Reija

Satunnaisia muistiinpanoja

Yksi kandiporukka on saatu maaliin. Seitsemän tutkielman pompsi ohjattu, ohjeistettu ja seminaareissa käsitelty monet eri vaiheet. Tällä kertaa oli ihan poikkeuksellisen heterogeenisia aiheita, ja ihan poikkeuksellisen vieraita tutkimusteemoja minulle: Jääkiekkoväkivalta Suomessa 1956–1975, Eduskunnassa käyty keskustelu Suomen sisäisestä turvallisuuspolitiikasta vuonna 1934, Isänmaallisuus kapteeni Karvosen rintamakirjeissä, Hävittäjärykmentti 5:n toiminta pohjoisella rintamalla, Aborttilaista (1970) mediassa käyty keskustelu, Puoluelehtien kirjoittelu Kekkosen kauden lopussa, Yhteisöllisyys Törnävän sairaalan lasten kokemuksissa.

Poliittista ja sotahistoriaa melkein enemmän kuin minun sietokykyni kestää. Tai ei nyt niinkään, mutta noiden aiheiden parissa tutkielmiaan tekeville minusta ei vain paljon substanssiohjaajaksi ole. Mutta kovasti olen yrittänyt. Ja opiskelijat ovat yrittäneet tehdä opinnäytteitään. Ja perille päästiin. Paras työ, tehty työ. 🙂

Ja fukseille pidin tänään luennon: sellaista opiskelutekniikka-, akateeminen vapaus- ja vastuu-, opintojen pitkäjänteinen suunnittelu-, ulkoinen ja sisäinen motivaatio -höpinöitä sekä raakoja opiskelun realiteetteja kertoilin. Käytännön vinkkejä, kysymisen kynnyksiä madaltavaa jutustelua harjoitin ja kaikkea kannustavaksi ajattelemaani koetin parituntisen aikana sanoa. Tämä vuosikurssi edelleen merkillisen flegmaattista. Ujoa? Hiljaiseksi vaiettua? En tiedä. Mutta minä yritän vielä. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~

Flunssakin jo selätetty, joten vanhukset on eilen ja tänään käyty reissun jälkeen tervehtimässä ja ”huoltamassa”. Siispä huomenna alkava viikonloppu näyttää kotoisalta. Pitkästä aikaa pääsen laittelemaan ruokaa pitkään ja hartaasti.

Ai niin, eilen iltamyöhällä skypeiltiin Meksikoon ja monta muutakin iloista asiaa kuultiin, mutta sekin, että elokuun 15. päivänä postiin viemäni paketti oli viikko sitten tullut perille. Meksikon tulliviranomaiset eivät sittenkään olleet takavarikoineet salmiakkijauhetta erikoisena suomalaisena huumeena. 🙂

Aika nopsasti synttärikarkit lapselle Atlantin taakse sujahtivat: pari kuukautta ja perillä olivat!

Niitä näitä

Vielä matkalla johonkin uuteen

Tänään oli Humanistien työelämäpäivä ”Alakko nää hommiin?” Ohjelmaa koko päivän, historian(kin) alumneja kertomassa minne, miten ja miksi ovat työllistyneet. Päivän tarkoituksena rikkoa myytti työttömästä humanistista. Hyvä tarkoitus. Hyviä panelisteja, paljon kuulijoita. Pääpuhujana tiedekuntamme uusin kunniatohtori, Rosa Liksom. Ainoa, jonka puheenvuoron ehdin kokonaan seurata (etänä, omassa työhuoneessa Connect Pron kautta).

Yhtäkään hänen kirjoistaan en ole saanut luetuksi loppuun. Jostakin monologistaan (en voi muistaa mikä?!) olen pitänyt kovin.

Tänään naurunsa, korvakorunsa ja yksi pieni pätkä puheestaan kiinnittivät vahvasti huomioni. (reunahuomautus: hänhän on ikäiseni, vain muutaman kuukauden vanhempi.) Minua pisti miettimään kun sanoi, että täytettyään 50 hän päätti, että nyt pitää muuttua jos meinaa ollenkaan ehtiä jotain… Hän kertoi, että muutos hänelle oli ollut ”astuminen julkisuuteen”. Hän oli ryhtynyt antamaan haastatteluita, kiertämään maata ja messuja ylitettyään puolivuosisataisensa.

Jäin miettimään, että olen vähän myöhässä, mutta luulenpa että ehdin vielä.

Niitä näitä

Sovellusehdotuksia?

Töiden jälkeen kotiuduttuani olen enimmäkseen maannut reporankana sängyllä ja surffaillut iPadillä ja leikkinyt puhelimella. Aikani luettuani Rautavaaran tragediasta, päiväkotilasten pahoinpitelyistä, nuoren puukotuksesta Utsjoella, väkivallasta siellä ja täällä, yksinkertaisesti vain päätin sulkea silmäni tuolta kaikelta.

Ensin soittelin systerille, ja aikamme höpöteltyämme jäin puhelin kädessä ensinnäkin siivoilemaan sitä kaikista tarpeettomista kuvista ja tiedostoista, sitten etsimään uusia sovelluksia, joita minulla on luurissani ollut aika vähän. No whatsApp, Viber ja Skype on tietysti ollut. Yhteys Atlantin yli on edes puhelimella. Sitten minulla on ollut muutamia kameraohjelmia (Panorama, Refocus, Video Trimmer, Smart Cam), joita en juuri koskaan käytä. Viiniskannerilla ja Sporttrackerillä tykkään joskus leikkiä. RadioNovaa saatan kuunnella lenkillä. Harvemmin tosin.

Tuo älyluuri on ollut minulla melko tarkkaan vuoden, ja kun sen hankin, niin perusteena juuri tuon valinnalle oli, että sen kameraa kehuttiin ylivertaiseksi. Ja se onkin kyllä hyvä. Täällä Tuulestatemmatussakin on ollut kymmeniä sillä otettuja kuvia: kerran kokonainen patikkapäivä tunturissa sen varassa KLIKS. Nokian Lumia 1020 on siis merkki.

Nyt löysin muutaman uuden jutun: taskulampun asentelin, Facebookin Messengerin ja sitten sellaisen Timelapse Pron, jota Juniori reissussa omalla puhelinkamerallaan käytti aika menestyksekkäästi. Tullenette näkemään täälläkin kokeilujani.

Mutta mitä muita Appseja olisi?

Ja nyt sitten siirryn kokonaan pois pimeästä, synkeästä, flunssaisesta Suomesta ja raahaudun television ääreen nauttimaan Downton Abbeysta.

Mallorca Valokuvaus

Vain vähän värejä ja porvariston hillitty charmi

Olipas tymäkkä ja pitkä työpäivä heti loman jälkeen. Ja siihen lisäksi melkoinen romuska olemassaolollaan haittasi puhumista ja näkemistä.

Nyt ei paljon muuta jaksa kuin kaatua sänkyyn.

Muutama kuvaleikki kuitenkin.

Minähän hyvin harvoin kuvaan ihmisiä.

Nyt sen tein. Nämä kaksi paritonta olivat molemmat Mallorcalla.

Klikkaile kuvat isommiksi.

Lady rannalla Port de Sóllerissa.

Herrasmies puistossa La Palmassa.

Niin kaukana, niin haaveissaan.

Mallorca Niitä näitä Ruoka ja viini

Mallorcalaisissa pöydissä

Eilinen kotiinpaluu aika nihkeissä, tai tarkemmin ottaen nuoskaisissa, tunnelmissa. Pimeää, märkää, räntäistä, ja sellainen pieni lisäriesa, ettei Juniorin laukku sitten Ouluun tullutkaan. Ei ole tullut vieläkään. Reissun tehneillä patikkakamppeilla ja muutamalla iltavermeellä tai uikkashortseilla ei niin kiire, eikä huoli niistä, mutta kamerankin muistikortteineen, satoine kuvineen, poika oli laukkuun pakannut. 🙁

Toinen riesa, että Pehtoorin kanssa toimme flunssan lämpimältä Välimereltä syystalviseen pohjoiseen. Pehtoorilla jo torstainailtana päänsärkyä, perjantaina silti vuorille, silloin minulla vilunväreitä ja väsyä, päänsärkyä. Eilen molemmat kurkkupastillien, nenäsuihkeiden, särkylääkkeiden ja kuumien juomien ja – hyvä on – viinienkin turvin lensimme kotiin. Nyt Pehtoori jo toipumassa, minulla edelleen aika voipunut ja kovin, kovin kurkkukipuinen olo. Silti huomista vallan työntäyteistä päivää olen yritellyt valmistella. Kuume kun ei nouse, niin en oikein levätäkään osaa. 🙂

”Toisella kädellä” olen myös reissun kuvatiedostoja selaillut…

Ja ruoka- ja juomakuvia koettanut kuvakansioista purkaa. Pitkästi yli tuhat kuvaa viikon aikana otin vanhalla isolla järkkärilläni (ja muutamina päivinä vuorilla mukana zoomikin), mutta iltakuvat ja ruokakuvat olen ottanut joko puhelimen kameralla tai ”Pikku Makella” (= Canon G1 X), joka on kyllä iltakuvien ottamisessa ihan pitelemätön.

Aamiaiset meidän hotellissa enemmän kuin kelvollisia. Parasta olivat valmiiksi paloitellut hedelmät. Minulla meni aika vähillä hiilareilla aamiaiset,

mutta näistä pikkuhyvistä ei voinut kieltäytyä. Oikealla on paikallinen erikoisuus. Höyhenenkevyt leivonnainen, jossa on valniljakreemiä sisällä. Niitä on monenlaisia versioita (mm. kierteisiä (alla)) ja niiden nimi on ”emsaimadas”.

WP_20141020_08_37_22_Pro

After hike -juomista muutama kuva…

Cavaa ja ”livenä” puristettua appelsiinimehua. Yhdessä tai erikseen. Sangriakin yhtenä päivänä pöydässä. Ja Juniori katsoi after hikeillä oluensa ansainneensa.

WP_20141020_19_08_40_Pro

Ja tapaksia. Ne eivät olleet mitään pikkupiperryksiä. Tässä vain kolme annosta, jotka jaettiin. Miniällekin mustekalarenkaita kokeeksi ja maistuivatkin. 😉

Palmassa kävimme El Corte Inglesin ”Herkussa”, jossa oli tällainen maisteluautomaatti.
Kaivelimme tietysti taskunpohjia, jotta kolikoita olisi löytynyt, mutta sitten hokasimme, että maistiaiset olivat ilmaisia!
Onnistuisiko Suomessa? Mahtaisi perjantaisin olla jonoa maistelemassa…. 😉

El Corte Inglesin ”Herkussa” myös Iberian kinkkua. Ei ole ihan tavallisen keittokinkun hinnassa.

Oliivisato oli kypsymässä ja niitä riitti!!!

Kävimme myös parissa kauppahallissa:

Mallorcan_-3

Mallorcan_-4

Mallorcan_-24

Mallorcan_-5

Mallorcan_-8

Minä söin koko viikon äyriäisia ja kalaa… viimeisen illan ”hakea” (= kummeliturska?) lukuunottamatta kaikki olivat hyviä, erinomaisia, sardiinitkin.

Mallorcan_-2

Meriahven.

Mallorcan_

Tonnikala.

Mallorcan_-12

Ja tämä oli torstai-illan hienon ravintolan huippuannos. ”Päivän kala”. Sille ei ollut edes englannin kielistä nimeä. Necroksi kutsuivat. Sanoivat mallorcalaiseksi erikoisuudeksi, joka on musta iso kala, mutta liha on valkoista. Kuhan ja turskan välimuoto maultaan. Voisin syödä toistekin.

Es Faro ravintola majakan juurella oli hieno, enimmäkseen kalaruokiin erikoistunut, mutta Miniälle Wellingtonin pihvi maistui.

Wellingtonhan kuuluu kääriä voitaikinakuoreen, Es Farossa se oli tehty näin.

Mallorcan_-18

Jälkkäreissä usein manteleita, jäätelöä, omenoita,

Porkkanakakku aseteltu ja koristeltu siten, että vaikutti erikoisemmaltakin.

WP_20141021_20_44_23_Pro

Tässä mantelipohja oli vähän tahmainen, mutta tuo valkoinen ”täyte” pehmeää marenkia. Kyllä tykkäsin kovasti.

Torstaina olimme Agapantossa. Kaunis, tyylikäs, hyvätasoinen fine dining -paikka.

Juniorin jälkkäri: Mojito-jäädyke, johon kaadettiin kuohuvaa!

Miten tuo poika tuommoisen päälle on oppinutkaan??!

Mallorca Niitä näitä

Bom dia, Port de Sóller! Adios, Mallorca!

Port de Sóllerin Aimia-hotellin parvekkeelle ei kuulu linnunlaulu, on pimeää ja on kovin kylmääkin (+12 C). Eikä soi aamukahdeksan kirkonkello, kuten viikon ajan on tehnyt. On vasta viisi aamulla. Tunnin olisi vielä saanut nukkua, mutta ei ole unta.

Paluu kotiin …

Matka saaren halki meidän kalastajakylästä saaren pääkaupunkiin sujui hyvin. Samoin La Palman lentokentän muodollisuudet: turvatarkastukset ja laukkujen lähetys suoraan Ouluun. Ei ole ollut aina mikään itsestäänselvyys, ei ollut tänäänkään, mutta virkailija teki töitä ja löysi kuin löysikin Oulun maailmankartalta. Lentokentällä pitkästä aikaa kuultiin suomea. Port de Sóllerissä kun ei suomalaisia juuri ollut, mitä emme pitänee huonona asiana. 🙂

La Palman kenttä on ISO. Saari elää turismilla ja se näkyy myös kentällä. Töihin ja appivanhemmille ostimme suklaat, viinikerholle maisteltavaa. Muutoin tuliaisia meilllä ei nyt ollut hankittavana kun nuoret on völökisä (= mukana) ja tyär vielä itsekin reissussa [oli menneellä viikolla sanonut itsensä irti! On siis jo tulollaan kohti kotia :)].

Kone pakkaantui täyteen pohjoisen loskaan ja kylmään palaavia lomalaisia. Mallorcan sesonki myös lopuillaan. Hiipuminen näkyi jo kuluneella viikolla, mikä ei meitä haitannut.

Mallorcan lomassa moni asia oli erinomaista, ja myös se, että lento sinne ei kestä kuin neljä tuntia. Sen aikana ehdin työstää matkakuvia, joita vain nippanappa tuhat … Näette niitä vielä. 😉

Lauantai-iltapäivällä oltiin Helsinki-Vantaalla: aika syödä jotain. Menimme lentokentän ravintolaan, ja söimme hyvin. Vielä kerran tällä lomalla. Ja maksoimme PALJON enemmän kuin Espanjassa. Espanja (jopa turistien Mallorca) on edelleen edullinen suomalaisille.

Nyt ollaan portilla 30. Oulun kone lähtee kohta. Tämä matka alkaa olla tässä.

Mallorca Niitä näitä

Rotkopatikka

Viimeinen patikkapäivä. Tarkoituksena oli tehdä vähän sellainen lyhyempi päivä, jotta olisimme yhden kieppeillä jo aftterhikellä ja lounaalla takaisin kylässä. Perjantai-iltapäivää tarkoitus viettää altaalla, hiljalleen pakkaillen ja vielä kerran illalla rauhassa hyvin syöden.

Mutta eihän se ihan niin mennyt.

Oli päätetty aloittaa patikka Fornalutxista. Niin tehtiinkin. Ensin ostettiin kylän pikkukaupasta energiajuomaa ja croissantit, banaaneja ja vettä …

Sitten jälleen napakka nousu (kuten suunnilleen joka aamu tällä viikolla), about puoli tuntia. Sen jälkeen alkoi pari kilometriä pitkä alamäki, asfaltoitua pikkutietä. Niin oli tarkoituskin. Bianiaraixin kylässä olimme risteyksessä, josta patikkaoppaassa todettiin, että ”suosittelemme poikkeamista rotkoon”. Ja edelleen suosituksena : ”One of the most beautiful spots on the island”. Ja mehän poikkesimme. Nousimme. Nousimme. Maisemat huikeita. Polut kivisiä … mennessä ladottuja, palatessa eivät todellakaan.

Aurinkokin alkoi jo paistaa laakson pohjalle, näkyä liki kilometriin kohoavien vuorten väliin. Jatkoimme nousua katettua kivipolkua. Rotko alkoi hahmottua. Ja jossain välissä tajusimme, että ollaan reitillä, jolla noustaan yli puoleen kilometriin, kierretään rotkon keskellä oleva vuori… Eikä polut enää kivettyjä, eikä aurinkoa näkyvissä.

Mutta eihän me enää periksi annettu. Ja tänään, kuten koko viikolla, on ollut ilo se, kuinka nuoripari on ollut reipas, innokaskin, marisematon, hyväkuntoinen, ja jokapäivä innokkaana jatkamaan ja kapuamaan…

Löydettiinhän sitä tällekin reissulle luola.Vähän paremmin seurauksin kuin vuosi sitten Madeiralla. Juniorin kanssa oltiin jo menossa tutustumaan lähemmin: Pehtoori ja Miniä varoittelivat… tultiin pois. 😉

Ja rotkopatikka jatkui.

Barranc de Biniaraix oli hieno, mutta paikoin tylsä, paikoin liki vaarallinen, alas tullessa pari kilometriä polkua, jolla kiviä, rullaavia kiviä, metsän siimeksessä, jyrkkää, tarkkuutta vaativaa. Mutta eivätpä seuralaiseni valittaneet, en siis kehdannut minäkään.

Coll d´en Se (453 mpy) tuli huiputettua. Tai jos tarkkoja ollaan niin sen viereisen vuoren (Cornador Gran 956 mpy) rinteillä tepasteltua. About 22 000 askelta. 10 km? 15 km? vaikea sanoa, mutta patikoitiin.

Biniaraixissa istahdimme pienen kylän ainoan kuppilan patiolle; tuoremehu (lasilliseen menee kolme appelsiinia), cava ja olut olivat ansaittuja.

Kohti Solleria ja puolivälissä tilasimme taksin. Oli jo melkein viisi tuntia kävelty. …

Altaalla iltapäivän lopuksi.

Illalla vielä syömään neljästään: Randemar-ravintola tarjosi parastaan. Välimeren illan lämmössä (fleeceviltit sylissä) kertasimme viikkoa, totesimmme hyväksi, seuran erinomaiseksi, olotilan liki unenomaiseksi, toisiamme liikkumisesta kehuimme ikihyviksi, kuuntelimme livemusiikkia, katselimme ”kotirannan” kaunista iltaa, kuuntelimme laineiden liplatusta.

Elämä on.

Mallorca Niitä näitä

Deián taiteilijakylä ja merenpoukaman aallot

(Tämänkin postauksen kuvat hävinneet bittiavaruuteen 🙁 )

Tänään patikan kohteena Cala de Deiá.

Mallorcan länsirannikolla, meidän kylästä etelään on pieni Deián kylä. Taiteilijoiden kylä. Ja sinne aamulla hurautimme taksilla, mutkaista rantatietä parinkymmenen minuutin matka. Ja taksimies piti omaa sightseeing-opastustaan spanglismillä niin, että jäi ymmärrys meillä kovin vähäksi, mutta osasi hän kysyttyäni meille neuvoa, missä on kylän hautausmaa ja mistä alkaa patikkapolku rantaan.

Tämän reissun hautausmaakohteeksi valikoitui juuri Deián hautalehto, koskapa taiteilijakylässä vaikuttaneilla artisteilla on siellä muistokiviä tai jopa hautoja. Taas erilainen kirkkomaa. (ks. edellisten reissujen esim. Meksiko tai Itävalta)

Monet taiteilijat näyttivät eläneen hyvin vanhoiksi, kun taas ”tavallisten” haudoissa silmiinpistävävää oli aika alhainen elinikä.

Korkealla oli tuo hauta-alue.

Kirkossakin piipahdimme. Kovin kulahtanut oli, mutta kylä oli kaunis, pieniä idyllisiä näkymiä…

Ja sitten laskeuduimme laaksooon ja kohti merta.

Ja mikä hieno lahdenpoukama vajaan tunnin päästä olikaan edessä!

Espressot nautimme ja pojan kanssa kuvasimme aaltoja pitkään ja hartaasti. Kuuntelimme meren pauhua. Hieno paikka oli tuo!

Paluu Deiáan eri reittiä, nousu ei ollut paha, eikä sellaista kivimöpelikköä kuin viime päivinä on edessä ollut kilometri toisensa jälkeen.

Pehtoori & Poika ketterinä… 😉

Deiásta paluu Port de Sólleriin paikallisbussilla. Kolmen vartin kyyti Sollerin kautta maksoi euro kuuskymmentä. Dösän laatu ja puhtaus eivät kovin raposia, mutta kuski oli taitava ajelelemaan mutkaisella iltapäivän alussa jo vilkkaalla (maantiepyöräilijät!) rantatiellä.

Omalle kylälle palatessa siellä näyttivät torstaimarkkinat jatkuvan: yhtä lailla myynnissä kukkia, vihanneksia, vöitä ja huiveja, koruja ja koristeita kuin lihaa ja juustoja. Lämmintä yli + 25 C. Ja mitkä EU-direktiivit muka kieltävät elintarvikkeiden myynnin liikenteen keskellä helteellä?

Iltapäivän vietimme altaalla ja biitsillä. Uiminen on patikoijan jaloille hyvää palautumista.

Nyt alkaa hiljalleen valmistautuminen illalliselle. Aikeena on päästä yhteen tämän kylän parhaista ravintoloista … Adios.

Mallorca

La Palma – kaupunkipäivä

Jo lähtiessä, matkaa suunnitellessa, oli päätetty, että yksi päivä käytetään tutustuen La Palmaan – Mallorcan ja koko Baleaarien saariryhmän pääkaupunkiin, jossa on 400 000 asukasta ja paljon nähtävää.

Tämä päivä valikoitui city-päiväksi senkin takia, että oli luvannut pilvistä, sateen uhkakin oli olemassa… Taksilla hurautimme saaren laidalta toiselle. Junallakin olisi päässyt, mutta se oli paljon kalliimpi kuin taksi ja ”säästetyt” rahat käytimme Sightseeing-bussilippuihin.

Kun pääsimme Placa Espanjalle ostimme liput doubledeckeriin ja lähdimme sen katolla kiertämään Palman katuja ja katselemaan nähtävyyksiä. Näinhän on niin monessa kaupungissa tehty ennenkin… Hyvin toimi nytkin – yleissilmäys kaupungista saatiin helposti.

Jäimme pois La Seun goottilaisen katedraalin kohdalla.

Kuvia räpsiessä ja turistiostoksia tehden kuljeksimme: jääkaappimagneetitn ja kaksi pienen pientä, sinistä, lasia artesaaniputiikista ostin.

Lounaalle päätimme mennä – ei suinkaan tapaksille, vaan – Hard Rock -cafeeseen. Mietimme Pehtoorin kanssa, jotta olikohan meille kymmenes vai kahdestoista vai sittenkin jo kolmastoista HRC? – Rooma (minulla jo neljä kertaa), New York (kahdesti), Helsinki, Madrid, Dubai, Barcelona, Lissabon, Lontoo, Pariisi, Milano, Malta, Praha, Peking, … No joka tapauksessa lounas, kuvat !! ja paidat paikallisesta HRC:sta saatiin.

Sitten kävellen kohti historiallista keskustaa. Miniän päivänä ”patikkareittien” kivet paljon helpompia käveltäväksi kuin meidän muiden reiteillä. 😉

Mutta yhtäkaikki: me kaikki olimme sitä mieltä että paljon raskaampaa on kaupungissa tepastelu kuin vuorilla. Melu, ja pakokaasu, ostoksien ahdistus ja asfaltti eivät ole hyväksi. Toisaalta. Olipa mukava nähdä tämäkin kaupunki. Ja pitkästä aikaa käydä El Corte Inglesissa. Sehän on espanjalaisten Stocka.

Ja sattuipa kohdalle myös Chocolat Factoryn myymälä: joulukakun suklaa-minttu on nyt hankittu. 😉

Illansuussa istahdimme taksiin (45 euroa suuntaansa) ja palasimme meidän maalaiseen, r, aikkaiseen, rauhalliseen pikku kyläämme. J:) a erityisesti nuoripari totesi pariinkiin kertaan, että onneksi ei oltu varattu lomaa Palmaan vaan tänne ”sivuun”.

Ja huomenna patikkapäivä… 🙂

Mallorca

Vuorilla ja merellä

Tiistai oli Juniorin päivä. Tulihan siitä taas erilainen kuin edellisistä.

Aamulla taksilla naapurikylä Fornalutxiiin, joka on alhaalla laaksossa, vuorten keskellä. Tavattoman viehättävä kylä olikin. Pieni ja kivinen. 🙂

Sieltä kohtuullisen topakka reilun tunnin nousu, tasatahtia auringon kanssa, vuoren rinteeseen näköalapaikalle Mirador de des Barques. Virvokkeiden aika.

Ja paluumatkalle kohti Solleria. Oliivilehtoja ja kivisiä polkuja riitti. Maaseudun rauhaa, lampaiden kellojen kilkatusta, linnun laulua, maatalojen pihalla pensaita ja puita, yhdellä laaja mehi- ja kaktuskasvien hieno puutarha, jonka vierustaa pääsi kävelemään. Pengerrettyjä rinteitä ja kylätiepätkiä. Ruskareissuhan tästäkin sitten tuli. 🙂

Mitä nämä? Näyttävät tammenterhoilta, mutta pensas jossa kasvavat ovat ihan erilaisia kuin tammet.

Patikka päättyi Sólleriin puolikahden kieppeissä. Neljä tuntia oli taas vaellettu ja oli lounaan aika. pastaa ja salaatteja. Sitten taas taksilla asfalttipätkä (5 km) takaisin Portaan.

Iltapäivän lopullla vuokrasimme tunniksi neljän hengen polkulaitteen ja lähdimme merille”. Pojat polki, me saimme Miniän kanssa istua takapenkillä ja kuvailla. Uitiinkin. Merivesi lahdenpoukamassa lämmintä ja suolaista. Kyllä oli mukava uida. Pitää joku päivä vuorilta palatessa mennäkin biitsille eikä altaalle. Jos sää enää suosii.. vähän viilenevää on kyllä luvannut.

Tämän postauksen ylimmäisessä kuvassa näkyvällä lahdella ajeltiin. Ja sitten päivän päätteeksi mentiin kuvan keskellä näkyvän majakan juurelle syömään. Ravintola Es Faro oli hieno valkoisten pöytäliinojen kalaravintola (teen kotona erillisen ruokapostauksen tämän viikon makumuistoista), josta huikeat näkymät pimenevään Välimeren iltaan.

Kuvan yläreunssa, melkein keskellä näkyy valopiste: siellä oli se Miradores, jossa aamulla otin ensimmäisen kuvan ja jossa oltiin tauolla. Merenlahti oli tullut kierretyksi.

Kuvat postaukseen täällä KLIKS