Reija

Loppiaisaatto Lapissa

Pakastuu. Mutta se ei ollut syy pysyä pois ladulta. Tai mäestä tai muutenkaan ulkoa. Nuha meinasi yltyä ihan mahottomaksi. Niinpä sitten huilailin. Ja tein lapaksia.

Lappilaisia tapaksia. Ja niitä varten uusi design-tekeleeni oli ihan toimiva. Että kahdestaanko noin paljon tarvittiin ruokaa? Ehei.

Saimme länsirajalta Saariselän kautta Ouluun matkalla olevia vieraita, ystäviä kylään. Eikä sitten ollut vaikeuksia kuluttaa iltaa. Näiden ihmisten kanssa on loppiaisaattoa vietetty kymmenkunta kertaa ennenkin. Elikkäs viinikerhon ihmisiä on pohjoisessa liikkeellä. Ja niinhän sitä sitten tuli jokunen viinikin avattua. Vuoden 1997 Alsacen grand cru Gewurztraminer oli ihan hurjan hyvää.

Levollista loppiaista.

Lappi

Pieni päivä

Aurinko ei vieläkään nouse. Vasta ensi sunnuntaina se on näillä leveysasteilla horisontin yläpuolella, ensimmäistä kertaa kuukauteen. Tänään taivas on ollut pilvessä, mutta yön mökin seinissä pyörinyt myrsky laantui aamuun mennessä. Kimmeltävät hanget kauniita, ihan hiljaista. Ruotsalainen historioitsija Peter Englund kirjoittaa mikro- ja mentaliteettihistoriaa käsittelevässä esseekokoelmassaan, että lumisateen voi kuulla. Ei Englund ole väärässä: lumisateen voi kuulla.

Voimapuu voi talvellakin hyvin …

Aamukahvipöydässä (aamu?? klo 10 on aamupäivä!) totuuden hetki: tänäänkö hiihtämään? Tänään hiihtämään. Laanilasta Piispanojalle. Sprintti :D. No vauhti ei ihan sprinttivauhti, mutta minä hiihdin. Sehän olikin ihan mukavaa. Eikä ainakaan voi pistää välineiden syyksi, jollei suksi kulje. Karhu Spectrat, sellaiset pitopohjasukset, pitivät. Ja luistivatkin.

Tänään minun saunanlämmityshukini. Ja ruoanlaittohan on minun yksinoikeuteni. Siinähän se päivä on taas kiireesti kulunut.

Enkö minä jo jouluna sanonut (kirjoittanut) että tonttuherra Routalempi kaipaa pohjoiseen: katsokaahan nyt, kuinka hyvin se viihtyy tuossa tuvan nurkassa.

Mistä minä tämän nuhan oikein sain?

Niitä näitä Vuorotteluvapaa

Nyt on sitteku

Jos syksy vielä menikin erinäisten talkooprojektien parissa, ja varovaisesti töitä tehden, niin nyt vuorotteluvapaa on todellisuutta. Jo nyt. Nyt kun puolet siitä on suunnilleen vietetty. Ihan omasta tahdosta, oma vikahan, nuo syksyn projektit tietysti olivat, mutta sitoivathan ne ja veivät ”omaa aikaa” (jota termiä kyllä periaatteessa olen aina vastustanut).

Tokihan vuorottelun suomista mahdollisuuksista on jo syksyn kuluessa tullut nautittua, tullut reissattua ja laiskoteltua, tavattua tuttuja ja oltua läheisten kanssa ”normaalia” enemmän. Nukuttua ennätyspitkiä yöunia ja tehtyä mitä haluttaa (mm. Vuorotellen).

Yksi toive vuorottelun aloittamisessa oli saada olla mökillä enemmän kuin vain ”lakisääteiset vapaat” ja saada ulkoilla ja lukea määrättömästi, opiskella valokuvausta ja harrastella ruoanlaittoa ihan ajan kanssa. Nyt voisi sitten siis sanoa, että ”elän unelmaani”, eikös kaikki Idols-voittajat ja muut elämässäpärjääjät niin sano? Minulle sopii kuitenkin ehkä paremmin ”nyt on sitteku”.

En vain ehkä ihan osaa tätä… Vielä. Nyt-on-sitteku tarkoittaa myös sitä, että suorittamisen pitäisi vähentyä. Pitäisi vain osata olla. Olen tänään ollut! Nukkunut kymmenen tunnin yöunet, herännyt kahdeksalta, surffailut (vain yksi työasiaksi luokiteltava sposti), siivoillut mökkiä, tuuletellut, pessyt pyykkiä, käynyt pehtoorin kanssa Kuukkelissa (mennessämme vastaan tuli 11 autoa, joista 1o oli venäläisiä mustia citymaastureita), puolelta päivin niin kova tuuli että mäkeen ei huvittanut lähteä, joten lumityöprojektini jatkuivat. Minä pidän lumitöistä (erityisesti silloin kun ne eivät ole ”pakko”). Hifistelyksi jo meni. Lisää lyhtyjä mökin pihaan ja nuotiopaikalle ”lumilinna”.

Sitten omin pikku kätösin tein puutöitä, liiterissä sahasin, hioin, vuolin… eikä haavaakaan! Onhan niin hieno tarjoiluastia, että designiksi voisi nimittää! Tai ehkä astia on väärä sana. Ehkä alusta olisi kuvaavampi. Ja ehkä sittenkin rustiikki eikä design. Hih!

Ja tänään alkaa Downton´n toinen tuotantokausi, ja sen jälkeen tulee Château Margaux´sta ohjelma, ja minä voin ihan hyvin valvoa ja katsella… Monta tuntia television ääressä..

Nyt on sitteku.

Miltä se tuntuu? Ei vielä voi tietää…

Lappi

Pohjoisen lumimaahan

Huonosti nukutun yön jälkeen kovin aikaisin ylös, ja ennen kuin lähdettiinkään oli jo huono omatunto, kun lähdettiin ja ikävä kun nuoret eivät ole mukana ja kaikinpuolin kummallinen olo. Riemuhan se pitäisi olla: tähän aikaan vuodesta (lue: lukukauden alussa) vuorotteluvapaalainen lähdössä Lappiin, ei palaamassa sieltä… ja sitten ei olekaan sellainen juhlaolo kuin voisi luulla. Ja jo Rovaniemen jälkeen tulikin ensimmäinen ”työhälytys”. Miksi minä olin kuin vähän arvellutkin tällaista…

Hyvässä talvisäässä hyvin vähäliikenteisillä (Sodankylän jälkeen tosin venäläisiä paljon, kymmenittäin, tuli vastaan) teillä. Iltapäivän sinisenä hetkenä oltiin perillä ja purettiin auto. Miten ihmeessä tällä kertaa oli niin valtavasti rompetta mukana? Ja mitä? Sukset tietysti, kotona pesulla olleita talvikamppeita ja sitten ruokaa. Kuivamuonaa. Koko tonttuarmeija ja yksin herra Routalempi vei melkoisesti tilaa. Ja uudet sänkypeitot Tuulentuvan kamariin (vuoden vai kaksiko niitä olen ollut hankkivinani? No nyt on Ikeasta löytyneet oikein passelit punaiset). Yleensä ei ole juuri minkään vertaa roudattavaa sillä täällä on kamppeet ulkoiluun ja oleiluun. Ruokaa on tavallisesti kaapeissa pienen komppanian ruokkimiseksi helpostikin. Nyt kuitenkin toisin.

Kun kaikki oli sisällä, pehtoori lähti ladulle. Kunhan sain kaiken järjestelyä ja saimme syödyksi, pääsin pihalle. Alle kymmenen asteen pakkasessa lumityöt hiljaisessa lumimaailmassa, hämärässä, yksikseen. Ei hassumpaa. Meidän tienhoitokunnan palkkaama puuhasetä ei ollutkaan puuhannut ja aurannut pihalle asti, kuten sovittu on, joten lingottavaa ja lapioitavaa riitti, ja riittää toki huomiseksikin. Saunalle – saatikka purolle – en edes aloittanut vielä puskeutumaan hankien läpi. Sytyttelin lyhtyjä, pistin jäälyhtyjä jäätymään. Tästä on huomenna hyvä jatkaa.

Uni tehnee hyvää, – Lapin levollinen uni.

Niitä näitä

Uuteen vuoteen arpoen

Uusi vuosi on saatu hyvin alkuun… blogiasun uudistus, kuvasatoa ja arvonnan tulos!

Ensin kuvasatoa eiliseltä … ennen vieraita… Joululahjakukka ja lahjaksi saadut upeat Baumurin kynttilät sopivatkin hienosti yhteen.

Jälkiruoka sen jälkeen kun porukan miehet olivat osansa tehneet! Ihan taidetta!

Sitten on laitettava vielä jouluaattona ottamani kuva, jossa näkyy Kiinasta ostamamme cloisonne-maljakko. Emaliupotuksin tehdyn maljakon pinnassa on lootuksenkukkia, jotka symboloivat kevättä. Kukan keskiosa symboloi kodin keskipistettä, ruokapöytää, ja ympärillä olevat kukan terälehdet ovat ystäviä ja perheenjäseniä jotka kokoontuvat ruokapöydän ympärille. No arvasittehan, että ihan pakkohan se minun oli ostaa. Rillit jäi ostamatta, mutta nyt meillä on maljakko! Ja nuoriso tulee kohta taas ruokapöydän ympärille 🙂

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla!

Sitten tättärää on vuorossa Arvonta! Oli tarkoitus tehdä se heti puolenyön jälkeen ystävien ollessa onnettarina, mutta kun he lähtivätkin kotiin jo viime vuoden puolella, järjestimme sitten aamupäivällä kaksistaan arvonnan: minä olin virallinen valvoja ja pehtoori toimi onnettarena. 18 osallistujan kesken arvottiin kaksi kirjaa ja voittajat ovat ….

Arja Keskitalo ja Marjatta Väänänen!

Onnea voittajille. Toimittelen kirjat pikimmiten …

Nyt katseet uuteen kauteen … ja huomenna kohti Hangasojaa!

Niitä näitä

Sylvesterin päivä pienimuotoisesti

Sylvesterin päivä, vuoden viimeinen.

Pyhä Sylvester tappoi lohikäärmeen, eikö niin?

Isonkyrön kivikirkon oven yläpuolella se on puuveistoksessa kuvattunakin.

Vuoden viimeiseen voi liittyä muutakin. Moni tekee tiliä itselleen tai muille: kertaa ja laskee mitä kuluneena vuonna on tapahtunut, mitä ensi vuonna aikoo tehdä… Minulle vuodenvaihdos ei (useinkaan) ole sellainen aika. Olen niin yliopistomaailmaan urautunut, että minun vuoden tilintekoni aika on touko-kesäkuun vaihteessa. Lukuvuoteen liittyen luonnollisesti.

Tähän päivään liittyy ulkoilua, tyttären kanssa ajelua ja ostoksilla käyntiä, juttelua ja höpötystä, pyykkiä ja pakkaamista … ai, niin ja ystäviä. Ostin Festan keittiön pöydän täyteen salaatteja ja hedelmiä ja kutsuimme kavereita tekemään ruokaa. Kevyttä iltaruokaa. Salaatteja ensin ja salaatteja jälkeen. Väliin uuniperunoita ja kaikenmoisia sooseja kaappien kätköjen aineksista. Nauttinemme kuohuvaakin. 🙂 Cin cin kaikille muillekin! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – ensi vuoteen!

Klikkaa play, laita koneeseen äänet ja odota hetki….

PS. muutama tunti aikaa osallistua arvontaan. Huomenna jo julkistetaan voittajat!

Liikkuminen Niitä näitä

Tällaistakin voi sattua

– Paljonko sinä painat?

– Anteeksi vaan, mutta mitä se sinulle kuuluu? …

– Tarvisin sen tiedon, jotta osaan oikeanlaiset laittaa…

– No ookoo. Lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä. Riittääkö tuo tieto?

– Eiköhän. Entäs kuinka pitkä olet ja mihin tarkoitukseen, siis että aiotko harrastaa useinkin vai vain satunnaisesti?

– Pitkä? No vajaa 170 senttiä, enhän mie vielä ole luvannut mitään harrastaa…

– Seisotkos tässä koko painolla, sitten toisella jalalla, ja sitten toisen jalan päkiällä…

– – – ihmettelen ja tottelen…. Ja siinä se tunti vierähtää.

Oli vain ennen paljon helpompaa! Kunhan kirjoitti joulupukille: Järviset.

________________________________

Ostin sukset. Murtsikat.

Olen hiihtänyt noin neljännesvuosisata sitten. Nytkään en siis ole hiihtänyt. Olen vasta ostanut sukset. Ja vasta AIKONUT hiihtää. Katsotaan nyt…

Minä en kertonut nuorelle suksimyyjäpojalle, että minä en oikeastaan halua hiihtää, minä olen laskettelija, minä olen lasketellut koko ikäni, lautaillut, skimpannut Alpeilla, osallistunut ja voittanut!! harrastajalasketteluskaboja. Oikeasti olen ollut mäessä paljon. Se on minun juttuni.

Ja hiihtänyt olen oikeastaan vain lapsuudessa ja sitten muutaman vuoden varhaisaikuisuuden ahkerina liikkumisen vuosina. Hiihdeltiin ennen lapsia suunnilleen kaikki Saariselän keskeisimmät reitit kerran tai useamminkin. Kymmeniä kilometrejä päivässä. Mutta eipä ole sittemmin hiihdetty. Tai siis minä en ole hiihtänyt, pehtoori on viime vuosina hiihtänyt satoja kilometrejä.

Mutta minä en ole hiihtänyt, en vieläkään. Mutta nyt on sukset! Katsotaan nyt, mitä tästä tulee… Tuleeko mitään muuta kuin isohko visa-lasku?

Ja sitten tänään olen muutoinkin puuhastellut kaikenlaista mökille lähtöön liittyvää. .

Ja kävellyt kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, kuvannut HDR-kuvia, joista yksikään ei ole julkaisukelpoinen, soitellut muutamia mukavia puheluja, joiden seuraukset tulette näkemään/kuulemaan. Kuorruttanut porkkanakakun. Valinnut mukaan viinejä. Järjestellyt työasioita (vuorotteluvapaalainen? ok) ja hiljalleen siirryn ajatuksissanikin pohjoisimmille leveysasteille…

Ruoka ja viini

Uudenvuoden herkkuja

Nyt kun loppuvuoden ja tulevan kaksi ensimmäistä viikkoa ovat suunnitelmien alla… kun mietin, mitä nuorille tarjoaisin ja mitä tekisin mökille herkuteltavaksi, voisin postitella muutaman ohjeen – vaikka uudenvuoden illanistujaisherkuiksi.

Viime kevään lakkiaisiin tein 100 lohileivosta, ja kirjajulkkareissa niitä oli myös iso vadillinen, ja ovat saanet kehuja ja kyselyjä, joten ensiksi vaikka ne (ohjeeni on mukaelma Ulla Svenskin Lempileivonnaiset kirjasta. Oletkos pitkään aikaan käynyt Ullan leivontablogissa. Käy ja ihmettele!!! Katso edes kuvat! KLIK!) .

Lohileivokset (12 kpl)

Pohjaan

150 g voita
3½ dl vehnäjuahoja
½ dl vettä
1 dl emmental-raastetta

Täytteeseen

250 g lämminsavulohta
½ sipulia ja tillia
ihan vähän sitruunapippuria

Päälle

2 dl (kolmen juuston) ruokakermaa
1 kananmuna

Nypi pohjan ainekset sekaisin ja painele taikina silikonisiin muffinsivuokiin. Murustele lohi, sekoita se tillin ja sipulihakkeluksen kanssa ja täytä muffinsivuoat. Sekoita kerma ja muna keskenään ja kaada vuokiin. Uuniin n. 200 astetta ja 15 – 20 minuuttia. (koristele tilillä, kuten kuvasta näet, minä en koristellut :))

Toinen pieni lohiruoka tehdään kylmäsavulohesta. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta tätäkin voin lämpimästi suositella. Tämä on myös oivallinen myöhäisen aamiaisen, brunssin herkku. Toisaalta yön huikopalaksikin sopii. Ja on hieno, vaikka on tolkuttoman helppo.

Lohijuustoleivät lämpimänä

Neljälle tarvitset

2 valkuaista
2 dl emmentaal-raastetta
(1-2 tl sinappia)
4 (isoa tai 8 pientä) paahtoleipäviipaletta
voita
150 g kylmäsavulohta ohuina siivuina

Ensimmäiseksi laita uuni lämpiämään (200 astetta). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon juustoraaste. Voitele paahtoleipäviipaleet (sipaise vähän sinappia leiville), levitä lohi leipien päälle ja lusikoi juustovaahtoa päälle.
Paista uunissa viidestä kymmeneen minuuttiin. Vaaleanruskea väri on merkki valmiista.

Noiden molempien lohiherkkujen kanssa samaan pöytään sopii italiastyylinen salaatti, jota meillä on nyt välipäivinä syöty pääruoaksi leivän kanssa. Mikähän sen nimi voisi olla? Se on mukaelma hienosta Parman salaatista, joten olisiko tämä

Parman pikkusalaatti

jääsalaattia
hunaja- tai cantaloupemelonia
(mini)tomaatteja
mieto sipuli (taas suosittelen Roscoffia (saa Stockalta) tai pala purjoa
saksan(hassel)pähkinöitä
sokeria
prosciuttoa
hyvää balsamicoa, oliiviöljyä, mustapippuria myllystä

Sulata noin ½ dl sokeria teflonpannulla, kaada kourallinen pähkinöitä sokerin sekaan. Sekoittele hetki. Kaada sokeri-pähkinämassa leivinpaperille ja anna jäähtyä. Murentele ”möykky” palasiksi. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Asettele parmankinkku viipaleet leivinpaperin päälle ja paahda niitä hetki (n. 5 min.) uunissa. Anna jäähtyä. Laita kulhon pohjalle revitty jääsalaatti, pilkottu meloni, tomaatit, sipuli. Kostuta salaatti balsamicolla ja oliiviöljyllä ja rouhi sekaan mustapippuria. Viimeiseksi suolaista prosciuttoa ja makeita pähkinöitä.

Bon Appetito!

Niitä näitä

Muistutus arvonnasta

Uutukaisen Vuorotellen-kirjan arvontaan voi osallistua vuoden loppuun asti!!!

Teimme sisaren kanssa kimpassa Vuorotellen-kirjan. Yli 100-sivuisessa kirjassa on vuorotellen valokuvia, runoja ja ruokatarinoita. Siinä on jokaiselle kuukaudelle pari ruokavuoteen soveltuvaa ruokaohjetta. Meillä oli kirjaa taittamassa ja suunnittelemassa ammattilainen, ja kirja onkin kaunis katsella. 🙂 Se on ihan mukava kirjanen. Kuvia täällä KLIK

Kirjaa ei ole nettiversiona, mutta voit saada sen omaksi ostamalla tai osallistumalla ARVONTAAN.

Arvon kaikkien osallistuneiden kesken kaksi kirjaa. Kirjoita kommenteihin . Tai sposteile minulle (reija.satokangas at oulu.fi) halukkuutesi olla mukana arvonnassa .

Arvontaan voit osallistua vuoden loppuun asti. Kaikkien osallistuneiden kesken arvon kaksi kirjaa.

Voittajat julkistan täällä 1.1.2012. Tähän mennessä osallistujia on vielä kovin vähän, joten voittomahdollisuudet ovat kohtuulliset. 🙂

Vanhemmuus

Vanhan vuoden lopulla uutta

Tänään nuorenparin kanssa etsimässä joululahjaksi luvattua lipastoa. Löydettiinhän se. Eikä siinä kauan mennyt. Sitten menimme – luonnollisesti – lounaalle. Ehdottelin Pannukakkutaloa torinrannassa, mutta Titanic vei voiton.

Titanic on uusi (avattu n. 2 kk sitten) lounasravintola keskellä ns. Sisustajantoria. Olen joskus ko. kiinteistössä käynyt pyörakaupassa. Siis Kodin Ykkösen ja Joutsensillan K-marketin kupeessa. Merkillinen paikka. Hirsi(feikki)seinät, (feikki)kristalli(led)kruunut, valtava laivanmallinen buffet-noutopöytä keskellä salia, jossa punaisella ja lilalla plyyshillä verhoiltuja tuoleja (joissa on sirkoninapit!) (ks. kuva ravintolan kotisivulta). Lounas maksoi 9,70 euroa ja siihen hintaan saa syödä rajattomasti. Miksi minulle tuli mieleen aikuisten Rax? Hinta-laatusuhde ainakin kohdillaan. Oli vara valita. Maistamani lihapullat mauttomia, vähän kylmiä, poika kehui chili-possupataa ja alkupaloista löytyi muutamia hyviäkin juttuja. Eikä kenenkään varmasti tarvitse nälkäisenä lähteä. Mutta ehkä sittenkin vaikka joku kiinalainen tai intialainen ensi kerralla…? Mutta siis, testattu on.

Ja jälkiruoan jätimme väliin, koska meillä oli kutsu Juniorin tyttöystävän (avokki jo käytännössä) vanhempien luo. Ensimmäistä kertaa tällainen vierailu. Siis että nuoren seurustelukaverin vanhempien luo. Onhan noilla meidän molemmilla nuorilla ehtinyt olla jo pitempiaikaisia (lasken yli vuoden suhteet sellaisiksi) seurustelukavereita, mutta J:n vanhemmat on siis ensimmäiset, jotka olemme tavanneet ”virallisesti”. Vaikka tapaaminen oli kyllä kaikkea muuta kuin virallinen. Ei todellakaan jäänyt kiusaantuneita hiljaisuuden hetkiä ensi tapaamisella. Ja huom!!! Se en ollut minä joka olisin ollut enimmäkseen äänessä. 🙂 Mutta siis. Kertooko tämä vierailu nyt jostakin? Onko elämässämme uusi vaihe?

Sitä tässä pohdin, vaikka itse asiassa tänään piti posteilla reseptejä. Uudenvuoden vastaanottajaisiin tai muuten vain, mutta ehdinpäs huomenna. Tai ehkäpä tässä illan päälle jonkun ohjeen ja kuvan postailenkin. Nyt alan ehkä uudistaa blogin ulkoasua vähemmän mustaksi. Tänäänkin on ollut valoa jo paljon. Kevättä kohti mennään!