Nostalgiaa hakemassa

Pohjoispuolen Oulujokivartta Lapinkankaalle asti, – lossiranta tulee aina vähän yllättäen kohdalle.

Aamusella lähtiessäni ajattelin, että tänään olisi hyvä jatkaa tästä ”mennyt maailma” -sarjaani (Kempeleen kotiseutumuseo, Turkansaari, Eevilä, — ). Lossit kuuluvat lapsuuteni kesiin. Niitä oli matkalla Oulujärven Manamansaloon, jossa käytiin perheen kanssa karavaanariaikana, sellainen oli Särkisalossa, joka oli Perniön mummulareissuilla vakiokohde ja niitä oli jossain Keski-Suomessa matkalla etelän sukulaisiin ja takaisin. Tykkäsin losseista.

Tänään siis toiveissa nostalginen lossikyyti Oulujoen yli Lapinkankaalta Pikkaralaan, ja sitten Pikkaralan Shellillä lounaskahvit. Shelliinkin liittyy muistoja: kun ajoin ajokorttia (ABC heti kerralla) oli Shell ajotunnin kääntöpaikka silloin kun harjoiteltiin ”maantieajoa” ja takapihalla oli treenauspaikka peruutuksille. Ja Shellillä käytiin joskus riiuuaikana kahvillakin. Jäälin Shellillä oli ensimmäiset treffit. 😀

No mutta, eihän nyt mennyt tuo tämänpäiväinen reissu ihan niin kuin olin toivonut. Matka lossirantaan (about 26 km?) sujui mukavasti melkein tyvenessä kelissä ja kuuntelussa oleva uusi, merkillinen, järkälemäinen kirja (Markus Leikola, Teidän edestänne annettu) koukutti aika pian. Palaan asiaan kunhan olen sen saanut kuunnelluksi, mikä ei ole ihan pian (liki 1000 sivua, lähes 50 tuntia).

Ylemmän kuvan kohdalla ajelin rantaan, ja hitto!

Että tuo ”toistainen” piti olla juuri tänään.

Ei muuta kuin hetken huilaus, juomatauko, vessaakin olisin tarvinnut, mutta … muutama kuva, tyvenen joen ja maiseman ihastelua ja eikun takaisin samaa reittiä.

Madekoskella päätin siirtyä siltaa pitkin eteläpuolelle, siellä kun olisi sellainen pieni kioski-kahvila, ja se vessa! Muuten hyvä Plan B, mutta kuppila avautuu vasta klo 11, ja kello oli 20 vaille. En jäänyt odottamaan. Matkalla Konttisen pienellä uimarannalla tiesin olevan bajamajan, joten siellä oli poikettava.

Nostalginen lossireissuni vaihtui vessan etsinnäksi.

Pilviä alkoi kertyä, tummia, ukkospilven näköisiä, mutta poikkesinpa kotimatkalla vielä Nallikarin kautta. Kesän ensimmäinen kokonainen (Apsun kanssa puokkiin syöty aiemmin) tötterö! Ingmanin suola-karamelli. Ainakin minulle uutuus, – ja pienoinen pettymys. Kun on talvella ja keväällä syönyt lähinnä kaiken maailman ”artesaani”/gourmetjätskejä, Jymy, Kolme kaveria, Maatalo, Valion Jäätelöfabriikki ja Aino (Ben & Jerry´s on nykyisin pois mun suosikkilistoilta) niin tuntui vähän ”ohuelta” tavallinen tötteröjätski. Mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä ja aikaa testata muitakin.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.