Niitä näitä

Van Gogh vai Monet? Impressionismia vai ekspressionismia?

Vai ei todellakaan kumpikaan? Ihan vaan suttuinen valokuva?

Joka tapauksessa kiirehdin 😉 aamupäivällä lenkille, kun taivaalla oli hienoa repaleista pilviharsoa ja sen takana kirkkaana paistava talviaurinko! Sää innosti reippaaseen askeltamiseen, olipa sangen hyvä vire.

Joutseniakin oli jo Hartaanselällä, monta, – tuosta kuvasta oikealle sulassa uivat. Minulla kamerassa laajakulma, joten eivätpä sillä muistikortille asti tallentuneet. Kaiken kaikkiaan hieno kevättalven tuntu jo.

Iltapäivällä – kuten tapana on – pikkuperhe tuli syömään, ja jo pihalla kuului kun Apsu huusi: ”Mummiiiii, silmät kiinni!” Ja sitten sain pienen ruukkuruusun. Poika oli tiistaina (meidän leffapäivä) lähi-Salessa ilmoittanut, että hän haluaa viedä mummille kukan! Sain avata silmät, mutta vähän joku niissä karvasteli.

Nyt kun olen vihdoin – itse asiassa ensimmäistä kertaa ikinä – vaihtanut pikkukaktuksieni mullat ja siirtänyt ne isompaan purkkiin, voin taputella itseäni selkään, ja nyppiä piikkejä käsistäni. Näin siitä huolimatta että olin muka kunnon hanskoilla suojannut sormeni.

Muuta merkittävää tai ansiokasta en juuri ole tehnytkään. Kulkenut siellä sun täällä, vähän kirjeenvaihtoa hoidellut, pienelle retkellekin lähdin, mutta kun oli huonosti suunniteltu, niin ei siitäkään tullut parinkymmenen kilometrin ajelua kummoisempaa. Tankilla oli lopuksi käytävä. Turha reissu.

Siinäpä ne keskeisimmät tälle päivälle.

Mangojälkkäri. Oli tavoitteena kuvata jotain oranssia tälle päivälle, ja kun aamu oli harmaa, jopa lumisateinen, ei lenkillä ollut toiveita oranssista auringosta puiden katveessa, joten oli ryhdyttävä keittiössä tekemään mangojälkkäriä. Ja jukra, kuinka sain tähän kulumaan aikaa. Sekä kerrosjälkkärin tekoon että kuvauksiin. Harjoittelin uuden akkusalaman ja valonmuokkainten käyttöä, ja todellakin vaati harjoittelua, että sain aikaiseksi tällaistakaan jälkeä. Eikä tuo jälkkärin tekokaan pelittänyt niin kuin olisin suonut. Syötävää siitä kuitenkin tuli.

Tässä(kin) on osana Aasia Marketista saatavaa mangopuretta, johon olen jäänyt täysin koukkuun. Lapset söivät kyllä mieluummin Kinder-jätskit. Eeviskin. Hassua, miten nopeasti pienikin on jo siirtynyt ”normi”ruokaan.

Varsinaisena ruokana oli (alkuun) Rekosta ostettuja kevätkääryleitä (voidaan suositella) ja pääruoaksi korealaista karamellisoitua possua paksoin ja nuudeleiden kera, hmmm, aika hyvä jo nyt, ehkä teen vielä kerran ennen kuin jaan reseptin. Jotta ihan kunnolla söimme. Turhan paljon, mutta oikein hyvin.

NYT voin jo sanoa, että ensi kuussa pääsen pyöräilemään. Mitenhän olisi tällä kymppiviikolla – pohjoisen Suomen hiihtolomaviikolla – jos pääsisi hiihtämäänkin? Saapas nähdä.

Tämä lupaa kuvausinnon taas heräävän. Poislukien perjantain väitös- ja karonkkakuvausta (joka kyllä olikin aika iso homma ; ) en ole moneen vuoteen kuvannut niin vähän kuin parin viime viikon aikana. Tänäänkin oli lenkillä kamera mukana, mutta repussa koko lenkin ajan.

En ole ladannut Vastavaloon kuvia, en roikkunut netin valokuvausryhmissä, Instan olen melkein unohtanut. Joku luova tässä on tauko ollut. Toivottavasti luova.

Tuntuu ulottuvan tänne bloggailuun asti. 😉

Mutta muutoin oikeinkin topakka touhun päivä tänään.

Aamulla herätessä ja ulos katsellessa oli vaikea uskoa näkymää: yön sade oli tuonut valkoisen ja valon! Monen sentin lumikerros ja aurinko toivat hyvän mielen.

Kymmenen jälkeen oli jo jätettävä kuvien työstäminen (perjantain välittelijälle lupasi väitöslahjaksi kuvakansion – valmistuihan se tässä illan tullen 😉 ) ja lähdettävä ulos. Kamera mukaan ja kohti Nallikarin Talvikylää. Lumiveistoksista muutama oli romahtanut kokonaan, ja Ukrainan joukkueen ”Frames” josta pidin melkein eniten, oli osin hajonnut.

Yleisöäänestyksen voittaja oli yllä oleva ”Subculture” (Venäjä – Lion’s Pride). Se oli myös yksi aika hyvin säilyneistä, samoin kuin Suomen joukkueen ”Tulip”.

Kun tuolla kiertelin tuli viesti, että olisi mummille tulossa pieni ”tytteli tom” (= Eevis) lounaalle ja päikkäreille, kun muu perhe lähtisi kauppa-asioille.

Eipä siis muuta kuin tepastelemaan kohti kotia. Ja mikäs oli ulkoilla, kun oli niin huikea sää. Ja kaunista.

Iltapäivän lopulla sitten pitkän kaavan mukaan syötiin porukalla (meksikolaista) ja nautittiin laskiaissunnuntain jälkkärikahveilla pullaa kaikilla mahdollisilla täytteillä.

Helmikuu alkaa olla voiton puolella vaikka taas karkausvuosi onkin: huomenna on jo talvi-Matti ja siitä sitten ollaan jo KEVÄTtalven puolella.

Kyllä on ollut melkoinen liikekannalla-olo päivä tänään.

Ei pelkkiä onnistumisia touhuissani, mutta jotain kuitenkin. Äidin ja systerin apuna ja asioilla, REKOsta hakemassa herkkuja, huomiseen hankintoja ja valmisteluja, erinomaisen broiler-ruoan valmistaminen (paista jyväbroilerin fileeseen ruskea pinta rypsiöljyssä, laita ½ purkillista Sacla Pesto Maroccan -soosia pannulle, lisää vähän vettä ja kypsennä (n. 15 min.), oheen riisiä ja pähkinäistä-fetasalaattia, yesh). Ja jossain välissä, ennen ruokaa lenkki Nallikariin lumiveiston kilpailualueelle.

Tänä vuonna joukkueita on yhdeksän, ja minä tunnistin vain kaksi viimevuotista porukkaa: Saksa ja Meksiko! Meksikolaisethan ovat minulle ihan tuttuja jo; ollaan Face-kavereitakin. 😉 Muutoin on kovin Itä-Eurooppaan painottuvia kilpailun joukkoiden kotimaat (Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Venäjä). Suomen joukkueessa on tänä vuonna kolme nuorta naista.

Tänään oli toinen kilpailupäivä, ja veistokset alkavat saada muotonsa, jotka toivottavasti eivät huomisesta vesisateesta kärsi.

Meksikon joukkueen johtaja huipulla. 😉
Heillä on (taas) ajatusta ja sanomaa veistoksessaan.