Niitä näitä

Laiskottelu.

Jalo taito? Raivostuttava tapa? Tekemättömyyttä? Tuottamattomuutta? Tapa ladata akkuja? Päämäärätön vetelehtiminen kaupungilla? Ympäristöystävällinen keino purkaa paineita? Reporankana retkottamista sohvalla telkkaria katsellen? Ajatukseton oleilu tai istuskelu?

Laiskottelu ja laiskuus ovat eri asioita, eikö? Olla jouten ja olla joutilas – niilläkin on ero, kai? Tästä on ollut joskus ennenkin puhetta…

Meillä heräsi aiheesta keskustelu äsken ruokapöydässä, kun Pehtoori palasi Lapista ja oli lukenut blogin ja Katri H:n kommentin eiliseen postaukseeni. Miehestäni se oli kovin hauska kommentti. No en minäkään kiistä, etteikö, mutta kun mies nauroi, että ”ei sinusta ole laiskottelijaksi, paitsi – vain ja ainoastaan – hillittömällä auringonpaisteella lomalla osaat istua ja lukea”.

Sekö on laiskottelua, että istuu ja lukee? Minulle se on joskus mitä totisinta työtä. Joskus – niin kuin juuri kesällä auringossa istuen dekkareita lukien – se on laiskottelua.

Siis: yritän sanoa, että se on niin suhteellista. Joskus ruoanlaitto ja kaikki kodinhuolto ja kotiTYÖT on kaikkea muuta kuin laiskottelua, joskus ne on rentouttavaa puuhastelua, jota voisin nimittää laiskotteluksikin. Varsinkin jo ne on vastapainona vaikkapa luennon teolle tai kokousmateriaalien teolle. Tekemisen ”laiskottelevuus” on siis riippuvainen kontekstista. Eikö kaikki ole riippuvaista ympäröivästä todellisuudesta?

En oikein tiedä, mistä se johtuu, että aikakauslehtien lukeminen, tai nimenomaan selailu, on minusta Laiskottelua isolla ällällä. Kuuluuko laiskotteluun jonkinlainen turhuus?

Entäs sitten kun nyt yhteiskunnassa vaaditaan työikien nostamista, kotiäitien työllistämistä työmarkkinoille, opiskelijoiden työntekoa opiskelun ohessa? Onko ansiotyö jotenkin laiskottelun vastakohta? Tuskin. Onhan niitä ansiotöissäkin laiskottelevia, opiskelijoissa on laiskottelijoita. Ja laiskojakin on!

Nyt voisin laajentaa tätä pohdintaani siihen, kuinka syvällä suomalaisissa (minussakin?) on (luterilainen) työmoraali, mutta en ryhdy moiseen. Mietin vain, mitähän se laiskottelu sitten on?

Minä kun vähän luulen, etten oikein tiedä, miten laiskotellaan, jollei se ole tietokoneen ääressä istuskelua, leppoisaa kuvasivustojen kokoamista, romaanien lukemista, päämäärätöntä tepastelua merenrannoilla, mökin nuotiopaikalla istuskelua. Minulle se taitaa olla juuri noita asioita.

Miten sinä laiskottelet?

Pilvilinnoja! Aikeita ja haaveita! Suunnitelmia jos jonkinlaisia.

Ikä? Laiskuus? Tupulointi ja vatulointi? Ajatuksiin unohtuminen?

Ei puhettakaan että olisin ehtinyt tehdä kaikkea, mitä olin ajatellut tämän alkuviikon iltoina tekeväni.

Pehtoori & (viikon pakkolomalla oleva) Poika lähtivät maanantaina mökille, mikä merkitsi minulle kolmea iltaa ihan itekseni. Maanantai tosin meni paljolti kokoustaessa, mutta eiliselle ja tälle päivälle oli kaikenmoista suunnitelmissa. Noh, eilen ehdin kuvailla ja syödä paljon katkarapuja eri muodoissa ja tänään vähän siivota ja käväistä kaupungissa. Siinäpä ne.

Missä on kuvaprojektien ”tuotteistaminen” korteiksi, uuden kuvagallerian teko, Tove Janssonin elämäkerran aloittaminen istuskellen pihalla illan lempeässä lämmössä. Onko tullut kuunneltua mielimusiikkia ja käytyä ompelijalla. Ei ole, ei. Ensi viikolla on matka kapituliin ja pitäisi modistaa joku iltapuku uudeksi [lue: löysäillä saumoista :].. ja samalla reissulla hakea pojan ylioppilaspuku ompelijalta. Juniorilla ja miniällä on meno kaveriensa häihin viikonloppuna, joten tumma puku on tarpeen.

Pojan puku on pienennetty kolmen vuoden takaisesta, sillä yli 20 kiloa on Juniori yo-kevään massastaan keventynyt.  Miten minulla onnistuisi sama? – Armeija, liikkuva työ, ruokavalioremontti, muutto omakotitaloon ja huusholliin kolme koiraa, jotka lenkittävät… ? Eiköhän joitakin muita keinoja löydy…  Tuo ruokavalioremontti nyt ensimmäisenä kuitenkin.

Eikä tämä aikaansaamisen heikkous ja vähyys koske vain näitä muutamaa iltaa. Kyllähän sitä on tekemisen tahti ja määrä huvennut kovin ohueksi. Mutta nyt ehdin vielä vähän touhuilla….

Molemmilta lapsilta tuli eilen koirien kuvat:

Juniorin lähettämässä kuvassa on Maisa, joka todellakin on ”Lapin hullu” -koira, ja ”lyö maihin” kun sitä huudellaan mökkiin sisälle. Ilme ja asento kertovat Maisan mielipiteen sisälle kutsuun: ”En tuu!”

Ja tytär lähetti kuvan ”taiteellisesta hurtastamme”. En muista tuon piskuisen nimeä; se on Alicen (tyttären kämppis) lemmikki, joka ei ehkä Lapista paljon perustaisi.

Helsingin keskustan Holiday Inn -hotellissa (Rautatieaseman vieressä) olen/olemme olleet usein. Sen sijainti on erinomainen: Finnairin bussit ajavat ja lähtevät oven eteen/edestä, Ateneum on vastapäätä, Yliopiston kirjastoon ja Kansallisarkistoon on lyhyt matka, ostosmahdollisuudet liki, rautatieasema vieressä etc. Siksi sen nytkin olin varannut, mutta ensimmäistä kertaa tein varauksen ILMAN aamiaista. Ja se olikin hyvä ratkaisu. Huomenaamulla lähdemme niin aikaisin, ettei ole aikaa kunnolla nauttia aamiaisesta ja tälle aamulle oli muita suunnitelmia, jotka sitten toteutettiinkin.

Lähdimme puoli yhdeksän aikoihin (kaupunkilenkkarit jalassa) kohti aamiaista: kohti Kaivaria ja Cafe Ursulaa. Aamiainen elokuun lämpimänä aamuna merenarannalla leppeän tuulen puhallellessa oli tavattoman mukavaa, aamu tuntui hyvälle, elämä avaralle.

Ja kuvassa ei tietenkään näy se ihanaakin ihanampi croissant, eikä cappuccino, jotka tuohon aamiaistarjoittimelliseen kuuluvat.

Jatkettiin kävelyä kohti Länsisatamaa, sieltä Hietalahden torille, kirppiksella paljon turisteja ja tavaraa, hallissa piipahdetttiin tietysti. Edellisestä käynnistä 31 vuotta 😉

Punavuoren katuja palailtiin, käveltiin ristiin rastiin, oli lämmin, oikeasti kuumempi kuin Alppi-rinteitä noustessa. Tällä kertaa johtui ilmasta, ei noususta. 😉

Käveltiin Kaisaniemen puistoon, joka oli rempassa ja jossa hämmästyksekseni Pehtoori ei ollut koskaan käynyt, puutarhaa päästiin kuitenkin edes vähän remontista huolimatta näkemään.

Puiston nurkalla oli viehättävä pieni kioski, jossa vielä viehättävämpi ”tarjous”.

Kauppatorin laidan Havis Amanda oli tällaisen hökötyksen peittämä: Hotel Amanda. Kaksi kuukautta Manta on tällaisen hotellin sisällä. Japanilaiset ovat kuulemma jo varanneet koko kahden kuukauden jakson! Merkillistä minun mielestäni.

Stockalla kävin (kolmannen kerran tämän viikonlopun aikana) katsomassa käsilaukkua (Ralph Lauren – tarkoittaa että on hintava, mutta minun makuni mukainen, tarpeeksi iso (mahtuu kamera, ja kaikki muu tähdellinen)  – ja VAIN katsomassa. En ostanut. 😉

Reilun kolmen tunnin kullkemisen, aamupatikan,  jälkeen hotellille siistiytymään. Ja sitten  kahden paikallisjunalla Keravalle, ja sieltä taksilla Gustavelundiin, jossa tädin 90-vuotiskestit. Meitä oli yhdeksän serkusta (puolisoineen) paikalla, ja setäni. Tietysti myös muita tädin tuttuja ja naapureita, joita en tuntenut.

Kovin vähän tapaan näitä sukulaisianikaan: kaikki asuvat etelässä tai vielä kauempana. Kuinka olikaan mukava kun tavattiin syntymäpäivillä eikä hautajaisissa, kuten tahtoo väistämättä käydä. 🙁  Ilma oli hieno, Tuusulanjärvi kesäinen. Leppoisaa yhdessäoloa. Olipa täti iloinen ja liikuttunut kun juhlat sai. Tanssahtelikin ysikymppinen. 😉

Kun kahdeksan kieppeillä palasimme Helsinkiin, ei tukahduttavan kuuma hotellihuone houkutellut oleiluun, joten vielä lähdimme liikkeelle. Drinksuille Tomi Björkin uusimpaan ravintolaan (Bronda), jossa en ollut käynyt. (Farang, Gaijin, Boulevard Social on siis koettu). Kierreltiin ja kaarreltiin vielä Helsingin rannoilla, Katajanokallakin; juuri niin kuin olin toivonutkin. Mukava lomanen on ollut.

Kesän, jollei vuosikymmenen, mahtavin ja voimakkain ukkonen mourunnut koko iltapäivän. Hienoja luontokuvia, sadekuvia, salamakuvia, usvakuvia, merikuvia, sadekesäkuvia, loiskivia lätäköitä, tulvivia alikulkuja, märkiä metsiä kuvauskohteena. Olisi ehkä ollut.

No kuvasin minäkin. Pitkin päivää. Huoh!

Kesäkukkia ei tarvi kastella. Se on hyvä puoli. Eilen jo päätin, että lobelioita en enää koskaan laita. Pidän niistä hyvin paljon, enkä koskaan ole saanut niitä kasvamaan, en elämään pitkään, enkä voimaan hyvin. Enää en edes yritä. Tämä kesä jäi viimeiseksi. Piste.

Lenkille ei tarvi lähteä. Onko se hyvä puoli? Tiedä häntä, enkä olisi ehtinytkään. Olen leiponut (kalaasit viikon päästä!), hoidellut pressen hommia, ja olen pakannut. Viikonloppumatkaa varten. Ja siinä ohessa varannut syyslomamatkan: aika ex temporeksi meni! Taas. Rooma ja Madeira ja Hangasojan mökki ovat viime viikon olleet ne vaihtoehdot, joiden välillä on vekslattu. Ja sitten kohde ei olekaan mikään niistä. Eikä ole kaupunkiloma. Uusi paikka on, on saari. Ei uusi maa, siis ei Irlanti. 😉

Ja mihinkö huomenna? Huomenna Hesaan! Lauantaina on isän siskon ysikymppiset! Jubileet tiedossa: sinne siis!

Koko elokuu on menoa ja meininkiä, niin ettei mökille ehditä pidennettyä viikonloppua viettämään. Pitkä kesäloma meni aika ohjelmatta, olemattomin vierailun, me ei käyty juuri kenenkään luona, eikä kutsuttu meille juuri ketään. Viikko mökillä, jossa kyllä kävi vieraita parinakin iltana, ja viikko Alpeilla. Muutoin liki kaksistaan kotosalla. Ja nyt sitten on joka viikonloppu varattu ja pikku reissuja tiedossa lisääkin: Kuopioonkin loppukuusta. Josko sitten sen jälkeen onnistuisi työt järjestämään siten että olisi mahdollisuus mökkipiipahdukselle? – No joka tapauksessa, on kiva lähteä pääkaupunkiin. Kaikenmoista on suunniteltu tekevämme. … 😉