Showing: 3761 - 3770 of 6 410 RESULTS
Isovanhemmuus Mallorca Valokuvaus

Kuvien parissa edelleen

Verkkainen päivä. Aikaansaamaton.

Jotain pientä sentään. Kuvatilauksia olen tehnyt; kortteja tein ja tilasin.

Elmeriä kävin uudessa kodissaan tervehtimässä ja ruokkimassa ottovanhempien ollessa reissussa. Olipas konnulilla siellä hyvät oltavat. Samalla kävin kaupassa, ja taas mietin, että miksi mennä ”vieraaseen” kauppaan. Sieltä ei löydä mitään.

Jotta blogin anti ei olisi yhtä mitäänsanomaton kuin tämän päivän aikaansaannokseni, niin tähän muutama kuva Tahvosta, joka on nyt jo 2½ kk. Hymypoika on.

 

Ja sitten, jo kovasti syyskuun Ligurian patikkamatkaa odotellessa, katselin viime syyslomamatkan kuvia. Sainpa ne vihdoinkin ladatuksi tuonne kuvasivustolleni. Lähdehän nojatuolimatkalle Mallorcan patikointipoluille. Tahvokin oli siellä jo mukana. 😉 Vain yksi patikkapäivä jäi Miniältä väliin aamupahoinvoinnin vuoksi. …

Mallorcan kuvat

Matkan postaukset ovat täällä. Sekin oli kyllä hieno patikkakohde.

Niitä näitä

Ainutkertainen perjantai

Aamulenkki, aika pitkä sellainen, päivä koneella: ostinpa sittenkin Adoben Cloud Creative -paketin. Nyt kun vielä olen ”oppilaitosihminen” mikä merkitsee että sain paketin erinomaisen edullisesti: kuvankäsittelyohjelmat ja nettieditori päivitetty pitkäksi aikaa. Samalla siivoilin tietokoneen kovalevyä, rankemman kautta. Taas lähti roskiin paljon elämää… tai noh…

Iltapäivällä meillä oli hyvä syy pyöräillä Viinibaari Voxiin samppanjalle. Ja ohi kulkiessa .. voi kuinka olikaan tuhannen mukava, ilo tavata vanha, vanha opiskelija, yksi parhaista. Ilo oli, että hänkin muisti. Juuri tänään.

Juhlailta

Jatkoimme matkaa Oulunsaloon. Viinikerhon maistiaiset. Ja miljöö poikkeuksellisen miellyttävä.

Juhlailta-2

Saimme maisteltavaksi kaksi sarjaa viinejä: 3 x uudenmaailman chardonnay ja vertikaali espanjalaisia (Coma Vella 2004, 2005, 2006, 2007). Taas kerran yllätyimme ja ilahduimme. Eivätkä ainoastaan viinit olleet hyviä. Iltapala oli vähintäänkin runsas, ja erinomaisen maistuva.

Kotimatkalla eteläeurooppalainen olo. Kerrankin mekin puolilta öin ulkona. 😉

Juhlailta-4

 

Niitä näitä Valokuvaus

Kesäonkesäonkesäonkesäonkesä

Makrokuvia-4

”Sateen jälkeen”.
[Tästä voisi tehdä nimipäiväonnittelukortteja?]

Ihan pihalla. Lähes koko päivän. Kunhan kävin aamupäivällä pitkähkön pyörälenkin, ja postissa. Kahden jäätelökioskin kohdalla jo nousin pyörän päältä pois, mutta en sittenkään ostanut. Aika tiukkis, eikö? – Hah! Tosiasiassa oli niin morkkis eilisen illan iiiiiiison jätskikulhollisen (ei mikään pikku töttörö, vaan kulho!) jälkeen, että oli vaan jätettävä ostamatta. Ja vielähän nyt illalla ehdin sortua. 😉

Makrokuvia-3

Jos on asunut yli 50 vuotta noin kilometrin säteellä samassa kaupunginosassa ja ikänsä aika aktiivisesti samoilla seuduilla liikkunut autolla, kävellen, rullaluistimilla, pyörällä, nuorena juostenkin, luulisi, ettei enää löydä uusia reittejä lähimmän viiden kilometrin tienoilta. Mutta kylläpäs tänään tuolla Kuivasrannan huudeilla ihan uusia pikkuteitä pitkin ajelin. Kuvattavaakin olisi ollut, mutta eipäs ollut Canon völjyssä. Joku aamu voisi aikaisin ajella sinne kuvailemaan.

Kotipihalla kukkapurkkeja ja penkkejä putsaillessa vähän kuvailin, makroilin. Kuten huomaatte, putsattavaa oli. 😉  Kuvat kannattaa klikata isommiksi…

Makrokuvia

Makrokuvia-2

Ja sitten metsänreunasta horsman kuvasta löytyi tämmöinen.

Makrokuvia-5

Harmi kun makro-objektiivi toimi vähän huonosti, mikä kyllä oli lopultakin ihan oma vikani kuten sitten jälkeenpäin hoksasin. Mikähän liero tuo lieneekään? Aika notkea. 😉

Ja kerrankin minulla krassit kasvavat kunnolla.

Makrokuvia-6

Makrokuvia-7

Niillähän voi koristella ruokia ja juomia, kuten ajattelin kalaaseissa tehdäkin. Lannoittamattomana ovat ihan syötäviä. Nämä sopivat esimerkiksi salaatteihin oikein hyvin. Orvokkeja olenkin vuosikausia käyttänyt kakuissa ja tortuissa.

Tortuista puheenollen: eilen unohdin postauksesta Ateljee Finnen Sitruunatortun ohjeen. Liitin sen nyt sinne mukaan. Se on kyllä tavattoman helppo, aurinkoinen kakku.

Monestakin syystä olen viime päivinä selaillut kuvakansioitani, ja paljoa ei enää puutu, että saisin aikaiseksi – vihdoinkin – Galleria Kakkosen. Tämä blogin Galleriassa olevat kuvat ovat reilun kolmen vuoden takaa, joten olisi aika tehdä uusi ”nettinäyttely” kuvistani. Sitä odotellessa käy katsomassa vanhat kuvat, jollet ole käynyt tai et muista… 😉

Tällaisina päivinä on mukava olla ”työtön” tai ainakin ei-työllistetty.  Kesä jatkukoon!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäpöytään piirakoita

Nyt kun kesä näyttää jatkuvan (tai siis vihdoin tulleen) on hyvä kirjoitella ohjeet näihin muutamiin heinäkuussa testailtuihin kesäherkkuihin.

Ensiksi sadonkorjuuajan hyvä salaatti: avomaan kurkkuja ja fenkolia uudella tavalla. Tuore fenkoli on tässä oikein raikasta, kannattaa kokeilla, vaikket olisi erityinen fenkolin ystävä.

Kurkku-fenkoli-vuohenjuusto-salaatti

(tämänkin ohje kuten myös alla olevan Mustikkapiirakan ohje on Soppa 365-sivustolla ja ovat siis Glorian Ruoka- ja Viini-lehdestä)

Sopii hyvin grillatun broilerin ja varmaan muunkin grillatun ruoan kanssa. Ja leivänkin kanssa. Alkuperäisohje on alla, mutta minä muutin sitä siten, että jätin retiisit pois ja pistin kokonaisen fenkolin. Ja tillin jätin pois silloin kun tein kotona, koska meidän nuoret eivät ole erityisiä tillin ystäviä ja Lapissa jätin pois, koskapa tilliä ei siellä kaupassa ollut. Ja hyväähän tuo oli ilman tilliä ja retiisiäkin.

Ainekset

3 avomaan kurkkua
6 retiisiä
1/2 fenkoli
1/2 punasipuli
tillinoksia

Kastike

1 pkt (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)
1 dl turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl tilliä hienonnettuna
1 rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaamustapippuria myllystä

Valmistusohje

Leikkaa huuhdotut kurkut ja retiisit ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi huuhdottu fenkoli. Kuori ja viipaloi punasipuli. Sekoita käsittelemäsi kasvikset kulhossa.

Sekoita pehmeä vuohenjuusto ja jogurtti keskenään. Kuori ja hienonna tai murskaa valkosipulinkynsi. Hienonna yrtit. Mausta jogurttikastike valkosipulilla, hienonnetuilla yrteillä, valkoviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla.

Lisää kastike salaatin joukkoon ja sekoita nostellen salaattiin. Anna maustua hetki jääkaapissa, koristele tillinoksilla ja tarjoa esimerkiksi grilliruuan lisäkkeenä.

 

Sitten tutustuminen uuteen juustoon, ja piirakkaan.

Juhannuksen jälkeen käydessämme Ruotsin puolen Kukkolakoskella, Kukkolaforssenilla, lounasbuffeessa oli mukavan makuisia pieniä piirakkkapaloja, voitaikinapohjalla juustoa ja nokkosta tai pinaattia? Kunhan sieltä kotiuduimme etsin hyllystä maailmallakin  palkitun keittokirjan  ”Tornedalsmat på Margits vis”, ja siellähän se ohje oli. Kirjan ohjeessa piirakan täytteenä on aurinkokuivattuja tomaatteja, ja sen version minä sitten teinkin.

Piirakka saa nimensä siinä käytetystä juustosta, jota saa kyllä Suomestakin, ainakin meidän lähi-Prismassa sitä on: Västerbotten-juusto. Ei mikään dieettipiiras, mutta pieni pala salaatin kanssa riittää lounaaksi. Tai ihan pienet 3 x 3 senttiä palaset alkupalalautaselle. Ja juustohan takaa, että punaviini maistuu tämän seurana. Ja juusto sellaisenaan aprikoorihillon kanssa. Hmmmm ….

 

Västerbotten-juustopiiras

Pohja

½ l venhäjauhoja
1 tl leivinjauhtetta
½ tl suolaa
250 g huoneenlämpöistä voita

Täyte

1½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja palasina
4 munaa
3 dl kermaa
½ tl suolaa
valko- ja mustapippuria
400 g Västerbotten-juustoa raastettuna

Sekoita kuivat aineet ja nypi ne voin kanssa taikinaksi. Voitele vuoka ja painele taikina siihen, myös reunoille.

Levitä tomaatit piirakkapohjalle, sekoita muut ainekset ja kaada tomaattien päälle. Pane vuoka 175-asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi.

Anna jäähtyä, leikkaa paloiksi ja koristele siianmädillä ja tillillä.

 

Mustikka-basilikapiirakka

Pohja

125 g voita (huoneenlämpöistä)
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
400 g mustikoita
Basilikasokeri
1 1/3 dl sokeria
1/2 ruukku basilikaa

Muruseos
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
10 basilikanlehteä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista basilikasokeri. Mittaa sokeri ja basilikanlehdet kulhoon ja jauha sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi.

Tee taikina. Sekoita pehmeä voi ja 1 dl basilikasokeria keskenään. Lisää muna. Yhdistä vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola toisessa kulhossa. Lisää seos taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Voitele piirakkavuoka (ø 26 cm). Painele taikina jauhotetuin sormin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä mustikat tasaisesti taikinapohjalle.

Tee muruseos nyppimällä pehmeä voi, loppu basilikasokeri ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Pilko basilikalehdet ja sekoita muruseokseen. Ripottele seos mustikoiden päälle.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.

Kylmä kermavaahto tai vaniljajätskinokare maistuvat tämän kanssa oivallisesti. Minusta piirakka on parempaa jääkaappikylmänä kuin suoraan uunista.

 

Tämä sitruunakakun ohje ohje oli keväällä Glorian Viini & Ruoka -lehdessä. Melkein tein ohjeen mukaan (lisäsin vähän limoncelloa) mutta laittelin sen pinnalle sokerikuorrutuksen. Kaulin sellaisesta valmiista kakkukoristemassasta, kun sattui mökillä olemaan kaapissa. Tarkoitus oli kai tehdä siitä pääsiäisenä jotain, mutta kun unohtui, niin tein heinäkuussa, jolloin tarvittiin keinoaurinkoa.

ATELJÉ FINNEN SITRUUNAKAKKU

50 g voita sulatettuna
2 sitruunaa
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
3/4 dl kermaa
1/2 dl Limoncello-sitruunalikööriä (voi korvata sokeroidulla sitruunamehulla)
1 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Makuliemi:

1 sitruunan mehu
1 1/4 dl tomusokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vuoraa vuoka leivinpaperilla.
Pese sitruunat ja raasta kuoriosa.
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voi, kuoriraaste, kerma ja limoncello ja sekoita.
Lisää vehnäjauhoihin sekoitettu leivinjauhe taikinaan.
Taikinan saa jäädä aika löydäksi.
Kaada vuokaan ja paista uunissa 20–25 minuuttia.
Jäähdytä kakku vuoassa.
Tee makuliemi sekoittamalla tomusokeri sitruunasta puristettuun mehuun, laitoin makuliemeenkin lorauksen limoncelloa.
Kaada liemi hitaasti vuokaan kakun päälle ja anna se imeytyä ainakin puoli tuntia.

Tarjoa kakku viipaleina. Jos tarjoat sen jäätelön tai kermavaahdon kanssa niin se on mukava kevät- tai kesäjälkiruoka. Ateljee Finnessä tämä kakku tarjotaan sitruunavaahdon kanssa, sitä en ole – vielä – tehnyt, mutta ohje siihen on täällä. KLIKS

Sitruunakakku

 

Tänään ei ole syöty mitään noin herkullista, enemmänkin sellainen kalorinkulutuspäivä. Joutaapa noita jo olemaankin vaikka vähän useampikin…

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Yliopistosta uloskirjautuminen, ja ilta Iissä

Aamun rankkasateessa lähdin töihin, Linnanmaalle oli jo palannut paljonkin henkilökuntaa kustannuspaikalle. Käytin päivän itseni häivyttämiseen yliopistosta, mm. nettisivuilta: Unpublish KLIKS! ja olen poistettu henkilökuntaluettelosta, oven pielestä nimi pois ja avaimen luovutus – ja minulla ei enää ole työhuonetta, henkilökuntakortin mitätöimisen jälkeen olen yliopistolla vieras, jonka on liikuttava siellä vain silloin kun ovet ovat auki yleisölle ja opiskelijoille.

Autopaikan sanoin irti ja työluurin kävin viemässä Mobiilitukeen, saatesanoilla, että ensi viikolla seuraajani tulee hakemaan sen, pitäkää numero hänelle varattuna. Kirjastokortista ei tarvinnut luopua, eikä onneksi edes oikeudesta lainata kotiinkin periaatteessa vain ”tutkijasalikäyttöön” tarkoitettuja kirjoja, saan siis edelleen rajoituksetta lainata, mikä on erinomaisen hyvä ja mieluinen asia.

11-4

11-5

Dekaanilta kävin pyytämässä työtodistuksen. Niitä minulla onkin ennestään vain muutama. Vuoden 1990 jälkeiseltä ajalta ei yhtään. Lupasi ensi viikoksi kirjoittaa. Tietohallinnon kanssa neuvottelin yliopiston sähköpostikansioissa olevien viestien siirtämisestä siviilisähköpostiini. Todettiin, että sekin on hoideltava ensi viikolla ja liekkö onnistuukaan: parikymmenvuotinen sähköpostikansioiden kerääminen ei ole pikku juttu, ja posteissa on myös henkilökohtaisia, minulle tärkeitä kirjeitä, enkä nyt – vielä – jaksaisi ruveta perkaamaan tuhansien postien matskuja, joten toivotaan, että postien konfigurointi, tai mitä se lieneekään, onnistuu. Olen kirjautunut ulos monista sähköpostilistoista ja poistanut nimeni yhdeltä sun toiselta nettisivulta.

Olen siis tänään luopunut yliopistollisesta identiteetistäni tai ainakin monista sen ulkoisista merkeistä, järjestellyt itseäni ulos yliopiston järjestelmistä, ja roudannut loputkin romppeeni pois kampukselta.

Ensi viikolla menee ainakin vielä yksi päivä erinäisissä lähtöpuuhissa. Mutta lähdön tunnelmaa oli … Pientä haikeutta. Tai sellaista ”minä-en-enää-kuulu-tänne” -fiilistä. Eikä se ole pelkästään hyvä tunne.

Aivan eri tunnelma oli sitten illalla: Juniorin päästyä töistä lähdimme Iihin. Sisareni oli kutsunut meidät ja pikkuperheen kylään. Emmekä suinkaan menneet mihinkään iltakahville.

11

Alkuruokana lohta ja avokadoa, sitruunaa saaristolaisleivillä.

Pääruokana brasilialaisia lihavartaita ja marinoituja kasviksia feta-pastan kera.

Ja jälkiruoaksi espresso-pannacotta marinoitujen mansikoiden kanssa.

11-3

11-2

Se oli todella hyvää. Kokeilen varmasti itsekin. Olisiko jopa kalaasien jälkiruoka.

Ja siinäkö kaikki? Ehei, kahvin kera vielä valkosuklaa-kahvi-täytekakkua.

Siis kahviteemalla koko menu (eturuoka kahvikupeista kumotut annokset 😉 ).

Että sellainen maanantain päivällinen.

Oli kyllä mukava, ilta vierähti, Tahvokaan ei malttanut nukkua, kun oli niin mukavat kekkerit. Höpöttelimme ja ihailimme Iijoen maisemaa.

Auringonlaskusta ”oli pakko” ottaa HDR-kuva… Ei satanut, ja tuntui kesäillalta.

11-6

Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlajuomia ja salaatti

Kaiken juhlinnan (mökkielämää ystävien kanssa ja kaksistaan, rotissööri-piknik, eiliset häät) jälkeen tänään kotisunnuntai. Kotitöitä ja lenkkiä, liian aikaisin heräämistä, mutta lopultakin pieni juhla tänäänkin.

Nautimme neljästään Moet & Chandonin melko uuden tuotteen, Ice Imperial. Puolikuiva, erinomaisen hedelmäinen samppanja.

Viinisuosituksia-5

Pehtoorin kanssa oli lasilliset sitä jo viime kesänä Helsinki-Vantaan viinibaarissa Bad Gasteinista palatessa nautittu (silloin se tarjottiin samppanja-drinkkinä mintun ja jäiden kanssa, tänään puuttui minttu), mutta nyt juhlistimme sillä pojan opiskelupaikkaa. Ja ihan vaan ”ruokajuomana” (heh!) … Kyllä, kyllä se on hedelmäistä ja jäidenkin kanssa erinomaista. Ei ehkä sellaista, mitä samppanjalla yleensä ymmärretään ”rutikuivaa, hienoa”. Tämä oli ”helposti lähestyttävä” mutta riittävän kupliva ja moniulottuinen, että sen samppanjaksi maistoi. Eikä ole ollenkaan niin makea kuin saman talon Nectar.

Viinisuosituksia-3

Tämän kesän valkoviinilöytö on ollut ehdottoman hyvä valkoviini, joka on puolikuiva olematta imelä ja joka on – tietysti – Alsacesta. Alsacelaiseksi poikkeuksellista on, että se on kahden rypäleen sekoitus: riesling ja pinot gris ovat harmonisessa sopusoinnussa tässä viinissä. Raikas, hivenen mausteinen. Kaksi minun lempirypälettäni, ja vielä Alsacesta kotoisin, niin olisi kumma, jollen pitäisi. Pitävät tästä muutkin. Sellaisetkin, joille rutikuiva riesling ei maistu tai jotka eivät pinot grisiä tunne. Tämä on savukalan kanssa hyvää, ahvenfileiden kanssa hyvää, varmastikin monien aasialaisen keittiön herkkujen kanssa, ja omakohtaisesti todettu, että myös pähkinöiden kanssa hyvää. Black Tie

Viinisuosituksia

Ja jo aiemmin olen puhunut Hewitsonin uutuuspunaviinistä. Ei ole edullisimpia, mutta La Secateur on hyvää. Se on valmistettu appassimento-menetelmällä  (vrt. monet italialaiset apassito, passimo, etc. ja Amarone-viinit), mikä merkitsee, että siinä on tiettyä makeutta maussa. Ei napsu tanniinit. Juhlaviini sekin. Se loppui keväällä Alkoista suunnilleen saman tien kuin oli niihin tullut, mutta nyt sitä taas saa.

Ajattelin, että laittelen tähän vielä kesäpiirakkaohjeita, mutta jättänen ne huomiseksi tai tiistaiksi. Tähän kuitenkin minun osuuteni perjantain pikinikille. Onhan nyt rapuaika, joten tein katkarapusalaattia.

Kesäpöytiin piirakoita-5

Vanha, hyvä ohje. Alkuruokana oivallinen, buffeeseen sopii hyvin. Oheen patonkia tai hyvää maalaisleipää.

Susannan katkasalaatti (Ohje Kotiliedestä viime vuosituhannelta)

600 g kuorittuja katkarapuja
1 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 tlk kuorittuja tomaatteja
1 rkl tomaattipuretta
½ tl chilijauhetta
1 tl mustapippuria
½ tl suolaa
2 dl smetanaa
5 tippaa tabascoa
80 g juustoraastetta (emmental)

Hienonna sipuli ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää puristetut/pilkotut valkosipulin kynnet, purkkitomaatit ja pure, chili, mustapippuri ja suola. Keittele puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Jäähdytä.

Lisää seokseen smetana, tabasco, juustoraaste ja katkat.
Anna maustua jääkaapissa joku tunti tai vaikka yön yli (mielellään yön yli).

Tee salaatista peti lautaselle, asettele katkamössö sen päälle, lisää muutama rapu koristeeksi, samoin tilliä.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Sunnuntai on taas kestänyt iltaan asti. Hyvä sunnuntai tämä on ollut. Huomenna ajattelin mennä töihin. 😉

Niitä näitä Yliopistoelämää

Hääjuhlassa vieraana

LM-n häät-7

Olen saanut olla hääjuhlissa tänään. Vihkiminen Oulujoen kirkossa ja hääjuhla Maikkulan kartanossa.

Jo toisen kerran sain kutsun opiskelijani häihin. Kun sellaisen kutsun saa, ei voi kieltäytyä. Enkä millään muotoa olisi halunnutkaan kieltäytyä; hyvin otettu ja kiitollinen olin kutsun saadessani.

LM-n häät-11

Syksyn 2007 vuosikurssilla oli monta sellaista opiskelijaa, jotka ovat olleet osa elämääni enemmän kuin ”normiopiskelijat”. Ja yksi heistä on tämän päiväinen morsian.

LM-n häät-6

Hieman minua juhliiin ajellessani kuitenkin mietitytti, kun en tiennyt, onko häissä ketään, jonka tuntisin, että mitenhän siellä itsekseni olen, mutta olihan siellä tietysti puolenkymmentä morsiamen kurssikaveria, joten olihan sitten juttuseuraa.

Ja sitten! Hääjuhlassa samaan pöytään, vastapäätä, oli plaseerattu tuttu 50 vuoden takaa!! Kansakoulun eka- ja tokaluokan kaverini, paras koulukaveri tuolloin. Emmekä ole tavanneet puoleen vuosisataan! Ja vallan mainiota, että hänkin oli minun 5-vuotissynttäreilläni, joita vietettiin juuri tuon samaisen Maikkulan kartanon piharakennuksessa. Olemme samassa kuvassa joka otettiin noilla synttäreilläni.

LM-n häät-10

Oli mukavat häät. Parasta oli, että hääpari oikeasti näytti onnelliselta saadessaan toisensa; eivät ”suorittaneet” häitä niin kuin joskus tuntuu tapahtuvan.

Maikkulan ruoka oli hyvää, miljöö on vertaansa vailla, sopivasti mukavaa ohjelmaa, illaksi sääkin selkeni.

LM-n häät-4

Kymmeneltä häävalssin jälkeen, bändin aloittaessa jamit, boolimaljaa nostettaessa pöytään, totesin, että nyt minun on hyvä aika lähteä.

LM-n häät-3

Ruoka ja viini

Rotissööri-piknik vol. 5

Olenhan minä ennenkin leuhkinut tällä paistinkääntäjyydelläni. Että olen harrastajajäsenenä mukana järjestössä, jossa ammattilaiset ja ruoan intohimoiset harrastajat kokoontuvat yhteen milloin minkäkin syyn varjolla nauttimaan hyvistä mauista, ruoasta ja juomasta.

Monia, monia hienoja makuelämyksiä ja uusia asioita, hienoja viinejä ja tekemistä, illallisia, ruokakursseja, tutustumista tuottajiin, juhlia ja oppimista on tullut koettua. Eikä vähäisin ilon aihe ole se, että tässä tapaa säännöllisesti mukavia ihmisiä. Samanmoisia kuin itsekin; ruoka kiinnostaa. Sen tekeminen, siitä elannon saaminen, siitä nauttiminen, sen esillepano. On ilo tavata, jutella, nähdä, kertoa menneestä, vaihtaa kuulumisia tulevan odottamisesta.

On ilo olla yhdessä ruoan ääressä.

Tänään oli jo viides Oulun paistinkääntäjien voutikunnan piknik. Aiemmin teemana on ollut Italia (meillä 2011), sitten Välimeri,  ja Aasia, viime kesänä pohjoismainen keittiö ja nyt sitten teemaksi saatiin rosvopaisti ja ”reilua mökkiruokaa”. Pääsimme Pikisaareen, joka on kulttuurihistoriallisesti(kin) hieno saari, ihan keskustan kupeessa.

Yli 30 paistinkääntäjää aveceineen kattoi piknik-pöydän, jonka kanssa ei ollut muuta ongelmaa kuin että miten voisi kaikkea maistaa ..

Moni oli aiemminkinkin rosvopaistia maistanut, päässyt kokemaan, – me emme. Ja kyllähän se oli ihan hurjan hyvää. Lammasta yrttien ympäröimänä, kesän parhaiden kasvisten kera. Se oli hyvää, ihan tavattoman hyvää. Jopa niin, että Pehtoori jo suunnittelee ”rosvokuopan” tekoa mökille.

Silmän- ja jälkiruokaakin riitti.

Lime-marjakakku

Mansikka-pannacotta ja mustikka-valkosuklaamousse

No, nyt en leuhki enempää; uskonette, että oli hieno illansuu ja ilta.

Historiaa Lappi Niitä näitä

Kotimatkalla museossa

Pieni_Hangasoja haukkoineen jätettiin aamupäivällä. Eilen satoi ajoittain, mikä ei estänyt ulkoilua, nikkarointia, edelleen metsänraivausta. Yöllä satoi hirmuisesti – kuulemma. Minulla ei siitä mitään muuta tietoa kuin että aamulla mökin pihalla isoja lätäköitä ja tulvaojassa vettä, mitä ei yleensä loppukesästä tapahdu.

Säittenkin puolesta oli siis hyvä aika suunnata kohti maalikyliä, ja tätä etelän lämpöä ja aurinkoa. 😉

 

Rovaniemelle asti ja Rovaniemellä vielä satoi, mikä ei estänyt meitä turisteilemasta siellä.

wir waren freunde-2

Kävimme Arktikumissa katsomassa ”Wir waren freunde” – näyttelyn. Se on kertomus saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisista Lapissa 1940–1944. Vaikka aihe on minulle melkoisen tuttu, jopa itse olen sitä (hyvin vähän, Keminmaan historian osalta) tutkinut ja haastatteluja siihen(kin) liittyen tehnyt, oli näyttely silti uutta avaava.

wir waren freunde

Ja se oli hyvin ”kuvallinen” – paljon siviilien kuvia kohtaamisista saksalaisten (ja puolalaisten, itävaltalaisten, sveitsiläisten, tsekkien, etelä-tirolilaisten…) kanssa. Saksan armeijan (ja Orgasation Todtin, vankien, yms.) yhteismäärä Lapissa oli yli 200 000, joten ei ihme, että kanssakäyminen siviilien kanssa oli vilkasta. Lappiahan ei miehitetty, vaan aseveljeyden nimissä elettiin rinnakkain monta vuotta aina syyskuuhun 1944 asti.

wirwar freunde

Näyttelyn markkinoinnissa tehtiin alkuun hieman arveluttava veto, etten sanoisi ylilyönti: ks. Uutinen aiheesta

ja kuinkas sitten kävikään….

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430108894014.html

Wirwarenfreunde-tikut

Ja mikä ihme herätti japanilaisten varhaisteinien suuren kiinnostuksen? Mitä noin ihmeissään katselevat?

Wirwarfreunde

Tämähän se aiheutti suunnilleen kosketusnäytöllisten puhelimien aikana syntyneille suurta ihastusta ja hämmennystä!

Wirwarfreunde-4

Kunnon kirjoituskone.

Wirwarfreunde-3

Yllä oleva kuva olkoon minun kannanottoni näinä päivinä vellovaan keskusteluun.
Korostan, että tuo lehti on vuodelta 1941 ja samalla mietin, eikö historia sittenkään opeta mitään.

wirwarenfreunde

Näyttelykierroksen ja Arktikumin lounaan jälkeen kävimme ChocoDelistä ostamassa konvehteja vastaisen varalle, ja jätskit. Niitäkin siellä on. Jäätelökin oli hyvää.

Kotona kaikki tuntui avaralta, siistiltä, vihreältä, kaupunkilaiselta. Välillä hyvä näinkin. Eikä tänne tarvinnut tulla töiden takia, päinvastoin: juhlien takia. Koko elokuu on täynnä juhlia; joka viikonloppu juhlat tai kutsut tai jotain. Huomenna rotissööri-piknik ja lauantaina häät! Ja ensi viikolla vaikka ja mitä, ja pitäisi olla edes vähän kuosissa, ja minulla on tukkakatastrofi. Kampaajani sairaustapauksen vuoksi en pääse huollattamaan pehkoani. Ja se ei ole minulle mikään pikkujuttu.

kiharat-2

kiharat

Sitä minä tuossa peilin edessä mietin, että kun jotkut oikein maksavat siitä, että saavat kiharat ja hiuspidennykset! Minä haluan väriä, lyhennystä ja helposti sileäksi föönättavat hiukset, mutta se ei nyt onnistu. Auts.