Sovellusehdotuksia?

1

Töiden jälkeen kotiuduttuani olen enimmäkseen maannut reporankana sängyllä ja surffaillut iPadillä ja leikkinyt puhelimella. Aikani luettuani Rautavaaran tragediasta, päiväkotilasten pahoinpitelyistä, nuoren puukotuksesta Utsjoella, väkivallasta siellä ja täällä, yksinkertaisesti vain päätin sulkea silmäni tuolta kaikelta.

Ensin soittelin systerille, ja aikamme höpöteltyämme jäin puhelin kädessä ensinnäkin siivoilemaan sitä kaikista tarpeettomista kuvista ja tiedostoista, sitten etsimään uusia sovelluksia, joita minulla on luurissani ollut aika vähän. No whatsApp, Viber ja Skype on tietysti ollut. Yhteys Atlantin yli on edes puhelimella. Sitten minulla on ollut muutamia kameraohjelmia (Panorama, Refocus, Video Trimmer, Smart Cam), joita en juuri koskaan käytä. Viiniskannerilla ja Sporttrackerillä tykkään joskus leikkiä. RadioNovaa saatan kuunnella lenkillä. Harvemmin tosin.

Tuo älyluuri on ollut minulla melko tarkkaan vuoden, ja kun sen hankin, niin perusteena juuri tuon valinnalle oli, että sen kameraa kehuttiin ylivertaiseksi. Ja se onkin kyllä hyvä. Täällä Tuulestatemmatussakin on ollut kymmeniä sillä otettuja kuvia: kerran kokonainen patikkapäivä tunturissa sen varassa KLIKS. Nokian Lumia 1020 on siis merkki.

Nyt löysin muutaman uuden jutun: taskulampun asentelin, Facebookin Messengerin ja sitten sellaisen Timelapse Pron, jota Juniori reissussa omalla puhelinkamerallaan käytti aika menestyksekkäästi. Tullenette näkemään täälläkin kokeilujani.

Mutta mitä muita Appseja olisi?

Ja nyt sitten siirryn kokonaan pois pimeästä, synkeästä, flunssaisesta Suomesta ja raahaudun television ääreen nauttimaan Downton Abbeysta.

1-2

2 kommenttia artikkeliin ”Sovellusehdotuksia?”

  1. Ainakin reissun päällä monet appsit alkaa olla käteviä. Karttoja yms käteviä sovelluksia (joissa jatkuvaa verkkoyhteyttä ei tarvitse pitää päällä) alkaa olla jo monesta kohteesta. Tosin niitä joutuu välillä poistelemaankin ettei puhelin ihan kokonaan tukkeudu (vaikka mukavahan niitä olisi pitää muistoinakin…) 😉

    Muutama yleishyödyllinen reissusovellus on kuitenkin jäänyt jatkuvaan käyttöön:

    TripIT
    Kalenteririippuvaisena kaikki reissujen varaukset on kiva saada näkyviin yhdellä silmäyksellä. 🙂 Paljon muutakin hyödyllistä.

    PassWallet
    Boarding passien yms tallettamiseen. Kokemuksesta huomannut että toimii laajemminki kuin mitä itse nettisivujen listaus antaa ymmärtää. Osa reissuista menee jo puhtaasti näillä, joskus toimii hyvänä varakopiona. Takaa mielenrauhan ainakin sellaisilla lentokentillä, joissa nettiin ei pääse tai sen käyttö on jotenkin rajoitettua.

    Vastaa
  2. Kiitos Erja! SUosittelemasi appsit kuulostavat erinomaisilta. Olen ihan ekspertti sähläämään lentolippujen ja boarding passien kanssa, joten siis erityisesti tuo PassWallet on pian puhelimessani. 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.