Showing: 1641 - 1650 of 4 013 RESULTS
Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Patikka jääjärvelle

Aurinko paistoi herätessämme, – itse asiassa se oli paistanut koko yön. Valon määrä on mieletön, tuntuu, että se tulee seinien läpikin.

Sääennusteen mukaan päivästä piti tulla lämmin ja aurinkoinen, joten ei pienintäkään aikomusta jäädä pesemään ikkunoita ja saunaa tai haravoimaan pihapiiriä, vaan yhdeksältä lähdimme kohti Ahopäätä, tarkoituksena katsella (ennakkoon) korvasienitilanne ja patikoida jääjärvelle. Sinne, mistä meidän mökin rantapuro saa alkunsa. Halusin jonnekin, missä ei ”jatkuvasti” kuljeta, missä ei päntiönnään käydä. Rakkaahan se tiesi, eikä ”lumenjättöpäivä” ollut yltänyt tänne vielä.

Pehtoori kantoi meidän molempien puolesta reppua; se tekee  kuulemma hyvää hänen kipeälle (leikkausta välttelevälle) selälleen ja helpottaa minun vuosi vuodelta huonommin rakkaa ja alamäkiä sietävää polveani. Siellä me kaksin omalla tavalla raihnaista köpöttelimme tunturin kuvetta ylös ja toista alas, kuruun ja huipulle. Eikä parempaa voisi olla.

Jääjärvellä on käyty vain kahdesti aiemmin: ensimmäisen kerran muistan sen siitä, että se oli sääskisin kokemus ikinä! Siellä oli ihan mustanaan itikoita. Toisen kerran on käyty liki 10 vuotta sitten VMP:n kanssa juhannuksena. Nyt täällä ei ole ollenkaan sääskiä, joten ei muuta kuin puron yläjuoksulle. Lähtiessä lämmintä oli +16 C ja iltapäivän alussa palatessa +23 C.

Kuvat kannattaa klikata isommiksi!

Vesi on kirkasta!

Jääjärvet Saariselän alueella ovat muodostuneet viimeisen jääkauden jälkeen mannerjäätikön sulaessa, jolloin sulamisvesistä syntyi järviä mm. Kiilopään pohjoispuolelle ja Harripäiden alueelle. Kiilopäältä sulamisvedet purkautuivat satulakuruista kahteen suuntaan, ja toinen oli tämä ”meidän” suunta, eli Ahopäiden yli pohjoiseen ja silloin Hangasoja sai muotonsa.

Tänään patikkamatkaltamme löytyi yllätykseksemme niinkin paljon korvasieniä, että jokaviikkoinen soppamme tuli niistä keitetyksi (laittelen joku päivä… ). Pehtoori halusi jotain muutakin, joten teinpä jälkkäriksi raparperipiirakan ja pakastimesta löytyi jätskiäkin sen oheen.

Illansuussa saunaan mennessämme alkoi sataa: huikea tuoksu, ja sade pesi maiseman vihreäksi. Parahiksi olin ehtinyt pihapiirin suunnilleen haravoida. Paljon ei nyt ollutkaan, kun syksyllä jo enimmät olin ehtinyt rapsutella pois.

Nyt on tyven. Yksi toissa kesänä laittamistamme linnunpöntöistä on saanut asukit. ”Smokkiasuinen” kirjosieppo laulelee ja lentelee…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tämänpäiväinen videoklippi on todella pikakelaus: Hammastunturi, Kaunispää, Iisakkipää, Ahopää ja Kiilopää. Kuvasin tuon kännyllä samalla kertaa kun Ruijanpolulla kuvailin Hammastunturin kaukana siintävää huippua, jonka laella oli vielä paljonkin lunta. Tämä kuva oli iltauutisissakin … (klikkaa isommaksi).

 

Niitä näitä

Perjantai, vai tiistai vai mikä?

– Niin kauan kuin Juniori on J:n ja sittemmin myös Apsun kanssa asunut Pateniemessä ja olen siellä kulkenut, viime aikoina yhä useammin hakemassa pojanpoikaa mummilapäivää viettämään (allergiani vuoksi en heillä – kolmen koiran huushollissa – paljon aikaani vietä, mutta tuleehan siellä päin kuitenkin kuljettua) olen kaukaa ihaillut koivikkoa, joka matkan varrella näkyy.

Tämän aamuisen (pitkän) pyörälenkin suunta oli suunnata ensin ensimmäiseksi kohti tuota koivikkoa. Ja kannatti. Oiskohan Oulun komein koivikko? Ojanpientäreet hehkuivat keltaisina rentukoista, valo siiviloityi kauniisti puiden välistä, linnut lauloivat, eikä (vielä) ollut itikoitakaan.

 

Klikkaahan ismommiksi.

 

Vasta iltapäivällä lähetettyäni Juniorille noita kuvia, leuhkittuani tuolla käymistä, tämä tuli kysyneeksi: ”Teithän punkkicheck?” – Ei ollut tullut pieneen mieleenkään mitään punkkitarkistuksia tehdä.Ei, vaikka eipä pojan kysely turha ollut: heidän koiristaan on löytynyt punkkeja vaikka kuinka paljon, hieman pohjoisempana asuva sisareni on kerran joutunut ajamaan Ouluun poistattamaan punkin kaulaltaan… Punkki-invaasio on todelllinen näillä meidänkin levysasteilla.

Ja minä kun olin vain kironnut tuolta tultuani aika huikeaa allergiareaktiota: että ehdoin tahdoin olin tuonne siitepölyn keskelle hakeutunut?! – Ei muuta kuin rutkasti kortisonia suoraan hengitystiselimiin ja antihistamiinia tupla-annoksena nautintaan, ja siinähän valmiina viininmaistiaisiin: Oulun neljä viinikerhoa kokoontuivat Lasaretissa. Minähän kuulun kolmeen noista neljästä: Viininystäviin, Botrytikseen ja Paistinkääntäjien OMGD-alaosastoon, vain Munskat puuttuvat ”viini-cv:stäni”. Vähän on kokemuksia siitäkin, mutta ei mainittavaa innostusta.

Maistelimme kesäviinejä… ehkä yhtä niistä maistelluista voisin hankkia, vain yksi oli sellainen, että ei. Kerronpa näistä lisää

Lopultakin oli hyvä ajella kotiin, sekin Juniorin kanssa.

 

Niitä näitä

Sisustuspäivityksen paikka …

Sisustushan ei varsinaisesti ole mikään minun intohimoni, – tarkoitan että en ole niitä tyyppejä, jotka keväin syksyin vaihtelevat koristetyynyjä ja mattoja – vuodenaikojen ja trendien mukaisesti. En juuri kiertele sisustusliikkeitä (onko niitä enää paljon muualla kun verkkokauppoina?). Hyvä on, astioita ja pikkuliinoja, kynttilöitä ja muita kattaustilpehöörejä ostelen sekä ulkomailta että netistä, edesmenneeltä Stockmannilta ja Saariselän Design Centeristä. Ja silloin kun kotona (töissä tai mökillä) jokin tila on uusi, rempattu tai käyttötarkoitus vaihtunut (esim. lasten muutettua kotikotoa) sisustan. Mielellänikin. Ja ehdottomasti haluan, että kotona (ja mökillä, ja töissäkin) on mukavan ja siistin näköistä. Mutta näistä huolimatta kiistän harrastavani sisustamista. En koskaan esimerkiksi pystyisi pitämään mitään sisustusblogia. Ruokablogia tai valokuvausblogia kylläkin, mutta en sisustusblogia.

Joka kevät kuitenkin tulee sellainen pieni ”mitähän uutta laittaisi”, pitäisikö joku seinä maalata tai suursiivous johonkin huoneeseen tehdä. – Yleensä jotain pientä sitten tapahtuukin, ostan pari viherkasvia, vaihdan keittiön pöydän kaitaliinat tai hankin uudet matot, niin kuin tänä vuonna tein. Niihin olen oikein tyytyväinen.

Takkahuoneen vaalea matto teki huoneesta paljon isomman näköisen ja valoisamman, pikkuisen olen huolissani, mitenhän se pysyy puhtaana, mutta joku ”teflon”-käsittely siinä on, joka toivottavasti suojaa pahimmalta tummumiselta.

Toinen tämän kevään uusi juttu on kun sain vihdoinkin aikaiseksi otettua ja tilattua uuden kuvat tyttären entisen huoneen, nykyisen ”ministudion” seinälle.

Kuvat ovat nämä

Klikkaa isommiksi…

 

Jo viime viikolla näyttökuvien palautusten jälkeen tuli sellainen ”kotoilu on ihanaa” -fiilis, minkä seurauksena on yhtä sun toista nurkkaa tullut ojennettua, pestyä tuolien päällisiä, järjestettyä vaatekaappi, tehtyä pyyheinventaario ja tuomittua muutamat niistä yleisrievuiksi, ikkunalautojen pesuun ja sen sellaista. Mutta nyt tämä homma taitaa tältä erää, tältä ”keväältä”, olla taputeltu valmiiksi. Paitsi, että jos huomenna jynssäisi keittiön laattalattian saumat … enpä tiedä.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Höyryveturi Heikki kuvankäsittelyssä – äänestä mieluisin

Jummi jammi, miten vilske päivä on tänään ollut!. Jummi jammi, sanoo aina välillä Apsu.

Ja pojanpoika Apsu 2 v. sanoi tänään monta kertaa myös ding dong. Se on sellainen rallattelusanonta, ja se kuului monta kertaa, esimerkiksi kun käveltiin papan leikkaamalla samettisella nurmikolla. Ensin ei meinattu uskaltaa edes astua avojaloin, mutta sitten ”Ding dong!”. Ja se kuului, kun leppeä kesätuuli tuntui paljailla käsivarsilla, ensin pieni hämmästys, sitten ”Ding dong!”. Se kuului, kun käytiin katsomassa mummin istuttamia kukkia, mutta ding dong kuuluu vain marketoille. Pelakuut ja surffiinat on ihan sama, mutta marketat (jollaisia on aika monessa Muumi-jaksossa) ovat ding dong.

Tänään oli myös soppapäivä, – kylmä kurkkukeitto oli ensimmäisenä, lämpimänä kesäpäivänä niin hyvää. Teen siitä vielä erillisen postauksen, ehkä jo tänään, ehkä tässä joku päivä.

Tänään oli myös höyryjunapäivä. Höyryveuri Heikkiä kävin tänään kuvaamassa. Ensin aamulla kahdeksan pinnassa tuolla Teknologiakylän nurkalla ja sitten viiden aikaan melkein samassa paikassa. Höyryveturi ”Heikki” on ainoa liikennekelpoinen Hv3-sarjan veturi Suomessa. Se on myös ainoa käyttökuntoinen halkopolttoinen henkilöliikenneveturi koko Euroopassa. Ks. tark. Kalevan juttu asiasta. Se on hieno. Minä mobiiliautoista ja -onnikoista aina tykänneenä olin kyllä iloinen kun tämänkin sain nähdä. Junien kuvaamiseensa ”erikoistuin” jo silloin valokuvausopintojeni alkumetreillä, muistattehan.

Tämän päivän kuvasaalis oli kymmeniä kuvia, ja teenpä niistä tässä kun ehdin, erillisen kansion, mutta tässä nyt yksi kuva kertaa seitsemän.

Aamulla kun tulin kuvausretkeltä latasin kuvat äkkiä koneelle, pikaisesti valitsin muutaman ja muokkasin ja sitten pistin pari jakoon FB:iin ja Instaan. Muutaman käsittelin ”ajankuvan” mukaisiksi, muutaman käsittelin ”luomusti” = suoristin, säätelin valkotasapainon, etc. Ja sitten taas kerran kävimme Pehtoorin kanssa keskustelemaan siitä, millainen kuvankäsittely, jos ylipäätään ollenkaan, on tarpeen ja hyväksi. Pehtoorihan on ”vanhan liiton miehiä”, joka ei paljon photoshoppailusta perusta. Paitsi silloin kun ei tiedä sitä käytetyn. 😀

Nyt kun tässä on taas tämä kuvankäsittely muutenkin ajankohtaista, huomenna Tornioon ensimmäiseen ”rästinäyttöön”, jonne on taas nippu kuvia valittu ja käsitelty, päätin pistää pystyyn äänestyksen.

Muokkasin yhdestä ja samasta kuvasta nipullisen versioita. Nyt ei ole mahdollisuutta valita sommittelullisesti mieluisinta kuvaa, vaan nimen omaan olisin kiinnostunut tietämään, minkälainen kuva juuri tästä aiheesta: vanha (sotien välisiltä vuosikymmeniltä) höyryjuna kesäaamuna 2017 matkalla Oulusta Tornioon, on mieleesi. Ja nimenomaan siten, että mikä noista seitsemästä olisi sellainen, jonka julkaisisit mieluiten omalla nimelläsi. Ei niin, että minkä valitsisit vihkonkanteen tai tauluksi mökin vessaan tai kortiksi tai näytölle backgroundiksi, vaan minkä valitsisit noista ”omaksi ottamaksesi”. Kyselyssä on myös ”muu” kohta, sinne tai kommentteihin voit (mieluusti) kommentoida jos mikään ei kelpaa tai miksi joku olisi mieluinen…

Ensimmäinen kuva on suoraan kamerasta, sille en siis ole tehnyt ollenkaan kuvankäsittelyä. Ehkä se on sinulle mieluisin? Toinen on sellainen aika tavallisen, pikasäädöt läpikäynyt, oisko se? Tai sitten joku vintage-kuvista? Sähköjohdot olen photoshopilla raapustellut pois, ja yhtä sun toista moniin kuviin tehnyt… Nämä antavat ehkä myös aavistuksen siitä, mitä mahdollisuuksia kuvankäsittelyllä on, ja myös siitä, kuinka vaikeaa on valita, miten käsittelee tai käsitteleekö ollenkaan.  Mutta äänestäppäs.

1

2

3

4

5

6

7

 

Kuvat suurenevat klikkaamalla, mutta ne ovat (paremmin) nähtävissä myös täällä: KLIKS


Niitä näitä

Kesää kaikille

Käytiin tänään puutarhalla. Minähän olen siirtänyt pelakuiden ja surffiinojen laittamista kun on ollut turhan viileää, yöpakkasiakin vielä. No tänään sitten aamukahvilla istuskellessamme ja päivän ohjelmaa osaltamme pähkäileissämme ilmoitin, että minä ainakin harjoittelen simultaaneja varten… tässä pikaisia ”konsepteja” harkoista…

[kannattaa klikata isommiksi]

Ja Pehtoori muistutti, että olisipa ne kesäkukat haettava puutarhalta, kun nyt kerran lämpenee, niin pian calliope-pelargoniat ovat lopussa. Selevä. Lupasin, että puolelta päivin lähden kävelemään kohti puutarhaa ja tavataan sitten tunnin päästä matkalla. Siispä Pehtoori poimi minut Patelassa kyytiin, ja jatkettiin Säynäjäahon puutarhalle. Sieltähän minä yleensä kesäkukat ostelen, ja yrtin taimet ja mahdolliset perennat Aleniukselta Hietasaaresta.

No kun sitten kierreltiin kasvihuoneita, niin kuuntelin, kun muutama pariskunta jäi keskenään juttusille, ja miehet tupisivat, että ”aina tänne pitää tulla, ja menee aikaa ja rahaa” ja naiset tupisivat, että ”miehille tämä on kyllä tuskainen juttu joka kevät” ja ihan yksissä tuumin sitten kukkansa kuitenkin laatikoihin lastailivat. Joskin yksi miehistä kyllä oikeasti oli sitä mieltä, ettei niin montaa kymppiä kukkiin kannattaisi laittaa, ja ihan höpöhommaa kun pian on taas talvi. ..

Enpä kehdannut puuttua näiden keskusteluun, enkä ruveta selittelemään että ei tuo kukkien laitto ihan noin sukupuolittanutta aina ole, ja että on pihoja ja koteja, joissa se on mies, joka ensisijaisesti näistä huolehtii. En puuttunut, ja ihan kaksistaan sitten ostimme yhdessä autollisen pelakuita ja muutaman surffiinan, – huomenna sitten istuttelen.

Sen verran tavanomainen sukupuolittunut järjestys meilläkin on, että minä olen se ensimmäinen sapuskasta huolehtija, vaikka laittaahan Pehtoori ruokaa, leipookin nykyisin. Kesän tulo sai minut skippaamaan aikomani sopan, ja päätinkin tehdä pitkästä aikaa Tarte flambeeta. Alkuun mozzarella-salaattia (joka oli kyllä pettymys, tomaattit eivät vaan vielä ole makeita eivätkä mehukkaita), ja sitten tuota ranskalaisen keittiön vastinetta pizzalle. Alsacessa ja myös Saksassa tämä tomaattikastikkeeton ja usein myös juustoton herkku on ”perinneruokaa”. Tein vanhalla ohjeella, joka on täällä ja se on kyllä toimiva. Sen verran tänään poikkesin tuosta, että laitoin ihan vähän emmentalia ja sitten liottelin (hopea)sipuleita maidossa sen aikaa kun pohjataikina nousi.

 

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Sunnuntai ulkona ja herkutellen

Minulla on työhuoneen ikkuna auki. Kuuluu linnunlaulu, ei sateen ropinaa, ei tuulen riepotusta puissa, eikä palele, ei vaikka ikkuna on auki. Minulla on vielä paljon tehtävää tänä iltana, – huomenna puolelta päivin on deadline … on taas mahdollisuus yrittää saada kuvasarjoja hyväksytyksi. Osaa voi yrittää läpäistä vasta viikonloppuna Torniossa, mutta ”vanhojen” sarjojen korjauksia, täydennyksiä, hiomisia, sävyjen yhteismitallistamisia, ihonvärien ”oikeellistamista” on yritettävä nyt, sillä huomenna on palautus. Yhtä sarjaa vaille ovatkin tehtynä.

Klikkaamalla kuvat suurenevat.

Vaikka tekemistä on vielä, olen kuitenkin aamupäivällä viettänyt pitkän aikaa merenrannalla, Ilokivillä, Nallikarissa, ulkona. Luulin, että olisi jo lämmin, ja jätin sormikkaat kotiin, – ei olisi kannattanut luulla. Merenrannassa tuuli kylmästi, melkein vihloi, mutta poskissa tuntui hyvälle, tuntui reippaalle, liikkuvalle, auringolle, lupaukselle siitä, että sittenkin pian on lämpimämpi.

Ja sitten taas pari tuntia taas ahersin  näyttökuvien parissa: alan jo oikeasti inhota muutamia kuviani, sillä olen niin paljon niitä säädellyt, muokannut, sävyttänyt, tarkistellut gamuteja, etsinyt kennoroskia, poistanut heijasteita, lisännyt heijasteita, korjannut objektiivivääristymiä, … huoh!

Ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä tänään mitään erityistä safkaa, mutta jo aika aikaisin aamulla Juniorilta tuli Whatsapp-viesti, että olisko sittenkin ja moneltako ruokaa, joten enhän voinut muuta kuin tarkastaa pakastimen tilansteen ja Pehtoori lähti pyytämättä kauppaan, joten söimmehän me taas aika hyvin.

Nuo tarvitaan uuden, ihan oma kehitelmän lisukkeen tekemiseen.

Lisuke grillatulle lohelle tai vaikka savustetulle kalalle

1 kurkku
1 avokado
2 rkl Cuisine Fraiche Tilli & Sitruunaa
ripaus suolaa
tilliä
salaattia

Revi salaatti kulhon pohjalle.
Sekoita keskenään pieniksi kuutioiksi silputtu kurkku, paloiteltu avokado ja sekoita joukkoon Cuisine Fraiche ja suola sekä tilliä.
Laita seos salaatin päälle, ja viimeistele tillillä.

Jälkkärinä oli – taas – Björckiä: mangoa, mansikoita, valmiita marenkeja, suolakaramellia (= kondensoitua maitoa ja siihen maldon-suolakiteitä). Aika haasteellista! :), mutta kokeilehan. Ja sitten vielä Creme fraichea, johon sekoitetaan (aitoa) vaniljaa ja hunajaa.  Keep it simple! Tämä hyvä!

Ja kuten meidän arvovaltaisen viinikerhon historiattomiin lausahduksiin kuuluu: ”Onko rosé viiniä?” – Jos vastaus on myöntävä, niin sitten suosittelemme tätä. Tosin Torresin Santa Digna on perusjuttu, onneksi liki aina saatavilla, mutta tämä on vain satunnaisesti Suomen suven päivällisillä ilahduttamassa, ja nyt sitä taas on myynnissä, joten harkintaan ja hankintaan. On tulossa pitkä kuuma kesä! Siis Tavel! Se on kotoisin sieltä, mistä roseen kuuluukin olla, se on viinillinen, ei mikään karkkilitku, vaan hyvä, raikas, kauniin punainen rose.

Niitä näitä

Suvivirren aikaan

Olettekos koskaan kuunnelleet tätä versiota? Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Suvivirsi. Suosittelen. Vähän vanhemman version sanat täällä.

Meilläkin tänään yhdet lakkiaisjuhlat, joihin kutsuttuina kävimme. Meidän Gruppon (Gruppo San Lorenzo) toiseksi nuorin sai tänään ylioppilaslakkinsa. Olimmepa melkein koko gruppo yhtäaikaa onnittelemassa sankaria… Oli hyvä nähdä ystäviä. Ilon päiviähän nämä tällaiset ovat.

Paljon muutapa tänään en sitten ole ehtinytkään, aamupäivällä Caritas ja jossain välissä näitä… 😉

Pitkä tovi tyttären kanssa puhelimessa ja äsken vasta söimme. … Siinäpä se tämä lauantai.

Niitä näitä

Syömäpäivä

Siihen nähden, miten aamu alkoi, oli kaikki sitä seuraava vähintäänkin odotettavissa. Huonosti nukutun yön jälkeen aamukahvi kuudelta maistui erinomaiselta, ja siinä se sitten repesi: croissant-överit heti alkuun. Ei mitään terveellistä, tavanmukaista aampulaa, vaan kaksi isoa croissantia, toinen oivariinilla ja juustolla, toinen oivariinilla ja vadelmahillolla.

Luulisi, että nälkä olisi pysynyt tuollaisen rasva-sokeri-pommin jälkeen pitkäänkin poissa. No, nälkä ehkä pysyikin, muttei syömisen ilo. Ja eikun vehnäinen turhuus jatkui: paahtoleipää paljon ennen lounasaikaa, ja puolelta päivin sitten muka pari riisikakkua kurkun kanssa – ja vielä yksi paahtoleipä! Juustolla. Eikö ole mitään kuria aikuisella ihmisellä?

[kuvat suurenevat klikkaamalla]

Hyvissä ajoin iltapäivällä ryhdyin valmistelemaan lasagena. Kaikkien kaapintyhjennysruokien äiti: kasvislasage, jossa vegeksi lasketaan myös puoli pakettia pekonia. Ja kasvishan ei tarkoita vähäkalorista, – kaapintyhjennysruoka tarkoittaa viikonlopulta jäänyttä vispikermaa, creme fraichea, juustokannikoita ties kuinka pitkältä ajalta, ruttuisia chilejä, tuoreita (ah, niin hyviä uuden sadon (kasvihuone)porkkanoita, paljon sipulia, valkosipulia, kevätsipulia, salottisipulia, basilikapuntin jämät, pestopurkin pohjat, parhaat päivänsä nähneet minitomaatit, elämänsä ehtoopuolella oleva kesäkurpitsa ja ties mitä. Eli ihan luokattoman hyvää tuli. Ja hyväähän ei syödä piperrellen, vaan kunnolla. Jälkkäriksi sentään riitti Pehtoorin karkkijemmasta parit lehmätoffeet.

Joten ei ihme, että kun puolikuuden aikaan sain suunnilleen koko pitkän, ruokaisan päivän värkkäämäni kuvasarjan näyttötutkintoa varten valmiiksi, olin niin jämähtänyt, että oli pakko lähteä ulos. Olkoonkin, ettei lämmintä ollut sitä +10 C enempää, mutta aurinko paistoi, ja onhan minulla takkeja, kaulahuiveja ja hanskoja. Turha katsella kalenteria; ei muuta kun pukeutuu lämpimästi, niin on hyvä parituntinen kävellä Oulua ristiin rastiin. Tekipä hyvää.

Ja huomenna ei ole soppapäivä! Huomenna olkoon liemipäivä! [hah, kuka uskoo!]

Bloggailu Niitä näitä

Tuulestatemmattua is home!

 

Täällä taas. Omalla paikallaan. Tuulestatemmatun paluu Satokangas.fi -sivulle on nyt tehty.

Reilun kuukauden diaspora on ohitse, ja blogielämä jatkuu täällä. Vielä kerran pyydän, että vaihda kirjanmerkkisi uuteen, tai oikeastaan entiseen paikkaan. Osoite on siis https://www.satokangas.fi/blogi Heti tästä päivästä lähtien uudet postaukset ovat vain täällä. Tuulestatemmattua.fi -osoite jää nyt hyvin palvelleena taka-alalle, varmuusvarastoksi. Mutta kaikki puolentoista kuukauden ”evakossa” kirjoittamani postaukset ovat myös tässä: ihan kronologisesti tuossa alla ovat. Kommentteja en valitettavasti ole (ainakaan vielä) saanut sinne siirretyksi, mutta tekstit, kuvat, reseptit ja kaikki jutut ovat siellä…

Hiljalleen myös koko sivusto on muuttunut, ja tulee vielä muuttumaan. Ja muistutan, että myös, ehkä enimmäkseen, teitä lukijoita varten tämä julkaisutoiminta tapahtuu, joten enemmän kuin mielelläni otan vastaan palautetta sivuston toimivuudesta ja sen ulkoasun miellyttävyydestä/ärsyttävyydestä. Jos joku ei toimi, niin ehdottomasti haluaisin kuulla siitä.

Tuossa ylhäällä on valikko, josta pääset suoraan keittokirjoihin ja kuvasivustolle, joka sekin on päässyt ”raikastuksen” kohteeksi. Tavoittelin valoisuutta! Ylävalikon oikeassa reunassa on myös pieni suurennuslasi-ikoni/kuva. Klikkaamalla sitä, tulee valikkopalkista ”luukku”, johon voit kirjoittaa sen mitä haet.

Jos kaipaat tietoa siitä, mitä täällä on esimerkiksi New Yorkista tullut kirjoitettua, kirjoita valikkoriville ”New York” (lainausmerkkejä kannattaa aina ja muuallakin hakukoneissa käyttää; siten saat esiin VAIN ne haut, jotka lainausmerkkien sisällä ovat). Saat listauksen kaikista niistä postauksista, joissa NY:stä olen jotain kirjoittanut. Jos muistelet, että joskus olet Tuulestatemmatusta löytänyt hyvän reseptin, jossa käytettiin vaikkapa kookosta, niin sekin löytyy samoin ohjein. Tai ehkä mietit, mitä kaikkea olenkaan tullut todenneeksi aiheesta ”purjevene”.

Tässä uudessa formaatissa en ole saanut linkkejä alleviivatuksi, mutta erottuvathan ne tekstistä erivärisinä. Ja nyt teksti on tasattuna molempiin reunoihin, mikä minulle oli tärkeä juttu ja sitten, nyt ja vastaisuudessa on taas mahdollisuus klikata kuvia isommiksi. Joskin minusta kuvien toisto, tarkkuus, saturaatio, etc. ovat kyllä viime aikoina heikentyneet, ja nimenomaan blogissa, – FB ja kuvasivusto toistavat aika hyvin.

Mutta tällä nyt mennään, ja koko ajan parannellaan.

Olkaatte lämpimästi tervetulleita palaamaan tänne! [Juuri tässä kohtaa kannattaa kokeilla, mitä kuvien klikkaaminen isommaksi merkitsee! Melkein tuoksuu suolavesi, eikö? 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuvista puheenollen,… eiliseen kyselyyni on ilokseni tullut muutamia arvauksia, mutta eipä kyllä lähelläkään oikeaa vastausta, enkä ihmettele.

Otin kuvan yhtä viikkohaastetta varten ja siellä ohjeena oli: ”Luo läppärillesi tai tabletille valkoinen sivu. Asettele läpinäkyviä muoviaterimia tai läpinäkyviä = siis värittömiä, laseja sen päälle, ja kuvaa. Tulet hämmästymään!”  Lisäohjeena oli käyttää polarisaatiolinssiä tai filtteriä.

Minulla on ollut – jo aika kauan – kaapissa paketillinen Dunin Amuse-bouche -kipposia, joita joskus olen Helsingistä ostanut. NYT niille oli käyttöä, tosin ei ihan siten kuin olin ajatellut. 😉  Ladoin niitä iPadin näytölle, laitoin kameraan polarisaatiolinssin paikoilleen, säätelin tovin ja voila! Sitten vielä vähän kuvankäsittelyä ja ”timantit” olivat valmiina.



Niitä näitä

Barbeque-kauden avajaiset sisätiloissa

Meillä oli mukavat barbeque-partyt. Ruoka oli vähintäänkin hyvää.

Jotain puuttui: valkosipulia, parempaa punkkua, alkuruoka, aurinkoa?

– Ehkäpä niitäkin, mutta olisinpa mieluusti nähnyt ruokapöydässä tyttärenkin. Ja vaikka pari muutakin nuorta … Onneksi oli pikkuperhe, ja Festa. Jossa aurinkona Apsu.

Punaviini oli viisi vuotta sitten Umbrian auringosta tuotu, jo 12-vuotias sagrantino, joka ei siellä, silloin, maksanut korkeaksi mainitusta ja maistetusta laadustaan huolimatta kuin 20 euroa, näin siitä huolimatta, että se oli vuoden 2005 hyvää vuosikertaa. Ja tässä, taas kerran, jouduin toteamaan, ettei pitäisi liian kauan jemmata, kellaroida, pihdata, säästää – oli jo vähän yli. Mutta ruoka auttoi kestämään tämän … 😉

Marinoimistani lihapaloista Pehtoori rakensi kohtuullisen komeat vartaat, oheen grillasi vielä maissit, sipulit, salaatit (!), paprikat ja sipulit. Mie värkkäilin kastikkeita ja salaatteja, tein jälkkärin.

Kyllä meidän kelpasi.

Jälkkäri olikin uusi lakritsi-sitruuna creme brulee, jonka alkuperäisohjeen (mistä ihmeestä sen olen löytänyt) mukaan oheen kuuluisivat nimenomaan vadelmat, mutta kyllä me ihan yksimielisesti totesimme mansikat paremmiksi. No mutta, kaikkinensa, ihan ihana jälkiruoka oli tuo. Lieneekö kysyntää ohjeelle?

Muutoin ihan tavallista lauantaita: lenkkiä, kuvia, kotiduuneja, — niin ja taas muuttopuuhia. Tuulestatemmattua palaa pian juurilleen… mutta kerronpa siitä lisää kun aika on.

Ai niin, eilen avattiin tämmöinen: harmittaa, ettei sitä ole enää paljon saatavilla. Jos kohdalle sattuu, osta pois. Se on spumante, ei prosecco, ja aika vaatimaton sinällään, mutta eilisen Toast Skagenin kanssa me pidimme tässä oikeinkin paljon… You know my name: Masi Moxxe Mikseipä valmistujaisjuhliin? – Jos vain satut löytämään…

Sitten lopuksi kuva-arvoitus…. Onko pienintäkään ajatusta mitä ja miten olen tässä kuvannut? – itsekin hämmästyin tulosta…