taas seurattiin: TV:stä tuttu Piiparinen joukkoineen tarjosi hupia kesäiltaan.
Leuto, lämmin, lussakka, leppeä? Ei vaan lösö! Aamun rullislenkillä olin läkähtyä! Mutta en valita. Ukkosta edeltävä hellekin sopii minulle paremmin kuin kylmä kesä. Rullistelu sopii minulle paremmin kuin loputon taapertaminen.
Kotipäivä. Ja saimme kuin saimmekin eksnaapurit piazzallemme. Teimme ”suolakalaa”. Sekä siika että kuha pakattiin suolakuoreen ja pistettiin uuniin. Systeriltä vohkittu idea. :=) Eihän ole mitään erityisen kaunista mutta sitten sitäkin makoisampaa. Ja sille yrtti-öljykastike. Voisin kirjailla resehtin tässä joku päivä…
Kuvailinkin pihalla tänään. Arvaa kumpi puoli piazzan verbena-penkeistä saa enemmän valoa? (klikkaa kuva suuremmaksi)
_____________________________
Käytä neljä minuuttia elämästäsi, klikkaa nuolesta ja nauti! Puolivälin jälkeen tahti vain paranee!
Töissä tänään. Käväisin vain. Ihan harjoituksen vuoksi. Yllättävänkin positiivinen kokemus. Siellä ei näyttänyt olevan mitään odotettavissa olevia katastrofeja eikä siellä näyttänyt oleva ketään muitakaan, joten hyvillä mielin muutamat asiat hoideltuani lähdin pois. Vielä tämä viikko lomaa… 🙂
Sitten menin DNA:lle hoitelemaan uuden nopeamman mokkulan asiaa. Olin käynyt jo viime viikolla. Silloin turhaan, eikä asia tänäänkään ihan selvinnyt, ei vaikka olin siellä kaksi tuntia! Asiakaspalvelussa satuin sellaisen nuoren nätin, oikeastaan todella kauniin, naisen tiskille. Alku ei vaikuttanut oikein lupaavalle, ajattelin jo että itsekin osaan paremmin, mutta sitten tämä sisupakkaus ryhtyi oikein setvimään, miksei sirukortti kannettavassani asennu oikein. Miksei integroitu korttiliittymä toimi? Puhelu Sonyn maahantuojan helpdeskiin ja DNA:n keskuspaikkaan ja loputtumasti näpyttelyjä. Homma ei pelitä vieläkään oikein, mutta se mikä minuun teki vaikutuksen, oli tämän nuoren naisen peräänantamattomuus, puhelimen toisessa päässä olleiden nörttien nonsaleeraamisesta piittaamattomuus. Tyttö ainakin yritti, halusi saada selvän asiasta ja itse asiassa osoitti osaavansa paikoin paljon enemmän kuin nämä asiantuntijat, joilta apua haettiin. Että oli ilo katsella nuoren ihmisen tekemistä. Eikä hän lopultakaan luovuttanut, otti vain jatkoajan. Palaamme asiaan…
Iltapäivä on mennyt torstain Kalevan kolumnia vääntäessä. Että on mahdotonta saada asiaa 2000 merkkiin! Monet blogitekstini (tämäkin varmasti pian) ovat sen 2000 merkkiä, sellainen syntyy hups vaan, mutta kun koetat sanoa 10 000 merkin verran asiaa 2000 merkissä! Se on se, mikä tuottaa minulle suunnattomasti vaikeuksia. Ei tekstin tuottaminen, vaan sen rajaaminen. Nyt rajaan tähän!
Piazzalla aurinkoa ja naurua, antipasteja ja kullankeltaisia italialaisia viinejä. Tutustumista, entistä paremmin – toki me kaikki kymmenen jo toisemme ennestään jotenkin tunsimme – ja juttuja. Matka- ja ruokakokemuksia. Rotissöörejä oli meillä Gastronomisissa Garden Partyissä.
Aurinko oli ihanaa, oli lämmin, puutarhamme parhaimmillaan kukassa, pehtoorin nurmikkokriisi enää hämärä muisto. Kilpailukin (ruoka- ja historia, ruokahistoria aiheena) pistettiin alulle, mikä sitten aiheuttikin eräissä vieraista vakavan jännitystilan 🙂 Traumaattisilta kokemuksilta ei vältytty … hih!
Ulkona vielä ihailimme kaikkia ihania tuomisia, mitä gourmantti-ihmiset meille olivat tuliaisina tuoneet! Ja katsokaapas mitä saimme!! Ihan näköishuovutus meistä: viime elokuun kapitulissa meidät kamerallaan (kuva postauksen alareunassa) ikuistanut A. oli iltapuhdetöinään tehnyt tällaisen! Pukunikin on juuri sellainen kuin minulla oli tuossa juhlassa.
Auringon laskiessa La Festan taakse siirryimme sisätiloihin; oli pääruoan aika. Ja tiedättekös, kuinka on hienoa kun on juhlissa lihamestari, joka grillaa, pari ravintoloitsijaa, jotka huolehtivat tarjoilusta ja sapuskoiden esillepanosta. Kuinka on hienoa kun ruoka kaikkine kerrannaisvaikutuksineen puhuttaa ja naurattaa, kilpailuttaa, yhdistää. Italiasta tuomamme viinit eivät olleet huonoja, eikä ruokakaan tällä kertaa kehnoa. Söimme aika monta tuntia.
Aika kului turhankin nopeaa – olohuoneen kello löi jo kolmea kun kömmimme hymyilevinä nukkumaan. Oli ollut leppoisa ja hyvä ilta. Meistä ainakin.
__________________
Tämän päivän sateessa ja kylmässä vielä Festan siivousta ja sitten kuvaprojekteja. Oma www-hotellitilani alkaa taas olla ääriään myöten täynnä, joten avasinpa minäkin kuvat.fi -sivustolle oman kuvapankkini. Ja muokkasin ja latasin sinne Kartanokierrokseltamme puolensataa otosta.
Tämä julkaisutapa on olkavarrellenikin ystävällisempi kuin www-sivujen teko, jota sitäkin tosin aion vielä Italian reissun osalta harrastaa. Kartanokierroksen kuviin vähän kuvatekstejäkin laittelin mukaan. Käykäähän katselemassa, kuinka Suomessakin on hienoja matkailukohteita. KUVASIVU TÄÄLLÄ (klikkaa) Klikkaile sielläkin kuvat isommiksi… kuvaesitys lähtee (lähtenee?) käyntiin…
Näissä merkeissä…
Olen ennenkin huomannut tämän: helteellä näkee enemmän unia, enemmän painajaisia. Niinpä olen koko loman ajan nähnyt paljon unia, paljon painajaisia: milloin on ollut talvisota Hangasojalla, milloin olen unissani palannut takaisin teinivuosien epävarmuuteen ja ahdistukseen, milloin pihamme on kasvanut niin täyteen puita ettei sisälle pääse tai kuten viime yönä: pari mukavinta opiskelijaani olivat sittenkin päättäneet valita väitöskirjojensa aiheet niin, että niistä koituisi minulle ohjaajana ongelmia! Tiedän etten ole ainoa, jolle helteet merkitsevät tavallista vilkkaanpaa unielämää. Mistä se johtuu?
Helteet tosin taitavat olla ohi. Ainakin joksikin aikaa. Ja tietysti ne piti tänään loppua kun meillä oli illansuuksi sovittu viinikerhomme piknik. Meitä oli keskustassa kahdeksan ihmistä reput ja korit täynnä herkkuja valmiina nauttimaan niistä jossakin Oulun puistoista tai Nallikarissa tai jossain. Pyörät parkkeerattuna kaupungintalon eteen valmiina lähtöön, mutta pilvet näyttivät siltä kuin sitten olivatkin. Sateisilta! Suunnilleen juuri kun ensimmäiset pisarat tipahtelivat hipsuttelimme yhden kerhomme jäsenen kotiin. Siellä me ”luonnonhelmassa”, tuomiokirkon kupeessa olevan kerrostalon viidennnen kerroksen kaksioissa nautimme piknik-eväät ja vaihtelimme kesäkuulumiset, maistoimme muutaman viinin. Vanha Alsacen riesling ehdoton ykkönen! Menihän se noinkin. Hyvin meni.
Nyt sateen mentyä, kylläisenä on hyvä mennä nukkumaan …
Emme sitten kuitenkaan jääneet täksi päiväksi Helsinkiin, vaikka vähän sellaistakin oli vireillä. Aamulla vielä WSOY:llä ja Akateemisessa; olisin tarvinnut Arjen historia -kirjasarjan nelososan, mutta mitäs olen sen hankkimista vitkuttanut, nyt koko teossarja on loppuunmyyty, ja minulta jäi nelonen puuttumaan. Jos jollakin on tarpeettomana, ostan mieluusti pois kuleksimasta…
Aamupäivällä ennen yhtätoista olimme Lahdentiellä ja päätimme ajella kotiin Savon kautta. Paitsi vaihtelun takia myös Tertin kartanon takia. (edelleenkin kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
Viime kesän kartanokierroksella kävimme siellä, mutta vain talliin tehdyssä herkkukaupassa. Silloin jätimme kartanoravintolassa syömättä, tänään päätimme lounastaa siellä. Hieno päätös gastronomiselle kotimaanturneelleemme.
Pitopöytä oli suuri nautinto ja kartanonisäntä itse oli salissa hovimestarina, sommelierina ja tarjoilijana. Pianhan meillä oli yhteisiä jutunaiheita (Suomen kartanot ja Toscanan enotecat) ja yhteisiä ruokatuttuja. Isäntä kertoi Tertissä tänä vuonna olevan teemana erityisesti yrttiruoat: puuutarhassa harjoittelija (yrttitarha sitten hieman erilainen kuin meitsin takapihan viljelykset) on erikoistunut yrttiviljeleyyn ja tekevät keittiömestarin kanssa yhteistyötä.
Ja yhteistyön tuloksia saimme maistella: kuusenkerkkämuikut ja ohramuhennetttu fasaani olivat vain osa siitä gastronomisesta runsaudesta, jota suuresti nauttien maistelimme.
Kyllä meidän kelpasi kartanon terassilla lomatiistain iltapäivää viettää… Lopetellessamme isäntä kävi kyselemässä, jotta maistuiko? Maistui. Mutta kuka jaksaa ajaa kotiin? – Jiäkää yöksi!, toteaa kartanonherra. Kartanossa on majoitustilojakin pihapiirissä; kyllä vähän houkutti jäädäkin, mutta jo nuorison luo ja kotiin halusimme.
Ehdottomasti kannatti ajaa tämä 60 – 70 kilometriä pidempi reitti kotiin, jotta Tertin lounas tuli nautittua. Ja pöydästä oli hyvä mennä kartanon kauppaan, jossa on myynnissä tilalla tuotettuja hilloja, hyytelöitä ja näkkäriä! Tertin näkkäri on parasta! Ja Iivarin savumuikkuja, – monta purkkia niitä koriimme lastasin. Pitopöydän kalat olivat kaikki hyviä ja noista savumuikuista pidimme erityisesti.
Kotimatkalla satoi, ja paistoi, ajelimme vuorotellen, liikennettä Kuopion seudulla valtavasti (asuntomessut? oopperajuhlaväkeä?), mutta matka taittui. Neljän päivän aikana ajelimme melkein 2000 kilometriä, nautimme monta jumalaista illallista, muutaman makoisan lounaan, näimme monta kirkkoa, vain kaksi museota, yhden taidenäyttelyn, kymmenkunta kartanoa (osan sisältä, osan vain päällisin puolin), monta viehättävää putiikkia (nyt mm. kaikki Suomen Butiken på Landenit käyty), herkkukauppoja (kummasti on noita ruoka- ja herkkukasseja kertynyt. no monet kesäjuhlat onkin tulossa). Nyt loppuloma Rantapellossa!
Loppukevennys?
Valkosuklaalehmä!
Pehtoori ei oikein luota lehmien tuntemukseeni. Mieheni ei tiedä, että on valkosuklaalehmiä, tummasuklaalehmiä, Marabou-lehmiä ja lehmätoffee-lehmiä… 🙂
