Pääsin valmiiseen pöytään tänään. Yllätysmenu oli edessä. Ja uusi kohtaaminen myös, vihdoin. Talven flunssat ovat siirtäneet tätä tapaamista, mutta nyt.
Olimme pikkuperheen kanssa sisareni luona Iissä. Jäipä hyvä mieli.
Netin kautta pääsiäiseen
Nyt on … hetkinen … kiirastorstai. Tovin mietin tuon kiirastorstain ´etymylogiaa´, onko ”kiiraasta” ollut täällä puhetta? Eihän sekään niin kummoinene selitys sanalle ole … Ei ole ollut. Pitäisi joskus kirjoittaa. Ainoa vähänkään aiheeseen liittyvä postaus on täällä. Joskus vietetty pääsiäistä noinkin. Melkoisia de javu -tunnelmia tuli tuosta, ja ajatuksia siitä, kuinka maailma on nyt erilainen. Ajattelen, että nyt parempi.
Nyt on parempi, – huolimatta siitä, että ”sain turpiini” oikein kunnolla aamupäivällä. Kylläpä minuun pitkästä aikaan sattuikin, mutta päivän edetessä kipu lievenee.
Ulkoilu, ruoka, ymmärtävä seura ja viinikin auttavat, niiden jälkeen mietin, – mikä kaltoin kohtelu?
Ja sitten uppoan somen ihmeelliseen maailmaan: FB:in kautta tapaan Perniön mummulani naapurisedän Emilin jälkipolven, jonka kanssa olemme pitkin iltaa olleet kirjeenvaihdossa.
Ja tänään vielä kansakoulukaverini otti FB:n kautta yhteyttä. Eikä siitä ole kuin pikkuisen vajaat 50 vuotta kun olimme samalla luokalla. Sanotaan Facebookista mitä tahansa, ja vaikka olen monta kertaa aikonut sieltä lähteä, niin on siinä puolensakin.
Mutta kaikkinensa, olen tänään tehnyt kaikenmoista, jotta alan hiljalleen laskeutua pääsiäiseen.
Meillä alkoi tänään parsakausi. Ah onnnea!
Ja lähikaupasta löytyi ihan erinomaista karitsan savupaistia.
Valokuvauksesta
Valokuvausjuttuja koko päivän.
Keskusteltiin yhden vattilaisen (valokuvausopiskelijakaverin) kanssa, ja kerroin, että yritän vielä saada muutamia kuvaprojekteja, … ja hän kertoi omista kokemuksistaan, ja lähetti yhden meemin. Onhan tämä tiedetty.
Olenpa minäkin joskus aiheesta jotain tupissut ja kirjoitellut… Enää en ole noin katkera. En tunne itseäni ollenkaan niin hyväksi kuvaajaksi kuin tuolloin kuusi vuotta sitten. 😀 Saatikka silloin kun aloitin VAT-opiskelut. Silloin minä olen ollut parhaimmillani kuvaajana. Ainakin omasta mielestäni. Noh, se oli onneksi aika äkkiä ohimenevä vaihe.
Kalevan talvikuvakilpailuun olen lähettämässä kuvaa. Aiheena on Oulun talvi. Ja se kyllä vaan jatkuu. Tänään Tuiran uimarannalla oli kyllä reippaita uimareita, mutta eivät hekään sentään biitsille jääneet.
Niin, siitä Kalevan kilpailusta vielä. Sinne saa lähettää vain yhden. Ja nyt mietin mikä näistä:
1) otsikkokuvan Pikisaari,
2) alla oleva kaupunkiprofiili, lumisateiset ranta-aitat vai Raksilan iltakuva?
3)
4)
Äänestähän, pliis!
Valokuvakilpailuista puheenollen.
Olettekos katselleet, ehkä äänestäneetkin, tämän vuotista Foto Finlandia -kisaa. Olipa finalistien joukossa monta kuvan ”tekijää”, perinteinen valoKUVAUS tuntui jääneen komposiittien ja kuvankäsittelyjen alle. Mutta olipa luontokuvasarjassa minun suuresti fanittamani Markus Varesvuon pöllökuva. Ja kuten Varesvuo itse sanoi pokatessaan pääpalkintoa, tänä vuonna FotoFinlandian voitti valokuvaus ja luontokuvaus. Se on minustakin hienoa. Vaikken kyllä itse osaa ottaa lintukuvia (kun ei ole sitä hyvää pitkää teleobjektiivia 😀 Hahaa…. Ihan vaan on siitä kiinni.)
Päivä on kulunut iltaan asti lähes kokonaan nettisivujen ja kuvien parissa. Enköhän huomenna jo voi julkaista…
Nyt ei silmät (eikä olkapää) kestä enää yhtään tuntia koneella.
Talvelta tuntuu vielä
Ei turhia tiukkoja tanniineja, helppo ja hedelmäinen, tai oikeastaan marjainen, muttei yltiöhilloinen. Oikein mukava punaviini on tämä: Boeuf Bourguignon. Ranskalainen pikkuisen reilun kympin maksava cabernet sauvignon, joka taipuu varmasti moneen: pataruoalle ja vaikka mausteisien lihapullien seuraan, juuston oheen ja takkailtaan.
Nyt tosin kannattaisi olla ulkona, merenrannassa, sen sijaan, että istuksii sisällä lipitellen viiniä ja jatkaen viikon kestänyttä hyvin (liikaa) syömistä. Ikkunasta näkyy metsän siimeksestä kaunis, melkein leiskuva auringonlasku. Mutta kun ei enää jaksa, ei enää tarkene.
Ja olinpahan jo aamulla kuvailemassa auringonnousua. Vein tyttären aamukoneelle, ja jäin sitten ensin Oulunsaloon lenkille Canonin kanssa, ja sitten kahdeksan jälkeen ajelin vielä Nalskuun ja tein pienen lenkin sielläkin. Pakkanen tosin kiri kummallisesti: nousi aamukuuden -16 celsiuksesta yli -20 asteeseen. Ja veden – tai siis jään – ääressä on aina jotenkin vielä kylmemmän tuntuista. Mutta niin kaunista edelleen.
Oulunsalossa olen jo monta vuotta ihaillut Lentokentäntien alkupäässä (siis kaupungin päässä) yhtä kaunista koivukujaa. Se on kesällä, ruskan aikaan ja talvella, saatikka toukokuun hempeässä vehreydessä kaunis. Varsinkin juuri aamuauringon osuessa siihen. Tänään sen vihdoin kuvasin, monestakin suunnasta.
Vähän jo jouduin miettimään, mitkä olivatkaan ne säännöt ja rajat, joita yksityisalueen kuvaamisessa on, mutta eiväthän kuvani kotirauhaa riko, eikä pihapiiriin tunkeudu.
Muutoin päivä mennyt kaiken pienen päivittämisessä, huushollin palauttamisessa arkeen, Kuusamon ja Kälviän valokuvauskurssitarjontaa tsekkaillessa, uudenlaista ruokaa laittaessa (palaan asiaan lähipäivinä), netissä roikkuessa.
Niksinurkka vol. ?
On aika niksinurkalle. Näitä koosteitani on Tuulestatemmatussa ollut säännöllisen epäsäännöllisesti, ja nyt on taas sellaisen vuoro.
Ensinnäkin elektroninen parkkikiekko. Sain sellaisen sisarelta joululahjaksi. En ollut koskaan ennen kuullutkaan, ja nyt en kyllä siitä luovu. Enää ei tarvitse muistaa markettien, Caritaksen, Linnanmaan, Kauppahallin, ei minkään (!) edessä laittaa kiekkoa. Tuo pieni vempain pikkuisen Beetleni ikkunannurkassa on pieni ilo arjessa. Claes Olsonilla ainakin näytti niitä olevan myynnissä. Ja erilaisia (sinisiä) olen nähnyt muiden autoissa.
Sitten keittiön puolelle. Kyselin FB:ssa alan ammattilaisilta tässä kuukausi sitten: ”Mistä saa ostaa liinaa, jota on suurtalous- ja ravintoloiden keittiöissä? Se ei ole talouspaperia eikä mitään wiledaa, vaan jotain niiden väliltä. Kuituista, aika lailla kertakäyttöistä, sillä lähtee lautasista sormen- ja kastikkeenjäljet? Mikä sen nimi on?”
Eikä mennyt kuin tovi, niin vastauksia alkoi tippua. Ja liinan nimi on Carita-liina. Sain pian myös tietää, että Carita on Fredmanin tuotemerkki, ja että kuituliinaa löytyy moneltakin 
valmistajalta. Ja niinhän minä sitten löysin lähi Tokmannilta Eskimo-merkkistä kuituliinaa.
Suosittelen!
Ja samassa keskustelussa tuli toinenkin hyvä siisteysvinkki (jota tarvitsen ihan erityisesti ruoka- ja tuotekuvauksissa). Sini-tuotteen lasiliinat ja tilkka etikalla terästettyä vettä! Sillä lähtee rasvaläikät lautasten reunoista ja muualta, missä niitä ei saisi olla. Tosin nuo lasiliinat sinälläänkin ovat erinomaisia erityisesti viinilasien putsaamisessa.
Sitten vihanneshyllylle. Parin viikon takainen uusi löytö ”napsuherneet”. Pari euroa pussillinen tuoreita sokeriherneitä, jotka ovat (myös Apsun mielestä) mitä mukavimpia pikkusyötäviä. Sellaisenaan, kokonaisina. Ja sitten niitä on mukava silputa salaattiin, wokkiin, keittoon.
Ihan lopuksi meidän tämän päiväinen ruoka. Kun tyär on vielä ilonamme, tein munakoisomössöä, joka on sieniruokien lisäksi hänen herkkuluettelonsa kärjessä, ja kasvisruokaa, josta myös pitää paljon. Viimeisimmässä Viini-lehdessä oli ohje:
Palsternakkaa ja pastaa … parmesaani ja tuoreet yrtit viimeistelevät yksinkertaisen herkun
4 annosta (suluissa alkuperäisen reseptin määrät)
2 (3) kokonaista valkosipulia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 iso palsternakka
75 (100) g voita
2 (3) rkl rosmariinia hienonnettuna
50 g parmesaanijuustoa
1 (2) rkl rosmariinia hienonnettuna
mustapippuria myllystä
300 g ohutta nauhapastaa (Bevette tai tagliatelle tai joku muu nauhapasta)
vettä
suolaa
Leikkaa valkosipulien päistä ohut viipale pois niin, että valkosipulin kynnet tulevat esille. Laita ne uuninkestävään astiaan, valuta päälle oliiviöljy ja suola. Paahda uunissa (225 C) noin vartin verran.
Kuori palsternakka ja leikkaa kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi.
Sulata voi paistinpannulla, kun kupliminen loppuu, purista paahtuneista valkosipuleista kynnet ja hienonnettu rosmariini (2 rkl) pannulle. Alenna lämpöä ja paista viitisen minuuttia. Ota pannu liedeltä ja lisää joukkoon ohuet palsternakkalastut.
Keita pasta, valuta ja sekoita voi-palsternakkakastike pastan joukkoon. Raasta/ripottele joukkoon parmesaani, rosmariinia ja mustapippuria.
Palsternakka ja pasta ovat molemmat minun herkkuani, joten tämä ruoka jää kyllä meidän menu-listalle pysyväksi.
Makutestailuja
Aamupäivä kului koneella eilisen illan voutineuvoston kokouksen jälkitoimissa. Ja ihan kuin joskus lukio- ja opiskeluaikanaan tyär istui vieressä lukemassa. Perehtyi vanhoihin pääsykokeisiin. Ei ole minun juttujani tuollaiset.
Tänään sitten aloitimme uuden ”sarjan”, josta Pehtoorin kanssa on ollut puhetta. Kun ”Jokaviikkoinen soppamme” -projekti tuli päätökseen olen kaivannut jotakin uutta meidän ruokajärjestykseen ja siihen, että aina syödään minun laittamiani paljolti samoja pöperöitä, niin ehdottelin jo vuoden vaihteen jälkeen, että ryhdyttäisiin kerran viikossa kävelemään (tai ainakin minä kävelisin) kaupunkiin, ja käytäisiin lounailla vuorotellen Oulun etnisissä ravintoloissa ja ruokapaikoissa.
Tänään vasta saimme ensimmäisen aikaiseksi. Tosin vain minä kävelin (Pehtoori kävi hiihtämässä ja Esikoinen Limingantullin uudella kuntosalilla, joka on samaa ketjua (Fitness 24/7) kuin Helsingin paikkansa ja kehui kovasti. Siisti ja uudet laitteet, eikä todellakaan ruuhkaa). Tulivat sitten autolla Pakkahuoneenkadulle, jossa oleva Kathmandu oli valikoitunut ensimmäiseksi testattavaksi. Teen siitä raportin tässä joku päivä, nyt on pikkuläppärin varassa tämä postaus- ja kuvien liittämishomma, sillä meillä on ollut netti monta tuntia jumissa – Telia-yhteydet tökkii.
Nepalilaisen ruoan jälkeen kotona minijälkiruoka. Testasimme tämän ”Anssi Kelan keksinnön”: siis miksi Fazerin sinisen keskellä on kolo? – Suolaa varten!
Minä pidin Himalajan suolakiteiden kanssa, Pehtoorista molemmat oli hyviä ja tyär ei halua vastaisuudessakaan suolaa sotkemaan suklaan makua. Sama ideahan tässä on kuin nyt niin kovin trendikkäissä suolakaramelli-jälkiruokakastikkeissa ja -jätskeissä. Minähän syön ihan liikaa suolaa muutenkin ja suklaata tosi harvoin, joten eipä taida tästä tulla minunkaan juttuni. Mutta testata kannattaa!
Juhlaviikonlopun tietokilpailu
Tämä viikonloppu on juhlaviikonloppu. Monin tavoin.
Parhaillaan (la klo 15) meidän Festassa, ”kakkoskeittiössä”, on kokki, joka valmistelee neljän ruokalajin juhlapäivällistä apunaan meidän Juniori. Festassa ovat myös tyär ja poikaystävänsä.
Eilen juhlaviikonloppu alkoi, kun olimme vain perheen kesken ruokapöydässä ja vihdoin sain pitää tietokilpailun, joka liittyi matkaan.
Varasin tammikuussa matkan, enkä vain itselleni ja Pehtoorille, vaan koko perheelle (= Juniori perheineen ja tyär + P.). Juttuhan on niin, että päätin lopulta, etten vietä valmistujaisia, enkä myöskään tasavuosijuhlia. Isot juhlat menevät vähän ”hukkaan”. Niissä ei ehdi kenenkään kanssa kuitenkaan jutella, kohdata, ja puheita en todellakaan halua. Vähän mietin sellaistakin kuin olivat läksärini töistä. Kutsuin työkaverit meille nyyttäreille. Kaikki toivat jotain syötävää ja olimme kimpassa. Se oli hyvä ilta, eikä pönötystä.
Niinpä vuoden alussa päätin, että lähden synttäriviikolla reissuun, ja haluan rakkaat sinne mukaan. Kyselin, ovatko halukkaita lähtemään, pääsevätkö töiden, koulun ja kaiken muun puolesta viikoksi jonnekin tuntemattomaan, jonne heidät ”vien”. Vähän laajennettu versio Pehtoorin elokuun kuuskymppisistä. Ja kaikki sanoivat, että ´joo, pääsevät ja lähtevät mielellään, varaa vaan´. Ja minä varasin. Ja eiliseen iltaan asti olen pantannut tietoa siitä, minne lähdetään.
Eilen sitten, pitkän päivällisen ohessa oli tietokilpailu, jossa oli matkaan, sen kohteeseen ja kulkuun liittyviä kysymyksiä. Ja kilpailussa oli myös aika hyvät palkinnot. Mm. matka kaikille 😀 . Matka kaikille, jotka edelleen senkin jälkeen kun tietävät, millaisen matkan ja mihin olen varannut, lähtevät. Ja kyllä: kaikki haluavat edelleen lähteä. Apsukin sanoi nähdessään kuvan paikasta ”ou mai kaad”! 🙂
Olipa mukava pitää kilpailu, kuunnella arvuutteluja, syötiin välillä, ja taas palasimme kysymyksiin ja lopulta vastauksiinkin. Kysymykset on täällä (pdf tallentuu koneellesi) jos kiinnostaa… Arvaatkos, minne mennään, ja millaiselle matkalle? Sen voin sanoa, että ihan oikeaa vastausta perheestä ei kukaan keksinyt. Mutta kaikille tuntui valintani kelpaavan. Oikeinkin hyvin.
Ja nyt: kun kerran helsinkiläiset ovat täällä, on Juniori kutsunut kaverinsa, jonka kanssa pitävät kahden miehen illallis-samppanjakerhoa noin neljä kertaa vuodessa, kokkaamaan meille. Juniori toimii sommelierina ja kaverinsa (joka installoitiin tammikuussa Oulun voutikunnassa paistinkääntäjäksi) master cheffinä. Neljän ruokalajin dinner valmistuu parhaillaan… nyt lähden kuvaamaan, katsomaan, oppimaan, ja kattamaan pöydän.
Huomenna tulee paljon kuvia!!
Seuraavan matkan merkeissä
Reissuun lähdetään 49 vrk:n kuluttua. Me kaikki seitsemän. Ja perhe oli iloinen valinnastani. Kerron huomenna lisää.
Parempi päivä tänään
Pakkasaamussa ajelin – taas – Data Groupin parkkiin, ja roudasin läppärini huoltoon. Luottavaisia olivat, että kyllä se kuntoon saadaan. Jatkoin matkaa Caritakseen, ja kun parin tunnin päästä olin hissillä ajelemassa alas, tuli viesti ”Huoltotyö valmis”. Yesh! Yesh! Hyvä, että vein liikkeeseen, eipä olisi minulla taito riittänytkään käynnistyssektorin korjaamiseen. Asia kunnossa.
Seuraava hyvä asia oli sää. Pakkasta toki, pientä vinkkaakin väistämättä, mutta silti. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja viime päivinä satanut lumi kimmelsi valkoisena ja pehmeänä melkein kuin tunturissa. Kiertelin ja kaartelin Canon kaulalla, kuvailin kaunista kotikaupungin keskustaa ja Tuiraa.
Voimalaitoksella oli ollut joku turbiinivika, minkä vuoksi oli tehty talvisin harvinaisia ohijuokstuksia. Ja olipa koski, vaikka padottu onkin, kauniin näköinen tänään.
(klikkaa ensimmäistä kuvaa, niin kuvakaruselli aukeaa… )
Sitten hain lisää kukkia, ruokaa ja pientä yllätystä viikonloppuun. Ruokapöydässä sitten totesin Pehtoorille, että teen melkein kuin joulua… – Nii-in, onko siitä jotain uutta? totesi mies.
Ihan sama. Teen jos haluan. Ja haluan.
Kätevä emäntä
Olenpas tänään ollut oikein kotihengetär, voisinpa melkein sanoa, että ”kätevä emäntä”. Voisi sanoa jos suostuisin siihen, että minua sanotaan emännäksi. Mutta minähän en suostu. Muistanette, että asiasta on mainittu parikymmentä vuotta sitten myös valtiomiesuraansa nyt noloon loppuun ajavalle Paavo Väyryselle. 😉 (juttu on täällä)
Ensi töikseni raivasin ”studiostani” tyttärelle ja poikaystävälleen (missä vaiheessa/iässä lasten poika- ja tyttöystäviä pitää ruveta nimittämään mies/naisystäviksi? Jolleivat ole kihlattuja tai avokkeja, mikä P. kyllä taitaa jo olla, vaikkeivät ”virallisesti” yhdessä asukkaan…) huoneen viikonlopuksi. Tulevat ylihuomenna illalla, ja senpä vuoksi kaikkea muutakin touhuamista.
Leivoin mm. kuppikakkujen pohjia (tämän ohjeen mukaan) ja ajattelin tällä kertaa päällystää kaakao-kahvikreemillä. Ja sitten tein tuulihattuja. Niitä täyttelen chorizotahnalla alkupalatarjoiluun.
Luottoresepti on äidin peruja
Tuulihatut
(12 16 kpl)
75 g voita
1½ dl vettä
1 dl vehnäjauhoja
2 munaa
(ripaus sokeria ja/tai suolaa)
Kiehauta voi ja vesi. Vatkaa vehnäjauhot sekaan.
Ota kattila pois liedeltä ja anna taikinan vähän jäähtyä.
Vatkaa jäähtyneeseen taikinaan kaksi munaa yksitellen.
Ota lusikalla nokareita ja laita leivinpaperin päälle pellille.
Uunin lämpö ensin 225 astetta
ja 20 minuutin jälkeen laske lämpö 150 asteeseen,
jossa kannattaa pitää 5 – 10 minuuttia.
Uuninluukkua ei saa aukoa välillä.
Täyttäähän voi melkein millä vain, suolaista tai makeaa.
Leipomisen lisäksi villapyykkiä, pöytätablettien ja kaitaliinojen pyykkiä, Festan siistimistä ja keväiseksi laittamista.
Vaihdoin kukkiin multia ja pakkailin Apsun lelukopasta vauvaleluja jo pois. Kauppareissua lukuunottamatta en saanut lähdetyksi ulos; meinaa vähän lähipiirissä pyörinyt flunssa uhkailla minuakin. Pehtoori on tosi köhässä ja flunssainen. En todellakaan halua viikonlopuksi samaa. Toisaalta eikö just siksi olisi kannattanut lähteä ulos edes toviksi flunssaisen luota?
Ja sitten rupesin laittelemaan Festassa läppäriä hollille, että viikonlopun Suuri Tietokilpailu voidaan screenille näyttää, ja tarvitaan yhteiseen surffailuunkin isoa näyttöä.
Ja kyllä monta kirosanaa olen ladellut. Läppäri on aika uusi; ostin sen pari vuotta sitten Gigantista, jossa ”väkisin” asennettiin siihen Windows 10 vaikka nimenomaan sanoin haluavani seiskan, joka minulla on tässä isossa ”myllyssänkin”. Ja nyt! Se kymppi on ”pudonnut”. Se pitäisi asentaa uudestaan. Olen pari tuntia yrittänyt nettiohjeilla tehdä asennusta, mutta ei vaan pelitä. En saa konetta lukemaan USB-tikkua, jossa olisi palautukseen tarvittava ohjelma tms. Ja nettijutuista lukee, että kun tekee asennuksen uudelleen häipyvät (tietysti) aiemmat asetukset! Mm. Office ja kaikki ne muut, jotka ovat tarpeellisia nettiyhteyden ja screenin ja kaiken yhteistoiminnalle ja joiden asentamisessa on mennyt eräskin oma ja maksettu asiantuntijatunti. Argh!! Onko muilla Windows kymppi vaatinut uudelleen asennusta, miten ja missä se on onnistunut?
