Showing: 1221 - 1230 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Palautumista

Palautuminen. Mökiltä paluu, olkoonkin että vain viikon poissaolon jälkeen ja että lumityöt kotipihalla oli tehty, vaatii aina pienen ”asemoinnin”. Jääkaapin päivitys, pyykit, tällä kertaa tietokoneen paluu huollosta ja päivityksistä, äidin kauppa-asiat, huushollin päivitys, huolet ja murheet, omat postit ja jopa kuvausasioista sopiminen – jee, ihan uudenlainen projekti edessä!

Liikkuminen tasaisella, liikkuminen ihan ilman tuntureita ja huikeita auringonnousuja tai -laskuja? No ei hätää, kotikaupunkikin tuntuu mukavalle. Olisinpa vielä muistanut ottaa lenkille mukaan nappikuulokkeet. Pienen lumimyrskyn kuunteleminenkin on tietysti elämys, mutta ehkä silti, kuitenkin, joku leppoisa romaani tai hyvä tietokirja olisi siivittänyt kulkemista vielä parempaan suoritukseen.

Tämä tuntuu jo kaukaiselta.

Niitä näitä

Paikasta A paikkaan B

Yöllä puhelin piippaili: siitä huolimatta, että sen piti olla ”täysin vaiennettu”! En antanut häiritä, nukahdin aina heti uudelleen. Aamulla vasta katsoin: revontulihälytyksiä. Monta. Mutta eipä haitannut. Pilvessä oli illalla ja aamullakin. Ja niin oli ollut yölläkin; mitään ei olisi kuitenkaan näkynyt. Hyvä että nukuin.

Mutta aamulla näkyi:  ei revontulia, mutta taivaantulet Vuotson eteläpuolella.

Me palasimme pohjoisesta. Kotona Oulussa ollaan. Jo hyvissä ajoin lähdimme ja kahden jälkeen kotipihassa.

Tuntui, että oli lähdettävä. En osaa tarkalleen sanoa, että miksi. Koti-ikävä? – No ei, sillä mökkikin on jo koti. Kakkoskoti kuten nykyisin on trendikästä ilmoittaa. Minulle se on ”koti”, koska se on itse ”tehnyt”, se on vain meidän, siellä on yhdet juuret, siellä on usein niitä ihmisiä, jotka kuuluvat kotiini, rakkaimmat, siellä olen ollut enemmän kuin missään muualla (jollei lasketa tätä ”ykköskotia”). Sellainen materiaalinenkin seikka, että se on minulle mieluisan näköinen, se on turvallinen, siellä on lämmin, siellä on kodikasta, siellä ei (ainakaan periaatteessa 😀 ) tarvi tehdä mitään, mitä ei halua.

 

Siellä nukkuu paremmin kuin Oulussa, siellä voi asettaa huolet pieneen kuvitteelliseen pussukkaan ja haudata hankeen tai tunturipuroon. Siellä liikkuminen ja liikunta ovat niin osa luontaista päivärytmiä, elämänmenoa, etteivät ne millään muotoa, missään vaiheessa, tunnu välttämättömyydeltä, jota on suoritettava. Mutta silti, silti tulimme jo tänään, vaikka alunperin ajatuksena oli tulla vasta huomenna, eikä mitään ”ihan pakkoa” olisi ollut kuin ensi viikon alussa. Ja todellakaan emme lähteneet koronavirusta pakoon, vaan vain lähdimme.  Näitä minä matkalla mietin.

Rovaniemellä oli kuskin vaihto, luovuin surffailusta, lukemisesta, kuvien muokkaamisesta ja ryhdyin ajamaan. Samaan aikaan toisaalla: koko pikkuperhe oli tekemässä lumitöitä pihallamme (Eevis oli kyllä kovasti halunnut sisällekin kuten kuvasta näkyy). Olipa sitten helppo kotiutua.


Kotona on hyvä.

Tosin jo merkkasin mahdollisen seuraavan mökkiviikon kalenteriin… 😉

Niitä näitä

Aina ei voi onnistua – ei läheskään aina

Olipa iltakävely!

Saunottuamme ja syötyämme lähdin autolla kohti Kaunispään huippua. Ajatuksenani (ja alustavan tilauksen vuoksi oli tarkoitus) mennä kuvaamaan Saariselän pulkkamäen valaistusta. Olen sen kerran käynyt kuvailemassa, ja nyt halusin ”lähikuvia”, toimintakuvia mäestä. Aurora Experience -valaistus on komea ja ajattelin, että neljän jälkeen siellä voisi olla porukkaa laskemassa kun hissi vielä pyörii.

Ja olihan siellä. Valot ja väkeä. Ja vaikka lähtiessä mökkipihassa ihan tyven ja mittarissa alle 10 astetta pakkasta (ja sen mukaisesti minulla vaatetta ja varusteita) oli huipulla ihan hirmuinen tuuli. Ei kamera jalustan nokassa pysynyt vakaana.

Viima puski linssin lumeen, ja kylymä. Ihan hiton kylymä. Aikani siinä koetin, ja sitten ajattelin että siirryn vähän alemmas: Etelä-Rinteen parkkipaikalle. Siellä näen häivähdyksen revontulista ja kuusta, ja samassa kun yritän taas asettua kuvausasemiin, tulee pilviä ja hoksaan, että kylän valot vievät revontulista tehot! Argh!

Seuraavaksi ajelin Kaunispään pohjoispuolelle Urupään parkkipaikalle. Ei tuullut enää, mutta ei myöskään näkynyt yhtään mitään. Oli säkkipimeää ja kello jo melkein kuusi.  Joten P**ska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Päivällä ladulla sen sijaan oli tyventä, joskaan ei mitään dramaattista kuvailtavaa.

Tässä ehkä päivän paras kuva. 😀

Niitä näitä

HeippaRRRallaa…

HeippaRallaa! Kiitos! HeippaRallaa! Hei, mummi, kiitos!

Apsu huuteli puolenpäivän aikoihin Riekonmarjan päiväkodin eteisessä kun näki, että se olikin mummi, joka tänään tuli häntä vastaan. Yllätys se ensin oli vähän mummillekin, mutta mukava yllätys. Ja tuossa hihkumisessa on huomionarvoista tuo R. Nyt ärrä kuulostaa isosti hyvälle ja joka kerta kun poika hoksaa puhessaan hyvän ja reippaan ärrän toistaa sen riemuissaan! Rallaa!

En muista koskaan ennen kuulleeni että päiväkodissa ei siksi olla ulkona, että pihalla on niin liukasta ettei lapsia voi päästää sinne leikkimään. Meidän lasten aikana oli pakkasrajat ja kunnon vesisadekin piti lapset sisällä, mutta eipä silloin tammikuussa koskaan tällaisia ”kaljamakelejä” ollutkaan.

Ei me iltapäivälläkään menty mihinkään ulos: pelattiin pari tuntia Muumien VIidakkopeliä, jossa mummin ei todellakaan tarvinnut ”antaa” Apsun voittaa. Ihan oikeasti nelivuotiaan näkönopeus on jotain ihan muuta kuin mummilla.

Sitten iltapäivän ruokalistalla toivottiin olevan ”perunapalleRRRRRoita” (Pommes noisettes) ja jätskiä! Mikäpä siinä!

Pappakin tuli autotallista puunaamasta autoja, ja sai seuraavaksi hävitä pelin toisensa jälkeen. Pikkukakkonen ja ”tappetti” ~ rallipeli tabletilta viihdyttivät vielä ennen kotiinpaluuta.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Syyrialaista Oulussa

Pian pari vuotta on ohjelmassamme ollut oululaisten etnisten ravintoloiden testaaminen. Keskimäärin melkein kerran kuussa on jossain käyty, ja on yritetty etsiä ennen testaamattomia.

Kun tästä harrastuksesta vastikään Kalevassa ison ruokajutun yhteydessä minuakin haastateltiin ja kun tänään kävimme yhdessä uudessa paikassa, niin vihdoinkin päätin taulukoida tähän astisen ”tuloslistan”. Etsin blogipostauksia kategoriasta ”Oulun etniset ravintolat” ja hoksasinpa, että muutamista käynneistä on vielä tekemättä kirjallinen selonteko ja muutama on ilmeisesti jäänyt kokonaan mainitsematta. Listasta puuttuvat ainakin Espanjalainen ravintola (jo lakkautettu, – enkä ihmettele, – ruoka oli hyvää, mutta paikka uuvahtanut ja palvelu vielä uuvahtaneempaa) sekä Hagia Sofia, jossa on käyty kahdestekin. Ja jonne ei kyllä enää taideta mennä. Ensimmäisellä käynnillä palvelu oli tolkuttoman hidasta (odotimme melkein tunnin ruokia vaikka paikassa ei ollut juuri ketään meidän lisäksemme) ja nyt vastikään käydessä palvelu toimi, mutta, mutta — ruoka ei ollut sellaista kuin siellä joskus vuosia sitten olemme saaneet: aika mautonta ja Iskenderin annoskoko oli kutistunut liiankin kanssa).

Listasta puuttuu myös Hanko Sushi, jossa olen (yksikseni) käynyt ainakin kolme kertaa, mikä ehkä kertoo siitä, että pidän siitä ja sen susheista. Istanbulissa olemme käyneet KOLME kertaa kahden vuoden aikana. Se kun on minusta/meistä yksi olen kolmesta parhaasta ravintolasta, se on rotissöörikilven ravintola, siellä on tuttuja töissä sekä keittiössä että salissa, siellä on erinomainen ruoka, huomaavainen, asiantunteva ja ”sopivasti läsnäoleva” palvelu. Jos sitä vertaa Oulun toiseen (juurikin tuohon Hagia Sofiaan) turkkilaiseen, niin ollaan ihan eri tasolla. Todella nolottaa, etten ole kertaakaan tehnyt arvioita, mutta ensi kerralla kun käymme, niin teen! Ehdottomasti. Ja siellä varmasti käymme.

Nyt kun arvostelut on koottu, hoksaan, että asteikkoa olisi voinut käyttää vähän ronskimmin, erot näyttävät aika pieniltä, mutta kyllä ne kertovat järjestyksen. Hinta ei juurikaan ole vaikuttanut arvioihin, mutta miljöö ja palvelu, siis koko kokemus.

Monta kiinalaista ja intialaista on vielä käymättä tai ainakin arvioimatta 🙂 , joten projekti jatkuu.

Tänään vuorossa syyrilainen Damsko, joka (vain FB:ssä sivut ja nekin aika huonot 🙁 ) luokittelee itsensä fast food -ravintolaksi. Siellä on ainutlaatuista shawarma-hiiligrilli, jossa valmistuvat kebabit, burgerit ja grillivartaat. Pitkällä listalla on myös tex-mexiä, burgereita ja pizzaa. Ja Falafelejä!

Olimme siellä tänään iltapäivällä, jolloin paikalla oli sekä maahanmuuttajia, ehkä juuri Syyriasta, ja kahdessa pöydässä suomalaisia lapsiperheitä (hampurilaiset ja pizzat heidän pöydissään näyttivät hyviltä ja kelpaavan). Palvelu oli hyvää, nopeaa (fast food) ja sellainen kiinnitti huomion, että Pehtoorille puhuttiin ja tarjoiltiin ensin – maassa maan tavalla? miehet ensin.  – Tai siis ravintolassa kulttuurin tavalla. No, ei häirinnyt minua, hoksasinpa vain.

Pehtoori tilasi shawarma-grillin tuotteita. Grillistä lihaa ja vihanneksia, riisiä, leipää, hummuksen ja tabullehin kera. Ja totesi annoksen vähintään riittäväksi. Minä mietin kauan ”liharullien” (ohutta leipää jossa lihatäyte) tilaamista, mutta otin kuitenkin falafelia, josta minulla ei paljon verrokkikokemuksia ole. Annos oli turhan iso: ranskalaiset jätin syömättä, enkä edes kaikkia falafelejä jaksanut, vaikka oheissoosit tekivät rapsakoihin juures/kasvispalleroihin hyvän maun. Minttu salaatissa oli erinomaisen hyvä jippo! Oikein maittava annos, mutta … ensi kerralla — jos tuonne menemme, otan jotain muuta.

Ja ennen kuin saimme tilaamamme ruoat tuli ”keittiön terveisenä” tms. kipolliset jotain. Kun kysyin, mitä se hyvä, kuuma, raikas keitto oli, tarjoilija kertoi, että linssikeittoa. Noh, jotain sellaista olimme ajatelleetkin, ja se oli kyllä tosi hyvää. Joku raikas, tuntematon maku siinä kiehtoi.

Toinen ylimääräinen annos tuli pääruoan jälkeen. Pieni pala ”mannaa”. Jotain pähkinä/manteli kakkua (vrt. baklava Kreikassa). Mannaa? Raamatussa (ja Toorassa ja Koraanissa) puhutaan mannasta*, ja muistan että joskus on mietitty, mitä tämä taivaasta satava manna on? Nyt ollaan sitten Oulun Heinäpäässä päästy syömään. Hyväähän se manna on!

  • Raamatussa toisessa Mooseksen kirjassa mainittu ruoka, jolla Jumala pitää Egyptistä pakoon lähteneet israelilaiset hengissä näiden vaeltaessa erämaassa neljänkymmenen vuoden ajan.

Hintataso ei ole turhan korkea. Kahden hengen (lopulta kolmen ruokalajin ruoka) maksoi yhteensä 25 euroa. Halusimme juomaksi vain vettä, paljon muuhun ei ollut mahdollisuuttakaan. Ravintolassa ei ole A- eikä B- oikeuksia. Vaikka ei tästä meidän toistuvien käyntien paikkaa tulekaan, toivon menestystä ja paljon kävijöitä. Oululaiseen ravintolamaailmaan mahtuu hyvin yksi syyrialainenkin ruokapaikka.

JA pisteet? Hmmm… Ei missään tapauksessa huono, mutta en kyllä ihan varauksettomasti hehkuta. Ehkä uutuuden viehätys, yritys, siisteys, palvelun sujuvuus ja iloisuus, perushyvä ruoka kuitenkin riittävät jopa lähelle nelosta, siis 4 – .

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kauppa-asioita

[Tuollaisen uuden kuvankäsittelytekniikan opettelin.]

”Jotain meni pieleen” -lukee taas tässä blogin editorisivulla. Viime päivinä postausten ja niiden julkaisemisen kansa on ollut rutkasti ongelmia. Pitkiä pätkiä tekstejä olen onnistunut saamaan hävöksiin, kuvat eivät ole latautuneet ja kaikkea muuta on mennyt pieleen. Sellainen hieman syö naista tai ainakin postausintoa. Mutta minä yritän vielä.

Siis tänään merkittävintä, tai sellaista, mistä ehkä olisi ilo raportoida, on (taas?) ruoka. Tammikuun puolivälin ankeaakin ankeamman vesisateen vuoksi päivällä ei ollut ulkoilua, joten luppoaikaa tuntui olevan tavallistakin enemmän. Ajelinpa sitten Ruskon remontoituun ja laajennettuun Citymarkettiin! Se oli hieno! Siellä oli tilaa, eikä tolkuttomasti väkeä, vaikka oli lauantain puolipäivä. Valinnan varaa kaikissa tuoteryhmissä paljon, ja erikoisuuksiakin. Pestoa marokkalaisittain, meksikolaisittain ja intialaisittain. Ostin kaikkia. Ostin risottoriisiä, valmis-hollandaisea, uudenlaista tuoremehua, Fun light garnaattiomenaa. Oikein harrastin shoppailua. Ison marikassillisen herkkuja kannoin kotiin.

Mukana myös made. Parin viikon takainen surkeahko kokeilu jäi hiertämään sen verran että halusin yrittää uudelleen: kohti uusia pettymyksiä? No ei sentään. Tänään sain meille kahdelle oikein hyvät kala-annokset aikaiseksi. Ja opin sen, että made kannattaa kypsentää selkäruotoineen kaikkineen; kypsennyksen jälkeen ruodot lähtevät helposti.

Kaikkein paras – itse asiassa pahin, joka tulee viemään minut turmioon! – löytö oli Fazer leipureiden uutuus! Lakritsi-saaristolaisleipä. Syntisen hyvää! Mihin enää tarvitaan kakkua tai keksejä, limppuja tai lakuja? Tässä on kaikki! Pieni sipaisu suolaista Oivariinia, ehkä vielä pieni ripaus sormisuolaa ja se on siinä! Graavilohi ei tämän kanssa varmaankaan sovi, mutta Aura-juusto kylläkin, – jollei muuten tule kaloreita tarpeeksi. 😀

Todella toivon, että tällainen kiusaus häipyy pikaisesti markkinoilta!

Ja sitten vielä yksi viinisuositus. Meillä on ollut kerran aiemminkin tätä: silloin kuhafileiden kanssa. Sopi niille vielä paremmin kuin tänään mateen kaveriksi, mutta pitkästä aikaa on tarjolla oikein miellyttävä chardonnay, jossa ei ole tammikypsytyksen jättämää raskautta, vaan hienosti hapokkuutta, raikkautta, makua. Giesen Chardonnay Uudesta-Seelannista (15 €).

Tulppaanejakin ostin, kuten ylhäältä hoksaat. Tuolla tekniikalla voisi tehdä vaikka minkälaisia onnittelukortteja tai julisteita tai jotain…

Paljon hyvää on tarjolla!

Niitä näitä

Vähän jumissa

 

Chilit kuin liikennevalot.

Näitä ja muita studiokuvauksia tänään.

Kirjeenvaihtoa, rotissöörihommien ”alasajoa”, askeleita ulkosalla paljon yli tavoitteen, paljon alle suositusvauhdin. Ilimanaikuista netissä surffailua. Eikä tämä bloggaaminenkaan oikein nyt suju. Joten huomiseen, hyvät lukijat!

 

Niitä näitä Oulu

Aurinkoa rannalla

 

Ilokivillä paistoi tänään aurinko, eikä merenrannassa juuri tuullutkaan. Iltapäivän aurinkoiset tunnit ulkosalla tuntuivat hyvälle. Toisaalta ei tuonne mun lempparipaikkaan tehnyt mieli jäädä istuskelemaan ja katselemaan merelle kuten keväisin tai kesäisin. Hopusti jatkoin tepastelua, kunhan kuvat sain otetuksi.

Aallonmurtajan ”suojapuolella”, siis vasemmalla ja pitkälle kohti Nallikaria rantaviivassa toinen toistaan kauniimpia jääkristallikoruja.

Olisipa ollut taskulamppu/ledilamppu mukana niin olisi saanut noihin kuviin vähän (enemmänkin) kimallusta.

Ja varovaisesti vuodenvaihteen paperitöitä olen aloitellut, edunvalvojan (äidin) ja tiedottajan (paistinkääntäjien) hommia käynnistelen: mapit ovat jo esillä, ja erinäisiä yhteenvetoja hiljalleen puuhastelen.

Niitä näitä

Sunnuntaina sisällä

[Kuva eiliseltä 11.1.2020]

Sunnuntaiaamuna ei enää tuullut kuten yöllä…

Ja toisin kuin yleensä minua ei huvittanutkaan lähteä ulos, vaikka toki aikaa ja keliä olisi ollut. Aikeeni pitää tänään blinikestit vaihdoin hampurilaispäivälliseksi, mikä sekin merkitsi, ettei edes isommasti ruoanlaittohommia.

Aamun lehtiä (netissä) lukiessa ja some-päivityksiä vilkuillessa sattui silmiin ystävän linkittämä Hesarin kolumni ”Elä paremmin, käytä pöytäliinaa” … mainio juttu, erityismaininta suluissa oleville ”avainsanoille”. No tämä ei kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä seuraavalle liikulleni.

Hieman arveluttavaa kertoa, mutta tiedättekös, mikä tuntui oikein hyvälle tänään aamupäivällä? – Vaatehuoneen siivoaminen. Siivosin vaatehuoneen, ja erityisen huomion kiinnitin kahteen isoon hyllyyn, jotka pursusivat pöytäliinoja. Perittyjä, ostettuja, teetätettyjä, paljon käytettyjä, liki käyttämättömiä hutiostoksia, liinakriiseissä hankittuja ja jopa itse ommeltuja! Laskin, että minulla on/oli 18 isoa pöytäliinaa, iso pino pikkuliinoja ja monta rullaa kaitaliinoja. Ja tabletit päälle. Nyt niistä on osa auton perässä pakattuna matkalla kohti SPR:n Konttia.

Nyt hyllyillä liinat on ”näkyvissä”, siisteissä pinoissa, ennen kaikkea aiempaa helpommin käytettävissä, vaihdeltavissa. Ei, en minä kuvittelekaan, että tämä olisi kovinkaan iso muutos elämänmenossani, mutta kyllä sain hyvän mielen tästäkin konmarituksesta. Nyt ei oikeastaan ole kuin kirjahyllyjen perkaus ja tomuttaminen sekä (kristalli)lasivitriinin putsaus siivouksen to-do -listalla. Molemmat hommat toteutuakseen vaativat melkoisen buustauksen ja inspiraation, eivät lopultakaan kovasti aikaa. Tänään vaatehuone järjestyi ja puhdistui parissa tunnissa kuunnellen Rauli Virtasen ”Reissukirjaa”. Voin suositella.

Niitä näitä

Päin mäntyä!

”Tukevasti eksyksissä”, todettiin romaanissa, jota parhaillaan kuuntelen, ja samalla totean, että juuri niin olen. Pienehkö rotko elämässäni avautui taas eteen, ja sinnehän minä humahdin. Tukevasti eksyksiin, – Pehtoori toppuuttelee, älähän nyt taas. Kyllä tämä tästä.

Kyllä minä niin toivon hänen olevan oikeassa, tämän kerran, ehkä toisen kerran parisuhteemme aikana, 😉 vai olisiko (miten paljon toivonkaan, että olisi) oikeassa taas kerran. edes tämän kerran 🙂 . Mietin sittenkin, kyllä tämä tästä.

FaBossa halailen rintasyöpäleikkauksen jälkeisen sytostaatin saanutta ystävää; ja yhtäkkiä mietin, mitä ihmettä!!?? Halailen virtuaalisesti!? Tunnen itseni idiootiksi. Toisaalta edes siten… Niin mietin. Mietin Ja taas mietin. Mietin kaikkea.

Onneksi on ulkoilma, joka pakottaa liikkumaan, miettimään, että mistähän kulmasta tätä rakasta, vuosikymmeniä edessäni ollutta mäntyä kiertäisin, kuvaisin.

Menin ihan kohti! On se hieno!