Niitä näitä

Sunnuntaiaamuun heräilimme kovin myöhään, mutta väliäkö sillä. Sunnuntai.

Ja miten komea ja kaunis ja ystävällinen sunnuntai on ollutkaan!

Aamukirjeenvaihtojen jälkeen lähdin käväisemään pikkuperheen luona: ”Mikki mummi on täällä?” – Noh, ei mummi jäänyt kauaksi aikaa, vaan lähti lenkille Pateniemen rantaan, sahamuseon lähelle, kohti Oulun komeinta koivikkoa, – ja sitten aikansa kierrettyään törmäsi taas Apsuun. Ja tämän serkkuun ja iskään sekä Piinaan.

Iltapäivä paljolti kuvien parissa, eikä ruoanlaittoa, vaikka sunnuntai.

Kävelimme ystävien luo neljäksi. Tästä se lähti. Kolme historioitisijaa, pari insinööriä ja yksi tradenomi. Valmistujaisjuhlat nämä oli. Ehkä kuitenkin enemmän ystävien juhlat. Olipa mukava ilta.

Tuolla emme ole koskaan syöneet vaatimattomasti, emme tänäänkään. Ja onhan meillä niin paljon yhteistä, vuosikymmenien varrelta, tässä iässä, tässä elämänvaiheessa. Tämäkin hyvä päivä.

Paluuliikennettä olemattomasti, sadetta sitten senkin edestä, ja kaikissa olomuodoissa: mökiltä lähtiessä ohutta lumisadetta, joka jo ennen Sodankylää muuttui rännäksi, joskus sen jälkeen vedeksi ja lopulta tihkuksi, alkaen sateena uudestaan pienen pilvipoutaisetn Tervola – Simo välisen taipaleen jälkeen.

Kaiken lisäksi alkumatkalla tie oli jäässä, kuurainen ja/tai loskainen. Noh, talvi ei yllättänyt meitä. Turvallisesti yhden pysähdyksen taktiikalla kotona jo neljän jälkeen.

Ajomatkalla sain tehdyksi tiedottajahommia, ja mietittyä kaikenlaista. Oikeastaan en haluaisia nyt olla miettiväinen, mutta eihän sitä kysytä, – ei kysytä, haluanko vai en. Mökillä ei oikeastaan tule paljon ajateltua, siellä vain on. Oikeasti siellä elää jonkinlaisess kuplassa – kaukana kavala maailma. Tai kaukana kaikki. Paitsi juuri se hetki joka on juuri siinä. Vain se.

Oulussa ja kotona vielä paljon värejä, siis paluu alkutalvesta syksyn keskelle. Pikkuperhe oli aikeissa kutsua meidän tänään syömään, mutta Juniori olikin saanut taas jonkun lisätuurin töihin. Taitaa ottaa kaikki tarjottavat duunit. Tuntuu, että on melkein enemmän töissä kuin kouluhommissa, mutta itseppä tietää mitä ja miten tekee. Oppariaiheen ja yhteistyötahon oli saanut viime viikolla sovituksi, mikä ”opinto-ohjaajaäidistä” on tietysti hyvä juttu.

Ilta kulunut kuvasaaliin (melkein 1000 ruutua) purkamisessa, käsittelyssä ja jo lähettämisessä Vastavaloon.

Minulla on ihan sunnuntai olo, ja toisaalta perjantai, sillä huomenna pääsemme ystävien luo päivälliselle. Mutta koetanpa nyt vaihtaa moodin lauantaiksi, kyllä se onnistuu.

Ei sääskiä, ei paarmoja, ei tuulta, ei sadetta.
Aurinkoa siniseltä taivaalta, mutta pikku pakkanen.
Hyvät kamppeet, kengät ei hankaa, ei ole kylmä eikä kuuma
Hyvä hengittää, ei särje polvea, ei hampaita, olkapääkin kestää kameran painon.
Ei kailottavia turisteja, ei polkujuoksijoita, eikä muitakaan kadehdittavan hyväkuntoisia liikkujia, ei paljon ketään.
Ei edes sanoja, juurikaan ei tarvitse puhua.
Ei surua tai huolta, tai on, mutta niitäkään ei muista, – luonto tekee olon tyyneksi.
Uusia tunturilampia, helppoa nousua, liikkumisen iloa.
Paljon pieniä kauniita luonnon ihmeitä, korkea taivas, tunturimaisemaa kymmenien kilometrien päähän.
Ei nälkä, ei jano.
Aiheita kymmenille kuville.
Koko päivä ulkona.
Niin hyvä.

Kansallinen korvapuustipäivä alkoi mökkipuron rannassa – yöpakkanen jatkui aamullakin ( – 7 C).

Pitkospuiden välissä luomutaidetta.

Puolukoita olisi vielä … valmiiksi pakastettuja.

Tänään näkökulma Kiilopäähän uudenlainen. Ahopää huiputettiin.

Ihan ”uusi” lampi löytyi kun poikkesimme vähän off-roadille.

Yöpakkanen oli ollut niin kova, että meidän kaunis villiviini oli kerralla rupsahtanut. Ja  aamuyhdeksältä lähtiessäni kierrokselle, oli pakkasta vielä muutama aste. Kaupan kautta Caritakseen, sieltä sitten hautuumaalle ja lenkille Ouluunsuussa. Aina on Oulussakin vielä uusia katuja ja teitä käveltävänä. Tällaisena päivänä olisi voinut kävellä vaikka kauemminkin.

Kun Pehtoori oli taas katsomassa isäänsä sairaalassa, olin minä Juniorille kuskina, kun tämä meni Haukiputaalle kaverinsa kolmekymppisiä juhlimaan. Kahden nuoren miehen samppanja- (ja ruoka)kerho kokoontuu parhaillaan. Ei voi väittää, etteikö olisi nuorilla miehillä kiinnostusta selvittää reseptejä ja samppanjoita ja niiden historiaa.

Palatessani ajelin Kellon Kiviniemen kalasataman kautta: aikeena kuvailla, ei oikein simahtanut, ja ostaa savustettavaa kalaa, mutta kaikki tuore kala oli jo loppunut, joten ostinpa valmiita vartaita. Helppoa ja hyvää. Ja taas kerran tuli hoksattua, että avocado ja lohi sopivat erinomaisesti yhteen.

Kesäkamppeita olen pakkaillut pois, pipoja ja muuta tarpeellista etsiskellyt. On niiden aika.

PS. Kalenteriarvontaan ehtii vielä huomisen päivän ajan osallistua…

Arvontaa arvonnan perään

Terveisiä Helsingistä! Olen tyttären luona visiteeraamassa. Tästä on puhuttu kauan, ja nyt kun meillä Pehtoorin kanssa ei ole mitään syysreissua, niin tupsahdin opiskelijalapsen luo pariksi päiväksi. Finskin plussapisteitä oli riittävästi maksuttomaan lentoon; lensin iltapäivällä, ja palaan torstaina puolenpäivän jälkeen. Citybreak.

Onkin yli vuosi edellisestä Helsingissä käynnistä: Rodokselle keväällä ja viime syyskuussa Kroatiaan lennettiin suoraan Oulusta, joten ei edes lentokenttäpiipahdusta ole ollut. Eikä Helsingin museoita ja ei Stockkaa ja ei  uusia ravintolakokemuksia ja ei lenkkeilyä rannoilla eikä muuta mukavaa. Olen siis syyslomasella. Lomalla mistä? Loma kotiarjesta. Joka tapauksessa mukava.

Vähän ennen kuutta kun olin Vetehisenpuistossa, jätin laukkuni tyttären luo ja lähdimme saman tien etsimään ruokapaikkaa: kohti uutta Rediä.

Uusi, viime viikolla avattu valtava kauppakeskus Kalasataman kupeessa ei ollut oikeastaan sen kummempi kuin muutkaan tuollaiset kompleksit: Cubus, H&M, Iittala, Lidl, Pentik, …  kaikkia niitä ketjuliikkeitä, joita on Oulun Valkeassa ja Ideaparkissakin tai missä tahansa suomalaisessa kauppakeskuksessa. Ja siellä oli ruokamaailma, josta ihan keskustelematta valitsimme Hanko Sushin.

Vähän aikaa kiertelimme, opiskelija löysi itselleen termosmukin ja minä yhden suklaalevyn. Ihan shoppailimme siis.

Metrolla paluu Hakaniemen rantaan.

Tässä mietin, kuinka etuoikeutettu olenkaan. Niin monin tavoin. Siitä iloisena, niin mukava nyt.

Tänään on ollut ruokapäivä, ulkoilupäivä, kuvailupäivä, Vastavalo-päivä, viini-ilta ja nyt on päällä joku ihan hirmuinen allergiareaktio. Silmät ovat muurautumassa umpeen eikä aivastuksilla ole loppua, kasvot on laikkuiset ja kutiavat.

Tänään on ollut myös tuomarointipäivä. Tarkastin päivällä tähän mennessä tulleet vastaukset tietokilpailuun. Olen oppinut bloggaamisestani ihan uusia asioita teidän vastauksienne kautta. 😉  Ja olen jatkanut kilpailuun osallistumisaikaa huomiseen kello 13 asti. Siis nyt viimeisetkin mukaan! Huomenna arvonta ja tulosten julkistaminen.

Nyt en oikeasti enää näe juuri kirjoittaa, joten toivottelen hyvää lauantain jatkoa ja lähden höyryhengittelemään ja virvoittamaan silmiäni.

Olenkohan allerginen tuoreille viikunoille?

On rankkasade, on luvannut ukkostakin. Ja juuri kun 10 minuuttia sitten palailimme bussilla kaupungista, oli kaunis, liki täysikuu taivaalla. Nyt vain tummia pilviä. Tämä päivä on ollut vaihtuvien kelien päivä.

Voxissa saimme olla valmistujaissamppanjalla. Äärimmäisen – meidän kannaltamme oikein mukavan – pienimuotoiset, juttelevat DI-valmistujaisjuhlat kävimme muutaman lasillisen äärellä nauttimassa. Kyllä tämä meidän ikäisten, vähän nuorempien ja vähän vanhempien, kavereidemme ja oma opiskeluinto on hauska juttu. Muutenkin kuin valmistujaisten takia. 😉

Tänään lenkillä taas tämän ”aavelaivan” äärellä, ja sitten monta tuntia sen parissa koneella, vielä minä siitä teen hienon komposiittikuvan! Uskokaa pois!