Sadepäivä. Niinhän se oli lapsenakin kesän sadepäivinä, että pelattiin sisällä. Tänään illanuussa yhteisen mansikkalettukesteihin päättyneen sapuskan jälkeen päädyimme olohuoneen lattialle, pelailemaan, höpöttämään, katselemaan Eeviksen ihan omaa showta. Ihan oma temppurata koostui sohvasta, nojatuolista, kaikista paikalla olijoista, joita innokkaasti halaili aina välillä ja taas jatkoi pulputtaen kierrostaan. Apsu ja kummitäti puuhasivat tarra/tehtäväkirjan parissa.
Minulla oli tänään taas kampaaja, ja taas on pieni kriisi leikkaajan kanssa. Omani luottokampaajani kun jäi puolieläkkeen ja koronan takia pois listoilta, ja jo kevättalvellla löysin uuden – vain yhden missatun kokemuksen jälkeen. Nyt tämä uusi luottokampaajani on lomalla, ja minun hiukseni nyt? – No eivät ainakaan omanlaiseni! Noh menee kai se kuukausi tälläisellakin mallilla.
Iltapäivällä pitkä tovi äidin aatoksia ja ajatuksia kuuntelemassa, – ei koskaan erityisen luova äitini on kyllä ikääntyessään saanut liki kirjailijan kyvyn pohtia ja päätellä ihmisten kohtaloita ja tekemisiä, sekä syitä ja seurauksia niiden taustalla. Varmaan tiedätte millaisesta luovuudesta on kysymys, enkä oikein osaa vielä suhtautua näihin kaikkiin juonenkulkuihin.