Aie oli, että lähdemme tänään mökiltä kotiin. Jäi aikeeksi.
Ystävät lähtivät aamupalan jälkeen kohti Oulua. Me lähdimme laduille. Emme raskineet vielä kaupunkiin palata. Kyllä täällä pehmeässä pimeydessä, ihan omassa kuplassa vielä viihtyy…
Vähän epätodellista tietysti, – kaukana kavala maailma. Luminen metsä, mökin lämpö ja hiljaisuus, tekemättömyys tai ainakin vain sellainen tekeminen mikä juuri sillä hetkellä huvittaa. On syöty (liikaa) katseltu Netflixiä, minä tehnyt kuvia (joulukalenteriin) ja saunottu.
Aamuhan meillä kului aamiaispöydässä: toki söimmekin, enemmän kyllä juttelimme, nauroimme.
Päivän ohjelmassa talvikävelyreitti Kiilopään juurelta kohti Ahopäätä.
Kiilopään kupeesta löysimme jääkirkonkin, – palaan kuvien kera asiaan. Siirryimme sitten Kakslauttasen West Villageen, jonka taidenäyttely ja design-myymälät olivat laajentuneet sitten viime näkemän, – paljon hienoja teoksia esillä ja Lappi-tuotteita kaupan. Kiertelimme, katselimme, ihailimme.
Iltapäivän hämärän alkaessa mökkiterassilla myöhäinen lounas (lohi-aurajuusto-rieskat ja glögit) ja jotain ihan ennen kokematonta: duetto laulua (P. & K. tiernapoikina ilman häivähdystäkään rasismista). Olipa mukava kuulla laulua pakkaslauantain iltapäivässä.
Ja sitten valokuvausta. Minulla useampikin assistentti…
Uusi jäsen tonttuperheessäni on Aarikan uutuus: sinivalkoinen Suomen lippu -tonttu. Ja illalla pohdimme hänelle nimeä (minähän olen siitä hassu, että lähipiirissä elelevillä tontuilla on oltava nimet) ja monen mutkan kautta ja laulun säestämänä, seitsemän veljeksen ja muutaman muun tekijän (mm. San Lorenzo 😉 ) huomioon ottaen tästä uudesta tulokkaasta päätettiin tehdä Lauri.
Ilta taas ruokapöydässä. Maa-artisokkapasta ja hopeatoffee-pannacotta olivat oivaa mökkiruokaa.
Maa-artisokkapasta
500 g maa-artisokkia 5 valkosipulinkynttä 1 ruukku salviaa 200 g gnocchi-pastaa vettä 1 tl suolaa 50 g voita 1 dl pekaanipähkinää 1 dl pecorinoa raasteena mustapippuria
Valmistusohje
Pese maa-artisokat huolellisesti ja leikkaa kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Revi salviasta lehdet, hienonna varret. Keitä pasta kevyesti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä. Sulata voi paistokasarissa. Lisää maa-artisokat ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä, kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä ja kauniin ruskeita. Lisää suola, salvianlehdet ja pekaanipähkinät. Paista vielä pari minuuttia. Sekoita joukkoon keitetyt pastat. Raasta päälle parmesaanijuustoa ja mustapippuria.
Pitkän aamiaisen (ISO kattilallinen riisipuuroa, – kylläpä maistui) jälkeen aika ulkoilla.
Aurora-polku, Kaunispää, Saariselkä-City, matkalla Siula-talolla ollut piparkakkutalonäyttely, Design Centeristä yksi joululahjaostos Eevikselle ja lautasliinoja, kaitaliinakin (vaikka minullahan on kielto niiden ostamiseksi, mutta ku… ) ja pikainen piipahdus kaupassa.
Tunturin laella keskipäivällä oli sumu ja tihuutti tovin jäätävää tihkua, mutta muutoin mukava sateeton pikkupakkaspäivä. Hyvinkin saimme parituntisen kulumaan kulkien. Niin kaunista, valkoista, harmaata, hiljaista, … ja monta kertaa muiden perässä kulkiessani, kuvaillessani, mietin, että tänään on sellainen hashtag ”elämäon”, hashtag ”hyväelämä”, hashtag ”munlappi” -päivä. Näinkö minä jo hakusanoitan elämäänikin?
Hangasojalle palauduttua kevyttä lounasta (Koillismaan rieska on nyt yksi lempparileipä!).
Tietysti ohjelmassa sauna ja sapuskaa – ja linnan juhlat!
Auraustraktori rymisteli mökkitiellä aamuseitsemältä, juuri kun minä heräilin. Yöllä oli satanut räntää ja vettä, puista tippui isoja lumikönttejä ja katoilta tippasi vettä. Mutta onneksi jo puolelta päivin kaikkinainen sade taukosi, ja pakastui. Nyt iltasella jo kuiva keli, eikä puista ole kaikki lumet lähteneet.
Iltapäivän hiihtolenkillä metsässä kaunista, joskaan ei kovin värikästä. (kuva ON värikuva) Tänään hiihtäminen jo tuntui hyvälle; muutaman päivän kun rämpii niin kyllä se siitä sitten lähtee lutviutumaan.
Saunan lämmitystä, kuvailuja, lumitöitä, vähän siivoilua, suodattimen vaihtoja, lounasta, tukkakatastrofi!! 😉 , lapasten värkkääminen, ystävien odottelua, ja sitten loppuilta heidän kanssaan ruokapöydän ääressä. Syöden ja kuulumisten päivitys. Siinä se itsenäisyyspäivän aatto.
Lapaksissa kaksikin ohjetta, jotka ehkä kannattaa pistää muistiin joulupöydän tai uuden vuoden tarjottavia miettiessä. Pientä, helppoa, kurmeeta.
Ginigraavattu lohi
400 g lohifileetä
1/2dl giniä
1 rkl karkeaa merisuolaa
2 tl sokeria
1rkl katajanmarjoja
rosmariinin oksa
koristeeksi…
1/2 dl karpaloita
tuoretta rosmariinia
Nypi lohesta ruodot, ja laita file folion ja voipaperin päälle, taita arkkien reunat ylöspäin ja valuta kalan päälle gini. Ripottele pinnalle suola, sokeri ja morttelissa hienonnetut katajanmarjat sekä rosmariinin lehdet. Taittele kala paketiksi voipaperin ja folion avulla ja laita pieneen muovipussiin.
Anna graavautua painon alla 1-1 1/2 vuorokautta jääkaapissa. Kääntele kalaa graavautumisen aikana.
Pyyhi kalan pinnalta irtoavat mausteet. Leikkaa filee ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa saaristolais- tai ruisleivän kanssa.
Riimiporo
1 kpl kalvotonta poron sisä fileetä (Poron ulkofileestä tulisi ehkä parempi, mutta kun meillä oli täällä pakkasessa ”vaan” sisäfilettä, joten tein siitä.)
1 rkl karkeaa suolaa
½ rkl sokeria
5 mustapippuria
5 viherpippuria
5 rosépippuria
Rouhi pippuriseos huhmareessa ja painele pippurirouhe ja suola-sokeriseos fileen pintaan. Kääri file folioon tiukaksi paketiksi ja anna maustua jääkaapissa puolisen vuorokautta. Laita file pakkaseen.
Juuri ennen käyttöä ota pakkasesta, anna sulaa pieni hetki, ja leikkaa kohmeisesta fileestä ohuen ohuita siivuja.
Tarjoile ”carpacciona” alkupalaksi tai esim. Kuukkelin savupororieskan päällä lapaksena/tapaksena.
Ja jälkkäriksi oli puoloffeeta. Kiitos, Katri, ”vaihtarista”. Palaan asiaan.
Rovaniemellä rotissöörien Grand Dinerillä elokuussa illan viihdyttäjänä ollut stand up -koomikko kertoi juttua, jonka Pehtoorikin on useaan otteeseen kertonut, … Se menee jotenkin näin:
Lapista nuori pääsi opiskelemaan maan pääkaupunkiin, oikein Helsinkiin asti, ja vanhemmat saatellessaan lastaan matkalle opastivat kohtuullisiin elämäntapoihin ja varoittivat sortumasta kalliisiin ravintolaruokiin – mm. kehottivat syömään kotiruokaa ihan kuin kotonakin aina on tehty.
Kun poika sitten jo syyslukukauden puolivälissä lähetti kotiin pyynnön lisärahoituksesta elinkustannusten kattamiseksi, vanhemmat kyselivät, mihin on poika kaikki rahansa törsännyt, ei kai vain ole ruvennut kalliilla ulkona syömään? – Tähän poika sitten vastasi: ”No en, ihan olen syönyt niin kuin kotonakin: poroa, lohta, mätiä ja riekkoa…
Tuli vaan mieleen kun viikonlopun ruokalistaa aamulla kirjoittelin paperille, jotta muistaisin ostaa kaikki tarpeelliset tykötarpeet kaupasta.
Olen kovin iloinen kun saamme ystäviä tänne Hangasojan huomaan viikonlopuksi ja saan hyvän syyn kokkailla vähän parempaa kuin mitä kaksin täällä söisimme. Uusia reseptejäkin ajattelin kokeilla; nämä vieraat kun ovat aina mukisematta kaiken tarjottavan syöneet. Minun menussani nuo Lapin pojan herkut ovat kyllä vain pienenä pikanttina osana, pieninä makurippusina kaiken pastan ja perunan päällä, joten ei ole mitään ”grand dinnereitä” tulossa.
Kaikesta huolimatta päätin tänään ajella Ivaloon, koskapa Kuukkelin kalatarjonta ei oikein vastaa kysyntääni. Ivaloon ajelulle oli toinenkin syy: olen siellä sähköliikkeen/lamppukaupan ikkunassa jo pari vuotta ihaillut kaunista valaisinta, joka (ehkä) sopisi tänne mökillemme. Se on sellainen valkoinen puu, jossa on valo. Noh, tänään kävelin sitten kauppaan sisälle katsomaan lamppua tarkemmin: edelleen tykkäsin, eikä ollut kalliskaan, mutta lopultakin, mihin sen laittaisin, kun meillä ei ole ikkunalautoja täällä. Siis kauppaan jäi.
Mutta ruokakaupasta löysin kaikkea pientä hyvää. Ja kun Norjan lohi (toisin kuin em. jutussa) oli halvempaa kuin makkara, ostin kokonaisen kolmekiloisen kalan. Jo tänään siitä söimme: tuore kala voissa paistettuna oli hyvää, vaikka nälänhankintaa minulla oli kovin vähän takanani. Puolikas jää itsenäisyyspäivän ruoaksi ja palasen graavasin ginillä! Saapa nähdä.
Ivalon reissun tuloksena ruokavarastot on nyt päivitetty tulevaa viikonloppua ja kevättalvea varten. Joten ruokahuolto on tältä osin kunnossa.
Pyykkihuollon päiväkin oli tänään: iso lakana- ja pyyhepyykki on nyt hoideltu: pesty ja mankeloitu. Meidän mökillä vieraille on sellainen tiukka ukaasi, että pitää tuoda omat petivaatteet ja pyyhkeet, joten vieraspyykkiä täällä ei ole, mutta pikkuperhe ja tyär saavat elellä ja nukkua paikallisen huollon turvin. Niinpä viime kesän pyykit olivat nyt käsittelyssä.
Huoltoa myös itselle: luottohieroja L. oli tänään Tunturihotellissa, joten olin varannut hänelle ajan niskajumien ja hartiaseudun kiputilojen helpottamiseen. Ja kyllä, onhan nyt leppoisa ja kiristämätön olo.
Kaamoksen alku on tänään ollut sateinen, pilvinen, lauha, – ja huono ajokelikin oli. Eilen illalla saunapolulla vielä kirkasta ja hanki kimmelsi.
Koska huomiselle on luvannut lumiräntää ja jäätävää tihkua, otin varaslähdön ja ajelin puolelta päivin Kaunispään huipulle: oli aika heittää auringolle hyvästit. Huomenna se (kuulemma) vielä nousee horisontin yläpuolelle, mutta tuskin on kaikelta sateelta näkyvissä, joten toiveenani oli tänään nähdä puolenpäivän auringonlasku. Näkemiin ensi vuosikymmenellä. Täällä Saariselän leveysasteilla kaamos kestää 36 vuorokautta, – joten vasta loppiaisen tienoilla seuraavat auringonsäteet…
Seinätunturien välissä oranssi hehku. Sinne meni.
Mutta olenhan niin monta kertaa ennenkin täällä todennut: kaamos on värikäs, kaunis, lempeä, valoisakin. Ainakin kaltaiselleni käypäläiselle. Jos näillä raukoilla rajoilla olisi vuoden ympäri, ihan ollakseen ja elääkseen, asuttava, niin olisikohan kaamos minusta enää mitenkään kiehtova ja kauneudessaan ainutlaatuinen aika vuodesta. Ehkä ei. Mutta asioiden näin ollen: edelleen pidän tästä ajasta täällä hyvin paljon.
Ja pimeydestä huolimatta, aika kuluu nopeaa. Niin nopeaa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
#3 Lähelläkin on paljon kaunista. Liiterin ikkuna aamulla.
Kömmin aamulla ylös sängystä mökin keittiöön, on pimeää vielä, hyvin pimeää ja kello seinällä näyttää kymmentä!! Kymmenen! Vaikka yöllä pitkän pätkän valvoinkin, niin olisinko nukkunut kymmeneen? Näinkö tämä auringolta piilossa olevan Lapinmaan päivien kulku on kerralla sotkenut minun päivärytmini. – Mutta pian selvisikin, että kellosta on loppunut patterit. Mutta kahdeksaankin nukkuminen oli jo hyvä saavutus.
Aamupäivä kului vielä kaikenmoisen päivittämiseen = laita kesävaatteet ja kengät varastoon, etsi untuvatakki, Icebugit, monot, villapuserot ja kaikkia lämpimiä vaatteita esille. Vaihda kesäiset pyyhkeet ja pöytäliinat jouluisempiin, etsi kynttiläjalat ja joulukoristeet ja -valot. Ja vielä säätele mökkiläppärin asetuksia, että saat korttikaupasta sähköpostit lähtemään.
Tuulentuvan (”vierasmökin”, pikku mökin) kylppäriin vein täydennystä toilettitarpeisiin. Minulla kun on tapana reissuissa kerätä hotellien kylppäreistä pienet samppoo-, hoitoaine-, suihkugeeli ja body lotion -pullot mukaani; reissuissa minulla on aina omat allergiavapaat voiteet ja omille hiukselleni passelit aineet mukanani, joten hotellien pikkupullot jäävät käyttämättä. Paitsi, että tuon ne aina tänne mökille. Olen tehnyt niin ”aina” ja kyllä ne ovat hyvin mökkivieraiden tarpeisiin kelvanneet. 😉
Kylillä kävimme hakemassa kaikenmoista tarpeellista kuten tulitikkuja, pesuaineita, leipää, linnuille siemeniä ja kelloon patterit. Ja Kuukkeli-kaupassa oli pilvin pimein japanilaisia. Olen ennenkin miettinyt täällä, että miten ihmeessä ihmiset, jotka kotimaassaan, Tokiossa ja muissa miljoonakaupungeissa, osaavat liikkua sujuvasti, nopeasti, törttöilemättä metroissa, asemilla, suurkaupunkien ruuhkissa, ovat täällä Saariselän ainoassa ruokakaupassa ja kylän raitilla sekä tunturissa ihan koko ajan edessä, tukkona, hukassa ja tulppana ovien pielissä? Aivan kuin väkimäärän vähyys saisi heidät hämmentymään…
En niin kovin innokkaana, mutta kuitenkin: sain hiihtokauden avatuksi. Pienen pienen lenkin kävin hiihtämässä. Varovaisesti, ettei heti iske vastustus. Enkä voi kyllä väittää, että olisi ollut lennokasta ja luistavaa menoni; enempikin sellaista rämpimistä, eikä se johtunut kelistä. Keli oli mitä parhain. Metsässä (toisin kuin Kaunispään päällä) ei tuullut ja pakkastakin vain -5 C. Ja niin kaunista. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
#2
Entinen palovartijan mökki Kaunispään huipulla olisi hyvä joulukuvausten lokaatio!
Melkein neljä kuukautta on kulunut siitä kun edellisen kerran olin mökillä. Milloinhan on viimeksi näin pitkä tauko mökkielämässä ollut? Pehtoori kävi kerran lokakuussa, ruska-aikana, mutta minä olen lähtenyt täältä elokuussa ja nyt vasta palasin. Nyt täällä on talvi, ja kaamos laskeutuu perjantaina.
Tulomatka sujui kuivassa pakkaskelissä, ja huikean kauniissa maisemassa: purppuraisia sävyjä edessä, leiskuvia oransseja lieskoja etelässä, takanamme. Huurteisia puita, sinistä valoa. Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä jouluista, ja jo paljon ulkomaalaisia. Kahvilan jälkeen kävimme vielä pikkuputiikeissa: joulukalenteriin ja kuviin aineksia (pieniä koristeita, kynttilöitä) ja pikkuisille joulutuliaisia. Sitten yhä hiljaisemmalle tielle, puolet matkasta jäljellä.
Sodankylän jälkeen tien varressa on muutamia vanhoja taloja, pienten lumisten peltojen ja niittyjen keskellä, punaisia ikkunaluukullisia hirsitaloja, rintamamiestaloja, pieniä mökkejä – minusta näytti, että muutamat niistä olivat nyt autioituneet. Lumitöitä pihalla ei ollut tehty, ei valoja, verhot vedetty kiinni tai ikkunat kokonaan huurussa. Lappi tyhjenee…
Iltapäivän sinisen hetken aikaan kolmen tienoilla olimme mökkipihassa. Tuntui hyvälle tulla, ihan mahdottoman hyvälle.
Kunhan saimme tavarat (ruoat!) roudattua mökkiin, laukut purettua ja syötyä, oli aika lähteä pihalle. Kaipaamaani pakkaskelin ulkoilmaa oli tiedossa. Lumitöitä lingolle ja lapiolle. Asettumista osaksi Hangasojan rauhaisaa oloa.
Pihapiirissä paitsi lunta niin myös tonttuja. Pehtoori väittää, että minä näen niitä enemmän kuin hän, mutta ihan sama. Onhan jo joulukuu, joulukalenterin aika.
Tänä vuonna tämän blogin joulukalenterissa on kuvia, reseptejä, juttuja, joista toivon mukaan osa teidän lukijoiden lähtettämiä, ainakin teidän ideoimia. Joten lähettelettehän minulle viestiä tai kommenttia.
Yritän myös Instagramin stooreihin laittaa pieniä videopätkiä – joulukalenteria siis sielläkin teille, jotka Instagramissa olette.
Reilu viikko ensimmäiseen adventtiin, eikä minulla ole vielä paperista joulukalenteria hankittuna. Ei vaikka eilen ja tänään olen kulkenut monissa liikkeissä ja putiikeissa, joissa oli myynnissä kalentereita. Minä tulin vain keskittyneeksi myyntihommiin, joten ostokset jäivät välistä. Joskopa tässä viikonlopun tullessa saisin ostetuksi kalenterin.
Viikonloppu on kyllä niin täynnä ohjelmaa, tekemistä ja menemistä, että en oikein tiedä, miten kaikkeen ehdin. Jo tänään aloitin lauantai-illan juhlan valmistelun; on viinikerhon 28-vuotisjuhlat, ja tänä vuonna pidetään kuten usein ennenkin meillä. Viime vuonna oltiin ko. viikonloppu Tampereella, jossa Billy Elliot Tampereen Työväen Teatterissa ja ravintola C! Lisäksi Salud ja Piemonte, kuljeskelua pitkin Tamperetta, ystävien seuraa, viiniä, shoppailua, – kaikkinensa melkoinen juhla oli se. Niinpä nyt onkin pienimuotoisemman synttärikekkerin aika.
Eilen vihdoin keksin viineille teeman, ruokamenu on poikkeuksellisen helppo ja ainakin määrällisesti hyvinkin vaatimaton, mutta tekemisensä siinäkin. Ja saattaahan se olla, että huomenissa jo vähän innostun köksäämään, kun tämän kalenteri- ja korttitouhun olen nyt saanut rullaamaan.
Huomenna siis siivous- ja roudauspäivä, viinitietoprujun tekeminen ja kakkupohjat voisin leipoa – ja ehkä jopa kattaa pöydän. Se on aina vähän tavallista monimutkaisempaa silloin kun on samana iltana ensin viinitasting, joka jossain vaiheessa liukuu illalliseksi. Paperit ja pisteytykset vaihtuvat lautasiin ja ruokaan – viini säilyy koko ajan. 😉 Mahdollisimman paljon haluan tehdä valmiiksi – saan sitten istua rauhassa nauttimassa.
Perjantaina päivällä on minituparit, ja vielä illaksi kaupungille. On LUMO! Yksi parhaita, ellei paras, vuosittainen yleisötapahtuma Oulussa. Lauantaina aamupäivällä saattaisin ehtiä käydä Oulunsalossa, jossa on maalaismarkkinat ja illalla ne synttärijuhlat. Ja sunnuntaina avautuu pieni joulupuoti, iltapäivällä pikkuperhe tulee syömään ja ehkä illalla vielä uudelleen LUMOa ihastelemaan ja kuvaamaan.
Mitä luultavimmin viikonlopun kuvasaaliista osa päätyy blogini joulukalenteriin, jonka jossain muodossa olen taas ajatellut kasata. Vähän mietin sellaista, että olisikohan teistä bloginlukijoista apua? – Josko kertoisit oman ja/tai perheesi parhaan tai edes kovasti tykätyn jouluruoan, -leivonnaisen, -herkun, -karkin tai -juoman, mieluusti vielä jonkun ”ei-niin-tavallisen”. Lähetä minulle resepti tai kuva tai jouluviinin tai muun juoman nimi, jouluiseen herkutteluun liittyvä tarina, tai linkki jonnekin jouluiseen juttuun tai tapahtumaan, niin yritän visualisoida (=kuvata) sen ja luvallasi jakaa reseptin tai vinkin jouluherkusta, ehkä jopa itsekin sen tehdä. Lähetä juttu/kuva/linkki/resepti suoraan minulle sähköpostiin (reija at satokangas.fi) tai kommentoi tähän alle tai joulukuussa joku päivä tai ilta kun idea tulee mieleen. Kaikkien jotenkinkaan osallistuneiden kesken voisin arpota uudeksi vuodeksi kuohuviinipullon tai lähettää kalenterin – ihan miten arvonnan voittaja haluaa. Siis tämmöinen talkoilla tehty joulukalenteri? Onnistuisikohan?
Sunnuntai. Sehän se tänään. Aatonaatto. Pakkassunnuntai (nyt mittari näyttää – 19 C). Päivä, jolloin en ole kunnolla ulkona käynyt.
Mutta aika paljon olen ehtinyt… ja aika hassua, että kaikki liittyy enemmän vähemmän ruokaan. Joko sen tekemiseen, nauttimiseen, viemiseen, misojen tekoon…
Puolelta päivin kävimme tyttären ja Pehtoorin kanssa äidin luona ”brunssilla”: lohileipiä ja lasilliset samppanjaa! Tyär sai kertoa kuulumisiaan, ja näimme myös serkkujaan, jotka piipahtivat samaan aikaan. Samalla reissulla kävimme hämärän tullessa jo tänään hautausmaalla. Oli siellä aika paljon muitakin – varmaan tämä pyhien paljous jakaa kävijöiden määrää sielläkin.
Kotiin palattua pikkuperhe tuli syömään: kalapäivä tänään. Ja Apsu näki kummitätinsä ja kummitäti myös veljensä kuopuksen. Perhe koolla.
Tässä meidän pienet rakkaat ilon ja valon tuojat (kuvassa vauva on vasta kuuden päivän ikäinen, nyt jo paljon 😉 isompi).
Heidän myötään toivottelen mukavaa Joulua, ja kaikkea hyvää ensi vuoteen!
Aatonaaton aamuna(kin) kuudelta hereille. Ei ollut tarkoitus, eikä tarvettakaan. Toisaalta puuhaa kyllä oli, joten samapa tuo.
Kymmeneltä olimme lentokentällä.
Tytär tuli poikkeuksellisen hyvissä ajoin jouluksi kotikotiin. Opiskelijalla loma alkaa aikaisemmin kuin Alma Median duunarilla edellisinä vuosina. Ilohan se meille on.
Ajelimme suoraan Jääliin, ensin papan haudalle viemään joulukynttilät. Ja kuinka kylmä tuuli vihmoikaan. Sitten mummulaan. Tulipa hyvä mieli, kun näki, kuinka anoppi oli levänneen näköinen. Levänneempi kuin pariin vuoteen. Ikävää vielä itkettiinkin, mutta levollinen suru on nyt.
Kun iltapäivällä ajelimme kotiin oli vaikea uskoa, että vuoden pimein päivä! Ihan huikea auringonpaiste ja purppurainen taivas. Taivas hehkui valoa ja väriä. Olikin lähdettävä heti pienelle lenkille merenrantaan. Vähän vielä ehdin väriloistoa nähdä. Tuulikin oli tyyntynyt. Pakkasta riittää, mutta myös lunta! On niin kaunista.
Joululimppujen satsin paistoin ja tattikeiton meille keittelin. Kohti joulu- ja juhlaherkkuja hiljalleen. Joulukalenterissa anopille leipomani toscakakku. Piparkakkutalo ei todellakaan ole omatekemä, vaan ostin käsityötorilta.
Wien olisi ollut – ainakin periaatteessa – mitä oivallisin jouluostosten teolle. Isoja tavarataloja, kauppapasaaseja, kilometrien mittainen Mariahilfer Strasse, joka on (kuulemma, – mehän ei edes käyty) täynnä putiikkeja, merkkiliikkeitä, pari kadullista maailman muotitalojen (Gucci, Vuitton, …),
monia outlet-myymälöitä, uniikkeja putiikkeja, kaupungin aukiot täytetty kojuilla, joilla mitä mukavimpia käsitöitä ja joulukoristeita.– ja mitä me teemme? Saamme ostetuksi toisillemme joululahjat. Ja muutaman muun pienen paketin, vähän herkkuja.
Näyteikkunaostoksia toki teimme Wienissäkin. Bongasin mm. mukavannäköiset ”city-lenkkarit”, melkein juhlakengät seuraavalle sulalle kelille. Lähemmin tarkasteltuani (lue: kun näin hinnan) totesin, että olivatkin oikeastaan aika töpön näköiset. 😀
Schönnbrunnin joulutorilta sitten ostin kaulimen. 😉
Niinpä sitten on ollut kohdattava jouluostokset koti-Suomessa. Sitä paitsi minusta on ihana antaa lahjoja. Nuoriso kun oikeasti tarviikin – ja Apsulle tietysti! Siis ei muuta kuin tänään heti aamusta kaupungille vakaana aikomuksena hankkia paketoitavia juttuja. Eikä tänään niin paha ollut olla shoppaamassakaan. Lähes kuusi tuntia ja monta sataa euroa kulutin kaupungilla. Ja kävin jopa Kärkkäisellä, joka on ollut minulla jo vuosikausia boikotissa. Mm. sen kytkökset Magneetti-lehteen (ja sen edeltäjiin ja seuraajiin. Muistatteko vielä sen henk. koht. jutun kun kuvani pöllittiin täältä blogista, muutettiin ja liitettiin rasistisen jutun yhteyteen Magneetti-lehdessä ? Mutta tänään siis kuitenkin Kärkkäiselle. Ja miksikö? No kun siellä on se Volkkari-sarja, jota Apsu on toivonut ja jota ei muiden kauppojen lelulehdissä ole näkynyt ja jonka Beetle-mummi tietysti halusi pojalle joululahjaksi ostaa.
Tehtiinpä tänään joululaatikot. Meillähän ei muita kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa tehdä, mutta niitä sitten vähän enemmän kun niitä menee sitten ruokalahjoina lähipiirille.
Pehtoori kuori vihannekset ja lämmitti leivinuunin, mie puuhastelin sitten muutoin. Ja siinä ohessa puuhattiin samalla ihan uudenlainen ruoka. Bongasin ohjeen Soppa365 -sivustolta. Pizzaksi tituleerataan tätä siellä, mutta puhuisin ehkä enemmänkin paistoksesta. Halpa, ja monin tavoin ton-ton -ruoka: gluteeniton, liki 😉 kaloriton, lihaton. Mutta ei mauton, eikä kyllä ihan käden käänteessä syntyväkään.
Bataatti-vuohenjuusto”pizza” (ohje liki suora kopio em. sivustolta)
400 g bataattia 1 muna 30 g parmesaaniraastetta 1 tl oreganoa
Kuori ja paloittele bataatti tehosekoittimeen. Annan koneen käydä, kunnes bataatti on riisimäistä, älä soseuta sitä! Kaada hake paistinpannulle ja mittaa vettä puoliväliin saakka. Keitä melko kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Painele tarvittaessa kuivemmaksi. Sekoita kulhossa bataatin joukkoon muna, parmesaaniraaste ja oregano. Painele pizzapohjaksi leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Valmista täyte. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Siirrä paistinpannulle, lisää hiukan rypsiöljyä, balsamiviinietikka ja vesi. Hauduta kuumalla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää vettä aina sitä mukaa, kun se loppuu. Mausta suolalla ja siirrä toiseen astiaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle öljyä, valkosipuli ja pinaatti. Paista noin 30 sekuntia, kunnes pinaatti ”väsähtää”. Mausta suolalla.
Paista bataattipohjaa ensin 15 minuuttia. Lisää sitten pinnalle sipulit, valkosipuli ja pinaatti. Puolita päälle oliivit ja lusikoi pinnalle vuohenjuustoa. Hienonna pinnalle vielä tuoretta timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.
Vinkki! Ruoka sisältää 335 kcal / annos. Jos haluat vielä pienentää energiamäärää, vaihda pohjan bataatti kukkakaaliin. Jos taas haluat ennemminkin herkutella, lisää täytteeseen 75 g ilmakuivattua kinkkua.
Pitäisi löytää taas kyky keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Minulla on ollut sellainen taito, joskus. Ei ole enää. Aamupäivän sählättyäni suuntaan jos toiseenkin olin iltapäivällä sitten vihdoin valmis lenkille ulkoiluttamaan Canonia. Räntäsade äityi kaupungilla kulkiessani vallan hurjaksi. Ajatuksena ottaa kaunis joulukalenterikuva Oulun kaupungintalon tai hautausmaan kuusesta. Ajatukseksi jäi. Sen verran sakeaa oli rännän tulo.
No kuvasin sitten myös Lumo-festivaalin aikana pysyvästi valaistun Laaniskan, Oulun kaupungin läpi virtaavan (ruskeavetisen) Laaniojan. Tänään siinä oli ohut kaunis jääpinta, joten uudet valot ja koko lähimiljöö näyttivät aika viehättävältä – kosteasta kelistä huolimatta.
Laitoinpa yhden kuvista FB:n ”Oulu tutuksi” -palstalle, ja minä typerä menin kirjoittamaan siihen tekstiksi ”Laaniskan uusi valaistus on aika hieno, eikö?” – No johan pari henkilöä onnistui pahoittamaan mielensä ja vetämään herneen nenään tyyliin ”turhat on valot” ja ”pitäis ensin Laaniska putsata” etc. … ja sitten vielä maailmantuskaa huokuva kommentti!! Huoh! Onneksi on valoista ja kuvastakin tykkääjiä. 😉
Lupasin palata myös joulukalenteriasioihin. Juniori lähetti minulle Instan kautta vinkin, että SOPPA365:n tilillä on kalenteri. Otinpa heti seurantaan, ja mietin, miksi en ole aiemmin niin tehnyt. Siellähän on ruokaa, reseptejä ja ruokakuvia. Siis mun juttu. Luulen että muu teistäkin tykkää, käykäähän kurkkaamassa. Miniän kanssa on tykkäilty YOZEN-sivuista ennenkin, joten miksipä ie myös heidän FB-päivityksistään. Tähän asti siellä on ollut hyviä tarjouksia. KLIKS Kosmetiikka- ja meikkikalentereista on siis havaintoja, (ks. kommentit 1. päivältä). Minulla ei tänä vuonna ole perinteistä (! kahtena vuonna oli) Lakrids-kalenteria. Olen tyytynyt ihan vain omaan viimevuotiseen, luen kuin ”ulkopuolinen”. 😀
Kalentereista ja nimenomaan vuosikalentereista… Minähän uhkasin, lupasin, aioin tehdä Oulu kuvissa -kalenterin lisäksi myös ruokakalenterin. Nope. Ei tule tänä(kään) jouluna. Ehkä syynä tähänkin on sähläämiseni. Olisi vain pitänyt istua päiväksi pariksi ja TEHDÄ se. Matskua kyllä on. (* Miljoona-arvonnan voittaja-Sinillä on vielä palkintokalenteri saamatta, ehkä odotit ruokakalenteria, mutta nyt toimittaisin tuon tavallisen kalenterin… Laitatko minulle spostilla osoitteesi niin toimittelen ennen joulua perille.)
Joulukalenteri 2018
Kotosalla palasia satumaailmasta
Muistatteko riemullisen Puuilon käyntini (kuvausrekvisiittaa + joulutilpehööriä + puhdistusaineita atc.) jokin aika sitten. Tämä on yksi niistä löydöistä. Kympillä koko mökki + valonauha (ei pattereita).
Toista viikkoa kodinhoitohuoneen pöydällä on ollut pieni pino pyyhkeitä, joista on ripustusrenksut poikki, ja ne ovat siis odottamassa korjausta. Pinon päällä on vielä muutama muu korjausompelujuttu, ja Festassa uudet kaitaliinat, joiden päät pitäisi ommella. Ompelukonekin olisi siis kaivettava esille.
Niinpä minä sitten käytin aamupäivän touhukkaasti ja tein tarjousta yhteen isohkoon ja monimutkaiseen projektiin (osasuoritusta siitä havittelen, voi kunpa saisin kuvattavakseni!), joulukorttikuvatilaukset sain tehdyksi Ifolorille, tilatuksi yhden joululahjan, kommentoin FB-ryhmissä viikkohaasteisiin, vaihdoin taskukalenterin vuodesta 2018 vuoteen 2019.
Ettekä ehkä usko, että juuri tänään oli tarpeen tehdä kasvohoito, ja samalla hoksasin, että mun matkoilla käyttämäni pesuvehkeiden pussukka, nesessääri, todellakin oli pesun tarpeessa. Eiku hommiin. Kevyesti aika kului puolille päivin, ja kauppalappua tehdessäni hoksasin, että jääkaapissa on piimää, hiivaa, vihanneksia, juustoja odottamassa työstämistä. Ja tyttärelle olin luvannut tehdä ison porolasagnen pakkaseen, jotta saa ensi viikonlopuksi viedä mökille ja tarjoilla meksikaaneille. Pehtoori lämmitti leivinuunin ja kuori porkkanat ja lantut, joten minunhan oli ihan pakko ruveta suurtalouskeittiöhommiin.
Kunhan olin kaupassa vielä käynyt täydennysreissulla, niin hommat alkoi toden teolla.
Nyt on pakkaesssa valtava (IKEAN) vuoka porolasagnea: kilo paistikäristystä, ja pari kiloa muita tarpeita on jalostettu erinomaisen hyväksi lasagneksi. Kolme saaristolaisleipää – Miniä kun toivoi, että niistä tehtyjä graavilohileipiä olisi kastajaisissa ja jouluksikin tarvitaan. Aiemminhan olen jo yhden satsin tehnyt. Ja sitten kahdesta kilosta porkkanoita, kahdesta kilosta lanttuja, puolesta kilosta selleria ja sipulia tehty neljä jouluruukkua. Siitä on sitten itselle ja lähipiirille syötäväksi asti.
Ne pyyhkeet? Kaitaliinat? – Ehtivät huomenna. Tai perjantaina. Voi olla siirtyvät Wienin reissun jälkeiseen aikaan; taidankin käydä NYT laittamassa ne kaappiin: pois silmistä, pois mielestä.
Jolle leimaa-antavinta on ollut kuvankäsittely, ruoanlaitto ja perheen kanssa päivällispöydässä istuminen.
Aamupäivällä pikkuperheen joulukortti-, vauva-, yms. kuvien työstäminen sekä kalenterikuvien värkkäily. Ja iltapäivä Festaa jouluiseen asuun laitellessa ja ruokaa tehdessä. Samalla myös äidille jemmaan ruokia (pakastin accident, you know). Jossain välissä sentään pienehkölle lenkille maltoin lähteä. Näytti jo paremmalta kuin parina viime päivänä: eilen iltainen ja viime öinen lumisade peitteli syksyn pois näkyvistä, toi edes vähän vaaleutta ja rajoja maisemaan.
Siispä kaiken kaikkiaan touhuni kuulostavat hyvinkin joulukuiselta.
Kun mietin tämän päivän menua, palasin blogin äärelle, että mitähän sitä tekisikään? Ja viime vuodelta löytyikin hyvä koostesivu: KLIKS Ehkä sieltä sinullekin vinkkiä vaikka itsenäisyyspäivän ruoaksi? Noh, minä tein pitkästä aikaa creme bruleeta. Omarista. Aatukin tykkäsi.
Eilen meillä oli hyvin inspiroiva brunssi: paistinkääntäjien ja keittiömestareiden yhteinen joulubrunssi Hilikussa. Se on opetusravintola, mikä olikin ehkä syynä siihen, että kaikki menun osaset olivat huolella ja hyviksi tehdyt. Olinpa tietysti myös kuvaajana, ja tein eilen herkuista nettisivun: käyhän katsomassa herkkuja. KLIKS
Hilikussa (tai oululaisittain Hilikusa) kyllä varmasti kannattaisi käydä myös arkena lounailla; opiskelijahinnat ja hyvää ruokaa. Yhteen maailmanaikaan (= 1980-luvulla) kun työhuoneeni oli ensin naapuritalossa ja sittemmin samassa talossa, tuli Hilikussa lounastettua aika usein. Ehkäpä joku päivä sinne kävelemme…
Ja joulukalenteriasiaa.. . Kiitos kaikille eiliseen postaukseen vastanneille. Tänne blogiin ja henk. koht. on tullut tietoja mukavista kalentereista. Palannen asiaan huomenissa…
Joulukalenteri 2018
Ensimmäinen adventtisunnuntai
Uudet rustiikit pienet kynttiläjalat on sisustusliike Britasta, josta hankin meille uuden ruokahuoneen ”sisustus”pöytäliinan (heti kun edellinen täytti 10 vuotta! 🙂 ).
Se tarkoittaa joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista.
Tai itse asiassa minulle, bloggaajalle, valokuvaajalle, edelleen historioitsijallekin, se tarkoittaa joulukalenterin tuunaamista. Tekemistä. Tänne Tuulestatemmattuun olen tehnyt joulukalenterin jo vuodesta 2009. Siis melkein 10 vuotta!
Viime vuonna kokeilin vähän erilaista versiota, siis ei ainostaan kalenterikuvan julkaisua ”tavallisen” postauksen loppuun, vaan kokonaan erillisen. Se viimevuotinen (Tuulestatemmatun joulukalenteri) on taas toiminnassa. Luukku kerrallaan aukaistavissa. KLIKS Laita kirjanmerkki vaikka puhelimeen, niin saat yhden kalenterin lisää aukaistavaksi. Niinhän sitä lapsenakin tehtiin, että edellisten vuosien kalenterista laitettiin luukut kiinni ja taas sai seuraavana vuonna aukoa kalenterin luukkuja. Suklaakalentereissa tuo ei oikein toimi. 😉
Millaisia kalentereita teillä muilla on? – Olisi kiva kuulla perinteisistä ja uusista, nettikalentereista tai suklaa-, sarjakuva-, lehti- — mitä näitä nyt on? Kerrohan sinun kalenteristasi. Me muutkin voisimme sitten löytää sellaisen. Niinhän se on muidenkin asioiden kanssa, että odottaminen on mukavaa,.. ja joulun odottaminen varsinkin. Minun ja yleensäkin suomalaisten joulukalentereista on juttua siinä viime vuotisen kalenterini ykkösluukussa.
Tyär kertoi jo omastaan. Se on Kallion seurakunnan joulukalenteri. Kalenterissa on 25 luukkua ja se on suunnattu aikuisille, mutta toimii hyvin myös lapsille. Jokaisessa kalenteriluukuissa on nyt sekä teksti että kuva. Tänään siellä oli tämmöinen ajatus: ”Iloiset ihmeet löytyvät kaiken keskeltä”. Ei ollenkaan hassumpi seurakunnan ”jalkautuminen”. Ja tuo 25 luukkua kyllä kuuluu kristilliseen kalenteriin. Miksihän ylipäätään yleensä on vain 24 luukkua?
Kylläpäs on päivä ollut täynnä somea ja intternettiä (nytkin taustalla YLE Areenasta valtakunnallinen Suomi 100 vuotta -juhlan streemi – suoraan Oulusta ;)) .
Joulukalenterin avaus ja sen jakaminen, siihen liittyneisiin ihaniin, kymmeniin kommentteihin ja kysymyksiin vastaaminen, paistinkääntäjien kapitulin (josta murisin jo joku viikko sitten ja nyt vielä PALJON enemmän) tiedottaminen hyvin monella saralla ja kysymykset ja vastaukset siihenkin liittyen.
Joten ei ihme, että aamulenkki ja kaupassa käyminen jäivät… Ehdotinkin Pehtoorille, että kävellään kimpassa iltapäivällä kaupunkiin syömään. Ohi Kuusisaaren, jossa on pinta-alaltaan suurin valofestivaalin kokonaisuus ja joka kuuluu sekin Suomi 100 -ohjelmaan: Luminous Finland 100 sinivalkoisine väreineen.
Hillittömässä räntäsateessa tepasteltiin. Se ei ollut oikeastaan ihan tavattoman mukavaa, mutta kyllä se sade sitten loi aika hienon kuvaus-setupin: valkoinen flyygeli yksin ”uudessa” Kuusisaaressa, liki Oulun keskustassa, pimeässä, valaistuna, yksin, räntäsateessa, sinivalkoisena. Melkein surkuhupaisaa, melkein taiteellista, – ainakin hyvin suomalaista…. 😀
Kaupungissa oli sitten lyhtykulkue matkalla Tuomiokirkkoon, jossa oli lyhyt hartaushetki hoosiannoineen ja finlandioineen. Kulkueen matkan varrella Rotuaarilta kirkkoon oli kuoroja laulamassa, me pysähdyimme kaupungintalon eteen kuuntelemaan Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun kuoroa ja kuvailemaan Sissi-aasia, ja muita matkalla olleita…
Kotiin palattua punaviini maistui oikein hyvälle!
Ja minä mietin, millaista olisi ollut jos eduskunta olisikin antanut itsenäisyysjulistuksen vaikka heinäkuussa… Mutta historioitsijahan ei jossittele. 😉
Kirkonmenojen aikaan olimme tyttären kanssa Tapaninpäivän aamupäivällä liikkeellä. Tuomiokirkko ja jumalanpalvelus jätettiin kyllä väliin; enemmän ruumiin- kuin hengenravintoa haimme.
Niin ja tyärhän haki tietysti Pokeja. Takavasemmalla näkyy Kaarnapoika-patsas (Uno Aro 1956), joka sekin (kuten mm. Tiernapojat) on ollut Oulussa yhdessä jos toisessakin paikassa, ja nyt on siis Ainolan puistossa entisen Tuomenkukka-kahvilan takana. Ei Esikoinen mitään patsaskierrosta ollut vailla, vaan reilun tunnin kävely lumituiskuisessa aamupäivässä oli tietysti – paitsi liikuntaa ja höpöttelyä – ennen kaikkea Pokemonien hakua varten (level 30 ja kai enää kaksi puuttuu?). Ja yksi gym oli juuri tuon Kaarnapojan vieressä.
Iltapäivä menikin minulla sitten taas Festassa; tein ruokaa kun oli aika syödä yhdessä. Ja teinpä sitten bataattilaatikkoa ja kalkkunaa niinkin paljon, että sitä on pakastettavaksi asti. Näin vuodenvaihteessa mökillä on vähemmän kokkailtavaa.
Pikkuperhe tuli illan pimetessä. Oli ilo, ettei tyär vielä lähtenytkään iltalennolla kotiin. Loppuvuotta suunniteltiin, kaikesta tulevasta juttua…
Joulu kun alkaa olla ohi. Näin nopeasti …
~~~~~~~~~~~~
Ja vielä muistutan, huomiseen myöhäisiltaan asti aikaa kommentoida:
Osallistu joulukalenterikuva-arvontaan kommentoimalla kalenterikuvia. Kommentointiaikaa on joulun jälkeiseen ensimmäisen arkipäivän iltaan asti (27.12. klo 23.59).
Jos kommentoit yhdellä kertaa vaikka kaikki kalenterikuvat, olet mukana yhdellä arvalla. Mutta pääset osallistumaan kahdella arvalla, kun kommentoit kahtena eri päivänä. Pelkkä ”Tykkään tästä eniten” -kommenttikin riittää, mutta olisi tietysti mukava kuulla, että miksi tykkäät. Tai jos et pidä yhdestäkään, voit silti osallistua, mutta kommentoi, miksi ”joulukalenteri/korttikuvat” eivät miellytä.
Tyär on kotikotona. Tuli jo aamuvarhaisella lennolla. Se on joulun asioista yksi tärkeistä, tärkeimmistä. Hyvällä tuulella tuli, – joulua viettämään ja lomaansa aloittamaan tuli.
Ja sitten muutenkin päivä mennyt kuten voi toivoa. Paljonhan aikaa kuitenkin on kulunut ruoan äärellä, tai sen valmistamisessa enimmäkseen. Huomisen menuhan on enimmäkseen kaikkea perinteistä, mutta jotain uutta tänäkin vuonna on pitänyt kokeilla.
Anoppilaan vein tänään tämmöisen.
Nyt oli ensimmäistä kertaa elämässä, kun anopilla ei ollut joulupulla onnistunut, niin oli sikäli minulla hyvä ajoitus. Teen varmasti toistekin tuollaisen tähtipullan. Huomisen jälkkärikakusta en ole niin varma. Se ei ole oikein minun tyylinen; mie kun en juuri pipertelyjä leipomisessakaan harrasta, mikä näkyy myös jäljessä, mutta joka tapauksessa tällainen siitä tuli.
Lunta ei ole toiveista huolimatta tullut lisää, mutta nyt parhaillaan on komeat revontulet, ja Juniori houkutteli kuvaamaan, mutta enpä taida … on tässä vielä kaikkea pientä… Haluan, että huomiseksi kaikki on ”misattu” eli esivalmistelu niin pitkälle kuin suinkin mahdollista.
Eilisen studiokuvausiltapäivän tuloksena tämän päiväinen kalenterikuva on Aapelista.
Toimen päivä. Eikä tunnu loppua tulevan. Joulubrunssia äidille ja äidin kanssa, studionäyttöön kuvia, kauppareissuja Pehtoorin kanssa ja yksin, kirjeitä, Aapelia, leivontaa, lahjapuuhia. Mukavaa touhuamista.
Kalenterikuvassa on koko Hangasojan tonttuarmeija. Ei siellä tuolloin lunta satanut, eikä se Tuulentuvan terassilla edes sataisi, mutta tein sateen. 😉
Enää muutama päivä mahdollisuus kommentoida kalenterikuvia, muistathan, että kaikilla on mahdollisuus kahteen arpalipukkeeseen. Kommentoijia on nyt vähän toistakymmentä, ja vain yhdellä taitaa olla kaksi kommenttia. Kaikki tähänastiset kalenterikuvat ovat täällä: KLIKS!
Samppanjaa ja vaahtokarkkeja uudenvuoden valvojaisiin tai jouluun? Suomen satavuotisjuhlavuoden alkaessa on Alkossa moniakin Suomi 100 vuotta viinejä ja kuohuvia, ja muitakin alkoholijuomia. Ensimmäisenä päästiin Kuusamon Tundrassa maistamaan Ayalan samppanjaa, joka on kolmen rypäleen perusbrut. Ja minä kyllä pidin siitä, siinä on mukavasti vähän paahtoleivän tuoksua, ja maku on aika täyteläinen. Etiketti on Tove Janssonin ”Juhlat maalla”, mikä on sekin oikein hyvä idea. Samppanja on hyvä aperitiivi, uudenvuoden juhlistaja ja sopii varmasti Toast Skagenille ja muille katkarapuruoille ja kalaisille alkupaloille. Eikä samppanjaksi edes pahan hintaista.
Halvempi juhlistaja voisi olla luxemburgilainen Bernard-Massardin skumppa. Siis sama talo, jonka oranssietikettinen kuohuva on ollut Finnairin valikoimissa vuosikausia. Jostain merkillisestä syystä kuohuvan nimi on Kuulea. No nimi ei skumppaa pahenna; me maistoimme tämän Pehtoorin kanssa viime viikonloppuna, ja molemmat pidimme siitä enemmän kuin juuri siitä Finskillä myynnissä olevasta aika napakasta vakiotuotteesta. Kuulea oli hapokas ja raikas, mutta siinä oli myös mukavasti hedelmäisyyttä maussa.
Ja taas kerran hoksautan: nuo kuvissa olevat lasit- Lehmann on merkki. Alkossakin on niitä myynnissä. Viime hetken lahjavinkki? Tai osta itsellesi. On vaikea kertoa, kuinka erilaiselta samppanja ja kuohuviini noista tuoksuu ja maistuu, verrattuna mihin muuhun tahansa. Nuo on hyvät.
Ja otinpa sitten kuvan siitä jouluviinisuositusten yhteydessä Juniorin suosittelemasta Pongraczistakin. Se on vähän kalliimpi (15 €) kuin luxemburgilainen (12 €), mutta kyllä sillekin paikkansa juhlaviikkojen aikana varmasti on.
Ja samppanjan kanssa vaahtokarkkeja! Viime jouluna tein eka kertaa itse, ja tänään toisen kerran. On ne sen verran hyviä!
Vuoraa neliskanttinen, reunallinen vuoka (25 x 32 cm) leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle runsaasti tomusokeria. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kattilaan vesi, mansikkatomusokeri, sokeri ja siirappi. Erottele valkuaiset valmiiksi kulhoon. Kuumenna lastalla sekoitellen vesi-sokeriseos kiehuvaksi. Säädä liesi keskilämmölle ja jatka keittämistä ilman sekoittelua. Laita paistomittari kattilaan. Seos on valmista, kun se saavuttaa 127 asteen lämpötilan.
Aloita valkuaisten vatkaaminen kovaksi vaahdoksi kymmenen astetta aikaisemmin. Näin sokeriseos ja vaahto valmistuvat suunnilleen yhtäaikaisesti.
Kun sokeriseos on valmista, lisää siihen liotetut liivatteet ja vanilja-aromi. Kaada seos hyvin ohuena nauhana pienissä erissä, hitaasti vatkaten valkuaisvaahdon joukkoon. Jatka vaahdotusta vielä kymmenen minuuttia vatkaimen keskinopeudella. Kaada vaahtokarkkimassa vuokaan. Anna jähmettyä huoneenlämmössä noin seitsemän tuntia.
Ripottele leivinpaperin päälle mansikkatomusokeria. Kumoa vaahtokarkkilevy sen päälle. Leikkaa paloiksi öjytyllä veitsellä ja kierittele palat joka puolelta mansikkatomusokerissa, jotta pinta ei jää tahmaiseksi.
Joulukalenterikuvassa on joulukuun kalenteri vuodelta 1891, – sata vuotta ennen kuin meidän Juniori syntyi. Silloinkin oli Tuomaksen päivänä talvipäivänseisaus. Nyt elellään kolme päivää ns. ”pesäpäiviä”. Ajateltiin, että aurinko pysyy pesässään näinä päivinä, mutta jos niin onnekkaasti käy, että se edes vähän näyttyy, niin ensi kesän suloinen suvisää on turvattu. Tähän uskotaan ja toivotaan auringonsäteitä ennen aattoa.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aamuyöllä alkoi sade joka vei maisemasta loputkin pitsiset rippeet, talven ihmemaasta ei ole enää jäljellä kuin liukkaat kadut, sohjoiset sivutiet ja mustat puut. Onneksi sentään maa on vielä valkoinen.
Kurja keli oli hyvä (teko)syy viettää koko aamupäivä sisällä; ja kyllä minulla oli ihan tähdellistä hommaakin. Ensimmäiseen studiosarjaan on sata kuvaa otettuna, josko niistä illan päälle viisi valitsisi ja muokkaisi, niin yksi neljästä ennakkotehtävästä olisi tehtynä.
Kuvien muokkauksesta puheenollen, käytinpä eilen iltasella pitkän tovin harjoitellen layerien käyttöä Photoshopissa, ja leikin kuvilla ja tein niinsanottuja komposiittikuvia. En montakaan, koska homma on hidasta, enkä oikein hallitse, mutta värkkäsin sitten Tiernapoikapatsaasta ja Kauppahallista yhteiskuvan, – aika hyvin patsas minusta sopi Kauppahallin ovenpieleen. Onhan fasadissa kuin tehty kolo sille. Ja laitoinpa kuvan sitten tänään aamulla Facebookiin ”Oulu tutuksi” -ryhmään leppoisan joulunajan toivotuksin. Vähän niin kuin joulukortin ryhmäläisille lähetin. Enkä ollenkaan tajunnut, mitä tein!
Tiernapoika-patsashan on tänä vuonna vaihtanut paikkaa Rotuaarilta (= Oulun kävelykatu) Isollekadulle, uuden Valkea-kauppakeskuksen parkkihallin sisäänmenoaukon päällä oleville portaille, josta se ei totta puhuen oikein hyvin näy. Tänään illansuussa siinä ei ollut edes noita valoja, jotka valaisivat nämä hellyttävät patsaat viime viikolla, kun yhtenä aamuna lenkillä ohi menin ja kuvasin.
No mutta, minä (pöhkö) vielä kirjoitin FB-postaukseen, että ”Tiernapojat ovat ihan itse valinneet arvoisensa paikan”. Noh, tästäkös sitten jotkut saivat hiilloksen uudelleen liekkeihin; Oulussa kun tämän (ja niin monen muunkin, aikanaan myös Toripolliisin,) patsaan paikasta ja ulkonäöstä on käyty valtaisa yleisönosasto-, some-, sanomalehti- ja valtuusto- yms. keskustelu. Ja nyt sitten tuon alla, joulukalenterikuvassa, olevan komposiittikuvani jäljessä FB-ryhmässä on kymmenittäin puolesta ja vastaan kommentteja. Liittyen nimenomaan Tiernapoikien paikkaan, ei kuvaan tai jouluntoivotukseen. No minähän niin kovasti tänne blogiinkin toivon kommentteja ja vuorovaikutusta, niin eikö nyt pitäisi olla vain tyytyväinen, kun keskustellaan? 😀
Se, mikä minua ilahdutti noissa kommenteissa oli se, kun joku kuvan perusteella luuli, että patsas olisi oikeasti siirretty: siis photoshoppaus ei ihan huono ollut! 😉
Kun päästiin näistä oululaisuuksista alkuun, niin laitanpa murrealueen ulkopuolisten iloksi pienen dialogin, – kääntyykö suomeksi?
Onnikassa kuultua:
– Paappa pipo päähä ja piippaappa ni jäähää polliisilaitoksen kohalla pois.
– Mistätootta? Määttätootta Oulusta.
Täällä on murretestikin (MTV:n sivu): sainpas täydet pisteet, olisi ollut outoa, jollen. Kokeilehan sinäkin!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
klikkaa isommaksi
PS. Täällä blogissa julkaisemattomia ”Joulun valot” -kuviani on Haastekansiossa, jonne kyllä voisivat muutkin laitella kuvia… 😉
Kun pieni, puolitoistavuotias juoksee kädet levällään, kasvot hymyssä vastaan ja sanoo ´mummi´, ei maailmassa ole muuta. On vain paljon iloa ja valoa, on onni. Ei minulta mitään puutu.
Iltapäivällä menin hakemaan Apsua. Miniällä oli tänään ensimmäinen virallinen työpäivä, iltatuuri. On pitkin syksyä tehnyt muutaman päivän sijaisuuksia, satunnaisesti käynyt paikkomassa sairauspoissaoloja, mutta tänään siis palasi työpaikalleen äitiysloman ja kotihoitojakson jälkeen. Juniori ei nyt joululomaksi mene töihin, vaan on Aapelin kanssa kotona, mutta tänään oli hänelläkin satunnainen duunipäivä, joten mummille oli tarvetta. Ja lukukauden alun jälkeen on useinkin, koska Apsulla ei vielä ole päiväkotipaikkaa.
Neljä lanttulaatikkoa, neljä porkkanalaatikkoa, kolme jouluruukkua (/vuokaa), neljä joululimppua, kolme saaristolaisleipää, joulutäytekakun pohjat ja valkosuklaalastuja. Ja sitten kelpo päivällinen kahdelle. Olenpa saanut kokkailla. Oli mukava.
Sitä tuossa keittiössä mietin, ruokahistorioitsijaksikin kun itseäni joskus tituleeraan, että kuinkahan monta vuotta, tai jopa sukupolvea, jotain ruokaa on vuodesta toiseen laitettava, kuinka monta joulunajan ruokahetkeä on tietyn ruoan äärellä nautittava, kuinka laajojen kansankerrosten samaisesta ruoasta tiedettävä, onko ruoan oltava tunnettu suunnilleen jokaisessa maakunnassa, että siitä voidaan sanoa, että se ruoka on ”jo perinteinen suomalainen jouluruoka”. Onko jouluruukku jo perinneruoka? Meillä ainakin on.
Tänään on ollut tällainen päivä. Ulkoilun ”uhrasin” perheen ja lähipiirin jouluruokien tekoon, mutta ei haitannut. Nyt vielä ruokien pakkaaminen kauniisti, ja pakastaminen.
Ja minulle jo tullut kirjasuosituksiakin: kiitos paljon, Sanna ja Sirpa! Ja muutama arvontakommenttikin; kiitos niistäkin. Koko tähänastinen joulukalenteri tässä. Siellä on se luukku 17 myös. Ja nyt äänestäminen on vielä helpompaa. 🙂 Tähdittääkin saa.
Huikea, mielettömän hieno sää ja valo tänään! Monta tuntia olin aamulla kiertelemässä kaupungissa: en suinkaan jouluostoksilla, vaan ulkoilemassa, tepastelemassa, nauttimassa vapaasta, kuvaamassa. Välillä piipahdin pikaisesti Stockan Herkussa ja cappuccinolla uudessa Kahvila Stockholmissa.
Ja taas jatkoin joulukuisen Oulun valojen tallentamista….
[ehdottomasti kannattaa klikata kuvat suuremmiksi]
Kotiin palattua oli sähköpostissa yksi pienen pieni kuvauskeikka Haaparannan suunnalle tarjolla; totta kai suostuin. 😉
Iltapäivällä joululahja-asioita, ja studionäytön kuvauksen suunnittelua. Ja myötäelämistä kun puolet opiskelukavereista on jo tänä viikonloppuna (siis nyt) Torniossa näytössä. Minulla vasta loppiaisena, kolmen viikon päästä, mutta paljon enemmän pitäisi olla tehtynä kuin on. Miljöönäytön uusinnatkin tekemättä…
Joululahja-asioista puheenollen: minulla on nyt pieni uhka, että yöpöydällä romaanit alkavat huveta, tai ainakin olisi hyvä olla varalla jotain lukemista… Parhaillaan luen ystäviltä (VMP) kesällä saatua H. Selmer-Geeth´n ”Siltalan pehtooria” (1903) – mikä mainio kirja se onkaan! Lapsuudesta muistan elokuvan, mutta kirjaa en ole koskaan lukenut.
Harald Selmer-Geeth oli salanimi, jonka takana oli ViipurinoikeuspormestariWerner August Örn. Alkuperäinen ruotsinkielinen teos menestyi aluksi varsin hyvin, ja siitä otettiin vuonna 1920 kolmas painos, mutta sen jälkeen se jäi unohduksiin. Suomennoksen suosio alkoi kasvaa vasta vuoden 1934 elokuvan myötä ja on sittemmin jäänyt elämään kartanoromantiikan klassikkona, josta on otettu uusi painos viimeksi 1994.
Oikeasti kirja on kirjoitettu erinomaisen hauskasti, ajankuva ja miljöö ovat – tietysti – hyvin uskottavia ja oikein kunnon romanttinen komedia koko juttu on. Mutta mitä sitten kun tuon saan pian luetuksi. Otetaanpas sellainen ajatusleikki, että antaisit minulle joululahjaksi kirjan, niin mikä se olisi? Jos haluaisit antaa nimenomaan sellaisen kirjan, josta uskoisit minun pitävän, mikä se olisi? Ainakin Tuulestatemmatun vakilukijat ja ystävät tietänevät kiinnostuksen kohteeni, senkin, millaista yleensä luen… Pari vuotta sitten kyselin kesälomalukemisia, ja se oli kyllä mukava kesä. Lukukokemukseni avartuivat … Sitä toivoisin nytkin. Kerro minulle kirjoista… Kerro joululahjaksi. 😉
Vielä minä yritän teitä, hyvät blogivieraat/ystävät, aktivoida: a) innostaa paitsi joulukalenterikuva-arvontaan b) antamaan kirjasuosituksia, c) myös kertomaan, onko mitään mieltä minun tehdä jouluviinisuosituspostausta? Töissä ollessa moni työkaveri sitä kyseli, tiedän monen heistä kauppalappuni kanssa viiniostoksille lähteneen, mutta onko Tuulestatemmatun lukijoille ko. suosituksista mitään iloa? Klikkailetkos vastauksesi – kannustaaksesi minua huomenna puuhaan ryhtymään tai ymmärtämään, että ei ole ihan turhaa moista vaivaa nähdä… 😉
Ja joulukalenterikuvassa aamuista satoa. Joulukalenteriarvontaan osallistujia on vasta KAKSI!! Turhaan säästelette viimeisiin päiviin, kaikillahan on kaksi ääntä käytettävänä.
Eilen ja tänään vähän hopusti, toimeliaasti ovat päivät kuluneet.
Molempina päivän olen käynyt Linnanmaallakin. Eilen Apsun kanssa käytiin kirjastossa, paria työkaveria ja ystävää heippaamassa ja eläinmuseossa. Ihan niin kuin aina silloin, kun omat lapset olivat samanikäisiä ja minä kotona freenä kirjoittelin paikallishistorioita. Kirjastoreissut olivat lapsista mukavia, kun sai juosta yliopiston käytävillä ja kirjasto-osuuden jälkeen käytiin vielä eläimiä katsomassa.
Olin eilen jotensakin varma, että Aapeli arastelisi ja pelkäisi valtavaa täytettyä karhua, joka museon keskellä hampaitaan näyttää, mutta eipä kahden schäferin kanssa kasvanut poika ollut millänsäkään. Mutta biologian aulassa oleva punainen taideteos, jonne meidän muksujen oli aina päästävä mönkimään ja läpikulkemaan, ei ollut Apsun juttu.
Eikä kirjaston aulassa oleva kirjaviisas talviukko! (ks. myös tuossa sivupalkissa Instagram-kuva).
Tänään sitten oltiin Pehtoorin kanssa katselmassa ja kuuntelemassa, kun (viini)ystävämme (eläköidyttyään biologian professorin virasta) vastaanotti hänestä tehdyn (kuvatun) muotokuvan. Jopas piti emeritus hyvän läksiäispuheen, josta ei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä hän on yliopistouudistuksesta ja koulutuksen alasajosta.
Vuoden viimeinen paistinkääntäjien nettisivujen päivitys ja jäsenkirjeen laadinta, ja tietojen hommaaminen siihen, on nekin nyt tehtynä. Ja sen vuoksi ja siinä ohessa tuli surffailtua 1920-luvun muodin maailmassa ja ruokakulttuuria opiskellen. Tammikuussa on nimittäin gaalailta, jossa on vintage-pukukoodi. Vaikka tilaisuus on paistinkääntäjien tapahtuma, on se poikkeuksellisesti avoin myös kaikille muille gourmetista ja juhlista pitäville. Niinpä laitan kutsun tähän alle. Lähdehän mukaan! Tavattaisiin siellä! Minä olen jo aloittanut Downton Abbey -tyylisen flapper-mekon hommaamisen!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Nuorten kokkien (Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition) kansallinen kisa on tammikuun lopulla Oulussa. Kansallista kilpailua Oulussa ei pääse seuraamaan, mutta kisojen palkintoillallinen (21.1.) on hieno, avoin tilaisuus. Se järjestetään 1920-luvun teemalla. Suomi 100 vuotta -juhlan kunniaksi gaalaillassa on sekä menussa että pukukoodissa itsenäisyyden ajan alun makuja, muistoja ja muoteja. Tähän juhlaan ovat tervetulleita muutkin kuin paistinkääntäjät aveceineen. Siis lähde isommalla porukalla taittamaan talven selkää, tuo ystäväsi katsomaan, millaista on rotissöörien juhlaillallisilla ja tuo ystäväsi nauttimaan glamourista ja gourmetista. Joululahjaksi gaalaillallinen?
Lasaretin Aurora-sali on upea paikka isolle juhlalle, ehkä saamme mukaan elävää charleston- ja dixieland-musiikkiakin. Pukukoodi on ensisijaisesti 20-luku; mutta oikein hyvin tyyliin sopivat miehillä smokki tai tumma puku ja naisilla pikkumustat ja cocktail-puvut. Erinomaisen hyvä johdatus 1920-luvun pukeutumiseen on tässä artikkelissa: https://tyyliniekka.fi/tyylikatsaus-20-ja-30-luvuille/ Ks. myös Downton Abbeyn 20-luvun pukuja KLIKS
Menun* ja ohjelmalipun hinta paistinkääntäjille aveceineen on 60 euroa/henk. ja viinipaketin hinta on 26 euroa, muille 62 € ja 29 €. Ilmoittautuminen Oulun voutikunnan nettisivulla olevan lomakkeen kautta.
Nyt – vihdoin – olen saanut Japanin matkan kuvakansiot perattua. Yli 3000 kuvaa niitä yhteensä on, – huolimatta kamerarikosta. Kuvien taso ja kuvausinnostukseni määrä on ollut hyvin vaihteleva, ja lopultakin vähän yli 300 kuvaa kelpuutin kuvasivustolleni. Tässä sinne suora linkki . Siellä on kuusi kansiota: Kioto, Tokio, Retki Naraan, Ruoka, Puistoja, Nagoya ja lennot kotiin.
Nyt reissun jälkeen, kuvia katsellessa, retkipäivä Kiotosta Naraan oli ehkä leppoisin, ennakko-odotuksia ei ollut, kaikkinensa mukava päivä. Sen päivän kuvakansio on tuolla kuvasivustollakin, mutta laitanpa tähän siitä kuvakarusellin, jota voit katsella tässä tai voit avata kuvat koko ruudulle klikkaamalla oikeasta yläreunasta kahta nuolta, kestää tovin aueta, sitten vain nuolilla oikeasta reunasta eteenpäin.
Tämän linkin takana myös reissupäiväkirja, jonka olen koonnut blogiteksteistäni.
Kuvia katsellessa kannattaa hoksata japanilaisten univormut (esim. siivoojilla arvon ja sukupuolen mukaan, metron järjestyksenvalvojalla on lakerikengät, valkoiset hanskat melkein kaikilla). Suusuojia käytetään paljon, melkein enemmän siksi, ettei tartutettaisi omaa flunssaa tms. muihin kuin saasteiden takia. Kännyköitä ei kovin paljoa kaduilla räplätä, mutta metrossa sitäkin enemmän, – jollei siellä nukuta. Siisteys ulottuu roskiksiin ja jäteautoihin asti; ne kiiltävät kauniimmin ja puhtaampina kuin Suomessa julkisten rakennusten (esim. kirjastojen, teattereiden) aulat. Kaikki tapahtuu järjestyksessä, rynnimättä, huutamatta, sujuvasti. Kadulla-asujatkin (vain muutamia nähtiin, kerjäläisiä ei yhtään) ovat siistejä; pakkaavat ”kotinsa” sateenvarjojen alle päiväksi kun lähtevät – töihin?
Kuvissa on myös paljon kieltotauluja, niitä ja kuvia niistä olisi paljon enemmänkin, oikein keräilin niitä. Ja tässä yksi, joka oli Hamamatsun onsenin (kylpylän) eteisessä (kiitos kuvasta TK).
Meillä oli vallan lystiä, kun koetimme tulkita, mikä kaikki oli kielletty kylpylään menijöiltä. Eniten ihmettelimme symboleita viides ylhäältä vasemmassa rivissä ja toinen ylhäältä oikeassa rivissä. Ja ihmettelimme vielä sittenkin, kun opas meille kertoi, mitä noissa kohdissa oikeasti kiellettiin. Arvaatkos?
Yhdessä kuvassa pilvenpiirtäjien pienoismallista näkyy, miten ne rakennetaan maanjäristyksien varalta. Laitetta saatiin kokeilla ja näimme, miten hyvin ”iskarit” vaimentavat maanjäristystä. Kuvistani paljastui myös, että Superkuu näkyi sittenkin Kioton huikean liikenne- ja liikekeskuksen pihalla aika hyvin. … ja sellainen surkuhupaisa juttu, että Todai-jin eli Suuren Buddhan temppelin, joka on Unescon maailmanperintökohde ja joka lienee maailman suurin puinen pyhättö, palokalusto on aika miniatyyrimäinen.
Tässä sitten kolme kuvaa kun pääsimme Pehtoorin kanssa pienten koululaisten haastateltaviksi. Asakusan nelosluokkalaisia oli montakin ryhmää kävelykadulla liikkeellä ja englantia sitten heidän kanssaan juteltiin. Kun kysyivät, mitä aion viedä tuliaisiksi Japanista ja vastasin, että jotain ruokaa, olivat he hyvin kummissaan. 😉
Tämänpäiväinen joulukalenterin kuva on Kiotosta. klikkaa isommaksi
Kioton asema valmistui kaupungin 1200-vuotisjuhliin parikymmentä vuotta sitten (1997). Se on huikea rakennuskompleksi, joka paikoin tuo mieleen tieteissarjojen futuristiset rakennelmat. Se on 15-kerroksinen ja monta sataa metriä pitkä. Me kävimme sen huipulla Naran retkipäivän jälkeen. Näkymät olivat iltavalaistuksessa vaikuttavat. Ja siellä on tuo valtava kymmenen (?) metriä korkea kuusi.
Se, että Kioton kuusi on juuri tänään kalenterikuvana johtuu siitä, että olen työstänyt Japanin matkapäiväkirjaa ja kuvasivuja koko päivän (palaan niihin huomenna).
Kalenterikuviin liittyen järjestän nyt kommentointoijille arvonnan. Siis: julkaisen joka päivä kalenterikuvan, ja soisin saavani niistä palautetta ja niinpä järjestän äänestyksen siitä, mitkä kuvat ovat tykätyimpiä. Jokainen saa kommentoida ja äänestää vaikka kaikkia kuvia, mutta vain kahdella kommentilla voi olla mukana arvonnassa. Voit kommentoida vaikka tähänastisista julkaistusta sinulle mieluisimman nyt ja sitten kun kohdalle tulee tai vaikka jouluna sen toisen. Ja yhdelläkin kommentilla on tietysti mukana arvonnassa.
Fiskarsin veitsisetti ja sakset Arabian Muumimukit Marimekon keittiöpyyhkeet Marimekon kukkarot ja Orionin tuotteita
Olen nimittäin kerännyt nuo tuohon kamppanjaan tarvittavat viisi leimaa äidin ja omilla d-vitamiini- ja perusvoideotoksilla, ja nyt laitan tämän kamppanjapalkinnon eteenpäin jakoon, vaikka Muumi-mukeille olisi meilläkin aina tarvetta.
Osallistu arvontaan kommentoimalla kalenterikuvia. Kommentointiaikaa on joulun jälkeiseen ensimmäisen arkipäivän iltaan asti (27.12. klo 23.59).
Jos kommentoit yhdellä kertaa vaikka kaikki kalenterikuvat, olet mukana yhdellä arvalla. Mutta pääset osallistumaan kahdella arvalla, kun kommentoit kahtena eri päivänä. Pelkkä ”Tykkään tästä eniten” -kommenttikin riittää, mutta olisi tietysti mukava kuulla, että miksi tykkäät. Tai jos et pidä yhdestäkään, voit silti osallistua, mutta kommentoi, miksi ”joulukalenteri/korttikuvat” eivät miellytä.
Aie
