Showing: 2401 - 2410 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä Valokuvaus

♪ . . . on vielä jäljellä ♪ ♪

_.. vielä jäljellä-4

_.. vielä jäljellä-2

Vakavasti otettavalta näyttävä sateenuhka oli hyvä syy lähteä töistä heti kohta kahden jälkeen: varttitunnin pyörämatkalla ei ollut minkään valtakunnan intoa kastua. No, eihän se sitten satanut, ja oli perjantai. Hyvin kävi.

Kesää siis vielä on jäljellä. Matkalla kävin ostamassa puoli kiloa salmiakkia ja Onnen sanat -arpoja, muutaman Muumi-kortin ja muuta pientä ja kevyttä. Ei kalorisesti kevyttä, vaan painoltaan.

WP_20140813_15_16_47_Pro

Tyttärelle synttäripaketti Meksikoon on kuin paraskin lastenjuhlien ”survival kit” – ja paljolti toiveiden mukainen 😉 . Yksi ystävä kysyi kerran, että miksi kerron tai kuvaan täällä blogissa, mitä lapselle Meksikoon paketoin: ”Eikö ole kurjaa paljastaa etukäteen, mitä hänelle lähetät?” –  Olisi, mutta kun lapsi ei Tuulestatemmattua lue. Sille on syynsä. Ihan sama syy, miksi emme hänen Strassbourgin vaihtarikeväänään paljon soitelleet, emmekä nytkään soittele. Skype on eri juttu, ja whatsapp. Niistä ei tule hillitön ikävä.

Meksikon terveisiä ja kuvia onkin kertynyt taas niin paljon, että voisin vaikka alkuviikosta tehdä niistä yhden postauksen.

Ja sitten vielä tähän päivään…

_.. vielä jäljellä-3

Ikinä ennen en ole YLEn kesäkuvakisaan lähettänyt kuvia, mutta nyt lähetin tälle elokuulle jo kolmannen. Tämän elokuun teemana on ”Parasta pöytään”. Pari kalaasiviikonlopun kuvaa sinne pistin ehdolle jo aiemmin.

http://yle.fi/uutiset/kesakuvakisa_2014_-_elokuun_kuvia/7383761

Äsken sitten tuon yllä olevan ”Ongelta ja kasvimaalta” -otoksen lähetin. Kilpailun  tuomarina on kuvaaja ja valokuvauskouluttaja Pekka Punkari, jonka kahdella verkkokurssilla olen ollut. Voinpa kyllä suositella hänen kurssejaan. Esim tämä:

http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/vaikuttavaan_valokuvailmaisuun/

Kurssien aikana tulee skarpatuksi, harjoitelleeksi, haastaneeksi itsensä ja tulee haastetuksi. Ja kyllä niillä oppii.

 

Niitä näitä

Laiskottelun sietämätön vaikeus

Laiskottelu.

Jalo taito? Raivostuttava tapa? Tekemättömyyttä? Tuottamattomuutta? Tapa ladata akkuja? Päämäärätön vetelehtiminen kaupungilla? Ympäristöystävällinen keino purkaa paineita? Reporankana retkottamista sohvalla telkkaria katsellen? Ajatukseton oleilu tai istuskelu?

Oulu, haastekuvat

Laiskottelu ja laiskuus ovat eri asioita, eikö? Olla jouten ja olla joutilas – niilläkin on ero, kai? Tästä on ollut joskus ennenkin puhetta…

Meillä heräsi aiheesta keskustelu äsken ruokapöydässä, kun Pehtoori palasi Lapista ja oli lukenut blogin ja Katri H:n kommentin eiliseen postaukseeni. Miehestäni se oli kovin hauska kommentti. No en minäkään kiistä, etteikö, mutta kun mies nauroi, että ”ei sinusta ole laiskottelijaksi, paitsi – vain ja ainoastaan – hillittömällä auringonpaisteella lomalla osaat istua ja lukea”.

Sekö on laiskottelua, että istuu ja lukee? Minulle se on joskus mitä totisinta työtä. Joskus – niin kuin juuri kesällä auringossa istuen dekkareita lukien – se on laiskottelua.

Siis: yritän sanoa, että se on niin suhteellista. Joskus ruoanlaitto ja kaikki kodinhuolto ja kotiTYÖT on kaikkea muuta kuin laiskottelua, joskus ne on rentouttavaa puuhastelua, jota voisin nimittää laiskotteluksikin. Varsinkin jo ne on vastapainona vaikkapa luennon teolle tai kokousmateriaalien teolle. Tekemisen ”laiskottelevuus” on siis riippuvainen kontekstista. Eikö kaikki ole riippuvaista ympäröivästä todellisuudesta?

En oikein tiedä, mistä se johtuu, että aikakauslehtien lukeminen, tai nimenomaan selailu, on minusta Laiskottelua isolla ällällä. Kuuluuko laiskotteluun jonkinlainen turhuus?

Laiskottelu

Entäs sitten kun nyt yhteiskunnassa vaaditaan työikien nostamista, kotiäitien työllistämistä työmarkkinoille, opiskelijoiden työntekoa opiskelun ohessa? Onko ansiotyö jotenkin laiskottelun vastakohta? Tuskin. Onhan niitä ansiotöissäkin laiskottelevia, opiskelijoissa on laiskottelijoita. Ja laiskojakin on!

Nyt voisin laajentaa tätä pohdintaani siihen, kuinka syvällä suomalaisissa (minussakin?) on (luterilainen) työmoraali, mutta en ryhdy moiseen. Mietin vain, mitähän se laiskottelu sitten on?

Minä kun vähän luulen, etten oikein tiedä, miten laiskotellaan, jollei se ole tietokoneen ääressä istuskelua, leppoisaa kuvasivustojen kokoamista, romaanien lukemista, päämäärätöntä tepastelua merenrannoilla, mökin nuotiopaikalla istuskelua. Minulle se taitaa olla juuri noita asioita.

Miten sinä laiskottelet?

Niitä näitä

Tekemisen meiningin puute

Pilvilinnoja

Pilvilinnoja! Aikeita ja haaveita! Suunnitelmia jos jonkinlaisia.

 

Ikä? Laiskuus? Tupulointi ja vatulointi? Ajatuksiin unohtuminen?

Ei puhettakaan että olisin ehtinyt tehdä kaikkea, mitä olin ajatellut tämän alkuviikon iltoina tekeväni.

Pehtoori & (viikon pakkolomalla oleva) Poika lähtivät maanantaina mökille, mikä merkitsi minulle kolmea iltaa ihan itekseni. Maanantai tosin meni paljolti kokoustaessa, mutta eiliselle ja tälle päivälle oli kaikenmoista suunnitelmissa. Noh, eilen ehdin kuvailla ja syödä paljon katkarapuja eri muodoissa ja tänään vähän siivota ja käväistä kaupungissa. Siinäpä ne.

Missä on kuvaprojektien ”tuotteistaminen” korteiksi, uuden kuvagallerian teko, Tove Janssonin elämäkerran aloittaminen istuskellen pihalla illan lempeässä lämmössä. Onko tullut kuunneltua mielimusiikkia ja käytyä ompelijalla. Ei ole, ei. Ensi viikolla on matka kapituliin ja pitäisi modistaa joku iltapuku uudeksi [lue: löysäillä saumoista :].. ja samalla reissulla hakea pojan ylioppilaspuku ompelijalta. Juniorilla ja miniällä on meno kaveriensa häihin viikonloppuna, joten tumma puku on tarpeen.

Pojan puku on pienennetty kolmen vuoden takaisesta, sillä yli 20 kiloa on Juniori yo-kevään massastaan keventynyt.  Miten minulla onnistuisi sama? – Armeija, liikkuva työ, ruokavalioremontti, muutto omakotitaloon ja huusholliin kolme koiraa, jotka lenkittävät… ? Eiköhän joitakin muita keinoja löydy…  Tuo ruokavalioremontti nyt ensimmäisenä kuitenkin.

Eikä tämä aikaansaamisen heikkous ja vähyys koske vain näitä muutamaa iltaa. Kyllähän sitä on tekemisen tahti ja määrä huvennut kovin ohueksi. Mutta nyt ehdin vielä vähän touhuilla….

Pilvilinnoja-2

Molemmilta lapsilta tuli eilen koirien kuvat:

Juniorin lähettämässä kuvassa on Maisa, joka todellakin on ”Lapin hullu” -koira, ja ”lyö maihin” kun sitä huudellaan mökkiin sisälle. Ilme ja asento kertovat Maisan mielipiteen sisälle kutsuun: ”En tuu!”


altAvAvnQkBsnn9HJxuG3BZx-WPim5QIlDmjgoZKAdpAFum

Ja tytär lähetti kuvan ”taiteellisesta hurtastamme”. En muista tuon piskuisen nimeä; se on Alicen (tyttären kämppis) lemmikki, joka ei ehkä Lapista paljon perustaisi.

altAg76Q2lJlsokSzzXzFnxFOL6gmJLOux8qVivOV2iiPeY

Luettua Niitä näitä

Kesälukemisten jälkeen

Tällaisina päivinä kun suurimmat tapahtumat ovat olleet se, että on niin kostea ilma, että minun luonnonkiharoihini ei tahdo kampa, ei harja, pystyä, kun eväät olivat yhdet parhaimmista ikinä, kun olen keskustellut pitkään puhelimessa kahden nuoren miehen/ruoka-alan ammattilaisen ja yhden lakinaisen ja yhden kiinteistövälittäjän kanssa, whatsappaillut Pehtoorin & Pojan kanssa, kannattaa hakea jotain mielenkiintoisempaa kirjoittamisen aihetta… siispä voisin kirjoittaa kokemuksia kesälukemisista, joita täällä blogissa peräänkuulutin ennen lomaa, ja millaisia hyviä vinkkejä sain ja jotka vinkit melkein kaikki otin ”vakavasti” = luin.

Ishiguron ”Pitkän päivän ilta” oli mieluisaa luettavaa. Ei ilmeisesti ”hänen tavallisintaan”. Koko ajan lukiessa näin sieluni silmin Downton Abbeyn Carsonin. Ja ne lauserakenteet! Se englantilaisen aristokratian käsittämättömän koukeroinen ja viehättävä tapa käydä dialogeja. Historian havinaakin kirjassa oli, faktan ja fiktion sujuva sotkeminen sujui.

Sitten Pirkko Koskenkylän ”Mielenkiintoinen tuttavuus” ja ”Kauas on pitkä matka”. Koskenkylä on luontaisesti toimittaja, dokumentaristi, ei kaunokirjailija, ei tarinankertoja, ja kirjat sen mukaisia. Mutta mielenkoisia tuttavuuksia olivat hänen kirjansa. Ja ihailtavaa heittäytymistä elämänsä! Kirjat olivat oikeastaan Pekka Koskenkylän biografioita ja matkakertomuksia. Hämmästyttäviä sinänsä. Ja se heittäytyminen, sitä ihailin!

Veikko Haakanan ”Tunturista tuulee” ja ”Pohjoiseen” ”maistuivat” vain mökillä. Vain Lapissa. Siellä löytyi niille oikea ”moodi”. Luulen, että Haakanaa lukiessa pitää edes vähän tuntea Lapin maisemaa, luontoa, ihmisiä, valoa ja vuodenaikoja. Jos Lapista jotain tietää ja siellä on läsnä, elämässä tai olemassa, kun noita kirjoja lukee, niin hyviä ovat.

Itäkairan prinsessa jäi lukematta. Ehkä ensi kesänä.

Kesälomalukemiset

Joel Haahtela oli minulle uusi tuttavuus. Elena vangitsi. Ja loppuratkaisu ei ollut todellakaan arvattavissa. Kiehtova pienoisromaani, jossa jokainen lause tuntui äärimmäisen mietityltä. Hyvä lukukokemus sekin.

Antti Tuurin ”Matkoilla Euroopassa” oli kovin tutunoloista. Vähäeleistä, tarkkaa kerrontaa. Tämä on nyt hieman noloa, mutta ajattelin monta kertaa, että teksti ei nyt ole sen kummempaa kuin mihin minäkin pystyisin. Voisin tehdä oman vastaavan kirjani ”matkoillani Euroopassa”. Tarinoita olisi 30 vuoden ajalta. … Meidän reissut eivät ole taittuneet junalla, vaan lentäen ja omalla autolla liki kaikissa Euroopan maissa…, vuokrataloissa asuen, matkanjohtajana Kreikassa,  bussikuskina Ranskaan ja Portugaliin ja takaisiin Suomeen ja Ruotsissa reissuja. Kirjan luettuaan Pehtoorikin sanoi jotta ”ihan kuin meidän reissuja: aamulla herätään aikaisin, kävellään, käydään gallerioissa, kirkoissa, museoissa, syödään ravintoloissa, kävellään, seikkaillaan vähän.” Ainoa vaan, että kun Antti Tuuri – suomalainen tunnettu, tykätty kirjailija – kertoo reissuistaan, löytyy kirjalle kustantaja ja lukijoita; jos meitsi kirjoittaisi/kirjoittaa, ei kirjalla ole ostajia, kun ei ole sitä ”julkkis-hypetystä”. Ja ovathan minun ”Matkani Euroopassa” täällä Tuulestatemmatussa ihan reaaliaikaisena aina luettavissa. 🙂

Ja sitten tämän kesän dekkarit: kesän ”pakollisen” Donna Leonin luinkin jo toukokuussa, mutta nyt kesälomalla tutustuin Jan Mårtensonin tuotantoon kahden kirjan (Murha valtiopäivätalossa ja Noitavasara) verran. Pidin niistä. Niissä oli taidehistoriaa, Tukholman paikalliskuvausta, henkilöitä joiden analyysistä ja kuvailusta pidin. Eikä ruoka ollut vähäisessä osassa. Minä niin allekirjoitan tämän!

 

Kalaasit Niitä näitä Ruoka ja viini

Virtuaalikalaasit

No nyt on kaikki valmiina! Kesän 2014 Kalaasit alkakoon!

Laitanpa tähän virtuaalisesti vähän tunnelmia, näkymiä…

Juhlapäivän aamuna Festassa näytti tältä.

111-15

Oikeastaan aika valtava määrä astioita tarvitaan, semminkin kun keksin taas kaikkia pikkuruokia tarjottavaksi.

111-16

Ja tylsän näköisestä siikatartaristakin tuli ihan vekkuli ruoka, eikö? 🙂

111-14
Kuten näette plaseerauskortteja ei ole! Kuten jo keskiviikkona kerroin, keksimme uuden tavan sijoittaa kuusi pariskuntaa (meillä on vakipaikat pöydän päissä) paikoilleen.

111-21

Päätimme pitää pikaisen ”plaseeurauskisan” kekkereiden aluksi. Kisan teema on ruokateemaa (Pohjoismainen, suomalainen keittiö) muokaillen Suomeen liittyvä,  ja sitten meidän porukkaamme (Gruppo San Lorenzo) liittyviä muutamia kysymyksiä. Se joka ensimmäisenä vastaa oikein, saa ensimmäisenä valita paikkansa, toiseen kysymykseen ekana oikein vastannut seuraavana jne. ..

Kokeilehan (googlaamatta), moneenko osaat vastata. (voin huomenissa postailla oikeat vastaukset 🙂 )   – Tässä virtuaaliskabassa ei nyt valitettavasti ole palkintoja 🙁

1. Milloin on Suomen lipun päivä?
2. Mikä on Suomen kansalliseläin?
3. Monennetko kalaasit nämä ovat?
4. Suomen tanssilavoilla, ravintoloissa, radiossa eniten soitettu kappale 2000-luvulla (ja ilmeisesti kautta aikojen)?
5. Montako säkeistöä on Suomen kansallislaulussa?
6. Montako Pyhän Laurin kirkkoa on Suomessa?
7. Millä vuosisadalla Suomessa alettiin käyttää haarukkaa?
8. Mikä on Suomen kansalliskala?
9. Montako Michelin tähti -ravintolaa on Suomessa tällä hetkellä?
10. Kansalliskoira?
11. Mikä on eniten ostettu automerkki/tyyppi vuonna 2013?
12. Missä maassa tuotettua viiniä juodaan Suomessa eniten (Alkon tilaston mukaan)?
13. Suomen kansallispuu?

 

Ja pistänpä tähän vielä menunkin,  – Oulun murteella sen koetin vääntää. Pahaltahan se kuulostaa. Murre siis. Toivottavasti ei menu.

Menu

 

Kylymää kurkku-yrtti-keittua ja raksuja

 

Sitruunaista mätivaahtua
Siikatartaria
Kuhacevicheä
Jokirapuja omatekosesa soosisa
Pikkusia Toast Skageneita
Riimiporua ja sipulihilloketta

Saaristolaisleipää
Kukkolavorssenin näkkäriä
Paahettua voita ja suolakitteistä voita

 

Siikaa hiilirillistä
Kanttarellikastiketta
Yrtti-kermaviilikastiketta
Uusija pottuja
Hölskykurkkuja
(Viskaalin rillimakkaroita jos jollaki on lihanhimo :))

 

Juustua, hillua ja keksejä
(morbier, pecorino, gouda)

 

Mustikkakukkua ja vaniljakastiketta
Mansikoita ja likköörikermavaahtua, paahettua valakosuklaata

Kahavia
Mozartin tumma suklaa -likkööriä tai Nonnii-amarua

Niitä näitä Ruoka ja viini

Gruppolle viinejä

Hieman arveluttavaa päivittää blogia, tai siis arveluttavaa on pitää tietokonetta auki; sen verran tymäkästi ukkonen jyrisee ja maa melkein vavahtelee, pimeääkin tuli …

Kovin myöhäiseen meni ennen kuin edes tähän sorville ehdin.

111-10

Töistä suoraan kampaajalle, ja jo pelkkä ajatus pari tuntisesta sen  muoviviitan alla sai olon tukalaksi. Mutta kestin kuin mies, eiku nainen. Nyt blondius on taas totaalinen. Kalaasit ja kapitulit, työarki ja liikkuminen sujuvat kun on ”tukka hyvin, kaikki hyvin”.

111-11

Pitkän, pitkän kauppalapun kanssa ruokakauppaan, ja Alkoon. Eipä ollut noissa ruuhkaa.

Lauantain ystäväporukkamme tunnetaan (me keskenämme tunnemme toisemme) nimellä Gruppo San Lorenzo (kuva), mikä juontaa Pehtoorin 50-vuotissynttäreiden viettoon Italiassa, kalaasiviikkoon Toscanassa.

GSL

Mutta siis… Tuon San Lorenzon innoittamana hankin sitten viinejäkin ihan vain nimen perusteella: rose St. Laurent on itävaltalainen http://www.alko.fi/tuotteet/436157/.  Se on ihan kelpo rose. Ja Umbrian reissulta palatessa ostimme Itävallasta Sankt Laurent -punaviiniä, jota olen kellaroinut tähän asti, saapa nähdä millaista se on. Alkossakin olisi ollut yksi St. Laurent -punkku, mutta hävyttömän kallis oli; sillä rahalla saa Amaronen, joten jäi ostamatta. Mutta alkuun ostin samppanjaa, joka sekin sopii teemaan: Pyhä Lauri – San Lorenzo – Saint Laurent. Siis samppanja on Laurent-Perrier.

111-12

Miten noissa iltapäivälehdissä usein kirjoitetaankaan. ”kuvat eivät kuulu juttuun”. Niin eivät kuulu nytkään, ovat parin viikon takaiselta aamulenkiltä hdr-harjoitelmia. Keskikesän värikylläistä, täyteläistä maisemaa.

Ukkonen meni jo … ja nyt ryhdyn laatimaan tori- ja kauppahallilappua Pehtoorille huomiseksi. Jos ihan rehellinen olen, niin voisin todeta, että oikeastaan minua ei huvittaisi huomenna mennä töihin. Mutta ei auta…

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Helsingin jälkeen kanttarellicrepsejä

Todellinen citybreak meillä oli. Vajaa kaksi vuorokautta Helsingissä tuntui pidemmältäkin lomaselta, eikä se tarkoita pitkästymistä, vaan sitä, että niin monenlaista ehdittiin ja elettiin.

Kotioloissa tahtoo olla, etten paljon iltaisin, iltojen hämärryttyä, yön tullessa, ole ulkona, en ainakaan kävelemässä, enkä kameran kanssa, mutta eilen ja toissa iltana niin tuli tehtyä.

(klikkaa kuvat isommiksi)

Helsingissä-4

Helsingissä-2

Helsingissä-3

Tänään jo aamupäivällä lensimme kotiin, siis vielä sunnuntaikin lomaa! Ja lämmintä. Kuinka ihanaa…

Kotona taas paikka otettu haltuun: Skype Meksikoon, puhelu Caritakseen ja nuoripari kävi syömässä*. Palikat paikoillaan. Huominen työpäivä tavallisesta poikkeava, pitäisi pieni puhekin tässä vielä tehdä. Muun muassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* tuohon liittyen – pitkästä aikaa yksi resepti …

Kanttarellicrepsit

Kanttarellicrepsit

(yläkuvassa kylläkin on  tonnikala-raejuusto-täytteisiä)

Crêpes-taikina

5 dl maitoa
4 munaa
4–5 dl jauhoja
40 g voita
1 tl suolaa

Sulata voi ja jäähdytä se. Riko munat ja sekoita maitoon. Lisää jauhot ja suola.Laita taikina jääkaappiin turpoamaan tunniksi. Ennen paistoa lisää sulatettu voi. Paista isossa pannussa 12 crepsiä ja jätä jäähtymään.

Täyte

litra kanttarelleja
2–3 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
(Fondia ja vettä)
1 prk ruokakermaa
Kanttarelli-tuorejuustoa, Aura-murua, emmentalia

Huuhdo kanttarellit, valuta ja laita kuumaan pannuun/teflonkattilaan, sekoittele niin kauan, että neste haihtuu. Lisää 2–3 rkl voita, sekoittele, lisää ruokalusikallinen vehnäjauhoja ja anna kypsyä tovi. Lisää joukkoon ruokakermaa purkillinen, ehkä vettä (tai lisää kermaa) ja kasvis- tai kanafondia. Keittele miedolla lämmöllä vartin verran. Mausta suolalla ja (musta/valko)pippurilla. Kanttarelli-tuorejuusto tai Aura-murut sopivat myös makuun… 

Laita jokaiselle räiskäleelle pari, kolme ruokalusikallista muhennosta ja kääri rullalle (tai tee kolmionyyttejä) ja laita saumapuoli alaspäin uunipannulle, pinnalle vähän emmental-raastetta ja sitten kuumaan uuniin (225 C) kuorruttumaan. 

Syyskesän lemppariruoka on siinä. Enkä missään välissä väittänytkään, että on kevyttä.

Kanttarellicrepsit-2

Niitä näitä

Helsinki ja tädin synttärit

Helsingin keskustan Holiday Inn -hotellissa (Rautatieaseman vieressä) olen/olemme olleet usein. Sen sijainti on erinomainen: Finnairin bussit ajavat ja lähtevät oven eteen/edestä, Ateneum on vastapäätä, Yliopiston kirjastoon ja Kansallisarkistoon on lyhyt matka, ostosmahdollisuudet liki, rautatieasema vieressä etc. Siksi sen nytkin olin varannut, mutta ensimmäistä kertaa tein varauksen ILMAN aamiaista. Ja se olikin hyvä ratkaisu. Huomenaamulla lähdemme niin aikaisin, ettei ole aikaa kunnolla nauttia aamiaisesta ja tälle aamulle oli muita suunnitelmia, jotka sitten toteutettiinkin.

Lähdimme puoli yhdeksän aikoihin (kaupunkilenkkarit jalassa) kohti aamiaista: kohti Kaivaria ja Cafe Ursulaa. Aamiainen elokuun lämpimänä aamuna merenarannalla leppeän tuulen puhallellessa oli tavattoman mukavaa, aamu tuntui hyvälle, elämä avaralle.

_MG_8652 (Custom)

Ja kuvassa ei tietenkään näy se ihanaakin ihanampi croissant, eikä cappuccino, jotka tuohon aamiaistarjoittimelliseen kuuluvat.

_MG_8651 (Custom)

Jatkettiin kävelyä kohti Länsisatamaa, sieltä Hietalahden torille, kirppiksella paljon turisteja ja tavaraa, hallissa piipahdetttiin tietysti. Edellisestä käynnistä 31 vuotta 😉

_MG_8663 (Custom)

Punavuoren katuja palailtiin, käveltiin ristiin rastiin, oli lämmin, oikeasti kuumempi kuin Alppi-rinteitä noustessa. Tällä kertaa johtui ilmasta, ei noususta. 😉

Käveltiin Kaisaniemen puistoon, joka oli rempassa ja jossa hämmästyksekseni Pehtoori ei ollut koskaan käynyt, puutarhaa päästiin kuitenkin edes vähän remontista huolimatta näkemään.

_MG_8678 (Custom)

Puiston nurkalla oli viehättävä pieni kioski, jossa vielä viehättävämpi ”tarjous”.

_MG_8691 (Custom)

Kauppatorin laidan Havis Amanda oli tällaisen hökötyksen peittämä: Hotel Amanda. Kaksi kuukautta Manta on tällaisen hotellin sisällä. Japanilaiset ovat kuulemma jo varanneet koko kahden kuukauden jakson! Merkillistä minun mielestäni.

_MG_8634 (Custom)

Stockalla kävin (kolmannen kerran tämän viikonlopun aikana) katsomassa käsilaukkua (Ralph Lauren – tarkoittaa että on hintava, mutta minun makuni mukainen, tarpeeksi iso (mahtuu kamera, ja kaikki muu tähdellinen)  – ja VAIN katsomassa. En ostanut. 😉

Reilun kolmen tunnin kullkemisen, aamupatikan,  jälkeen hotellille siistiytymään. Ja sitten  kahden paikallisjunalla Keravalle, ja sieltä taksilla Gustavelundiin, jossa tädin 90-vuotiskestit. Meitä oli yhdeksän serkusta (puolisoineen) paikalla, ja setäni. Tietysti myös muita tädin tuttuja ja naapureita, joita en tuntenut.

Kovin vähän tapaan näitä sukulaisianikaan: kaikki asuvat etelässä tai vielä kauempana. Kuinka olikaan mukava kun tavattiin syntymäpäivillä eikä hautajaisissa, kuten tahtoo väistämättä käydä. 🙁  Ilma oli hieno, Tuusulanjärvi kesäinen. Leppoisaa yhdessäoloa. Olipa täti iloinen ja liikuttunut kun juhlat sai. Tanssahtelikin ysikymppinen. 😉

Kun kahdeksan kieppeillä palasimme Helsinkiin, ei tukahduttavan kuuma hotellihuone houkutellut oleiluun, joten vielä lähdimme liikkeelle. Drinksuille Tomi Björkin uusimpaan ravintolaan (Bronda), jossa en ollut käynyt. (Farang, Gaijin, Boulevard Social on siis koettu). Kierreltiin ja kaarreltiin vielä Helsingin rannoilla, Katajanokallakin; juuri niin kuin olin toivonutkin. Mukava lomanen on ollut.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Isolla kirkolla

Helsingissä voi käydä muutenkin kuin työreissulla!

Päivä kierrelty kesäisen Helsingin katuja. Piipahdettu yhteen jos toiseen liikkeeseen katselemaan, etsimään. Rajalan Camera Pro Shopista löysin pieniä iloja, ei juuri muuta. (paitsi Pehtoorille synttärilahja, ks. alempana).  Ja lasilliselle ja pienen pienelle lounaalle Boulevard Socialissa. Kyllä pidän paikasta.

Ja Ateneumiin katsomaan Tove Jansson 100 vuotta -näyttelyä. Viehättävä ja vaikuttava näyttely. Suosittelen. Todella. Meriaiheiset taulut ja kirjoihin tehdyt piirrokset näyttelyn parasta antia. Ja sitä antia oli kaikkinensa paljon.

WP_20140801_15_37_23_Pro (Custom)

Sitten vietetty Pehtoorin synttäreitä etukäteen. Ja tiedättekös, että insinöörimieheni suostui vihdoin vaihtamaan puhelimen! Pian 7-vuotissynttäreitään viettävä Nokia 6720 sai väistyä uuden älypuhelimen tieltä.  Synttärilahjan lisäksi menimme juhlan kunniaksi syömään, mikä ei ketään hämmästyttäne. Kauppatorin rannassa (aiemmin Vironkadulla) olleeseen Luomoon olin tehnyt varauksen.

Ei valittamista. Ei todellakaan. Söimme neljän ruokalajin menun ja saimme alkuun kaksi,  ja vielä ennen pääruokaa ja jälkiruokaa pienet ”terveiset keittiöstä” -pikkuannosta. Ainoastaan pääruoan meritaimen oli ”vain” tavallisen hyvää,  – ehkä meillä kalaruokavaatimukset tavallista korkeammalla?  Mutta todella gourmetia nautimme. Tarjoilu oli sujuvaa, innostunutta, olematta tyrkkyä. Kyllä paikka on Michelin tähtensä ansainnut.

WP_20140801_19_57_56_Pro (Custom)

Ja vähän me on ihmetelty tätä pääkaupungin autokantaa! Kovin ovat ikääntyneitä, joskin komeita nuo helsinkiläisten autot! Eivät ehkä kaikki kovin kauniita, mutta

Helsinki 8_2014 012 (Custom)

Helsinki 8_2014 015 (Custom)

 

monet kuitenkin….

IMG_0207 (Custom)

IMG_0208 (Custom)

Kuulimmepa että (pääosin amerikkalaiset) vanhat autot kokoontuvat joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina Kauppatorille. Koko sen kolmituntisen, kun istuimme ravintolassa ja katselimme merelle ja torille, autot kiersivät toria, ja niitä oli kymmeniä, satoja.

Vielä kävelimme Espalla, yömyssyllekin menimme …

IMG_0217 (Custom)

IMG_0226

Niitä näitä

Luontokuvaaja töissä

Kesän, jollei vuosikymmenen, mahtavin ja voimakkain ukkonen mourunnut koko iltapäivän. Hienoja luontokuvia, sadekuvia, salamakuvia, usvakuvia, merikuvia, sadekesäkuvia, loiskivia lätäköitä, tulvivia alikulkuja, märkiä metsiä kuvauskohteena. Olisi ehkä ollut.

No kuvasin minäkin. Pitkin päivää. Huoh!

Luontokuvaaja töissä-4

Luontokuvaaja töissä-5

Luontokuvaaja töissä-6

Kesäkukkia ei tarvi kastella. Se on hyvä puoli. Eilen jo päätin, että lobelioita en enää koskaan laita. Pidän niistä hyvin paljon, enkä koskaan ole saanut niitä kasvamaan, en elämään pitkään, enkä voimaan hyvin. Enää en edes yritä. Tämä kesä jäi viimeiseksi. Piste.

Lenkille ei tarvi lähteä. Onko se hyvä puoli? Tiedä häntä, enkä olisi ehtinytkään. Olen leiponut (kalaasit viikon päästä!), hoidellut pressen hommia, ja olen pakannut. Viikonloppumatkaa varten. Ja siinä ohessa varannut syyslomamatkan: aika ex temporeksi meni! Taas. Rooma ja Madeira ja Hangasojan mökki ovat viime viikon olleet ne vaihtoehdot, joiden välillä on vekslattu. Ja sitten kohde ei olekaan mikään niistä. Eikä ole kaupunkiloma. Uusi paikka on, on saari. Ei uusi maa, siis ei Irlanti. 😉

Ja mihinkö huomenna? Huomenna Hesaan! Lauantaina on isän siskon ysikymppiset! Jubileet tiedossa: sinne siis!

Koko elokuu on menoa ja meininkiä, niin ettei mökille ehditä pidennettyä viikonloppua viettämään. Pitkä kesäloma meni aika ohjelmatta, olemattomin vierailun, me ei käyty juuri kenenkään luona, eikä kutsuttu meille juuri ketään. Viikko mökillä, jossa kyllä kävi vieraita parinakin iltana, ja viikko Alpeilla. Muutoin liki kaksistaan kotosalla. Ja nyt sitten on joka viikonloppu varattu ja pikku reissuja tiedossa lisääkin: Kuopioonkin loppukuusta. Josko sitten sen jälkeen onnistuisi työt järjestämään siten että olisi mahdollisuus mökkipiipahdukselle? – No joka tapauksessa, on kiva lähteä pääkaupunkiin. Kaikenmoista on suunniteltu tekevämme. … 😉