Niitä näitä – Sivu 146 – Tuulestatemmattua

Kohta on kausivalojen aika!

Jokos kellojen siirtelystä on toivuttu?

Vuoden luontokuva 2018 -tapahtuma oli Tietomaassa. SIellä salillinen valokuvauksen ammttilaisia, harrastastajia, innostuneita seuraajia katseli (hämmästyksestä) hiljaisina kuvakavalkadeja, ja kuunteli perusteluja palkinnoille. Kuvat on täällä. Olin nyt kai neljättä, vai jo viidettä, kertaa katsomassa noita. Ja nyt päätin, että taidanpa osallistua ensi vuoden kisaan. Osallistujia oli tänä vuonna lähes 1000 ja kuvia kaikkiaan 14 000. Kyllä harrastajia! Siis sinne sekaan vaan, tai ehkä en sittenkään.

Tänäänkään en ole kuvannut mitään! Laiskistuu tässä ihan selvästi. Totta puhuen kävi niin, että ajelin aamulla Linnanmaan Prisman eteen aikeena lähteä siitä lenkille kameran kanssa (kohti Kuivasjärveä ja Kasvitieteellistä) ja hoksasinpa heti kohta, että puuttui kamerasta akku! Jotta niin ammattimaista toimintaa. Vein kameran takaisin autoon, ja kävin sitten vain tepastelemassa ja sitten kaupassa.

Syksykö se on, ja runsaasti luppoaikaa, että leivoin tänään pullaa. Maanantaina. Ja mustikkapiirakan (Pehtoorille). Ei ole ollut tapana pullaa ”syyttä suotta”, saatikka maanantaina, leipoa. Ja järjestelin tänään vaatekaappeja ja olin monta tuntia pois koneelta. 😉 Alan kotoutua taas oikein toden teolla. Kätevä emäntä. Luulenpa, että on joku hetkellinen häiriö vain. Haen uusia valon ja tekemisen paikkoja…

Apteekin ikkunassa oli jo poro ja jouluvalot, ja naapurissa on pihakuusessa jo valopallot. Kyllä minä ehkä huomenna jonkun kynttelikön tai pikkutuikun etsin. Viikonloppuna viimeistään.

Niitä näitä

Unensekainen päivä

Valvotut yöt, väsyneet päivät. Vähän sellainen olo nyt. Ja lisäksi joku hillitön nuha. Tai tiedä häntä mikä. Mutta jotenkin niin syksy. Niin syksy.

Kuuden jälkeen istuimme aamukahvipöydässä, mutta siitä huolimatta olin aamulla liian myöhään kuvaamassa liikenteen valoja.

Pitkiin valotusaikohin, ja koko ajan jotenkin väärässä paikassa väärään aikaan olleena, kyllästyin yhdeksän jälkeen, ja ajelin kaupan kautta kotiin. Aina ei pelitä. Mutta onneksi on mahdollisuus yrittää uudestaan …

Ja nyt kun yritän postailla, mietin, mitä olen tehnyt tässä välissä? – Hetkinen… pyykkiä, puheluita, ruokaa, unosetkin, Vastavaloa, … mihin aika menee?

Tänään vielä, ihan pian, ”Vain elämää”, ja yritän samalla saada vauvan sukat ja vanttuut pääteltyä. Edes jotain hyödyllistä tänään. …

Päivät lipuvat

Onko blogin lukijoissa rössyn ystäviä? Reseptien kehittelijöitä? Tai vaikka äidiltä perityn hyvän reseptin käyttäjiä ja kilpailuun valmiita. Tänään julkistettiin Tuunaa rössy -kilpailu! Se on paistinkääntäjien, PPM:n keittiömestareiden, Viskaalin, Rössypottuseuran järjestämä kilpailu, joka avattiin tänään iltapäivällä kauppakeskus Valkeassa. Minähän en ole mikään rössyn ystävä, päinvastoin, joten en aio osallistua, vaikka kilpailussa on ihan hyviä palkintojakin. Mutta JOS sinä olet, mikset lähtisi mukaan. Ks. tarkemmin täältä.

Me olimme avaustilaisuudessa (pressellä oli kuvaushomma), jossa oli aika rutkasti yleisöäkin. Kyllä rössy saa oululaiset liikkeelle. Joskin on todettava, että keski-ikä oli vähintään 50 vuotta. Tuunaa rössy -tapahtuman vuoksi monessa oululaisessa ravintolassa oli tarjolla erilaisia rössy-ruokia, mutta eipä niihin sitten kuitenkaan menty. Menimme Pakkahuoneenkadun thaimaalaiseen

Ollaan käyty kerran aiemminkin (enkä nyt löydä sitä postausta… ) , ja se oli hyvä kokemus, joten nyt mielellään ”Oulun etniset” -teemaan liittyen uudelleen.

Lounasbuffa maksoi 10,20 € ja siinä näytti oleva valinnan varaa ihan hyvin. Mutta: halusimme silti menusta jotain. Pehtoori otti hapanimelää possua ja minä paistettua riisinuudelia ja jättikatkarapuja.

Molemmat annokset 16,20 € ja hyviä olivat. Ja vaikka tuossa kännykuvassa annokseni näyttää jotenkin pieneltä, ei se sitä ollut. Päinvastoin. Tulisuuden sai valita itse. Leipää tai muita ”kattausruokia” ei juuri ole: niitä thaimaalaisia ”stryroxin palasia”, joita yleensäkin, eivätkä ne nyt ole huonoja mahdollisen tulisuuden lievittämiseksi. Tällä kertaa otin mausteasteen ”mieto”, viimeksi taisi olla tulinen. Ensi kerralla ymmärrän ottaa medium. Paikka on siisti ja raikas ja kuten edelliselläkin kerralla nytkin siellä (vaikka olimme vähän myöhässä (= kahden tienoilla) lounasajasta) oli monissa pöydissä asiakkaita.

Kyllä tämä parempaa keskitasoa näissä etnisissä on, aasialaisten parhaita tähän asti. Eli 3½ haarukkaa tälle.

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] ½

Apsu oli tänäänkin aamupäivän mummin leikittäjänä ja piirustuskaverina, koska vanhempansa kävivät vaihteeksi äitipolilla: hepatoosi vaatii tarkkailua ihan kuten Apsunkin raskauden loppupuolella. Kaikki kuitenkin hyvin ja vauva kasvaa. Ja Apsu puhua pulputtaa ja pitää mumminsa intensiivisesti kiinni omassa maailmassaan niinä hetkinä kun on seurana. Ei ole minullakaan muuta ajateltavaa tai tekemistä silloin. Se on oikein hyvä se.

Niitä näitä

Kaupunkikuvausta

Olen ollut koko illan liesussa. Lähdin viiden jälkeen kuvaamaan auringonlaskua, ja liikennettä. Palasin äsken ( klo 20.42) muistikortilla 222 kuvaa. Olipa kuutamokin. Ja lopultakin aika lämmin ilta. Tai ei siis tuullut. Paljon ihmisiä liikkeellä. Melkein sellaista kaupunkielämän tuntua, jota Oulussa ei lokakuisena tiistai-iltana olisi uskonutkaan. (Syysloma?) Palaan kuvasaaliin kanssa asiaan.

Bloggailu Niitä näitä

Neljä perusjuttua…

Facebookissa oli ainakin viime viikolla liikkeellä sellainen ketjukysely: ”Kopioi tämä seinällesi ja korvaa omilla vastauksillasi. Ehkä opimme toisistamme jotain uutta!” Ja sitten perään litania vastailtavia NELJÄ sitä ja tätä. …

Minähän en juuri Facen hömppäkyselyihin vastaile, enkä paljolti juuri tällaisiin virusvapaisiinkaan.

No nyt kun on pää tyhjä bloggausaiheista, ajattelin, että kopioin kysymykset blogiini, enkä FB:n seinälle ja vastailen täällä. Ja tietysti olisi ihan mahdottoman mukavaa jos te blogin lukijat kopioisitte kysymykset ja vastailisitte kommenteissa!! Olisipa kyllä hauska oppia teistäkin jotain, minustahan te melkein kaiken tiedättekin. 😉

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

Koskelankylä (Oulu)
Toivoniemi (Oulu)
Taskila (ent. Koskelankylä, Oulu)
— no mökillä (Inari)

NELJÄ paikkaa! Mahdoton! Minähän olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä, viidessä eri asunnossa. Ja sitten Toivoniemessä. En muualla. Oulussa aina. Tosin jos voisi sanoa asuneensa mökillä, Hangasojan varressa ja yleensä Saariselällä, niin varmaan yhteensä yli kaksi vuotta siellä.

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:

1. Koskilinjat
2. Oulun yliopisto
3. Keminmaan kunta ja seurakunta
4. Oulun yliopisto

NELJÄ työpaikkaa. No aika lailla jämähtänyt olen näiden työpaikkojenkin suhteen. Työsuhteessa muistaakseni vain noissa kolmessa. JA sitten on kyllä epälukuinen määrä kaikenmaailman yhdistyksiä ja yrityksiä, säätiöitä ja sen sellaisia, joista on palkkatuloja vuosien varrella tippunut. Välillä on ”leipä ollut murusina maailmalla”.

Neljä ohjelmaa, joita olen seurannut TV:stä:

1. Me Tammelat
2. Onnen päivät
3. Kolkyt ja risat
4. Tanssii tähtien kanssa

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt:

1. Rooma (x 8)
2. Auschwitz
3. Pöytävuori (Cape Town, Etelä-Afrikka)
4. Pyhä-Nattanen, Sompio

Ehkä valitsin nämä, koska ne ovat olleet jotenkin äärimmäisiä, ”kolahtaneet”, jättäneet jäljen. Tosin tälläkin perusteella olisin voinut mainita 40 lisää!

Neljä ruokaa, joista pidän:

1. Toast Skagen
2. Porolasagne
3. Savusiika ja tsatsiki
4. Hyvä leipä ja juusto (onko tämä ”ruoka”?)

Neljä juomaa, joista pidän:

1. Vesi (juon oikeasti väh. 2 l/päivä)
2. Punaviini (en sentään juo noin paljoa 😉 )
3. Kahvi (vain pari kuppia päivässä)
4. Samppanja (2l/kk olisi suotavaa.. . 😀 )

Ja FB:ia mukaillen: ”Kopioi tämä kommentteihin ja korvaa omilla vastauksillasi. Ehkä opimme toisistamme jotain uutta!”

Kalevan toimitalon julkisivu oli iltapäiväauringossa aika hienon näköinen.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Viinisuosituksia ja elämänmenoa

Viinisuosituksista olen lupaillut jo monta kertaa, joten josko nyt.

Tuo sudenkorento-Pizzolaton Prosecco on hyvää, siinä on paljon makua ja hedelmää, mutta ei jää kuplattomaksikaan. Ja vasemmalla oleva Pasquan piirroksen näköisellä etiketillä varustettu on ihan erilaista, kevyttä ja raikasta, mutta sellaisena miellyttävää. Hinnat 12 – 15 euroa. Sitten kaksi kelpoa punaviiniä

El Senat del Montsant oli pitkästä aikaa oikein löytö. Se on aika kevyt, mutta siinä on hyvällä tavalla marjainen maku. Ei oikeastaan ihan tyypillinen espanjalainen viini. Siinä ei ole tiukkoja tanniineja, muttei myöskään pehmeitä ja mehukkaita (liki karkkisia makuja kuten tuossa seuraavassa: Italian Z Zinfandel, josta minulle tulee mieleen opiskelijaelämä Torniossa. Siellä sitä meillä oli asuntolassa muutamankin kerran lauantain pitkän opintopäivän jälkeen. Tuntuu että siitä on jo hirmu kauan aikaa… Mutta siis tuota sai aiemmin vain Systembolagetista, nyt Suomestakin. Ja kyllä: se on yksi monista hyvistä italialaisista ”mehevistä ja hilloisista”.

Hieman tyyriimpi (19 €?)- ja ehkä vähän huonosti saatavissa oleva – oli tämä.

Albariño on minulle usein ollut mieluinen rypäle, ja tässä se kyllä hedelmäisenä hyvin ja ”kauniisti” tuotteistettu.

Ja olenkohan jo tätä suositellut? Zaccagninin Pecorino-rypäleestä (ei juustosta!) tehty valkoviini. Saman talon punaviiniä olen maistattanut ja suositellut, mutta myös tämä valkoviini on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ja jollei omassa Alkossa ole, niin kyllä kannattaa tilausvalikoimasta tilata. Tätä ja muitakin mieluisia viinejä. Helppoa eikä maksa yhtään enempää kuin kaupan hyllyltäkään.

Blossan uusi italialaisviritetty glögi, joka kuulemma on makoisaa jäiden kanssa, on kaapissa. Ehkä jo huomenna? Onko joku jo maistanut? Kommentteja?

Tänään on ollut merkillinen päivä. Olin aika aikaisin liikenteessä.

Pienellä happihyppelyllä, ja hallissa ja kaupassa.

Meillä kun oli lounasvieraita tänään. Pehtoorin ekstyökavereita, joiden kanssa yleensä käyvät ”työlounailla” jossain kaupungilla pari, kolme kertaa vuodessa, olivatkin tänään minun ruokapöydässäni. Eivät valittaneet. 😉 Ja olipa minunkin mukava tavata heitä pitkästä aikaa, toki tunnen heidät minäkin vuosikymmenien ajalta. Kuinka ollakkaan juteltiin menneistä, ja vanhenemisesta. Omasta ja muiden.

Ja yhtä aikaa tietoja niin Caritaksesta kuin Taunon odotuksestakin. Odotusta, huolta, tietoja ja tietämättömyyttä. Tädin kanssa diskuteerattiin pitkään, mukava tuokio. Sellaistahan se elämä on. Vaihtelevia tunnelmia.

Niitä näitä

Lähtöjä

Kävin hautausmaalla. Taas, niin kuin varsinkin syksyin teen kovin usein. Vein kynttilän ystäväni haudalle. Siellä olivat vielä kukkaseppeleet ja ruusut värikkäinä, elossa. Ystäväni ei enää ole. Olimme lukiokavereita, pyörimme samoissa piireissä vielä opiskeluaikana, myöhemminkin kohtasimme aika useinkin. Heinäkuussa viimeksi tapasimme, halasimme. Hän oli minua vuoden nuorempi. Ja nyt häntä ei enää ole. Hän lähti yhtäkkiä, ihan liian äkkiä.

Viikko sen jälkeen luin, kuinka opiskelukaverini, tutkimusapulaisena yhtä aikaa ollut, toimittajatuttu oli kuollut. Hänkin oli suunnilleen ikäiseni ja hänkin lähti odottamatta, ei mitään ”pitkän sairauden uuvuttamana” vaan suunnilleen työnsä äärestä.

Yksi paistinkääntäjäystävä, jonka kanssa teimme työvuosina yhteistyötä, joka joskus värväsi minua esitelmöimään ja kirjoittamaan Kalevaan, joka oli paistinkääntäjä – ja nimenomaan hän puhutteli minua aina Paola Brunettiksi, mistä olin aina kovin otettu. Hän oli jo eläkkeellä, mutta hänkin lähti. Yhtäkkiä, ”tapaturmaisesti” luki lehdessä. Eilen lähetin hänen omaisilleen adressin.

Yhden ystävän äiti kuoli viime viikolla, Pehtoorin täti kuukausi sitten.

Tuntuu että poismenoja on nyt paljon, liikaa.

Niitä näitä

Pientä sinkoilua paikasta toiseen

Hoppupäivän lopulla …

Enin osa päivästä kului Caritaksen huudeilla, ja iltakin niillä seuduin. Siinä välissä itse lääkärissä, kyllä tässä vanhenee, eihän sille mitään voi…

Illan olimme Karjasillalla maistelemassa italialaisia viinejä ja mitä mainiointa palsternakkapastaa. Ja tietysti hyvää seuraa. Ja uutta reissua suunnitellessa, ehkä saamme porukalla lähdetyksi Tampereelle…

Mutta huomennakin on (ehkä) tärkeä päivä, joten nyt lopetan lyhyeen ja vetäydyn levolle.

Niitä näitä

Vähän syksyinen fiilis – kuitenkin

Vielä on + 13 C. Illalla lokakuun puolivälissä! Ei haittaa.

Tänään jäi kuitenkin vähän vajaaksi ulkona olo,

Aamupäivällä meillä oli Apsun kanssa pieni rallituokio olohuoneen lattialla, sitten kaupan kautta kohti Caritasta, kahtakin Caritasta.

Pitkälle iltapäivään meni ennen kuin olin takaisin kotosalla. Tosin olin hautausmaalla aika pitkän tovin – siis ulkosalla kuitenkin.

Kesää olen pakkaillut sisällä pois, tosin en läheskään siihen tahtiin kuin Pehtoori pihalla… ehkä minäkin jo huomenna lähden raivaamaan yrttipenkit talviteloille.

Sitä jo yöllä valvoskellessa mietin, etten minä ole oppinut suorittamisesta pois. Mietin, etten taida koskaan oppiakaan. Mutta tämä aikaansaamisen hidastuminen ei – onneksi, kuitenkaan – satu niin kovasti.

Mutta kun on ideoita, ajatuksia, tekemisen taipumusta…

Niitä näitä

Keltainen lokakuu

Vielä aamupäivän oli kaunis, aurinkoinen syksy, – ei ole enää. Mutta aamupäivällä ehdin tehdä ja kulkea paljon. Tänäänkin lenkillä Sahantien koivikossa. Lentokoneen tiivistysjuova sattui mukavasti yhteen kuvaan. Jotenkin kuin se näyttäisi, että kannattaa suunnata alas, etelään. Noh, ei tässä mihinkään etelään olla lähdössä. Kyllä nyt ollaan kotosalla pitkä tovi.

Pehtoori on ollut yksin pihahommissa koko päivän, kun mie olen kulkenut ja kokannut, kuvannut ja kirjoittanut. Huomenissa sitten tasaisempi päivä minullakin.