Niitä näitä

Aamulla Oulujoella, illalla kaupungilla. Levoton olo, liikkumisen tarvetta. Ja niin kyllä tuntuu olevan muillakin oululaisilla. Kylläpä oli aamua-iltaa porukkaa liikkeellä. Varsinkin illalla – kesäiltana vai onko sittenkin vielä vasta kevät?

Toisin kuin tapanani on, olen viime viikolla aika monena iltana käynyt pienen pienellä pyrähdyksellä ulkona. Tuossa meidän ja meren välissä on ”jätäri” – jätevedenpuhdistamo, ja se on tunnetusti lintuharrastajien keskuudessa tunnettu hyvänä havaintopaikkana. Sain vihjeen, että siellä on satakieli laulellut. Ja tehän tiedätte, minä koin pienen ”lintuherätyksen” Hailuodossa, 😉 ,  joten kyllähän se kiinnosti. Semminkin kun se Oulun seudulla on aika harvinainen. Lintu-atlaksessa todetaan:

”Satakieltä ei ole tavattu Oulussa ennen 1970-lukua. Sen jälkeen laulavia koiraita on havaittu lähes vuosittain. Tunnetuimmat satakielialueet ovat Laanila aivan keskustan lähistöllä ja Kempeleenlahti. Enimmillään satakielireviirejä on ollut kymmenkunta ympäri Oulua”.

Usein kirjallisuudessa ja elokuvissa mainitaan satakielen laulusta – minulle on tullut vähän sellainen käsitys, että se on jotenkin hienoa. Aattelin aina, että laulanta on kovinkin melodinen. Lintujen laulunäytteet TOP TEN -listalla ja Ylen sivulla. KLIKS

Niinpä toivoin laulun kuulevani. Tunnistaakseni sen sain linkin ääninäytteeseen: satakieli  Ja minä kuulin sen siellä jätärillä (= puhdistamon portin kohdalla) livenä eilen! Aika metka on sillä tuo laulanta, eikä kyllä mitenkään melodinen, monenlainen kyllä on. Ehkäpä juuri siksi nimikin: satakieli. Sellainen ilo.

Kauas pilvet karkaavat.

Kevätkaihonkukka.

Päivä ulkona. Apsun pikkuruiset 5-vuotissynttärit meillä. Ikimuistoiset.

Päivä ihan sekaisin. Nukuin yli kahdeksaan! Mutta kuinka olikaan hyvä nukkua! Unesta olisi kyllä muistettava olla kiitollinen. Hyvä uni on tärkeää. Mutta kuinka ylenpalttinen – tai siis ihan ohi aamun parhaiden hetkien – nukkuminen voikaan sotkea päivän rytmiä. No mutta! Väliäkös sillä! Ja hyvä päivä tänään on ollut.

Huolella föönasin hiukseni ja meikkasinkin [ei vain ja pelkästään peitevoidetta silmänalusiin, mustaa kulmiin ja hailakkaa huulipunaa kuten näinä kotoilukuukausinakin olen oikeastaan päivittäin käyttänyt, vaan ripsiväri ja oikeasti punainen huulipuna kehiin!]. Silkkihuivi ja poplari, loaferit, käsilaukunkin etsin vaatehuoneen perukoilta, ei siis maastolenkkareita ja reppua. Kaupungille. Autolla.

Olin shoppailemassa. Kaupoilla! Ja kuinka nautinkaan Sokoksen Herkussa valitessani kaikkea pientä hyvää viikonlopuksi. Kiertelin ja kaartelin. Ilman kauppalappua. Toki varovaisesti kuljin, kaupassa oli aika paljon muitakin, mikä on viime aikojen aamuvarhaisilla kauppareissuilla ollut harvinaista. Kävinpä sisustusosastollakin, vaatteitakin katselemassa, olipa kyllä kauniita kevät- ja kesävaatteita, mutta kun ”mihinpä niitä”. Eipä ole menoja eikä käyttöä, – muuta kuin ulkoiluvermeillä. Siispä Intersporttiin. Eikä tarvinnut keksiä mitään tekosyitä tai merkityksiä ostokselle: tuulitakki on tarpeen, vanha musta, ankea, kulahtanut, on purjeen kokoinen! Uuden takin valintaan ei mennyt kauaa, ei kontakteja, toinen sovittamistani oli mun. Netistä ei ole löytynyt, kaupasta löytyi heti. Harvoin on ollut niin ilo olla ostoksilla.

Kotipihalle, eikä vieläkään pyöräilemään. Pihahommia vielä. Ja illansuussa tuli systeri piazzallemme: oli aika kesän ensimmäisille Hugoille. Höpöttelimme, nautimme lämmöstä, itikattomuudesta, linnunlaulusta, pihasta, kukista, kesän tulosta. Kohtaamisesta.

Huomenna on helatorstai; se on 40 päivää pääsiäisen jälkeen ja Jeesuksen taivaanastumisen päivä. Niitä harvoja arkipyhiä, joita Suomessa enää on. Keskiajalla näitä pikkupyhiä oli kymmeniä. Meidän vuosikalenterissa helatorstai ei ole ollut erityisen kirkollinen, kristillinen tai muutoinkaan kovin erikoinen juhla. Enemmänkin sellainen ikkunoiden pesu-, kesäkukkien istutus-, kasvimaan kääntöpäivä, pihakalusteiden öljyämistä ja muuta kesäpihan touhua. Nykyisin meillä ikkunat pestään (huom. passiivi: joko meidän siivooja-S. tai Pehtoori ne pesee 🙂 ) vasta (männyn)siitepölykauden jälkeen. Teak-kalusteita ei enää ole, mutta puutarhalla kävimme tänään ja yrttipenkit jo käänsin valmiiksi. Perinteisin menoin siis kohti arkipyhää.

Puutarhalla käynti ei ole vain kukkien hakua, vaan myös valossa ja kukkameressä viihtymistä, kukista nauttimista, kesän odotuksessa oloa. Säynäjäahon puutarhalla kaikki on tip-top, siellä on siistiä, järjestystä, mikä lisää nautintoa. Pehtoori osti piazzallemme kosmos-kukat, minä portin pieliin ja ikkunalaatikoihin pelakuut. Lisäksi Surffiinat metallisiin kukkatolppiin ja kaksi ruusubegoniaa ovien pieliin. Enempää en laita, ei irtoruukkuja pihalle, ei autotallin nurkkiin. Tämä kesä mennään näillä. Yrttejä on tulossa tavallistakin enemmän, mutta ne on yhdessä paikkaa ja helppo kastella, joten ei Juniorille ole niin paljon hommia jos/kun ollaan pohjoisessa pitempiäkin pätkiä.

Kätevän emännän puuhia tänään muitakin: kävin Nappi-Kikasta ostamassa tarpeita, ja uusi ”turvavyö” kameralaukulle pyörän tarakalla on valmis. Olisi muutakin ommeltavaa, mutta hyvänen aika, joku roti se yhden päivän ompeluksilla on. Sen sijaan kokeilin jo uusia sukkapuikkoja, jotka samalla kauppareissulla tarttuivat mukaan. Prym-neulepuikon pisaranmallinen kärki ja kolmionmuotoinen varsi ovat nyt uusi juttu. En ole vielä ihan varma, onko tämä hyvä vai ei…

Pyöräillessä ilo siitä, että kadut ovat puhtaammat kuin koskaan; lakaisukoneet ovat päässeet tekemään hommia rauhassa, kun ei ole paljon kulkijoita, eikä parkkeerattuja autoja katujen varsille. Lepän kukintakin jo ohi, koivu kyllä aluillaan, mutta se ei juurikaan haittaa minua. Punkkeja on kuulemma Oulun rantavitikoissa ollut kovastikin, mutta eipä niissä ole ollut tarkoituskaan tarpoa. Paitsi ehkä Letonniemessä olisi mukava käydä, sinne kun tehty uudet pitkospuutkin. Ja Haukiputaan Isoniemeen jäi viime kesänä pyöräilemättä, joten sinnekin… Mutta ehkä odottelen noihin kohteisiin menoa vielä.

Isollakadulla aamulla. Vai Isokadulla? – Ihan sama. Toisaalta ikäni, koulutuksenikin, työnikin puolesta, oikeakielisyysasioiden kanssa (minä edelleen yhdyssanojen kanssa kipuileva) tekemisissä ollut, en yhtäkkiä välitä yhtään siitä, kirjoitetaanko Isokadulla vai Isollakadulla.. Ihan sama..

Joka tapauksessa: sielläkin, Isollakadulla, oli hiljaista, alakuloista, elämätöntä, ketään kohtaamatonta.

Koko kaupunki oli aamupäivällä tyhjä. Se on alakuloista, surullista. Mutta toisaalta, en voi kieltää, etteikö siinä olisi jotain runollista, ainutkertaista, ennen kokematonta, kokemiseen kaipaavaa… Joka tapauksessa parituntinen vierähti huomaamatta. Kuvaten ja kulkien.

Kuvakertomus täällä. KLIKS: Ehkä lukijoissani on oululaisia, jotka eivät ole kaupunkiin päässeet. Linkin takana kuvia todellisuudesta. Ehkä muillekin iloksi – tai noh, avartamiseksi…

Kotona – luonnollisesti – ruoan laittoa ja siitä nauttimista, niin kovin saamatonta. Paljon mietteitä, itsestä oppimista. Mikä ei ole vain mukavaa,. … Mutta niinpä keksimmekin palata hyvien muistojen äärelle: ystävät – kalaasit – lahjaksi saatu huippupunaviini  (Meillä saatuna vuosikerta 2012)! Juuri tänään oli sille tarvetta. Ja, kuinka se olikaan hyvää. Toi muistoja, toiveita, feed-backejä, unelmia, hyvää oloa juuri siinä hetkessä. Olisiko viini ollut näin hienoa ilman tämän hiton kevään kaikkea ikävää…? En tiedä. Mutta juuri tänään se oli niin hyvää!

Aamupäivän ilon hetkiä koin Möljällä. Siellä on ”Soffa”, jossa tiedän kuopuksemme mopovuosinaan viettäneen paljonkin aikaa. Minä vietin tänään tovin. Nautin purkkikahvin, otin kuvia, haistelin merta (suola ei vielä ole aistittavissa – toteaa allergian tukkeuttama pyöräilijävanhus).

Vihreä ”Soffa” on toistakymmentä vuotta vanha Päivi Valisen tilataideteos, jossa on paljon positiivista, paljon vihreää, paljon levollisuutta. Sinne levähdin kahville. Turvavälit, rauha ja kahvinautinto olivat taattuja.

Kuitenkin, ehkä juuri tänään on ollut se päivä, jolloin on tuntunut, että tämä hel- – tin surkea kevät saisi jo loppua!! Kesää ja valoisampia aikoja odotellessa.

Viikon kauppareissu on venynyt näin pitkälle: niinpä sitten aamukahdeksan jälkeen kaksin kävimme lähimarketissa, taisimme olla ainoat? Kunhan ruokakassit oli roudattu kotiin ja ostokset kaappeihin ladottu, oli aika ulkoilulle. Arvuuttelimme, mihin lähtisimme: minä etelään, Pehtoori pohjoiseen. Molemmat vältyimme pahimmanlaatuiselta räntä-vesi-raekuurolta, joka iski yllättäen.  Juniori lenkillään kaupunkiin, samoin kuin Tyär Helsinki – Riihimäki -reissullaan olivat molemmat tahoillaan kastuneet pahimman kerran. Minä poljin paluumatkan kuuropilven reunan takana, kastumatta, mutta kuinka hiton kylmäksi sää romahtikaan ja maa oli taas kerran valkoisena.

Mennessä kohti Kempelettä oli melkein kevään tuntua. Tänään jätin jo toppaliivin pois (enää t-paita, neule, goretex), mutta olin ihan konttajäässä kotiutuessani. Viime syksynä ja vielä tammikuussa tuntui, ettei talvea tule, nyt on kyllä tuntunut, ettei kesää, ei edes kunnon kevättä, tule.

Kempeleen kotiseutumuseon pihapiirissä nautiskelin kahvin ja croissantin, tovin kuvailin, piipahdin kirkolla bongaamassa ”kirkollisen nallen” ja siinäpä se päiväretki olikin.

Kotihommia, yrttihommia, hyvää ruokaa. Niistäpä se tämä lauantai.

Elämäni eka tomaatti on jo kukassa. ”Gartenperle: runsassatoinen ja siinä on pienet vadelmanpunaiset tomaatit” – näin on luvattu. Saapa nähdä!

Perjantai. Toukokuun perjantai.

Tänään me sitten lähdimme Hailuotoon, – on aiottu monta kertaa viimeisen kahden kuukauden aikana, mutta vasta tänään saimme aikaiseksi. Nyt tuntuu, että oli hyvä, että saimme lähdetyksi juuri tänään. Tänään oli sille paikka, tarve, – pieni matka jonnekin pois. Ja lopultakin sääkin hyvä. Olkoonkin, että toukokuun puolivälissä pienelle patikalle ja linturetkelle tarvittiin toppaa ja villaa, hanskoja ja pipoa. Rannoilla tuulee.

Tänään suuntasimme vähän eri reiteille kuin esim. ruskaretkellä kolme vuotta sitten (ks. vinkkejä siltä reissulta täältä). Meillähän on ystäväpiirissä monia lintuammattilaisia, heidän kanssaan ollaan linturetkillä käyty, minuakin koetettu opettaa tunnistamaan ja innostumaan …

Olen ollut huono oppilas, mutta tänään innostuin kun erilaisia mielenkiintoisia, opittavia lintuja oli niin paljon, niin lähellä, kuvattavina (tosin 200 mm objektiivi EI ole lintukuvaukseen paras mahdollinen – mutta Pehtoori hieman toppuutteli, että ehkä ei ihan huomenna kannata lähteä hankkimaan 600-millistä 🙂 ).

Joka tapauksessa olin hämmästynyt, kuinka paljon lintuja tänään kohtasimme: liki 30 eri lajia laskimme nähneemme. Minäkin opin tunnistamaan monta uutta: isokoskelo, kalatiira, tukkasotka, liro, ja sitten tavallisia hanhia ja joku haukka Kirkonkarissa, kymmeniä joutsenia Pöllänlahdella, telkkiä ja muita ”uintilintuja” (Pehtoori kertoi, että niitä sanotaan vesilinnuiksi. 😉 ).

Kirkonkarin lintutornille ja laavulle menimme jättäen auton Kirkonkylän K-kaupan eteen ja siitä kävelimme muutaman kilometrin kunnes tieltä kääntyi pitkospuureitti Kirkonkarin laavulle. Siellä oli hyvä kahvitella, eväsleivät nauttia, kuunnella monien, monien lintujen hillitöntä laulantaa. Eikä ollut kiire minnekään. Suojaisilla taukopaikan portailla istuskelimme, mietimme: ”Mihin sitten?”

Palattiin Kirkonkylälle, autoon ja kohti Marjaniemeä. Merenrantaa. Kalasataman kautta rantaan ja patikkapolulle. Aurinkoa, eikä niin kovaa tuulta. Liikkumisen iloa, happea, helppoa oloa.

En taida koskaan saada tarpeekseni merenrannalla olosta.

Palatessa takaisin kohti lauttarantaa, ja kello kolmen lauttaa, piipahdimme vielä (vakaan toiveeni vuoksi) kotiseutumuseon pihapiirissä. Paljon muistikortille tallennettavaa tälläkin kertaa. Kaikkien Hailuoto-reissujen jälkeen minun ei enää tarvinnut (vai ei ollut suotavaa?) pitää Pehtoorille luentoa Hailuodon historiasta, joten minä vain kuvailin. 😉

Vielä piipahdimme Petsamossa. Siellä oli Hailuoto-laivan satama, ennen kuin lauttayhteys 60-luvun lopulla alkoi. Kulttuurimaisemaa katselimme, – toisaalta niin tuttukin.

Jopa toukokuinen maisema. Toukokuussa, kerran rospuuttokelien aikana 80-luvun lopulla Hailuodossa pidettiin pienimuotoinen konferenssikin. Olinpa itse sitä järjestelemässä, äitienpäiväksi sen ”buukkasin”! – minä silloin nuori, lapseton – ja kun juuri sillä viikolla ei ollut jäätietä, eikä lauttayhteyttä, pääsimme saareen hydrokopterilla! Olipa kokemus!

Tänään pääsimme saaresta lautalla ajoissa, hyvin mahduimme ensi yrittämällä kyytiin. Kotiin palauduttua poskia kuumotti kuin olisi ollut rinteessä tai ladulla päivän. Ahavoitti! Oli liikkunut, ulkoillut, hyvää tehnyt olo. Pehtoori totesi kalakaupan kassia etc kantaessa ”ihan kuin oltaisiin pidemmältäkin reissulta palaamassa”.

Hyvä reissu oli.

Luovosa kannattaa käydä.

[Pateniemen raitilla on uusi pienvenesatama jo odottamassa liikennettä. Jäät jo lähteneet! ]

Tuntuu että elämä on käynyt varsin vilkkaaksi. Tänään sekä kampaaja että Reko!

Aamuauringossa ajelin kampaajalle, minun ja maskilla suojautuneen kampaajan lisäksi siellä ei ollut muita. Tosin kymmeneltä lähtiessäni sekä henkilökuntaa että asiakkaita oli jo muutama muukin. Onhan freesi olo kun ylipitkät hiukset ovat nyt hyvin leikattuina, ihan huoliteltu olo. Samalla reissulla vielä Sokoksen kempparista kosteusvoidetta kasvoille. Ja uusi pumppusaippua – ja käsivoide, – niitä kun tuntuu nykyisin kuluvan aika lailla. Tavallista hienommissa pulloissa olivat. Tällaiseksi elämä on mennyt: hellittelylahjana itselle saippuaa sievässä pumppupullossa. 😀

Iltapäivällä kylmästä tuulesta huolimatta lähdin vielä toiselle pyörälenkille, Apsuakin kyselin mukaan, mutta eipä se nyt sopinutkaan… Niinpä äänikirja taas seuraksi. Uppouduin taas ihan toiseen maailmaan, ja puolitoista tuntia hurahti.

Illansuussa sitten Kaukovainiolle Rekoon (lähiruokakauppiaat tuotteineen). Sain Pehtoorin kantoavuksi. Tomaattiamppelin ostin! Ahvenfileitä ja karitsanjauhelijaa, hunajaa ja tietysti kananmunia, eli nuo vakio-ostokseni sieltä. Eka kertaa paikalla oli leipuri, jolla  oli yli 100-vuotiaaseen leipäjuureen tehtyä leipää. Olin tilannut yhden. Nyt isosta, lämpimästä leivästä on iso osa syöty. Perusasioihin on hyvä tukeutua: saippuaa ja lämmintä leipää! Eivät mitään turhia asioita. Ilon asioita ovat!

Aamusella kun jo etukäteen iloitsin auringonpaisteesta ja aiotusta pyörälenkistä, Pehtoori asetti eteeni lehdessä olleen jutun, jossa Oulun hiippakunnan piispa haastoi ”piispanpyöräilyyn”: pyöräilyä, kirkkoja, nallebongausta ja hyväntekeväisyyttä. Pyöräilyä ja kirkkojen (ilman nalleja) kuvaustahan minä olen jo vuoden verran harrastanut, joten päätinpä, että tämän päivän lenkki olisi sitten osuuteni piispanpyöräilyyn.

Ei muuta kuin kamera reppuun ja pyörän päälle. Kohti kirkkoja. Oman nalleni, Tony Thorvaldssonin, kanssa olimme kaksistaan pitkällä pyörälenkillä aurinkoisessa Oulujokivarressa – piispanpyöräilyllä muita nalleja tervehtimässä: Tuiran kirkko, Kastellin kirkko, Maikkulan kappeli, Oulujoen kirkko ja Hintan seurakuntatalo sattuivat sopivasti pyörälenkilleni. Kävin kääntymässä ja matkakahvin nauttimassa Pikkaralan sillalla, ei olisi ollut enää pitkä matka Turkansaareen, mutta kun en ollut varma pääseekö saareen, niin käännyin kohti kotia.

Vaikea oli nalleja kuvailla, ikkunat heijastivat tai olivat likaisia, eikä valaisua tai kuvakulmia paljon säädelty. Mutta kiva niitä oli käydä etsimässä. Haaste on voimassa kesäkuun loppuun, montakohan nallea ehtisi nähdä?

Illansuussa vielä pyöräilimme systerin luona käymään. Yli kaksi kuukautta kotosalla viettänyt sisar on jo uskaltautunut kauppaan itse, tähän asti me olemme toimittaneet hänelle ostokset kerrostalon autohallin ”eriöön”, emme ole edes ovenpielessä käyneet, mutta nyt hän kutsui meidät käymään, isolle parvekkeelleen toviksi, iltapalallekin. Olipa mukava istuskella ilta-auringossa, uskoen, että kyllä tästä vielä kesä tulee… Vaikka varjoja onkin aika paljon.

Pilvilläkin on kuitenkin hopeareunat ja aurinko jo pilkistää…

Öisen lumisateen jälkeen aamulla maassa paksu kerros märkää lunta.

Niinpä toinen peräkkäinen päivä ilman ulkoilua. Iso osa päivästä meni kirjahyllyjen äärellä. Pyyhin pölyjä, hävitin vanhoja lehtiä ja muutaman mapillisen luentomateriaaleja (vielä niitä näyttää riittävän!), järjestelin, lueskelin, viivähdin albumeiden äärellä.

Työhuoneessa on pieni uusi juttukin. Kattolamppu! Hajotin talvella vanhan pienen tuikun, ja nyt olen tilannut uuden. Se on tammea ja valkoista metallia, kuvun asentoa ja samalla siis valon suuntaa, voi vaihtaa. Tykkään siitä!

Maanantaiterveiseni täältä!