Reija

Sairastuvalta tervehdys. Lyhyt sellainen. Tai noh, tiedä häntä niin lyhyt, mutta vähän nolo.

Oli vaan pakko päästä ulos tänään! Kaksi päivää sairastin kiltisti, maltillisesti sisätiloissa, mutta nyt riitti. Kun ei kerran ole ollut kuumetta (aamuyön aika ikävässä olossa jo toivoin, että tulisipa kuume avuksi) ja kun ulkona oli tänäänkin mitä kuulain, kaunein syyssää, ja kun en rohjennut lähteä Kalasatamaan tai mihinkään muuallekaan pyöräilemään, pakkasin itseni toppaan ja tuulenpitävään ja lähdin takapihalle istuttelemaan jo pari viikkoa sitten hankkimiani kukkasipuleita.

Enpä ole aiemmin tainnut moista tehdä, en ainakaan tässä laajuudessa, mutta tänään! Tänään entisiin yrttipenkkeihin (= kaivonrenkaat takapihalla) upposi 150 kukkasipulia. Narsisseja, tulppaaneja ja krookuksia. Toivottavasti keväällä nousevat! Yhden kolmesta renkaasta säästin sitä varten, että keväällä istuttelen siihen auringonkukkia.

Ennen sateita ja pakkasia ehdin siis sipulit upottaa multaan – raportoin keväällä kuinka kävi! Tämän päivän ulkoilu teki joka tapauksessa hyvää, – ääni kulkee taas, tosin varsin karheana ja matalalla, ja poskissa on edes vähän jotain väriä.

Ensi yöksi on – taas – luvannut aurinkomyrskyjä, siis revontulia vailla vertaa. No eipä koske minua. Pitkin syksyä sekä mökillä että Oulussa on ollut lupauksia revontulista, ja ne ovat myös toteutuneita juttuja: tuttujen ja tuntemattomien sometileillä on monena aamuna ollut sekä kaupungissa että tuntureilla kuvattuja varsin vihreitä näkymiä, mutta minä ja Canonini emme ole niitä tallentaneet. Ei kai tämäkin ole ikäkysymys???

Revontulia enemmän toivon ensi yöksi levollista koko yön kestävää unta. Siksi pyysin Pehtooria hakemaan apteekista nielua puuduttavaa suihketta, jollaisesta olen joskus lukenut ja jollaisen tuomaa helpotusta viime yönä aika lailla kaipailin. Ja mieshän toi pikku pullollisen Strefen-suihketta, – aika tyyristä muuten (20 €). Apteekissa olivat neuvoneet, ettei saa sitten ibuprofeiinin kanssa yhtä aikaa käyttää, – noh, minähän en ibuprofeiinia voi käyttääkään (IBS, you know)) , joten no problem.

Vastoin huonoja tapojani luin pakkauksessa olevan ohjeen tarkkaan, ja mihin sitten kiinnittyy huomioni? – Absoluuttiseen komparatiiviin!  Lause, joka alkaa ”jos olet vähän iäkkäämpi” särähti aika pahasti. Vähän iäkkäämpi kuin mikä tai kuin kuka? Jos verrataan, niin aina pitäisi kertoa myös se, mihin verrataan. Olenko siis ”vähän iäkkäämpi”! Miksi ei voi sanoa, että jos olet jo vanha, vanhahko, yli 65-vuotias tai jotain sellaista, mutta että ”vähän iäkkäämpi”!

Huomaattekos, kuinka sisällä olo ei ole minulle hyväksi! Ihan niin kuin jollain tuollaisella asialla olisi pienintäkään merkitystä! Lillukanvarsia sanoisin!

Joka tapauksessa, paranemista itselleni soisin! Ja terveyttä kaikille!

Vähän vaisu päivä.

Tänään, jo toissailtana ensimmäiset merkkinsä antanut, flunssa on vetänyt vähän viitsimättömäksi, tukkoiseksi, turhautuneeksi ja tupisevaksi. Vietettyäni viime viikonlopun flunssaperheen kotona melkein tiesin, että näinhän tässä kävisi. Mutta en kadu! 😊 Kaukana elelevän Emmiliinin kanssa vietetty viikonloppu saa flunssan asettumaan omiin asemiinsa: siis pikku juttu. 

Ja tälläkin kertaa flunssa ”tuli hyvään saumaan”. Tämä ei tullut kesken matkaa, en joutunut perumaan mitään, sain kuitenkin olla pienen kanssa, mihinkään en ollut menossa, mistään ei ollut pakko lähteä kesken kaiken pois, ei ole jäänyt tapaamisia väliin. 

Se, että tämä on tänä vuonna kolmas tauti (2 tavisflunssaa + 1 korona) parhaaseen pyöräilykauteen, tietenkin tekee ”kaudestani” rikkonaisen – ja kyllä vähän jo harmittaakin. Mutta so what! Ensi viikolla vielä ehdin sykkelöidä. Toivottavasti. 

Ja olen mie kaikenlaista sentään sisällä saanut aikaiseksi. Mm. erinomaisen hyvän kuha-annoksen! Ja jälkkäriksi korvapuusteja ~ öörfiilar kuten me oululaiset joskus olemme niitä nimitelleet. 

Syyskuu on ohi. Tämä oli aurinkoinen syyskuu, josta tuli vietettyä puolet muualla kuin kotona: Hangasoja ja Helsinki-Järvenpää olivat nekin lämpimiä ja vähäsateisia. Tänään Oulu oli aurinkoinen, sinitaivainen, värikäs. Jokivarressa ja muuallakin maisema terävä ja kirkas, hyvä hengittää. Tiedän monia, joille syksy merkitsee suklaansyönnin lisääntymistä, lievää ahdistusta talven tulosta, kaamosmasennuksen etiäisiä mielessä, mutta minulle syksy on melkein lempparivuodenaika. Varsinkin jos se on tälläinen kuin tänä vuonna. Toisaalta onhan kevätkin monin tavoin antoisa, antelias, lupaava ja herättävä…

Toisaalta tykkään kyllä kaikista vuodenajoista. Ja parasta on se, että niitä on. Oulussahan on – edelleen – oikea talvikin, vaikka marraskuu on usein sellainen ettei siitä oikein tiedä, miksi se muuttuu.  Kirjailija, kulttuurikyynikko Erno Paasilinna on todennut vähän ikävästi, omaan tapaansa: ”Parasta Oulussa on vuodenaikojen selvä vaihtelu. Eikä sekään ole oululaisten ansiota.”

Kesämekot ja T-paidat joutivat tänään vaatehuoneen ylähyllyn laatikoihin, kesätakit saivat väistyä kevyttopan, duffelin ja villapoplarin tieltä. Pyörälenkki vaati kerrospukeutumista jo melkoisesti. Mutta ei se mitään. Hyvät vaan. Nautitaan kun meillä on erilaisia vuodenaikoja!

Onni on herätä taaperon itkuun klo 5.22. Ei siksi, että pieni itkee, ei todellakaan siksi. Päinvastoin. Mutta siksi, että tiedät, että pieni on lähellä, että näet hänet tänäänkin. Että on tiedossa yhdessä oloa. Että hän on olemassa.

Järvenpäässä on satanut, Helsingissä on satanut, pitkin päivää, mutta niinä hetkinä, kun olen ollut ulkona, onkin ollut päivän paistetta, ja sen kerran kun ”häiritsevästi” satoi, oli Vävy autolla vastassa Järvenpään asemalla, ettei tarvinnut kilometriäkään sateessa kävellä. Tyttärellä etätyöpäivä, Vävyllä toipilaspäivä [koko perhe on täällä sairastellut viikon verran], Emmiliinillä päiväkotipäivä ja mummilla kävelypäivä.

Päivällä käväisin Helsingissä, muutamia tuliaisia (A:lle & E:le) ja pieniä tuomisia sinne ja tänne. Ja löysinpä Kapteenskasta itselleni uuden paitapuseron! Miten siitä tulikin hyvä mieli.

Päivän ”ohjelmassa” oli juhlaruoka, vähän kuin tyttären synttäreiden kunniaksi kokkailin kaikenmoista italialaista. ”Neljän ruokalajin” teko ei-omassa keittiössä vähän onnahteli, mutta lopputulos oli  ”ei huono”.

Pienen kanssa olemme jo ihan tuttuja, hymyjä ja haleja puolin ja toisin … Huomenna koko päivä yhdessä! 💕