Niitä näitä – Sivu 106 – Tuulestatemmattua

Moneen ehdin :)

Päivä täynnä tekemistä.

Mummin päivä pienten kanssa alkoi jo ennen kahdeksaa. Aamutoimet ja parit muistipelit rauhassa, eikä meillä kiirettä uloskaan, kun sää oli mitä ankein. Siirryttiin sitten mummilaan, jossa iso Lego-arkku esiin. Ja Eeviksen kanssa vietettiin pitkä tovi katsellen Youtubesta delfiini-videoita. (Pian) kaksivuotias oli ihastuksissaan: ”Oi”, ”oho” ja pulputusääniä. Niinpä tänään ei katseltukaan ollenkaan poroja, jotka ovat elokuun mökkireissun jälkeen olleet tytön mieluisimpia nettijuttuja.

Kummitätikin piti ”välitunteja” leikkien lasten kanssa, pappa myös päivähoitolaisten seurana, joten hyvin ehdin laittaa sapuskaa ja vähän huushollatakin. Juniori päästyään neljältä töistä tuli syömään ja sitten kun lähtivät minä suuntasin kaupungille muutamia tarpeellisia kuvia ottamaan. Olipa kylmä vinkka. Mutta kaunis valo auringonlaskun jälkeen. Tällainen Kauppahallin viereisen hotellityömaan mukaanotto (yhteen) kuvaan tuntui ajankohtaisuuden vuoksi tarpeelliselta. VIHDOINkin tontilla tapahtuu jotain.

Ja sitten kotiin viimeistelemään korttitilausta. …

Niitä näitä

Lyhyesti ilosta

Kuinka hyvä, että on ystäviä. Että on perhettä.

Enhän minä ilman niitä näistä ajoista selviäisi. Tänään moninkertaista iloa ja eloa….

Iltapäivällä Juniorin luo; minituparit ja onhan isovanhempien (maailmanlaajuinen) päivä.

Ja illan tullen Tyär vei meidät Karjasillalle, jossa piiiiiitkästä aikaa tapasimme viininystäviä. Botrytiksen viininmaisteluilta vähän vajaalla miehityksellä. Mutta me näimme ystäviä! Livenä! Ja yhdessä totesimme, kuinka onkaan mukava – nauraa yhdessä ja syödä hyvin. Oppia uutta. Kiitos ja kumarrus kohti Karjasiltaa, olipa ilo ja nautinto!

Niitä näitä Vanhemmuus

Yhdessä ollen

Perjantai-ilta Rantapellossa.

Pikaisesti ennen ”Vain elämää” -ohjelman alkua päivän kuvien lataus koneelle, ja mielensä pahoitus omasta töpeksinnästä, sillä ei suunnilleen mitään, mitä kehtaisi julkaista, samaan aikaan toisaalla Tyär on omassa huoneessaan ja viettää Teamsin kautta työkavereidensa kanssa ”pilheitä” ja Pehtoori aloittelee telkkari-iltaa talon toisessa nurkassa.

Meillä takana mukava perhepäivällinen: Juniori ja lapset sekä sisareni tulivat pöydän ääreen, – alkuun haaparousku-sienisalaattia ja savupororieskaa (tytär toi pakkaseen tullessaan möksältä), sitten savulohta, mustajuuripyrettä, avokadosoosia, perunapalleroita, salaattia… ja lasten pientä vierastamista: olivathan kummitäti ja mummin sisko pitkästä aikaa mukana. Mutta arastelu oli ohi kunhan oli pääruoasta selvitty.

Leikkiä ja iltavilliä jälkkäriksi jälkkkärin jälkeen. Hetken kaukana kaikki muu…

Ikkunoista näkyi huikea oranssinhehkuinen auringonlasku kaukana metsän takana, kävimme pihalla porukalla katsomassa, ja totesin, että on kuin olisi tulipalo metsänreunassa, mihin Eevis reagoi välittömästi: ”piipaa, piipaa!” Palokunta paikalle!

Kaunista oli jo aamupäivällä Möljällä. Olin pyöräilykesän jäähyväislenkillä, – lempipaikoilla pyöräilin muutaman tunnin. Möljälle ensimmäisenä.

Melkein jokaisena päivänä reilun puolen vuoden ajan olen Helkaman ja Canonin kanssa kulkenut Oulun rannoilla, rajoilla ja ne ylittänytkin. Pyöräily on pitänyt mielen ja kehon kunnossa, – tänään jäähyväiset olivat haikeat. Mitenhän pärjään talven yli… On taas opeteltava tepastelemaan. ”Täytyy kävellä näin…” ja sitä rataa. Hyvä kun saa (ja voi, vielä) kulkea. Tavalla tai toisella.

On hyvä kun on yhteisiä ruokahetkiä, perjantain tunnelmaa, lasten ääniä, kohtaamisia…

Niitä näitä

Kohtaamisia tiedossa

Samaan aikaan kun koronan ”leviämisvaiheessa olevien” alueiden raja tulee lähemmäs, tänne ylemmäs, on meillä poikkeuksellisen sosiaalinen viikonvaihde edessä. Monena päivänä peräkkäin tapaamisia, vierailuja. Mehän ei olla oikein ketään tavattu, missään käyty moneen viikkoon. Okei, ruokakaupassa, ja Pehtoori rautakaupassa, apteekit, äidit, Tyär, Juniori ja pienet sekä systeri on käyty ja tavattu, ja minä parilla pienellä kuvauskeikalla – siinäpä ne kohtaamiset.

Tämä nykyisen elämänmenon aikana harvinainen viikonvaihde alkoi jo tänään, kun tyttären poikaystävä saatiin meille syömään. Ei mitään grande dinneriä, vaan vain astetta parempi torstainen wokki-nuudeli-salaatti-sapuska. Levelin nosto oli myös määrällinen: sekä nuudeleita että curryja oli kahdenlaisia, lisukkeita useampiakin. Jälkkäriksi perusvarmaa kotiruokaa: hillarahka on lähes poikkeuksetta tykätty ruoka. Mutta minusta parasta oli, että meillä oli ruokapöydässä paitsi tytär mutta myös ”vieras”. Tapasimme, kohtasimme, oli uusia juttuja, kuulumisia.

Kaikkinensa korona ei minun elossani ja tämän vuoden elämänmenossa ole ollut mikään kuristava, ei kovinkaan ahdistava juttu (pl. kevään peruuntuneet mökkireissut), – semminkin kun korona ei ole ollut kenenkään lähipiirin terveyttä tai elantoa kurittanut juttu. Koko korona on elämässä ollut jotenkin, kuitenkin, taka-alalla, sillä kaikkea muuta, monenmoista muuta, elämänmenoa ja merkityksellisyyttä, koskettavaa on tälle vuodelle kertynyt. Nyt kuitenkin – kun tuntuu olevan joku hienoinen suvantovaihe muiden asioiden kanssa – aistin, että on koronaväsymystä, kulttuurikaipuuta, ystävien ikävää, jopa haaveita pienistä ja isoista reissuista …

Siksikin on mahdottoman mukavaa, että tämä viikonloppu, nämä kohtaamiset. Niistä iloitsen!

Niitä näitä

Rajapinnoissa

Pähkinäsaaren rauha, Täyssinän rauha, Stolbovan rauha, Uudenkaupungin rauha, Turun rauha, Haminan rauha, Tarton rauha … Rauhat ja rajat.

Satavuotinen sota, kolmekymmenvuotinen sota, hattujen sota, Yhdysvaltain vapaussota, Korean sota …

Augsburgin uskonrauha, investituurariita, Westfalenin rauha, Wienin tanssiva kongressi, Münchenin sopimus, Molotov–Ribbentrop-sopimus …

— En laskenut lampaita, en tehnyt mitään hengitysharjoituksia, mutten myöskään nukkunut. Mietin Suomen historiaa, maailmanhistoriaa. Mennyttä ja tulevaa… Mistä ihmeestä noiden listojen miettiminen tuli mieleen? Ja niitä oli monta lisää. Niin monta, että aamuneljän kellonlyöntien jälkeen en enää miettinyt mitään, en kuullut mitään. Historiasta on moneksi – melatoniinin korvaajaksikin.

Aamutoimien ja (äidin) pankkiasioiden jälkeen liikkeelle. Kyllä oli jo aika vilpoista, – pakkasaamussa olivat pipo, untuvatakki, kaulahuivi, etc. jo hyvinkin tarpeen, vaikka aika tyventä oli tänäänkin.

Mukana ei ollut kuin puhelimen kamera, mutta efektien avulla jokimaiseman kuvasta tuli vähän maalauksellinen. 😉

Mutkan kautta Caritakseen, jossa pitkästä aikaa vierähtikin pitkä tovi. Aamulla oli tullut Veripalvelusta kutsutekstari, joten varasinpa saman tien ajan, ja kotimatkalla kävin siellä. Sielläkin meni hyvin. Kaupunkikierros päättyi Aasia Markettiin, – olen huomiseksi luvannut kokkailla Chinese Food kun tyttären lisäksi toinenkin Oulussa etätöissä ja -opinnoissa oleva hakaniemeläinen on luvannut tulla kanssamme syömään.

Tänään meillä oli pakastimen kätköistä löytyneen palsternakkakeiton lisäksi toissapäiväisen suppispiirakan puolikas. Kotiin kuljetuksella sain sunnuntai-iltana pari pussia suppilovahveroita ja maanantaina leivoin niistä piirakan, joka silloin lämpimänä runsaan salaatin kanssa oli oikein hyvää, kuin myös tänään kylmänä lämpimän sopan kaverina. Enpä ollut ennen tehnyt, – hyvä ohje löytyi Valion sivuilta. Varmaankin reseptissä käytetty Gouda-juusto oli rapean pohjan ja lempeän vähän pähkinäisen maun takana. Ehkä voisi sopia kanttarelleillekin?

__________________________

EDIT 16.10.2020 klo 8.20. Ks. kommentti alla

Bloggailu Historiaa Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi. KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on. Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

Ja loppuun maskisuositus!

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.

Niitä näitä

Ulkoilua ja kotoilua

Paljon on vettä Oulujoessa virrannut…

Eikä tänäänkään ihan tyventä. Paitsi puistossa. Ainolassa on enimmäkseen keltaista. Ja siellä oli paljon lintuharrastajia, yksi tuttukin. 😉 Suomessa vain muutamia kertoja (kautta aikojen) nähty rääkkähaikara oli kuulemma nähty puistossa ja jokivarressa. Minäkin sitten ajelin mahdollisten havaintopaikkojen ohi, mutta eipä mitään – olisinko nähnyt, tunnistanut, vaikka olisi ollutkin? – Tuskinpa. Minun lintuharrastuneisuuteni ja lintujen tuntemukseni on kovin vaatimatonta.

Eilisen kuvauskeikan saalista perkasin ja editoin, ja sitten pihahommissa olleille tyttärelle ja Pehtoorille värkkäilin ruokaa… Yhdistetyllä jälkkärillä ja iltapalalla oli sitten jo nuoria enemmänkin.

Mökkielämää Niitä näitä Vanhemmuus

Etätyöt mökillä

Kuukauden mökkielon jälkeen Tyär ja poikaystävänsä ”laskeutuivat” Ouluun: ”Onpas täällä värikästä ja vilkasta”.

Minä en ole koskaan ollut kuukautta yhtäjaksoisesti Hangasojalla. Pisin jakso taitaa olla kevättalvelta 1989. Oltiin Pehtoorin kanssa ensin yksi viikko yhdessä ja sitten minä jäin melkein kahdeksi viikoksi yksikseni mökkieloon. Silloin meidän käytössä oli vanha, nyttemmin jo purettu, kovin alkeellinen (ei vessaa eikä vettä, sähköt sentään) pienen pieni Alatuuli-mökki.

Olin etätöissä! Jo silloin. Kirjoittelin tuolloin päätyökseni Keminmaan historiaa, ja odottelin esikoista syksyllä syntyväksi. Tuo ”vetäytyminen kirjoittamisprosessiin” oli hyvin onnistunut; kahdessa viikossa kirjoitin parin, kolmen liuskan päivävauhtia liki valmista tekstiä ja ehdin lähes joka päivä käydä hiihtämässäkin. Nyt sitä ajatellessa tuntuu melkein unelta tuollainen. Oli juuri sen ikäinen kuin tytär nyt, – tuntuu todella kaukaiselta, melkein vaikealta uskoa. Joka tapauksessa sen jälkeen pisimmät jaksot ovat olleet 10 – 12 päivää. Koska on ollut lapsi(a), töitä, opintoja, ”yhteismökki”, taas töitä, ei etätöitä, yms. ja ne seikat ovat rytmittäneet mökkieloa.

Tytär kertoi kokemuksen ja kuukauden etäilyn ja mökkeilyn – myös J:n mielestä – olleen hyvä, levollinen, aikaansaapa, ulkoileva. Ja Oulu ja kotikoti on nyt välietappi matkalla Helsinkiin – ei ole kiirettä sinne vaan tarkoituksena on/ovat pari viikkoa täällä. Mieluista minulle on tämä!

Niitä näitä

Pian on toisin

[Pohjois-Kellon risteyksen kohdalla on korkea, jotenkin siro, koivikko.]

Lämmin lokakuu.

Aamupäivä pyöräillessä – ihan niin kuin muka voisi varastoon nauttia.

Iltapäivä pihalla – ennen lumia monenlaista.

Ilta koneella – jouluun tai tarkemmin ottaen joulumyyntiin on valmistauduttava. Kortti- ja kalenterimatskuja kasailen työstettäväksi.

Sisäinen kelloni on jo siirtynyt talviaikaan, heräilen automaattisesti tuntia aiemmin kuin kuukausi sitten, vaikka eikös ”virallisesti” ole vasta parin viikon päästä. Arkiruoka ei enää ole kovin kesäistä: juurekset ovat nyt hyviä ja halpoja. Viime viikolla tein jopa kaalilaatikkoa! Edellisestä kerrasta on vuosikausia. Heijastimet on jo taskuissa. Kaulahuivi neulottu valmiiksi. Kalenteria ja kelloa enää etäisesti tarvitsevana olen ikään kuin automaattisesti siirtynyt kohti talven tuloa.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Syksyistä

Harmaan, tihkuisen, kylmätuulisen päivän loppupuolella alkoi jo sataakin. Tuntuu, että nyt on kalenterin mukainen keli.

Varhainen aamuvuoro minulla oli tänäänkin. Ankeahko sää ei houkuttanut ulos, joten ehdittiin pelata useampi erä Kimbleä ja yhdessä harjoitella ”studiossa” valokuvausjuttuja ennen kuin läksimme puistoon.

Apsun otoksessa hienosti heijaste toimii, eikä pleksissä näy kameraa tai pienen kuvaajan puserosta heijastetta, – ensimmäisissä otoksissä niitä näkyi, mutta pian poika itse hoksasi, että pitää ottaa uusia kuvia, ettei niitä näy. Ja pieni valopiste on melkein kuin tehty kuvaan.

Minulla taas kerran vanha, tyylikäs Yashica mallina; lokakuussa kuvahaasteen värinä on musta. Retrohenkisyyttä tähän tavoittelin.

Iltapäiväruoalla olimme taas Pehtoorin kanssa kaksin, päätinpä kauppareissulla, että tänään en kokkaakaan, vaan haen marketin viereisestä Koti-Pizzasta ”Sienimestarin pizzan”. Se on ymmärtääkseni useampanikin syksynä ollut listoilla, – siis kausituote. Siinä ei ole juustokuorrutusta eikä tomaattipohjaa, eikä se siten oikeastaan maistu pizzalle, mutta minä pidin. Pohja oli rapea kun tomaattikastike ja rasvainen juusto eivät sitä kostuta. Täytteinä ovat piparjuurimajoneesi, herkkusieni, kantarelli, rucolanverso, herkkutattipöly, pikkelöity punasipuli. Tattipöly oli kyllä melkein näkymätön ja maistumaton, mutta ehkä jotain hippusia kuitenkin oli aistittavissa. Ei huono.