Hautausmailla Alpeillakin

Sevettijärven hautausmaan jäkäläpeitteet, Verdunin I ms:n hautaristien hiljaiset rivit, Playa del Carmenin merkillinen ”smurffikylä”, umbrialaiset cimitariot, Raatteentien muistomerkki,  Madeiran kukkaloisto hautalehdoissakin, juutalaisten kirkkomaa Prahassa, Iin Kruununsaaren vanhat haudat, Naantalin hautausmaa, jossa oli kyltti ”Hautausmaa tukee elämää”, saatikka Oulun Stooleporin hautausmaa ovat minua kovin kiehtoneet, saaneet kuvailemaan, melkein kaikista noista ja monista muistakin hautausmaista tännekin kirjoittelemaan.

Reilun viikon takaisella Itävallan reissulla ihan vahingossa pääsimme kahdelle hautausmaalle ja paljon mielenkiintoista näimme, – siis paljon kuvia.

Ensimmäinen kohdalle osunut hautausmaa oli  Heiligenblut-nimisessä alppikylässä (siitä enemmän täällä), jonne pysähdyttiin tiistaisella Grossglocknerin retkellä.

Heiligenblut - hautausmaa-4

Kauniin, siron, Grossglocknerin kanssa samassa linjassa olevan kirkon ympärillä oli kirkkomaa, jossa muutama ennennäkemätön juttu. Ensinnäkin kirja ”uhrimme vuorille”. Paksu rautalevyistä tehty kirja, johon oli kaiverrettu kaikkien niiden nimet, jotka lähitienoilta/lähitienoilla olivat kuolleet vuorilla. Huom. ristiin kiinnitetty vuorikiipeilijän hakku ja köysi.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja suosittelen kyllä klikkaamaan isommiksi )

Heiligen Blut - hautausmaa-3

Heiligen Blut - hautausmaa-2

Heiligen Blut - hautausmaa Heiligen Blut - hautausmaa-4

Muutamassa yksityishaudassakin tämä ’vuorikiipeilyn karu loppu’ -teema näkyi…

Heiligen Blut - hautausmaa-9

Heiligen Blut - hautausmaa-8

Vuorilla kuolleille, poluilta pudonneille on myös vaellusreittien varrella ristejä, pieniä muistomerkkejä, laattoja. …

Heiligenblut - hautausmaa-5

Heiligenbluten hautausmaalla leimallista olivat takorautaiset ristit.
Ei niinkään hautakiviä, vaan komeita, koristeellisia ristejä.

Heiligen Blut - hautausmaa-10

hautausmaa

Heiligenblut - hautausmaa-2

Heiligenblut - hautausmaa

Sitten kolmas erityispiirre. Nuo hautasijojen ”jalkapäässä” olevat pienet kipot. Messinkiä, kuparia, kiveä, kannella ja ilman.

Kysyin oppaaltakin mutta ei hänkään tiennyt, mitä nämä ovat. Googlettamalla ja tukeutumalla viisaampien tietoihin, luulisin, että ne ovat eräänlaisia ”vihkivesikippoja” eli pyhän veden maljoja. Olette varmaan nähneet katolisissa maissa, kirkoissa käydessänne,  heti sisääntultua vihkivesiastian, johon katolilainen kostuttaa sormensa ja tekee ristinmerkin. ”Vihkivesi muistuttaa häntä omasta kasteesta ja ristinmerkki on uskontunnustus”. Olisiko niin, että nämä haudoilla olevat pienet astiat, joista osa oli koristeltu ristein tai pyhän hengen tunnuksin ovat myös tällaisia pyhän veden sacrariumeja?  Tietääkö joku paremmin?

Heiligen Blut - hautausmaa-11

Heiligen Blut - hautausmaa-12

Samanlaisia oli myös Bad Hofgasteinin hautausmaalla, jonne satuimme seuraavana päivänä. Silloin oli meidän vaellusviikon ”vapaapäivä”, jolloin muuten käveltiin eniten koko viikolla. 🙂 Kun tulimme puolelta päivin Bad Gasteinin naapurikylään Bad Hofgasteiniin, kirkonkellot soivat (ks. täältä) ja aamupäivän seitsemän kilometrin patikkapolku päättyi kylän laidalle, ihan hautausmaan laidalle. No sehän oli tietysti ohittamaton juttu.

Bad Hofgastein - hautausmaa

Siitä jäi päällimmäiseksi mieleen merkillinen vauraus. Kummallisesti tuli mieleen joku luksusautojen parkkipaikka.  Sori, mutta tuollainen mielleyhtymä nyt vaan tuli. Hartaus ja herkkyys puuttui. Sellainen näyttämisen meininki. Kaunis, siisti ja vauras, – kyllä.

Bad Hofgastein - hautausmaa-4

Bad Hofgastein - hautausmaa-12

Siellä on muutamia ristittömiäkin hautakiviä, -veistoksia ja muistomerkkejä.

Bad Hofgastein - hautausmaa-2

Bad Hofgastein - hautausmaa-3

Myös tuolla oli niitä pieniä pyhän veden astioita hautojen reunakivillä.

Bad Hofgastein - hautausmaa-6

Alla olevaa luulimme ensin sankarivainajien muistomerkiksi, mutta se olikin yhden perheen paasi.

Bad Hofgastein - hautausmaa-7

Sitten monessa hautakivessä oli tällaisia taidokkaita kivikaiverruksia.

Bad Hofgastein - hautausmaa-8

Tätä vuorikristallikompleksia en oikein ymmärtänyt… 🙂 Lähinnä mauton, minusta ainakin.

Bad Hofgastein - hautausmaa-9

Sitten jotain ihan ennennäkemätöntä, ja kovin käytännöllistä. Kastelukannuissa samanlaiset kolikkolukot kuin marketeissa ostoskärryissä!

Bad Hofgastein - hautausmaa-10

Ja entäs tämä! Hautalyhty-automaatti!

Bad Hofgastein - hautausmaa-11

Kummallakaan hautausmaalla ei oikein ollut aikaa ryhtyä tekemään ”sosiaalihistoriallista tutkimusta”,
ei mahdollista ryhtyä katsomaan tarkemmin, mitä hautakivissä ja risteissä luki tms.
Oliko titteleitä, kuka haudattiin kenenkin kanssa, minkä ikäisinä, tai muuta mielenkiintoista. …

Kuvia on kuitenkin vielä satakunta, joten joskopa joskus näihin asioihin vielä palaan näidenkin hautausmaiden osalta.

2 kommenttia artikkeliin ”Hautausmailla Alpeillakin”

  1. Pakko sanoa WAU! – vaikkei se ehkä korrektia hautausmaiden yhteydessä olekaan.

    Vaikuttava kuvadokumentti viimeisen päälle hyvin hoidetuista viimeisistä leposijoista. Tnx! ”Luksusautojen parkkipaikoissa” alkaa kyllä puskea ´steriiliys´ päälle. Muistomerkkien diversiteetti on ihailtava ja selvästi suurempi kuin kotoisilla haudoillamme.

    Mutta se kippo. Sacrarium?

    Kyllä kai harras (roomalais)katolinen tekee ristinmerkin läheisensä haudalla. Kun on oppinut sormien kastamiseen ja ristinmerkkiin kirkkoon käydessä, tuntuu ymmärrettävältä, että sormet janoavat vihkivettä myös hautamuistomerkin ääressä.

    Vihkivesi. Onko sillä vihitty, käytetäänkö sitä vihkiäisissä? Nimi tarkoittaa papin siunaamaa vettä.

    Ortodoksinen kirkko käyttää nimitystä ´pyhitetty vesi´. Vedenpyhitys toimitetaan esim. kirkon temppelijuhlan, ´praasniekan´ yhteydessä. Seurakuntalaiset voivat nauttia siunattua vettä pyhityksekseen, ja sitä vihmomalla siunataan niin ihmisiä kuin esineitäkin.

    Vastaa
  2. VIhkivesi – tai pyhitetty vesi idän kirkossa – mutta onko ortodoksihaudoilla noita sacrariumeja – ”kippoja”? Ei ainakaan Sevettijärvellä…

    Enkä ole nähnyt muissa katolisissa maissa hautalehdoissa … Ei ainakaan Italiassa eikä Portugalissa ollut.

    Mielenkiintoista. Täytyypä vielä selvitellä…

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.