Reija

Vielä: Valoa, Oulu!

Koko illan olen värkännyt uutta otsikkokuvaa, vaihtanut, säätänyt, fontteja muutellut, taas vaihtanut kuvaa, linkkivalikon muotoa, sisältöä ja kokoa muutellut, ja tulos on edelleen epätyydyttävä. No hyvä on: en koko iltaa, mutta yritystä on ollut.

Siispä laittelen tähän vielä kuvia viikonlopun ulkoilun ja kuvailun, siis Valoa Oulu -tapahtuman, sadosta.

Franzénin puiston yksittäiset valopisteet eivät paljastaneet, minkä kuvion muodostavat, – – –

Oli mentävä Lyseon seinän puolelta katsomaan — ja voila! Sydämellistä valoa!

Linnansaaren Tähtitorni Oulun linnan raunioilla vaihtoi valoissa väriä.
Ehkä jonkun näistä muokkaan joulukortiksi tai blogin otsikkokuvaksi. Ehkä.

Koulukkaiden tehdyistä lyhdyistä kuvani kovin epäteräviä, … ajattelin että tänään olisin kampaajalta tullessa, iltasella, mennyt vielä kerran kuvaamaan tuonne, mutta enpäs jaksanutkaan.

Ja kun oli tyttären joulupakettikin koottava, paketoitava, postituskuntoon saatettava. Merkillisiä sääntöjä on Meksikoon lähetettävillä paketeilla: ei suklaata, ei kalentereita, ei kuvapostikortteja, ei (poron)lihaa, ei arpoja, … Itse kudottuja villasukkia ei onneksi kiellettyjen listalla ollut, eikä kirjoja. Siispä niitä. Niitäkin.

Tämä vielä eilen aamulta. Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippukin näkyy.

Mutta edelleen tuo taivaan väri on minusta sykähdyttävä.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Tämän viimeisen kelpuutin itselleni töihin tietskarin näyttökuvaksikin.

Kuinka kaunista!

Enhän minä aamukahdeksalta suinkaan ollut ainoa kameran (ja jalustan) kanssa Linnansaaressa, Toivoniemessä, torin rannassa, Pikisaaressa, Ainolassa. Oulu niin kaunis, sininen, hiljainen, puhdas, pehmeä. Niin kaunis. Monen kanssa jäimme juttusille, monen kanssa pidimme ”Valoa Oulu” -tapahtumasta, lumesta, aamusta. Kiitokset vielä sille herrasmiehelle, joka kirjaston nurkalla sanoi, että mene ihmeessä Hartaanselälle kuvaamaan, siellä on niin t-o-d-e-l-l-a kaunista. Oli siellä.

Ensin oululaisten viidesluokkalaisten lyhtyjä kohti…

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Ja sama hdr-versiona…

Kuukin vielä näkyi, hymyili.

Kotiin palattua taivas tulessa?! Nousevan auringon valo pilviin …

Tällainenkin tunnelma tänään.

Ruoka ja viini

Glögimaaottelu 2013 ja hyviä …

Rännänsekaista vettä heti aamusta. Ja paljon.

Aamun asioiden ja normikierroksen jälkeen Linnanmaalle. Väitöstilaisuuteen kiiruhdin. Olipas oman arvonsa tunteva vastaväittäjä, joka kuitenkin oli aika mainio. Ilmoitti heti väitöksen alkuun, että ”kidutan, mutten tapa”. Eikä kyllä pahasti kiduttanutkaan. Ja otti huomioon väittelijän lisäksi myös yleisön, mikä ei ole meidän väitöksissä ihan tavatonta, mutta aika harvinaista kuitenkin.

Rospuutto-kelistä huolimatta kohti joulua mennään ja on hyvä aika glögille. Jokavuotinen maaottelu vuosikertaglögien – ruotsalainen Blossa ja suomalainen Loimu – välillä on taas käyty.

(Viimevuotisen yhteydessä (KLIKS) pipari-sinihomejuusto-herkkujen ohjeita.)

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Ruotsalaisten (miksi Alkon sivulla se on mainittu tanskalaiseksi??) Blossa on tänä vuonna taalainmaalaisittain punavalkeassa pullossa, ja on väriltään hyvin hailakkaa. Ruusunmarja ja vadelma ovat maun antajina ja värikin tulee niistä. Mutta missä joulu? Ei värissä eikä maussa. Pullo on jouluinen, ei muu. Meidän mielestä siis.

Kuten ennenkin suomalainen Loimu (14,19 euroa) on hieman länsinaapuriaan kalliimpi, ja prosentteja on paljonkin enemmän (21 % – 15 %) ja hyvänen aika, niin on kyllä makua ja tuoksuakin. Mustikalle, makealle, mausteiselle, vahvalle maistuu. On sen verran tuhtia, ettei lasillista enempää tee mieli, mutta sitenhän se glögi onkin parasta. Mukillinen riittää. Ja se mukillinen on hyvää, jouluista, mausteista, lämmittävää maultaankin. Paljon pidimme.

Ilta-Sanomien glögitestissä Blossan tavallinen, vuosikerraton glögi oli pärjännyt todella hyvin, (tässä yhden mukana olleen arvioitsijan blogipostaus asiasta). Pitänee se vielä hankkia…

Ja glögin kanssa tai pikkujouluissa tai muuten vain on mukava tarjota jotain makoisaa. Yllä kuvassa meillä jo perinteinen makupala (joka sopii portviinin kanssa vielä paremmin…). Mustasta taatelista (luomukaupoista ja kauppahalleista löytyy, tavallisetkin käy) kivi pois ja sen tilalle viipale sinihomejuustoa. Ui-jui, hyvää on.

Sitten sellainen herkku, joka meille on tarjottu espanjalaisten viininmaistiaisten yhteydessä tapaksena: edelleen taateli, kivi pois ja kiedo se puolikkaaseen pekoniviipaleeseen, paista pannulla pekoni rapeaksi. Tuoksu on huumaava. Ei näitä monta tarvi, mutta on hyvää…

… ja torstain Hesarista löysin tämmöiseen herkkuun ohjeen….

Persimonista makea tapas, glögin kylkiäinen (kanelia ei missään tapauksessa saa jättää pois!)

2 persimonia
ripaus kanelia
80 g (8 viipaletta) prosciuttoa
8 rosmariinin oksaa
2–3 rkl hunajaa

Paistamiseen:
voita

Pese persimonit huolellisesti kuumalla vedellä. Leikkaa kahdeksaksi lohkoksi. Poista kannat. Ripauta persimoneille hieman kanelia. Leikkaa ilmakuivatut kinkkusiivut pituussuunnassa puoliksi. Kääräise persimonien ympärille. Leikkaa rosmariinin oksat puoliksi ja lävistä oksalla kinkkusiivu kiinni persimoniin. Kuumenna voinokare pannulla. Nosta pannulle persimonit ja paista, kunnes prosciutto on kauniin kullanruskea ja rapeahko. Valuta päälle hunajaa ja nosta tarjoilulautaselle. (Resepti: Suvi Rüster)

Stockalla oli tänään oikein hyviä persimoneja tai kakeja tai millä nimellä niitä kukin kutsuukin. Kolme isoa maksoi vain euron.

Persimoni sopi oikein hyvin salaattiinkin. Nuo glögikylkiäiset kun söimme tänään alkupalaksi, ja pääruoaksi tein eka kertaa eläissäni karitsan karetta. Sen rinnalla ollut tattirisotto oli kyllä makoisampaa kuin karitsa :D. Luulenpa että karitsan kyljykset ovat meillä vastaisuudessa – kuten ovat monta kesää olleetkin – enempi grilliruokaa kuin räntäsateisen marraskuun herkku. Siispä pitäydyn taas vähän aikaa niissä jutuissa, jotka hanskaan.

Niitä näitä

Tierna-aikaan – – –

Äärimmäisen leppoisan työpäivän jälkeen kotona vaihtamassa ulkoilullisempaa vaatetta, ja lähdimme pehtoorin kanssa kaupungille. Ohjelmassa Valoa Oulu -happening ja Rotuaarin jouluvalojen sytytys. Joulupukkikin nähtiin. Luonnollisesti kuvasin, oltiin pitkästi toista tuntia ulkona kävelemässä. Tierna-ajan julistus kuunneltiin; eipä ennen olla, oli aika hyvä.

Vein pehtoorin syömäänkin: hampurilaisille; kävimme Kauppurissa. Ja kyllä, kyllä siellä on oikeat erinomaiset hampurilaiset.

Palelevana kotiin, olihan se glögille tarve ja aika. Tämänvuotinen Loimu vastaan Blossa on käyty, eikä epäilystäkään kumpi voitti. Kerron tässä joku päivä… Telkkaria, kutomista, väsyä, Atlantin yli viesteilyä… väsyä.

Yliopistoelämää

Kuusijuhla – moneskohan?

15_2012

Opiskelijoiden pikkujoulut tänään. Tai siis kuusijuhla. Piipahdinpas (= olin yli kolme tuntia) siellä. Järjestysvastuu on aina kolmannella vuosikurssilla, ja voisin väittää kokeneeni näitä historian opiskelijoiden järjestämiä ohjelmallisia iltamia eräänkin… Ja kyllä tänään oli hyvä ohjelma. Ehdottomasti.

Ja vaikka meillä on ”virallinen” palautepäivä, niin kyllähän se palaute opetuksesta tulee rehellisimpänä näissä vapaa-ajan sessioissa, olkoonkin että ehkä glögin ja oluen rohkaisemana ja innoittamana, mutta aina kaikkein aidoimmillaan… Niin että ei ihan työvelvollisuus ole käydä noissa opiskelijapilheissä, mutta melkein. Ei meitä tänään ollut henkilökunnasta kuin kaksi; me kyllä sitten saimme kiitoksiakin paikallaolosta. 😉

Ja ”omiani” oli. Niiden kanssa aina mukava.

Taas opin paljon uutta.

Niitä näitä

Hyvä päivä tänään

Tyttärellä oli pienenä sellainen Muumi-herätyskello, joka soidessaan kajautti ilmoille Muumineidin heleällä äänellä ”Hyvä päivä tänään”. Aluksi se oli kiva juttu, mutta aikaa myöten alkoi kyllä kummasti riepoa sellainen ylipirteä mielenilmaus heti aamusta, kun eihän se kuitenkaan ihan niin satavarmasti ollut oleva hyvä päivä.

Mutta tänään oli hyvä päivä.

Monta tuntia sain työhuoneen rauhassa lueskella, etsiä tietoa ja pohtia juttuja. Suunnitella uutta artikkelia ja lueskella vain. Kiinnostavia asioita. Tiesittekö, että suomalaiset vegetaristit perustivat 1900-luvun alussa utopiayhteisön Argentiinaan? Colonia Finlandese oli sen nimi. Eihän siellä sitten kaikki ihan hyvin mennyt. .. Argentiinaan! Ja toinen perustetttiin muutama vuosikymmen myöhemmin Dominikaaniseen Tasavaltaan: Viljavakka yhteisössä asui 140 suomalaista vegetaristia.

Hyvä päivä sikälikin, että töiden jälkeen löysin hameen, tai oikeastaan kotelomekon. Reilun viikon päästä kun on väitöstilaisuus, mikä tarkoittaa, että meitsille iski huki. Kustoksena on oltava. Ja kustoksella on oltava hame. Olen ollut hieman streentanut tuosta hameasiasta, mutta aika helposti se hoitui. Mietin vain milloin ja missä ikinä, koskaan, toiste tarvitsen tuota ei-niin-edullista asukokonaisuutta. No nyt se kuitenkin on hankittu.

Ja sitten tänään oli systerin kanssa ”pikkujoulut”. Kävimme äsken Istanbulissa syömässä ja kuulumiset vaihtamassa. Sekin osa hyvästä päivästä.

Eikä satanut. Ja kaupungissa jo näkyi kun tekevät ”Valoa Oulu!” -valofestivaalia, jota vietetään nyt viikonloppuna. Enköhän teille kuvia viikonloppuna koeta saada tänne… Hyvältä näytti jo asennusvaiheessa.

Kotiin tullessa oli siistiä! Täällä tuoksuu puhtaalle. Meillä on käynyt S.!

Ja sokerina pohjalla: pian on tyttären kanssa Skype!

Kuvat eivät ole nyt Monterreystä
vaan Mexico Citystä viime kesäkuun reissultamme.

Historiaa Niitä näitä

”Elimistön heikonnus”

Kodin kuvasto: huviksi ja hyödyksi Suomen koteihin ja perheisiin. 10.12.1910, s. 16.

No ei mitään ”henkistä rasittumista”, eikä edes ”epäsäännöllistä elämää”, mutta liki ”tuhoatuottavaa unettomuutta” on edelleen havaittavissa. Niinpä ei ollutkaan mitään mieluisampaa kuin neljältä lähteä töistä suoraan kotiin, laittaa lämpimiä kotivaatteita päälle, keittää kattilallinen lempeää bataattikeittoa (tällä ohjeella), ruoan jälkeen istahtaa nojatuoliin, lueskella vähäsen ja sitten ryhtyä – Downtonia ja kutomistuokiota odotellessa – tietokoneen ja kovalevyjen järjestelyyn ja varmennustallennusten varmennukseen.

Joulusiivous kuva-arkistoissa ennen joulukalenterin ja mahdollisten pienimuotoisten joulureseptisivujen tekoa on tarpeen. Joulusivulla näyttää jo olevan kävijöitä… Käyhän kurkkaamassa, olisiko noista vanhoista sivuista ja resepteistä, kuvista ja höpinöistä sinullekin jotain iloa: jo kymmenen vuoden ajalta niitä siellä on. JOULUSIVUILLE, KLIKS! (erityisesti vuonna 2003, 2008 ja 2010 on minulle rakkaita ja hyviä ohjeita.) Noilla sivuilla sataa luntakin, toisin kuin ulkona. Ylen hyvä kyllä olisi, jos ulkonakin sataisi.

Reseptiikasta puheen ollen: tuosta sata vuotta vanhasta Kodin kuvasto -lehdestä, josta tuo edellinenkin tänään löytämäni leike on, on myös alla oleva ohje. Merkillistä on tuo ”Limunaati”, jota ohjeessa neuvotaan tekemään. Oisko suomalainen sadan vuoden takainen versio sangriasta? 😉 Vai sittenkin enempi glögiä? Terveydellistä limunaatia elimistön heikonnukseen! 😀

Niitä näitä

Ihan outo päivä

Onko se se tietoisuus, että kuu on täysi, syynä siihen, että ehdin herätä monta monituista kertaa ennen kuin on aika nousta ylös. Onko se kuun vika, että ne unenpätkät, joista aina saa vähän kiinni, vievät kaikki jonnekin merenrantaan, merelle, meren taakse, Meksikoon. Kuustako se johtuu, että olo on levoton, ja poukkoilen ajatuksissani.

Töissä ei onneksi paljon asioita jonossa, ei paljonkaan sählättävää, – vain enimmäkseen kuuntelin tänään. Erityisen jäljen minuun jätti kun kuuntelin yhden ihmisen elämän suuret kaarteet, kipeät kohdat, karheat vuodet, sellaiset asiat, joita en olisi koskaan uskonut hänen kohdanneen. Ja kuinka viisaasti hän olikaan niistä selvinnyt. Hän on jo aika vanha ihminen; luin lehdestä, että suomalaiset pitävät ”vanhuuden rajana” 72 ikävuotta. No, sen rajan mukaan tämä ihminen on vanha. Hän toi minulle kukan, joulukukan, siitäkin olen iloinen, mutta enemmän minuun vaikutti se, mitä hän kertoi. Jäin miettimään. Mietin, että miksi kertoi…

Kuuko senkin tekee, että minulla teki tänään mieli tupakkaa. Juuri kun tuo ihminen oli lähtenyt, ajattelin, että olisin voinut mennä ulos tupakalle. En ole yli 30 vuoteen polttanut henkostakaan, enkä muista, milloin olisi tehnyt mieli tupakkaa, mutta tänään teki. Hassua.

Merkillistä sekin, että oli hyvin vähällä, että laitoin meille ruoaksi köyhiä ritareita. Etten mitään muuta olisi tehnyt kuin paistanut köyhiä ritareita, – minä joka nyt niin kovasti makeasta edes perusta. Viikonloppuna ostamani kaupan puolikas leetapulla kun oli liki koskematon, pitkon pala melkein huusi ritariksi julistamista … mutta enpä sitten tehnyt niitäkään. Ei tupakkaa, ei köyhiä ritareita, – ihan tavallista kotiruokaa vain. Ei edes jälkkäriksi köyhiä ritareita.

Outoihin asioihin kuului, että aloitin kutomaan sukkia. Minähän en saisi kutoa, .. mutta kun nyt haluan. Teen tyttärelle villasukat. Ei Meksikossa koko ajan ole lämmin. Viime viikollakin lämpö laski + 8 asteeseen, eikä siellä mitään lämmityksiä ole, yksinkertaiset ikkunatkin vain. Lähetän lapselle sukat.

Ihan outo päivä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Piparkakku-semifreddo ja muuta myrskypäivän einettä

Pimeää, tihkua, reipasta sadetta, hurjia tuulenpuuskia, Meri-Toppilan rannassa vesi korkeammalla kuin koskaan, tyrskyjä ja meren pauhua, mitä tuolla ei yleensä ole, hetken pala sinistä taivasta, liki tyventä, sade vaihtui rännäksi, lumeksi, vastatuulta, päivän valkeneminen, ja taas sadetta. Ja tuo kaikki yhden aamulenkin, yhden tunnin! aikana. Seurauksena punaiset posket ja lenkin jälkeen lupa olla sisällä koko päivä.

Touhupäivä, – ja into laitella ruokaa.

Nuoripari tuli syömään. Ja tällä tänäänkin (ks. ohje eilisestä postauksesta) aloitettiin:

Pääruokana Viskaalin kaupan eilisistä tuomisista tehtyä

Vorschmackia jauhelihasta

500 g lampaan jauhelihaa (voi tämän tehdä kokonaankin lampaanjauhelihasta,
mutta puolet voi olla)
500 g naudan limousinjauhelihaa

2 isoa sipulia
2 rkl voita
4 dl vettä/lihalientä
2 kevytsillifilettä
2 prk tomaattipuretta
10 anjovisfilettä
4 valkosipulinkynttä
2 dl smetanaa

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Murenna joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää paloiteltu silli, anjovis, valkosipuli, tomaattipure ja lopuksi vesi tai lihaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä ainakin kaksi tuntia. Lisää kypsään massaan smetana ja mausta pippurilla (suolaa ei tarvita: silli ja anjovis hoitelevat sen osuuden). Soseutin massan pamixilla: ”ihme kevyttä tämä” – totesi Juniori.

Tarjolle tuotaessa mukaan smetanaa, suolakurkkua ja punajuurikuutioita.

Perunamuusi, uuniperunat, bataattilohkot, ruusukaalit, uunipunajuuret … kaikki käyvät lisukkeeksi.

Ja tämä on ihan erinomaista kylmänä. Siitä saa oivallisia alkupaloja, tapaksia. Ja yöruokanahan tämä on hyvinkin tunnettu. Ja sellaisena ylivertaisen hyvä.

Kovin tuhdin pääruoan päälle halusin tehdä jotain kevyttä, hyvää. Jääkaapista löytyi Arlan Piparkakkurahkapurkki, ja siispä siitä jälkkäri. Semifreddo. Voisikohan sen kääntää puolijäädyke. Ja tämä minun versio sikälikin puolikas, että jätin keltuaiset pois, enkä lisännyt yhtään sokeria. Siis ihan ”laitti” versio. Keltuaiset mukaan ja ehkä piparkakkumaustetta teelusikallinen, niin keveys jo häipyy, mutta maku on varmasti täyteläisempi. Mutta näin marraskuussa tämä kevytversio oli oikein simppeli ja soppeli.

Kevyt Piparkakku Semifreddo

2 valkuaista
1 prk piparkakkurahkaa
1 dl vispikermaa
2 tl Mexicon vaniljaa* tai vaniljasokeria
10 piparkakkua

Murustele piparkakut muovipussissa. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vispaa erikseen rahka ja kerma vaahdoksi, johon lisäät vaniljan. Sekoita vaahdot ja piparkakut ja nostele annosmaljoihin. Pakasta muutama tunti. Pinnalle vielä piparimuruja. Ei mitään tuhannen erikoista, tai taivaallisen hyvää, mutta mukava pikku herkku kuitenkin.

Myrsky ei tällaisen ruoan jälkeen paljon hetkauta. 😉

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Marraskuinen Oulu

Aamulla tummanpuhuva, vai itse asiassa tummanpuhumaton, taivas. Kaupungin yllä se näyttää kumman kelmeältä.

Mutta nousee se aurinko. Nousee siniselle taivaalle.

Luulet hetken, että ei isommasti tuule, mutta kun käännyt Silloilla toisin päin – kuvaamaan – tunnet kalsean vihmomisen. Etkä huomaa jalkakäytävän mustaa jäätä, ennen kuin horjahdat ja olet vähällä kaatua.

Jokiuomassa näyttää olevan syksyn ja talven raja. Se ei ole tyynen ja virtaavan raja, vaan sulan ja jään raja, syksyn ja talven raja.

Se saa miettimään että olisi mukava tehdä kuvakirja tai nettikuvagalleria vedestä. Vesi marraskuussa Oulussa, vesi kesäkuussa Karibialla, vesi lasissa, vesi sateena, vesi purona tunturissa, vesi altaassa, meressä, tyrskynä ja tyvenenä, vesi pisarana, vesi tulvana ja koskena, vesi höyrynä, jäänä, tyynenä, myrskyävänä, vesi rauhoittavana, pelottavana … Ehkä minä vielä joskus sellaisen kokoankin.

Ei lehteäkään, ei yhdessäkään puussa.

Ihan tunnelmaan sopimattomasti päässä soi ikivanha Rod Stewartin biisi Have you ever seen the rain, ja sitten etsin taskusta iPodin ja tukeudun Tuure Kilpeläiseen, Eloon! Ja heti perään Brandi Carlilen Dreams. Rautalankamusiikkia joka vie ajatukset pimeästä pois.

Kameran kennolla on roska, yksi iso, monta pientä. Objektiivit olen putsannut, mutta kennoihin en pääse, – enkä uskalla koskea. Roskathan voisi kuvista photoshopata, mutta alkaa käydä aika työlääksi kaikista niitä putsailla. Kennon puhdistus onnistuisi liikkeessä, eikä maksaisi ihan hirveästi, mutta vie aikaa! Joutuisin olemaan ainakin kaksi viikkoa ilman kameraa! Vierotusoireita tulee pelkästä ajatuksesta.

Aamuisen kaupunkilenkin jälkeen kauppa-asiat ja äidin luona käynti, – lopuksi ajelin vielä Viskaaliin. Aiemmin olen usein mainostellut heidän nettikauppaansa, mutta nyt jo reilun kuukauden Viskaalin kauppa on ollut myös Kasarmintiellä, pehtoori siellä asioinutkin, mutta minä olin vasta tänään ensimmäistä kertaa: huomenna on vorschmack-päivä. Palaan reseptin kera asiaan huomenissa. Ostin kaupasta myös kylmäsavustettua hailuotolaista siikafilettä. Jopas se Antellin saaristolaisnappileipien, salaatin, kurkun ja kananmunien kanssa olikin oivallinen lounasherkku!

Nyt siirrymme hiljalleen kohti Karjasiltaa, jossa on tiedossa epäpönöttävät 60-vuotissynttärit.