Reija

Teotihuacán huiputettu

Kun Rooman valtakunta Euroopassa hajosi, Meksikossa Teotihuacánissa kukoisti 200 000 asukkaan kaupunki, josta on jäljellä huikeat rauniot. Teotihuacánissa on Aurinkopyramidi, jonka tänään huiputimme ja jonka huipulta alla oleva kuva on otettu. Kuvassa on siis Piramide de Luna, kuupyramidi. Ja kuinka paljon muuta olemmekaan tänään nähneet!! Ilman meksikolaisia oppaitamme olisimme jääneet niin paljosta paitsi.

Olemme päivässä nähdeet sen mitä ”tavisturisti” ehtii viikossa.. Meillä on ollut erinomaista seuraa, ruokaa, aurinkoa, historiaa… Muta nyt tilanne on se, että olemme jotakuinkin vasta palanneet hotellille ja aamulla on lähdettävä varhain lentokentälle, joten kerron tästä päivästä huomenna (= Suomen aikaa illalla) lisää.

Mexico City – huiputettu!

Muutaman nukutun tunnin jälkeen herään kello kahdelta yöllä. siis kello on Suomen aikaa kymmenen! Olen umpiväsynyt, mutta ei auta. Unta ei tule, torkuskelen aamuyön ja kuudelta lähden suihkuun.

Kunhan naapurihuoneesta lapsikin kömpi aamiaiselle, aloimme miettiä, mille ryhdytään. Jo eilen, kunhan paikallista aikaa puoli kymmeneltä (meille aamuyö) hotellin pääsimme, päätimme että ylikierroksia on niin paljon ja että on saatava jutella, lähdimme vielä ulos. Kävelimme lämpimässä aika hiljaisessa illassa historialliseen keskustaan (noin kilometri hotellista) ja löysimme cervezan, jossa saimme oluet (minullekin!! kun ei oikein muuta ollut) ja tacot. Suomessahan tacoilla ymmärretään niitä kovia taskuja, joita tex-mex-hyllyissä on tarjoilla, mutta täällä tacot ovat lähellä sitä, mitä me ymmärrämme tortilloilla. Huikopalan ja yöoluen (!) jälkeen paluu hotellille.

Mutta siis tänään jo yhdeksän jälkeen olimme kävelemässä kohti Metrolipolitana Katedraalia ja Zoláco-aukiota, jossa – kuinka ollakaan oli alkamassa mielenosoitus. Syksyllä Lontoossa satuimme keskelle mielenosoitusta, samoin muutama kesä sitten Roomassa, … tämä oli niihin verrattuna pieni marssi vain. Mutta sitä ohjasivat ja katsastivat poliisit, joita täällä on huomiota herättävän paljon. Todella paljon. Tuntuu, että joka ikisessä kadunkulmassa on pari poliisia. Joku oli löytänyt varjoisan paikankin.

Historiallinen keskusta muistutti Madridia, Lissabonia, jotain … mutta kaikkinensa oli yllättävänkin pieni. Sitä kiertelimme, istahdimme cappucinoille, sillä hotellin surkea aamiainen (joka ei kuulunutkaan hintaan) oli surkein juuri kahvin osalta. Samoin kuin eilen huikopalalla (3 olutta ja 3 pientä chorizo-tacoa eivät maksaneet tippeineenkään kymmentä euroa, vaikka olimme kävelykadun varrella, suunnilleen turisteilun ytimessä) olin jo tajunnut, että täällä hintataso tosiaan on ihan eri kuin Euroopassa, saatikka Suomessa.

Tänään lounaspaikka oli kyllä mukava, keidas keskellä helteistä, meluista, ruuhkaiseksi käynyttä keskustaa.

Söimme tyttären kanssa nopal-salaatit (kaktusta tietysti! ja hyvää salsaa.

Kaktuksesta puheenollen kävimme myös teksu-museossa. Siis tequilalla on tietysti oma museonsa. Sinne tepastelimme ennen lounasta. Pääsylippuun kuului tietysti maistiaiset. Opimme että tequila tehdään ”sinisestä” agave-kaktuksesta (alla), mutta mezcal-viinaan voidaan käyttää muitakin kaktuslajeja.

Maistoimme siis molempia, mutta eipä tarvitse täältä ryhtyä niitä Ouluun kantamaan. Museon edessä paljon mariachi-soittajia. Niiltä olisi saanut ostaa yksityisen ”konsertinkin”, mutta tyydyimme nauttimaan soitannasta muille.

Päivän ohjelmassa oli myös käynti taidemuseossa: Palacio de Bellas. Pitihän sitä käydä Diego Riveran taidetta katsomassa. Ahistavaa oli, – noh, en muuta odottanutkaan. Mutta oli komea palatsi ja muutamat muut salit elämyksiä.

Ja ensimmäiset maya-temppelit, tai paremmin niiden rauniot, nähty. Kolmevuosikymmentä kestäneet kaivaukset (1974 – 1998) paljastivat katedraalin takana olleet temppelit ja paljon muuta. Päivä alkoi olla jo aika lämmin. Vetäydyimme hotellille.

Jos ei ruoka maksa täällä juuri mitään, niin ei maksa liput nähtävyyksillekään. Kolme euroa yleensä; Lontoossa syksyllä parikymppiä melkein museo tai mikä tahansa katsommisen arvoinen paikka.

Kiertelimme, kaartelimmme: sellainen sopi meille kaikille kolmelle. Tuli liikuttua, nähtyä. Iltapäivän lopulla tänne meidän pikku (vain 28 huonetta) hotelliin, jonka paikalla on ollut vuosisatoja joku majatalo. Ilmeisesti Väli-Amerikan pitkäaikaisimpaan yhdessä paikassa toiminut ”majoitusliike”; sopii historioitsijalle ;). Tuntuu oikeasti hassulle, että tässä on ainakin vuodesta 1620 asunut matkaajia, reissaajia ja kaikenmoisia maankiertäjiä.

Mitenkö niin huiputettu? no kun tämä suuri city (about 25 miljoonaa asukasta) on kaksi ja puolisen kilometriä merenpinnan yläpuolella… huipulla ollaan. 😉 Sen tuntee hengittäessä, sen tuntee valon määrässä, sen tuntee illan tullessa; vilunväreet kulkevat hetken iltatuulen puhaltaessa.

Nyt nukkumaan pitkästä aikaa oikeat yöunet.

Meksiko Niitä näitä

Mexico city!

Eilen vai tänään tai joskus.. Aikaerosta johtuen aika ihan sekaisin, 24 tuntia lentokoneissa ja lentokentillä, vielä tullimuodollisuudet (Alicelle tuliaiseksi salakuljetetut poronlihaleikkelepaketit menetämme…) ja sitten Sarita!!!!! tyttären nimestä meksikolainen diminutiivimuoto). Ei me paljon kyynelehditty mutta ah, onnea.

Nyt vaatimaton aamiainen nautittu ja lähdemme katedraaliin ja ehkä antropologian museoon. sinne ehkä ollaan menossa. Tytär kavereineen on suunnitellut meille ohjelman. Illalla kerron paljon lisää.

Hotelli on tavattoman viehättävä:

http://www.boutiquehoteldecortes.com/en/

(klo 17.07: ikinä enää en yritä päivittää blogi puhelimella jossa on surkea yhteys. Nyt netti hotellihuoneeseen jotenkuten kunnossa. hidas on, mutta minä yritän.)

Meksiko

Heathrow, London

Rantapellosta lähdimme muutaman tunnin yöunen jälkeen klo 4.40. Nyt jo Lontoossa.

Terminaali vitonen on komea, iso, tulee mieleen Dubain Mall: Prada, Tiffany,Harrods, kaviaari -ja osteribaareja, valtavia duty-free liikkeitä ja me kun vain haluttaisiin jatkaa matkaa…

Kohta tuollaisen kyytiin 12 tunniksi.

Meksiko

Lomalle!

Paperitöitä, oppiainekokous, joka meni poikkeuksellisen helposti, ei kylläkään lyhyesti. Ja heti perään pari tuntia puhelinvastaanottoa: pääsykokeessa olleet saivat soitella ja kysellä pärjäämistään. Parikymmentä soittoa tuli, ja kolmelle sain sanoa, että tervetuloa syksyllä opiskelemaan historiaa! Ne oli juhlahetkiä. Vähemmän juhlavaa oli ilmoittaa niille, jotka olivat aika lähellä pääsyä, mutta eivät ihan pisteissä yltäneet. Yhdelle tytölle teki tosi tiukkaa kuulla tieto, että oli pisteissä keskivaiheilla, noin sadasviideskymmenes. Oli ollut aika varma pääsemisestään. Surku juttu.

Tiedekunnan professoreiden eläköitymisprosessin yksi osa taas tänään, kun dekaani vietti läksiäiskahveita iltapäivällä. Pienillä puheilla ja mansikkakakulla dekaani saateltiin eläkkeelle.

Siivoilin pöytäni ja puoli neljältä minun urakkani oli valmis: olen lomalla! Onkin ollut ihan tuhti työvuosi, välillä tuntunut aika pitkältäkin. Ehkäpä siksikin pitkältä, että aloitin jo heinäkuun puolella, ja syysloma ja hiihtoloma jäivät vähän torsoiksi, eikä joulun tienoillakaan kovin montaa duunitonta päivää ollut. Lukuvuoteen sattui monta ei-jokavuotista-projektia (uusi luentosarja, kandisemman uudistus, Manuaalin (historian opiskelijan käsikirja) päivitys, rae-arviointi ja tutkimusryhmät, arkistoeksku, uusi omaope-ryhmä, drupal, pari artikkelia, studia generalia, pääsykokeet, – kaikenmoista), joten ihan tuntuu loma ansaitulta.

Hurjan helppo oli pakata. Muutama tunti ja matkalaukku on liki täynnä mustia ja valkoisia vaatteita. Ja tietysti kamera ja muutama putki sekä miniläppäri. Pesuvehkeet ja eiku reissuun! Eikä kestä kuin vuorokausi ja ollaan Mexico Cityssä.

Sinne lentää tytärkin Monterreystä. Olemme neljä yötä siellä ja sunnuntaina lennämme yhdessä Cancuniin ja vietämme kuusi päivää Karibian rannalla Playa del Carmenissa, paluumatkalle lähdetään 15.6. Tytär palaa vasta juhannuksena.

Hasta pronto! Adios, amigos!

Niitä näitä

Nyt jo lähdön vaiheilla

ai niin, tämä blogi!! .. Meinasi ihan unohtua. Hiukkasen on hoppua tässä ollut. Ja tovi mennyt sadetta ihaillessa. Töistä palattua, pikaisesti ensin einettä ja sitten tyttären kanssa ”viime hetken skype” ja sitten lähdimme pyöräilemään Iskoon. Oli miitinki. Ja sen kaksi kilometriä kun ajelimme, niin satoi, paljon, ja nyt taas sataa! Paljon! Ihan viistossa tulee vettä. Mielenkiintoista on Suomen suvi.

Jollei tytär olisi Meksikossa, emme todellakaan lähtisi ylihuomenna aamulla sinne. Tähän aikaan vuodesta ei Oulusta ole niin kova hinku pois, ei varsinkaan näillä helteillä, näillä työmäärillä. Eikä Meksiko olisi se maa, johon ensimmäisenä haluaisin lähteä: taitaa olla minulle 45. maa. Uusi kohde, mutta ehkä se olisi joku toinen maa, jollei esikoinen meitä Väli-Amerikkaan ”vetäisi”.

Lapsi oli käynyt baseball-ottelussa….
”Sen siitä saa ku näyttää ulkomaalaiselta: yhtäkkiä kesken baseball-peliä heittämässä vesi-ilmapalloja kaiken kansan edessä” (toinen oik.)

Olen hiljalleen ryhtynyt miettimään pakkaamista, millaiset kengät?? Sehän se on se ainainen ongelma! Ja kun jalkakäytävät ovat tällaisia!! Noh, minullahan ei edes ole kunnon korkkareita, joten no worry!

Tänään suuria luvattu, paljon puhuttu, hitosti hikoiltu – Linnanmaalla työhuoneessani oli + 31 C!!! – , mikä tuntui jo liki toivottomalta! Ei siinä työteho ja luterilainen työmoraali enää oikein kukoistaneet. Muutamiin luuseriopiskelijoihin (olenhan inhottava, mutta oikeesti!!) liki tuskastuttu; miksi minun on toimittava pelastajana!??

Huomenna vielä pari palaveria, parit esseeaiheet, yksi hops-meetinki, ja sitten se on siinä!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesä ja kesämuistoja

Pyykkipäivä pyhästä huolimatta. Mutta muutoin aika hyvin päivän pyhittänyt ja työttä ollut. Muutaman esseen tarkastus – siinä kaikki. Yhteinen nimittäjä päivän tekemisille on ollut matkalle lähdön valmistelu. Vaateruljanssin lisäksi kaikki paperit ja passit, valuutta ja viemiset järjestetty.

Ja ruokavarastoista sapuskaa tehty: nuoren parin kanssa istuimme pitkään kotipiazzalla ja nautiskelimme päivällistä. Hiiligrillin tuoksussa, ruoan jälkeen vielä istuimme pihalla ja nautimme pullon pohjallisia chileläisestä Prologo-punaviinistä (ihan hurja hyvä viini entrecoten seuraksi, maussa on vadelmaa, mutta voimaakin on viinissä, se on täyteläinen olematta raskas, edes kerran kesällä grilliruoalle kokeile, ja savukalallekin löytyy Chilestä hyvä viini, valkkari: Anakena Riesling maistui tiistaina paistinkääntäjillekin).

Pohjarusketusta hankittu, liikkumista harjoitettu, pihaa reissun ajaksi levolle saatettu. Onneksi nuoripari on täällä kotimiehenä, joten ei tarvi ihan vaille huolehtimista kaikkea jättää. Keskiviikkoaamunahan me vasta lähdemme, mutta huominen ja tiistai lienevät aika hektisiä päiviä, joten parempi ollut tänään asioita järjestellä.

Olen yrittänyt tehdä digikurssin läksytkin, mutta enpä taida saada niitä valmiiksi ennen lähtöä… kotipihalla kuitenkin ollut kuvattavaa… perhosten perässä olen kameran kanssa kulkenut… Eikä mitään tietoa ”merkistä”. Pehtoori kyllä sanoi, että perhoset eivät ole minkään ”merkkisiä”, mutta eipä hänkään tiennyt, mitä nuo ovat…

Ja sitten tälläinen pieni löytyi piazzaltamme, oli kai lentänyt päin ikkunoita. Kun sai vettä ja vähän huilata, lähti lentoon.

Tuli mieleen Nurmijärven lapsuuskesät: meillä oli siellä (siis Kiimingin Nurmijärvellä) mökki, ja mökissä aika isot ikkunat, joihin pääskyset törmäilivät. Osa henkensä heittäen (sitten pidettiin hautajaiset liiterin takana ja kaverini Oilin kanssa veisattiin suvivirttä – lintujen hautajaisissa voi laulaa suvivirttä ;)), mutta ne pienet, jotka vain pökertyivät, me laitoimme kenkälaatikkoon heinien ja pumpulin keskelle, sormen päästä maidolla ruokittiin ja tavattoman paljon toivottiin niiden tokenemista. Useinhan ne voimistuivatkin ja iloksemme lentoon lähtivät.

Kuvassa ollaan mökillä grillauspuuhissa (kuvat suurenevat klikkaamalla) . Vieressäni on Järvelän setä (mökkimme naapuri, maatalon isäntä, jolla oli OIKEITA lehmiä, joita minä pelkäsin ihan suunnattomasti (tuleva agraarihistorian tutkija ei ymmärtänyt vielä tehdä osallistuvaa havainnointia :)) ja sitten tuon hillittömän stailin cowboy-kaislahatun omistaja on isäni ja oikealla istumassa (yllään valkoinen paita ja solmio!!) Riku-pappa, jonka kädet minä muistan aina. Jotta porukalla poikien kanssa grillailtiin 😉 Mutta tästä kuvasta voi aistia, että silmä kovana harrastan osallistuvaa havainnointia? Eikö? 😀 Meidän paistinkääntäjien on ollut aloitettava harrastuneisuus jo pienenä!

Niitä näitä

Juhlapäivähän se tänäänkin

Kun aamulla pyöräilin torille, oli väkeä paljon vähemmän kuin seitsemän tuntia aiemmin yöllä. Kauppahallin tienoilla oli väljää, ja kesäistä. Ah niin kesäistä. Aikani kiertelin, katselin ja kävin Asia-putiikista ostamassa työkaverin kimppalahjaan herkkuja; tästä olemme näköjään tekemässä tavan. Hankitaan kori ja siihen herkkuja puolivuosisataa täyttävän mieltymysten ja tutkimusintressien mukaan, italialaista, japanilaista, piakkoin tullenee amerikkalainen jne. kori koottavaksi. Ei liene merkillistä, että ruokakorin kokoajaksi olen valikoitunut juurikin minä. Noh, ei tuo ole iso rasite. Minä en runoile enkä laula, mutta herkkuja minä osaan ostaa. 😉

Palattua jatkoin liki kesälomamaisia tunnelmia: uusin Donna Leon käteen ja pihalle aurinkoon. Eikä siinä sitten mennyt kauaakaan kun unosiin vaivuin. Iltapäivällä sitten lakkiaisiin. Veljeni juniori; sisarussarjan nuorin sai yo-lakin tänään, kolme isosiskoaankin saivat hyvät paperit, mutta kyllä tämä suvun kuopus hakkasi meidät kaikki ja komeasti. Pöytä notkui kaikkea hyvää. Ja marsipaaniyo-lakkikin, jollaista minäkin yritin aikanaan tehdä, – ei simahtanut minulta.

Nyt lähdemme vielä kaupungille tapaamaan vanhoja, vanhoja ystäviä. Helsingin ystävät ovat käymässä kotikaupungissaan, valmistujaisjuhlissa hekin, ja heidät siis tavataan. Viimeksi onkin nähty Villa Francon portilla Umbriassa vuosi sitten!

Oulu Yliopistoelämää

Professori palaa selkosille

Helavalkeiden yönä on kaunista (kolme vuotta sitten meillä erilainen kokemus KLIKS). Olihan se helavalkeayö äsken kuvattava, kun tuossa maisemassa tovi sitten pyöräilin…

Nämä kuvat kannattaa klikata isommiksi. Ihan oikeasti kannattaa…

Tänään oli se päivä, jolloin oli aika viettää esimiehen eläkkeelle siirtymisriitissä ”pienellä porukalla” läksäreitä. Kävimme Istanbulissa syömässä, ruhtinaalllisesti. Oltiin vain oppiaineen kollegat, juhlakirjaprojektimme työn varsinaisesti tehnyt tohtorikoulutettava, sekä tietysti itse professori. Professori on virallisesti syyskuun loppuun asti virassaan, mutta tänään helteisenä toukokuun viimeisenä, jolloin aamuseitsemältä merenrannassa käki kukkui, sorsalla oli jo poikue ja tuomen kukinta jo ohi parhaimpansa, oli hyvä istahtaa alas ja nauttia erinomainen illallinen ja juoda kuohuvaa. Meitä kun oli viisi historioitsijaa samassa seurueessa, olivat jutut aika menneestä… 😉

Porukan vain huvetessa meitä oli enää kolme, kun istuimme Toripolliisin patiolla vihoviimeisillä yömyssyillä, – ja kuinka minä ihmettelinkään sitä lämpöä, ihmisvirtaa, nuoruutta, itseäni, seuraani, itseäni siinä seurassa, ajan kulumista, menneitä ja tulevia. On aika kääntää lehti…. Kai.

Niitä näitä

Terveisiä Meksikosta vol. IV

Nyt on enää viikko (vajaa!!) siihen, että me olemme Meksikossa ja siihen että tyttären tapaamme. Kauppatieteen opiskelijan tammikuussa alkanut harjoittelu markkinointitoimistossa oli joku aika sitten tässä vaiheessa:

Voi herranjestas että ei nyt tuu kyllä kesää tämän Meksikon harjoittelun loppuraportin kirjoittamisen kans ku on koko vuoden lukenu ja kirjoittanu kaiken englanniksi. Rakenne on englannista, sanat suomesta ja lopputuloksena kaamea sotku.

Loppuraportti on kuitenkin jo valmis, hyväksyttykin, nyt esikoinen lomailee Monterreyssä ja odottaa ilolla??? 😉 vanhempiaan käymään Meksikoon, tapaamme ensi viikolla… Emme siis mene Monterreyhin, joka on ollut lapsen ”kotikaupunki” koko tämän vuoden ja josta nämä muutamat kuvat. Vuorille olisin ehkä halunnut, mutta kaikkea ei voi nähdä ja kokea kymmenen päivän lomalla, josta kaksi vuorokautta menee totaalisesti matkustamiseen. Miten mielellämme olisimmekaan huiputtaneet tuollakin muutaman vuoren?

Sikäli kuin olen ymmärtänyt lapsi on viihtynyt reilut neljä kuukautta noissa maisemissa vallan mainiosti. Töissä on ollut välillä hieman haasteita, ymmärtääkseni ehkä enemmän henkilötasolla kuin projekteissa, mutta vapaa-ajalla on ollut paljon kavereita ja tekemistä. .. Piknikkiä, biletystä, häitä, reissuja, lämmintä,

Meksikossa kaikki ei toimi niinkuin Suomessa. Ensinnäkin palkka ei tule pankkitilille määräpäivinä, vaan mopopoika tuo sen kotiovelle. Tyttären ensimmäinen harjoittelupalkka helmikuussa tuli kirjekuoressa kämpille:

Lapsi kulkee duunissa kimppakyydillä tai taksilla (kolme euroa suuntaansa) ja eräänä aamuna minulla whatapp´ssa tällainen kuva ja viesti:

”Ei tartte täällä taksikuskit mittään GPS-hömpötyksiä, risteyksessä kartta ja suurennuslasi kättee!”

Äitienpäivän jälkeen tytär kirjoitti, että olisi halunnut lähettää molempiin mummuloihin kortit:

Itse asiassa hirveän työn ja tuskan takana oli saada korttivärkit (kaikki olemassa olevat kortit kaupoissa on rumia), erikseen kirjekuoret (piti käyä toimistotukussa ja ostaa sata kuorta ku eivät myy yksittäisiä) ja vielä pitäis postimerkit saaha. Oon metsästäny niitä ja kukaan ei tienny mistä niitä saa kunnes sansburylla neuvottiin että niitä varten pitää kuulemma mennä monterreyn keskustaan, semmonen parin tunnin reissu postitoimistolle. Ja tietenki se on auki vaan toimistoaikoina eli en oikein töiltä pysty.. Oon kyllä siis yrittäny en käsitä miten se on niin hankalaa 😀 jos löyän lähempää niitä merkkejä nii lähetän 🙂

Ja nyt sitten tällä viikolla, alkuviikosta viesteilimme, kun minä yritin täältä käsin tilata minulle ja pehtoorille lentolipun paikalliselta lentoyhtiöltä välille Mexico City – Cancun ja takaisin. Ei onnistunut, ei millään, ja laitan sitten tyttärelle viestin: ”Tilaa sinä, laitan tilillesi rahan sitä varten… ” Ja reilun vuorokauden päästä tyär viesteilee:

Nyt on liput maksettu 🙂 eikä tarvinnu ku kahesti varata netissä, kahesti käyä nostaa rahaa, kolmesti käyä office depotissa jonottamassa ja kahesti kioskilla maksamassa 😀 jotku asiat ei vaan suju niinku suomessa 😀

Tämäkin on hyvä tietää kun kerran kuitenkin turistialueillakin tullaan liikkumaan: lapsi oli aamulla päivittänyt FB:iin näin:

Who knew Mexican restaurant owners could speak Finnish? Though I guess what they meant to say was ”Thank you for your tips” but ”Kiitos kärki” = ”Thank you, tip” (of an object) suits just as well.

Säätilan puolesta tänään duunista lähtiessä näin….

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. – – –
Viikon päästä postaus Mexico Citystä …
jos kaikki menee kuten toivoa sopii.