Ette ehkä usko, mutta meille tulee tänään ruokavieraita. 🙂
Viinikerhon rapukestit on tänään. Mutta ei ole rapuja. Ei ainakaan jokirapuja. Eikä meitä tänään ole kuin kahdeksan. Vain pienet kekkerit siis. On kyllä myönnettävä, että hieman jo hiipuu tämä kestitsemisen intoni. Ja menu on varjo viime lauantaisesta, mutta muutamia uusia kokeiluja on … Tölkki-jokirapukakku on ainakin hienon näköinen. Jos se maistuu, laitan reseptin.
Nyt vielä viimeistelemään esillepanoja.
Ei pelkkää ruusuilla tanssimista tämä elämä meidän pihalla. Rikkaruohotkin ovat näin hienoja. 🙂
Puolenkymmentä vuotta sitten ja monena edeltävänä kesänä meillä oli yhdessä pihannurkassa neljä isoa ruukkua täynnä puutarhalta ostettuja orvokkeja. Ja naapurinrouvalla oli myös paljon orvokkeja, ja niiden jälkeen näitä on talon seinustalla riittänyt. Ja vuosi vuodelta niitä on vain enemmän. Ei haittaa.
Muutenkin ihanaa kun on vieläkin näin kaunista ja lämmintäkin tänään. Äsken kesäkukkia kastellessa koetin tallentaa valoa ja värejä talveksi. Niitä tullaan tarvitsemaan. Tänään teimme töissä opinnäytetöiden ja opinto-ohjauksen aikatauluja ja kaikesta – päinvastaisista yrityksistani – huolimatta näyttää että minulle on noita hommia edelleen kertymässä läjäpäin! Tarkoitus kun oli ainakin pari isohkoa artikkeliakin tehdä tulevana lukuvuonna, mutta mutta… Siis on todettava etten vieläkään osaa sanoa ei, enkä järjestellä tutkimusaikaa itselleni. Enkö enää haluakaan?
Mutta töiden lisäksi lomajärjestelyjä. Sain vahvistuksen syyslomakohteesta. NYT on siis matka varattu, ja olo jo huomattavasti seesteisempi. Mökkireissustakin vielä haaveilen, Sompiossa olisi patikkareittikin jo valmiiksi katsottuna, ja Lemmenjoella haluaisin käydä. Ja …
Miten se menikään
Hyvä on.
Mutta en minä menneisyydessä elä,
vaan unelmat edeltä käsin.
On minussa se vika.
(Juice Leskinen)
Kalaasivieraat voivat tulla. Kaikki on valmista. Olemme olleet pehtoorin kanssa reippaita. Ystäville on luvattu ruokaa ja ruusuja. Siltä osin kaikki valmista. Kiitokset kommenteissa lähetetyistä toivotuksista. Maija kyseli, että jaksaako kokkaamisen jälkeen syödäkään. Ei tahdo jaksaa, mikä ei johdu väsymyksestä (minähän rentoudun keittiössä) vaan siitä että kaikkea tulee maisteltua ja ”reunoja” syötyä niin paljon että kun illallinen alkaa minun ei enää paljon tarvi syödä. 🙂
Mieluusti jakaisin virtuaalimaistiaisia, mutta kun se ei onnistu niin laitanpas sitten edes silmänruokaa. (kuvat suurenevat klikkaamalla)
Kalaasit 14.8.2010
Kesä Kir
Antipasti
Knipanin katkat
Iivarin savumuikut
Balsamicotomaatit briellä
Antipasti piccolo
Primo
Salaatti lipstikka-marinoiduista
kesäkurpitsoista ja parmankinkusta
Tertin näkkäri, saaristolaisleipä, maalaisleipä, kirnuvoi
Secondi e contorni
Suolakala, minttusalsa tai yrttikastike
Paviljongin karitsa, rakuunavoi ja omena-calvadoshyytelö
Kantarellimuhennos
Punajuuri-vuohenjuustosalaatti
Formaggi
Parrano Robusto, Appenzeller, Manchego
suolakeksejä, rypäleitä, Sienan vintagebalsamicot
Dolci
Kirsikkasemifreddo
Hillamisu
Vadelmajuustokakku
Rooman tuliaiskonvehdit
Kahvi, limoncello
Kalaasit on huomenna. Kesän suurin ruokajuhla meillä, nyt 11. kerta. Paluu juurille. Viime vuonna kokkailin kaikkea aasialaista, ja vaikka mitä cross-kitscheniä. Nyt italialaista. Alusta loppuuun italialaista. Antipastit, primit, secundot, formaggit, dolcet (joita on tulossa AIKA MONTA) ovat italialaisia. Luulisin (tässä vaiheessa) että eri ruokia on 15, joista vasta kolme on täysin valmiina. Onhan tässä edessä kokonainen vuorokausi. Ensi yö on tähdenlentojen yö (La Notte di Stelle ) joten hyvin sopii kokkailla.
Kuusi ystäväpariskuntaa on huomenna La Festassamme ja tarkoitus on että syömme hyvin ja hitaasti. Hyvin hitaasti.
Jopas me söimmekin hyvin, aika kevyesti kuitenkin 🙂 . Pehtoorin synttäripäivällisellä kokeilin uusia juttuja. Ensinnäkin vaniljalla maustettu oliiviöljy sopi erittäin hyvin salaattiin, jossa oli nektariineja ja prosciuttoa sekä pinjansiemeniä. Lisäksi: kylmäsavulohilohta hakkeluksena sekoitetaan rahkaan ja dijonin hunajasinappiin ja mössöllä päällystetään Kurkelan tilan ohuet rieskat. Nopea alkuruoka keskiviikkoillan juhlapäivälliselle oli valmis.
Pääruoaksi ostin Stockalla tarjouksena olleita maissikanan luomufileitä (pakaste). Italialaisen Pollo alla cacciatora (kanaa metsästäjän tapaan) reseptin mukaan niiden kanssa pannuun tuli sieniä, tomaatteja, valkosipulia, punasipulia, valkoviiniä, kanalientä, prosciuttoa, rosmariinia (joka yrttiruukuissani on liiaksikin!), mausteita ja sen sellaista. Juniorikin joka suhtautui aluksi aika skeptisesti ”ai meillä on broileria juhlaruokana?” myönsi, että maistui ”erille”. Maissikana on ihan muuta kuin teollisesti kasvatettu broileri. Ihan eriväristäkin. Ja metsästäjän soosi teki sapuskasta makoisan.
Ja jälkkäriksi vadelma-marenkikakkua. Ja sitten viini. Meidän San Gimignanosta tilaamamme viinit ovat tulleet! Kaikki ehyenä ja sovitun mukaisesti suoraan kotiovelle! Siis yksi kuudesta tilatusta (Teruzzi & Puthod, Carmen Puthod I.G.T. Toscana bianco) avattiin tänään: ja huh! ei ollut ollut ollenkaan tyhmä tilaus. Viini oli täälläkin hyvää. Aluksi hedelmäinen, sitten maku tiivistyy ja happoja löytyy niin että viinissä on luennetta. Hetken maistuu tammikypsytys (onko sitä edes?), mutta pitkä jälkimaku on täyteläinen ja tasapainoinen. Tarpeeksi voimallinen viini maissibroilerille. Viini on siitä erikoinen (ja se on myös syy, miksi sitä innostuimme tilaamaankin), että se on valkoviini, joka on tehty Toscanan tärkeimmästä punaviinirypäleestä, eli Sangiovesesta.
Mutta viinin ja ruoan kelvollisuudesta huolimatta parasta oli seura! Nuoret kotona. 🙂
Ei asu meillä enää blondia! Tulin kampaajalta ja olen nyt brunette – luulen että olen nyt aika lailla ”oman väriseni”. Pehtoori totesi, että kätevää kun vaimo vaihtaa lookkia niin ei tarvi vaihtaa vaimoa. Ja huomenissa korjaantuu sekin asia, etteikö vaimo olisi muka reilusti nuorempikin kuin miehensä… Pehtoori kun täyttää huomenna vuosia: onhan olennaisesti vanhemman kuuloista olla 53 kuin 52. 🙂
__________________________
Ai niin, tänään on San Lorenzon yö.
Siitäpä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta odotan – vieläkin – josko Kalevassa ensin julkaisisivat sen juttuni…
Näillä mennään:
1) Pala täysjyväleipää, sipaisu oivariinia (kieltäydyn käyttämästä mitään pilipalirasvoja enää!), poroleike ja kurkkua, vettä ja 2 kuppia kahvia ja keksi.
2) Ananasta ja raejuustoa niin paljon että iso muki tulee täyteen, laku.
3) Lasillinen tuoremehua.
4) Iso annos salaattia ja kunnon pala tattilasagnea, Tertin näkkäriä, oivariinia, pari palaa tummaa suklaata.
5) Riisikakku ja päälle viipale 17 % prosenttista Salaneuvosta.
Ja vettä. Kolme litraa vettä, pikku pullollinen Pepsi Maxia ja puoli pulloa Novellea.
Päivän ruokapäiväkirja. Suunnilleen tällainen on minun kurinpalautus-ruokavalioni. Tällä keinoin ei varsinaisesti kovasti laihdu, mutta joku roti tulee syömiseen, ja kyllä se sitten lähtee painokin vähän laskemaan. Kyllä minä näet tiedän, miten se paino lasketaan! Olen elämässäni laihduttanut kymmeniä, ellen satoja kiloja. Painonvartioissa olin kerran, kerran laihdutin vuodessa melkein 20 kiloa (oli mistä tiputtaakin!), ihmepillereitä en juuri ole harrastanut, jauhepusseja joskus yritin, mutta kun haluan syödä oikeasti. Joka vuotinen viikon paasto ei ole minulle laihdutuskeino.
Viiden kilon jojoilu on ollut elämääni lasten syntymän jälkeen. Ja nyt jojo on kyllä pahimman kerran äärilaidassa. Olen oppinut, miten se heilautetaan takaisin, mutta millä ilveellä se pidetään siellä alhaalla??
Viiden viikon päästä on juhlat, joissa minun on mahduttava iltapukuun, enkä todellakaan aio hommata uutta iltapukua. Ja muutenkin! Tämä painonnousu on nyt vain saatava kuriin. Melkein joka viikonlopuksi on tiedossa ruokajuhlia, mutta viikolla olisi pidettävä ruokakuria. Mutta kun olen niiiiiin kyllästynyt tuohon omaan vakkarilistaani. Varsinkin ananas-raejuusto-broileri-riisikakku -evästelystä/välipalailusta haluaisin pois. Mutta mitä? Mitä otan evääksi töihin? Aika usein teen salaatin, mutta aina ei viitsi/ehdi tai aamulla ei ole aineksia… Siis onko ideoita? Ilolla otan vastaan – kerro omat niksisi!
Vaikka aamulla ei paistanutkaan en malttanut töiden ääreen istahtaa: suuntana Rönkönlampi. Menin mökkitietä ja latupohjia pitkin, perillä uusi taukotupa ja tyyni lampi, jonka pintaan jo heijastui pilkahdus sinisestä taivaasta. Siitä se repesi. Ei kestänyt kauan kun etelätuuli toi aurinkoisen taivaan. Päätin tepastella metsän kautta takaisin, siis ”suoraan”. Olen pari kertaa aiemminkin tullut yksin tuota reittiä, enkä kovinkaan suoraan, mutta tänään en harhaillut vaan osasin todella parin kolmen kilometrin reitin ihan suoralta oikein. Jotta mie olin ylpiä itestäni!
Mutta ei reitti kovin nopea ollut. Kuvailtavaa oli. Ja poimittavaa.
Kangastatteja (poimin vain pieniä) ja karvalaukkuja, haaparouskuja. Rouskuja tuli kattilallinen ja huomiseksi on tiedossa tattipastaa, josta riittää varmasti pakastettavaksi asti. Miksi vasta huomiseksi? Ensinnäkin koska iltapäivällä mökkinaapurit kutsuivat aurinkoiselle terassilleen poroleiville ja kuohuvalle (kultahippuista Blue Nunia, sopii kultahistoriaa tutkivan naapurin mökkijuomaksi paremmin kuin hyvin :)), iltapäiväkahville ja pullalle.
Ja koskapa lähdin illansuussa vielä pyöräilemään. Pitempää (oisko 8 – 9 km?) reittiä, nelostietä vältellen poljin Saariselälle asti. Ja kylillä menin Pirkon Pirttiin syömään. Istahdin sielläkin terassille. Tuosta vaan. Istuskelin ja nautin auringosta, söin ja olo epätodellinen.
Sitten kuka polkisi takaisin? Pakkohan se oli Crescent mökille takaisin polkaista. Laanilantien asfaltin ja ison pikitien kautta ei sitten kuitenkaan kestänyt kauaa… Ja rantasauna oli pian lämmin. Ja – pehtoorille ja M:lle – tiedoksi: uusi purokori, Fiskarsin puutarhakaupasta hankittu, sopii nyt tyyliin.
Sisustussuunnittelija M. kun ei meidän vanhasta muovisesta korista oikein pitänyt 🙂 niin hoksasimme hankkia valurautaisen korin, pysyy puron pohjassa hyvin, ja juomat kylminä (tänään puroveden lämpötila +9 C, pulahdinkin saunasta).
Heinätöitäkin olen ehtinyt tänään tehdä. Kun ei ole renkiä eikä isäntää niin ihan omin pikku kätösin olen saunapolun reunoilta, pihlajien ja pihtojen ympäriltä heinät ”niittänyt”. Olisipa ollut viikate ja kyky sitä käyttää! Mutta ei. Eikun puutarhasaksilla ja repien olen aarin niittyämme siistinyt.
Nyt kasvoja kuumottaa – kuin olisi päivän ollut rinteessä. Ulkona olo tekee niin hyvää. Ja väsyttää. Ihan hurjasti väsyttää. Terveesti väsyttää. 🙂
Ei ollut edes vaikeuksia duunata iltapäivään asti. Pilvet makasivat maassa! Pieni tauko aamupäivän sateessa tuli käytettyä hyödyksi; puut ja vedet kannettua rantasaunaan iltaa varten valmiiksi. Kauppareissulla soitti esimieskin: kuinka mukavaa että duunissa kaivataan. Soitti toisenkin kerran. Ehkäpä annan itseni uskoa, että minua olisi siellä tarvittu. 🙂
Eilen jo tulomatkalla soitin Saariselän kylpylään ja varasin itselleni niska-hartia-hieronnan. Enpä muista milloin olisin käyttänyt neljäkymppiä paremmin kuin tänään. Olen viimeisen vuoden aikana käynyt eräänkin kerran hierojalla ja fysioterapiassa, mutta tänään tuntui, että olkavarteni sai tosi hyvän hoidon. Ainoa vaan, että olinpa pyörtyä Laurin käsivarsille lähtiessäni – paineet retriitin viettäjällä vähän alhaalla. Hiukka huippas. 🙂 Äskeinen illalliseni (takkabratwurst ja smetanassa haudutettu hapankaali) varmasti takaavat suolansaannin, joten eiköhän ne paineet taas ole kohillaan.
PS. Sinuhe on hyvää seuraa myös ikkunoita pestessä. Jatkamme yhdessä huomenna…
Nythän se on niin, että minä lähden huomenna töiden jälkeen Lappiin. Lähden yksin. Lähden, vaikka tytär tuleekin huomenna Ouluun. En tiedä milloin minulle tulee seuraava mahdollisuus olla muutama päivä yksikseni. Ja sitä nyt tarvin.
Mennyt kesäloma oli poikkeuksellisen ”ystävällinen”, ja ihmisvilkas (onko tuollaista sanaa olemassakaan?). Siis tapasimme paljon ystäviä, sukulaisia, tuttuja, uusia ihmisiä. VIetimme pehtoorin kanssa viisi viikkoa käytännöllisesti katsoen koko ajan ainakin kahdestaan – usein muiden seurassa. Minähän tarvin ihmisiä, ystäviä. Uusia ja vanhoja tuttuja. Mutta minunkin on saatava joskus olla hetki itsekseni. Tehdä tai olla tekemättä mitään, – ottamatta isommasti muita huomioon.
Olisiko se sitten sitä ”omaa aikaa”? Kun lapset oli pieniä, muistan kuinka monet samassa tilanteessa olevat naapurien äidit, lasten tarhakavereiden vanhemmat, työkaverit, ystävät ja kaikki puhuivat siitä kuinka olisi ihana kun olisi joskus ”omaa aikaa”. En koskaan oikein ole ymmärtänyt tuota. Minusta kun lasten kanssa eläminenkin oli omaa aikaa. Ja aika hitsin hyvää aikaa olikin! Mutta silloinkin tarvitsin joskus yksinäisyyttä, – mahdollisuutta olla yksin. Silloin lauantaiaamupäivät arkistossa tai asioilla käyminen ilman perhettä riitti yksinoloksi. Nyt on mahdollisuus vähän isompaan yksinoloon.
Elokuun retriittini alkaa huomenna.
