Showing: 5371 - 5380 of 6 406 RESULTS
Niitä näitä

Tampereelta tunturiin

Hangasojan valoisassa kiirastorstain illassa. Täällä on lunta, valoisaa, rauhallista, kaikinpuolin odotusten mukaista…

Matka sujui helposti. Tampereen sumuisesta varhaisaamusta R-lähijunalla 150 kilometrin tuntivauhdilla (yesh!) Tikkurilaan, josta ruuhkaiselle Helsinki-Vantaalle, ja edelleen Ivaloon. Epätodellista. Elämäni lentomatka. Takana istui kolme ikäistäni naista, eronnutta, kuuluvasanaista, puolelta päivin ensimmäiset drinksut ottaneet … tajusin, että kaikki eivät tule näiden tuntureiden juurelle samoin toivein ja ajatuksin kuin minä. Vajaan kahden tunnin lentomatkan aikana tajusin, että elämästä ja Lapista ja Saariselästä voi olla monen muunkinlaisia käsityksiä ja odotuksia kuin minulla on/oli.

No minunkaan odotukseni tälle päivälle eivät ihan toteutuneet (kerron vaikka huomenissa), mutta hurjan hienoa olla täällä.

Kolumni Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

La Colomba – italialainen pääsiäsherkku

Vuosia sitten, ensimmäistä kertaa Roomassa pääsiäistä viettäessäni, ihmettelin, mitä ovat pienet pahvisalkut, joita varsinkin naiset näyttivät kantavan kaupoista, useampiakin mukanaan. Selvisi, että niissä on italialaista pääsiäiskakkua/pullaa, jota kutsutaan colombaksi. Nimi tulee kakun muodosta: kakku on leivottu kyyhkyn (la colomba) muotoon.

Colomban kanssa hyvin samankaltainen panettone – italialaisten joulupulla – tunnetaan hyvin Suomessakin. Colomba-taikinaan ei panettonen tavoin laiteta rusinoita vaan säilöttyjä sitrushedelmien kuorisuikaleita. Lisäksi olennaista on, että hiivataikinaan lisätään reilusti voita ja kananmunia, ja pullan pinnalle kuuluvat raesokeri ja mantelit.

Legendojen mukaan kakun syntyvaiheet ulotetaan keskiajalle, mutta todellisempi taitaa olla kertomus, jossa kakun takana ovat italialaiset leipurit ja kondiittorit; kakun teollisen valmistuksen ja myynnin on 1900-luvun alkupuolella lanseerannut milanolainen leipuri Angelo Motta.

Suomeen colomba ei panettonen tavoin ole vielä levinnyt, ehkä siksikin, että täällä on oma pääsiäispullansa. Suomalaiseen (erit. ortodoksiseen) pääsiäisperinteeseen ja pöytään kuuluva leivonnainen on kulitsa, joka on samaa pullaperhettä colomban kanssa. Siinä missä colomba tarjoillaan zabaionen tai mascarponen kanssa, siinä kulitsan keralle tuodaan pashaa.

Euroopassa on muitakin pääsiäiskakkuja, esimerkiksi ranskalainen baba. Se paistetaan korkeassa, sylinterimäisessä muotissa, mutta se ei kuitenkaan saisi nousta reunojen yli, kun taas kulitsan kuuluukin pullistella, kohota kokinhatun näköiseksi.

Kakkuvuoassa paistettaviin hiivataikinapohjaisiin kakkuihin  kuuluvat myös savariini ja kugelhopf, jotka eivät kylläkään ole vain pääsiäisherkkuja. Savariini on rengasvuoassa paistettava jälkiruokakakku, jonka taikinassa ei ole kuivattuja hedelmiä tai kuoriraastetta, mutta renkaan keskusta täytetään hedelmillä ja kermavaahdolla. Kugelhopf, jota Itävallassa ja Ranskan Alsacessa vierailleet ovat varmastikin hotellien aamiaispöydissä saaneet maistaa, on rusinainen hyvin kuohkea pulla. Yhtä kaikki, hyviä kaikki.

__________________________________

Viime viikolla yllä olevaa Kalevan kolumniani kirjoitellessani etsin monista italialaisista keittokeittokirjoistani ja netistä tietoa Colombasta, mutta eihän sitä ole suomeksi nimeksikään. Ylläolevat kuvat otin Stockalta ostamistani kakuista. Ainakin viime viikolla niitä siellä vielä oli.

Olin sitten puheissa Italiassa asuneen ruoanlaittoystäni P:n kanssa ja kyselin häneltä reseptiä. Sitä ei vielä viime viikon tiistaina ollut, mutta jo keskiviikkona sain maistaa hänen leipomaansa La Colombaa ja reseptinkin sain. P. on muokannut reseptin italialaisista ja englantilaisista resepteistä. Ja tällä reseptillä minäkin La Colombaa viime viikonloppuna leivoin. Minulla ei ollut tietenkään tuollaista oikeaa muottia, leivoin pyöreisiin papreivuokiin. Taikinasta tuli kolme pullakakkua. Kelpasisivat sekä töissä että kotona vaikka eivät ihan oikeanmallisia olleetkaan.

Colomba-resepti

(Tämä on se P:n löytämä ja varioima resepti. Colomban  tekemiseen menee aikaa. Kannattaa aloittaa iltapäivällä, koskapa taikina vaatii pitkän (yön yli) kohotusajan. Mutta vaikka aikaa menee niin vaivaa ei juuri ole. Ja minulla ekakertalaisellakin onnistui ihan hyvin.)

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen) 

noin  ½ kg vehnäjauhoja
200 g sokeria
4 munaa (taikinaan 4 keltuaista ja päälle 3 valkuaista)
2 dl vettä
120 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaa, lisää 120 g jauhoja, nostata 1 tunti.
Lisää puolet sokerista, 2 keltuaista, loput lämpimästä vedestä, 150 g jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot, sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 70 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Vaivaa taas, lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, suklaa ja 50 g voita. Vaivaa tasaiseksi.
Laita taikina (paperi)vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Niitä näitä

Tampereella Bertha ja luento

Olen liittynyt niiden harvalukuisten ihmisten joukkoon jotka ovat syöneet ravinteli Berthassa. Tampereen ravintolataivaan uusin ja kirkkain? tähti on nyt koettu ja nautittu. Ei turhaan mainostettu ja kehuttu paikka. Sopuhintainen, miellyttävä sisustus, keskeinen sijainti, ystävällinen, asiantunteva, pöyhkeilemätön tarjoilu ja tärkein kaikesta: erinomainen ruoka ja vielä mukavassa seurassa – vaikea valittaa. 🙂

Alun haukimureke hyvää, ei kuivaa,  maistui hauelle . kuten kuuluukin, ja perunasalaatti jossa sipulina ruohosipuli oli herkkä ja keväinen. Kaunis kuin mikä, eikä kreetalainen, vähän mitäänsanomaton (kylläkin) viini sitä tärvellyt. Pääruokana maksaa. Minähän otan ravintolassa usein maksaa, jos suinkin mahdollista,  ja tämä (sirkulaattorissa!! viimeistelty) oli kyllä yksi parhaista, ellei paras, ja se on jo paljon sanottu se. Perunamuusi ja pekoi kerallaan hienostunutta ja hyvää, olematta mitään piperrystä. Dein Montepulciano todettiin vähän vaisuksi, mutta ei virheeksi (olihan meillä kahdella ravintolafriikällä mukavaa yrittää vähän edes braissailla, ihan vaan keskenään testailimme sanoja :)).

Kollegan kanssa helppo jatkaa siihen, mihin hänen vieraillessaan Oulussa jäätiin. Perheistä, yliopistojen uudistuksista, historiantutkimuksesta,  yliopistolehtoreiden työnkuvista.  Ei se näytä olevan erilaista on sitten kyse Tampreesta tai Oulusta. On kyse kummasta sukupuolesta hyvänsä. joka tapauksessa oli ilo….

Mutta ennen kuin tämä illallinen päästiin nauttimaan oli tehtävä töitä. Aamulla heräsin sateiseen Tampereen aamuun. Eilen melkein kesä, tänään kuin syksy. Aamupäivän tein töitä, monenlaisia. Ja puolelta päivin lähdin käymään neuvottelussa. Nyt olen PALJON viisaampi.

Olisin halunnut ehtiä myös Stockalle, ja halliin, Ullan Unelmaan  ja vaikka ja minne (työväenmuseeon mm.)  mutta oli jo kiirehditttävä viimeistelemään luento.

Ja sitten sateessa yliopistolle. Luennolla oli kuulijoita, päinvastaisesta olettamuksestani huolimatta. Muutamia kymmeniäkin. Ja minustahan on mukava luennoida, eikä edes Tampereella jännitä  🙂 Heh! Vanha aihe lämmitti. Oli mukava.

Nyt tämä reissu alkaa olla yöunia vaille putkessa. Pääsiäistä kohti…

Niitä näitä

Junassa

Juna Tampereelle lähtee ajallaan. Minulla on kuusi tuntia aikaa supistaa noin 20 tunniksi riittävä luentoni pariin tuntiin: 100 vuotta linja-autoliikenteen historiaa pariin tuntiin. Mahdoton tehtävä. Yritettävä oli.

Junavaunussa on vain yksi nuori nainen, yksi keski-ikäinen mies Tervolasta matkalla Tallinnaan – ” ihan vesieväillä vaan”.  No joo, kirkasta ainakin. Oikeasti hyvin hiljaista ja rauhallista Kokkolaan asti. Eikä senkään jälkeen mitään hulabaloota. Pari penkkiä kauempana ruotsinkielinen äiti opettaa ala-asteikäiselle tyttärelleen suomea ja tyttö kääntää ”- – haluan uida yksi sataa metriä – -” Jään kuuntelemaan kun äiti kerta toisensa jälkeen sanoo lapselleen: ”Nej, nej, et opi mitään!” Hö, en mene sanomaan, mitä mieltä olen tuollaisesta opettamisesta. En mene.

Monta kertaa matkalla mietin, kuinka hienoja junatkin nykyisin ovat. Siistejä, hiljaisia, kulkevat tasaisesti, pistorasiat läppärin akkua varten. Olin vielä varannut lipun toka kerrokseen, joten aurinkoisessa iltapäivässä hyvä katsella Pohjanmaan lakeuksia, ohi vilahtelevia kirkonkyliä.

Vettä jo pelloilla, Pyhä-, Siika-, Kalajoki kaikki kukkuroillaan vettä. Kevättulva korkealla. Kannuksessa pellolla paljon joutsenia. Kauniita, mikä niissä on sellaista, että ensimmäisenä niitä katsellessa tulee mieleen adjektiivi kauniita?

Poika tekstailee, on herännyt leikkauksesta. ”Jäätävännäköinen” reidestä irronnut – nyt tähystyksessä poistettu – luunkappale kuulemma kehystetään.

Mietin, kuinka junassa on yksin keskellä muita,  on rauha tehdä, on rauha ajatella (vrt. työhuone). Voi olla irti. Toisaalta voi olla kontaktiseerattavissa jos haluaa. Joku vaunuosastossa haluaa: puhelimensa ilmoittaa parin minuutein välein tekstarin saapumisesta. Tekstariääni samanlainen kuin meidän seinäkellossa. Kuulostaa hassulta. Joku kertoo puhelimassa olevansa menossa Tallinnaan silmäleikkaukseen, tulee kuulemma paljon halvemmaksi siellä.

Konnari kuuluttaa, että juna on myöhässä; onko se nyt joku uutinen. Kannattaisiko siirtyä kuuluttamaan jollei ole. Routavauriot, tiedättehän. Vaikka samapa tuo minulle. Tälle illalle ei mitään aikataulutettua. Aamupäivällä vasta menen neuvotteluun. Bisneksiä. Heh. Tai käyn kyselemässä kokemuksia. Tiedä vaikka olisi merkittäväkin meetinki loppuelämäni kannalta. Tiedä häntä.

Ja vasta iltapäiväksi yliopistolle. Niin että mihinhän menisi syömään, sitä mietin junassa ja sitä miettiessä käyn iltapäiväkahvilla ravintolavaunussa. Muistuu mieleen yksi  Helsingin reissu kun olin opiskelijoiden kanssa ollut taas kerran turneella. Yksi opiskelijapoika kertoi, kuinka hän on täysin rahaton, kuinka hänellä ei ole rahaa jatkaa opintoja, eikä hän saa vanhemmilta mitään apuja, eikä opintoraha riitä. Olipahan jostain saanut kuitenkin sen verran fyffeä että oli kohtuullisen tanakassa kännissä. Mutta sen jälkeen en enää ole häntä nähnyt, jätti opintonsa kesken. Rahanpuutteen tai jonkun muun syyn takia. Siitä on jo kauan.

Sitten taas värkkäilen luentoa ja mietin, että noinkohan ketään pääsiäisviikon keskiviikkona iltapäivällä on Tampereella luennolla. Ketä tulee kuuntelemaan oululaista lehtoria joka puhuu liikennehistoriaa pääsiäiskeskiviikkona iltapäivällä. Saapa nähdä. Kollega on uhannut tulla kuuntelemaan. No eipä mene haaskioon tämäkään keikka, ja onhan minulla muutakin tekemistä Tampereella.

Huomaan, että minusta on mukava matkustaa junalla. On mukava olla Tampereella. Nyt.

Nyt lähden syömään. En tiedä mihin.

____________________

klo 21.15: Vinoteca del Piemontessa kävin. Ja pidin. Kaikesta. Nyt hotellin ikkunasta näyttää tältä. Näsinneula suurenee klikkaamalla.

Niitä näitä

Sopivasti pukeutunut

Tänään on hoppu. Ollut koko päivän. On edelleen. Töissä asiat kuntoon ennen reissuun lähtöä, Caritakseen pienimuotoinen rahtikuljetus, haudalle synttärikukat (vähän hassua että haudalle viedään synttärikukkia, mutta niin vaan pehtoorin kanssa käytiin äsken viemässä), Juniorille sairauspääsiäiseksi ruokaa ja herkkuja, valittava ja tilattava sisustustarpeita, seminaarilaiset ”huollettava”, itseänikin vähän huollettava, huomenna aamusella vielä hammaslääkäri (rasittavat, kiristävät tikit saan pois!) ja …

Luentomatka alkaa olla siinä vaiheessa valmis, että enää mietittävä, mitä  pistää päälle? Kunnon tieteellisen luennon yksi edellytys on, että olet vakuuttavasti pukeutunut. Ei, eihän se niin mene, mutta itsellä vaan on kivempi, varmempi olo, kun on sopivissa kamppeissa. Paino sanalla sopivissa. Sopivissa ymmärrettynä monin tavoin.  Nyt olisi sitten päätettävä, mikä on sopivaa?

Huomiseen! Matkakirjeenvaihtaja Mansessa huomenissa.  Son moro!

 

Niitä näitä

Erilainen palmusuunnuntai

Pääsiäisretriittini jää tänä vuonna väliin. Monena edellisenä vuonna olen lähtenyt palmusunnuntaina yksin mökille, viettänyt siellä omaa hiljaisuuden retriittiäni kunnes perhe on sitten tullut perässäni Hangasojalle. Tänä vuonna ei onnistu. Huomiseksi on kertynyt töihin kaikkea tähdellistä ja sitten keskiviikoksi onkin mentävä Tampereelle. Joskus talvella lupauduin luennoimaan siellä, eikä tullut pieneen mieleenkään tarkastaa, onko ko. keskiviikko juuri pääsiäisviikolla.

Sitten hoksattuani tämän asiantilan päätin, etten lähdekään Tampereelta luennon jälkeen keskiviikkoiltana yötä vasten Ouluun, vaan jään Tampereelle yöksi ja lähden aamujunalla Helsinkiin (Tikkurilaan) ja lennän suoraan Helsingistä Ivaloon. Tähän suunnitelmaan sopi hyvin, että Tampereen kollega, luentosarjan koordinaattori, tuttu ilmoitti varanneensa pöydän uudesta ravintola Berthasta, jonne voisimme mennä keskiviikkona illastamaan. Ei huono ajatus.

Pääsiäisen viettomme uudelleenjärjestelyyn kuului sitten, että pehtoori lähteekin tänä vuonna jo nyt sunnutaina mökille, ja on sitten minua torstaina Ivalossa vastassa. Mutta eihän se sekään mennyt sitten niinkuin oli aiottu: Juniorin polvessa kun on nivelsiteiden repeytymän lisäksi luunsiru, joka otetaan tiistaina tähystyksessä pois, niin pehtoori jää hoitelemaan pojan sairaalaan ja pois sieltä ja lähteekin vasta keskiviikkona mökkiä kohti. Mutta nuoripari ei sitten pääsiäisen viettoon lähde.

Tämä retriittini skippautuminen mahdollisti sitten sen, että pääsin opiskelijoiden järjestämiin bakkanaaleihin eilen ehtoolla. Kun ei ollut tiedossa tänä aamuna autonrattiin lähtemistä niin kävin piipahtamassa Tetralla. Järjestyksessään 29. bakkanaalien (minä olen ollut järjestämässä ensimmäisiä!) parasta antia oli ainejärjestö Tiiman mieskuoron ”Njet Molotov”. Tietokilpailussa meidän muutamalla henkilökunnan edustajalla täydennetty joukkue ei pärjännyt opiskelijoille, mitä koettelimme selittää antiikin harrastuneisuuden jäämisellä kovin vähäiseksi viime aikoina. Muutamien omieni kanssa viivähdin vielä jutskailemassa, kunnes kymmenen jälkeen totesin, että on aika liueta vähän äänin.

Koska pääsiäistä ei sitten perheen kanssa vietetä niin oli hyvä syy järjestää tänään pääsiäispäivällinen. Juniori ja tyttöystävä uhrautuivat syömään. Kokkauksista jo edellä, ja jatkoa seuraa tässä joku päivä. Aika hyvää oli …

 

Reseptit Ruoka ja viini Ruokahaaste

Huhtikuun ruokahaaste: maltaisia makuja, karitsanfileet stout-kastikkeella

Ahmija-blogissa on tämän kuun ruokahaaste. Ja aiheena on maltaiset maut. Minulle kovin vieras juttu, – sitten opiskeluvuosien ei ole paljon oluisiin tullut tutustuttua, saati niitä ruoanvalmistuksessa käytettyä. Mutta kun haaste on haasteellinen ja avaa uusia kokeiluja niin sehän on hyvä. Viime viikonloppuna kokeilin tehdä olut-lakritsikastikkeen pihville. Lakritsi ja stout sopivatkin vallan mainiosti yhteen.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Olut innostikin sitten soveltelemaan toistakin kastiketta. Palmusunnuntaina, pääsiäismenu mielessä kokkailin vanhan lammaspaistin kastikkeen stout-virityksin ja tarjosin sitä karitsanfileiden kanssa.

Tämä jälkimmäinen kokeilu onnistui paremmin, vaikka ei ensimmäinenkään huono ollut. Oluen lisäksi uuden, makoisan maun soosiin antoi musta valkosipuli (kuva suurenee klikkaamalla).

Kokeilin tätä Etelä-Koreasta tuotua, aika tyyristä, kuuleman mukaan antioksidanteiltaan ihan omassa luokassaan olevaa herkkua ensimmäistä kertaa. Eikä jää viimeiseksi. Mustan valkosipulin kahvinen ja lakritsainen maku sopi hurjan hyvin yhteen stoutista löytyvien samojen makujen kanssa. Makuöljyyn tästä saa varmasti huippuaromit. (ks.  mustasta valkosipulista täältä http://www.blackgarlic.co.uk/ lisää)

Maltaisen olutkastikkeen kanssa ohra-riisi-lisuke oli hyvä. Puljonki-lihaliemiä myydään nykyisin myös ½ litran tölkeissä, mutta minulla oli vielä tuollainen iso purkki, joten kun siitä meni vain puolet kastikkeeseen niin käytin toisen puolen ohraton liemeksi. Ja hyvää tuli. Keittelin myös palsternakkaa, mikä sekään ei ollut hullumpi idea tähän kokonaisuuteen.

Ja jälkkäri? Maltaisella pääsiäislinjalla kun ollaan niin mämmiä, loraus Amaretto-mantelilikööriä ja nokare vaniljajäätelöä.

 

Mutta siis asiaan: vastaukseni haasteeseen on karitsanfileet stout-kastikkeella.

Karitsanfileet (2 -3 filettä/ruokailija)

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita fileet marinoitumaan yön yli. Ota huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta. Ennen paistamista pyyhi marinadi pois. Paista voin-öljyn sekoituksessa muutama minuutti. Anna vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoamista.

Marinadi:

1 sitruunan mehu ja kuori
5 valkosipulin kynttä
1 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
2 dl maustamatonta jogurttia

Tee kastike ennen kuin paistat fileet.

Stout-kastike karitsalle tai lampaalle

0,5 l lihalientä (paistinlientä, fondista tai esim. Puljonki-liemi, kuvassa)
3 rkl sokeria
4 pikkusipulia
2 kynttä (mustaa) valkosipulia
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 dl stout-olutta
2 oksaa timjamia
maizenaa
voita

Sulata sokeri kattilassa ja paahda hieman siihen väriä. Lisää lohkotut sipulit, myös musta valkosipuli viipaloituna, balsamiviinietikka ja lihaliemi. Anna kiehua noin puoleen.   Lisää stout (varo kuohuu helposti). Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää timjami ja anna rauhoittua toiset 10 minuuttia.

Siivilöi ja suurusta tarvittaessa vesitilkkaan liuotetulla Maizenalla. Vatkaa kylmällä voinokareella kiilto pintaan.

Tarjoa ohraton ja keittettyjen ja sitten voissa paistettujen palsternakkaviipaleiden – ja mustan valkosipulin – kanssa.

Jos haluat hyvän kokonaisen pääsiäislampaan marinointi- ja paisto-ohjeen se löytyy vanhasta nettikeittokirjastani sivulta 49. Senkin kanssa tämä kastike varmasti toimii.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pyöräily- ja parsakausi avattu

Aurinkoa. Heti aamusta aurinkoa. Hieman harmitti kun oli aamupäivä käytettävä duunin tekoon, mutta alkuiltapäivästä lähdimme pyöräilemään. Käytiin hallissa pyörillä hakemassa huomiseksi karitsan filettä ja nautimmepa kauppahallin viinibaarissa lasilliset. Melkein kuin terassikausikin olisi aukaistu. Viime kesänä yritimme ko. paikkaan muutaman kerran, aina oli täynnä, mutta tänään ei ollut ketään, joten käytimme tilaisuutta hyväksi. Siinä olisi saanut kevyttä välipalaakin, mutta ei ollut nälkä, joten tyydyimme aperitiiviin ja teimme ostokset ja pyöräilimme kotiin. Ihan huippua kuin voi jo käydä hallireissulla pyöräillen. Kesää odotellessa …

Eilen nautimme parsaa ja koskapa maistui niiiin hyvälle, päätimme keitellä niitä tänäänkin. Kaksistaan kun syötiin niin puntti niitä lisukkeineen riittivät ruoaksi. Viime vuonna opin keittämään parsat paistokasarissa; ei tarvi hankkia mitään erillistä parsakattilaa, ja hyviä tulee.

 

Edelleen Knorrin kerrassaan oivallinen valmiskastike kelpasi. Viime vuonna jo mietin, että lämminsavuporo voisi olla passelia parsan kanssa, ja koskapa eilen saimme perinteisemmin prosciuttoa niin tänään sitten hallista ostimme 100 g porolastuja. Ja voila! Hyvin pelitti. Tosi hyvin, olisiko tässä pääsiäisen alkuruokasi?

Sitten olen leiponut La Colombaa… Palaan asiaan torstaina.

 

 

Niitä näitä

Maalla makustelemassa

Herään aamuyöllä mielettömään ikävään: yritän saada takaisin sen tunteen, joka oli eilen illalla tyttären kanssa puhelimessa. Levollinen olo. Ja tieto siitä, että enää kuukausi… Jossain vaiheessa nukahdan uudelleen. Herään taas. Työt. Tekemättömät työt, joita en ehdi, en millään. Nukahdan taas. Herään paljon ennen kellon soittoa, viiden jälkeen on jo aika valoisaa. Ei, en lähde salille. En halua. Keitän kahvin. Paahdan leivän. Lemon curd maistuu keksin päällä hyvältä ja postilaatikolla tinttien konserttia kuunnellessa huomaan, että tänä aamuna ei ole sellaista tiheää sumua kuin muina aamuina tällä viikolla. Hymyilen, on sittenkin kevät.

Töissä hiljaista. Hyvin hiljaista. Kirjoitin ensi viikon luentoa, flow. Asia vei. Unohdin ajan. Unohdin väsymyksen. Yhtäkkiä: on lähdettävä kotiin. Ja yhtäkkiä muistan: tänään syömään. Tänään on se päivä.

Ehdin kotiin ajoissa. Nuoripari on tullut töistä, pehtoori odottaa, minä äkkiä siistiydyn ja lähdemme Iihin. Systeri on kutsunut syömään, on kutsunut jo ajat sitten, nyt meille kaikille sopi. Me tiesimme pääsevämme nauttimaan. Nauttimaan kauniista kattauksesta, huolella mietitystä musiikista, maaseudun rauhasta (kuinka kaunista Iijokisuistossa onkaan! Kuvasin kauan aikaa. Kaupunkilainen kun pääsee maalle niin se on hienoa :))., ja ennen kaikkea pääsimme nauttimaan hyvästä seurasta ja ruuasta. Mukava kun nuoretkin olivat mukana. Sisaren kärsivällisyys kokkailussa(kin) oli meille nautinto.

Minä en ole koskaan itse tehnyt pastaa. Enkä taida ihan heti yrittääkään. Mutta tänään saimme nauttia sellaisesta. Nautimme sisaren tekemän italialaisen illallisen (antipasti: parsaa prosciutto! ja lampaanlihapullia… Perfetto!) jonka primona oli tortellini salvia-sitruuna-voikastikkeella. Sitruunaa oli juuri sopivasti, hienostuneesti. Ja se pasta! Kuva ei tee oikeutta.

Secondona oli lohta ja marinoituja kesäkurpitsoja. Se, että ei pehtoori, ei poika eikä minikokelas ole mitään kesäkurpitsafaneja, mutta kaikki kolme ottivat lisää, kertonee aika paljon. Entäs sitten minä, joka pidän kesäkurpitsasta arkisempanakin versiona?

Ja sitten jälkiruokana: tietysti! Gelato! Itsetehtyä jäätelöä, kahdenlaista, naturalmente!

Eikä ruoka suinkaan ollut illan ainoa hyvä juttu. Olen levollinen. Nyt luulen, että ensi yönä ei tarvitse heräillä. Buona notte!

 

Niitä näitä

Dialogeja

Töissä, opiskelija huoneessani.

– Miks sulla on töissä rairuohoa?

Laittelin kotiin ja mökille vietäväksi, ajattelin yhden purkin tuoda tännekin…

En ikinä oo täälä nähäny kellään mitään rairuohoja… moon kyllä kattonu noita sun kukkapurkkejaki, jo aikasemmi …

Onkos se nyt niin harvinaista? On kai täällä muillakin kukkia?

– No emmä ainaskaan muista että ois. Ja sullon noita taulujaki.

– Niin, kun kuitenkin puolet hereilläoloajasta tulee täällä arkisin vietettyä, niin olen vähän sisustanut. On niinkuin viihtysämpää. Minusta.

– Joo, ihan miten vaan.

————————

Kaupan kassalla

– Nämä on varmasti menneet jo pilalle, voin käydä vaihtamassa.

– Ei, ei tarvitse. Niiden kuuluukin olla mustia.

– Mutta nämähän on valkosipuleita.

– Aivan niin, mutta ne ovat mustia valkosipuleita.

Tässä vaiheessa tyttö kassalla katsoo minua oikeasti vähän säälien.

– Tuota, nämähän ovat mustia. Harmaiksi menneitä.

– Ei kun ne ovat sellaisia harvinaisia, teillä on niitä täällä myynnissä.

– Ihan miten vaan...

 

Ihan miten vaan 🙂