o2o22o2o: Helmikuun toinen 2020. Ja sama toisinpäin.
Kynttilänpäivän kristillinen merkitys on eri kuin kansanperinteen pakanallinen tai paremmin vuodenkiertoon liittyvä tapa:
Kynttilänpäivä (2.2.) on sydäntalven viimeinen merkkipäivä, jonka jälkeen alettiin jo odottaa kevättä. »Kevättä kynttilästä, syystä Perttelistä». Pohjois-Savossa kyntteliä on ehditty jo kutsumaan ensimmäiseksi kevätpäiväksi.
Päivän tapoihin on kuulunut ohrapuuron keittäminen, sama tapa tunnetaan myös virolaisilta ja liiviläisiltä. Virolaisilla on lisäksi ollut tapana juoda tuolloin olutta tai viinaa, jotta pysyi kesällä terveen ja punakan näköisenä.
Jos tämän päivän sää ennustaa tulevaa kesää, kuten ennen ajateltiin, niin tulee kylmä kesä, kuten (lumi)sade ja lauha keli ennustavat: ”Jos ei pauka Paavalina eikä kylmä kynttelinä, niin on halla heinäkuussa.” Tänään oli kuitenkin hyvä lenkkikeli ja tuli todetuksi, että edelleenkin, kaikesta huolimatta kävely on minulle parempi kuin hiihto.
Vastoin perinteitä, meillä ei ollut ohrapuuroa eikä kyllä olutta eikä viinaakaan. Oli tämän sesongin (ensimmäinen ja ainoa?) blinipäivällinen. Apsu ilmoitti heti tullessaan ja nähdessään blini- ja lettupannut keittiössä: minä en sitten syö noita! Mutta vanhempansa ja Eevis!! söivät mieluusti. Ihan omin käsin lapsi napsi blinipalasia, muttei välttämättä ymmärtänyt, mikä smetanan juttu tässä kokonaisuudessa oikein oli. Niinpä katsoi parhaaksi levitellä sitä otsalleen ja hiuksiinsa. 😀 Sellainen iho- ja hiusnaamio!
Jälkkäriksi yksi minun kevättalven herkuistani (tein ISON annoksen, joten minulla on sitä huomenna aamiaiseksi ja välipalaksikin 🙂 : appelsiinirahkaa, jossa oli paljon veriappelsiiniakin. Ja vähän mantelilastuja, – olivat hyvä juttu.
Blinejä olen tehnyt itse vain kerran, enkä oikein tiedä, miksen useammin. Se kerran oli aika tarkalleen kahdeksan vuotta sitten, muistan sen sattuneesta syystä 😉 Ensi lauantaina meillä on aikuisten vapaapäivä. Taidamme mennä syömään ravintolaan blinibrunssin. Ei tarvitse maanitella ketään maistamaan edes ja kiristää jälkkärillä 🙂
Blinit ovat kyllä herkkua; ruokavuoden kierrossa meillä vakioherkku. Mutta eilen kyllä totesin, kun koko poppoolle niitä paistoin, että ne on usein parhaita ravintolassa, ja nimenomaan siksi, että joku muu paistaa ne, ja ettei ole sitä käryä (vaikka kuin paistoin kirkastetussa voissa). Ne ovat vähän minun ”ruoanlaittofilosofiaani” vastaaa: minä kun en halua olla keittiössä kun muut istuvat ruokapöydässä. 😉 Mutta epäilemättä ensi vuonna teen niitä taas. 😉