Pekan päivänä, huolimatta siitä että se oli maanantai!, lähdettiin ulos syömään. Maanantaina useimmat ruokaravintolat ovat kiinni, mutta yllättäen Sokeri-Jussi Pikisaaressa olikin avoinna. Siellä ei ole tullut käytyä vuosikausiin, kerran glögillä joskus talvisella pitkällä viikonlopun lenkillä? Ehkä? Vuosia, vuosia sitten se oli jokakesäinen traditio: äitini kutsut meidät lapset perheineen yhteiselle synttärilounaalleen sinne, ja nimenomaan juuri tähän aikaan vuodesta (huomenna olisi 96 vee synttäreiden vuoro).
Söimme rautua korvasienikastikkeella ja tavattoman hyvillä glaseeratuilla kasviksilla. Ihan hyvää oli, mutta ei mitään wau-efektiä. Jälkkäriksi päätimme nauttia drinksut Olosauna Cafén terassilla Vaakunakylässä, joka oli kotimatkan varrella. Peiliseinäinen kelluva sauna ja kahvila sen yhteydessä on mukava paikka.
Kuvan otin omasta juomastani (Aperol Spritz -tyylinen puolukoista tehty mieto viinijuoma, oikein hyvä), ja sitten peiliseinä tekee kuvasta vähän epätodellisen. Tai siis joutuu katsomaan, että mitenkäs tämä on oikein otettu?
Pyörälenkeillä Oulussa olen ihaillut monia kukkaniittyjä, joita melkein keskikaupungillakin on. Osa niistä ihan luonnonniittyjä (viime vuonna päätös, ettei kaikkia viheriöitä parturoida) ja osa on ”kylvettyjä” – kuten tämä Toppilansalmen rannalla oleva.
Tänään kohteenani oli Pikinen poloku 2026. Monena vuonna tällainen ympäristötaidepolku on kierrellyt Pikisaaren rannoilla ja metsiköissä, ja olen sieltä kuvia tänne blogiinikin laitellut. Tänään kuvasin ne kaikki. Tänä vuonna siellä on minulle mieleisiä teoksia enemmän kuin aiemmin, monia, joissa oli ideaa ja jotka olivat mukavia katsella. Jaakko Pernun ”Täyden kuun omena” viehätti ainakin tänään minua eniten.
Polun varrella oli moniakin teoksia katselmaan tulleita, ulkomaalaisia taisivat olla: kulttuuripääkaupunkius tuo mukavaa pöhinää!
Vielä iltasella harrastelin kulttuuria ja pyöräilin leffaan: Paholainen pukeutuu Pradaan 2. Kovin monta kertaa en ole tykännyt jonkun elokuvan kakkososasta, mutta tästä kyllä. Ei mitään ”henkistä”, ei koskettavaa, ei tunnelmaan jäämistä, mutta oikein oli viihdyttävä, maisemia myös Italiasta (Milanon muotiviikot ja toki muutakin). Ja Meryl Streep – aina vaan niin upea näyttelijä.