Huonosti nukutun yön jälkeen kovin aikaisin ylös, ja ennen kuin lähdettiinkään oli jo huono omatunto, kun lähdettiin ja ikävä kun nuoret eivät ole mukana ja kaikinpuolin kummallinen olo. Riemuhan se pitäisi olla: tähän aikaan vuodesta (lue: lukukauden alussa) vuorotteluvapaalainen lähdössä Lappiin, ei palaamassa sieltä… ja sitten ei olekaan sellainen juhlaolo kuin voisi luulla. Ja jo Rovaniemen jälkeen tulikin ensimmäinen ”työhälytys”. Miksi minä olin kuin vähän arvellutkin tällaista…
Hyvässä talvisäässä hyvin vähäliikenteisillä (Sodankylän jälkeen tosin venäläisiä paljon, kymmenittäin, tuli vastaan) teillä. Iltapäivän sinisenä hetkenä oltiin perillä ja purettiin auto. Miten ihmeessä tällä kertaa oli niin valtavasti rompetta mukana? Ja mitä? Sukset tietysti, kotona pesulla olleita talvikamppeita ja sitten ruokaa. Kuivamuonaa. Koko tonttuarmeija ja yksin herra Routalempi vei melkoisesti tilaa. Ja uudet sänkypeitot Tuulentuvan kamariin (vuoden vai kaksiko niitä olen ollut hankkivinani? No nyt on Ikeasta löytyneet oikein passelit punaiset). Yleensä ei ole juuri minkään vertaa roudattavaa sillä täällä on kamppeet ulkoiluun ja oleiluun. Ruokaa on tavallisesti kaapeissa pienen komppanian ruokkimiseksi helpostikin. Nyt kuitenkin toisin.
Kun kaikki oli sisällä, pehtoori lähti ladulle. Kunhan sain kaiken järjestelyä ja saimme syödyksi, pääsin pihalle. Alle kymmenen asteen pakkasessa lumityöt hiljaisessa lumimaailmassa, hämärässä, yksikseen. Ei hassumpaa. Meidän tienhoitokunnan palkkaama puuhasetä ei ollutkaan puuhannut ja aurannut pihalle asti, kuten sovittu on, joten lingottavaa ja lapioitavaa riitti, ja riittää toki huomiseksikin. Saunalle – saatikka purolle – en edes aloittanut vielä puskeutumaan hankien läpi. Sytyttelin lyhtyjä, pistin jäälyhtyjä jäätymään. Tästä on huomenna hyvä jatkaa.
Uni tehnee hyvää, – Lapin levollinen uni.