Reija

Uusia asioita

Ei ole ruuvit löysällä minulla, ei ainakaan yksi nimenomainen. Aamulla ruuvattiin yläleukaan uusi ruuvi. Implantin perusta on nyt siis paikallaan. Jo tutuksi käynyt hammaskirurgi kysyi, haluanko, että hän kertoo, mitä tekee, miten toimenpide etenee. Sanoin haluavani. On mukavampi tietää, mistä äänet, maut, joskus kivutkin (tänään ihan älyttämän hieno puudutus, eikä mitään kiputuntemuksia) johtuvat. Ja oppiipahan jotain. Mihin hammaslääkäri totesi, että minulla alkaa kyllä olla varsin monipuolinen käytännönkin tieto hammaslääketieteen perusteista, joten perusopintojen arvosana alkaa pian olla kasassa. 😉

Ruokavalio on nyt sitten vähän ”pehmeet touhuu”. Valion Luomu Kevytviili ja siinä pehmennetyt piparit (tästä on ollut ennenkin puhetta, – vähän tragiikkaakin siihen liittyi, ja aika mukava kakkuohjekin) ovat nyt mitä mainiointa einettä. Nyt ja usein muulloinkin. Jätski oli tietysti vielä parempaa, mutta tiukkana olin kaupassa, enkä ostanut. Ja sitten tietysti antibioottikuuri ja särkylääkkeitä. Mutta josko paranemisen tiellä jo olisin.

Uutta on myös Icebugit. Jo viime talvena aioin ne ostaa. Lainasin muutaman kerran Pehtoorilta, mutta omia en saanut hankituksi. Tänään ostin. On parina viikonloppuna ollut sellaiset lenkkikelit, että todellista hazardihommaa oli käveleskellä yhtään missään keskustan jalkakäytävien ulkopuolella. Kovin olivat hintavat tuollaiset, eivätkä järin stailit, mutta hengissäpysymistä edesauttanevat. Niin kuin heijastimetkin! Miksi ihmiset eivät käytä heijastimia? Näillä keleillä on ihan mahdoton nähdä mustiin pukeutuneita, teiden yli ja reunoissa kulkevia jalankulkijoita!

Sitten olen etsinyt uusia reseptejä jouluruokia varten. Erityisesti haluaisin jonkin uuden joululeivän: saaristolaisleipää ja joululimppua teen joka tapauksessa, ehkä toscanalaisen juhlaleivänkin, mutta jonkun uuden haluaisin kokeilla. Ja muutenkin jotain uutta kaiken perinteisen lisäksi. Vielä ei ole löytynyt… Olisiko vinkkiä?

Kalenteriluukun kuva Maija Paavilaisen kirjasta ”Tonttujoukko silloin varpahillaan”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Työviikon alku

Maanantai vähän kuin jysähti. Kaikkine hommineen. Merkillisesti niitä on. Ja tänään kului paljon aikaa ”vanhan populaation” (kuten yliopiston yksi korkea-arvoinen virkamies näitä palaavia opiskelijoita nimitti) asioiden hoitamisen ja edistämisen parissa. Kyllä me onkin oikeasti saatu monta motivoitunutta opintojen ääreen palaajaa töihin ja monta kandia jo tehdyksikin.

Mutta sitten kokouksessa, joka venyi sekin useampituntiseksi, sellaisia asioita, jotka rapauttavat minun motivaatiotani aika lailla. Ja taas yllätin itseni antamassa nuoremmille neuvoja tyyliin ”muistakaapa-sitten”, ”tällaisistakin asioista on hyvä päättää jo nyt” ja ”vaikka moni asia on uudistettava kannattaa etsiä ja löytää ne kohdat, missä on tehty asiat hyvin ja tuloksellisesti, eikä muuttaa muuttamisen vuoksi”. Aika vanhalta kuulostaa. Minusta ainakin.

Ilta on mennyt tyttären kanssa höpötellessä, olen kuvajuttuja (= kalentereita) tehnyt ja tytär koettanut postitella työhakemuksiin kuuluvia videoita. Yhteen paikkaan täytyi tehdä kahden minuutin video itsestään sekä englanniksi että suomeksi, ja ne tytär oli jo päivällä tehnyt, nyt iltasella niitä ja muita matskuja lapsi lähetteli, hieman tietoliikenneyhteyksiä oli, mutta sinne menivät. Helsinkiin vain. 😉 Tuli mieleen opiskeluaikansa. Silloin usein istuksittiin tässä työhuoneessa, minä luentoja tai kuvia työstäen, tytär jotain opiskelujuttujaan. Niistä illoista tuntuu olevan vuosia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Vanhemmuus

Juhlan tuntu

Melkein kuin joulu olisi. Tai parempikin.

Eilen aamulla, enemmän innostuksen kuin täydenkuun vuoksi, olin jo hyvin varhain hereillä. Koti hiljainen, Pehtoori nukkui aika myöhään, minä puuhastelin keittiössä, lueskelin lehden, kokosin pikkujoululahjakasseja nuorille (Onnen sanat -arvat, D-vitamiineja, kalentereita, pokkarit, tuoksuvia kosteusvoiteita, heijastimet ja kaikkea muuta ”ihan välttämätöntä” mitä erityisesti koto-Suomeen palaava Esikoinen tarvitsee ;)). Hiljaa, rauhallisesti, kuin jouluaattoaamuna, liikuskelin, odotuksen iloa ilmassa.

Vielä pimeän aikaan lähdin hautausmaalle, jossa oli niin liukas, että mietitytti, miten kaikki päivän vierailijat selviävät ilman murtumia. Mutta juhlan tuntua oli minulla mielessä, enemmän joulun kuin itsenäisyyspäivän olo, mutta ihan sama. Kiitollinen joka tapauksessa.

Viheliäinen tuuli, ja jotain tihuuttelikin, mutta käveleskelin tyhjässä kaupungissa melkein tunteroisen. Yhdeksän aikaan säikähdin kun jymähti.

Kuin tykillä olisi ammuttu. Ja sitten uudestaan ja vielä. Ja niinhän se olikin: itsenäisyyspäivä kun alkaa Oulussa aina kunnialaukkauksin ja lipunostolla Linnansaaressa. Kertaakaan ei ole tullut siellä oltua, josko ensi vuonna? Sitten tyttären asunnolle vielä menin käymään, aamiaistarpeita ja sen sellaista viemään.

Ennen kahta olimme nuoren parin ja Pehtoorin kanssa lentokentällä tytärtä vastassa. Eikä kyynelehtimättä jälleennäkemisestä selvitty. 😉

Iltapäivän ja illan, lähelle puolta yötä juttelimme, söimme, polttelimme kynttilöitä, höpötimme, tytär kertoi vuodestaan, kuuntelimme musiikkia, katselimme Linnan juhlia, oltiin vain. Levollinen olo oli. Iso juhla oli meillä.

Tänään aamulla en oikeasti ollut ihan varma, mikä päivä on? Oliko eilen jouluaatto? Hiljaa, hiljaa Rantapellon aamussa kuljeskelin hiljaisessa talossa. Maailma oli valtavan kaunis: keittiönpöydän valkoinen tulppaanikimppu, pihalyhdyn valo, paksut, karheat froteepyyhkeet kylppärissä, ystävien viestit FB:ssä ja tekstareilla, hiljainen musiikki työhuoneen radiosta, – ihan unenomaista, epätodellista satumaailmaa oli aamuni. Hyvillä mielin olin, olen.

Tyär nukkui liki kellon ympäri. Vähän ennen puolta päivää pikkuisen herätin. Mannertenväliset lennot, läksärit Meksikossa, Helsingissä kavereiden kanssa tapaamiset, jet lag ja kotikotiin tulo olivat viikon aikana typistäneet yöunet kovin lyhyiksi, mutta nyt sai lapsi nukutuksi. Ja sitten jo lähti omaan asuntoonsa, omaan kotiinsa. Nyt sunnuntai-illan skype onkin sieltä Meksikoon, ikävä on iso. Aina jollakin jonnekin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

(klikkaamalla kuva suurenee, paranee)

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Kotiinpaluu

”Minä asun vähän siellä ja täällä, Nuuskamuikkunen vastasi ja pani kahvin tulelle. Tänään satun olemaan täällä – huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.”

Meidän Nuuskamuikkunen on kotona!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus Yliopistoelämää

Joulukuun perjantai töissä ja kotona

Aamulla töihin ajellessa sellainen sumu, että oli ajeltava varovaisesti. Ja sitten töistä lähtiessä, jo kolmen jälkeen lähtiessä, taivaanranta purppurainen. Valtavan hieno oli, mutta ei voi keskelle ajorataa pysähtyä kuvaamaan, ei vaikka mieli teki.

Varsinaisesti sumun ja purppuran välissä en tehnyt juuri mitään. Aamupäivällä istuin ja kuuntelin: opin epigrafiasta jotain, ja vielä enemmän tuli muistoja klassillisen arkeologian opiskelusta 80-luvun alusta. Ja tiesittekö, että italian kielessä ei ole sanaa tunturi. Hassua.

Iltapäivä menikin väitöksessä. Julkisessa tarkastuksessa oli väitöskirja, jonka olin teko/seminaarivaiheessa lukenut parikin kertaa, jota ohjasinkin enemmän kuin montaa muuta. Mielenkiintoista oli kuunnella ”ulkopuolisen” = vastaväittäjän huomiot tutkielmasta. Ja merkillisen tyydyttävää oli huomata, että samoilla linjoilla oltiin. 😉 Antaa varmuutta omiin ohjaustehtäviin.

Väitöskahveille en jäänyt, vaikka totisesti niin yleensä teen, sillä oli kiire jo kotiin. Ei, ei karonkkaan valmistautumista, vaan huomista ”itsenäisyyspäivän vastaanottoa” valmistelemaan. Asioiden näin ollen olen erinomaisen tyytyväinen, ettei karonkkaan menoa olekaan.

”Asioiden näin ollen” tarkoittaa, että Esikoinen palaa huomenna. Melkein 14 kk on lapsi ollut Meksikossa, pari päivää Helsingissä ja huomenna tulee kotiin!! Tämän päivän FB-päivityksensä tällainen:

Leaving Mexico and first two days back in Finland and Helsinki, quite a rollercoaster of emotions has this week been so far. All because I have so many good people and so much good things in both place. —
But still, can’t help to wonder, why can’t I get Mexico and Finland in the same place? Could someone create an island in the halfway, somewhere in the middle of the Atlantic, called Finxicolandia and we’d all move there? Is it really too much to ask?

Finxicolandia! Miksei? Jos sinne on nopeita yhteyksiä Oulusta, eikä erityisen paljon väkivaltaa, niin minun puolestani ok. Huomenna kuitenkin Oulu, ja Rantapelto, ja kotikoti.

Ihan sama vaikka olis sumua, sadetta, lunta, pimeää, – kunhan kone laskeutuu Oulunsaloon. Kunhan lapsi tulee huomenna kotiin!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Joulukalenterissa varaslähtö jouluun. Porttia ja tummaa suklaata. Palannen asiaan. 🙂

Niitä näitä

”Pikkujoulut” vol. 2

Tänään sitten tapahtuma, jota sitäkin voisi nimittää pikkujouluksi. Oppiaineen porukalla kuittasimme pikkujoulut vaihtamalla ne ”virkistyspäivään”. Tai tarkemmin ottaen virkistysiltapäivään. Yhteensä 16 opettajaa ja tohtorikoulutettavaa oli ilmoittautunut mukaan.

Olipa mukava käydä keilaamassa! Pitkästä aikaa. Olisikohan ainakin kymmenkunta vuotta edellisestä kerrasta? Silloin kävimme muutamia kertoja varhaisteini-iässä olleiden lasten ja yhden tuttavapariskunnan kanssa hohtokeilaamassa. Ja noihin samoihin aikoihin muutamat meistä henkilökunnan jäsenistä kävimme opiskelijoiden kanssa keilailemassa muutamia kertoja.

Eihän se mitenkään erityisen hyvin mennyt, vasta viimeisellä kierroksella muutamia kaatoja ja paikkoja, mutta alussa ihan rännittämistäkin. Mutta eipä sillä niin väliä. Oli mukava, vallan virkistävää. Kannattaa ehdottomasti edes kokeilla. Ja nimenomaan porukalla mukavaa.

Keilauksen jälkeen tietysti myöhäiselle lounaalle. Menimme Hagia Sofiaan. Buffet-lounas edullinen, mezet hyviä, keftedes (tai köfte ne ovat turkiksi) olivat kuivia, ja vähän mauttomia.

Tällainen ”pikkujoulu” sopi minulle nyt paljon paremmin kuin joku ravintolailta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Santa Clausin Office Saariselällä viime uudenvuodenaattona.

Ruoka ja viini

Ensimmäiset ”pikkujoulut”

Varhain töihin.

Varhain lounas (oliko siinä omatekoisessa tonnikalasalaatissa sittenkin jokin yli-ikäinen tuote?)

Siinä välissä Finnavian sivulla surffailua: New Yorkin lennon laskeutuminen Helsinkiin kiinnosti kovin. Ja tasan klo 9.00 Esikoiselta tuli viesti ”Huomenta, Suomi!”

Jee! Lapsi on Suomessa! Helpotushan se.

Työpäivä touhutessa. Myöhässä hoksasin muutamien asioiden olevan.

Hommasin kaikenmoista. Ja tänä vuonna tuntuu kandilaisilla olevan mitä merkillisimpiä kiinnostuksen kohteita; palannen niihin kevätlukukauden puolella.

Töistä suoraan kampaajalle, sieltä suoraan ompelijalle, sieltä suoraan paistinkääntäjien ”Jouluiseen tuokioon”. Alla ja kalenterikuvassa sieltä kuvia. Koko poppoo olimme yhtä mieltä, että onneksi ei ollut tarjolla glögiä eikä jouluruokia.

Kuka tietää, mikä oululainen ravintola?

Enhän muuten olisi mennyt, mutta tiedottajan/kuvaajan on osalllistuttava…. 😉 Noh, ei ollut kärsimys. Iltapala parhaasta päästä.

Parituntinen vierähti nopeasti. Hyvässä seurassa. Ja kyllä minä annan arvoa sille, että vieressäni istui viime torstain Lasaretin päivällisen tehnyt keittiömestari, joka kertoi, miten kehumani punasipuli (ks. täältä) oli tehty. Ei ollutkaan kyse hillokeesta vain marinoinnista. Hän kertoi myös, että Pohjois-Pohjanmaan keittiömestareiden joulumyyjäiset (joissa TODELLAKIN kannattaa käydä) ovat 20.12. OSAOlla Myllytullissa. Heti aamusta sinne on mentävä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Ajatuksissa

Lumisade. Ilahdutti kovin kesken työpäivän, kesken aineenopettajakoulutuksen johtoryhmän kokouksen huomasin matalista ikkunoista, että ulkona sataa lunta. Pian harhailin ajatuksissani ihan muualla, ihan toisessa ajassa ja paikassa kuin Teknisen tiedekunnan neuvotteluhuoneessa. Enkä enempää olisi voinut olla samaa mieltä kokouksen puheenjohtajan kanssa, joka lopuksi ilmoitti vuodenvaihteessa jäävänsä pois ko. tehtävästä sanoen että välillä kovin turhauttaa näissä hallinnon tehtävissä. Niinpä. Ja matkalla kokouksesta takaisin työhuoneeseen tekstailin tyttären kanssa joka oli jo Dallasissa. Jo.

Lyhyt palaveri, positiivinen palaveri tohtorikoulutettavan kanssa. Illansuussa vielä tutkijaseminaari. Vieläkin satoi. Mutta olin jo ajatuksissani oikeassa paikassa ja ajassa. Eikä niin turhautunut olokaan. Jopa pieni tunne, että jotain on saanut aikaiseksikin.

Koskapa tyttären asunnon vuokralainen kävi tänään luovuttamassa avaimet (naapurikäytävällä kun on duunissa ;)) niin menimmepä Pehtoorin kanssa heti kotiuduttuani käymään siellä. Vähän jo valmiiksi laittelimme, jo sängyn petasin, Pehtoori vähän huoltotoimenpiteitä suoritteli, jouluvaloja laiteltiin. Siivota ei meidän tarvinnut. Perjantaina täyttelen jääkaappia. Toki jo odotamme.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Tontut on jo ikkunan takana.
Nämä kaksi ovat meillä päin uusia.
Saanko esitellä Routa ja Lempi.
Mökillä on nuorilta saamani iso Routalempi,
mutta nämä pienet ovat citytonttuja.

Liikkeellä nämäkin.

(klikkaaminen kannattaa nytkin)

Niitä näitä Ruoka ja viini

Takana hyvin syöty viikonloppu

Viikonlopun ruokiin piti vielä palaamani: lauantaina illansuussa menimme katselemaan kuorotapahtumaa, etsimään (löytämättä) vielä yhtä ValoaOulu -festariin liittyvää valotaideteosta ja katsomaan Rotuaarin jouluvaloja. Päätimme samalla reissulla käydä syömässä Oulun uusimmassa (?) ruokaravintolassa, Saurahassa. Nepalilainen ravintola on avattu Asemakadulle, siihen missä 1970-luvun lopussa oli Oulun ensimmäinen pizzeria. Emmekä tietenkään olleet tajunneet mitään pöytävarausta tehdä; olisi kannattanut. Mutta saimme kuin saimmekin paikan: ja meidän naapureiden vierestä. Harvoin kun tuossa portilla nähdään, niin nythän sitten yhdessä tulimme syöneeksi. Ruoka? Ruoka oli hyvää. En tarkkaan ottaen tiedä, miten nepalilainen poikkeaa intialaisesta, sillä siltä se minusta maistui, eikä hinta-laatu-suhteessa valittamista. Valinnan varaa oli ainakin puolensataa erilaista kana-, lammas-, jättirapu-, naudanliha-annosta.

Viiden jälkeen lähdimme kohti Rotuaaria ja kun tuuli kovin kylmästi, poikkesimme Leskiseen, glögikipollisen toivossa. Emme ole koskaan ennen koko paikassa käyneetkään. Sehän olikin leppoisa, aikuisten ihmisten familiäärin oloinen pubi, paljon isompi kuin olen ajatellut. Kuinkahan kauan se on Oulun keskustan ytimessä ollut? Aina oppii uutta.

Sitten viikonloppuna oli tarkoitus leipoa omena-kuppikakkuja, mutta jotenkin tulin vaihtaneeksi suunnitelmaa. Tein toscakakun.

Antti Vahteran ohjeella – tai tarkemmin ottaen Antti Vahteran Irja-äidin ohjeella tein. Enkä enää taida muilla ohjeilla tehdäkään, on tämä niin hyvä versio. Helppo ja mehevä, ja mantelikinuskia tulee riittävästi. Tämmöisiä voisi tehdä vaikka joululahjoiksi?

Toscakakku-2

Toscakakku Antti Vahteran äidin ohjeella
(Kirjasta ”Viikon kahdeksan päivää”)

Pohja:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin mehu
100 g sulatettua voita

Kuorrutus:
140 g mantelilastuja
140 g sokeria
140 g voita
1,5 dl kermaa
1 rkl siirappia

Vaahdota sokeri ja kanamunat kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Lisää voi ja appelsiinin mehu varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa 20 – 25 minuuttia. Peitä foliolla, jos kakun pinta alkaa saada väriä uunissa.

Mittaa kuorrutteen kaikki aineet kattilaan. Anna kiehua hiljalleen sekoittaen kunnes kuorrutus on kiehunut kokoon ja saanut kauniin värin. Muista sekoitella koko ajan ! Levitä kuorrutus paistetun ja hyvin jäähtyneen kakkupohjan päälle (käännän kakun ylösalaisin ennen kuorrutusta, jotta kuorrutus ei uppoa kakkuun). Kuorruta 225-asteisessa uunissa noin viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Vaniljajäätelö tai kermavaahto kuuluvat tarjolle tuotaessa asiaan.

Sitten ne perjantain kuharullat (ohje hoksattu täältä)

Kaksi kuhafilettä kahdelle. ”Voitele” fileet rapusulatejuustolla, levitä päälle reilusti ohueksi leikattua purjoa, tilliä, suolaa ja pippuria. Leikkasin fileet pitkittäin kahtia, ja rullasin ja laitoin hammastikulla kiinni. Rullat voidellun uunivuoan pohjalle, loraus valkoviini-situunamehua pinnalle ja uuniin (200-astetta, noin 30 minuuttia).

Mutta sitten ei kannata tehdä kuten minä! Kuumaa (uutta, aika arvokasta Villeroy & Bochin) uunivuokaa ryhdyin kuvatakseni siirtelemään. Ja missä olivat palalaput? Siinä vieressä! Ja refleksit toimi. Jälki oli tämän näköistä.

Söimme kuitenkin. Ja hyviä olivat. Teen toistekin. Ja käytän patalappuja.

Eilen oli kananpoikapataa. Stockalla oli Jyrki Sukula myymässä valmiiksi marinoituja kokonaisia kananpoikia, ja vaikka periaatteesta äärimmäisen harvoin ostan valmiiksi marinoitua lihaa, niin nyt ostin. Ja pataan pistin kaikenmoisten juuresten kera ja sitten pariksi tunniksi leivinuuniin. Valurautapata kesti minun käsissäni. 😉 Erinomaista oli tämäkin.

Tytär pakkailee Meksikossa, minulla liki pakahduttava onnentunne paluustaan,
ja sitten kuitenkin olen surullinen, alakuloinen,
sillä tiedän, kuinka lapsesta ”on liian surullista” lähteä.
On tietysti. Paljon hyviä ystäviä, paljon lämmintä, Daniel
– kaikki on hyvästeltävä.

Huomenaamulla Monterrey jää…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2014

Rotuaarin jouluvalot

Klikkaile isommaksi – valaistuu…

Niitä näitä

Joulukalenteri avautuu

Mihin nämä päivät oikein menevät?

Hyvähän se on, että kuluvat, mutta että näinkö nopeaa niiden on kiirehdittävä. Sekö että itsellä ei enää asiat tapahdu, ei hommat hoidu sellaisella intensiteetillä ja rivakkuudella kuin aiemmin, aiheuttaa tunteen ajan niukkuudesta. Niin paljon enemmän haluaisin ehtiä… Liikkua, kokata, tavata ihmisiä, läheisiä ja vähän kauimmaisiakin, lukea, kuvata, kotia laitella, tehdä ylläreitä, kirjoittaa artikkeleita, huolehtia, … ei vain ehdi.

Kalenteri jouluun asti on kaikenmoisilla merkinnöillä raapusteltu levottoman näköiseksi. On siellä valkeitakin läikkiä, suvantopaikkoja, joulun odotukselle otollisia hetkiä on sittenkin tiedossa.

Ja huomenna avautuu ensimmäinen joulukalenterin luukku. Täällä Tuulestatemmatussakin on siis joulukalenteri, nyt jo viidennen kerran. Edellisten vuosien kalenterikuvista tein/hain kollaasit tuohon alle. Kuinka paljon muistoja niistä tulikaan!!

Kalenterit klikkautuvat isommiksi. Niistä voi tehdä vaikka backgroundin tietokoneen näytölle. Kollaasien pikkukuvat löytyvät isompina kunkin vuoden ko. päiviltä. https://www.satokangas.fi/blogi/category/joulukalenteri/

Viime vuoden kalenterissa näyttää olevan kovin paljon punaisia kuvia, ja kukkia. Viime vuoden kalenterikuviin ja postauksiin liittyy ikävä, nyt tähän aikaan liittyy monenmoinen odotus. Vuoden 2012 kalenterissa on muutama oikein hyvä otos, siis kuvana hyvä.

Tälle vuodelle – tällekään vuodelle – ei ole mitään erityistä teemaa mielessä, – mutta joka päivälle on joku kuva tulossa. Jotain, mikä minulle kuuluu jouluun. Jotain jouluista, sellaista mikä ”kohdalle sattuu”. Piipahda kalenteria katselemassa, vaikka päivittäin, joulukilpailun/arvonnankin olen ajatellut tekeväni… 😉

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten. KLIKS