Joulukalenteri

Neljä yötä jouluun on …

Sataa, sataa ropisee —    Ja sisällä tuoksuu kaaliruoka. Syksykö se onkin?

On vielä pimeämpää kuin syksyllä, paljon pimeämpää kuin kaamosaikaan Lapissa. On märkää, harmaata, sumuista.

Mutta kaikesta huolimatta pitkä lenkki tänään (kiitetty olkoot Ice Bugit!) ja sitten iloakin yllin kyllin. Tulihan tytär illansuussa kotikotiin jouluksi. Näin hyvissä ajoin ennen joulua. Muistanpa ne muutaman vuoden takaiset ajat, jolloin työn puristuksessa oleva esikoinen tuli myöhäisellä aatonaaton koneella ja lähti tapanin iltana takaisin Helsinkiin.

Nyt ei ole kiirettä takaisin, ei kiirettä Uudenmaan korkeiden ilmaantuvuuslukujen  äärelle – semminkin kun sekä opintoja että töitä voi tehdä täällä tai ehkä Lapissakin. Tänään junassa oli ollut hiljaista, koko vaunuosastossa (joku yläkerta/työtila) oli ollut vain muutamia tyttären ja poikaystävänsä lisäksi. Siitäkin olen niin hyvillä mielin, että J. (poikaystävä) on hänkin lähtöisin Oulusta. Näin ollen ei ollut edes miettimistä, mihin menevät joulun vietttoon; molemmilla vanhemmat Oulussa, joten tulivat Ouluun!

Tänä vuonna tämä tuntuu erityisen hyvälle, sillä muutoinkin on vähän tavallista enemmän sumplimista ja miettimistä, missä lähimmät jouluaan viettävät, ketä kaikkia on joulupöydän ympärillä milloinkin, kuka ja ketkä minäkin päivänä … Ja kyllä meillä nuoret (toinen tullut Helsingistä, toinen asiakaspalvelussa (tungoksessa?) tuplavuoroissa koko ensi viikon) ovat päättäneet, että mummuja käyvät heippaamassa joskus joulun jälkeen. … Hyvä päätös.

Ulkoilun lisäksi minulla pientä sekalaista jouluvalmistelua. Monta viikkoa olen aikonut, haavelluit tekeväni, kaalipiirakkaa. Sellaista vanhanaikaista voitaikinakuoreen leivottua makeaa kaalipiirakkaa, joka oli vegekauteni yksi suurimmista herkuista. Tein huolella, silppusin ja haudutin täytteen, maustoin runsaasti meiramilla ja siirapilla säästämättä suolaa. Mutta niinhän siitä tuli sen näköinen, ettei kuvaa kehtaa julkaista. Mutta kyllä se maistui: Pehtoorille ja tyttärelle, ja minulle. Mietin, että pitäisiköhän huomenna sen oheen tehdä vielä sokerista puolukkasurvosta. oi, että! Niin hyvää. Niin muistoissa. Mutta ehkä ennen joulua voisi vähän keventää, loppuviikko ei mene kovin kevein eväin. Mikä on yksi joulun riemuista: hyvin syöminen yhdessä. Sitä kohti!

Neljäs adventti ruusujen kera.

Joulussa parasta on odottaminen

Sataa lunta. Tasatahtia sen kanssa joulufiilis kasvaa. Semminkin kun meillä alkaa olla aika vähäiset jouluhommat jo valmiina. Tällaista se on näinä päivinä, tässä iässä. 🙂

Tänään on kimpassa siivottu, olipa oikeastaan ihan mukava, ja käyty roudaamassa auton peräkontillinen ruokaa kotiin, puutarhalla kukat kotiin, surutaloon, äideille – puutarhan joulupuodista löytyi mökille kaunis ”reliefi”.

Enää kalaa ja viime hetken tuoretavarat ensi viikolla. Nyt voidaan laskeutua joulun rauhaan, odottaa jälkikasvua käymään ja olemaan kotikotona. Voidaan hiljalleen puuhailla jotain pientä, ulkoilla ja koettaa saada ajatuksetkin lomalle. Nukkua ja nauttia. Katsella telkkaria tai siis suoratoistoa: vihdoin sain kytketyksi C Moren: mistähän aloittaisi.

Nyt on aikaa odottaa… Mitenkäs Nalle Puh sanoikaan: hetki ennen hunajapurkin avaamista on se paras. Ihanaa joulunalusviikonloppua kaikille!

Enkeleitä elämässä, elämään…

Enkeleiden aika. Niitä tarvitaan nyt, ja niitä on nyt. Enkeleitä teidän kaikkien elämään …

Mummilassa on ollut vilskettä, kun kahden pienen kakkoskodissa, isin luona, on sauna-kylppäriremontti venähtänyt päivän, pari yli suunnitellun.

Päivän aikana on paljon joulujuttuja puhuttu ja eletty, ja odotetaan niitä tulevaksi. Joulufriikkimummi ei ehkä ole paras mahdollinen lapsenlapsen joulunalusjännityksen lieventäjä. Kyllä, kyllä me Apsun kanssa odotamme, että myös huomenaamulla joulusukissa takanreunuksella on Aku Ankka tai joku muu mukava pikku ylläri.

Poikkeusolojen poikkeuksiin liittyy sellainenkin, että äsken saunassa oli kolme sukupolvea Satokankaita. Pehtoori & Poika ja sitten vielä Apsu – ja sitten vielä Eeviskin. Mummi huolehti iltapalan valmistamisesta sillä aikaa… Paljon jutskattiin iltapalallakin, – ja katseltiin Eeviksen ihan omaa show´ta. Eevis nyt vaan on ainakin pohjoisen pallonpuoliskon paras ilvehtijä, tunteiden tulkki ilmeillä, loputtoman rento sylissä, mutta osaa myös tiukasti sanoa ´ei´. Ja sitten juosta kädet harallaan syliin: mummiiiii… Mitäpä muuta minä joulukuisena perjantaina osaisin toivoa?

(Joulu)posti

Postikonttori - muutama vuosisata sitten

Liljeblomin talo

Liljeblomin talo  Torikadulla on Oulun vanhimpia puurakennuksia, tosin vuoden 1822 palon jälkeinen. Sen rakennutti (1831) nahkuri Tornberg. Empiretyylisen päärakennuksen pihapiirissä oli lisärakennuksia, ihan kuten missä tahansa 1800-luvun puolivälin kaupunkitalossa. Rakennuksissa oli muun muassa leivintupa, liiteri, navetta, talleja, nahkurinverstas ja heinälato. Nahkurin jälkeen talon omisti kauppiass ja laivanvarustaja Toussaint Liljeblom. Tuolloin elettiin Oulun laivanvarustuksen ja tervakaupan vaurainta aikaa. Liljeblomin jälkeläisten jälkeen, 1960-luvun puolivälissä, rakennus siirtyi kaupungille, mutta 90-luvulla taas yksityiseksi asuintaloksi; entisöintityö tehtiin niin pieteetillä ja hienosti, että se ansaitsi Viiskanta-palkinnon.

Liljeblomin talon jouluinen (toissa-aamuinen) julkisivu ja se, että talossa toimi 1800-luvulla vähän aikaa myös postikonttori, johdattelvat päivän aiheeseen. 🙂

Posti kulkee – moneen paikkaan 

Postikonttorit tai ainakin Posti (ent. Itella, ent. Posti) on tärkeä palvelu juuri näin joulukuussa, joulun tullessa. Ja onpa sen toiminnassa ollut taas kömmähdyksiä.

Esimerkki 1: tilasin Ifolorilta ”jatkotilauksen” kalentereita, yhteensä kahdeksan kappaletta. Jostain, edelleen selittämättömästä syystä, postin kulku kesti kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisesti = melkein kaksi viikkoa. Sitten tuli kännykkääni ilmoitus, että Ifolorilta on paketti Tuiran postissa. Minä kiirehdin seuraavana aamuna hakemaan jo odotettuja kalentereita, paluumatkalla postista kotiin tulee viesti, jossa todetaan, että Ifolorilta on tullut minulle paketti – Tuiran Lidlin pakettiautomaattiin. Ihmettelin kovasti, että mitä ihmettä? Minähän juuri hain sen postista. Ajan kuitenkin Lidliin, ja naputtelen koodin automaattiin ja tsädäm: lokerossa on Ifolorilta minulle paketti, ihan saman kokoinen kuin se postista hakemani. Ovatko lähettäneet tuplasti kalentereita?

Kotona avaan paketit ja molemmissa, aika isoissa pahvipakkauksissa, on neljä kalenteria. Olisivat mahtuneet yhteen pakettiin, ja olisivat varmasti molemmat mahtuneet samaan jakelupaikkaan: joko Tuiran postiin TAI Lidlin automaattiin. Jos Ifolorilla on edelleen tapana tuhlata (olen ennenkin moista tuhlausta kritisoinut) ja lähetellä saman tilauksen tuotteita eri paketeissa, niin miksi posti sitten vielä jakaa ne kahteen eri noutopisteeseen. Okei, ei iso vaiva minulle, mutta silti, ja entäs jos olisin jo rollaattorimummo tai muuten vaikeasti liikkuva?

Esimerkki 2: Lähetimme Pehtoorin kanssa postikortit mökiltä ystäväpariskunnalle: sellaisia meidän sisäpiirijuttuja nämä korttien postittelut. Kaksi korttia, samanlaiset merkit, osoitteet oikein ja selkeästi, samasta paikasta (Saariselältä) samaan osoitteeseen (Oulun Koskitielle). Ja kuinka ollakkaan: kortit saapuvat perille eri päivinä.

Joulukortit kulkee

Ja sitten esimerkki siitä, että tänä vuonna lähetellään joulukortteja. Niin iloisena ja ylpeänä voin kertoa, että olen myydyt melkein 2000 joulukorttia! Suoramyynnillä, tilimyynnillä, ”tukkumyynnillä” liikkeisiin ja museoihin. Minulla ei ole enää kuin pari 10 kappaleen nippua kortteja jäljellä. Jos joku vielä kaipaa, niin kannattaa käydä vaikka Tuuma & Tikissä, Muoriprivaatin Pop-Up-kaupassa, Taitoshopissa, Kukkakauppa Kanervassa, Aleniuksen puutarhalla, Kauppahallin SaagaShopissa, Toripakan kioskilla, LifeStyleNordicissa – ainakin niistä pitäisi löytyä… Kalenteritkin (70 kpl!!) on jo loppuunmyyty. Tuntuu kyllä mahdottoman mukavalle, että kuvaustuotoksistani on tykätty. Ihan kuin olisin tehnyt hyvästi hommia, – sellaisesta tulee hyvä mieli.

Puistossa muistoissa

Nyt kun Oulukin on jo muutaman viikon ollut korona leviämisvaiheessa, ja rajoitukset ja suositukset ovat antaneet luvan siirtää kuntosalikassin takaisin eteisen vaatehuoneen perimmäiselle hyllylle, josta se jo pyöräilykauden päätyttyä oli hetkeksi esille otettukin, olen hyvällä omalla tunnolla vain kävellyt ja jättänyt salitreenit(kin) odottamaan suotuisampia aikoja. Eikä minua kyllä haittaa: hyvä syy vältellä salia, mielummin tepastelen. 🙂

Tänään jätin kameran pois, ja kävelin pitkähkön lenkin Pateniemen rantaan – ilman kameraa vauhti ja reippaus on parempi kuin kameran kanssa. Eilen aamulla olin kameran kanssa kuvailemassa kaupunginvaloja, #lumoilmiötä, joten askelmäärä jää väistämättä vähäisemmäksi kuin tänään.

Eilen Mannerheimin puiston sinistä valotaidetta kuvaillessa hoksasin, että minulla on puistosta – yllättävänkin – paljon muistoja eri elämänvaiheista. Joskus 60-luvun alussa oltiin perheen kanssa siellä ”sunnuntaikävelyllä” tai oisko ollut vappu tai äitienpäivä? Joka tapauksessa veljeni nukkui lastenvaunuissa ja minut taas kerran puettu mekkoon vai vekkihameeseen(?), mistä en tykännyt. Toisen kerran oltiin vuosia myöhemmin kesähelteellä ja pääsin kahlaamaan puiston keskellä olleessa matalassa altaassa.

Teininä ja jo ajokortin saatua käytiin kavereiden kanssa puiston reunalla olleella grillillä, Kinon grillillä, leffan jälkeen. Myöhemmin grillistä tuli ”Dookunin grilli”, mutta siihen aikaan en enää sitä harrastanut.

1980-luvulla tutustuin puiston 1920-luvun historiaan kun kirjoitin Oulun linja-autoliikenteen historiaa. Puiston paikalla ollut puutalokortteli paloi vuonna 1916 ja parisataa oululaista jäi kodittomaksi. Taloja ei enää paikalle rakennettu, vaan alueesta puhuttiin pitkään ”palotonttina”. Sen laidalla oli pirssiasema, moni auto-omnibussi piti tonttia ”seisontapaikkanaan” ja yksi Oulun ensimmäisistä puhelinkioskeista rakennettiin tontille. Sisällissodan jälkeen puiston keskelle pystytettiin muistopatsas eteläpohjalaisten valkoisten puolella kuolleiden sotilaiden muistolle, mutta Mannerheimin puistoksi se nimettiin vasta marsalkan 75-vuotispäivän kunniaksi (4.6.1942).

Toukokuussa 2006 sain taas yhden henkilökohtaisen muiston puistossa: oli Oulun yliopiston tohtoripromootion päivä, ja kaupungin läpi kulkeva promootiokulkue kokoontuu aina tähän puistoon. Sielläpä minäkin mustassa pitkässä puvussa, tohtorin hattu päässäni muutaman sadan muun kanssa odottelin kulkueen lähtöä… Meitä oppiaineen porukassa ei ollut kuin kuusi, yksi heistä oli Lasse Lehtinen, joka nälissään kävi puiston reunalla olleesta jätskikioskista hakemassa pikku pussillisen tuutteja ja jakeli niitä oppiaineen porukalle. En uskaltanut riskeereta jätskin syönnillä mustaa pukua etc. mutta oppiaineen promovoidut herrat frakeissaan ehtivät mansikkatuutit nauttia ennen kulkueen liikkeelle lähtöä.

Viime vuosina puiston muistot liittyvät Apsuun. Siellä me on monta kertaa kaksistaan humputtelupäivinä käyty – ja sitten Mäkkärille.

Jouluksi viiniä?

Tänäkin vuonna joulu on ruokajuhla, yhdessä olemisen juhla.
Minun lahjani perheelle on useamman päivän kestävä ruokajuhla: juhlaruokaa ja sen kanssa hyviä viinejä.

Ja jouluvalmisteluihini ja blogielämääni kuuluvat tänäkin vuonna jouluviinisuositukset, joita aletaan Pehtoorin kanssa pohtia jo hyvissä ajoin syksyllä… Tänä vuonna ei ole ollut paistinkääntäjien eikä viinikerhon pitkiä päivällisiä, ei juuri mitään ruokajuhlia, ei viininmaistiaisia, ei montaa kertaa ruokaystäviä kotonakaan – joten ”ulkopuolisista” vain Juniori on ollut mukana pohdinnoissa.

Heti tähän alkuun on todettava, että kuten aina ennenkin, nämä suositukset ovat nettikauppalapussa  (puhelimessakin toimii 🙂 ). Viinien hankkiminen liikkeestä voi olla ilo ja nautintokin, mutta onko se sitä juuri pari päivää ennen aattoa? Ehkä kuitenkin –  ja varsinkin ”näinä aikoina” – kannattaa mennä kauppalapun kanssa hyvissä ajoin Alkoon ja roudata juomat kotiin ilman ruuhkissa pyörimistä.

Tai vielä parempi: käytä Alkon verkkokauppaa! Tästä postauksessani on linkit Alkon viineihin, joten ei muuta kuin sieltä suoraan napsuttelet, mitä tilaat, ehkä vielä lisäät listaan joulusaunaoluet, glögit ja digestiivit tai jotain muuta mitä joulussasi ja vuoden vaihtuessa on tapana nauttia, maksat ostokset netissä, saat viikon sisällä ilmoituksen saapuneista tuotteista ja käyt lähi-Alkostasi hakemassa kaiken kerralla. Turvavälit pysyy, eikä tarvi jonotella tai ”ahistua”. Alkon sivuilla on selkeästi neuvottu miten ja millä aikataululla tilaukset kannattaa hoitaa!

Postaus ja juhlapäivällinen on hyvä aloittaa samppanjalla tai ainakin hyvällä kuohuviinillä. Otsikkokuvassa on piccolopullo italialaista franciacortaa, ei proseccoa, ei spumantea, ei frizzantea, vaan Italian kuohuviinituotannon huippua. Lombardialainen samppanjamenetelmällä tehty franciacorta on samppanjan hinnoissa (pikkupullo 15 €). Kokeile tänä vuonna tätä samppanjan tilalla? Tai muutenkin, paahteinen, aika vahva, mukavasti hapokas maku sopii myös kalaruokien kumppaniksi. Tai uudenvuoden juhlaan! Me todettiin tämä löydöksi; jouluksi hankimme ison pullollisen: Contadi Castaldi Franciacorta Brut.

Toinen kuohuviinisuositus on cremant Alcasesta: olen ehkä ennenkin Wolfbergerin laittanut joululistaan, mutta miksenpä nytkin. Se on tyylikäs, kuiva, mutta siinä on myös makua ja voimaa. Klassikko. Myös magnumissa, jos vaikka uutena vuonna on muutama ystäväkin uskaltautuu vierailulle. …

Sitten vielä toinen italialainen ehdolle. Tämä skumppa on kepeä ja raikas, hedelmäinen ja helppo: Le Contesse ~ kreivitär.  Ehkä enemmänkin kesäkuohuva, mutta kyllä tämä ulkoilupäivän päätteeksi mökkisaunasta palatessa, iltapalan kanssa oli oikein hyvä.

Sitten varsinaisiin ruokaviineihin. Alkupaloille valkoviiniä. Olkoonkin kliseistä, mutta kun se nyt vaan tahtoo niin toimia. Voisi väittää, että meidän tämän vuoden vakiovalkkari on ollut paitsi vanha, kunnon Umani Pecorino, niin myös tämä ranskalainen Vouvray V 2019 Loiren laaksosta. Chenin Blanc -rypäleestä tehty viini on täyteläisen hedelmäinen, siinä on hyvät, mutta ei-kipristelevät, hapot. Se sopii graavikaloille, mätimousselle, sienisalaatille …  ja on itseoikeutettu jouluaaton viini. Monelle riesling on se ”oikea” kalaviini, joten maistelimme mökillä Korrell Rieslingin tätä miettein. Ko. viini oli viinikerhomme maistiaisissa ja sai hyvät pisteet (8½) myös heiltä. Saksalainen Nahen alueen viini ei ole niin hedelmäinen kuin tuo Vouvray, mutta hyvin puhdaspiirteinen, sitruksinen, sopivan mineraalinen viini, joka sopii yhtä lailla lohelle, äyriäisille kuin vaalealle lihallekin.

Savukalalle ja kalkkunalle, miksei myös kinkulle sopii kolmas ehdolla oleva valkoviini: vastoin tapoja olen maistanut ja jopa suosittelen chileläistä viiniä. Cono Sur´n Chardonnay on Viinilehden vuoden viini ja Juniori sitä kehui ja pisti meille mukaan mökille. Varmasti on monikäyttöinen viini.

Ja sitten asiaan. 🙂 Punaviineistä on kokemusta ja mielipiteitä edellisiä enemmän ja lemppareita, hyviä makupareja on. Piemonten barbera-viini ei nimestään huolimatta ( Rossofuoco (tulipunainen) ) ole mikään tulinen viini, mutta punaisia marjoja sen mausta löytyy paljonkin, mutta ei se silti ole mikään mehumainen viini. En tiedä, miksi minulle tulee mieleen sana ”kotoisa”, leppoisa. Siinä on pehmeyttä ja sopivasti lämpöä. Ei ole liian tuhti kinkulle, eikä kalkkunallekaan…. Sopii kyllä kynttilän valossa tumman suklaan kanssa nautittavaksi. 😉

Edellistä luonteikkaampi, enemmän ruokaviini, on riojalainen, joka aina välillä tulee Alkon listoille; nyt on taas saatavana myös Gran Reservaa (tämä vuodelta 2013) La Rioja ALta Lat 42. Siinä on riojalaiselle tyypillistä vaniljan (tempranillon) tuoksua, voimaa ja karheutta, mutta kypsytysvuosia on jo sen verran, ettei viini napsu eikä kiristele. Tämä on riistaviini (meillähän on poroa joulupöydässä) ja sopii varmasti myös sinihomejuustolle ja Appenzellerille. Se  on kyllä hintansa (vähän alle 20 €) väärti.

Perinteisesti joulupöytään suositellaan pinot noir -rypäleestä tehtyä viiniä. Minä en varsinaisesti ole mikään pinot noirin ystävä, useimmat niistä kun tuntuvat maistuvan karpalolle tai kirpeälle, sokerittomalle sekaviinimarjamehulle, mutta nyt on (Juniorin avustuksella) on ollut testattavana ja tykättävänä passeli joulukinkkupunkku: Uudesta-Seelannista vuoden 2016 sadosta Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir. Siinä on kypsien marjojen makua (kirsikkaa, karhunvatukkaa) sekä vähän lakuakin. Yksi parhaista pinot noir -kokemuksista oli tämä. Mökillä sopi poronkäristyksellekin oikein hyvin. 🙂

Eikä ole minun viinisuosituksiani ilman Amaronea, josta oli uusimmassa Etiketti-lehdessä mukava pikku artikkelikin. Tälläkin kertaa suosittelen sitä, vaikka lahjaviiniksi, nautinnoksi lahjakirjan keralle tai jälkiruokalasilliseksi suklaan, lakritsin tai pähkinöiden kanssa. Tänä vuonna Alkossa on I Castein Amaronea (2015), jota en muista muualla kuin Roomassa nauttineeni. Ja tänä vuonna se on vielä puisessa lahjalaatikossa. Maksaahan se. Erinomainen maksaa.

Melkein puolet halvempi on I Castein ripasso-viini, ”pikkuamarone”. Ripasson valmistuksessa käytetään kuorisakkaa, joka on jäänyt amaronen valmistuksessa. Nämä käytetään yhdessä uudelleen, juuri siitä viinille epiteetti ”ripasso” ~ uudelleenkäytetty. Ripasso-viineissä on samat rypäleetkin kuin amaronessa, joten ei voi mennä kovin paljon pieleen. Tällä hetkellä minun lempiviinejäni ovatkin monet Valpolicellan Ripassot, joista I Castein Ripasso on yksi parhaista. Se on hyvin monikäyttöinen (liha)ruokaviini. Vaikka olemme nauttineet sitä useinkin, ei kuvaa tähän postaukseen ei löydy…

Bonuksena Villa Valentina. Saman talon samettietikettisiä viinejä on moniakin. On taidettu vuosien varrella maistaa kaikki: Il CLassico Biancoon en enää sorru. Muut ovat hinta-laatusuhteeltaan kelpo viinejä.

 

Toivottavasti näistä muistiinpanojeni purkamisista on iloa ja apua valintoihin. Lämpimästi suosittelen verkkokaupan käyttöä – tai viiniostosten tekemistä hyvissä ajoin.

 

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Linkin takana nettikauppalappu viiniostoksille
Puhelimessa näyttää aika hyvälle. 🙂

Jouluviinit_2020_RS
Tässä pdf-versio vaikka paperitulostukseen

 

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Jos edellisinä jouluina jäi joku hyvä viini mieleen, etkä muista nimeä,
ehkä löydät sen näistä aiempien vuosien postauksistani.
Ja toki niissä on edelleen paljon hyviä suosituksia, ja kauppalaput niissäkin.

2019    2018       2017      2016     2015

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

 

Iloisia aikoja

Itsenäisyys on iloinen asia.

Näinä aikoina taas korostuu, kuinka hyvä onkaan täällä elellä. Olkoonkin että on satanut vettä ja tihkua melkein koko päivän, mikä ei tehnyt itsenäisyyspäivän ulkoilusta kovinkaan riemullista. Hyvä elellä ja olla vaikka, – eilisen huikean illallisen jälkeen, semminkin kun syömään ei ollut tulossa ketään – meillä ei ollut mitään suomalaiskansallista lounasta, päivällistä saatikka illallista. Oli vain joskus iltapäivällä, jossain välissä, hämärän vaihtuessa pimeäksi, pizzaa. Suomalaisten perusruokaa. Paistoin meille pizzat! Ja vieläpä puolivalmiista aineksista (ensi viikon arkiruokapostauksessa kerron mistä ja miten). Hyviähän nekin olivat.

Runsasta viesteilyä moneen suuntaan ja siinä ohessa koetin laatia laatia massiivista jouluviinisuosituslistaa, joka ei tälle päivälle valitettavasti valmistu, mutta huomenna! Aion piakkoin siirtyä telkkarin äärelle, viettämään itsenäisyyspäivää kuten tänä vuonna, anno domini 2020, koronavuonna, tehdään toisin kuin ennen. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! Huomiseen…

Joulukuusen hakumatkalla

Tänään olen ollut Joulukuusen hakumatkalla.

Itse asiassa matka alkoi jo eilen, mutta tänään vasta sopiva löytyi ja sai paikkansa. Sattuipa niin, että äitini keksi, että hän haluaa kotiinsa kuusen. Edellisen kerran hänellä on tainnut olla kuusi 10 vuotta sitten, eikä ole huolinut edes pikkukuusta kotiinsa, vaikka joskus sellaista on ehdotettu. Nyt hän haluaa, ja kertoi toiveestaan jo pari viikkoa sitten. Kun toissailtana erehdyin kysymään, vieläkö hänellä on kuusihaave ja onko jo saanut jonkun kuusen hommaamaan, hän ilmoitti niin painokkaasti kuin voipunut vanhus vain voi: ”Haen vaikka itse metsästä, jollei kukaan sitä tuo!” (Toteaa 90-vuotias, joka liikkuu vaivoin, liikkuu vain kotonaan ja liikkuu vain rollaattorin kanssa.)

Lupasin sitten hankkia kuusen. Surffailtiin Pehtoorin kanssa, löydettiin sopiva, ja eilen ajelin Bauhausiin sellaisen hakemaan, mutta eipä siellä sitten ollutkaan, vaikka netti sellaista lupasi. Lupasivat tilata. Ja jo tänään siellä oli kuin olikin yksi 180-senttinen Lappi-tekokuusi! Kävin hakemassa sen, jo eilen hankin kynttilät, koristeet ja kauniin Airamin latvatähden, joten tänään ei muuta kuin roudaamaan iso pahvilaatikko Caritakseen ja sitten kuusen pystytykseen. Laulussakinhan sanotaan, että ”joulupuu on rakennettu …”. Minä sitten rakentelin: se oli kasattuna oikeasti aika hyvännäköinen. Sain kaikki valot ja koristeetkin paikalleen ja toimimaan. (Enkä hoksannut edes kuvaa ottaa!! Pitäisi oppia käyttämään kännykkää silloin kun kamera ei ole mukana.) Joimme päälle vielä torttukahvit. Pienen pieni pikkujoulukin on sitten vietetty.

Bauhausissa oli valtava määrä joulu/kausi/kaamos/juhlavaloja. En sortunut, meillähän on jo niitä. Aika rajallisesti – jos vertaa muutamaan muuhun kujamme pihapiiriin…. 🙂 Muutaman pienen kristallikoristeen ostin, sillä niillä saa kuviin kivoja bokeh-palleroita. Tämän päivän kalenterikuvassa niitä en ole vielä käyttänyt. Nyt kuvassa on musta kuvio Oulun Rotuaarin lavan kattorakenteista – olen sen ”leikannut” photarilla tuollaiseksi sabluunaksi, taustalla on eilen aamuisen kuvausretken otos: katuvaloja kuvattu kaukaa, tahallaan tarkentamatta.

Tänä iltana minulla on yksi oma ”kalenteriluukku” avattavana: on aika katsoa Virgin River -sarjan toisen tuotantokauden kolmas jakso. Sarjan toinen kausi piti tulla jo keväällä Suomeen, mutta kuinka ollakaan korona on siirtänyt tätäkin, mutta Pehtoorin systeri se vinkkasi, että nyt on Netflixissä. Tämän vuoden viimeiset joululahja-kirjoneulevillasukat valmistuvat sarjan ohessa. 😉

PS. Joulukuusen historiasta on Suomessakin kirjoitettu kirja, ja sen perusteella tehty hyvä pikku artikkeli on täällä.

Aamusta asti reippaana

Kun kuu pitää huolen, että aamun parhaat valot eivät edes joulukuussa jää kokematta: oli aika lähteä aamuvarhain Canonin kanssa liikkeelle. Kuuhulluudesta ilonsakin.

Merikosken voimalaitos ja lamellipato 

Merikosken voimalaitoksen kyljessä olevan lamellipadon valotaideteos on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen kaunis aamuin illoin, sillä patoluukut ovat olleet avoinna lähes joka päivä: vesi tulvii Ainolan puistossa ja jokisuistossa on vesi virrannut – toisin kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Lamellipadon valoille on ollut kaunis heijastuspinta koko syksyn.

Voimalaitoksen rakentamisesta on Kalevan kuvagallerioissa hieno kuvasarjakin (KLIKS)

Rakentaminen aloitettiin välirauhan aikana, 80 vuotta sitten. Välirauhan aikana työt edistyivät, mutta seuraavina vuosina sota hidasti rakennustöitä; työmaalla olivat silloin naiset ja vanhat miehet sekä venäläiset sotavangit.  Suunnittelukilpailun (1941) jälkeen Alvar Aalto sai suunniteltavakseen Oulujoen suistoalueen (mm. Toivoniemen) asemakaavan laatimisen, ja voimalaitos on arkkitehti B. Strömmerin suunnittelema. Sodan jälkeen työt pääsivät vauhtiin ja Ouluun ja Oulujokivarteen tuli väkeä rakennustyömaalle kaikkialta Suomesta. Voimalaitoksen eka generaattori saatiin toimintaan vuonna 1948, mutta vasta vuonna 1954 viimeinen kone kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon.

Edesmennyt appeni oli Kemijoen Karihaaran voimalaitostyömaalla sodan jälkeen ja hänen kanssaan, kuten monen muunkin siellä olleen kanssa, tuli joskus juteltua työstä ja olosuhteista… Ei ollut valotaideteoksista aavistustakaan… Anno domini 2020 meillä on kaunis valotaideteos, jonka suunnitteli Ari Tiilikainen. Hän voitti vuonna 2014 Oulun Energia -konsernin 125-vuotisjuhlan valotaideteoskilpailun tällä teoksella, jonka nimi on ”m³s”.  Se jaksaa minua aina vaan viehättää…

Kuvauslenkiltä kampaajalle ja kauppoihin

Kahdeksaksi oli ajanvaraus Virholle: todellakin oli aika. Ja mennessä sellainen älytön juttu, joka ei ollut ensimmäinen kerta ”näinä aikoina”. Niinhän minä ensin rajaan ja punaan huuleni ja SITTEN laitan maskin. Voisi ajatella että näinä aikoina huulipunan käyttö vähenisi, mutta eipä tunnu minulle menevän perille. Niin on piintynyt tapa, että kun mennään ihmisten ilmoille – vaikka mitään muuta meikkiä ei olisikaan – niin huuliin on väriä laitettava!! Ja sitten maski paikalleen. Tekeehän joku muukin näin?

Hiukset leikattuna ja kuosissa oli hyvä lähteä tyhjiin kauppoihin ostelemaan jouluksi lahjoja, lapsille ja pienille tietysti. Kirjakaupassa viivyin kauan ja lähdin kassi täynnä ostoksia ulos. Itsellekin pikkujoululahja. 🙂 Palaan siihen…

Pehtoori oli samoilla asioilla päivällä ja tahoiltamme kotiuduttuamme olimme reippaita ja vielä siivosimme kodin aika huolella. Ja sitten noutoruokaa. Toin Kaakkurin K-marketin sushibaarista erinomaiset siivouspäivän ruoat meille.

Hyvä päivä tänään.

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.
Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).
Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!
Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂
Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Joululiikenteessä

Tänään ollaan oltu liikenteessä. Aamusta alkaen, ihan ensimmäiseksi tytär aamukoneelta kotiin. Sitten isomummula pikkuperheen kanssa – haudalle – kauppa – kotilounas – toinen isomummula – haudalle – yksi pieni puoti – kotiin …

Kotona viime hetken jouluruokien valmistelua. Minähän edelleen olen siitä hassu, että ruoalla rakkautta läheisille osoitan. Eikä näillä ole ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.

Nyt ollaan valmisteltu tunnelmaa. Joulupatja-tunnelmaa (Heli Laaksosen teksti on edelleen niin paras).

JOULUPATJA

eli ohje kummottos viätetä hiano joulu

1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3–7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#23 Joululiikenteessä 

Tulkoon joulu

 

Nyt saa joulu tulla… kaikki ei ole valmista. Mutta tarviikokaan? Onko koskaan?

Olen tässä jo illan fiilistellyt, ripotellut kynttilöitä, kuvaillut tuokioita, koristellut huomisia viemisiä, surffaillut joulu- ja somesivuilla, ja kuunnellut joulumusiikkia.

Se on parasta juuri näin: vähän ennen joulua. Siitä tulee tunnelma. Siitä tulee muistoja, se rauhoittaa… Melkein mielummin uusia kuin vanhoja joululauluja: Tulkoon joulu ja Joulun kanssas jaan (Haloo Helsinki) ja okei – yksi klassikko John Lennon & Yoko Ono – Happy Xmas (War Is Over), ja sitten ehkä vielä Band aid: Do they know it’s christmas. No ja sitten tietysti Jouluyö suunnilleen kenen tahansa esittämänä ja … Siis joulumusiikki on nyt hyväksi.

Pikkuperhe piipahti syömässä. Tänään sellainen nopea sapuska.

Aamulla olin kaupungilla .. liian myöhään, hämärä jo häipyi, tuli valoa, vaikka kuinka on vuoden pimein päivä.

Päivällä leivoinkin kaikenlaista. Ja kynttilöitä kuluu…

~~~~~~~~~~~~~~

#22 Joulupullaa 

 

Ei mitään kiirettä

Viimeisen adventin lauantai, ja niinhän pääsin ulos tänään, monta päivää onkin mennyt ilman ulkoilua, ja sehän ei ole minusta mukavaa. Mutta tänään!

Eihän täälläkään (enää) mikään winter wonderland ole, mutta maa kuitenkin valkoisena, ja toki nollakelissä oli hyvä kävellä kaupunkiin. Lopulta olimme päättäneet mennä kaupungille syömään, sillä olen oikeastaan viimeisen viikona aikana aika paljon jo häärännyt keittiössä ja tuleva viikko on siltä osin vähintäänkin samanlaista, joten tällainen välipäivä kokkauspuuhista.

Kunhan oli Festa kimpassa (joulu)siivottu ja illan hämärä jo laskeutui peittämään maiseman karuuden ja kosteuden, lähdimme kohti jotain etnistä ruokapaikkaa, – ja päädyimme Kathmanduun. Hyvä nepalilainen ruoka on kiitettävän kaukana mistään jouluruoasta. Hyvää oli nyt tällä toisellakin kerralla, kun olimme siellä. Ja palvelu toimi, joten ehdin vielä ennen kuutta käväistä Valkeassa ostamassa pieniä tykötarpeita joulun kattaukseen ja etsimässä jotain, mitä en löytänyt.

Nyt alkaa olla kaikki viittä vaille valmiina, joten tulkoon jo joulu.

Tämmöseenkin törmäsin: Klikkaudu katsomaan joulutervehdys Minusta tuo on aika hieno!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#20 Tonttuilua edelleen:

Tonttuovelle tuli heti elämää, kun Festa ja sen työpöytä oli siivottu.

Mummillla mieluinen huki

Noinko se jännitti, että jo ennen viittä heräsin? Heräsin ihan liian vähin unin, ihan liian aikaisin. Toisaalta: ehdin touhuta ennen h-hetkeä. Vielä minäkin jaksan käydä ylikierroksia kun on jotain uutta, ennenkokematonta odotettavissa? – Näköjään.

Tänään oli se päivä, jolloin oli pojanpojan ”operaatio” (~ korvien putkitus ja kitarisan poisto, mikä tarkoitti pientä leikkausta kevyessä nukutuksessa) ja olin tyrkyttäytynyt Eeviksen tilapäishuoltajaksi, jotta molemmat vanhemmat saavat olla Apsun kanssa sairaalareissulla. Niinpä Eevis tuli mummilaan eka kertaa yksikseen hyvissä ajoin ennen aamuseitsemää.

Kovasti äitiinsä, syntymästään asti, kiintynyt Eevis on jo oppinut olemaan mummilassa ilman huolen häivää – kunhan äiti (tai ´edes´ isi) on lähietäisyydellä, mutta että ihan ilman taustatukijoukkoja?

Vastoin ennakko-odotuksia tyttö jäi aamun pimeydessä ja aamun varhaisuudessa ihan ilman kyyneleitä mummin syliin, jossa sitten vietettiinkin ensimmäiset kolme varttia puoliunessa. Kun aamu valkeni, oli aika aamupuurolle ja (kyllä, mummi ihan ilman mitään syyllisyyden tuntoja) aamu-youtubelle: ”Kaupungin sankarit” ja Kolhu Korppi toivat melkoisen ´flash backin´ tai ´de ja vún´ muutaman vuoden takaa, jolloin Apsu oli pienen jakson  ”puolipäivähoidossa” mummilassa. Youtuben tai nälän ansioista iso annos kaurapuuroa ja mango-Pilttiä upposi Eevikselle kyselemättä.

Sitten aika leikille ja touhulle. Ja kyllä tyttö hiljaisella tavallaan touhusikin: oli pyykkien viikkauksessa mukana, halusi syliin katselemaan kuvia tietskarilta, jaksoi joka tasatunnin aikana juosta kaappikellon ääreen kuuntelemaan kellon lyöntejä, järjesteli keittiön alalaatikot ja eteisen avainkorin. Ihan kuin veljensä jokunen vuosi sitten. Niin mukava.

Ja juuri kun oltiin lounas-Piltti syöty ja ajattelin pienen hoitolaisen (ja samalla itseni) viedä ulkoilemaan ja vaunu-unille, tupsahti Apsu vanhempineen ovesta sisään: ”Mummi, operaatio meni hyvin!” Aamupäivän aikana oli homma nukutuksineen ja heräilyineen hoideltu.

Meidän Juniorilla oli vuoden ikäisenä kuusi korvatulehdusta ja antibioottia peräjälkeen, ei varsinaisesti kierrettä (eikä poika edes ollut vielä tarhaelämässä), mutta joka aivastuksen jälkeen tauti oli myös korvissa. Myöhemminkin muutaman kerran, päiväkotiaikana, jolloin myös äitinsä sairasti elämänsä ensimmäisen ja ainakin toistaiseksi ainoan korvatulehduksen, mikä auttoi ymmärtämään, miksi lapset itkevät öisin, jos on tauti päällä.

No mutta, Apsun operaatio meni hyvin, ja Eeviskin lähti kotiin, vilkutti – väsyneenä – iloisesti lähtiessään, joten iltapäivällä minulla sitten aikaa suvun vanhimman joulun järjestelyyn. Kyllä oli ruuhkaa kukka- ja kakkukaupassa, liikenteessä ja liikkeissä. Nyt alkaa isoin osa hommista hoideltu. Hiljalleen kohti joulua…

Enkä minä ole juuri kuvaillut viime päivinä, – hassua oikeastaan… Siksipä kalenterikuvana yksi viinisuosituksista pois jäänyt jouluviinikuva: Codorniun jouluskumppa on kauniisti pakattu, mutta enpä sitä suosituksiin laittanut (moni viini päältä kaunis…) . Nyt sitten edes kuvana.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#20 Jouluskumppa

 

Mummin lahjapäivä

Elämys- ja hemmottelulahjat ovat ymmärtääkseni nykyisin kovin suosittuja ja paljon annettuja/saatuja.

Tänään parinkin lahjan luovutus, vai oliko sittenkin niin, että se olinkin minä joka sain?

Aamubrunssi Juniorin tulevan nimpparin merkeissä nautittiin Festassa, ja niinpä tein buffetin, jossa kyllä oli kystä kyllä. Sankarin mielestä oli parasta riisipuuro, jota söi enemmän kuin puoli kattilallista. Kun Juniori puolenpäivän jälkeen lähti töihin ja Eevis ja äitinsä kotiin, me lähdimme Apsun kanssa humputtelemaan.

Kuten viime joulun allakin olin luvannut Apsulle, että lähdetään sisäleikkipuistoon: viime vuonna eka käynti Leo´s Leikkimaassa ja tänään eka kertaa HopLopissa. Neljän (!) tunnin touhuamisen jälkeen todettin ykskantaan, että Leo´s on parempi ja että ens kerralla mennään sinne. ”Mutta Eevistä ei tarvita mukaan”, totesi sisarestaan noin niin kuin yleisesti ottaen hyvin paljon pitävä Apsu. Nämä humputtelupäivät kuuluvat vain hänelle ja mummille! Vähän on kyllä sellainen olo, että mummi taisi saada vähintään yhtä paljon kuin antoi.

Olipa metka hoksata, kuinka oli poika vuodessa rohkaistunut, kasvanut, oppinut …

Vuosi sitten (2018)
Mummi: Mennäänkö seuraavaksi tuohon isoon liukumäkeen?
Apsu: En halua sinne.
Nyt (2019) Apsu: Mummiiiiii, tuu jo! Nyt mennään tuohon isoon mäkeen!

***********

A. 2018: Mummi, tuu mun kans trampalle…
A. 2019: Mennään taas trampalle, sää voit levähtää siinä vieressä.

***********

M. 2018: Mentäiskö käymään välillä juomassa jotain?
A. 2018: Joo.
A. 2019: Nyt mullon nälkä, haluan jätskiä!
M.: Pitäiskö käydä samalla vessassa?
A.: Ei mun tarvi, tiiän milloin pittää.

***********

A. 2018: Voitinko minä?
A. 2019: Taas minä voitin.

************

M. 2018: Nyt mennään pallomereen, jooko?
A.: En vielä (ja jää odottamaan, että muut lapset lähtevät pois).
A. 2019: Mummiiiiii, sun pittää tulla tänne pallomereen, kyllä tänne mahtuu (pienessä pallomeressä on ainakin viisi lasta).

************

A. 2019: Kyllä tämä on ihan turvallinen, kyllä voidaan me mennä tästä.
M: Ootko ihan varma? Ja mummin on vaikea kulkea niin matalia viidakkokäytäviä ja tunneleita pitkin.
A: Tuu ny, ei tarvi pelätä.

************

Illansuussa – kumpi väsyneempänä 🙂 – ajeltiin vielä Ideaparkkiin hampurilaiselle ja muutamille mummin asioille. Huomenna on sitten Eeviksen ja mummin elämyspäivä, saapa nähdä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#19 Joululahjahumputtelupäivä

Jouluviinisuositukset (2019) – taas kerran

Jouluviinisuosituksia on jo ehditty kysellä,  – – tässäpä niitä nyt sitten on!

Aloitan alusta – alkujuoma, aperitiivi, malja joululle tai uudelle vuodelle!

Burgundin alueella kahdesta samppanjarypäleestä (chardonnay, pinot noir) tehty kuohuva (~ cremant) Metisse on tavattoman hyvä. Siinä on paljon aromikkuutta, makua, vähän paahteisuuttakin, siinä on voimaa ruokajuomaksi asti.  Viinikerhon 28-vuotissynttäreillä tätä oli alkujuomana, ja porukalla todettiin, ettei juuri samppanjasta jää jälkeen. Ystäville tarjosimme tätä mökillä, ja hekin tykästyivät. Ei ole mikään halpisskumppa, mutta on kyllä hintansa väärti.

Kuvassa on kaksi muutakin cremant-viiniä, siis ranskalaisia kuohuvia. Bestheimin ikääntynyt (2012) Grand Prestige on Viini-lehden valinta vuoden kuohuviiniksi, eikä huono valinta olekaan. Se on raikkaampi, edellistä kevyempi. Kolmas ranskalainen kuohuviinisuositus joulupöytään, vaikkapa jouluhauen tai lipeäkalan kaveriksi tai kevyiden salaattiruokien oheen, on Alsacesta sekin: Adamin cremant. Mutta jos valitset vain yhden, ota Metisse.

Jos joulupöydässä on graavilohta, sienisalaattia, silliä ja silakkaa, eikä niille periaatteessa viiniä paremmin sopiva olut maistu, niin valkoviineistäkin toki löytyy sopivia. Ja nyt toistan itseäni: ”perinteistäkin perinteisempi suositukseni: Alsacen Grand Cru Riesling. Oikeastaan ihan sama, minkä niistä, joita Alkossa on myynnissä, valitset.” Noinhan minä olen vuodesta toiseen tässä yhteydessä todennut. Tällä kertaa tärppinä voisi olla Ollwillerin Grand Cru, jos sitä omasta Alkostasi löydät. Jokaisesta Alkosta pitäisi kyllä löytyä puolet halvempi viini, jonka maussa on vähän makeutta mukana; se on Alkon oma suositusviini tälle joululle: Bestheimin pinot gris. Ei mitään suuria tunteita, eikä unohtumattomia makuelämyksiä, mutta kestää suolakalat ja salaatit oikein hyvin.

Jos joulun tienoilla on italialaisia antipasteja, espanjalaisia tapaksia tai lappilaisia lapaksia (linkin takana pitkä lista reseptejäni lapaksiin, – jos tekisit niitä vaikka uuden vuoden aatoksi?) tai rosollia, niin kaveriksi kannattaa ostaa pullollinen enkeliviiniä: Suomessa ei aina ole arneis-rypäleestä tehtyjä viinejä tarjolla, mutta nyt on. Ja lisänä pieni cupido tai enkeli etiketissä. Siis Serra Lupini Angelo Negro, per favore.

Ja sitten alkaakin olla pääruoan aika. Kinkkua vai kalkkunaa, kenties kasvista tai kalaa, tai ehkä poroa niinkuin meillä. Liharuoalle kyllä suosituksena punaisia viinejä.

Taisin jo alkusyksystä täällä hehkutella, että nyt on löytynyt ensimmäinen jouluviiniksi passeli viini: ihan jo etiketin jouluisuuden vuoksi. Torres Altos Ibericos Crianza 2016! Torresin uutuutta (ainakin Suomessa uusi)  näyttää olevan Alkoissa Helsingistä Utsjoelle asti, mutta eipä juuri siinä välillä. JOS näet kaupassasi, osta pois.  

Kinkkuviiniksi sopii yleensä joku raikas kevyehkö punaviini: pinot noir tai miksei merlotkin. Me testasimme perheen kanssa viime viikonloppuna possunlihan kanssa etelä-afrikkalaista The Dome-viiniä, ja pidimme kyllä. Minäkin, vaikka en kyllä ole pinot noirin, enkä possunlihankaan, ystävä. The Dome  ei ollut niin puolukkainen, eikä ohut kuin pinot noirit usein tuppaavat olemaan, vaan siinä oli aromikkuutta ja jopa mukavaa lämpöä. Sopinee varmaan kalkkunankin kaveriksi.

Jos pinot noirit eivät ole lemppariviinejäni, niin zinfandelit todellakin ovat. Ja syksyllä löytyi uusi lemppari: The American Redwood Zinfandel 2017. Ensimmäisenä siitä hoksaa ulkoviinillisen seikan: maskuliininen tumma pullo on tavattoman painava (kuva yllä). Viini on hilloista, ei onneksi liian makeaa, mutta marjaista, ei napsuvia tanniineja, ei pinkeitä kristyksiä, vaan hyvää tekevää ja suunmyötäistä talvista ihanaa punaviiniä. Saman talon merlot-viini on sekin Alkoissa, ja sekin on hyvää. Joka tapauksessa meillä on jonain jouluiltana, ehkä juustojen ja kirjojen kanssa, tarjolla lasilliset zinfandelia.

Kuten joka vuosi meillä on jemmassa myös yksi chateauneuf-du-pape ja yksi amarone, nimenomaan ajatuksena nauttia juuri niitä jouluviiniksi. Viime jouluna kävin kyllä siten, että ne jäivät jemmaan, koska avasimme jonkin muun kellaroitavana olleen, joten ehkä tänä vuonna on sitten Amaronen aika. Se on siksikin näissä suosituksissani, että jos joku haluaa ostaa hienon, hyvän (ja kalliin) punaviinin lahjaksi, niin Tommasin Amarone on aina hyvä valinta.

Ja Tommasi on muutenkin hyvä viinitalo mistä esimerkkinä vaikkapa Tommasi Crearo 2016. Jos ostat sen vaikka varalle juustoviiniksi, ja jääkin juomatta, niin se sopii kyllä sitten vaikka pääsiäislampaalle. Sopii moneen.

Amaronea halvempi, lahjapakkauksessa myytävä ROMA -punaviini sai meidän kesäkalaaseissa ison suosion. Se puuttuu kuvistani ja kauppalapusta, mutta on myös erinomaisen hyvä jouluviini, possulle ja juustolle. Se on myös kevätviini, ja kesäviini. Ja varsinkin syksyviini. 🙂 Maistuu marjoille, mausteille, suklaalle, kaikelle hyvälle.

Olemme siis jo suklaassa. Perinteisen portviinin tai italialaisen Recioton sijaan meillä on tänä vuonna syksyn Madeiran patikkareissulta tuotu Madeira Malvasia. – Saapa nähdä.

Kuvan oikeassa reunassa on uutuus, jota saa Suomesta: Rosso Nobile al Cioccolata! Olikohan isänpäivän suklaakakku vai joku muu juhla, jota varten tuollaisen ostin, ja sitten sitä tarjottu mökillä ystäville, viinikerholle synttäreillä ja suositeltu yhdelle jos toiselle. Jopa Miniä joka ei paljon punaviineistä tai jälkiruokaviineistä perusta, tykkää tästä. Nimestään huolimatta se on saksalaista viiniä, ns. kausituote, kevyt hinnaltaan ja alkoholiprosentiltaan (kymppejä molemmat), mutta ei maultaan! Alkon luonnehdinta on varsin osuva: ”erittäinen täyteläinen, vähätanniininen, tumman kirsikkainen, maitosuklainen, kevyen luumuinen, hennon pähkinäinen, aromikas”. Lisäisin vielä että sopivasti viinillinen, eikä liian ällö. Oikein hyvä lopetus. Sopii suklaakakun kanssa, sopii sinihomejuuston kanssa. Tarjoa lasillinen kun ystäväsi piipahtaa tuomassa joulukukan tai nauti lasillinen itseksesi, kun kaikki muut jo nukkuvat, ja joululahjavalvojaisesi jatkuvat…

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Linkin takana pdf-tiedostona kauppalappu viiniostoksille

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Jos edellisinä jouluina jäi joku hyvä viini mieleen, etkä muista nimeä,
ehkä löydät sen näistä aiempien vuosien postauksistani.
Ja toki niissä on edelleen paljon hyviä suosituksia, ja kauppalaput niissäkin.

2018       2017      2016     2015

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI
#18 Huippuviinejä vuosien varrelta

Viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) 28-vuotisen historian aikana olemme yhdessä hankkineet maailman huippuviinejä (Petrus, Y´quem, Madeira vuodelta 1845, Penfold´s Grange etc.) ja synttäreille tein näistä pulloista installaation!

Kaupungissa

Päiväni kaupungilla.

Ihan normityöpäivän mittainen rupeama kaupungissa. Ensin kiertelin viemässä viimeiset kalenteritilaukset, ja sitten aika hiusten leikkaukselle. Virholta lähdettyäni oli jo nälkä – minnehän menisin?

Vanhalla Lentävän Lautasen paikalla lopettaneen Espanjalaisen ravintolan paikalla on jo jonkun aikaa ollut Noodle Bar 9, jonka ensimmäinen ja edelleen avoinna oleva nuudeliravintola on Merikoskenkadulla. Siellä ollaan käyty muutaman kerran, ja nyt sitten testasin yksikseni tämän keskikaupungin (kaupungintaloa vastapäätä) isomman ja viihtyisämmän ravintolan. Huolimatta, että lounasaika oli jo ohi (melkein kolme taisi kello olla), oli siellä porukkaa: opiskelijoita, kaksi aasialaista kolmihenkistä perhettä ja muutama muu kaltaiseni yksin syöjä.

Tilasin paistettua nuudelia jättiravuilla (12,90 €) ja annokseen kuului salaattia, lisukkeita (mm. lime, korianteri ja paahdettu sipuli) sekä vesi. MENUssa) oli myös paistettua riisiä, nuudelikeittoja, erilaisia nuudelilaatuja tavallisilla lisukkeilla (possu, nauta, kana, katkat) mutta saatavana myös vegaanisina. Eikä hinnat huimaa: 10 – 15 euroa isosta annoksesta.

Nälkä oli kova, mutta kyllä lähti, ja tykkäsin ruoasta. Vaikka kuvassa ei näy, annoksessa kyllä oli isoja katkoja, oisko ollut jopa 8-10? Jos suhteutan pisteet aiempiin ”Oulun etniset ravintola” -kokemuksiin, niin kyllä tämä 3½ pistettä viidestä mahdollisesta saa.

Myöhäisen lounaan jälkeen sitten kauppoihin, muutama lahjakortti ja sitten muutoin melkein vain kiertelyä: enpä löytänyt paria lahjaa, jotka vielä puuttuvat. Ruokakaupasta spelialiteettitarpeita leivonnaisiin ja torstaiaamun brunssille: hyvä Tuomas joulun tuopi – ja olen ”jo perinteisesti” luvannut tarjota nimpparibrunssia Festassa. Joulupuuroa ja muita herkkuja.

Ja sitten illalla vielä kalenterintoimitus ja kahvitreffit vanhan (keskikoulusta asti) kaverin kanssa. Vuosi edellisestä kuulumisten päivityksestä (pl. FB), joten riittihän meillä pariksi tunniksi rupateltavaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#17 Kaupungintalo ja arvoisensa kuusi,

lumi voisi olla vähemmän kosteaa, mutta iltasella valot onneksi tekevät kaupunkimaisemasta kauniin, eikä räntäloska juuri näy.

Uutta oppimassa

Tänään paljon jouluisia juttua, jotka huipentuivat illalla Villa Eevilässä.

Siellä on joulukranssikurssi. Niinpä vain minäkin kuulkaa sellaisen äpöstin. ”Ei kaikkien tarvitsekaan tehdä kovin muhkeita”, sanoi opettaja, kun katseli aikaansaannostani. Ja hänkin ihmetteli, miten sain pyöreään kehykseen nelikulmaisen pohjan. 😀  Hyvä ope oli, eikä homma periaatteessa ole vaikeaa. Ei periaatteessa, mutta minähän en ole mikään askartelija, enkä kovin kärsivällinen tämmöisissä asioissa. Mutta sinnillä. 😉

Kurssilla oli 16 muutakin kurssilaista, ja tekivät kuulkaa hienoja. Systerini mukaan lukien. Kurssi, johon kuului myös Eevilän kahvitus leipomuksineen, oli yllärijoululahja sisarelleni. Eikä aika varma arveluni, että pitäisi lahjasta, mennyt pieleen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

#16 Joulukranssi

Ihan ite tein.

Tonttupäivä

Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää että tänään olisi ollut kaunis joulukuinen pakkaskeli. Nyt kun on jo pimeää, ollut jo monta tuntia, ei näytä enää niin karulta, mutta kyllä valoisaan aikaan oli mieluummin katselmatta ympäristöä kuin keskittymässä sitä kuvaamaan ja ihailemaan lenkillä. Pipo syvemmälle päähän ja ajatukset siihen, että lopultakin tämä on vain pikku juttu. Mutta totta puhuen karua ja kurjaa ovat näkymät olleet tänään(kin).

Kaikesta huolimatta olin kaupungissa ja Limingantullissa kävelyllä tänään, – tarkoituksella sillä suunnalla, sillä Teatrialla oli Design-tapahtuma. Paljon kaikkea, paljolti nuorten yrittäjänaisten design-tuotteita, vaatteita, koruja, kortteja, tarjottimia, koriste-esineitä, etc. myynnissä. Kauniita oli katsella, pieniä nanosekunnin mittaisia välähdyksiä, jotta josko ensi vuonna minäkin kuvatuotteideni kanssa… mutta hetket olivat hiipuvia. Räntäsateessa olisi ehkä kannattanut tarpoa Merimiehen kotimuseoonkin, mutta katsoin parhaaksi liukua kotiin, sillä leivinuuni odotti kypsennettäviä: aurajuusto-punajuurivuoka, jouluruukku ja maatiaispossun paisti odottivat valmistajaa, ja todellakin olisi kannattanut kotiutua hieman aiemmin.

No mutta kun pikkuperhe tuli oli kaikki lähes valmista. Jälkkärin olin onneksi tehnyt jo aamulla. Sitä helpompaa herkkua ei olekaan. Saimme tätä systerin luona keskiviikkona, ja minä suuri rahkan ja Irish Coffeen ystävä tietysti halusin tehdä itsekin. ”Mokkajäädyke” sen nimi Valion sivulla on. Ei mikään kulinarismin riemulaulu tai piperryksen huipputuotos, mutta kelpo jälkkkäri. Ohje KLIKS

Ja ruoan jälkeen oli sitten aikaa oleiluun, joulun suunnitteluun ja piirtämiseen.

Ja taas sellainen ohikiitävä hetki, jonka soisi voivansa säilöä ainiaaksi: istut kirjoituspöydän ääressä, piirrät ja askartelet nelivuotias lapsenlapsi sylissäsi, höpötät joulujutttuja ja tonttuasioita, opettelet yhdessä piirtämään tonttuja ja leikkaamaan tähtiä, ja sitten viereen tepastelee yksivuotias, joka myös haluaa syliin. Istut molemmat lapset sylissäsi, on jouluvalot, on ”sunnuntai-ilta, joka kestää iltaan asti” ja voit vain olla. Mitäpä siinä, mitäpä enempää…

~~~~~~~~~~~~

#15 Tonttupäivä

(Miljöö: ranta-aitat Kauppatorilla)

 

Verkkaisesti joulua kohti

Hiljalleen kohti joulua… paino sanalla hiljalleen.

Tänään on (taas) ollut sellainen päivä, että vähän kaiholla ja jopa hieman epäuskoisena muistellut vuosien takaisia aikoja, jolloin kaikenlainen touhuaminen oli paljon toimekkaampaa ja aikaansaavampaa kuin esimerkiksi tänään. Tosin visio ja missio olivat entisessä elämässä kovin erilaisia kuin nykyisin, – nyt ei niin paljon itseltään odotakaan, eikä ole tarvekaan kovin paljon tehdä. On vähemmän tehtävääkin.

Tästä kaikesta elämänmenon verkkaistumisesta huolimatta, ja siitä nauttienkin, saatiin sentään joululaatikot tehdyksi, lahjaksi asti niitä valmistui leivinuunin lämmössä.

Siinä ohessa vielä tänäänkin kotistudiossa kuvailin, – se on sellaista puuhaa, jossa keskityn niin, että oikeastaan rentoudun aika lailla. Vähän kuin ruoanlaitossa. Tai lenkillä.

Lenkille en sitten kuitenkaan ”ehtinyt”, sillä erehdyin lähtemään Prismaan lauantaina iltapäivällä. Milloinhan olen viimeksi moisen virheen tehnyt? – No tästä päivästä oppineena, en ihan heti mokomaa virheliikettä tee toiste. Ei ole minusta ruuhkassa kulkijaksi. Ja tänään oli tosiiiiii paljon joululahja yms. yms. ostelijoita kuljeksimassa käytävillä ja hevi-osastolla miettimässä, että ostaisiko luomu- vaiko halpisporkkanoita ja kilauttamassa kaverille kirjaosastolla, että onkohan sillä vaarilla jo uusin Remes vai ei? Tungosta siis, eikä meikä metsäläinen, kotoilija sellaiseen oikein sovi. Muonavarastoja ja jouluherkkujen raaka-aineita sain kuin sainkin hankituksi, muutaman pienen lahjankin, – vaatetta pienille ja uusi Kimble (vanha 25 v. on rikki ja nappuloita hukassa – nyt on itsellekin kivempi pelata kun peli pelittää).

Kunhan iltaan päästiin lämmittelin glögin, laitoin koneelta Ruudusta tulemaan ”Vain elämää” joulujaksot, istahdin työhuoneen lattialle ja aloin paketoida lahjoja. Hyvälle tuntui se.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#14 Tiernapojat (Sanna Koivisto) 

Marraskuun pakkasiltana kuvattu tämä Oulun viehättävin patsas. Kovin on ajankohtainen aihe nyt…

Jälkeen ja ennen – viinistä kysymys

Aamukuudelta satoi veden sekaista räntää, joka lopulta vähän kiinteytyi melkein lumeksi. Musta maisema sai taas vähän valkoisia laikkuja, liukkaat jääpinnat peittyivät narisevalla nuoskalumella, mikä on mieluista. Kunhan vielä pakastuisi kunnolla, sataisi lunta. Valkoista, peittävää puhdasta lunta. Kovin on ollut tumma päivä.

Tummuutta on lisännyt, että tänään on ollut efterdagen! Mikä ei ole kyllä ihan reilua: eilen ei todellakaan viiniä kulunut hulvattomasti. En muista, milloin olisi ollut aamupäivän kaltainen hieman toispuoleinen olo. Ehkä olisi kannattanut eilen päivälläkin syödä jotain, eikä vasta ilta kahdeksalta. Kaikkea sitä.

(kuva: Kari L.)

No mutta tänään syötiin hyvää kotiruokaa, ja käytiin kuin käytiinkin ostamassa jouluksi viinit. Ja viinit kuvattavaksi. Kaupunkireissun yhteydessä tepastelin sitten ne ”pakolliset” 10 000 askelta, ja kaiholla muistelin Saariselän latuja – oikeasti kaipasin hiihtämään. Ei minusta uskoisi. Siis että hiihtämään? Aina se on parempaa kuin salilla touhuaminen. Tai ettei tee mitään. No mutta tänään edes kävelyä.

Kun Pehtoori oli iltapäivällä vanhuksen – ratkaisevan tärkeän toimen parissa 😉 (kuulolaite-projekti!!!) – minä kokkailin ja kuvailin. Juurikin niitä jouluviinejä…  Lähipäivinä valmistuu perinteinen ”jouluviini suositukset” -postaukseni.

Tänään joulukalenterissa olisi oltava jotain Luciaan viittaavaa, ehkä silmiä, ehkä enkeleitä, ehkä pyhymyksiä, mutta ei: täällä on vain maallisia harrastuksia, kaikkea muuta kuin mitään pyhää… tai noh, on viini pyhää: ehtoollisen asettaminen ja kaikki… Olenhan kertonut siitä, kun luimme työporukan kanssa Raamatun kannesta kanteen. Kun etsin kaikkia viittauksia ruokaan ja erityisesti viiniin. Niitä on paljon! Eikä Jeesuksella ollut mitään viinin vastaisia mielipiteitä. Päinvastoin. Siispä Lucian päivänäkin voi kalenterikuvana olla lasillinen Tommasin erinomaista punaviiniä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#13 Lucian päivänä, perjantaina 13. päivänä

ei mitään sakrifiointia, ei mitään pakanallisia taikauskoisia juttuja, vaan leppoisaa koti-iltaa ja jouluviiniä. Tässä jo yksi suositus! Vahva suositus.

 

 

 

 

 

Tonttuilua ja touhua

Jos eilen oli huikea auringonpaiste tai oikeammin auringonlasku ja kaunis nouseva kirkas kuutamo, niin tänään ei ole moisia valoilmiöitä näkynyt. Ei näkynyt taivasta, eikä edes pilviä ennen kuin joskus iltapäivän lopulla, sillä pyryä ja lumituprua oli maisema valkoisenaan. Tuuli ja tuiskusi matalalla ja maahan asti.

Ei juuri innostanut lähteä kävelemään, eikä kuvailemaan, ulkoilu jäi kovin vähiin tänään.

Iltapäivällä olin reipas ja sain lähdetyksi jouluostoksille. Ei mitään traumaattisia kokemuksia, päinvastoin tuli hyvä mieli, kun muutaman oikein hyvän, uskoakseni mieluisan ja tarpeellisen lahjan löysin. Ja sitten leluosastolla. Vaikka minulla oli Apsun joulupukinkirjeestä otteita niin olin aika hukassa. Näin siitä huolimatta, että tiedän, keitä ovat ”Ryhmä Hau” ja ”Francesco” etc.

Ostoskierroksen jälkeen pääsin valmiiseen ruokapöytään: yrttisiikaa ja pinaattiraviolia – kyllä on mun herkkua tuollaiset. Ja sitten vähän restaurointihommia: kerrankin niin päin, että Pehtoori oli särkenyt jotain ja minä korjasin. Kerrankin. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#11  Olli, Voltti ja Valtteri ovat veljeksiä.

Valtteri elelee Hangasojan rannalla, Olli asui ennen Iissä, mutta siitäkin on tullut nyt citytonttu ja Voltti Helsingissä vai olikohan se niin, että Olli onkin stadilainen, Voltti lappilainen ja Valtteri oululainen? 😀 

Joka tapauksessa tonttuilua, touhua ja tunnelmaa tänään…

 

Paluu

Paluu pohjoisen kaamoksesta, lumisesta tunturimaisemasta, mökkielämän kellottomasta elämänmenosta kohti kotia ja kaupungin humua ei juuri houkuttanut. Pitkästä aikaa mökiltä lähtö ketutti siinä määrin, että olin liki puhekyvytön Rovaniemelle asti. Kun sitten Napapiirin kävimme Joulupukin Pajakylässä lounaskahvilla ja näin joulupukin, oli koetettava lopettaa mököttäminen. 😀

Pajakylässä oli ihan mahdottoman paljon turisteja, paljon busseja ja henkilöautojakin parkit täynnä. Onhan sinne kyllä rakennettu niin paljon kaikkia houkuttimia että  ei ihme että ulkomaan elävät siellä mieluusti shoppaavat, syövät, kahvittelevat, ulkoilevat, katselevat kaikkea jouluista mitä monissa eri kohteissa, kaupoissa, puistossa on. Mekin löysimme pienille pienet joulupaketit sieltä ja sitten minun hukini ajella Roi – Oulu väli. Harvoin on matka tuntunut niin pitkästyttävältä, vaikka ihan hyvin pääsimme kulkemaan.

Kotiin päästyä oli todettava, että mukava paikka tämäkin. Ja helpompi joulua tehdä täällä …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#9 Amaryllis,

jolle mökin hämärä ja Lapin kaamos eivät olleet esteenä huikealle kukkimiselle! 

 

 

 

Lisäpäivä joulutunnelmassa

Aie oli, että lähdemme tänään mökiltä kotiin. Jäi aikeeksi.

Ystävät lähtivät aamupalan jälkeen kohti Oulua. Me lähdimme laduille. Emme raskineet vielä kaupunkiin palata. Kyllä täällä pehmeässä pimeydessä, ihan omassa kuplassa vielä viihtyy…

Vähän epätodellista tietysti, – kaukana kavala maailma. Luminen metsä, mökin lämpö ja hiljaisuus, tekemättömyys tai ainakin vain sellainen tekeminen mikä juuri sillä hetkellä huvittaa. On syöty (liikaa) katseltu Netflixiä, minä tehnyt kuvia (joulukalenteriin) ja saunottu.

Nautittu joulutunnelmasta, ja glögistäkin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#8 Jouluglögit mökkiterassilla

Leppoisaa mökkielämää

Leppeä, lauha, leppoisa lauantai.

Aamuhan meillä kului aamiaispöydässä: toki söimmekin, enemmän kyllä juttelimme, nauroimme.

Päivän ohjelmassa talvikävelyreitti Kiilopään juurelta kohti Ahopäätä.

Kiilopään kupeesta löysimme jääkirkonkin, – palaan kuvien kera asiaan. Siirryimme sitten Kakslauttasen West Villageen, jonka taidenäyttely ja design-myymälät olivat laajentuneet sitten viime näkemän, – paljon hienoja teoksia esillä  ja Lappi-tuotteita kaupan. Kiertelimme, katselimme, ihailimme.

Iltapäivän hämärän alkaessa mökkiterassilla myöhäinen lounas (lohi-aurajuusto-rieskat ja glögit) ja jotain ihan ennen kokematonta: duetto laulua (P. & K. tiernapoikina ilman häivähdystäkään rasismista). Olipa mukava kuulla laulua pakkaslauantain iltapäivässä.

Ja sitten valokuvausta. Minulla useampikin assistentti…

Uusi jäsen tonttuperheessäni on Aarikan uutuus: sinivalkoinen Suomen lippu -tonttu. Ja illalla pohdimme hänelle nimeä (minähän olen siitä hassu, että lähipiirissä elelevillä tontuilla on oltava nimet) ja monen mutkan kautta ja laulun säestämänä, seitsemän veljeksen ja muutaman muun tekijän (mm. San Lorenzo 😉 ) huomioon ottaen tästä uudesta tulokkaasta päätettiin tehdä Lauri.

Ilta taas ruokapöydässä. Maa-artisokkapasta ja hopeatoffee-pannacotta olivat oivaa mökkiruokaa.

Maa-artisokkapasta

500 g maa-artisokkia
5 valkosipulinkynttä
1 ruukku salviaa
200 g gnocchi-pastaa
vettä
1 tl suolaa
50 g voita
1 dl pekaanipähkinää
1 dl pecorinoa raasteena
mustapippuria

Valmistusohje

Pese maa-artisokat huolellisesti ja leikkaa kuorineen ohuiksi viipaleiksi.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Revi salviasta lehdet, hienonna varret.
Keitä pasta kevyesti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä.
Sulata voi paistokasarissa. Lisää maa-artisokat ja valkosipulinkynnet.
Paista keskilämmöllä, kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä ja kauniin ruskeita.
Lisää suola, salvianlehdet ja pekaanipähkinät. Paista vielä pari minuuttia.
Sekoita joukkoon keitetyt pastat. Raasta päälle parmesaanijuustoa ja mustapippuria.

Hopeatoffee-pannacotta jonka oheen passionhedelmän raikkaus sopi oikein hyvin.

 

~~~~~~~~~~~~~~~

#7 Lauri-tonttu

#elämäon

Itsenäisyyspäivä kaamoksessa.

Pitkän aamiaisen (ISO kattilallinen riisipuuroa, – kylläpä maistui) jälkeen aika ulkoilla.

Aurora-polku, Kaunispää, Saariselkä-City, matkalla Siula-talolla ollut piparkakkutalonäyttely, Design Centeristä yksi joululahjaostos Eevikselle ja lautasliinoja, kaitaliinakin (vaikka minullahan on kielto niiden ostamiseksi, mutta ku… ) ja pikainen piipahdus kaupassa.

Tunturin laella keskipäivällä oli sumu ja tihuutti tovin jäätävää tihkua, mutta muutoin mukava sateeton pikkupakkaspäivä. Hyvinkin saimme parituntisen kulumaan kulkien. Niin kaunista, valkoista, harmaata, hiljaista, … ja monta kertaa muiden perässä kulkiessani, kuvaillessani, mietin, että tänään on sellainen hashtag ”elämäon”, hashtag ”hyväelämä”, hashtag ”munlappi” -päivä.  Näinkö minä jo hakusanoitan elämäänikin?

Hangasojalle palauduttua kevyttä lounasta (Koillismaan rieska on nyt yksi lempparileipä!).

Tietysti ohjelmassa sauna ja sapuskaa – ja linnan juhlat!

Enkös jo sanonutkin? – Elämä on. Hyvä elämä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#6 

Itsenäisyyspäivä 

Juhlaviikonlopun aattona

Auraustraktori rymisteli mökkitiellä aamuseitsemältä, juuri kun minä heräilin. Yöllä oli satanut räntää ja vettä, puista tippui isoja lumikönttejä ja katoilta tippasi vettä. Mutta onneksi jo puolelta päivin kaikkinainen sade taukosi, ja pakastui. Nyt iltasella jo kuiva keli, eikä puista ole kaikki lumet lähteneet.

Iltapäivän hiihtolenkillä metsässä kaunista, joskaan ei kovin värikästä. (kuva ON värikuva) Tänään hiihtäminen jo tuntui hyvälle; muutaman päivän kun rämpii niin kyllä se siitä sitten lähtee lutviutumaan.

Saunan lämmitystä, kuvailuja, lumitöitä, vähän siivoilua, suodattimen vaihtoja, lounasta, tukkakatastrofi!! 😉 , lapasten värkkääminen, ystävien odottelua, ja sitten loppuilta heidän kanssaan ruokapöydän ääressä. Syöden ja kuulumisten päivitys. Siinä se itsenäisyyspäivän aatto.

 

Lapaksissa kaksikin ohjetta, jotka ehkä kannattaa pistää muistiin joulupöydän tai uuden vuoden tarjottavia miettiessä. Pientä, helppoa, kurmeeta.

Ginigraavattu lohi 

      •  400 g lohifileetä
      •  1/2dl giniä 
      •   1 rkl karkeaa merisuolaa
      •   2 tl sokeria
      • 1rkl katajanmarjoja
      • rosmariinin oksa
    •  koristeeksi…
      • 1/2 dl karpaloita 
      • tuoretta rosmariinia
    • Nypi lohesta ruodot, ja laita file folion ja voipaperin päälle, taita arkkien reunat ylöspäin ja valuta kalan päälle gini.
      Ripottele pinnalle suola, sokeri ja morttelissa hienonnetut katajanmarjat sekä rosmariinin lehdet. Taittele kala paketiksi voipaperin ja folion avulla ja laita pieneen muovipussiin.
    • Anna graavautua painon alla 1-1 1/2 vuorokautta jääkaapissa. Kääntele kalaa graavautumisen aikana.
    • Pyyhi kalan pinnalta irtoavat mausteet. Leikkaa filee ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa saaristolais- tai ruisleivän kanssa.

Riimiporo

    • 1 kpl  kalvotonta poron sisä fileetä (Poron ulkofileestä tulisi ehkä parempi, mutta kun meillä oli täällä pakkasessa ”vaan” sisäfilettä, joten tein siitä.)
    • 1 rkl karkeaa suolaa
    • ½ rkl sokeria
    • 5 mustapippuria
    • 5 viherpippuria
    • 5 rosépippuria

Rouhi pippuriseos huhmareessa ja painele pippurirouhe ja suola-sokeriseos fileen pintaan.
Kääri file folioon tiukaksi paketiksi ja anna maustua jääkaapissa puolisen vuorokautta.
Laita file pakkaseen.

Juuri ennen käyttöä ota pakkasesta, anna sulaa pieni hetki, ja leikkaa kohmeisesta fileestä
ohuen ohuita siivuja.

Tarjoile ”carpacciona” alkupalaksi tai esim. Kuukkelin savupororieskan päällä lapaksena/tapaksena.

 

Ja jälkkäriksi oli puoloffeeta. Kiitos, Katri, ”vaihtarista”. Palaan asiaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

# 5 

Herkkua joulupöytään 

 

Huoltopäivä

Rovaniemellä rotissöörien Grand Dinerillä elokuussa illan viihdyttäjänä ollut stand up -koomikko kertoi juttua, jonka Pehtoorikin on useaan otteeseen kertonut, … Se menee jotenkin näin:

Lapista nuori pääsi opiskelemaan maan pääkaupunkiin, oikein Helsinkiin asti, ja vanhemmat saatellessaan lastaan matkalle opastivat kohtuullisiin elämäntapoihin ja varoittivat sortumasta kalliisiin ravintolaruokiin – mm. kehottivat syömään kotiruokaa ihan kuin kotonakin aina on tehty.

Kun poika sitten jo syyslukukauden puolivälissä lähetti kotiin pyynnön lisärahoituksesta elinkustannusten kattamiseksi, vanhemmat kyselivät, mihin on poika kaikki rahansa törsännyt, ei kai vain ole ruvennut kalliilla ulkona syömään? – Tähän poika sitten vastasi: ”No en, ihan olen syönyt niin kuin kotonakin: poroa, lohta, mätiä ja riekkoa…

Tuli vaan mieleen kun viikonlopun ruokalistaa aamulla kirjoittelin paperille, jotta muistaisin ostaa kaikki tarpeelliset tykötarpeet kaupasta.

Olen kovin iloinen kun saamme ystäviä tänne Hangasojan huomaan viikonlopuksi ja saan hyvän syyn kokkailla vähän parempaa kuin mitä kaksin täällä söisimme. Uusia reseptejäkin ajattelin kokeilla; nämä vieraat kun ovat aina mukisematta kaiken tarjottavan syöneet. Minun menussani nuo Lapin pojan herkut ovat kyllä vain pienenä pikanttina osana, pieninä makurippusina kaiken pastan ja perunan päällä, joten ei ole mitään ”grand dinnereitä” tulossa.

Kaikesta huolimatta päätin tänään ajella Ivaloon, koskapa Kuukkelin kalatarjonta ei oikein vastaa kysyntääni. Ivaloon ajelulle oli toinenkin syy: olen siellä sähköliikkeen/lamppukaupan ikkunassa jo pari vuotta ihaillut kaunista valaisinta, joka (ehkä) sopisi tänne mökillemme. Se on sellainen valkoinen puu, jossa on valo. Noh, tänään kävelin sitten kauppaan sisälle katsomaan lamppua tarkemmin: edelleen tykkäsin, eikä ollut kalliskaan, mutta lopultakin, mihin sen laittaisin, kun meillä ei ole ikkunalautoja täällä. Siis kauppaan jäi.

Mutta ruokakaupasta löysin kaikkea pientä hyvää. Ja kun Norjan lohi (toisin kuin em. jutussa) oli halvempaa kuin makkara, ostin kokonaisen kolmekiloisen kalan. Jo tänään siitä söimme: tuore kala voissa paistettuna oli hyvää, vaikka nälänhankintaa minulla oli kovin vähän takanani. Puolikas jää itsenäisyyspäivän ruoaksi ja palasen graavasin ginillä! Saapa nähdä.

Ivalon reissun tuloksena ruokavarastot on nyt päivitetty tulevaa viikonloppua ja kevättalvea varten. Joten ruokahuolto on tältä osin kunnossa.

Pyykkihuollon päiväkin oli tänään: iso lakana- ja pyyhepyykki on nyt hoideltu: pesty ja mankeloitu. Meidän mökillä vieraille on sellainen tiukka ukaasi, että pitää tuoda omat petivaatteet ja pyyhkeet, joten vieraspyykkiä täällä  ei ole, mutta pikkuperhe ja tyär saavat elellä ja nukkua paikallisen huollon turvin. Niinpä viime kesän pyykit olivat nyt käsittelyssä.

Huoltoa myös itselle: luottohieroja L. oli tänään Tunturihotellissa, joten olin varannut hänelle ajan niskajumien ja hartiaseudun kiputilojen helpottamiseen. Ja kyllä, onhan nyt leppoisa ja kiristämätön olo.

Kaamoksen alku on tänään ollut sateinen, pilvinen, lauha,  – ja huono ajokelikin oli. Eilen illalla saunapolulla vielä kirkasta ja hanki kimmelsi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#4 Saunapolulla