Niitä näitä

Keskipäivällä kaupunkiin päin kävellessä oli pilvessä, ja maisema merkillinen. Apaattinen oikeastaan.

Iltapäivällä länneltä valoa. Huhtikuinen aurinko, joka jo oikeasti lämmittikin. En kylläkään kävellyt enää takaisin päin vaan palasin bussilla kotiin. Olipas taas bussimatka: tuli mieleen aika vuosikymmeniä sitten?, jolloin minä vielä pidin hengissä pientä ajatusta, että ehkä joskus kirjoitan jotain, jotain muutakin kuin paikallishistorioita, tieteellisiä opuksia ja artikkeleita tai kaikenmaailman raportteja, että joskus kirjoitan jotain proosaa, ”juttuja”, novelleja tai vaikka pöytälaatikkoromaanin. Itse asiassa jotain sellaista joskus kirjoittelinkin.

Tuosta ajasta on kyllä tosi kauan, mutta silloin minä oikeasti keräilin pieniä ”hetkiä”, dialogeja, tilanteita, henkilöitä, ”tyyppejä”, näkymiä mustakantiseen vihkoon. Tiedättehän, aineistoa romaaniin, eikä vain omiin päiväkirjoihin. Eikä silloin todellakaan ollut tietoakaan mistään blogimaailmasta, jonne olisin voinut kuvitella upoavani kuten nyt olen tehnyt.

Tänään kuuden kilometrin ja parinkymmenen minuutin bussimatkalta olisi tullut monta muistiinpanoa, jos niitä vielä keräilisin. Kahden takanani istuneen kohtuullisen jurrissa olleen äijän topakka keskustelu siitä, kuka lopulta oli juonut kenenkin viinat, kuinka toinen oli ”lasettanut turpaan” yhtä sun toista tyyppiä, kuinka ”Tiksonin paarisa” oli kerran käynyt joku myymässä varastettuja autoja jne… Ja keskisillalla kolme kaunista teinityttöä, jotka puhuivat kokeista, kokeista, kokeista… Kympin tyttöjä? Ja vielä yksi puhelinkeskustelu kantautui korviini jostain takaviistosta: joku nainen hoiti virastoasioita, jollaisia en ehkä olisi ääneen onnikassa hoidellut. Tänään jotenkin vähän apaattisen tunnelman loivat nuo, vaikka tokihan linja-autossa oli tunnelmaa.

Nykyisin kirjailijat, kirjoittajat, luovan työn tekijät tykkäävät tehdä töitä, inspiroitua, hakea ”aineistoa” kahviloissa. Tai ainakin niin olen kuullut/lukenut. Hmmm…. ei olisi minusta siihen. Ainakaan enää. Enkä kyllä enää mistään proosan tai edes kolumnien tai artikkeleiden kirjoitteluista haaveilekaan. En todellakaan.

Liekö se, että niin leuhkasti DNA-kaapelointityötä ja valokuitua kauppaavalle puhelinmyyjälle vastailin, että ei tartteta kun nyt laajakaista pelittää nopeasti ja hyvin, vaikutti siihen, että nyt ei pelitä. Vai onko nämä viimeisen kuukauden aikana sattuneet monet erilaiset tietokone/ohjelma/nettiyhteysongelmat vain sen syytä, että (pakon edessä) vihdoinkin siirryin Windows kymppiin. Tiedä häntä. Vai se, että kone on tänään ”höyrynnyt” kuumana, kun olen tehnyt melkein kellon ympäri kuvaprojekteja. Ja kuunnellut kirjoja.

PItäisiköhän se tuo valokuitu hommata? En kyllä jaksaisi millään taas ryhtyä ”rakentamaan” kaikkia systeemejä, eikä 450 euroa liittämisestä nyt ole mikään pikkusumma.

Sen verran pidin taukoa, että lenkillä kävin ihanassa auringonpaisteessa liukastelemassa meren rannassa: liittelisin kuvia vihreiltä rannoilta (meillä syreenissä on vihreät silmut!!) mutta kun yhteys Adoben pilvipalveluun ei toimi! Sapuskan tein, ja pyykkäystä olen ohessa hoidellut.

Kyllä nyt on vähän hutera olo.

Hyvin vähäuninen yö, aamupäivä liikkeellä kameran kanssa, iltapäivällä tuntuma alkavasta flunssasta, kolmas yritys tälle talvelle, ja taas olen napsinut sinkkiä niin paljon, että olo on jo siitäkin syystä painava. Kahdella edellisellä kerralla taudin uhatessa onnistuin torjumaan sen – soisinpa nytkin olevani sinkkipuolustuksen tuella voimakkaampi tässä pienessä henkilökohtaisessa taistossa.

Jos oltaisiin mökillä, flunssan ehkäisyyn kuuluisivat myös sauna ja rommikaakao takkatulen ääressä. Tänään täällä kotosalla torjuntavoiton avaimet ovat hyvässä ruoassa ja vedessä. Toivottavasti.

Tällaisena päivänä aikaansaannokset vähäisiä, päivän sanoittaminen vaikeaa.

PS. Kuva-arvoitukseen on tullut vasta kaksi kommenttia: huomenna iltapäivällä on arvonta. Palkinto ei ole suuren suuri, mutta jo kommentti vaikka tyyliin ”enpä kyllä tiedä” takaa ”arvontalipukkeen”. Osallistuhan. 😉

Olisi ollut mielenkiintoinen ”Mitä juomaa liharuoalle – oppia, kokkausta ja juomia” -kurssi-ilta tänään, mutta minäpä en mennytkään. Aikas merkillistä. Kunhan kokkailin kotona sapuskaa ja soppatykkihommia. Minun piti tehdä tänään (oikeastaan jo sunnuntaina) iso kattilallinen punajuuri-vuohenjuustokeittoa, mutta – ette ehkä usko – mutta niin vain on päässyt käymään, että minä olen hukannut punajuuret. Olen satavarma, että ostimme niitä lauantaina. Valitsin vielä oikein ”mehukkaan” näköisiä luomu-punajuuria, mutta niitä ei löydy mistään. Paljon kaikenlaista olen elämässäni hukannut, mutta enpä aiemmin vielä punajuuria. Noh, on onneksi kassillinen muita keittoja huomenna äidille vietäväksi. Ja ettei hukattu juttu (tällä kertaa) ole kovinkaan arvokas tai korvaamaton.

Eiliset tietskariongelmat ovat nyt selvitetty, ja olen puuhaillut kuvienkin parissa. Enää ei puutu kun muutama kymmenen kuvaa ja sitten minulla on Vastavalossa myynnissä 2000 kuvaa. Klikkaa tästä: pääset katselemaan viimeisimpiä otoksiani: KLIK Sen jälkeen siirryn varmastikin työstämään taas ”Oulun vanhat rakennukset” -korttisarjaa valmiiksi. Josko kesäksi saisin ne kaikki myyntiin.

Päättelin myös neljä pari villasukkia, joita olen (vähäisen) telkkarinkatseluni ohessa kutonut, sillä nyt tekisi mieli ryhtyä kutomaan jotain vähän isompaa: ehkä kirjoneuletta itselleni? – Tai Eevikselle kesävillatakkia? Mistä lie kutomisinto nyt pulpahtanut? Ehkä systerin neuleprojektit sen herättivät? Tässä on pari kuukautta ennen kuin pääsee pyöräilemään ulos (ja saamaan sillä tavoin olkanivelet kipeiksi 😀 ) niin nyt voisi tässä välissä laittaa puikot heilumaan. Latasin jopa CMoren kokeilujakson, jotta voisi katsella jotain leffoja samalla. Jotain mökkihöperöitymisjuttuja tuntuu kyllä olevan nyt meneillään.

Yöllä myrskysi, aamulla satoi vettä. Ulkona on pimeää, liukasta ja rumaa.

Microsoft Office kieltäytyy toimimasta ja uudelleenasennus ei onnistu, sähköpostit ei kulje, eikä mikään muukaan pelitä.

Sentään perjantain kuvapaketti alkaa olla työstetty.

Taas yksi suru uutinen, – ja yksi todella hyvää tekeväkin! Minä keskityn nyt siihen.

Pakkaspäivä. Helmikuun heleät. Valkoinen, puhdas hanki. Pitkä lenkki. Hyvää tekevä liikkuminen. Aurinko. Jännittävä, ei väkivaltainen dekkari kuulokkeista. Alkava nälkä, ja jo ennen lenkille lähtöä ukkelin kanssa kaupasta isot kassilliset ruokaa, pari pulloa hyvää viiniä. Liikkumisen ilo. Lauantai. Oma, hyvä kamera mukana ja kuvaamisen into ja mahdollisuus aina vaan oppia siitä lisää. Ilo mitään tekemättömyydestä, tai ainakin siitä, ettei tarvitse juuri tänään tehdä yhtään mitään sellaista, mikä ei tunnu mieluisalle.

. . . ja tänään taas muistan, ymmärrän, että mikään tästä kaikesta hyvästä ei ole itsestäänselvyys. Että tämä ei ole ”annettu”, ei välttämättä pysyvä, ei itsestäänselvyys. ”Voi hyvin” ja ”elämä on” – mutta miten ja kuinka kauan?

Entistä enemmän ajattelen, ”carpe diem” ja aamuinen linnunlaulu, keskipäivän kimmeltävä hanki, oikea talvi, viesteily nuorten ja ystävän kanssa, lempeä punaviini palsternakkasalaatin ja kalkkunapihvien kera varsin tutussa seurassa, paljon hyvää musiikkia tuovat ilon ja ajatuksen ”mikäs tässä”. Minulla on niin paljon. Ja hyvänen aika, muistaisinpa sen. Ja sen, että ei ole itsestäänselvyyksiä.

Oikea talvi tuntuu hyvälle, jopa pakkanen, kun se on vielä kohtuullista.

Huvilan ikkunaan pakkanen piirteli höyheniä, kuurankukat tanssivat sinisessä illassa, untuvikoilla oli hempeää tai tummaa elämää…

Näistä saa läppärin näytölle aika mukavan backgroundin… Ihan fiiliksen mukaan voit valita, per favore.

(Klikkaa kuva isommaksi, ja sitten hiiren oikeaa näppäintä, ja valitse tallenna. Kuva tallentuu koneellesi ja sitten voit siirtää näytön taustakuvaksi. 😉 )

Otsikon nähtyäsi aattelit, että taas tulee viinisuosituksia?

Mutta nyt ei olekaan kysymys niistä. Olen hieman epämukavuusalueellani, tai ainakin alueella, josta en paljon kirjoittele, mutta nyt on kertynyt niin monta hyväksi havaittua juttua, että on ihan pakko jakaa! 😉

Kysymys on ihon ja kehon hyvinvoinnista. Siitä, kuinka kaltaiseni atoopikko, allerginen ja talvisin ”repeilevä” on löytänyt apuja ihon kuivumiseen. Myös muutamia muita mainioita hyvinvointia edesauttavia tuotteita mukana.

Ensimmäisenä paras jalkarasva ikinä. Sinisessä, apteekista saatavassa tuubissa on ruotsalaisten kehittämää pehmeää ja pehmentävää, miedosti tuoksuvaa voidetta CCS. Viime kesästä lähtien on ollut käytössä, enkä aio ihan heti luopua. Joku toinen saa olla merkillisen erikoinen, jos on tätä parempi.

Keskellä kuvassa keinoblondaukseen hyvä hoitoaine Evo Fabuloso). Sitä on kampaajilla, joskus kemppareissa, mutta minä tilasin kesällä netistä kerralla  kolme tuubia. Kerran viikossa käytän, mikä saa muutamat vaaleanharmaiksi värjätyt raidat pitämään värinsä ja omat harmaat ”kirkastumaan”. Ja tosiaankin on siis samalla hoitoaine, joka ei lässäytä tukkaa.

Nivelgeelistä taisin mainita jo kesällä, jolloin monen tunnin pyöräilyreissut tekivät olkaniveliin uudentalaista kipuilua. Geeli ei ole selliasta kuin ICePowerit yms., jotka relaksoivat lihaskipua, vaan tämä auttaa niveliin. Ostin anopillekin tuollaisen pumppupullon (apteekkitavaraa, 23 €) ja hänkin on saanut edes vähän apua särkyihinsä.

Maybellinen punainen purkki on tyttäreltä saatu: siinä on kynsilakanpoistoainetta. Vaikka nykyisin en enää, kuten vielä töissä kulkiessani tein, juurikaan lakkaa kynsiäni mutta joskus kuitenkin ja silloin tarvin myös poistoainetta. Ja tämä on kätevä: upottamalla sormen purkkiin on lakka kerralla veks! Punaisia kesävarpaankynsiä tällä ei kyllä putsailla! 😀

Ja sitten tuo jumalattoman ruma, vihreä reilun kympin maksava Working Hands. Näin siitä mainoksen mökillä ollessa ja juuri siellähän, varsinkin talvipakkasilla, minun käteni ovat kamalassa kunnossa, pienillä tai vähän isommillakin haavoilla, iho repeytyy kynnen vierestä, rystyset ovat karheat, sormenpäissä pieniä haavoja jne. Ja olen kyllä kokeillut varmaan kaikki käsikaupan (Carpalan on paras) voiteet ja monta eri reseptisalvaa ja -voidetta on vuosien varrella ollut, mutta tulokset ovat olleet lähinnä olemattomat tai parhaimmillaankin vain ”melkoisesti helpottavia”. Mutta nyt tämä ihmetuote on reilun viikon koekäytön jälkeen ilmennyt kerrassaan oivalliseksi. Ei ole yhtäkään haavaa käsissä, vaikka viime viikko mökkielämää kovissa pakkasissa. Tätä saa apteekista, Saariselällä Kuukkeli K-kaupasta, Tokmannilla kuulemma on kans.

Pieni peltinen Elizabeth Ardenin 8 -purkki on vanha tuttu. Huulivoide vailla vertaa. Noita on ollut joskus ”maissakin” (Stockalla ja Sokkarilla olen nähnyt) mutta varmimmin niitä on lentokenttien tax free -myymälöissä, usein kassan vieressä olevissa pienissä hyllyissä. Maksoi Rooman kentällä 12 €, ja riittää vuodeksi. Yritän pitää myös tyttären ja Miniän sekä Apsunkin! näissä. Tuon aina tuliaisina reissuista.

Ja sitten loppukevennys näin ”asiapitoisen” postauksen loppuun. Apsu oli tänään lueskellut eläinkirjaa ja luetellut ääneen kirjaimia:    ”A, A, S, I = I S I” . 😀