Niitä näitä – Sivu 111 – Tuulestatemmattua

Jotenkin välilauantai

Kylymä! Mihin on hävinnyt valosta ja ilmanalasta lämpö? Ei pienintäkään aietta/haavetta uintiretkestä Möljällä, Nallikarissa, Hietasaaressa…

Hiljalleen kuljin Pikisaareen, jossa on toista kertaa ”Pikinen poloku” -taidenäyttely. Tilataideteoksia ja ympäristöteoksia, joista kaikkia en edes löytänyt, ja suurinta osaa en ymmärtänyt, ne eivät koskettaneet millään lailla, ja niiden kohdalla ainoa, mitä mietin, että mukava kun tämmöinen poloku kuitenkin on. Miksei tällaisenkin kesäpäivän kävelyllä voisi kulkea, katsella ja miettiä… Ihan hyvä.

Tässä yksi, joka yksinkertaisuudellaan, ”halpuudellaan”, ympäristöön sopimattomana sekä ärsytti että ilahdutti. Siis teki, mitä taide parhaimmillaan tekee: sai aikaan jonkinlaisen ”läikähdyksen”, sai aikaan hetken pysähtymisen. Veikko Törmäsen ”Avaus”. Siinä on kuitenkin jokin juju, idea. Avaus ainakin kolmeen suuntaan.

Ja vihdoin torille. En ole tänä kesänä juuri torilla käynyt. Kun ei ole hallia, ei ole tullut ehdoin tahdoin torille lähdettyä. Mutta tänään hain huomista varten perunoita, kanttarelleja ja muuta hyvää. Kalaakin Kuhan kalavaunusta. Enää kolme viikkoa niin on hallin avajaiset (13.8.). Kyllä on hyvä juttu.

Elämää koko päivä

Aamulla pitkästä aikaa tunne siitä, että meillä on ollut juhlat, että olemme valvoneet.

Mutta hyvä mieli, ja kuuden tunnin uni tuntui riittäneen. Väsymys jossain taustalla, siitä viis. Ja kun kerran oli aurinkoa, sateen jälkeinen huumaava tuoksu ja happirikas ilma ei ollut mitään syytä olla suuntaamatta Oulujokivartta ”jonnekin”. Edelleen Leikolan ”Teidän edestänne annettu” -kirja kesken, joten sen kera ensin Madekoskelle, jossa pohdinta, jatkanko vielä Pikkaralaan, ovatko pilvet todellinen uhka? – Mikseipä matka voisi jatkua, kun kerran kulkee. Mutta niin siinä kuitenkin kävi, että kunnon sadekuuro tulla ryöpsähti. Jonkinlainen viitta pyörän laukussa, joten no problem.

Lossi oli tänään toiminnassa, sain kyydin joen pohjoispuolelta eteläpuolelle, Pikkaralan Shellillekin pääsin ja sain lounaskahvit. Matka jatkui halki yllättävän maalaisten maisemien: hevosia, lehmiä, lampaita – niiden tuoksuja, hajuja, ääniä. Punamullattuja maalaistaloja, tuleentuvia viljapeltoja, uusia jokivarren hienoja, arkkitehtien ja hyvän rahoituksen aikaansaamia omakotitaloja, jokinäkymiä, tyventä ja tuulta. Mukavan ajatuksetonta kulkemista.

Iltapäivällä saimme pienet meille, – kyllä mummi ja pappakin noteerattiin, mutta ennen kaikkea etelästä tulleen (kummi)tädin seura, ja osaava Lego-kaveruus olivat kova sana, Apsulle varsinkin. Eeviksen kanssa minä opettelin kommunikointia. Miten 1 v. 8 kk. osaakaan ”esittää”. Oi, että. Välillä vaikea pidätellä naurua meidän pienen ”draama queenin” touhuja, ilmeitä ja eleitä katsellessa.

Hyvä päivä tänään.

Niitä näitä

Sadepäivän puuhia

Sadepäivä. Niinhän se oli lapsenakin kesän sadepäivinä, että pelattiin sisällä. Tänään illanuussa yhteisen mansikkalettukesteihin päättyneen sapuskan jälkeen päädyimme olohuoneen lattialle, pelailemaan, höpöttämään, katselemaan Eeviksen ihan omaa showta. Ihan oma temppurata koostui sohvasta, nojatuolista, kaikista paikalla olijoista, joita innokkaasti halaili aina välillä ja taas jatkoi pulputtaen kierrostaan. Apsu ja kummitäti puuhasivat tarra/tehtäväkirjan parissa.

Minulla oli tänään taas kampaaja, ja taas on pieni kriisi leikkaajan kanssa. Omani luottokampaajani kun jäi puolieläkkeen ja koronan takia pois listoilta, ja jo kevättalvellla löysin uuden – vain yhden missatun kokemuksen jälkeen. Nyt tämä uusi luottokampaajani on lomalla, ja minun hiukseni nyt? – No eivät ainakaan omanlaiseni! Noh menee kai se kuukausi tälläisellakin mallilla.

Iltapäivällä pitkä tovi äidin aatoksia ja ajatuksia kuuntelemassa, – ei koskaan erityisen luova äitini on kyllä ikääntyessään saanut liki kirjailijan kyvyn pohtia ja päätellä ihmisten kohtaloita ja tekemisiä, sekä syitä ja seurauksia niiden taustalla. Varmaan tiedätte millaisesta luovuudesta on kysymys, enkä oikein osaa vielä suhtautua näihin kaikkiin juonenkulkuihin.

Liikkuminen Niitä näitä

Koiteliin – ja sieltä pois

Ukkosen uhka iltapäiväksi ja jatkuvan sateen ennuste huomiseksi merkitsivät minun tämän päivän ohjelmassani ”varastoon” liikkumista ennen näitä uhkia.

Siispä tänään Koiteliin. Olenhan monta kertaa sitä kehunut, ja taas voisin suositella. Siellä kannattaa käydä, autolla tai pyörällä ihan miten vain. Olenpa kerran käynyt siellä moottoripyöränkin kyydissä: oi, niitä aikoja. Meidän eksnaapuri-isännän kanssa käytiin siellä ajelemassa, eikä siitä ole kuin 20 vuotta? 😀

Harmi että tänään olin liikkeellä niin aikaisin, ettei Sahansaaressa oleva Tunnelmatupa ollut vielä avoinna (aukeaa klo 11), joten oli tyytyminen matkakahviin ja kosken rannalla istuskeluun. Laiskasti kuvailin.

Menomatkalla menin Jäälin ja Kiimingin kautta (= hyviä kevyenliikenteen väyliä koko matka, tie nro 20 Kuusamontie), ja tarkoitus oli palatakin samoin tein, mutta sitten kuitenkin päädyin reitille Kiiminki (C) – Alakylä (B) – Oulu, koskapa suosin ja tykkään ”ympyrälenkeistä” ja koska Kiiminki – Alakylä on kaunis katsella ja hyvä pyörätie ajella Kiiminkijokivartta pitkin. Tiesin kyllä että Alakylän jälkeen on tylsä liki 10 kilometrin, kapea, olemattoman penkereen taival, jonka varrella puolivälissä on isot hiekkamontut, mikä merkitsee isojen hiekkarekkojen huurruuttelua, – ihan liian läheltä. Pelottan läheltä. Tosi kiva!

Mutta oma vika. Miksi piti taas hankkiutua kotiin tuota kautta. Olisi pitänyt tietää, ja tiesinkin, kokemuksesta. Seuraavalla kerralla ajelen sieltä vain viikonloppuna, jolloin ko. liikennettä ei toivottavasti ole. Tai sitten eestakaisin Kuusamontien varretta pitkin – sitä siis suosittelen.

Metsätaipaleilla koetin kurkistella mäntykankaille ja suonreunoja: onko mustikoita, onko hilloja, onko herkkutatteja? Niitä kaikkia ovat tutut ja ystävät jo löytäneet ja poimineet roppeet ja ämpärit äärilleen. Me ei olla. Tänään sentään yhdeltä innokkaalta hillanpoimijaystävältäni tilasin muutaman kilon ensi talven tarpeisiin. Olen hillastanut. Tämä on se minun tapani. Ja sieni- ja mustikkameträän ehkä sinne elokuun mökkireissulla.

Iltasella leivoin jo pohjat yhtä hillakakkua varten; torstaina saamme ruokapöytään uuden vieraan, kauan odotettu tapaaminen …

Niitä näitä

Eipä ihmeempiä

Ponniin nukkuminen juuri tänään kun pienet tulivat heti aamusta pariksi tunniksi. En muista milloin olisin nukkunut (kotona) kahdeksaan. Tänään me nukuttiin, eikä edes etätyöpäivänsä jo paljon ennen sitä aloittanut kotikotona oleva tytär meitä herättänyt. Merkillistä!

No ehdimme häthätää aamupuurot ja -kahvit nauttia, kun ”Optimus Prime” ja pikkusisarensa tulivat tuomaan elämää ja ääntä keittiöön ja pihalle. Lopulta päätin, että ehkä on parasta lähteä lähipuistoon purkamaan energiaa. 😉

Loput energiat kulutin iltapäivällä pyöräteillä – yllättävää, eikö?

Niitä näitä

Kesäperjantai kotosalla

Kesä on palannut. Tai siis lämpö, liki helle.

Kotipihalla on hyvä. Vihreää, kukkivaa, puutarhurin (= Pehtoori) huolenpidon jälkeen varsin viihtyisää ja kaunista.

Liikkumaan oli kuitenkin mieli: niinpä kohti Haukipudasta, sieltä Virpiniemen kautta Kellon Kiviniemeen, kalasatamaan. Kalapuohissa olisi ollut saalistakin, mutta kun olin jo aamulla käynyt runsaahkolla kauppareissulla… viikonlopuksi on ilo kokkailla ja nyt jääkaappi täynnä kaikenmoista, joten kalasatamassa vain ”kuvasaalista”. Kalapuohin edustalle on tehty uusi pieni patiokin, joten siinäpä voisi joku lauantai käydä lohisopat nauttimassa.

Kalasataman takana on pieni hiekkarantakin, – niin toivoin, että olisi ollut uikkarit mukana. Meri oli tyyni, oli lämmin, eikä kiire minnekään. Olisipa ollut ilo uida.

Tyydyin käymään pienvenesataman puolella, jossa oli Knaapi-kioski/kahvila avoinna: kahvi maistui ja sitten matka jatkui.

Kotipihalla, syöden, auringossa, kutoen, soitellen, skumppaakin oli tarjolla, aurinkoa ei koskaan voi olla liikaa. Aurinko on hyväksi.

Niitä näitä Reissut

Paluun jälkeen

Pikku reissunkin jälkeen kotosalla kotiinpaluuhommia: puutarhaa, kauppaa, Caritasta, pyöräilyä, pyykkiä, postia, puheluita. Ja blogipostausten täydentämistä. Ensinnäkin: sunnuntain postauksesta puuttuivat kuvat, jotka nyt olen liittänyt mukaan (ja koettanut korjata kasapäin lyöntivirheitä tekstistä). Käyhän katsomassa kuvat… KLIKS

Ja lupasin kuvia myös meidän majapaikasta. Tällä kertaa ei hotelliyöpymistä – halusin kokeilla, eikä edullisempi hintakaan haitannut, joten päädyin varaamaan netin kautta meille pikkuisen ”huoneiston”. Nettiin hakusanoiksi ”airbnb Tampere” ja valinnan varaa vaikka ja kuinka. (Airbnb on maailmanlaajuinen yhteisö, joka vuokraa huoneita, huoneistoja, taloja matkailijoiden käyttöön. Sen kautta päädyin varaamaan meille kahdeksi yöksi yösijan).

Ensin hain ihan keskustasta, mutta sitten panin suodattimeen myös ”ilmainen pysäköinti” ja luovuin Wifistä. Vaihtoehtoja oli edelleen monia. Ehkä asiakaskommentit ”todella siisti” ja ”hyvä sijainti” olivat lopulta ratkaisevat tekijät tämän Nekalassa olevan pikku asunnon valinnalle. Rustiikkisuus kiehtoi myös, ja tulipa lomasesta sitten sellainen Suomen teollistumisen alkuvaiheeseen liittyvä myös asumisen kautta (Serlachius-museot, ravintola Tampella, työläisasuntoalueen puukerrostaloalue…. )

Ja kyllä tämä oli ainakin tällä kertaa oikeinkin hyvä ratkaisu. Tykkäsin että oli tilaa (vrt. kahden hengen hotellihuone esim. Scandic, Sokos-hotelli etc.), pieni keittiö, vähän kodinomainen olo. Diskopallo ja vessan oven ”vapaa”-lukko merkillisiä, pieniä kivoja yksityiskohtia, jotka todellakin erosivat standard-hotellimajoituksesta. Ja ainakin tämän asunnon haltijan kanssa viestintä ja asiat hoituivat sujuvasti. Parkki oli ilmainen, bussi kulki melkein oven edestä, pyörätkin käytössä ja kävelymatka keskustaan ihan sopiva. Rauhallista, vanhaa asutusta…

Ja sitten tällainen nuorekas (?) remontti. Tyylitönkö? No enpä sanoisi, minusta ihan raikas ja reipas.

Keittiössä oli kaikki tarpeellinen, jopa kahvia ja kauraryynejä ”talon puolesta”.

Se wifi, sitähän ei ollut. Ja kuten tiedätte, bloggaajalle se olisi kuitenkin hyvä (ks. se sunnuntain postaus)… 😉 Mutta minähän tiesin, ettei täällä sitä olisi.

Luulenpa, että käytämme airbnb-systeemiä toistekin.

Niitä näitä Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Museot ja ruoka ovat lomanautintoja

Nekalan hellahuoneessa nukuimme hyvin, ja aamuseitsemältä taivas sininen, sää näytti kesäiseltä. Hyvä retkipäivä tulossa. Reissun pääkohde Serlachius-museot Mäntässä – vihdoin! Kyllä kannatti. Kyllä, todellakin ennemmin kannattaa ajaa Tampereelta Mänttään kuin Tuuriin! Tunnin päässä molemmat, mutta Mänttään toivon toistekin pääseväni, Tuuriin ei tarvetta tutustua uudelleen.

Gustaf ja Gösta museot ovat kolmen kilometrin välein, lisäksi tavoitteena nähdä (ja ehkä kokea) Mäntän Klubi sekä Vuorenmaja.

Gustaf-museo on ihan Mäntän keskustassa. Serlachius-tehtaiden vanha pääkonttorirakennus on komea ja sen näyttelyt on todella, todella hyvin rakennettu. Neljä erilaista kokonaisuutta: Selluportin takana, Olli ja Bucklan (Ehrströmien elämä ja taide), Paperiperkele (TÄMÄ oli erityisen hienosti toteutettu) ja Apteekkarin kauppahuone (kaikenmoista kokeiltavaa, opittavaa!!, myös kouluikäisille hieno kokonaisuus). Animaatioita, muistitietoa, kuvia, esineitä, tekemistä, kokemista, pienoisnäytelmiä; teollisuustuotanto ja sen muutokset ja niihin liittyneet sosiaaliset, polittiset, taloudellisest, kulttuuriset muutokset esitetty hienosti. Pehtooristakin mitä parhain esillepano… Minulle paljon tuttua ja ”läheistä”, ja monta kertaa mietin, että olisinpa käynyt täällä jo silloin kun opetin ”Suomen teollistumisen sosiaalihistoriaa” ja tein väitöskirjaa teollisuusyhteisöistä… Mutta ovat nämä tuttuja ja mielenkiintoisia asioita menneiltä vuosikymmeniltä ihan kaikille (suomalaisille).

Göstä-museo on sekä komeassa kartanossa että uudessa galleriarakennuksessa (vaikuttava sekin), joissa esillä klassikoita ja vaihtuvissa näyttelyissä nykytaiteilijoita. Nanna Hännisen ”How about the future?” valokuvanäyttely oli hyvin paljon mieleeni. Pidin kovasti hänen digitaalisista vedoksistaan.

Tämä teos ”3o km towards Rovaniemi City” pysäytti. Ja Petri Eskelisen ”elävät” teokset olivat hauskoja, elämänmakuisia, yksi niistä ylitse muiden: kuin minun minun mielenmaisemani anno domini 2020.

Ja iso ilo oli kun pääsimme tänään pyöräilemäänkin. Serlachius-museoiden välisellä taipaleella on muutaman kilometrin kävelyreitti (joka alunperin oli tarkoitus kulkea, mutta kun oli sadekuurojen jatkuva uhka ja todellisuus) niin mieluusti lainasimme museokaupasta meille Jopot!

Kun oli muutaman kilometrin matka poljettu Gustafista Göraniin, oli lounaskahvin aika: mitä viehättävin kahvila museon pihapiirissä (kuvassa takana), aurinko paistoi, sopivasti muitakin turisteja, kaunis puutarha ympärillä… Suomessako tosiaan olemme?

Iltapäivällä vielä läheiseen käsityökeskukseen, kotiin tuliainen, pyöräilyyn liittyvä sekin, näette vielä. Piipahdimme sateen jo alettua myös Mäntän Klubilla, ihan vaan katselemassa, ja sitten ajoimme Vuorenmajalle. Oikea hütte keskellä Pirkanmaata. Olisipa ollut auki, siellä kun saa kuulemma oikeita Flammen Kücheneitä etc. Kun ei ollut auki, ajelimme (sateessa) Tampereelle.

Hellahuoneessamme pidättelimme tovin sadetta, ja sen lakattua lähdimme Nyssellä kohti keskustaa. Ruokapaikaksi valikoitui ravintola Tampella. Se on juuri siellä, mistä nimikin kertoo. Siis ihan keskustassa, ennen käymätön, kokematon. Eikä valittamista tämänpäiväisen jälkeen. Otin ”pelkän” alkupalan. Se oli tällainen!!

AlkuPALASSA oli pastramia, jättirapuja, vaikka mitä marinoitua, bruschetta, … ja oikeasti kaikki maut olivat hyviä. Niissä todella oli makua. Pehtoorin kala-annos, samoin kuin jälkkäri, köyhät ritarit, kuulemma hyviä. Voimme suositella, miljöökin hyvä, valoisa, korkea, loft.

Ja ehdittiin kuin ehdittiinkin vielä Stockalle. Se oli reissun toinen ”must”-toivekohde. Vähän hätäiseksi jäi, mutta säästyipä rahaa. Jotain kuitenkin löysin – tosin totesin, että en sittenkään voi maksaa T-paidasta 129 euroa. 😀 Stocka ja mun kummalliset mieltymykseni…. Mutta hei, en ostanut sitä! 😉 Pienille pyjamat, Pehtoorille kirja, systerille minituliainen, valkoiset kengät itselle, jotka eivät sitten kuitenkaan ole valkoiset sekä herkkuja kotiin. Ehkä huomenna on vielä sittenkin piipahdettava Kauppahallissa, Kapteenskassa ja Keittiöelämässä … eihän tänne shoppaamaan ole tultu, mutta kuitenkin– jotain hemmottelua kotiin, ruokavieraille, ja itsellekin. Loma, you know.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kesäinen humputtelupäivä, onnen päivä

En tiedä, kumpi oli tänään iloisempi päivästä – Apsu vai mummi? Oikeastaan päivästä ei pitänyt tulla humputtelupäivää, mutta sellaiseksi se kuitenkin muodostui. Alunperin oli ollut puhetta, että käydään EHKÄ museolla… mutta poika ehdotti jo eilen, että ”eikö me voitaisi käydä kirjastossakin huomenna ennen kuin viet minut kotiin?” – Aika lailla oikeasta narusta vedetty: mummihan on ehdottomasti lukuharrastuksen tukemisen kannalla, joten: – No voitais, mummistakin ois kiva käydä kirjastossa pitkästä aikaa. Mennään vaan.

Ja kun ensin oli käyty kirjastossa ja ajeltiin jo kohti museoa, poika hokasi, että ”voitaisko käydä siellä leikkipuistoissa, jossa oltiin talvellakin …” Mihin mummi: ”Tietysti, hyvä olla ulkonakin, kun kerran paistaa ja on kesä. ” Puistosta sitten Ainolaan ja museoon. Onko muilla tiedossa leikki-ikäistä, joka toistuvasti tykkää käydä museossa? 😀 Pomppien jo matkalla ilosta! 😀

Museon jälkeen oli aie ajella mummilaan lounaalle ja sitten kotiin, mutta heitin mielestäni kaikki touhut, jotka olivat tiedossa ja ehdotin, jotta josko vielä käveltäisiin Mäkkärille syömään! – Ei vastaääniä!

Ja matkalla käytiin kertaamassa kaupungintalon edustan suihkulähteeseen liittyvä juttu hevosten juottopaikasta, pyörittämässä Rotuaarin palloa ja katselemassa Potna-Pekan lähtöä (ja päättämässä, että tälle kesälle ajellaan sillä Nallikariin, ”Eeviskin saa tulla mukaan” (BTW: eka juttu, johon pikkusiskokin sopii mukaan… 😀 ).

Mäkkärillä Happy Meal -aterian leluna ”Uli-Uli” [Kätyrit], joten riemu moninkertainen. Sitten vielä mummilan pihalle pelaamaan tennistä sekä papan että mummin kanssa, ja lopulta oli jo lähdettävä kotiin… Todellakaan en tiedä, kummalle päivä oli parempi Apsulle vai mummille. Ainakin minulle onnellinen, aurinkoinen kesäpäivä!

Isovanhemmuus Niitä näitä

Ninjago ja muutenkin eksyksissä

– Niin, mutta erikoisajajapakkaus parantaa avattarienne kykyjä ratin takana! Mutta on pakkaus on ihan äärimmäisen kallis
– Toisin sanoen tarvitsemme valtavan paljon lisää kredittejä!
– Voisitte ajaa Speedway Five-Billion tutorial-version ajokeillanne.

Tämä ”iltasadun” pätkä oli toinen hämmennyksen paikka tänään.

Ensimmäinen oli kun oli ”pienellä” aamulenkeillä – ajatuksena ennen aamupäivän sadekuuroa ehtiä käydä ”jossain Aaltokankaan takana” pikku lenkki. Jossain vaiheessa huomasin olevani keskellä metsätaipaleita jossakin päin Oulua tietämättäni suunnilleen ollenkaan missä. – Maastokartat- ja Here -sovellus kertoivat, että olin Alakylän ja Kuusamon teiden välissä, – jossain. Puolentoista tunnin polkemisen jälkeen ja sateen alkaessa saavuin – ainakin minulle suureksi yllätyksekseni – Heikinharjun sairaalan, nykyisen vastaanottokeskuksen, takapihalle. Kotikaupungissa voi olla tuhannen eksyksissä, – ainakin minä.

Noh, joka tapauksessa ehdin kotiin, aamusaunaan ja – suihkuun ennen kuin yökylävieras saapui. Apsu oli lopultakin lupautunut tulemaan mummilaan koko päiväksi, ja jäämään yöksikin, mitä ei ole sitten sisarensa syntymän jälkeen tapahtunut.

Päivä on kulunut joutuisasti, mummille on riittänyt juttuseuraa, tekemistä, iloa ja naurua. Smurffi-pelejä, Lego Ninjago-oppia, jätskihetki Tähtitornin kahvilassa, yhdessä herkku- ja karkkiostoksilla kaupungilla, tennisharkkoja pihalla, pelaamista, välillä poika kävi papan kanssa saunassa, ja taas Ninjago rulettaa (yllä oleva lainaus ko. lehdestä – ei voi mummi ymmärtää… 😉 ) . Ja monta kertaa poika lähetti viestejä vanhemmilleen ja kummitädilleen, ja antoi ehdottoman kiellon kuvien ottamiseen. Pikku Kakkosen aikana kuitenkin tällainen paparazzi-kuva. Miksei telkkari voi katsella näinkin?