Kovin on ollut sekava päivä. Levoton monin tavoin. Hyviä uutisia ja surullisia juttuja, hyvästejä ja tapaamisia.
Seesteinen suvantovaihe oli kun Apsun kanssa leikittiin uima-allasleikkejä. Legoukot sukeltelivat ja altaan vesi roiskui ympäri kylppäriä Ja onneksi jätski-tatska ei kulunut pois vaikka kuinka läträttiin. Suvanto.
Muutoin päivässä paljon, paljon puuhaa. Ja sitten aina väliin kaikkea tyhjäkäyntiä.
Merkillisen sekava lauantai… tai siis olen tehnyt kaikenmoista – enkä juuri mitään.
Yksi, ei ihan vähäpätöinen, juttu oli se, että vähän vahingossa tulin harhautuneeksi vaateostoksille. Olin muka hakemassa äidille safkaa ja muutamia kempparijuttuja ja kauppakeskuksessa näin/kuulin, että Sokoksella on 20 % ale kaikista naisten vaatteista. Ettepä arvaakaan, kuinka paljon taas säästin ostamalla muutaman keväisen kamppeen. Niillehän ei näytä Oulussa olevan ihan heti tarvetta, mutta mepä ollaan tasan kahden viikon päästä ”kohteessa”. Eli ollaan lämmössä ja auringossa, mikäli sää vain on alueelle toukokuisen tavallinen.
Pitkään olen aikonut jotain garderobini uudistamiseksi tehdä, ja näinhän se yleensä käy: vahingossa. Uudet sandaalit olen jo tilannut netistä ja kun vielä löytäisin mukavat tennarit tai keveät kesätepastelukengät, niin alkaisi vaatimaton reissukamppeisto olla kasassa.
Iltapäivällä sitten kävelimme kaupunkiin, eipä niin lämmintä, mutta kävelimme. You know, Oulun etniset ja kilpipäivä: siispä Istanbul. Bueno! Luonnollisesti. Palaan asiaan. Hyvä kokemus, ehdottomasti.
Jotenkin päivän piti alunperin mennä eri lailla kuin meni. Ihan lähtien säästä. Piti olla puolipilvistä tai jopa pilvistä. Ei ollut!! 😀 No voi harmi, joten ei ihme, että kameran muistikortilla onkin yhtäkkiä 300 kuvaa, eikä liikkuttuja kilometrejä moniakaan enempää kuin kaupunkielämässä.
Piti tänään myös julkaisemani Muistikuvia-nettisivut, mutta enpä julkaise, vaikka eilen iltayöllä pitkälle sivuja värkkäsin. Olen ollut päivän ulkona, en läppärin ääressä, mutta väliäkö sillä. Ehdin huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla… Vaikka pikkuisen kyllä harmittaa.
Mutta olen tänään leikkinyt Lensballilla, ottanut paistinkääntäjille kuvia, liikkunut siellä sun täällä, ollut koko päivän ulkona, tehnyt hyvää ruokaa, kieltäytynyt kirjallisuuden ja sohvan kutsusta, hoidellut pressen tehtäviä (kuinkahan kauan enää viitsin?), chattaillut lasten kanssa ja miettinyt huomista tarjoilua, …
Minulla on uusi kupilka! Se on tuossa kuvassa. Se tulee olemaan vielä monissa kuvissani. Kuka tietää mikä on kupilka?
Tänään aamupäivällä kun Apsu, tytär ja minä lähdimme kaupungilta ”humputtelemasta” (kävelyltä Rotuaarilla ja Valkeassa, ja Mannerheimin (Dookunin takana) leikkipuistosta) kohti kotia, Apsu ilmoitti ykskantaan: ”Ikioma kummitäti, ikioma, tule tänne (= viereensä takapenkille)!”
Ajelin pitkin aurinkoisia Merikosken siltoja ja takapenkillä Apsu hoki, että ’nyt on kevä, nyt on kevä’ varmaan kuusi kertaa peräkkäin. Tytär sitten kysyi: ”tiiätkö mikä tulee kevään jälkeen?” Apsu mietti sekunnin ja ilmoitti: ”punainen!”
Siis on vastauksia, jos kohta kysymyksiä ja ihmetyksiä onkin paljon enemmän. Isänsä poikaa iltapäivällä hakiessa totesi kyllä, että moni asia on myös keltainen, mutta vielä useampi asia on ”ei”. Kyselyikä ja ”eikkä”-aika (tosin vain vanhemmilleen, ei mummipapalle eikä kummitädille) on nyt arkipäivää.
Joka tapauksessa tänään on ollut kevät ja Apsu-päivä.
Hain kukkakaupasta kuvausrekvisiittaa, ja floristin kanssa pohdittiin, mikä olisi vapppukukka. Jos vappukattaukseen tai korttiin pitäisi laittaa kukka, niin mikä se olisi? – Onko tuo inkalilja vapun kukka? Luonnollisesti siten ettei nuo metriset hanget näkyisi taustalla … 😉
Päivät menevät niin nopeaa.
Varsinkin sunnuntait, – vaikka ne nykyisin kestävät iltaan asti (KLIKS)
Pitkä kävelylenkki – Nallikarissa, ropsuuttojalkakäytävillä, auringossa, jutellen, keskipäivän kevätpäivässä. Ja tyär oli minulle apuna kun kokeilin taas linssipalloa.
Eihän tulokset vieläkään kovin raposia, mutta jotain tuli opittua. Mm. se, että pallo voi olla vaarallinen. Kirkkaassa auringonpaisteessa muutaman minuutin aikana pallo mustien sormikkaiden päällä … ja yhtäkkiä tunsimme palaneen käryä! Polttopiste! Sama efekti kuin suurennuslasilla, tai itse asiassa vielä paljon voimakkaammin. Eikä meillä noita kuvia ottaessa kulunut kuin muutama minuutti, ja hanskat alkoivat kärytä! Siis kannattaa olla varovainen!
Lenkin jälkeen minulla kokkailua, Pehtoori teki kevättä ja tyär luki pääsykokeisiin.
Iltapäivällä tulivat Juniori ja Apsu. Miniällä iltavuoro. 🙁 Aika pitkän päivällisen ruokalistalla oli parasta korvasienikeitto alkuruokana ja pääruokana possupata. Jälkkäri oli kaikkien jääkaapin tyhjennysjälkkäreiden riemuvoitto! Juniori kysyi possupadan reseptiä? – Ei voi tietää! Laittelin kaikkea. Ja tuli hyvää. Ja jälkkäri? Kukaan ei kysynyt reseptiä, mutta viidestään tuon söimme, joten ei voinut olla ihan pahaa…
Ja yksi possupadan lisukkeista oli Pimientos de Padrón! Meidän uudessa ruokakaupassa noita oli myynnissä ja olihan ne ostettava.
Kuvat ennen ja jälkeen valmistuksen. 
Onhan ne hyviä. Ja jännittäviä. Yksi sadasta pikkupaprikasta on tosi tulinen, muut eivät. Kuuluvat enemmän kesägrilliruokiin, mutta hyvin pelittivät huhtikuisessa keittiössäkin kokattuina. Vaikeaahan tuo valmistus on: Paista pikkupaprikat kuumassa öljyssä pannulla pari minuuttia puoleltaan ja ennen tarjolle vientiä ripottele pinnalle maldon-suolaa tai suolakiteitä. Kokeilehan, kesällä viimeistään. Mukavia sormin syötäviä pikkuherkkuja.
Aamu alkoi varhain. Ei liian, mutta varhain.
Lentokentällä odottelin aamun valossa. 
Tytär tuli kotikotiin, lukurauhaan. …
Lauantai tavanomaisesti: lenkillä – liki sietämättömän liukkailla pikkuteillä – ja sitten parsapäivällisen tekoon, välissä paljon höpöttämistä, asiaakin.
Ja toki kuvailinkin, tilauksesta lavastelin vappua. Ja harjoittelin muutenkin kuvaamista: upouuden Lensball-linssipallon kokeilua.
Kuvan kuohuviini on Roger Goulart. Espanjalainen cava. Ei edullisimpia, mutta meille maistui. Ryhdikäs, ja siinä on makua. Tänään on myös avattu kunnolla parsakausi. Kellog´s parsaa. 😉 Ja oheen graavilohta ja prosciuttoa. Oululaista rieskaa, eikä paljon muuta tarvittukaan.
Parsaa Kellogg´s-pecorinokuorreeella
2 l vettä
4 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
12–16 vihreää parsaa
Kuorrute
2 dl Corn Flakes -muroja
½ sitruunan mehu
100 g pecorino-juustoa
½ dl rypsiöljyä
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
Lisäksi voisulaa, jossa ruohosipulia runsaasti.
Kiehauta vesi, suola, sokeri. Kuori parsat tarvittaessa.
Taita tyvestä kuiva kanta pois.
Lisää parsat kiehuvaan veteen ja keitä rapsakoiksi (3–6 min.)
Nosta keitetyt parsat kylmään veteen ja jäähdytä.
Kuorrute: murskaa murot ja sekoita kaikki kuorrutteen ainekset.
Asettele parsat uunivuokaan ja ripottele kuorrute niiden päälle.
Gratinoi kuorrute kuumassa uunissa.
Valuta päälle ruohosipulivoisulaa.
Kyllä me kolmestaan ihan helposti koko liki kaksinkertainen annos pääruoaksi syötiin.
Onhan tästä ollut aiemminkin puhetta. Mutta tänään olin jo lähellä ennätystä. Käyhän jollekin muullekin joskus näin, tai edes suunnilleen?
Kaikki sujui hyvin hukkaamatta yhtään mitään aina aamiaisen viime hetkiin asti. Siis kävin suihkussa, pesin tukan, siirryin pyjamasta kylpytakin kautta kotikamppeisiin. Ja kaikki löytyivät: samppoo, hoitoaine, kosteusvoiteet, dödö, vaatteet, aamiaistarpeet, jopa vitamiinit ja glukosamiini. So far, so good. Vielä kaupunkivermeet ja jonkinmoista renovointia kasvoille ja edelleen liki kaikki tarpeeellinen löytyi, paikoiltaan kuten pitääkin.
Sitten alan tehdä lähtöä kaupunkiin. Ihan ensimmäisenä etsittävä resepti, jonka mukaan ajattelin huomenna kokata: siis, että mitä spesiaalia on kaupasta hankittava. Jaahas, mitä se olikaan kun aioin tehdä? Jotain kalaa, aika tavallista mutta kastike oli se juttu… Etsin parista kalaruokakeittokirjasta, googletan, käyn tiedostojani eri hakusanoilla läpi. Eikä löydy. Okei, teen siis kalaa pannulla ja kuorrutan panko-jauhoilla, ja jotain oheen kun kerran spesiaalireseptiä ei löydy.
Seuraavaksi, missä ja mikä oli se parsalle suositeltu viini, josta luin … luin mistä? Viinilehdestä, jostain nettipostauksesta, Alkon sivuilta, vai oliko sittenkin joku FB:ssä suositellut jotain? Tovin surffailtuani päätin, että ostan sitä, mikä Alkossa sattuu eteen ja vaikuttaa sopivalta.
Ja sitten: se sähköposti, jossa oli sovittu mahdollisesta objektiivin vaihtokaupasta. Missä se on?
Näitä hakiessa tulee yksi kysely ensi viikon paistinkääntäjätapaamisesta: ”onko-se-ja-se-tulossa? Voisinko tarkistaa hänen sähköpostiosoitteensa, jota tarvittaisiin .– eikös minulla ole pääsy osoitetietokantaan?” – Toki on, pikku hetki. Ja sitten alan etsiä salasanaa siihen tietokantaan. Eikä mene yhtään kauempaa kuin varttitunti, että saan sen palautetuksi, mutta löytyi.
No sitten, vihdoin, olen jo eteisessä liki kaikki valmiina: kauppakassi, käsilaukku ja lompakko tallessa. Ja mihinhän eilen sitten laitoinkaan autonavaimen? Milloin ja mihin ajoin viimeksi, mikä takki päällä? Ja sitten kun piti sitä objektiivia käydä näyttämässä Digitarvikkeessa, niin missä linssisuojus on? – EI oo todellista, että se on TAAS hukassa. Onneksi on kuitenkin kello, ”vihkimykset”, hanskat, kännykkä ja kotiavaimet mukana… Autonavainkin löytyy juuri sieltä, missä sen kuuluukin olla: tuulikaapin pienessä korissa, mutta mokoma oli piiloutunut heijastimien etc. alle.
Tässä vaiheessa päädyn vastaamaan vielä tyttären whatsappiin ja sitten samalla tsekkaan Instagramin. Ja Facebookin ja sähköpostin. Vastaankin yhteen viestiin. Tykkään monesta kuvasta. Ja vielä yksi viesti.
Ja sitten! Siis vihdoin kaupunkiin: siellä ehdin (omasta mielestäni) hukata hanskat, kauppalapun ja unohtaa muutaman muun asian. Vaateostoksillekin olin – taas – aikonut mennä, ja – taas – jätin menemättä. Kun hanskat ja kauppalappu olivat löytyneet ja lappuun kirjatut hankinnnat oli suoritettu, laskeuduin Oulun uudehkoon, uljaaseen parkkiluolastoon, Kivisydämeen. Tiesin, mistä kohtaa olin noussut ylös, eli tiesin suunnilleen, millä käytävällä autoni oli, mutta kun … olinko sittenkin parkkeerannut lähelle Digitarviketta vai ehkä Pekuria? Tai sittenkin Torin lähelle? Kolmen painavan kassin kanssa seisoin hissin ulostulossa ja – olin hukannut autoni!
Tiesittekö, että Kivisydämen info-pisteen lähellä olevan hissin vieressä on digitaalinen näyttö, johon voi syöttää oman autonsa rekkarin (sikäli kuin sen muistaa, ja hah! se onkin siinä parkkilipukkeessa!! Kuinka nerokasta!) ja näytölle tulee kartta, jossa on oman menopelisi sijainti merkitty. Kyllä on teknologiakaupunki Oulussa kätevää vaikka on hieman ”hukkaileva”.
En edes viitsi kertoa, mitä kaikkea ehdin vielä päivän mittaan kotona kadottaa: mies oli kuitenkin tallessa. Ruoka houkuttaa saman pöydän ääreen ilman isompia etsimisiä. 😀
Eikä tämä ole ollut edes kaikkein, ei läheskään, hävöksissä olevin päivä.
Kävin äsken poikkeuksellisesti ILTAlenkillä.
Kiertelin Hartaanselän ympäri etsimässä joutsenia. Olihan niitä. Ja tunnin aikana ehti olla kaikkia sään olomuotoja, mitä tähän aikaan vuodesta on tapana olla. Kova tuuli ei näy kuvissa. Sitten yhtäkkiä kirkastui, ja nyt jo paistaa aurinko. Kevät. Mikäpä siinä, tulkoon! Kyllä minulle sopii. Hyvinkin.
Pitkästi toistakymmentä joutsenta oli Hietasaaren puoleisen sulan reunalla, – kovin kaukana kamerasta kuitenkin. Ja minähän en lähde tuonne sulan reunoille tepastelemaan, vaikka kyllä siellä nytkin pari pilkkijää näytti olevan.
Tuulesta ja tuiskusta huolimatta tunteroinen ulkona oli tarpeen. Tämäkin päivä on mennyt rompe- ja mappikaapin siivouksessa. Kovin paljoa ei edes lähtenyt roskiin, mutta pelkkä järjestäminen ja ”laatikottaminen” teki hyvää ja toi tilaa. Erityisen hyviä olivat isot puiset viinipullolaatikot, joita Juniori kesätöistään Alkosta pyynnöstäni toi yhteensä puolisen tusinaa.
Kaksi päivää tuohon meni, mutta nyt on homma pitkän aikomisen jälkeen tehty. Laatikot ja mapit on myös ”perattu” ja putsattu.
Näistä kevään, ilon, levon, auringon, ihanien makujen päivistä en halua luopua. Paljon pieniä tuokioita, aurinkoisia näkymiä, levollisia hetkiä, mukavia viestejä, hymyjä, uusia ja tuttuja makuja. Ja sanoinko jo auringon? Ja perheen ja ystävät. Tämä pääsiäinen on ollut hyvä.
Mutta lupasin palata vielä eiliseen.
Eilen meillä oli ”vieraspäivä” tai siis ystävät tulivat ”iltapalalle” kuten Pehtoori ja Team PP:n (ent. VMP:n) maskuliini olivat keskenänsä sopineet. ”Pojat” olivat luvanneet kokata. Mikä tarkoitti, että minulla ei ollut keittiö-, kattaus- eikä kokkaushommia. Salaatin olin luvannut tehdä, – ei mitään muuta. Pehtoori puhui laittavansa pientä iltapalaa ja PP:n osaksi jäi jälkiruoan ja juustojen tms. tuominen.
Ja niin me sitten nautimme monen ruokalajin päivällisen.
Aloitimme samppanjalla – kuinkas muuten. Ja sen kanssa Pehtoori tarjoili leipomiaan pieniä focaccia-leipäsiä (foccacciatelli) prosciutto-vuohenjuusto ja rucola -päällysteineen. Olihan hyvä aloitus. Ja sopi samppanjalle.
Pääruokana oli lohirullia. Noita perinteisiä, aina hyviä, graavi- ja tuorelohen yhdistämisellä ja smetana-mätikastikkeella ja puikulaperunoilla täydennettyjä herkkuja. Vaatii vähän käsityötä, mutta ei mitään vaikeaa ja kovin on hyvää.
Niiden ohessa oli tekemäni salaatti.
Olennaista siinä on kastike. Tai siis nuo ”pilvet”, jotka salaatin päällä lepäävät. Alle tulee erilaisia vihersalaatteja ja pinaatinlehtiä, kurkkukuutioita, yksi päärynä ja kaksi sharonhedelmää kuorittuna ja paloiteltuna. Ja sitten kastike: 1 dl ananasmehua ja yksi munankeltuainen vesihauteessa sekoitellen niin kauan, että sakenee. Anna munavaahdon jäähtyä, lisää joukkoon vähän suolaa ja mustapippuria myllystä ja lopuksi kääntele sekaan desistä vatkattu kermavaahto. Juuri ennen tarjolle laittoa lusikoi salaatin päälle.
Ja kuten kunnon gourmet-dinnereillä meillä oli seuraavaksi välisorbet. Päärynäsorbetinkin Pehtoori oli tehnyt.
Ja sitten seurasi vierailevan tähden versio lemon possetista kera ihanan rapean nougatin.
Ja sitten luvattoman paljon hyviä juustoja, kelpo Malvasia Madeiraa ja ihan erinomaisen ihanaa kanadalaista Icewinea. Pelkästään se olisi riittänyt jälkiruoaksi.
Kyllähän minä tuollaisen illan jälkeen harkitsen vakavasti siirtymistä sellaiseen järjestelyyn, että miehet kokkaa ja vieraat tuovat ruoat. Minä voin tehdä salaatin tai jotain… Ja muuten nauttia näistä mielettömän kauniista kevättalven päivistä, ulkoilusta, kuvailusta, kaikesta. Paitsi että… minä tykkään kokkailla ja järjestää juhlia. Mutta välillä.
Noh, tänään – vaikka olinkin parituntisen aurinkoisella lenkillä merellä ja sen rannalla, niin ehdin kokata meille ja pikkuperheelle. Ihan perinteisillä pääsiäiseväillä mentiin: karitsanpaistia ja sen sellaista.
Tällaistahan tämä minun elämäni nykyisin on: tänäänkin valmiiseen pöytään.
Huom. Menu-taulu: yllätysmenu oli tiedossa. Siinä me istuksimme illan.
Ja kuinka maailmaa onkaan taas parannettu!!
Ja itsemme kylläisiksi syöty.
Palaan asiaan huomenissa.
